Oma fiilis on positiivinen ja uskon edelleen uusiin kurssiennätyksiin vielä kesän aikana.
Tyhjiä lupauksia devalvaatioiden välttämisestä
G20-maiden valtiovarainministerit ja keskuspankkijohtajat tapasivat viime viikonloppuna Buenos Airesissa. Oli odotettavissa, että poliittisten jännitteiden ja kaupan suojatulleilla nokittelun jälkeen huoli maailmankaupasta oli päälimmäinen keskustelunaihe.
Lähes kymmenen vuoden ajan G20-kokouksen julkilausumassa jäsenmaat ovat sitoutuneet olemaan harjoittamatta valuuttansa arvon ”kilpailullista” heikentämistä. Mikäli joku maa heikentää tietoisesti valuuttansa arvoa saadakseen muita paremman hintakilpailukyvyn, toiset maat saattaisivat vastata samalla mitalla ja pian edessä olisikin kilpadevalvaatioiden sarja.
Koska ”normaalin” raha- tai budjettipolitiikan aiheuttamaa valuutan devalvoitumista ei lasketa tahalliseksi kilpailulliseksi devalvaatioksi, koko lause on ollut enemmän tai vähemmän kuollut kirjain. Kelluvien valuuttakurssien maailmassa inflaatiotavoitteitaan kohti kurkottelevat maat ovat käyttäneet poikkeuksellisia toimia, mitkä ovat myös valuuttakursseissa näkyneet. Euron heikentyminen lähes kolmanneksella velkakirjaosto-ohjelman käynnistämisen alla? Japanin jenin 2012-2015? Australian dollari? Ei, eivät muka olleet ”kilpailullista heikentämistä”.
On vaikea sanoa, mistä tämä hurkastelu on lähtöisin. Kansantaloustiede kyllä tietää kertoa valuuttakurssin joustomahdollisuuden merkityksestä nopeana hintatason muuttajana, mutta syystä tai toisesta kaikki ainakin väittävät välttelevän sen käyttöä. Palkkatason laskemista eli sisäistä devalvaatiota ei kuitenkaan keinona tuomita, vaikka se on kansainvälisessä kilpailussa vaikutuksilltaan lähes sama asia. Ehkä valuuttadevalvaatio maagisena tabuna juontaa juurensa euroalueen jäykkyyksiin, ja sitä kammoksutaan Kiinan varalta. Kiina on ainoa kooltaan merkittävä maa, joka saattaisi kokea valuuttansa tarkoituksellisen heikentämisen mielekkääksi konstiksi.
Trump - protektionisti vai vapaakaupan pakkosyöttäjä?
USA:n varsinainen maali kauppasodassa on Kiina ja vasta toissijaisesti EU. USA yrittää saada EU:ta mukaan yhteiseen rintamaan Kiinaa vastaan ja arvioi, että parhaiten se onnistuu aloittamalla pienimuotoisempi kauppasota myös EU:ta vastaan. Äkkipikainen analyytikko voisi pitää usean rintaman sotaa typeränä ratkaisuna. Ei kuitenkaan kannata aliarvioida, kuinka tehokas keino ”hajota ja hallitse” voi olla. Kiinahan ehti jo kosiskella EU:ta omalle puolelleen, mutta EU kieltäytyi. EU:n viranomaislähteet kertoivat, että EU on Kiinan suhteen itseasiassa samaa mieltä USA:n kanssa.
Toinen asia, mikä etenkin Euroopassa helposti unohtuu, on USA:n varsinainen tavoite, eli kaupan vapauttaminen. Edellä mainittu äkkipikainen analyytikko pitäisi USA:n asettamia uusia tulleja vapaakaupan esteinä. Mutta miten muuten niitä kaupan esteitä saataisiin purettua – nätisti pyytämällä, kuten aiemmat hallinnot ovat tuloksetta kokeilleet?
Trump ehdotti kesäkuun alussa G7-maiden johtajille kaupan kaikkien esteiden purkamista. Ehdotusta pidettiin kohteliaasti kivana, mutta tietenkään siitä ei keskusteltu tosissaan. Ehkä se kuitenkin hieman paljasti vellovaa kaksinaismoralismia – EU ei halua, että siihen kohdistuu uusia tullimuureja USA:n puolelta, mutta syystä tai toisesta EU ei ole kovin kiinnostunut purkamaan omia kaupan esteitään.
USA toisti vapaakauppaehdotuksiaan viime viikonloppuna G20-kokouksen yhteydessä, mutta sai taas Euroopasta ja Japanista kylmää vettä niskaansa. USA:n valtiovarainministeri Steven Mnuchin toisti Trumpin kesäkuisen ehdotuksen, että G7-maat poistaisivat kaupan esteet kokonaan:
”Mikäli Eurooppa uskoo vapaaseen kauppaan, olemme valmiita allekirjoittamaan vapaakauppasopimuksen” – mutta lisäsi, että se edellyttäisi kaikkien tullien, muiden kaupanesteiden sekä tukien eliminointia.
EU on vapaakauppaliitto, mutta mikäli EU olisi kaupan saralla avoimempi myös ulospäin, EU-jäsenyys ei enää olisi Euroopan maille niin välttämätön. Ja sehän ei tietenkään käy.
EU:n kasassa pysymisen ja kapeiden kaupallisten eturyhmien takia EU ei ole oikeasti kiinnostunut vapaakaupan lisäämisestä. Mutta koska Eurooppa perustuu sen omissa tarinoissa vapaakaupalle ja Trump on kakkahousu populisti, tarina on luonnollisesti kääntynyt niinpäin, että se on Trump, joka ei halua vapaakauppaa.
Tämä on laajemminkin ongelma. Trump on käytännössä eräänlainen Paavo Väyrynen. Silloinkin, kun hän ehdottaa jotain sellaista, mitä hänen vastustajansa kannattavat, niitä ehdotuksia vastustetaan refleksinomaisesti. USA:ssa ollaan huolissaan antitrustilainsäädännön vanhanaikaisuudesta, sillä esimerkiksi Amazonin ja vastaavien nettiyhtiöiden tunkeutuminen määrävällä markkina-asemalla ja suurella kassalla uusille toimialoille mielletään ongelmaksi. Mutta nyt kun Trump on valittanut kovaan ääneen Amazonista, ”edistykselliset” todennäköisesti ryntäävät puolustamaan Amazonia, vaikka normaalisti he kannattaisivatkin määräävän markkina-aseman väärinkäytön suitsimista.
Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka Kiina ja EU ovat kauppasodassa heikommilla korteilla varustettuja. Olisi syytä huomata, että Trumpin typerät lausahdukset, vihainen lehdistö ja somessa itkeminen eivät ole horjuttaneet Trumpin kannatusta. Kauppasota voi siis jatkua, ja se ratkaistaan lopulta jossain vaiheessa diilillä, missä kaupan esteitä puretaan. On Euroopalta typeryyttä ja heikkoa itsetuntoa hirttäytyä kantaan, että Eurooppa ei tee päätöksiä uhattuna. Ei oikeiden ja hyvien asioiden tekemistä ole mitään syytä lykätä vain sen takia, että voisi sanoa itse keksineensä idean.
Sijoittajalle tämänkaltaiset ”joukkopsykoosit” avaavat usein mahdollisuuksia. Puolet amerikkalaisista ja eurooppalaisista varmaan neljä viidestä pelkää vuoron perään sotaa Pohjois-Korean kanssa, liberaalin maailmanjärjestyksen romahtamista, kansainvälisen kaupan tyrehtymistä tai Vladimir Putinia. Vellovan pessimismin takia heittäydyin nelisen viikkoa sitten optimistiksi. Kaksi viikkoa sitten povasin uusia ennätyslukemia Helsingin ja USA:n pörsseissä vielä tämän kesän aikana. Kovin kaukana ei enää olla.
Yhdysvalloissa pidetään ensi marraskuussa täytevaalit. Niiden jälkeen USA voi olla sovittelevampi EU:ta kohtaan, ja diili, josta molemmat osapuolet hyötyvät, olisi mahdollista löytää. Jos EU uskaltaa muodostaa vapaakauppasopimuksen Japanin kanssa, sen pitää uskaltaa tehdä sellainen myös USA:n kanssa.
Finnair ropisi
Finnairista kirjoittelin toukokuun alussa ja tarkkailua suosittelin. Pahasti kurssi on rapissut sen jälkeen. Öljyn hinnan ja valuuttakurssien epäsuotuisa kehitys alkoi painaa. Isompien firmojen osakekurssien muutokset tuntuvat usein tulevan vähän jälkijunassa. Koska firmat käyttävät johdannaisia ilmiselvien hintariskien suojaamiseen, osakekurssi ei yleensä reagoi kovin ärhäkkäästi hintariskien toteutumiseen kuin vasta viiveen jälkeen. Tyypillisesti valuutta-, korko- ja raaka-aineriskit on suojattu noin vuodeksi eteenpäin, jolloin hetkelliset kurssimuutokset eivät osakkeenomistajan elämää pahemmin haittaa. Mutta jos riskitekijöiden hintamuutokset jatkuvatkin pitempään, uusia suojauksia joudutaan tekemään epäsuotuisalla kurssitasolla, ja kannattavuus ottaa kuitenkin osumaa.
Jos ette ole aiemmin nähneet, niin vilkaiskaa J.P. Morganin neljännesvuosittain julkaistava Guide to the Markets-kalvosarja läpi. Toinen tutustumisen arvoinen on RANsquawk-palvelun päivittäinen Euroopan aamun uutis- ja kommenttikooste.
Juhanin kirjoituksia löydät ja voit kommentoida täällä: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta
