Olen ostanut osakkeistani valtaosan laskupäivinä. Osakkeita taas olen myynyt enimmäkseen nousupäivinä. Tarkkailen CNN:n Fear & Greed -indeksiä ja sen ollessa tulipunainen (=pelon puolella) nostan yleensä osakepainojani. Kun taas ollaan iloisesti vihreällä (=ahneus vallitsee), keventelen.
Aika usein olen päässyt ostamaan samoja osakkeita halvemmalla takaisin, joten toimintani ei ole ollut ainakaan sikamaisen tappiollista. Tosin miulle on useampi nuori sijoittaja kertonut, että touhussani ei voi olla valoa, koska algoritmit poimisivat pois, jos olisi keskimäärin kannattavampaa ostaa osakkeita juuri laskupäivinä.
En ole nähnyt asiasta mitään tieteellistä tutkimusta ja tuskin teen itse koskaan edes suuntaa antavia laskelmia. Empiiriset havaintoni tältä viikolla kuitenkin osoittivat, että paniikki ja ahneus jatkavat sijoittajien keskuudessa ikuista painiaan, oli pelissä mukana sitten tekoälyä tai ei.
Maanantaina oli pörssissä reipas laskupäivä, kun jopa tiistain toisessa Ilta-Pulussa otsikoitiin ”Pörssien syöksy jatkuu Aasiassa – Evergrande huolestuttaa sijoittajia:” Tavoilleni uskollisena olin ostanut maanantaina laskeviin hintoihin ihan kohtuullisia määriä osakkeita, Cityconia enimmäkseen. Palkitsevaa kyllä, onnistuin myymään näistä osan torstaina pienellä voitolla pois, ostaakseni taas perjantaina samat laput takaisin hivenen halvemmalla. Kauppa se on mikä kannattaa.
Tämä oli miulle aika business as usual, mutta olin maanantaina tavallista sosiaalisempi ja olin useaan sijoittajakollegaani yhteydessä. Liki kaikki muut olivat moodissa ”En ainakaan osta ennen kuin lasku pysähtyy”. Vähän ihmettelin, mistä ne aikovat nähdä laskun lopullisesti pysähtyneen, kun itse en ole koskaan tähän pystynyt. Koronakuopassakin aloin ostaa aivan liian aikaisin ja siinä sitten saikin keskihintoja laskea ihan huolella ja monena päivänä peräkkäin.
Olen aika varma havainnoistani, että kun kurssit ovat nousussa, ihmiset keskimäärin odottavat niiden jatkavan nousuaan. Ja kun ne ovat laskussa, suurin osa jengistä arvelee niiden menevän toistaiseksi kaakkoon. Olen ollut kontrasijoittaja jo reippaat 35 vuotta, eli mutua on kasassa runsaasti. Käppyräkansa nähdäkseni näkee osakkeet ekstrapoloituvina graafeina, mie ja muut fundajätkät taas osuuksina yrityksistä. Joita on mielestäni kannattavampaa ostaa halvemmalla kuin kalliimmalla. Joten suuntaan ostosreissuni karhujen valtakuntaan myydäkseni sitten samoja tuotteita myöhemmin härkämarkkinoilla.
En tosin ihan jokaisesta kuopasta ota. Ja saatan joskus kuvitella olevani kuuluisten ensimmäisten panikoijien joukossa ja painaa lappuja menemään laskeviinkin kursseihin. Näin olisi muuten koronan alkuvaiheissa tosiaankin pitänyt tehdä. Visioin nimittäin koronan leviävän vääjäämättä koko maapallolle aika paljon Hesaria aiemmin. Silti en myynyt alkuvuodesta 2020 pois juuri enempää kuin normaalit vuodenvaihdeostokseni. Jotenkin onnistuin psyykkaamaan itseni, että kai nyt kaikki jo ovat tajunneet, että jos oireettomatkin levittävät tautia, sitä ei pystytä pysäyttämään oikein mitenkään. Tästä toimimattomuudesta ruoskin itseäni pidempään kuin Hjallis Harkimo toukokuun 2020 eli koronakuopan jälkeisistä kurssilaskuennusteistaan. Tosin kevyt vastominenkin riittäisi Hjalliksen biittaamiseen, sillä en usko sen ruoskineen ikinä itseään mistään syystä.
Yritän avata itselleni ja ehkä lukijoillekin sekavaa dippiostamisstrategiaani:
Milloin ostan dipistä?
Senkin jälkeen, kun syyskuussa 2001 oli elokuvan Liekehtivä torni ympäri maailman televisioitu jatko-osa, laitoin kättä alle osakkeisiin ensimmäistä kertaa teknokuplan puhkeamisen jälkeen. Tapojeni mukaan tosin liian aikaisin. Jälkikäteistarkastelussa aliarvioin 9/11-terroritekojen seuraukset, vaikka ihmiset ympärilläni panikoivatkin selkeästi.
Pohdin siis kurssilaskujen yhteydessä kahta asiaa 1) Ovatko sijoittajat edes jossain määrin paniikissa? 2) Onko heidän paniikkinsa aiheellinen? Maaliskuussa 2020 lähes kaikki olivat paniikissa, vaikka oli jo hetken vaikuttanut siltä, että kaikki maailman ihmiset eivät sittenkään koronaan kuole. Joten tämä oli aika normaali spotti nostaa osakepainoa radikaalisti.
Alkaessani analysoimaan laskumarkkinaa selvitän yleensä ensimmäiseksi, mitä CNBC:n ja Kauppalehden otsikot väittävät laskun syyksi. Humoristista tosin on, että niiden puhuvat päät repäisevät usein lähinnä hihastaan selityksiä markkinareaktioille. Geelitukat eivät nimittäin koskaan myönnä, ettei heillä ole vaaleanpunaisintakaan aavistusta markkinaliikkeiden aiheuttajista. En siis mitenkään välttämättä usko edes Jim Cramerin selitystä kurssien notkumiseen, mutta viihdytän silti itseäni katsomalla äijää.
Tavanomaisten syyllisten, eli erilaisten talouslukujen ja pandemioiden lisäksi pörssikursseja poksauttelevat välillä erilaiset reaalimaailman yllättävätkin tapahtumat. Kuten Ever Given -konttialuksen tötöily Suezin kanavassa maaliskuussa.
Nähdäkseni oli selkeää, että alus saadaan lopulta pois kanavasta, joten pidin pörssikursseihin tuolloin tullutta osumaa hätäisenä. Ymmärsin hyvin, että logistiikkaketjut menivät maaliskuussa sekaisin ja kuljetuspäälliköt tekivät niska limassa ylitöitä ja näkivät painajaisia silloin harvoin, kun ehtivät nukkumaan. Mutta jos näen ongelman väliaikaiseksi, kuten elon ihmisen huolineen ja murheineen, kontraan huonosta uutisesta tullutta droppia suuruusluokkaa kerran kerrasta.
Ever Given ohi, Evergrande päällä
Tämän vuoden toinen Ever-katastrofi on kiinalaisen Evergranden talouskriisi. Tutkin omia sijoituksiani, ja en löytänyt sen enempää Evergrandin osaketta kuin bondiakaan. Enkä tunne ketään muutakaan, jolla olisi akuuttia hätää. Sitten tarkistin onko Kiinassa vielä vallassa Xi-niminen diktaattori ja onko maassa hänen käskyjään totteleva, mutta kuitenkin osaava keskuspankki. Näkyi olevan.
Päättelinkin tämän kriisin jäävän Kiinan sisäiseksi eikä sisältävän systeemiriskiä koko maailman pankkijärjestelmään, kuten finanssikriisin 2007. Jotkut 300 miljardin velat nyt ovat vain parisataa per kansantasavaltalainen.
Eli ei mithään hättää. Lisäksi varsin monet ihmiset ympärilläni Sauli Niinistöstä korkokattojen ostajiin luulevat eurokorkojen lähiaikoina nousevan. Mie taas edelleenkin luulen, ettei EKP:lla ole tilaa niitä nostaa. Eivät keskuspankit laita kansantalouksia pahuuttaan polvilleen, vaikka jotkut kryptokiihkoilijat niin väittäisivätkin.
Tokihan meille joku systeemikriisi vielä tulee, koska velkaa velan päälle ei voi ikuisesti kasata, vaikka yleispolitiikko ja datanomi Jussi Saramo niin itsevarma hymy naamalla väittääkin. Mutta sen odottelu ainakin ikuisella käteispositiolla olisi aika hönöä. Eiköhän tässä nimittäin jotain pientä inflaatiota saada vielä aikaan, ja omaisuusarvothan ovat pitkään jo nousseetkin. Kryptot ja kullat taas ovat vähän reippaammille pelureille kuin mie. Haluaisin omistamani sijoituksen itsestään pyrkivän väistelemään luoteja, enkä sen arvon riippuvan pelkästään sijoittajien pelosta ja ahneudesta. Olisi siis kiva, jos sijoituskohteella olisi jotain tulevaisuuden kassavirtoja, joiden varaan vähän laskea. Joten osakesijoitukset ovat parasta, millä nähdäkseni pystyn puolustautumaan miljarditolkulla velkaa nousukaudella ottavan hallituksen inflatorista politiikkaa vastaan.
Jos ensi viikolla on laskumarkkinat, olen osakkeissa ostopuolella. Täysin riippumatta siitä maksaako joku kiinalainen kiinteistöyhtiö velkansa vai ei.
P.S. On nähdäkseni melko selvää, että osakemarkkinan yleinen tuotto-odotus pitkällä aikavälillä ei ole tällä hetkellä historiallinen yhdeksän prosenttia, vaan paljon alempi.
Täysin selvää sen sijaan on, että en vielä tiedä mitään ensi viikon pörssikurssien kehityksestä.
P.P.S. Perusedellytys alelaareilta löytöjen tekemiseen on muuten markkinoiden seuraaminen. Jos menisin Las Vegasiin pelaamaan WSOP:n kolmea viimeistä viikkoa (Sleepy Joe teki tämän hiljan teoreettisesti mahdolliseksi) en välttämättä huomaisi pörssikurssien Drop’N’Drollia tai ainakaan reagoisi siihen. Pokeriturnausten pelaaminen onkin syytä ottaa tosissaan. Tosin aika monella turnaustauolla olen vähän pörssikursseja kurkkinut. Ja välillä pöydässäkin kesken pelin. Vaikka olisi ollut puhelimen käyttö kielletty, kuten vielä muutama vuosi sitten Helsingissä.
