Artikkelit

Bitcoin toimii myös sodan keskellä

Antti Hyppänen |
Jaa Twiittaa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on pysäyttänyt koko maailman. Brutaali sota on nyt ykkösaihe kaikkialla. Se koskettaa humanitäärisen kriisin lisäksi myös globaalia taloutta sekä kryptovaluuttoja. Bitcoin onkin noussut viime päivinä ostikoihin monista eri syistä. Tuntuu siltä, että ymmärrys Bitcoinin arvosta alkaa kasvaa myös länsimaissa.

Freedom Convoy oli ensimmäinen herätys

Tavallisen suomalaisen on ollut vaikea kuvitella tilannetta, jossa oma valuutta tuhotaan hyperinflaatiossa, pankit kaatuvat tai kotimaata uhkaa sota. Bitcoin on nähty muissakin länsimaissa lähinnä sijoittajien spekulointikohteena. Sen käyttöarvo kriisimaissa on ehkä ymmärretty, mutta sota, pankkikriisi tai hyperinflaatio eivät ole tuntuneet todelliselta uhalta.

Viime viikkojen tapahtumat ovat avanneet monia silmiä. Prosessi alkoi jo pari viikkoa sitten Pohjois-Amerikasta ja Freedom Convoy -protesteista. Kanadan hallitus sulki protestoijien rahankeräyksen suositulla GoFundMe-alustalla. Seuraavaksi ryhdyttiin jäädyttämään tavallisten kansalaisten pankkitilejä.

Bitcoin-yhteisö ei jäänyt seuraamaan tapahtumia sivusta vaan organisoi 10 miljoonaa dollaria avustuksia. Kanadan hallitus yritti blokata myös Bitcoin-osoitteita, mutta turhaan.

 Please look up how self-custody and private keys work. When the Canadian dollar becomes worthless, we will be here to serve you, too.

Lompakko-ohjelmistoja valmistava Nunchuk vastasi näin viralliseen pyyntöön jäädyttää Bitcoin-lompakoiden osoitteita. Aiheesta julkaistu twiitti nousi nopeasti viraaliksi.

Tapaus Freedom Convoy herätti keskustelua etenkin Pohjois-Amerikassa. Ehkä sensuurivapaalla P2P-verkolla on käyttöä myös lähempänä kuin Venezuelassa?

Freedom Convoyn tavasta protestoida voi olla vapaasti eri mieltä. Moni kuitenkin havahtui Kanadan hallituksen toimenpiteisiin sekä niiden vaikutuksiin.

Jos yksi demokraattinen yhteiskunta toimii näin, mikä estää samaa toteutumasta muissa vapaissa valtioissa? Tällä kertaa kohteena oli kanadalaisten pankkitilit. Seuraavalla kerralla minä tai omat läheiseni saattavat olla protestoijien joukossa. Tällainen ajatus nousi väistämättä monien mieliin.

Vaikka Kanada on unohdettu nyt sodan vuoksi, maan tapahtumat toimivat ensimmäisenä herätyksenä Bitcoinin tarpeellisuudesta. Myös länsimaissa.

Sekä ukrainalaiset että venäläiset hakivat turvaa Bitcoinista

Kanadan tapahtumista ehti kulua vain viikko, kunnes Bitcoin nousi otsikoihin uudelleen. Tällä kertaa paljon synkemmässä kontekstissa.

Bitcoinille tuli käyttöä Ukrainassa heti Venäjän hyökkäyksen käynnistyttyä. Pankkiautomaatit tyhjenivät nopeasti, joten käteisestä rahasta oli nopeasti pulaa. Tämän huomasivat mm. tanskalaisen Ekstra Bladetin toimittajat yrittäessään ostaa autoa sodan keskellä.

Bitcoin on noussut arvoon myös Venäjällä, mutta eri syistä. Maan valuutta on lähtenyt kymmenien prosenttien syöksyyn. Tavalliset kansalaiset ovat paenneet ruplasta Bitcoiniin. Ruplan treidausvolyymit nousivat maanantaina samalle tasolle kuin kevään 2021 kryptorallin huipulla.

Venäjän tilanne on hyvä esimerkki siitä, miksi Bitcoin on niin arvokas. Kun paniikki iskee, on fyysisen kullan tai hopean hankinta vaikeaa. Kauppapaikkojen tarjonta voi loppua nopeasti, eikä kukaan luota postituksiin tällaisessa kriisissä. Fyysisen metallin vieminen maasta on myös vaikeaa.

Koska Bitcoin on täysin digitaalinen assetti, sitä on helppo hankkia netin kautta. Myös säilytys onnistuu ongelmitta. Voit astua lentokoneeseen tai junaan ilman että kukaan tietää Bitcoin-omistustesi arvoa.

Osakkeet ovat toimineet valuuttojen romahtaessa myös inflaatiosuojana. Nyt tämäkin optio on pois venäläisiltä, sillä maan pörssi on suljettiin toistaiseksi. Ulkomaisissa pörsseissä listatut venäläisyhtiöt ovat romahtaneet vielä ruplaakin nopeammin.

Jos olet venäläinen ja pelkäät omaisuutesi puolesta, mihin sijoitat ruplasi? Pakopaikat ovat Bitcoinin lisäksi vähissä.

Bitcoin on täydellinen raha kriisitilanteessa

Kanadan, Ukrainan sekä Venäjän tilanteet ovat alleviivanneet perinteisen rahajärjestelmän heikkouksia. Koska fiat-rahan arvo on kiinni ihmisten luottamuksesta, se katoaa kriisitilanteessa nopeasti etenkin pienemmiltä valuutoilta.

Elämme nykyisin myös vahvasti digitaalisessa maailmassa. Jos debit-kortit lakkaavat toimimasta, on päivittäisten ruokaostosten tekeminen haastavaa. Setelit ja kolikot kattavat vain pienen osan valuuttojen kokonaisvarannoista. Jos saat niitä edes nostettua tililtäsi.

Hakkeriryhmä Anonymous on iskenyt Venäjän pankkien sekä muiden instituutioiden verkkopalveluihin. Viime päivinä on nähty, miten nopeasti tällaiset järjestelmät saadaan nurin.

Tilanne on toinen Bitcoinin kohdalla. Kyseessä on maailman tehokkain supertietokone, jonka lohkoketjua ei voi hakkeroida. Bitcoin-verkkoa on myös mahdotonta ajaa alas. Se on hajautettu kymmenille tuhansille tietokoneille (node) ympäri maailmaa. Tuhannet nodet ovat myös piilotettu näkyvistä.

Bitcoin on kuin tehty kriisitilanteen valuutaksi.

El Salvador on osoittanut sen, miten helppoa bitcoineilla on maksaa salamaverkon avulla. Transaktio kestää pari sekuntia ja on käytännössä ilmainen. Voit kulkea kriisialueella esim. backup-puhelin mukanasi, jonka salamaverkkolompakkoon voi ladata pieniä määriä valuuttaa kerrallaan.

Yksi tärkeä elementti on myös luottamus. Koska Bitcoin on globaali teknologia sekä valuutta, sen arvo ei heittele yhden kriisin perusteella. Venäjän rupla romahti parissa päivässä kymmeniä prosentteja. Myös Ukrainan hryvnia on pudonnut selvästi dollariin nähden, vaikkei aivan niin paljon.

Bitcoinin kurssi on puolestaan noussut sodan alkamisen jälkeen.

Bitcoinin on avoin kaikille

Bitcoin on auttanut viime viikkoina tavallisia kansalaisia Kanadassa, Ukrainassa sekä Venäjällä. Bitcoinia on käytetty myös ulkopuolisiin lahjoituksiin. Ukrainan viralliseen avunpyyntöön on vastattu jo yli 210 bitcoinin verran, arvoltaan tällä hetkellä lähes 10 miljoonaa dollaria.

Esiin on noussut myös kolikon kääntöpuoli.

Bitcoin on teknologiana täysin neutraali. Se ei erottele käyttäjäänsä kansallisuuden tai statuksen perusteella. Ukrainan pääministeri Mykhailo Fedorov on vaatinut venäläisten bänniä kryptovaluuttapörsseistä. Taustalla on halu saada lisää taloudellisia esteitä oligarkeille ja lisää painetta maan hallintoon. Toistaiseksi ainakin Binance, Kraken sekä Coinbase ovat kieltäytyneet vedoten kaikki samoihin perusteisiin. Näin esim. Coinbase kommentoi asiaa.

A unilateral and total ban would punish ordinary Russian citizens who are enduring historic currency destabilization as a result of their government’s aggression against a democratic neighbor.

Kraken ja Coinbase ovat rekisteröity Yhdysvaltoihin, joten ne saattavat saada vielä käskyn maansa viranomaisilta. Tällaiset bännit ovat kuitenkin tehottomia. Bittirahaa voi hankkia myös P2P-kauppapaikoista tai pyytää kolmatta osapuolta ostamaan ne ja siirtämään omaan lompakkoon.

Sensuurinsietokyky on yksi Bitcoinin tärkeimmistä ominaisuuksista. Se turvaa kaikkien käyttäjiensä omaisuutta samalla tavalla. Hajautettua ja sensuurinkestävää verkkoa ei voi olla olemassa, jos yksittäisiä tilejä voitaisiin jäädyttää. Tässä kysymyksessä ei voi olla välimalleja.

Bitcoin ei ole poliittinen eikä se asetu kenenkään puolelle tai ketään vastaan. Bitcoin on vain teknologia. Aivan kuten internet, jonka päälle se on rakennettu. Itse uskon siihen, että Bitcoinin nettovaikutus on ihmiskunnalle vahvasti positiivinen. Myös sodan keskellä.

Mainos: Sijoitustiedon tarjous Coinmotionille

Tule keskustelemaan aiheesta Sijoitustiedon foorumille!

Keskustelufoorumi:

Suosituimmat foorumiviestit viimeisen kuukauden ajalta

Artikkelit

Applied Nutrition - Kasvuhakuinen lisäravinnebrändi Briteistä

Pentti Jokinen
21.12.2024
east Lue lisää
Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää