”Filosofian tehtävä on taistelu hevonpaskaa vastaan”, sanoi hiljan käytännöllisen filosofian professori Antti Kauppinen. Tämän pitäisi olla myös itsenäisten sijoituskirjoittajien ohjenuorana. Palkkasotureilta ainakaan täyden rintaman sotaa ei voida kohtuudella vaatia. He luonnollisesti joutuvat laulamaan työnantajansa lauluja ja mitä paremmin sen paskaa myyvät, sitä enemmän tienaavat. Mie taas vapaana taiteilijana voin treenata hevonpaskan väistelyä lähes päivittäin. Kampissa pyörivät nimittäin säännöllisesti hevoskärrit.
Itse asiassa sijoittamisen tärkein osio aloittamisen jälkeen on väistellä pahimmat sudenkuopat. Ja tässä puhuu kokenut katinkullan kaivaja. Vieläkin hirvittää, että sain mumminikin laittamaan rahojaan 80-luvun lopulla Venator Investin pankkitakaamattomaan joukkovelkakirjalainaan. Jostain miulle edelleen hämärästä syystä ne kuitenkin lunastettiin listalta yli nimellisarvon. Koko kuvio oli kuplan päälle rakennettu uusi kupla, ja sen olisin voinut lukea listalleottoesitteestä, ellen olisi ollut silmät pikavoittojen sumentamana.
Vielä tyhmempää oli lähettää rahaa keskieurooppalaisen investointipankkiirin pyöritettäväksi. Kaverini ystävällisesti ohjasi vuonna -93 kimppuuni jonkun Alex Wagoner -nimisen kaverin, joka omien sanojensa mukaan oli varsinainen Midas. Otin myyntipuhelut lähinnä englannintunteina, mutta jotenkin saimme kollektiivisen mielenhäiriön, kasasimme lottokimpan ja lähetimme rahaa johonkin saksalaiseen investointipankkiin.
Kyllä, ammattisijoittajiksi itseään kutsuneet lähettivät tuntemattomalle puhelinäänelle rahaa pyöritettäväksi. Yhtä hyvin voisi sijoittaa kotimaiseen jääkiekkoseuraan tai eteläsuomalaiseen laskettelukeskukseen. Jälkikäteen tarkastellen oli hyvin yllättävää, että saimme melkein puolet rahoista takaisin. Miulla on edelleen tallessa Simpanssitoimistolla Wagoner-mappi. Jos alkaa tuntua siltä, että alan leijailemaan, mapin avaaminen muistuttaa alttiudestani ahneuden ja tyhmyyden yhdistelmälle ja palauttaa yleensä nopeasti takaisin maan pinnalle.
Juuri nyt olemme sijoitusmarkkinoilla siinä vaiheessa, jossa käärmeöljykauppiaat painavat pitkää päivää. Monilla sijoittajilla on paljon käteistä rahaa, mutta ei kriteerit täyttävää sijoituskohdetta (korkea tuotto, ei riskiä). Heidän perspektiivistään koroista ei saa mitään, kiinteistöt tippuvat korkojen noustessa ja osakkeet ne kohta vasta romahtavatkin. Käteisen rahan päällä istuva ahne sijoittaja on taipuvainen kuuntelemaan herkällä korvalla ”luottamuksellisia” tietoja varmoista sijoituskohteista.
Suomessa ei yleensä kirjoiteta mihin ei kannata sijoittaa, koska sijoittajapiirit ovat niin pienet, että kaikkien kanssa kannattaa kaveerata. Koskaan ei tiedä kuka seuraavassa työpaikkahaastattelussa istuu pöydän takana. Selvän hevonpaskan erottaminen olisi kuitenkin paljon helpompaa kuin arvailla menestyksekkäästi mikä olisi lähiviikkojen paras nousijaosake.
Koska en ole näillä näkymin hakemassa tässä elämässä enää töitä, voin huoletta listata hyviä optioita astua ikäviin miinoihin:
Talousvalmennus
Pidän oikein hyvänä asiana, että ihmisiä kannustetaan rakentelemaan positiivista kassavirtaa ja sijoittamaan ylijäämä. Toisaalta jos ei ole itse keksinyt ravintolassa syömisen olevan yleensä kalliimpaa kuin kotona, sen maksetulla tunnilla omaksumisen näen kuitenkin varsin haastavana.
Toivottavasti media tekee jatkojuttuja asuntosijoittajiksi isolla vivulla ryhtyneistä, koska osa menee käytännön varmasti poikki. Ja toivottavasti ilman kiinteistösijoituskokemusta olevat pakkorealisointikierteeseen kannustaneet tuntevat edes pienen piston sydämessään. Ja toivottavasti mie hoikistun ilman elämäntapamuutosta ja SaiPa voittaa liigamestaruuden.
Kireäksi viritetty kassavirta muuten kestää tosi huonosti narkkarivuokralaisten kahden kuukauden bileiden jälkeistä remonttilaskua.
Kiinteistörahastot
En tiedä, milloin näemme kiinteistörahastojen nettomerkintöjen kääntyvän negatiiviseksi. Se voi hyvin olla vasta seuraavassakin syklissä, paha sanoa. Mutta näemme kyllä. Kun näihin varsin hyvillä kuluilla varustettuihin rahastoihin sijoittaneet näkevät asuntokäppyrän, joka on kääntynyt niukastikin kaakkoon, he huolestuvat. Kun ensimmäinen rahasto hammasta purren ilmoittaa negatiivisesta tulosperiodista, he menevät paniikkiin.
Tämä taas pakottaa rahastot realisoimaan kiinteistöjään, mikä laskee hintoja, mikä lisää paniikkia ja rahastojen lunastuksia ja niin edespäin. Olen tehnyt pakkorealisointeja ja muistan elävästi asuntomarkkinoiden tilanteen 90-luvun alussa. Se oli lähes yhtä kivaa aikaa kuin Lappeenrannan Linnoituksessa keväällä 1918. Tuskin ihan vastaavaa näemme, mutta arvioin eliniänodotteeni riittävän näkemään toisenkin jännän kiinteistömarkkinoiden syöksyn.
Jos olisi pakko ennustaa ajankohtaa, se olisi noin kuuden vuoden päässä, kun Antti Rinteen jälkeinen hallitus on pakotettu purkamaan älyvapaan, mutta törkeän kalliin asuntotukijärjestelmämme. Vuokrien lasku sitten laittaa pallon pomppimaan iloisesti alamäkeen. Jos Rinteen hallitus tekee yhdenkin semijärkevän rakenneuudistuksen, pyydän mielelläni demarivanhemmiltani anteeksi ennakkoluuloisuuttani.
Vertaislainat
Jos joku taho on valmis maksamaan kymmenen prosentin korkoa, on sen toiminnassa mukana myös riski. Pankista rahaa ei selkeästi irtoa. Tosin oikeat pankithan eivät nykyisin enää luottotappioriskejä otakaan, vaan jättävät sen pienemmille toimijoille.
En siis väitä, että vertaislainat eivät olisi koskaan hyvä sijoituskohde tai vertaislaina-alustan pitäminen olisi huono bisnes. Mutta väitän, että korkean koron maailmassa tulee myös luottotappioita. Se, että joku on aiemmin hoitanut velkansa, on toki hyvä indikaatio vähintään velanmaksuhalukkuudesta. Mutta välillä käy niin hassusti, että rahat loppuvat, ja pelkkä halukkuus ei enää riitä, vaan tarvittaisiin myös kykyä.
Mie en sijoita vertaislainoihin, koska sijoituskohde vaatisi yhtä huolellisen tutkimuksen lainansaajasta kuin osakesijoittaminenkin vaatii. Yritän lisäksi uskonnollisesti väistellä sijoituskohteita, joissa tuotto on rajallinen, mutta kaikki voi mennä.
Vieraat pikkuyhtiöt
Suomessa pyörii enemmän pääomasijoittajien rahaa kuin koskaan aiemmin. Lisäksi entistä varakkaampiin ja runsaslukuisempiin bisnesenkeleihin törmäämättä oleminen alkaa olla haastavaa. Sitten meillä on vielä enkeleitä selvästi enemmän kaltaisiani pikkurikkaita, jotka ovat hyvin perehtyneet yritysten arvonmääritykseen ja sopivan kohteen löytyessä valmiita sijoittamaankin.
Joten jos tässä markkinatilanteessa joku geelitukka tulee tarjoamaan erinomaista tilaisuutta sijoittaa yhtiöön, joka valloittaa maailman lähipäivinä - mutta jolla tosin ei vielä ole liikevaihtoa - ei välttämättä kannata hukata aikaa edes esitteen lukemiseen. Esite on jo käynyt monissa osaavammissa käsissä ja hylätty.
Mie en ainakaan ole vähään aikaan vaivautunut. Palaan asiaan aikaisintaan seuraavassa taantumassa, kun löysää rahaa on vähemmän liikkeellä. Tämä tosin saattaa olla hyvinkin pian.
Epätoivoaan ei saa menettää
Monet minun opiskelijakavereistani ovat menettäneet uskonsa osakesijoittamiseen, kun ovat iskeneet kätensä hevonpaskaan joko jo ennen 90-luvun lamaa tai sitten viimeistään teknokuplassa vuosituhannen vaihteessa. Finanssikriisi 2007-9 taas harvensi rivejä enimmäkseen jo nuoremmissa sukupolvissa. Missään näistä kriiseistä ei kuitenkaan ollut lakisääteistä pakkoa ajaa vivutetulla paskasalkulla päätyyn asti. Erityisesti jos ei ymmärtänyt teknokuplaa kuplaksi, kannatti varmaan lopettaakin suora osakesijoittaminen.
Jos aikoo sijoittajana säilyttää uskonsa yritysten pyrkimykseen voitontekemiseen, korkoa korolle ilmiön hyödyntämiseen ja voida eläkkeellä säilyttää elintasonsa joutumatta pullonkeräilyhommiin, kannattaa hevonpaskaan astumista tosiaan varoa huolella.
Vaikka Midas
On hidas
Hän tietää sen
Kotieläin ja teuras on ihminen
Mihin kosketkin jäljiltä Midaksen
Aina isket kätesi paskaan
- Juice Leskinen
