5.3.2021 - 18:07

KuplaSalkku

+103
Liittynyt:
14.8.2016
Viestejä:
189

Swedish Matchista ja heidän tuotteista on kyllä hyviä kokemuksia mutta osakkeen hintakin on aika kohdillaan näin 2021.

Kävin keväällä 2015 NY:ssä lomareissulla ja menomatkalla oli Islannin stop-over joten en pystynyt ottamaan omia nuuskatarpeita mukaan maahantuontikiellon takia, jota eräs eturivin politikkokin tuli aikanaan rikkoneeksi. NY:ssä huomasin (olin tehnyt myös pientä tutkimusta etukäteen), että Swedish Matchilla oli jo silloin tarvittavat luvat kunnossa (ainakin NY:ssä) ja pienet brändätyt kaapit jokaisessa intialaisen pyörittämässä tupakkakaupassa Manhattanilla ja purkin hinta n. 7$ joten problem solved.

Reissun päätteeksi ostin vuonna 2015 SWMA:ta alta 250SEK:n ja keräilin pienet osingot neljä vuotta mutta myin kaikki vajaan 600SEK:n hintaa helmikuussa 2020 (verokarhu tyytyväiseksi)

Mielestäni tupakaton nuuska olisi terveellisempi tuote korvaamaan (poltettavaa) tupakkaa kaikkialla mutta regulaatio on esteenä. EU:n tupakkadirektiivia joka sisältää nuuskan myyntikiellon pl. nenänuuska ja pl. Ruotsi sorvataan taas tänä vuonna ja se kiristynee entisestään. Tällä hetkellä Suomen Tulli sallii alle 4mg per pussi nikotiinia sisältävää tupakattoman nuuskan tilaamisen omaan käyttöön mutta SWMA:lla ei ole tietääkseni tähän saumaan tuotetta olemassa. Lisäksi varsinaisilla tupakkafirmoilla tuntuu edelleen olevan isosti vaikutusvaltaa. Kolmas negatiivinen asia SWMA:n kasvulle tämän vuoden alusta on, että keski-Euroopan maat Saksa etunenässä ovat n. 25v myöhässä laittaneet EU:n nuuskanmyyntikiellon käytäntöön ja nämä perusmallin ruotsalaiset pussinuuskat ml. Swedish Matchin brändit, joita myytiin "chewing tobacco" kategoriassa ovat hävinneet isojen tupakkakauppaketjujen hyllyiltä.

5.3.2021 - 22:25

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
KuplaSalkku kirjoitti:

Noi negatiiviset ovat ihan tiedossa. Pari eriävää näkemystä:

1. Swedish Match Zyn:ssä on kyllä 3mg tarjolla, mutta esim Suomessa kaupoissa sille ei ole haettu lääke tms lupaa, mikä on tarpeen.

2. Kaikilla isoilla tupakkafirmoilla alkaa oleen nikotiinipussituote. BAT, PM ja Altria. Pyörät pyörivät siellä suunnassa.

6.3.2021 - 17:14

Fomo-Petteri

+21
Liittynyt:
6.3.2021
Viestejä:
2

Ensiksi kiitos aivan timanttisesta blogista.💎

Mitä mieltä olette Kamuxista? Muistaakseni joskus teillä oli ainakin top100 listalle oikeuttava positio siinä. Pidättekö miten todennäköisenä, että Kamux nousisi kuluvana vuosikymmenenä ”Euroopan Carmax:ksi” ja ottaa hyvän siivun Euroopan käytetyn autokaupan markkinoista?

7.3.2021 - 08:25

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

[quote=Fomo-Petteri]

Ensiksi kiitos aivan timanttisesta blogista.💎

Mitä mieltä olette Kamuxista? Muistaakseni joskus teillä oli ainakin top100 listalle oikeuttava positio siinä. Pidättekö miten todennäköisenä, että Kamux nousisi kuluvana vuosikymmenenä ”Euroopan Carmax:ksi” ja ottaa hyvän siivun Euroopan käytetyn autokaupan markkinoista?

Kiitos Fomo-Petteri!

Kait nousu Carmaxiksi on mahdollista, mutta epätodennäköistä. Kamuxilla ei ole mielestäni kovin merkittävää ja puolustettavaa kilpailuetua. Luulisi, että Carvanan ja Carmaxin liiketoimintamalleja kopioidaan Euroopassa täyttä vauhtia. Vähän niin kuin Saka on matkinut Kamuxin konseptia. 

Omaan silmään Kamux näyttää järkevästi hinnoitellulta. Siitä kun osake oli viidessä eurossa, muuttunut on lähinnä 1,5 vuoden kasvu 20-30% (realisoitunut rullaava 12m  kasvu 6 neljänneksen taakse 17%, mutta siinä korona Q2/20 anomalia) ja todisteet siitä, että yhtiö voittaa markkinaosuutta kannattavuuden pysyessä hyvällä tasolla. Ollakseen yhtä aliarvostettu kuin 2019 alkusyksystä, osakkeen pitäisi olla 7-8 euroa (Toki kasvuyhtiöiden hinnoittelu on yleisesti noussut!). Käytännössä osake on erittäin halvan näköinen jo 8-10 eurossa ja vielä edullinen kasvuyhtiö 10-12 eurossa. 12-15 euroa vaikuttaa aika "oikealta" hinnalta osakkeelle. Sitten jos osake mielletään "internetyhtiöksi" ja aletaan uskoa Saksanvalloitukseen, osake voi toki tehdä mitä tahansa, mutta 20-30 euron hinnat vaatisivat, että innostus kasvuyhtiöistä jatkuu laajemmin markkinoilla ja ulkomaiden kasvu ottaa tuulta allensa. Edelleen tilanne Ruotsissa ja Saksassa on, että kasvu on todella paljon kankeampaa kuin alkuun Suomessa. Me pyrimme varomaan jossain määrin "vastaavan osakkeen kerroin on 2x, joten osaketta kannattaa ostaa" ajattelua nyky-ympäristössä, koska peer yhtiöiden hinnoittelu kasvuyhtiöissä ei välttämättä ole kestävä. 

Kamux on siis järkevästi hinnoiteltu kasvuyhtiö, jolla on kasvuoptio olla paljon arvokkaampi. Mutta ei enää aliarvostetun näköinen. 

Edelliseen postaukseen liittyen, PM ja Altria ovat muuten samaa firmaa. Mietin jotain pienempää tupakkajättiä PM sijaan, mutten vieläkään saa sitä mieleeni. 

7.3.2021 - 10:02

Tyyne

+29
Liittynyt:
19.3.2015
Viestejä:
32
Mikko Mäkinen kirjoitti:

Edelliseen postaukseen liittyen, PM ja Altria ovat muuten samaa firmaa. Mietin jotain pienempää tupakkajättiä PM sijaan, mutten vieläkään saa sitä mieleeni. 

Imperial Brands?

7.3.2021 - 11:11

AlterEgo

+84
Liittynyt:
9.9.2019
Viestejä:
121

"

Mikko Mäkinen kirjoitti:

Edelliseen postaukseen liittyen, PM ja Altria ovat muuten samaa firmaa"

Täh? Ei todellakaan ole. Ne ovat jo ajat sitten yhdestä firmasta jakaantuneet kahdeksi.

Tupakkapuolella MO myy usassa, pm muualla. Molemmilla omaa tuotekehitystä ja tuotteita.

MOlla myös merkittäviä muita omistuksia mm. panimoteollisuudessa ja viineissä, kannabis tuloillaan.

Omistan molempia+ BTI+ Imbby, kaikkia suht saman verran

7.3.2021 - 14:20

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
AlterEgo kirjoitti:

En seuraa tupakka-alaa. Mut hei, kiva että sä seuraat. 

Kiitos Tyyne, Imperialilla on nikotiinipussit norminuuskan lisäksi skruf-brändin alla.

7.3.2021 - 19:26

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Jos joku on täällä juttuja seurannut, ja on kiinnostunut, niin ajattelin kopioida tännekin, että etsimme työvoimaa. Aika paljonhan hakemuksia tuli, mutta varmaan jotain harmittaisi, jos missaa ilmoituksen. Varsinkin treidikokemusta jo vähän hankkineita olisi ollut kiinnostava jututtaa, kun niitä ei vielä turhan paljoa näkynyt. Kannattaa laittaa lähipäivinä viestiä.

"Nomad Invest etsii kesätyöntekijää / työntekijää!

Apua kaipaamme:

1. Kaupankäynnissä ja tuoton tekemisessä
2. Tutkimuksessa (listatut & listaamattomat)
3. Olemme avoimia uusille ideoille (esim. liikeidea tai algoritmiosaaminen)

Tarkempi työnkuva muotoutuu tekijän mukaan.

Työaika on joustava. Duuni onnistuu etänä.
Vaatimuksena pidempiaikainen intohimo markkinoihin/ yrittäjähenkiseen tekemiseen.

Palkka osaamisen mukaan + mahdollinen osuus luodusta lisäarvosta.

Laita meiliä! Omin sanoin osaamisestasi ja ajattelutavastasi.
info [at] nomadinvest.fi (info[at]nomadinvest[dot]fi)

"

7.3.2021 - 22:00

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Onko mahdollista, että heität vielä jonkun epävirallisen kuvauksen hyvästä hakijasta? Uskon että moni mahdollinen hyväkin hakija seuraa tarkkaan tekemisiäsi, mutta tuon perusteella kuvaus ideaali kandidaatista kuulosta joltain kuka on opiskellut matikkaa huippuyliopistossa ja aikaisempi työkokemus on Point72/Citadel akselilta. Nomad on kuitenkin parhaimpia rahastoja Suomessa niin voi tietenkin olla että em. tarvitaan laugh

8.3.2021 - 08:49

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Makaroonilaatikko kirjoitti:

Onko mahdollista, että heität vielä jonkun epävirallisen kuvauksen hyvästä hakijasta? Uskon että moni mahdollinen hyväkin hakija seuraa tarkkaan tekemisiäsi, mutta tuon perusteella kuvaus ideaali kandidaatista kuulosta joltain kuka on opiskellut matikkaa huippuyliopistossa ja aikaisempi työkokemus on Point72/Citadel akselilta. Nomad on kuitenkin parhaimpia rahastoja Suomessa niin voi tietenkin olla että em. tarvitaan laugh

Kaikkea ei tarvitse osata, mutta jossakin pitäisi olla hyvä. Vaatimuksena tuossa oli intohimo markkinoihin ja yrittäjähenkinen asenne. Oon mä tiukempiakin nähnyt. smiley Ja tuossa apua tarvitsemme-listassa, tosiaan puhutaan avusta, eikä että kaikki hommat pitäisi olla hallussa. Mutta sitten jos kaiken joutuu opettamaan alusta saakka(miten kaupankäynti pörssissä toimii etc) niin vaikea siinä on palkalle saada vastinetta. 

Ei meillä ole itselläkään tarkkaa kuvausta hakijasta. Olisi kiva, jos homma ei ihan pysähdy kun ei olla toimistolla, ja toisaalta olisi hyvä alkaa laajentaa toimintaa ennen pitkää vakituisenkin työntekijän kanssa. Tässä tuntee itsensä aika työllistetyksi, niin olisi hyvä jos joku voisi analysoida kiinnostavan yhtiön tai alan, toteuttaa jotain kaupankäyntistrategiaa tai muuten kehittää toimintaa. Jos jollain skaalattava treidaaminen on positiivista, mutta pääomat turhan pieniä, voisi meillä työskentely ollla win-win. 

8.3.2021 - 09:59

Bingo53

+3556
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2321

Suosittelen, että tarjoatte valitulle bonuksena sijoituspalvelualan tutkinnon suorittamisen työn ohessa verkko-opiskeluna - tiedot:

Sijoituspalvelualan tutkinnot (APV) - Aalto EE

Silloin joku taipaleensa alussa oleva voi saada harjoittelusta ammatin tai sivutyön.

Vallan mainiota on kyllä jo sekin, että jollekin avaatte mahdollisuuden sijoitustoiminnan todellisuuteen.

15.3.2021 - 20:17

EUPEDRO

+4
Liittynyt:
30.1.2021
Viestejä:
9

Ville Hemmingillä oli mielenkiintoista analyysiä Aktiasta helmikuun loppupuolella: https://twitter.com/Hemingwayz/status/1364171827313049602

Sen loppukaneetti oli: 

"Myimme Aktia-omistuksemme jo tammikuussa, kun osake nousi järjen vastaisesti osingon ex-päivänä. Epävarmuuksien varjossa ei kiinnosta palata omistajaksi ennen, kuin selkenee millaiseksi tämän yhden Pohjoismaiden parhaista varainhoitotaloista tulevaisuus on muodostumassa."

Mikä on mielipiteenne Aktiasta tällä hetkellä, Taaleri-kaupan jälkeen?

25.3.2021 - 14:43

ollikohan

+186
Liittynyt:
1.3.2020
Viestejä:
57

Pakko on tällä kertaa tuoda oma senttinsä tälle blogille, niin arvokasta ja mielenkiintoista antia olen täältä ja myös Nomadin kirjoituksista saanut. Kiitos siis heti alkuun Mikolle (ja Villelle) ihan älyttömän hyvistä kirjoituksista!

Seurailen itse ja yritän etsiä melko aktiivisesti sellaisia mukavia mahdollisimman pieniriskisiä spreadeja, joilla saisi haettua salkkuun markkinan yleissuunnasta riippumatonta tuottoa. Se mun senttini olisikin nyt tuoda ilmi Keskon A- ja B- osakkeiden historiallisen korkeaksi repeytynyt spread. B-osake (jossa pienempi äänivalta) on tällä hetkellä noin 8% A-osaketta kalliimpi, kun esimerkiksi kuukausi sitten spread heilui vielä noin 3% tasolla. En oikein keksi mitään järkevää syytä tälle hintaerolle, etenkään näin suurelle sellaisella.

Historiallisesti ollaan tosiaan suurimmassa absoluuttisessa spreadissa sitten vuoden 2008, jolloin hintaero oli lyhyehkön aikaa samaa luokkaa, mutta toisinpäin. Suhteellisesti spread oli tuolloin toki ihan eri tasolla kuin nyt, A-osake oli nimittäin finanssikriisin jäljiltä luokkaa 40% B-osaketta arvokkaampi.

Mahdollisen tuotontavoittelun lisäksi tällä spread-tasolla voisikin olla potentiaalia rakentaa myös ihan semi-ok hedge vähän suurempaakin markkinan korjausliikettä ajatellen, jos jotakuta sellainen yhtään pelottaa. A-osakkeella kun on ollut historiallisesti tendenssiä suoriutua B-osaketta paremmin markkinamyllerrysten aikana, mutta tähän toki liittyy huomattavaa epävarmuutta.

Tämä nyt siis tällaisena yleisenä huomiona ja omien ihmettelyjen ääneen sanomisena, missään nimessä en tietenkään ketään suosittele spreadia pelaamaan smiley

26.3.2021 - 15:42

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
EUPEDRO kirjoitti:

Ville Hemmingillä oli mielenkiintoista analyysiä Aktiasta helmikuun loppupuolella: https://twitter.com/Hemingwayz/status/1364171827313049602

Sen loppukaneetti oli: 

"Myimme Aktia-omistuksemme jo tammikuussa, kun osake nousi järjen vastaisesti osingon ex-päivänä. Epävarmuuksien varjossa ei kiinnosta palata omistajaksi ennen, kuin selkenee millaiseksi tämän yhden Pohjoismaiden parhaista varainhoitotaloista tulevaisuus on muodostumassa."

Mikä on mielipiteenne Aktiasta tällä hetkellä, Taaleri-kaupan jälkeen?

Meillä ei ole Aktiaa tällä hetkellä. En oikein osaa sanoa, miltä Aktian varainhoito näyttää tulevina vuosina. 

ollikohan kirjoitti:

Pakko on tällä kertaa tuoda oma senttinsä tälle blogille, niin arvokasta ja mielenkiintoista antia olen täältä ja myös Nomadin kirjoituksista saanut. Kiitos siis heti alkuun Mikolle (ja Villelle) ihan älyttömän hyvistä kirjoituksista!

Seurailen itse ja yritän etsiä melko aktiivisesti sellaisia mukavia mahdollisimman pieniriskisiä spreadeja, joilla saisi haettua salkkuun markkinan yleissuunnasta riippumatonta tuottoa. Se mun senttini olisikin nyt tuoda ilmi Keskon A- ja B- osakkeiden historiallisen korkeaksi repeytynyt spread. B-osake (jossa pienempi äänivalta) on tällä hetkellä noin 8% A-osaketta kalliimpi, kun esimerkiksi kuukausi sitten spread heilui vielä noin 3% tasolla. En oikein keksi mitään järkevää syytä tälle hintaerolle, etenkään näin suurelle sellaisella.

Historiallisesti ollaan tosiaan suurimmassa absoluuttisessa spreadissa sitten vuoden 2008, jolloin hintaero oli lyhyehkön aikaa samaa luokkaa, mutta toisinpäin. Suhteellisesti spread oli tuolloin toki ihan eri tasolla kuin nyt, A-osake oli nimittäin finanssikriisin jäljiltä luokkaa 40% B-osaketta arvokkaampi.

Mahdollisen tuotontavoittelun lisäksi tällä spread-tasolla voisikin olla potentiaalia rakentaa myös ihan semi-ok hedge vähän suurempaakin markkinan korjausliikettä ajatellen, jos jotakuta sellainen yhtään pelottaa. A-osakkeella kun on ollut historiallisesti tendenssiä suoriutua B-osaketta paremmin markkinamyllerrysten aikana, mutta tähän toki liittyy huomattavaa epävarmuutta.

Tämä nyt siis tällaisena yleisenä huomiona ja omien ihmettelyjen ääneen sanomisena, missään nimessä en tietenkään ketään suosittele spreadia pelaamaan smiley

Kiitos olikohan! Teemme kyllä erilaisia suhteellisia ideoita. Eivät ne ole tuotoltaan mitään kultakaivoksia, mutta usein niistä saa vähintään osakemarkkinoiden kaltaista tuottoa ilman korrelaatio osakemarkkinoihin. Kesko osakesarjojen ero on historiallisesti aika lähellä huippuaan, ja sitä on jonkin verran päällä. Olen vuosia ihmetellyt, miksi Kesko ei antaisi A:n omistajille vaihto-oikeutta B:n niin kuin moni muu firma antaa. Koska silloinhan A olisi keskimäärin B:tä kalliimpi. Olet oikeassa siinä, että nämä usein oikenevat, jos markkina laskee, joten siinäkin mielessä tuo treidi on ihan järkevä. Eli tätä löytyy, muttei nyt varsinaisesti innosta vielä pompita 9% erossa, kun muitakin "paritreidejä" on aika reilusti tarjolla. 

16.4.2021 - 17:05

Pörssimörssäri

+1185
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
822
Mikko Mäkinen kirjoitti:
Cyberpunk 2077:n piti olla vuoden merkkitapaus. Julkaisua koko ajan siirrettiin. Kun joulukuun 10. päivä peli julkaistiin, selvisi myös siirtojen syy. Homma ei oikein vieläkään toiminut. Etenkin konsoleilla peli oli aivan liian buginen.

Itsekin ihmettelin, kun pelin tutorialissa oli jo käynyt kämmi, johon hakkasin päätäni puoli tuntia. Ja jonka olisi pitänyt selvitä aika helposti testaamalla peliä koekaneilla. Sitten kun pääsi auton rattiin, niin palmuja kasvoi tiestä täysin järjettömästi ja muuta mukavaa. Pari kertaa peli heitti yllättäen ulos.

Parin päivän tauon jälkeen peli alkoi kuitenkin toimia. Itse olen ollut pelistä enemmän innoissani kuin GTA vitosesta. En usko, että Cyberpunkin on saumaa samanlaisiin myyntilukuihin, mutta toisaalta vähän pienempikin olisi kova homma — GTA 5:n myyntiluvut lienevät jossain 7 miljardin dollarin paikkeilla, eli ihan eri sfääreissä kuin mikään muu viihdetuote. Cyberpunk ilmeisesti myi 13 miljoonaa kappaletta melko nopeasti refundeista huolimatta.

Pelin tekijän CD Projectin Varsovassa listattu osakekurssi tuli huipuista 40 % alas. Toki osake oli jo älyttömässä hypessä peliä odotettaessa. Ja toki EV/sales on edelleen yli kympin ensin vuoden ennusteilla, vaikka kauan odotettu peli on vasta julkaistu. Olisin toivonut osakkeen laskua 150 zlotyyn, mutta pitää kyllä harkita nykyisellä 260 zlotylla ostoa. Joka tapauksessa tätä haluaisi omistaa pitkällä tähtäimellä, joten osaketta voisi lisätä, jos kurssi vielä valuu.

CD Projekt alkaa luisua Karpaasi Makisen hintahaarukkaan. Nyt 177 zl. Vielako firma kiinnostaa, vai onko se hylatty toivottomana tapauksena?

21.4.2021 - 15:52

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Pörssimörssäri kirjoitti:

CD Projekt alkaa luisua Karpaasi Makisen hintahaarukkaan. Nyt 177 zl. Vielako firma kiinnostaa, vai onko se hylatty toivottomana tapauksena?

Jonkin isoista jäteistä kannattaisi varmaan ostaa CD Projekt pois. Isommilla resursseilla pelien kehitys voisi nopeutua ja bugit vähentyä. Cyberpunk on jossain määrin hiipunut, osin varmaan alkuongelmien takia. Yhtiö kiinnostaa, mutta kommentit multiplayeristä ja lisäosista eivät ole vakuuttaneet Toisaalta osake voi olla korkeammalla, kun asiat alkavat selvetä. Tekisi mieli odottaa alhaisempia hintoja.

katuviisas kirjoitti:

Kiinnostaa Nomadin pohdinnat Harviasta. Miten näette hyvinvointitrendin sekä saunomisen kasvun Yhdysvalloissa? 

Usein unohdetaan, että lähes kaikki alat ovat syklisiä. En tiedä onko Harvian myynnin nousu korona-buustia vai jotain globaalia megatrendiä, mutta itse pelkään vähän myös heikompaa vaihetta, jonka takia osake ei kiinnosta näillä tasoilla. Voin toki olla väärässä, enkä ole kovin syvällä yhtiön tarinassa. Mutta nyt todella monen alan myynti on lähtenyt vahvaan nousuun koronan aikana. Luulisi maailman avautumisen näkyvän jossain määrin myös toiseen suuntaan. Ihmiset ovat ostaneet pyöriä ja grillejä siihen tahtiin, että jossain vaiheessa voi tulla tilanne, että tämmöisten tuotteiden myynti myös kyykkää reilusti. 

21.4.2021 - 21:00

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219

Mulla on tästä omakohtaista kokemusta. Yritin viime syksynä ostaa kiukaan kiviä Keski-Euroopassa ja kahdesta paikasta tuli eioota. Bauhausin myyjä sanoi että saivat lavallisen mutta se meni hetkessä. Ei kuulemma ollut ikinä nähnyt vastaavaa. Lopulta tilasin kivet Amazonista. Eli ainakin Keski-Euroopassa on ollut kivasti nostetta.

Näin jälkikäteen tietenkin harmittaa että en tuolloin tajunnut tankata Harviaa.

21.4.2021 - 20:54

RaimoRaitis

+147
Liittynyt:
4.9.2019
Viestejä:
120

Kiitos jälleen kerran loistavasta kolumnista!

Twitterissä virkoit, että "Kyllä tässä on vahvat näkemykset niin vähissä, että alkaa se Cityconin tankkauskin jo houkuttelemaan."

Mitkä ovat mielestäsi merkittävimmät erot näkemyksessäsi foorumin Citycon-bulleihin verrattuna (esim. Aki ja PikkuPro), joiden vuoksi vasta "alkaa houkuttelemaan" eikä ole näillä hinnoilla jo tankattuna?

22.4.2021 - 07:36

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
RaimoRaitis kirjoitti:

Kiitos. Ei Cityconin tankkaus houkuttelisi, ellei osake olisi houkutteleva. Se vaan liikkuu aika rauhallisesti, eikä ikinä tunnu olevan kiire ostaa sitä. Toinen ongelma on, että salkkuun tuntuu kertyvän helpommin halpoja osakkeita kuin varsinaisesti kuumia ja hyvin meneviä osakkeita. Citycon kuitenkin kuuluu tähän halpalaariin. Ehkä paluu normaaliin voisi nostaa Cityconia pari euroa? Ei kait sen pitäisi olla kellekään yllätys kylläkään, että ihmiset palaavat kauppakeskuksiin. 

22.4.2021 - 10:24

Turms

-10
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
668

Citycon lienee monelle defensiivinen ostos. Sellaisia tarvitaan aikana, jolloin mahdollisuus 27% (pari euroa) arvonnousuun alkaa kuulostamaan mitättömältä.

22.4.2021 - 15:12

Farseer

+2444
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1726
Turms kirjoitti:

Citycon lienee monelle defensiivinen ostos. Sellaisia tarvitaan aikana, jolloin mahdollisuus 27% (pari euroa) arvonnousuun alkaa kuulostamaan mitättömältä.

Tuo se syy on ainakin itsellä, miksi on selkeästi salkun suurin omistus. Mutta ymmärrän hyvin että tilanne on eri kokopäiväisesti sijoittavilla, jotka tutkailevat yhtiöitä aktiivisesti Suomen ulkopuolelta. 

Eihän tuo 7 euron arvostuksella olisi itelläkään ylipainossa, jos esimerkiksi Helsingin pörssistä saisi Altiaa 8 eurolla, Ilkkaa 3,50 eurolla ja muita potentiaalisia vastaavilla hinnoin. Joka tapauksessa kaikkein kalleinta pitkällä tähtäimellä on makuuttaa rahaa tilillä ilman vahvaa näkemystä käsillä olevasta romahduksesta.

22.4.2021 - 15:35

bluehorseshoe

+6
Liittynyt:
13.3.2021
Viestejä:
11

Kiitos jälleen kvartaalipäivityksistä!

Mitä mieltä muuten olet vähän pidemmällä tähtäimellä inflaationäkymistä? Tuntuu että konsensus markkinoilla on se, että teknologinen kehitys ja heikko väestönkasvu länsimaissa pitää jatkossakin inflaation matalana, jolloin koroillekaan ei nähdä nousupaineita (näin etenkin euroalueella).  

LSE:n Pradhan ja Goodhart esittävät tästä varsin poikkeaman näkemyksen. He näkevät tällä vuosikymmenellä merkittäviä inflaatiopaineita, kun huoltosuhde heikkenee länsimaissa. 

Alla miehiltä lyhyet johdatukset aiheeseen perusteluineen. Työn alla on lukea heidän kirjansa aiheesta

"The Great Demographic Reversal: Ageing Societies, Waning Inequality, and an Inflation Revival" https://www.youtube.com/watch?v=UUDw325mTtg

https://blogs.lse.ac.uk/businessreview/2020/09/18/the-great-demographic…

Näin ihan nopeasti tuntuu varsin loogiselta, jos miettii mitä suurin osa ihmisistä tekee, kun eläke koittaa; säästöjä realisoidaan (bondi/osakerahastoja) ja rahaa laitetaan kulutukseen oli se sitten terveyspalvelut, matkustelu yms. Tämä asetelma yhdistettynä vallitsevaan korkotasoon, elvytysvimmaan ja deflaatiopelkoon (tuoreimmassa muistissa keskuspankeilla ja päättäjillä finanssikriisi ja sitä seurannut matalan inflaation kausi 2010-luku) tarjoaisi mielestäni ihan hyvän pohjan löydä vetoa inflaation paluusta ja korkojen isohkostakin noususta...

22.4.2021 - 17:06

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Mielenkiintoinen teksti!

Kun luin pohdintojasi tulevaisuudesta tuli tämä lainaus mieleen, 

Donald Rumsfeld:

"Reports that say that something hasn't happened are always interesting to me, because as we know, there are known knowns; there are things we know we know. We also know there are known unknowns; that is to say we know there are some things we do not know. But there are also unknown unknowns—the ones we don't know we don't know. And if one looks throughout the history of our country and other free countries, it is the latter category that tends to be the difficult ones"

19.5.2021 - 11:51

Shake11

+3
Liittynyt:
10.6.2018
Viestejä:
14

Terve,

Ja kiitos hienosta sisällöstä, jota tuotat!

Kuinka todennäköisenä pidätte kilpailevaa ostotarjousta Adapteosta? 

Ja ehkä tärkeämpi kysymys: Miten näette tämänkaltaisen tilanteen ylipäänsä, myydäkö heti, holdata vai jopa lisätä? Nyt saisi täyden 165 SEK pörssistä, jonkinmoinen todennäköisyys korkeammasta tarjouksesta, diilin kariutuminen käsittääkseni hyvin epätodennäköistä. Eikö näissä hinnoissa ole odotusarvot kohdillaan ihan vain holdaamiseen mikäli rahoja ei heti tarvitse?

19.5.2021 - 12:18

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
bluehorseshoe kirjoitti:

Kiitos jälleen kvartaalipäivityksistä!

Mitä mieltä muuten olet vähän pidemmällä tähtäimellä inflaationäkymistä? Tuntuu että konsensus markkinoilla on se, että teknologinen kehitys ja heikko väestönkasvu länsimaissa pitää jatkossakin inflaation matalana, jolloin koroillekaan ei nähdä nousupaineita (näin etenkin euroalueella).  

LSE:n Pradhan ja Goodhart esittävät tästä varsin poikkeaman näkemyksen. He näkevät tällä vuosikymmenellä merkittäviä inflaatiopaineita, kun huoltosuhde heikkenee länsimaissa. 

Alla miehiltä lyhyet johdatukset aiheeseen perusteluineen. Työn alla on lukea heidän kirjansa aiheesta

Kiitti ja sori kun vastaaminen kesti. Pradhan&Goodhard näkemyksistä luin kyllä arvioita talouslehdistä. Ihan hyvä pitää mielessä häntäriskit tuohonkin suuntaan, mutta vastakkaisiakin hyvin perusteltuja argumentteja on nähty. Mulla ei ole vahvaa näkemystä pitkän aikavälin inflaatiosta. Mutta rahan painamisen ja alijäämäelvytyksen pandoran lippaan avaamisen jälkeen olisi älytöntä ajatella, ettei korkeampi inflaatio ole mahdollinen. Sehän voi lopulta olla poliittinen päätös, eikä tulevia vaaleja tai poliitikkojen näkemyksiä ole helppo arvailla. Mutta mielestäni pitää jotenkin olla varautunut myös siihen vaihtoehtoon.

Shake11 kirjoitti:

Terve,

Ja kiitos hienosta sisällöstä, jota tuotat!

Kuinka todennäköisenä pidätte kilpailevaa ostotarjousta Adapteosta? 

Ja ehkä tärkeämpi kysymys: Miten näette tämänkaltaisen tilanteen ylipäänsä, myydäkö heti, holdata vai jopa lisätä? Nyt saisi täyden 165 SEK pörssistä, jonkinmoinen todennäköisyys korkeammasta tarjouksesta, diilin kariutuminen käsittääkseni hyvin epätodennäköistä. Eikö näissä hinnoissa ole odotusarvot kohdillaan ihan vain holdaamiseen mikäli rahoja ei heti tarvitse?

Kiitos. En pidä sitä kovin todennäköisenä. Näin analyytikoilta jopa 35% todennäköisyyksiä. Toki nykyinenkään hinta ei ole suhteellisesti niin korkea kuin vaikka Tikkurilassa, mutta toisaalta tästä on vaikea saada hyvää synergia-casea. Itselläni on houkutus myydä, kun melkein täyden hinnan (165 SEK) saa pörssistäkin. Olisin ajatellut, että korkeamman tarjouksen todennäköisyys on alle 10% ja yritysoston kariutumisen pari prosenttia. Jollekin isommalle M&A fundille holdaus ja osto voi olla hyvä case, mutta ei ehkä meille.

Jäin lomalle joksikin aikaa. Ruuhkavuosina tämmöinen tapahtumarikas koronavuosi pitää ihmisen aika kiireisenä. Voi olla, että vaatii vähän koneilta poisoloa, että innostus markkinoihin löytyy taas. Kyllähän sitä tuottoa aina saa jossain määrin tehtyä, mutta aina paremmin, jos on intoa täynnä. Tämä vaikutti hyvältä spotilta, kun markkina on rahoittunut. Eli jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin kohta rytisee tai tapahtuu jotain muuta jännää. No toisaalta tässä on vielä 50 vuotta aikaa markkinoilla, kyllä niitä paikkoja aina tulee. Taloudellisessa riippumattomuudessa ei ole oikein pointtia, jos on riippuvainen jatkuvasti hyvistä tuotoista.

19.5.2021 - 12:28

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Kiitoksia mahtavasta sisällöstä ja hyvää lomaa! Toi vika lause on great wisdom ja aika monelta unohtuu. Helpommin tehty kuin sanottu, kun me ihmiset ollaan niin ahneita.

19.5.2021 - 18:21

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

En ollut seurannu kryptoja muuten, kun että ne olivat tulleet alas viime viikkoina. Whatsapin ja sähköpostin hälytykset pois ja pitkälle kävelylle. Sit jostain kuitenkin luen, että kryptoissa romahdus. Ethereum -35% ja Bitcoin -25%. Tämä on jo aika koomista, mutta kun tuo nyt näytti vipukavereiden likvidöinniltä, niin pakko oli vielä yksi treidi tehdä, kun jonkinlainen rekyyli tulee, kun vähän edes löytyy pohjaa. Jotenkin tulee viime kesäloma mieleen, kun heti Finnair räjähtää 100% ylös ilman isompaa järkeä. No hyvät voitot kotiin, tuurilla ostoja pohjiltakin ja palautuvat kivasti. Sitten suurin osa myyntiin ja jonkin verran pitoon. Nyt uusi loman yritys. Kai tässä pitää ottaa vanha Nokia taas komerosta käyttöön, että voi lukea sitten aamun lehdistä, mitä maailmalla tapahtuu.