Random Walkerin matka osakemarkkinoiden maailmassa

Kiitos kaikille viimeisimmän kirjoitukseni synnyttämästä hyvästä keskustelusta. Alla lyhyet vastaukseni esitettyihin kysymyksiin.

Mellon kirjoitti:

Toivottavasti ei ole tyhmä kysymys, mutta lasketko itse REIT-yhtiöt osakesijoituksiksi vai kiinteistösijoituksiksi? 

Itselläni ei ole salkussa korkopapereita, mutta lasken sijoitusasuntoni ja REIT-yhtiöt kuitenkin samaan ryhmään kiinteistösijoituksiksi, vaikka REITit pörssissä treidaavatkin.

Ei ole ollenkaan tyhmä kysymys, sillä tässä asiassa sijoittajat jakautuvat kahteen eri koulukuntaan. Osa sijoittajista pitää REIT-yhtiöitä osakesijoituksina, mutta minä luokittelen ne kiinteistösijoituksiksi, kuten sinäkin teet. 

luxa kirjoitti:

Nuo pienyhtiö ETF hiukan kiinnostaa. Onko heittää muita, kuin Russel 2000? Löin isosti kiinni korona dippiin, jolloin käteisvarat kävi nollassa syksyllä. Nyt kädetristissä toivotaan, että kertyy taas käteistä riittävästi. Itselle on pahinta katsoa laskumarkkinaa ilman käteisvaroja. Siinä ressaantuu väkisin. 

Omasta salkustani löytyy kaksi pienyhtiö-ETF:ää: iShares MSCI World Small Cap UCITS ETF (IUSN) ja SPDR MSCI USA Small Cap Value Weighted UCITS ETF (ZPRV). Kuten nimistä voi päätellä, IUSN sijoittaa kehittyneiden markkinoiden pienyhtiöihin markkina-arvopainotetusti ja ZPRV USA:han painottaen pienyhtiöjoukon arvoyhtiöitä. IUSN:n kokonaiskulut (ml. spredi ja indeksipoikkeama) ovat hieman pienemmät ja AUM on huomattavasti suurempi. Pyrin aina sijoittamaan kokoluokaltaan todella isoihin ETF:iin, jottei minun tarvitse pelätä rahaston lakkauttamista. ZPRV on kooltaan omaan makuuni vähän turhan pieni (AUM noin 200 mUSD), mutta pääoma kasvaa onneksi kovaa vauhtia, joten aika korjannee ongelman. Painotan rahastosijoitusteni pienyhtiöallokaatiossa nimenomaan arvoyhtiöitä, sillä pienyhtiöiden ylituotto selittyy pitkälti arvoyhtiöillä (pienet kasvuyhtiöt ovat itse asiassa tuottaneet historiallisesti melko heikosti). Pieniin arvoyhtiöihin sijoittavia ETF:iä ei kuitenkaan ole suomalaissijoittajille kovin paljon tarjolla ja ZPRV on mielestäni vaihtoehdoista paras. Koska IUSN on markkina-arvopainotettu, siinä on mukana myös kasvuyhtiöitä. Hajautusmielessä on mielestäni hyvä omistaa erilaisia pienyhtiöitä (ja muualtakin kuin USA:sta), vaikka pääpaino olisikin pienissä arvoyhtiöissä. 

R.W. 

Muutama sana volatiliteetista, markkinatilanteesta ja omasta salkusta

Kiitos kaikille palautteesta ja kommenteista liittyen viimeisimpään kolumniini. Viestejä on tullut mukavasti myös suoraan sähköpostiin. Ymmärrän hyvin, että osa kysymyksistä voi olla sellaisia, ettei niitä halua julkisesti muiden nähtäville (vaikka nimimerkin takaa kirjoittelisikin). Mutta yleisesti ottaen kannustan jokaista kohdistamaan kysymykset ja kommentit tänne blogiin. Näin muutkin pääsevät lukemaan vastauksiani ja osallistumaan keskusteluun. Mutta kuten sanottu, osa viesteistä voi olla henkilökohtaisempia ja silloin sähköposti on edelleen erittäin hyvä kanava. Vastailen aina mielelläni, kanavasta riippumatta. Sähköpostivastauksissa (kuten myös blogivastauksissa) voi toki välillä kestää, mutta vastaan kyllä kaikille ennemmin tai myöhemmin. Vaatiihan sijoittaminenkin kärsivällisyyttä odottaa, joten sitä on hyvä harjoitella myös tässä kohtaa.  

En ole ihan hiljattain täällä blogin puolella kirjoitellutkaan, joten ajattelin kommentoida kaikkien nähden erästä viimeisimpään kolumniini liittyvää olennaista pointtia, jota sivuavia kysymyksiä olen saanut privaatisti. Luvassa on myös muutama sana tämän hetken markkinatilanteesta ja omasta salkustani.

Volatiliteetti riskin mittarina    

Kysymyksiä kirvoittanut asia, johon yllä viittaan, liittyy osakkeiden volatiliteettiin eli heiluntaan, jota kuvaan kolumnissa tuottojen keskihajonnalla. Ensiksikin moni on kyseenalaistanut keskihajonnan riskin mittarina. Ymmärrän tämän hyvin, sillä eihän osakkeiden heilunnalla pitäisi olla merkitystä pitkäjänteiselle sijoittajalle, jolla on aikaa odottaa kurssien palautumista mahdollisen romahduksen jälkeen. Yksi saamistani kysymyksistä liittyy tarkemmin keskihajonnan minimointiin. Kommentoija on ihmetellyt, miksi keskihajonta (riski) pitäisi minimoida. Ilman riskiähän ei ole tuottoa.

Aloitetaan yleisemmällä pohdinnalla siitä, millainen riskimittari volatiliteetti oikeastaan on ja miten oma suhtautumiseni siihen on vuosien saatossa muuttunut. Olin itsekin pitkään sitä mieltä, ettei volatiliteetti kuvaa osakkeiden todellista riskiä. Tämä on monen luonnollinen suhtautumistapa sijoitusuran alussa, sillä edessä on pitkä horisontti. Itsekin näin kurssilaskut nimenomaan positiivisessa valossa. Finanssikriisi käy hyvästä esimerkistä. Kurssien laskiessa sain ostettua osakkeita entistä edullisemmin ja tiesin, että salkkuni korjaisi takaisin ylös jossain vaiheessa. En voi väittää, ettei finanssikriisin aikana olisi jännittänyt, mutta olo oli kuitenkin tietyllä tapaa levollinen. Olin oivaltanut pelin hengen.

Tänä päivänä tilanteeni on ihan toisenlainen. Iän myötä sijoitushorisonttini on lyhentynyt ja volatiliteettiin liittyvä sekvenssiriski on sitä myötä kasvanut. Vaikkei minulla ole vielä mitään halua ”eläköityä”, eli siirtyä osakkeiden netto-ostajasta nettomyyjäksi, tämä muutoskohta on koko ajan lähempänä. Minulla ei ole enää yhtä paljon aikaa odottaa kurssien toipumista. Jos en kiinnitä lainkaan huomiota salkun volatiliteettiin ja näemme lähivuosina Suuren laman (1929-1932) toisinnon, josta toipuminen kestää kymmenen vuotta, häviän koko pelin, vaikka olen sen kerran jo voittanut. Uudestaan aloittaminen lähes nollasta ei kuulosta houkuttelevalta. Juuri tästä syystä olen alkanut arvostaa salkun vakautta. En yksinkertaisesti uskalla altistua isolle volatiliteetille (eli olla markkinalla täydellä osakepainolla), etenkään tässä tilanteessa, kun arvostukset ovat ennätyskorkealla. Haluan eliminoida mahdollisuuden sille, että salkkuni arvo putoaa puoleen (kuten finanssikriisissä) tai pahimmassa tapauksessa kymmenesosaan (kuten osakesalkuille Suuren laman aikana kävi).

Edellä kuvaamani omakohtainen esimerkki osoittaa, että volatiliteetin hyödyllisyys riskin mittarina riippuu sijoitushorisontista eli siitä, onko sijoittajalla kykyä ottaa iso romahdus vastaan. Koska suurin osa sijoittajista on elinkaarellaan pääoman kumuloimisvaiheessa ja pääoma tarvitaan käyttöön vasta hyvin kaukana tulevaisuudessa, volatiliteetti ei useimmista tunnu järkevältä riskimittarilta. Kurssiheilunta ja kurssien lasku sijoitusuran alussa on nimenomaan toivottavaa ja siksi hyvin nuorien sijoittajien tulisikin sijoittaa kaikkein riskipitoisimpiin omaisuusluokkiin (kuten pieniin arvoyhtiöihin). Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö volatiliteetti voisi olla toisille (yleensä varttuneemmille) sijoittajille ihan hyvä riskin mittari. Volatiliteetin avullahan voidaan nimenomaan arvioida salkun sulamisen voimakkuus heikossa skenaariossa. Esimerkiksi globaalisti hajautetun osakesalkun keskihajonnan voi arvioida olevan karkeasti noin 20 prosenttia. Jos osakkeiden tuotto-odotus on 10 prosenttia, tämä tarkoittaa, että salkun arvo voi minä tahansa vuonna pudota puoleen nykyisestä (kolmen keskihajonnan päähän tuotto-odotuksesta). Tällaisen tapahtuman ei pitäisi olla kenellekään yllätys ja hyvin todennäköisesti tällainen romahdus osuu vähintään kerran jokaisen vähänkään pidempään sijoittavan sijoitusuralle. Vasta kun aletaan puhua 60 tai 70 prosentin romahduksista, ollaan yllättävien tapahtumien äärellä. Ja yllätyksiäkin aina joskus koetaan. Kun salkku on hajautettu myös muihin omaisuusluokkiin (erityisesti korkopapereihin, ml. rahamarkkinasijoitukset), keskihajonta pienenee ja salkku selviää romahduksesta vähäisemmillä vaurioilla. Matalahko keskihajonta on salkulle tärkeä ominaisuus ”eläkkeellä” (nettomyyntivaiheessa). Kun pääomaa ei romahduksessa tuhoudu kovin paljoa, salkku kykenee paremmin täyttämään tehtävänsä. Esimerkiksi jotain tiettyä nostosääntöä (esim. neljän prosentin sääntö) käyttävä ”eläkeläinen” on todellisissa ongelmissa salkun arvon pudotessa voimakkaasti ja pitkäkestoisesti. Alun perin suunniteltu vuotuinen nostosumma osoittautuu tällaisessa tilanteessa liian suureksi ja sen ylläpitäminen syö salkun lopulta nollille. Jos taas nostosummaa pienennetään, salkku ei tarjoa riittävää elintasoa. Kumpikaan ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Salkun suojaaminen korkopapereiden ja/tai käteisen avulla on fiksua myös siksi, että niiden myötä ”eläkeläisellä” on jatkuvasti käytössä pääomaa, eikä osakkeita tarvitse myydä huonoimmalla mahdollisella hetkellä.

Toinen syy, miksi olen alkanut pitää volatiliteettia suurimmalle osalle sijoittajista varsin hyvänä riskin mittarina, liittyy psykologiaan ja sijoittajien erilaisuuteen. Psykologisista syistä johtuen volatiliteetti itse asiassa on hyvä riskin mittari muillekin kuin lyhyen sijoitushorisontin omaaville. Käytän taas omia kokemuksiani esimerkkinä. Sitä helposti sortuu ajattelemaan, että jokainen sijoittaja on samanlainen kuin itse on. Jos itse on luonteeltaan esimerkiksi pitkäjänteinen ja kärsivällinen, sitä helposti luulee, että muutkin ovat. Tai jos itse on ylivarovainen, muidenkin olettaa olevan. Viimeisen vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua lukuisiin hyvin erilaisiin sijoittajiin, jotka ovat olleet mukana pitämilläni sijoitusvalmennuskursseilla. Käytyjen keskustelujen myötä olen lopullisesti oivaltanut, ettei sijoittajia voi laittaa yhteen muottiin. Koska kuka tahansa voi olla sijoittaja, markkinoilla toimivien osapuolien luonteet, osaaminen, kokemus ja kiinnostuksen aste vaihtelevat valtavan paljon. Jos olet käynyt sijoituskurssin tai luet nyt tätä blogia, olet todennäköisesti keskimääräistä kiinnostuneempi sijoittamisesta. Osaamisesi on todennäköisesti myös keskimääräistä parempi. Tästä seuraa, että kuulut todennäköisesti siihen melko harvalukuiseen ryhmään sijoittajia, jotka eivät välitä salkun volatiliteetista edes pahimman pörssikurimuksen hetkellä. Kykenet välttämään paniikkimyynnin, vaikka salkun arvosta on pudonnut puolet ja lehtiotsikot maalaavat entistäkin synkempää tulevaisuudennäkymää. Keskimääräinen sijoittaja ei kuitenkaan ole kaltaisesi. Veikkaan, että suurin osa suomalaisista alkaa sijoittaa pankin asiakasneuvojan ohjaamana asuntolainaneuvottelujen yhteydessä. Vain harvalle sijoittaminen on harrastus, jossa pyritään kehittämään itseään ja opiskelemaan oikeanlaisia toimintatapoja eri tilanteisiin. Ilman harrastuneisuutta ja sen myötä tulevaa sitoutumista sijoittamisen tiettyihin periaatteisiin, ihmisen luontaiset taipumukset vievät hädän hetkellä voiton. Mitä pidempään ja mitä voimakkaammin osakkeet tulevat alas, sitä useampi sijoittaja luovuttaa ja myy kaiken. Keskimääräisellä sijoittajalla tämä piste tulee vastaan paljon aikaisemmin kuin tämän blogin tyypillisellä lukijalla.

Tästä päästään pikkuhiljaa varsinaiseen pointtiin. Valtaosalle sijoittajista salkun volatiliteetti on varsin hyödyllinen mittari, sillä sen avulla voi arvioida salkun sopivaa osake/korko-allokaatiota. Jos sijoittaja arvelee, ettei kestä salkun 50 prosentin pudotusta, hän ei voi allokoida kaikkea pääomaa osakkeisiin. Tähän liittyen William Bernstein esittelee Rational Expectations -kirjassaan mielenkiintoisen historiadataan perustuvan mallinnuksen. Kun pystyakselilla kuvataan sijoitusstrategiansa hylänneiden paniikkimyyjien prosentuaalista osuutta (kaikista osakesijoittajista) ja vaaka-akselilla osakemarkkinoiden laskuprosenttia, muodostunut käyrä on S-kirjaimen muotoinen. Toisin sanoen pienehkö romahdus ei aiheuta sijoittajissa lainkaan huolta. Kun osakkeet ovat laskeneet 20 prosenttia, paniikkimyyjien osuus alkaa nousemaan kiihtyvällä tahdilla. Myyjien osuuden kasvu on voimakkaimmillaan 30-50 prosentin kurssilaskun kohdalla, jonka jälkeen jäljellä ovat valtaosin enää ne sijoittajat, jotka kestävät millaisen romahduksen tahansa. 50 prosentin kurssilaskun jälkeen 70 prosenttia sijoittajista on luopunut osakkeistaan. Suureen lamaan verrattavissa olevan 90 prosentin kurssilaskun jälkeen jäljellä on enää 10 prosenttia sijoittajista, jotka ovat pystyneet pitämään salkustaan kiinni. Mallinnus osoittaa hyvin, että jokainen sijoittaja todellakin on erilainen. Jokaisella on erilainen riskinsietokyky ja jokainen suhtautuu eri tavalla salkun sulamiseen. Pieni osa sijoittajista kyllä pystyy pitämään täysipainoisesta osakesalkustaan kiinni kaikkina aikoina, mutta suurin osa ei tähän pysty. Suurimmalle osalle sijoittajista volatiliteetilla on siis merkitystä sijoitushorisontin pituudesta riippumatta. Vaikka horisontti olisi pitkä, iso volatiliteetti voi johtaa paniikkimyyntiin juuri huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Pörssiromahdusten aikana tapahtuva varallisuuden uusjako onkin yksi merkittävä syy sille, miksi pääoma kasaantuu suhteellisen pienelle joukolle ihmisiä. 

Volatiliteetin minimointi

Sitten spesifimpään kysymykseen eli miksi yrittää pienentää keskihajontaa, vaikka tuotto on nimenomaan korvaus riskin kantamisesta. Osin tähänkin tuli vastattua jo yllä. Eli korkea volatiliteetti ei ole kaikille hyvästä (vaikka se nostaisikin tuotto-odotusta), sillä kaikki eivät pysty kantamaan niin korkeaa riskiä. 

Mutta vaikka olisimme kaikki rationaalisia koneita ja kestäisimme suurta volatiliteettia, salkun keskihajonnan minimoinnissa on tiettyyn pisteeseen asti järkeä. Osakemarkkinoilla nimittäin on erityyppisiä riskejä, eikä kaikkien riskien ottamisesta saa korvausta. Jos sijoittaa esimerkiksi vain yhden yhtiön osakkeeseen, riski on todella iso. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sijoittajan tuotto-odotus olisi yhtään sen parempi kuin sijoittamalla useampaan yhtiöön. Pitämällä salkussa vain yhtä yhtiötä mahdollisten tuottojen jakauma on toki leveämpi kuin hajautetussa salkussa. Tuotto-odotus ei kuitenkaan parane sijoittamalla yhteen yhtiöön. Tämä johtuu siitä, että yksittäisiin yhtiöihin liittyvän riskin (yritysriski, epäsystemaattinen riski) voi poistaa hajauttamalla. Hajautettavissa olevasta riskistä ei saa korvausta. Sijoittaja voi odottaa tuottoa vain koko markkinaan liittyvän riskin (markkinariski, systemaattinen riski) kantamisesta, sillä sitä ei voi poistaa hajauttamalla. Näin ollen kaikki ”turha” (hajautettavissa oleva) keskihajonta on syytä eliminoida. Vaikka keskihajonta tässä tapauksessa pienenee, salkun tuotto-odotus pysyy vähintään ennallaan.

On myös syytä erottaa toisistaan yksittäisten osakkeiden tai omaisuusluokkien keskihajonta ja koko salkun keskihajonta. Korkean riskinsietokyvyn omaavan sijoittajan kannattaa painottaa salkussaan korkean riskin osakkeita tai omaisuusluokkia (esim. pienet arvoyhtiöt), koska riskinotto johtaa pitkällä aikavälillä korkeampaan tuottoon. Kun haluttu tuotto-odotus on määritetty, jo ihan maalaisjärki sanoo, että kyseistä tuottoa kannattaa tavoitella mahdollisimman pienellä riskillä. Tässä kohtaa mukaan tulee salkun optimointi eli hajauttaminen useisiin omaisuusluokkiin, käteisen määrän säätely ja mahdollinen velkavipu (ihan oman riskinsietokyvyn mukaan). Toisin sanoen salkku voi sisältää korkean volatiliteetin omaisuusluokkia, jotka maksimoivat tuoton, mutta samaan aikaan koko salkun volatiliteettia voi minimoida ottamalla mukaan omaisuusluokkia, joiden korrelaatio muiden salkun omaisuusluokkien kanssa on matala.   

Markkinatilanne: Ovatko osakkeet kuplassa?

Kirjoittelen edelleen myös Nordnetin blogissa ja markkinatilanteeseen liittyvät postaukset olen tehnyt viime aikoina sinne. Kannattaa siis ottaa seurantaan myös tuo alusta. Kirjoitan kuukausittain ilmestyvää kolumnia myös Kauppalehdessä ja myös siellä useampi kirjoitukseni on tänä vuonna liittynyt pörssin arvostustasoihin ja pohdintoihin mahdollisesta kuplasta. Helmikuun alussa ilmestyneessä kolumnissa en vielä uskaltanut ottaa kovin vahvaa näkemystä ja otsikoin juttuni varovaisesti: ”Kuplan merkkejä ilmassa”. Enää ei ole mitään syytä kierrellä, vaan asian voi sanoa suoraan: Osakkeet ovat kuplassa.   

Kuplista puhuttaessa kuulee monesti todettavan, että kupla voidaan nähdä vasta jälkikäteen. Luultavasti kommentoija kuitenkin tarkoittaa, että kuplan puhkeamisen ajankohta nähdään vasta jälkikäteen. Kuplan olemassaolollehan on paljonkin erilaisia kriteerejä. Kun ne täyttyvät, on helppo todeta, että olemme kuplassa. Tämä ei vielä kuitenkaan auta, sillä emme tosiaan tiedä, milloin kupla puhkeaa. Esimerkiksi ennen vuosituhannen vaihteen it-kuplan puhkeamista kupla-sanaa alettiin käyttää jo useita vuosia ennen romahdusta. Finanssikriisin myötä puhjennut kupla vaikutti selviöltä jo ainakin vuosi ennen kuin pörssit lopulta kääntyivät laskuun.

Mistä tiedän, että osakkeet ovat kuplassa? Itselläni on viisi kriteeriä, joiden kautta asiaa arvioin. Ensimmäinen on luonnollisesti osakkeiden arvostustaso. Mitattiinpa asiaa melkein millä mittarilla tahansa, arvostukset ovat tällä hetkellä pilvissä. Tykkään itse käyttää erityisesti P/B-lukua koko pörssin arvostustason hahmottamiseen. Helsingin pörssissä luku on vaihdellut yhden ja kolmen välillä (kriisin pohjilta kuplan huipulle). Nyt olemme käytännössä ihan haarukan ylälaidassa. Shillerin P/E:stä tai Buffett-indikaattorista ei tarvitse enää edes puhua. Ne ovat jo pitkään näyttäneet todella korkeaa yliarvostusta valtaosalle maailman pörsseistä (joitakin kehittyviin markkinoihin kuuluvia maita lukuun ottamatta).

Toinen kuplan merkki on lisääntynyt spekulatiivinen kaupankäynti. Gamestopit ja vastaavat ilmiöt ovat kaikille tuttuja. Markkinoilla on ennätysmäärä pikavoittoja tavoittelevaa ”uutta rahaa”. Joidenkin lähteiden mukaan USA:n osakemarkkinalla peräti kolmannes sijoittajista on aloittanut sijoittamisen vasta alle vuosi sitten. Kun katsomme historiallisia pörssikuplia, täsmälleen sama ilmiö on toistunut joka kerta. Pikavoittojen tavoittelijat eivät katso fundamentteja, joten on ihan loogista, että pörssi kuplaantuu.

Kolmas kuplan merkki on valtava velan määrä. Tässäkin kohtaa voimme katsoa historiaan. Kuplat ovat usein velkavetoisia. Niitä edeltää kaikkien eri tahojen ylivelkaantuminen. Niin valtiot, yritykset kuin kotitaloudetkin ovat tällä hetkellä hyvin velkaantuneita. Valtioiden velkaongelmista on varmasti kirjoitettu jo kaikki mahdollinen, mutta helposti unohtuu, ettei yritysten ja kotitalouksien tilanne ole kovin paljon parempi. Kolmannes jenkkiyhtiöistä olisi todennäköisesti mennyt jo nurin, jos korot olisivat korkeammalla. 

Neljäs kuplan merkki on listautumisten suosio. Jos nykyinen tahti jatkuu, näemme tänä vuonna listautumisten uuden Suomen ennätyksen. Käytännössä jokainen listautumisanti ylimerkitään selvästi. SPAC-listautumiset ovat uutena ilmiönä kuin kirsikka kakun päällä. Tästä kirsikasta voi tosin lopulta jäädä aika paha jälkimaku.

Viides kuplan merkki on sijoittajien madaltunut tuottovaatimus. Aina ennen pörssikuplan puhkeamista tuottovaatimukset ovat painuneet ennätysalas. Tällä kertaa syynä on alhainen korkotaso. Koska sijoittajat eivät vaadi enää juurikaan tuottoa, osakkeista voi maksaa melkein mitä tahansa. Tällaisessa ympäristössä kuplan paisuminen on itsestäänselvyys. Kupla voi paisua siihen asti, kunnes sijoittajien suhtautuminen riskinottoon muuttuu. Osakemarkkinoilla riskin kantamisesta on pitkällä aikavälillä ”pakko” saada korvaus. Muuten kukaan ei lopulta enää sijoittaisi osakkeisiin.

Oma salkku

Yllä kirjoittamani jälkeen ei liene kenellekään yllätys, että olen jatkanut varovaista linjaani suorien osakesijoitusten kohdalla. En ole tehnyt tämän vuoden puolella yhtäkään suoraa osakeostoa. Yritän kuitenkin pitää osakeallokaationi vähintään 60 prosentissa, joten olen sijoittanut tulovirtaani indeksi- ja ETF-rahastoihin. Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta en halua kasvattaa käteispainoani enää suuremmaksi. Emmehän tosiaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kupla voi paisua vielä vuosia, eikä meillä ole kuplan mahdollisesti puhjetessakaan mitään takeita siitä, että kurssit tippuvat sille tasolle missä ne tänään ovat. Tasapainoilu ”kultaisella keskitiellä” sopii minulle parhaiten.

Kuten olen aiemmin kirjoitellut, olen panostanut rahastosijoituksissani kehittyville markkinoille ja pieniin arvoyhtiöihin (small cap value, SCV). Etenkin SCV on osakeluokkana nyt hyvin houkutteleva. Jos miettii, milloin johonkin sijoituskohteeseen kannattaa ylipäätään sijoittaa, SCV täyttää kriteerit tällä hetkellä aika hyvin: viime vuosina heikosti tuottanut, epämuodikas, hyljeksitty, edullinen jne. Jokaiseen kohtaan voi vetää rastin. Sijoitan toki kuukausittain pienehköjä summia myös globaalilla ETF-hajautuksella, mutta nyt on ollut otollinen aika tasapainottaa rahastosalkkua viime vuosina heikosti tuottaneiden osakeluokkien suuntaan.

Kirjoitin aiemmin, että uusi tavoitteellinen osakeallokaationi on 80 prosenttia. Tämän saavuttaminen kuitenkin edellyttää arvostusten normalisoitumista. Nykymarkkinassa olen enemmän kuin tyytyväinen 60/40-salkkuuni. En ole pienimmässäkään määrin harmissani siitä, että käteistä on paljon. Nousun jatkuessa jään paitsioon parhaista tuotoista, mutta pystyn nukkumaan yöni rauhassa, mikä on tärkeintä. Olen myös varma, että pystyisin ottamaan nykysalkullani vastaan millaisen romahduksen tahansa. Salkku täyttäisi tehtävänsä myös siinä tapauksessa, että päättäisin ”eläköityä” tänään. Vaikka osakemarkkina romahtaisi heti päätökseni jälkeen, käteispositio turvaisi tulevaisuuteni, eikä osakkeita tarvitsisi myydä pitkään aikaan. 

R.W.

Kiitokset taas kerran kaikille palautteesta, kysymyksistä ja hyvästä keskustelusta! Ajattelin kirjoitella taas pienen tauon jälkeen tännekin, sillä aloitin tällä viikolla osto-ohjelman salkustani jo entuudestaan löytyvässä Yhdysvaltalaisessa koulutusyhtiössä Strategic Educationissa. Viimeisin saamistani kommenteista koskee yhtiötä. Kerronkin aloittamastani osto-ohjelmasta ja yhtiön viimeisistä käänteistä blogin lopussa, mutta ensin muutama sana muihin kommentteihin.

Makaroonilaatikko,

Makaroonilaatikko kirjoitti:

Kun tämä on kuitenkin teoriaan pohjautuvaa mietintää, niin kyllä tuo volatiliteetin minimointi on terminä väärä ja huono (minimointi != pienentää). Jos haluaa minimoida volatiliteetin, niin (teoriassa) kaikki kiinni German Bundseihin tai pidä pankkitalletuksena. Sijoittajan kuuluu maksimoida tuotto-riski-suhde (mean-variance).

Olen samaa mieltä siitä, että ”minimointi” on ehkä vähän harhaanjohtava termi, mutta parempaankaan en ole törmännyt. Modernissa portfolioteoriassahan puhutaan ”tuoton maksimoinnista tietyllä riskitasolla” tai ”riskin minimoinnista tietyllä tuottotasolla”. Eli kyllä tuo käyttämäni termi tulee suoraan teoriasta. Riskin minimointi ei tarkoita tässä yhteydessä riskien nollaamista, vaan mahdollisimman matalan riskin tavoittelua, kun rajoitteena on tietty tuotto-odotus, jonka alle ei haluta mennä.

Makaroonilaatikko kirjoitti:

Siitä voi sitten tietenkin keskustella, että onko keskihajonta hyvä mittari riskille vai tulisiko käyttää downside deviationia, max drawdownia, kertymäfunktiota jne.

Hyvä, että nostit esille myös nuo muut riskin mittarit. Moni muu mittari voidaan johtaa keskihajonnasta, joten siinäkin mielessä sen rooli on tärkeä. Mutta kyllähän esimerkiksi se, kuinka paljon salkun arvon voi odottaa pahimmassa tapauksessa laskevan, kertoo monelle sijoittajalle enemmän kuin keskihajonta itsessään.

TuuriTuuli, 

TuuriTuuli kirjoitti:

Mutta herra Aholla etenkin painottuminen matemaattisempaan teoriaan on hieno ele, koska yleensä koulunpenkkien ulkopuolella asioissa mennään yksinkertaisimmilla mahdollisilla peukalosäännöillä ilman että niiden takana olevat mekanismit selkiytyvät (oma suosikkini vieläkin P/E- ja P/B-lukujen ruumiinavausartikkelit).

Olen aina pitänyt matematiikasta ja nimenomaan sen käytännön soveltamisesta. Teoreettinen matematiikka on sitten asia erikseen, ja vaikka olen sitäkin opiskeluaikoinani lukenut, en oikein koskaan syttynyt sille. Sen harjoittajat eivät varmasti edes pitäisi hyvin yksinkertaista kaavojen pyörittelyäni matematiikkana. Oli miten oli, perustason matemaattinen hahmottamiskyky on sijoittamisessa hyödyllistä. Matematiikan avulla on helppo kuvata sijoittamisen lainalaisuuksia ja ilman kaavoja monen asian auki kirjoittaminen olisikin työlästä ja epätarkkaa. Sijoittamisessa (tai missään muussakaan) matematiikka ja teoria eivät tietenkään saa olla itseisarvoja. Ne ovat vain työkaluja, joiden avulla todellisten tavoitteiden saavuttaminen helpottuu. Sijoittaminen (tai rahoitus) on mielestäni yksi käytännönläheisimpiä tieteenaloja ja ainakin minulle teorian opiskelusta on ollut hyötyä. Valitettavasti monikaan yksityissijoittaja ei jaksa opiskella edes perusteita. Moni virhe jäisi tekemättä, jos perusteoria olisi luettu. Toki ymmärrän, että monet oppikirjat ovat hyvin raskassoutuisia ja asiaan perehtyminen vaatii aikaa. Siksi ei toisaalta ole ihme, että oppikirjoihin tarttuvat yleensä vain aineen varsinaiset opiskelijat. Toivonkin, että kirjoitusteni kautta muutkin kuin rahoitusta varsinaisesti opiskelleet pääsevät käsiksi akateemisiin löydöksiin. Olen hyvin kiinnostunut pedagogiikasta ja siitä, miten akateeminen viisaus saataisiin kaikkien sijoittajien tietoon mahdollisimman käytännönläheisesti ja kiinnostavalla tavalla. Vaikka olen nimenomaan sijoittaja (en tieteen harjoittaja), luotan akateemiseen evidenssiin ja uskon siihen nojaavaan sijoittamiseen. Tästä syystä olen varmasti ”ajautunutkin” kaiken muun lisäksi myös koulutus- ja valmennustehtävien pariin. Koulutuksen kun on aina perustuttava tieteellisesti hyväksyttyihin ”faktoihin”, ei ”mutuiluun” (vaikkei sijoittaminen samanlaista absoluuttista tiedettä olekaan kuin esimerkiksi fysiikka).      

Mutta kuten todettu, sijoitusteoria ei ole kaikki kaikessa, vaan lopulta sijoittajan menestyksen ratkaisee muiden osa-alueiden hallinta. Olen lukenut viime aikoina paljon William Bernsteinin tuotantoa ja häntä lainatakseni sijoittajan tulisi menestyäkseen hallita neljä sijoittamisen peruspilaria. Sijoitusteorian lisäksi kolme muuta ovat taloushistoria, sijoitusbisnes ja sijoittamisen psykologia. Historian tuntemus auttaa välttämään liiallisen innostuksen kuplien aikana ja ottamaan hyödyn irti romahduksista. Sijoitusbisneksen (pankkien ja rahastoyhtiöiden toiminnan) logiikan ymmärtämien auttaa välttämään huonoja ja kalliita sijoitustuotteita. Psykologiasta on hyötyä oman sijoittajaprofiilin muodostamisessa. Lisäksi se auttaa tunnistamaan kognitiivisia vinoumia, jotka monesti estävät rationaalisen päätöksenteon.

Valmennushommien myötä sijoittamisen psykologinen puoli on alkanut kiinnostaa minua koko ajan enemmän. Kuten olen useasti ennekin maininnut, olen vasta viime aikoina kunnolla tajunnut, kuinka erilaisia me kaikki sijoittajat olemme. Toisten psyyke sopii sijoittamiseen paremmin kuin toisten. Jos on luontaisesti taipuvainen psykologisiin virheisiin, on erityisen tärkeää oppia tuntemaan itsensä paremmin. Näin voi välttää astumasta oman mielen ansoihin. Sijoitusmenestyksen kannalta tärkein tekijä ei ole sijoituskohde, vaan sijoittaja itse.  

TuuriTuuli kirjoitti:

Eli tuotto-odotus parani velkakirjojen määrää lisätessä, vaikka ostohinta ja velkakirjojen ominaisuudet eivät muuttuneet mihinkään.

Esimerkkisi velkakirjojen maailmasta on osuva. Itselleni on tosiaan tullut ihan uutena ahaa-elämyksenä se, että hajauttamalla voi parantaa myös tuotto-odotusta. Aikaisemmin olin ajatellut asiaa vain riskien pienentämisen kautta.

TuuriTuuli kirjoitti:

Jos kurssi niiaa syvään ja hartaasti, niin mistä tiedän että se on pelkkää volaa? Firman tuloksentekokyky voi pysyvästi olla muuttunut, ja joskus se selviää vasta romahduksen jo tapahduttua.

Pohdintasi yksittäisiin osakkeisiin liittyvästä riskistä osuu asian ytimeen. Osakepoiminnassa yhtiökohtainen riski on suurempi kuin indeksisijoittamisessa (vaikka salkku olisikin jossain määrin hajautettu). Indeksisijoittaja voi olla vakuuttunut, että kaikki romahdukset ovat väliaikaisia ja sijoitus palaa lopulta takaisin entisiin lukemiinsa ja jatkaa siitä kohti uusia ennätyksiä. Yksittäisten yhtiöiden kohdalla ei tietenkään ole näin. Loppujen lopuksi vain melko pieni osa yhtiöistä antaa pitkällä aikavälillä positiivisen tuoton. Suurin osa tuottaa negatiivisesti ja moni ajautuu vuosikymmenien aikana konkurssiin. Siksi osakepoiminta onkin haastavaa ja on äärimmäisen tärkeää ymmärtää mihin sijoittaa. Tästä syystä sijoitan itse vain kouralliseen yhtiöitä, jotka tunnen niin hyvin, että ”tiedän” (lue: 99 prosentin todennäköisyydellä oletan) niiden nousevan pahimmankin pörssiromahduksen jälkeen takaisin. Toki sijoitan varmuuden vuoksi edelleen myös rahastoihin, sillä jopa 20 vuotta (jonka olen sijoittanut) on liian lyhyt aika todistamaan, että tuotot on tehty taidolla eikä tuurilla.

Bingo53,

Bingo53 kirjoitti:

Löytyisiköhän portfolioteoriasta apua salkun osakeosuuden sektorinäkemykseen tässä markkinatilanteessa?

Riskiä voi tosiaan pienentää myös osakeallokaation sisällä, sillä erilaiset osakeluokat (esim. defensiiviset vs. sykliset osakkeet, arvo- vs. kasvuosakkeet, teollisuus- vs. teknologiaosakkeet) pitävät sisällään eri määrän riskiä.

Jos taktinen allokointi kuuluu omaan strategiaan, ja sijoittaja arvioi esimerkiksi kasvuosakkeiden olevan nyt ylihinnoiteltuja, painotuksen voi osakeallokaation sisällä siirtää arvo-osakkeisiin. Välttämättä painotusten muuttaminen ei edes vaadi näkemyksen ottamista. Yleensähän sijoittajilla on jokin tavoitepaino eri omaisuusluokille. Koska kasvuosakkeet ovat tuottaneet viime vuosina hyvin, niiden paino on noussut. Nyt, jos koskaan, on hyvä aika tasapainottaa salkku vastaamaan alkuperäistä tavoiteallokaatiota. Tasapainottamisessa ei ole kyse näkemyksen ottamisesta, vaan se on automaattinen (mekaaninen) toimenpide, jolla ensisijaisesti hallitaan riskiä.

Tietysti jos kurssit jatkavat nousuaan, tasapainotus voi tuntua virheeltä. Pitkällä aikavälillä se kuitenkin parantaa salkun tuotto-riski-suhdetta. Vaikka tasapainottamisen pääpointti on riskinhallinnassa, systemaattisesti toteutettuna sen on osoitettu parantavan myös tuottoa. Sehän johtaa ikään kuin automaattisesti ”osta halvalla ja myy kalliilla” -strategian toteuttamiseen.

Kokemukseni mukaan salkkua ei kuitenkaan kannata tasapainottaa liian tiheästi, jottei jää paitsi lyhyen aikavälin momentumista. Pidemmällä aikavälillä kaikkien omaisuusluokkien tuotoilla on kuitenkin taipumus hakeutua kohti keskiarvoa. Juuri tähän tasapainottaminen perustuu. Itse tasapainotan ETF-salkkuni 1-2 vuoden välein, mutta 3-4 vuotta on mielestäni myös ihan ok, jos lähtökohtaisesti luottaa enemmän momentumiin (tasapainotan aina vain ostojen kautta, koska salkkuun virtaa tasaisesti uutta rahaa).

Suorien osakesijoitusten kohdalla ajattelen vähän eri tavalla. Pyrin toki jossain määrin hajauttamaan eri toimialoille ja toisaalta välttämään sitä, ettei minkään alan yhtiöt ole yliedustettuna, mutta mitään tarkkoja rajoitteita ei ole. Keskityn vain laadukkaisiin yhtiöihin, joiden liiketoiminta kestää odotusarvoisesti pitkänkin taantuman yli. Siksi en ole huolissani kurssilaskusta, vaan pikemminkin toivon sitä, jotta voin ostaa lisää halvalla.

Bingo53 kirjoitti:

Lisäksi REIT-paino on lisääntynyt aika voimakkaasti.

REIT-yhtiöistä vielä pari sanaa. Pidän itsekin kiinteistöjä (joihin REIT:it luokittelen) osakkeita matalariskisempinä, mutta REIT:it ovat yleensä merkittävästi vivutettuja, jolloin riski nousee. Pörssiromahduksissa REIT:it tulevat yleensä alas muiden osakkeiden mukana. Tämä on syytä muistaa. REIT-yhtiöiden suurin etu on mielestäni se, ettei niiden ja ”tavallisten” osakkeiden korrelaatio ole täydellinen. Tämä tuo salkkuun hajautushyötyä.

Markku Kurtti,

Markku Kurtti kirjoitti:

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Ja kiitos gradun ja sen aiheen nostosta.

Kiitos itsellesi! Gradusi oli hyvin opettavainen, joten sen (tai vähintään siihen liittyvän keskustelun) soisi tulevan luetuksi laajemminkin.

Markku Kurtti kirjoitti:

Mukava lukea, kun joku jaksaa kirjoittaa portfolion rakentamisesta, vaikka se ei ole ihan niitä kuumimpia aiheita nykyisessä sijoituskeskustelussa. Itse tykkään, että asiassa kuin asiassa perusteet on tärkeimpiä ja salkun rakentaminen, jos joku, on sijoittamisen perusta.

Näistä perusasioista toivoisi kirjoitettavan enemmän. Oikeiden osakkeiden valinta on vain kirsikka kakun päällä. Osakevalinnoissa onnistuminen maksimoi tuotot, mutta ei pelasta sijoittajaa, jos salkun perusta ei ole kunnossa. Olen edelleen sitä mieltä, että osakepoiminta on sijoittamisen kuninkuuslaji ja olen iloinen, että yksittäisistä osakkeita puhutaan niin mediassa kuin keskustelupalstoilla. Keskusteluun olisi kuitenkin hyvä saada lisää sävyjä. Salkunhoidolliset isot teemat, kuten allokaatio, jäävät yleisessä keskustelussa hyvin vähälle huomiolle. Tästä syystä olen viime aikoina yrittänyt tuoda myös tätä puolta esille.

Markku Kurtti kirjoitti:

Bernstein onkin yksi omista suosikkikirjoittajistani sijoittamiseen liittyen.

Bernstein on tosiaan hieno sijoittaja ja kirjoittaja. Hän on sijoituspiireissä niin siteerattu, että olen tiennyt hänen perusajatuksensa pitkään, mutta vasta ihan viime aikoina olen alkanut lukea enemmän hänen todella laajaa tuotantoaan. Sen perusteella tunnistan hyvin nuo mainitsemasi pointit.

Oma kokemukseni sijoittajien käyttäytymisestä tukee hyvin Bernsteinin ajatusta siitä, että paras strategia on sellainen, josta sijoittaja uskaltaa pitää kiinni. Volatiliteetin merkityksen ymmärtää vasta siinä vaiheessa, kun se osuu isosti oman vuosikausia säästetyn salkun kohdalle. Ellei salkku ole oman riskinsietokyvyn mukainen, isoa negatiivista volatiliteettia on mahdoton katsoa sivusta tekemättä mitään. Kuulemieni sijoitustarinoiden pohjalta voin kertoa, että ylivoimaisesti suurin syy sijoittajien epäonnistumiseen on ollut se, ettei sijoittajan pää ole kestänyt isoa kurssilaskua. Vasta jälkeenpäin, kun koko hommaa ollaan aloittamassa uudestaan alusta, tajutaan, että osakkeet olisi aikoinaan vain kannattanut pitää. Jos asia kerta on näin, miksi ihmeessä käyttää hirveästi aikaa parhaiden osakkeiden etsintään. Valinnoillahan ei ole mitään merkitystä, jos salkku lopulta kuitenkin tyhjennetään paniikissa. Aika kannattaisi käyttää oman mielen hallintaan liittyviin harjoitteisiin. Tai sitten yhä useamman sijoittajan tulisi palkata henkilökohtainen avustaja, joka toistaisi laskumarkkinassa vain yhtä lausetta: ”Älä myy”.     

Markku Kurtti kirjoitti:

Paras intuitiivinen kuvaus mikä olen kuullut näiden kahden riskin erosta, on MIT professorilta Andrew Lo:lta.

Osuva ja hauska esimerkki ikkunanpesijästä. Täytyypä käyttää tätä, kun seuraavan kerran puhun systemaattisen ja epäsystemaattisen riskin erosta.

Markku Kurtti kirjoitti:

Epäsystemaattinen riski on siis maksullista koska se pienentää CAGRia. Tämän vuoksi esimerkiksi heikosti hajauttava osakepoimija lähtee takamatkalta indeksirahastoon verrattuna ja osakepoimintataidosta (mikäli sellaista on) osa menee takamatkan saavuttamiseen.

Olen aika varma, että suurin osa osakepoimijoista ei tiedosta, kuinka suuri etumatka indeksisijoittajilla on. En väitä, ettei osakepoiminta olisi oikein toteutettuna fiksua (olenhan itsekin pääasiassa osakepoimija), mutta jokaisen osakepoimijaksi ryhtyvän tulisi tiedostaa sijoitustyylin haastavuus. On mielestäni aika vastuutonta antaa ohjeita tyyliin ”osakepoiminta on helppoa, kun vain ostelet tuttuja yhtiöitä, joiden tuotteita itsekin käytät”. Näitä heittojahan aina silloin tällöin näkee mediassa. Toki ymmärrän, että tämän tyyppisen puheen tarkoitus on madaltaa kynnystä sijoittamisen aloittamiseen ja tällainenkin sijoittaminen on todennäköisesti parempi vaihtoehto kuin ei sijoittamista lainkaan (olettaen, että sijoittaja myös pitää osakkeensa alun perin suunnitellun sijoitushorisonttinsa loppuun asti, mikä ei edellä esitetyn nojalla ole kovin realistinen oletus). Joka tapauksessa tämän tyyppisiä naiveja ohjeita noudattamalla sijoittaja aika varmasti häviää indeksituotolle. Mitä pienempi hajautus, sitä enemmän indeksille häviää. Ja tunnetustihan ongelma on juuri hajautuksessa. Keskimääräinen osakepoimija taitaa omistaa vain kahden tai kolmen eri yhtiön osakkeita.      

Markku Kurtti kirjoitti:

Tutkin hetki sitten enemmän drawdown-riskiä.

Luin hyvän kirjoituksesi drawdown-riskistä. Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Mittari on hyvin käyttökelpoinen, kun mietitään omaa riskinsietokykyä. Sijoittajahan voi ottaa niin paljon riskiä, että pystyy isossa laskumarkkinassa juuri ja juuri välttämään paniikkimyynnin. Pakko lainata suoraan tekstiäsi (ja ottaa se tähän talteen), koska olet osannut pukea riskinsietokykyyn liittyvän pointin sanoiksi minua paremmin:

”Oikeassa elämässä hyvin harva pystyy sijoittamaan merkittävän summan kymmeneksi tai kymmeniksi vuosiksi, pistämään silmät kiinni markkinoilta ja elämän muuttuvilta rahatarpeilta, ja lopulta kuittaamaan voitot. Pitkä aikaväli koostuu peräkkäisistä lyhyistä aikaväleistä, joista jokaisesta on selvittävä tai pitkä aikaväli lakkaa olemasta. Päästäkseen perille on selvittävä matkasta. Käytännössä riski liittyy juuri matkantekoon. Riski on matkan kuopat, niiden määrä ja etenkin niiden syvyys. Kun matka alkaa meren pinnan tasolta ja määränpää on vuoren huipulla, niin pahimmalta tuntuu mennä pinnan alle. Happi alkaa loppua ja paine kasvaa mitä syvemmälle sukelletaan.”  

Markku Kurtti kirjoitti:

Myös minua kiinnostaa eri omaisuusluokat (sisältäen osakefaktorit) osakkeiden lisäksi. Näihin en ole ehtinyt vielä syventyä niin paljoa kuin toivoisin. Odotankin mielenkiinnolla seuraavaa kirjoitustasi näihin liittyen.

Kirjoitussarjan jälkimmäinen osa julkaistaan lähiaikoina. Jatketaan keskustelua.

Kärsivällinenodottaja, 

Kärsivällinenodottaja kirjoitti:

Olen seuraillut Strategic Educationin (ent. Strayer) taivalta kohta kymmenen vuotta, oikeastaan siitä asti kun sinä esimmäisen kerran yhtiöstä kirjoitit blogiisi. Yhtiöllä on ollut viime vuosina mielenkiintoisia käänteitä ja samalla kurssi on laskenut reilusti viimeisen vuoden aikana. Pörssien yleisen arvostustason ollessa korkea, STRA on oman seurantalistani osakkeista ainoa, joka liikkuu lähellä mielenkiintoista hintaa. Taisit yhtiöstä mainita muutamalla sanalla myös tuoreessa Ylen Pörssipäivän jaksossa niin voisitko avata hieman enemmän näkemystäsi yhtiön nykyisestä tilanteesta?

Kiitos hyvin ajankohtaisen sijoituscasen esille nostamisesta! Strategic Educationin osakekurssi on tosiaan laskenut viime aikoina melkoisesti. Parin vuoden takaisista huipuista on tultu alas lähes 70 prosenttia. Odottavan aika on ollut pitkä, mutta juna on viimein palannut asemalle. Kuten totesin, olen hypännyt taas kyytiin ja käynnistänyt osakkeen osto-ohjelman. Kerron siitäkin alla tarkemmin, mutta sitä ennen muutama sana kurssilaskun syistä ja yhtiön nykytilanteesta. 

Kurssilasku johtuu näkemykseni mukaan kolmesta pääsyystä (jotka varmasti hyvin tiedätkin, mutta tiivistän tilanteen myös muille, jotka eivät ole yhtiötä seuranneet). Yksi syy kurssilaskun taustalla on luonnollisesti korona, joka on näkynyt etenkin uusien opiskelijoiden määrässä. Toinen syy on sääntelyyn liittyvien riskien kasvu (maksuttoman college-opiskelun mahdollisuus, rajoitteet opintolainoissa). Bidenin valinta presidentiksi ei tässä mielessä ollut paras vaihtoehto. Kolmantena ja yllättävänkin paljon kurssiin vaikuttaneena syynä on viime vuonna julkistettu merkittävän kokoinen Laureate-yritysosto (yhtiön Australian ja Uuden-Seelannin toiminnot). Markkinoiden mielestä kauppa oli virhe ja useimmat sijoittajat olivat ilmeisesti odottaneet isoa osinkoa käteisellä (ml. osakeannilla kerätty pääoma) toteutetun yritysoston sijaan. Lyhyellä aikavälillä kauppa saattaa näyttää huonolta, mutta yhtiön johto on niin hyvä, etten usko sen hassaavan omistajien rahoja vain pyrkiäkseen valloittamaan maailmaa. Yritysosto tukee yhtiön tavoitteita verkkoon keskittyvänä koulutusyhtiönä. Strategiavalinta on osoittautunut koronan myötä entistäkin paremmaksi. Osa sijoittajista on saattanut myös säikähtää sisäpiirimyyntejä, mikä on varmasti voimistanut kurssilaskua.  

Kuten aina tällaisissa tilanteissa, kysyn itseltäni, onko kurssilasku merkki yhtiön rakenteellisista ongelmista vai ovatko taustalla oleva syyt ohimeneviä. Korona on luonnollisesti ohimenevä ilmiö (tai vähintäänkin sen kanssa opitaan elämään). Koronan vauhdittama digitalisaation kiihtyminen itse asiassa hyödyttää Strategic Educationia enemmän kuin monia sen kilpailijoita. Yritysoston onnistumisesta on tietenkin vielä ennenaikaista sanoa mitään, mutta kuten todettu, en usko johdon hölmöilyihin. Mielestäni ainoa iso riski liittyykin sääntelyyn. Yhtiötä vuosikausia seuranneena olen havainnut poliittisten riskien nousevan pinnalle sykleissä. Joskus niistä puhutaan enemmän, joskus vähemmän. Luonnollisesti maan kulloinenkin poliittinen ympäristö vaikuttaa riskien suuruuteen ja realisoitumiseen. Poliittisten riskien osalta ilmapiiri on nyt hyvin samanlainen kuin vuosina 2013-2015, jolloin toteutin edellisen osto-ohjelman kurssivälillä 35-55 USD. Tuolloin ostin sekä laskevaan että nousevaan kurssiin, kunnes 55 USD:n raja ylittyi.   

Mikään ei ole sijoittamisessa tietenkään varmaa, mutta tuotto-riski-suhde on Strategic Educationin kohdalla mielestäni nyt varsin hyvä. Sijoituscase on kuin suoraan oman strategiani oppikirjasta. Hinta lähestyy rock bottomia, joten muutamaan ostoerään jaettu osto-ohjelma todennäköisesti riittää myös pohjaongintaan. Osakkeen laskuvara on rajattu, mutta tuottopotentiaali iso. Olen luonnollisesti hahmotellut paljon erilaisia skenaarioita ja pyrkinyt mallintamaan osakkeen arvoa ja tuotto-odotusta niiden kautta. Pessimistisessä skenaariossani oletan, että yritysosto osoittautuu virheeksi eikä tuottopotentiaali realisoidu, opiskelijamäärät pysyvät suhteellisen matalina myös korona-ajan jälkeen ja sääntely laskee nyt ennustettua tulostasoa jonkin verran. Tässäkin tilanteessa noin 60 USD:n hinnalla tehty sijoitus tarjoaa 8 prosentin vuotuisen tuotto-odotuksen eli lähes markkinoiden pitkän aikavälin keskiarvon. On muistettava, että Yhdsyvalloissa koko markkinan (indeksitason) tuotto-odotus on tällä hetkellä  vain noin 4-5 prosenttia (vähän inflaatio-odotuksesta riippuen) eli Strategic Education on suhteellisesti hyvinkin edullisesti hinnoiteltu. Rock bottom -hinnaksi olen arvioinut 35-40 USD, ja jos esimerkiksi poliittiset riskit alkavat realisoitua suuremmin, tällä tasolla voidaan hyvinkin käydä (kuten käytiin edellisen osto-ohjelmani aikana). Joka tapauksessa osakkeen nykyhinta tarjoaa perusskenaariossani tavoitteideni mukaisen 12 prosentin vuotuisen tuotto-odotuksen. Jos kaikki kääntyy vaikean jakson jälkeen taas ennalleen, kurssi voi näkemykseni mukaan nousta nopeasti 100 USD:n tasolle (pitkällä aikavälillä toki paljon korkeammallekin).

Aloitin osakkeen osto-ohjelman tällä viikolla 58 USD:n hinnalla ja tulen ostamaan lisää 5 USD:n välein, jos kurssi jatkaa luisuaan. Ostojeni aloitushinnalla ja haastavaa ympäristöä heijastelevalla ensi vuoden tulosennusteella P/E-luku on noin 12. Se ei ole paljon monella mittarilla alansa parhaasta ja mielestäni parhaiten johdetusta yhtiöstä.   

Markkina näyttää taas kerran palkinneen meidät kärsivälliset ostopaikkojen odottajat.

R.W.

”Taloustieteelle”:

Kiitos palautteesta ja mielenkiintoisesta kysymyksen asettelusta! Kerron tuonnempana omista kokemuksistani, joihin varsinainen kysymyksesi liittyy, mutta lähestyn asiaa ensin yleisemmällä tasolla.

Yleisesti ottaen sopiva riskin määrä riippuu aina sijoittajasta. Siksi näissä asioissa ei useinkaan kannata tehdä ihan samalla tavalla kuin joku toinen on tehnyt. Jos sijoittajalla on kyky ansaita huomattavia summia osakemarkkinoiden ulkopuolella, hänen ei tarvitse ottaa niin paljon riskiä päästäkseen taloudellisiin tavoitteisiinsa. Tällöin kannattaa maksimoida sijoitettava pääoma töitä tekemällä ja ottaa vähemmän riskiä markkinoilla. Kun ottaa vähemmän riskiä, tavoitteeseen pääsyn todennäköisyys paranee. Toisaalta, jos oma tase kasvaa sijoitustuottojen lisäksi merkittävästi myös tuloslaskelman (palkkatyön) kautta, osakemarkkinoilla tehdyt virheet voidaan paikata helpommin. Tästä näkökulmasta katsottuna riskiä voisikin ottaa enemmän. Yhtä oikeaa vastausta ei siis ole, vaan lopulta kyse on sijoittajan tavoitteista ja tarpeista. 

Kaikilla ei tietenkään ole kykyä tienata työllään erityisen paljon, joten isommalle riskinotolle on usein tarvetta. Tällöin salkun sopiva riskitaso määräytyy riskinottokyvyn ja -halun perusteella. Nuoremmilla on edessä pitkä sijoitushorisontti, joten heidän riskinottokykynsä on yleensä hyvä. Salkku voikin koostua pääasiassa osakkeista ja vieläpä korkeamman riskin osakkeista (toki riskinottokykyyn vaikuttavat muutkin tekijät kuin sijoitushorisontti, mutta ei mennä tässä niihin). Nuoremmilla on aikaa odottaa kurssien toipumista isommankin romahduksen jälkeen. Myös mainitsemasi ”vararahasto” (elämiseen tarvittavat rahat) on hyvä olla olemassa. Vatsa ei mene kurssiheilunnasta niin helposti kuralle, kun viimeiset rahat eivät ole kiinni osakkeissa. 

Sitten varsinaiseen kysymykseesi eli siihen, mitä itse tekisin toisin, jos voisin palata ajassa 20 vuotta taaksepäin ja omaisin nykyisen tietotaitoni. Jos asiaa tarkastellaan nimenomaan riskien näkökulmasta, voin todeta ottaneeni nuorempana nykyistä enemmän riskiä, mutta kaikki ottamani riskit eivät suinkaan olleet järkeviä. Ohjeeni parikymppiselle RW:lle olisikin, että kannattaa edelleen ottaa riskiä entiseen malliin, mutta miettiä tarkemmin riskin lähteitä.

Sijoitin aluksi usean vuoden ajan vain Suomeen (sekä indeksirahaston että suorien osakkeiden kautta), joten hajautukseni ei missään nimessä ollut kovin hyvä. Otin aivan turhaa riskiä. Japani on varoittava esimerkki siitä, että vain yhteen maahan sijoittaminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa katastrofiin. Onnekseni suomalaiset osakkeet ovat tuottaneet erittäin hyvin. Tämä on kuitenkin jälkiviisautta eikä kumoa sitä tosiasiaa, että hajautukseni oli aikoinaan hyvinkin puutteellinen. Ei se toki ole vieläkään oppikirjan mukainen, mutta nykypäivänä indeksi- ja ETF-sijoitukseni kohdistuvat käytännössä kokonaan ulkomaille (melko neutraalilla globaalilla allokaatiolla, jossa tilannekohtaisesti panostan enemmän tietyille markkina-alueille ja tiettyihin osakeluokkiin). Indeksisijoittamisessa kannattaa aina pyrkiä mahdollisimman laajaan hajautukseen. Siinähän tavoittellaan markkinoiden keskituottoa. Tällöin ei ole mitään syytä altistua uniikille riskille (epäsystemaattiselle riskille), vaan se kannattaa hajauttaa kokonaan pois.   

Olen laajentanut osakeavaruuttani myös suorien osakepoimintojen kohdalla. Vaikka suurin osa suorista osakkeista on edelleen Suomesta, seuraan nykyään myös jonkin verran USA:n markkinaa. Sieltä löytyy aina silloin tällöin ostettavaa, vaikka Suomessa olisi kallista (hyvänä esimerkkinä Strategic Education, jota ostin hiljattain). Osakepoiminnan kohdalla en kuitenkaan mieti maantieteellistä hajauttamista tätä enempää. Siinä erikoistumisesta ja kapeamman segmentin hyvästä hallinnasta on hyötyä (circle of competence). Koen tuntevani suomalaisyhtiöt ulkomaisia paremmin. Osakepoiminnassa salkun yhtiöiden määrä voi mielestäni olla huomattavasti pienempi kuin indeksisijoittamisessa, koska virhesijoitusten riskiä madalletaan tutustumalla yhtiöihin hyvin. Oma salkkuni koostuu tyypillisesti 10-15 eri yhtiön osakkeesta. Tämä on mielestäni ihan riittävä hajautus osakepoimintaan, jolla nimenomaan tavoitellaan markkinoita parempaa tuottoa. Jos yhtiöitä on salkussa kymmenittäin tai jopa sadoittain, alkaa salkku näyttää indeksiltä ja ylituoton mahdollisuus katoaa. Pointti on joka tapauksessa se, että sijoittamalla vain pienelle maantieteelliselle alueelle tai vain tietyille toimialoille, ottaa kantaakseen turhaa riskiä ja rajaa pois hyviä mahdollisuuksia.

Kerroit, että sinulla on puolet osakevarallisuudestasi yhdessä osakkeessa. Edelliseen viitaten pidän tätä turhan riskin ottamisena. Täydentämällä salkkuasi edes muutamalla muulla yhtä hyvällä yhtiöllä (tai nostamalla muiden salkkuyhtiöidesi painoa), riski pienenee huomattavasti, mutta tuotto-odotus pysyy vähintään ennallaan. Tämä tai mikään muukaan kirjoittamani ei ole sinulle suunnattu sijoitusneuvo, mutta yleisesti ottaen jo muutamaan eri yhtiöön hajautettu salkku tuo merkittävän hajautushyödyn. Toisaalta, jos kyse on oikeasti hyvin pienistä rahoista, jotka kuittaat palkallasi nopeasti, en näe tilanteessasi mitään aitoa ongelmaa. Mutta sitä mukaa kun salkkusi kasvaa, hajauttamisesta tulee koko ajan tärkeämpää.

Jos voisin palata aikakoneella 20 vuotta taaksepäin ja saisin mukaani nykyisen tietotaitoni, tekisin toki monta muutakin asiaa vähän eri tavalla. Aloittaisin suoran osakesijoittamisen (nykyisellä strategiallani) indeksisijoittamisen rinnalla ihan heti. Opiskeluun ei enää kuluisi aikaa. Tällaista on kuitenkin turha harmitella, sillä tietotaitohan kertyy nimenomaan oppimisen ja kumulatiivisen kokemuksen kautta. Sijoittajana kasvaminen vaatii aikaa. Kun mietin sijoitusosaamistani 2000-luvun alussa, olen oikeasti hyvin tyytväinen, että aloitin indeksisijoittajana. 

Mitä alkuaikojen strategiaani tulee, keskityin aluksi liikaa osakkeiden arvostukseen enkä tutkinut yhtiöiden liiketoimintaa tarpeeksi. Saatoin ostaa keskinkertaisia yhtiöitä, jos ne vain olivat tarpeeksi halpoja. Olin todella naivi ja kuvittelin, että hyviin tuottoihin pääsee muutamaa yksinkertaista tunnuslukua (P/E, P/B jne.) pyörittelemällä. Halpojen osakkeiden metsästyksessä oli iso riski astua arvoansaan, kuten minulle kävi Talvivaaran kohdalla. Otin yhdestä kerrasta opikseni, enkä ole sittemmin sijoittanut sen tyyppisiin yhtiöihin. Nykyisin ymmärrän liiketoiminnan laadun merkityksen. Olen isossa kuvassa edelleen arvosijoittaja (koska arvonmääritys on yksi tärkeimpiä sijoitusprosessini vaiheita ja käytän suurta turvamarginaalia), mutta ostan vain riittävän laadukkaita yhtiöitä, joita voin omistaa pitkään. Hyvissä yhtiöissä tuotto syntyy liiketoiminnan kehityksen kautta. Mitä halvemmalla tähän liiketoimintaan pääsee käsiksi, sitä paremmaksi tuotto pitkällä aikavälillä muodostuu.

Mutta en tietenkään olisi voinut aloittaessani tietää, mikä sijoitustyyli sopii juuri minulle. Sopiva tyyli muovautuu matkan varrella. Tässäkin on kyse oppimisprosessista. Oikotietä ei ole eli vasta käytännön tekemisen kautta alkaa huomata mikä toimii. Siksi onkin hieno kuulla, että haluat oppia ja kehittyä. Hyviä tapoja sijoittaa on monia ja tärkeintä on löytää tyyli, joka sopii itselle parhaiten. Kun jaksaa opiskella ja kokeilla, sopiva tyyli löytyy varmasti.

”Rape-55:lle”:

Kiitos palautteesta ja kysymyksestä! Kehittyvät markkinat (jossa Kiinalla on merkittävä paino) on yksi tämän hetken suosikkiteemoistani, joten kysymyksesi on minulle hyvin ajankohtainen. En ole sijoittanut suoraan kiinalaisiin tai muihinkaan kehittyvien markkinoiden yhtiöihin, mutta indeksi- ja ETF-rahastojen kautta salkustani merkittävä osa on näillä markkinoilla.

Olen pitänyt Kiinaa mielenkiintoisena markkinana pitkään, enkä ole sen pahemmin säikähtänyt viime aikojen tapahtumia (kiinteistö- ja rakennussektorin haasteet ja niistä johtuva kurssilasku). Pikemminkin päinvastoin. Pitkäjänteiselle sijoittajalle entistä matalammat arvostukset ovat positiivinen uutinen. Kasvaneista riskeistä puhutaan nyt paljon, mutta mielestäni isossa kuvassa mikään ei ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan. Kiinan ongelmat ovat olleet kaikkien tiedossa jo ennestään. Pidän poliittisia riskejä edelleen suurimpana uhkakuvana, mutta ne näkyvät aika hyvin osakkeiden hinnoittelussa. Kiina ei missään nimessä ole kehittyvien markkinoiden halvimpia maita, mutta suhteessa globaaliin osakemarkkinaan arvostus on maltillinen. Tiedostan hyvin, ettei yksityissijoittaja pääse hyötymään Kiinan talouskasvusta ja yhtiöiden tuloskehityksestä täysimääräisesti (huonon corporate governancen takia voitot jakautuvat epätasaisesti ”sisäpiirin” ja muiden välillä), mutta tämäkin huomioiden pidän maata houkuttelevana pitkän aikavälin sijoituskohteena. Mutta korostan, että Kiinan ja muiden kehittyvien markkinoiden kohdalla pitkä aikaväli tarkoittaa oikeasti pitkää aikaväliä.

Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä Kiinan tilanne on haastavampi. Vaikka suunnitellut uudistukset kiihdyttävät talouskasvua myöhemmin, lähitulevaisuuden kasvu tulee varmasti jäämään totuttua heikommaksi. Kiinteistömarkkinoiden vakauttaminen ja velkaantumisen kasvun pysäyttäminen on massiivinen urakka. Kiinalaisten varallisuus on kuplahinnoitelluissa asunnoissa, joten maan johto tekee varmasti kaikkensa, jotta siirtymä ”uuteen normaaliin” sujuisi mahdollisimman tasaisesti. Kiinassa tuskin halutaan toistaa Japanin virheitä 1980-luvulta.

Kiinan talousmallin muutos iskee etenkin Eurooppaan, jossa kasvu on perustunut pitkälti Kiinan velkaantumiselle. Euroopassa on luotettu liikaa Kiinan vetoapuun, eikä tarvittavia muutoksia talouden rakenteisiin ole tehty. Nyt, kun Kiina on vetämässä velkahanojaan kiinni, alkaa olla jo liian myöhäistä. Mutta Euroopan tulevaisuus on kokonaan toisen keskustelun aihe, enkä mene nyt siihen. On tietyllä tavalla ironista, että Kiina on nyt näyttämässä muille esimerkkiä ylivelkaantumisen pysäyttämisessä. Tämä on yksi syy, miksi pidän Kiinan pitkän aikavälin näkymiä monia muita isoja markkina-alueita valoisampana.

Kiina ja muut kehittyvät markkinat on tuottaneet pitkään heikosti (ja sama tahti voi hyvinkin jatkua myös lähitulevaisuudessa). Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Eri maiden tai markkina-alueiden tuotot kehittyvät eri tahtiin. Muistan hyvin ajan, kun tilanne oli päinvastainen. Ennen finanssikriisiä kehittyvät markkinat imivät valtavasti pääomaa ja kurssit kohosivat muita markkinoita huomattavasti suurempaan kuplaan. Kun romahduksesta alettiin päästä jaloilleen, kehittyvät markkinat olivat taas tuottokärjessä. USA:n markkinoiden nousu on alkanut kunnolla vasta 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja ihan toden teolla vasta koronaromahduksen jälkeen. Sijoittajien muisti on vain niin lyhyt.

Todettakoon vielä se, että puhun yllä markkinan houkuttelevuudesta indeksisijoittajan näkökulmasta. Yksittäisiin osakkeisiin liittyy Kiinan kaltaisilla markkinoilla hyvin merkittävä riski. Tutkin joku aika sitten Alibabaa ja suunnittelin ainakin puolivakavissani osakkeen osto-ohjelmaa, mutta lopetin koko homman melko lyhyeen. En vain uskalla ottaa ko. markkinalla yksittäisiin osakkeisiin liittyvää riskiä. En mitenkään voi oppia tuntemaan kiinalaisia yhtiöitä riittävän hyvin, jotta voisin tehdä sijoituksen hyvillä mielin.

Indeksisijoittajalla ei onneksi ole yksittäisiin yhtiöihin liittyvää riskiä. Kehittyvien markkinoiden indeksisijoittajana voin olla melko vakuuttunut siitä, että tuulen suunta kääntyy taas joskus. Aina jossain tulee vastaan piste, jossa omaisuusluokan tuotto-odotus alkaa olla niin houkutteleva, että pääomavirrat kääntyvät sitä kohti. Muutenhan markkina ei olisi kovin tehokas. Rotaatio voimistuu pikkuhiljaa ja lopulta omaisuusluokka onkin taas kaikkien huulilla ja arvostus nousee täysin uudelle tasolle. Sitten taas jokin toinen omaisuusluokka tulee muotiin ja aiemmin muodissa olleiden sijoitusten sykli kääntyy. Itse ostelen mieluummin syklin pohjalla, enkä silloin kun kaikki ovat jo mukana.

”Makaroonilaatikolle”:

Kiitos opponoinnista! Eikö argumentissasi kuitenkin ole pieni ristiriita? Toisaalta myönnät, että tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta toisaalta olet sitä mieltä, että salkku tulisi valita tarkasti tehokkaalta rajapinnalta. Valittu salkkuhan ei ole enää tehokas, kun oletuksia hieman muutetaan.

Kirjoitukseni pääviesti on nimenomaan se, ettei tulevaisuutta voi ennustaa, joten optimointiohjelma toimii parhaiten skenaariotyökaluna. Koska optimaalinen salkku vaihtelee sen mukaan, mitä oletuksia käytämme, on järkevää hahmotella erilaisia skenaarioita ja rakentaa salkku, joka toimii riittävän hyvin kaikissa skenaarioissa.

Vaikka osaisimmekin ennustaa tulevat pitkän aikavälin tuotot, teknisesti optimaalisin salkku ei välttämättä olisi sijoittajan kannalta paras mahdollinen valinta. Tärkeintä on, että salkku vastaa sijoittajan omia preferenssejä. Esimerkiksi faktoreita kannattaa painottaa vain sen verran, että sijoittaja pystyy pitämään allokaatiostaan kiinni myös pitkinä alituoton kausina.

Omaisuusluokka-allokaatiota ja faktoreita käsitellään suomalaisessa sijoituskeskustelussa aika vähän, joten yksi tavoitteistani oli herättää uudenlaista keskustelua. Ymmärrän hyvin, jos esittämäni asiat tuntuvat sinusta itsestäänselvyyksiltä, mutta loppujen lopuksi aika harva sijoittaja on perehtynyt näihin asioihin. Kaikki eivät lue akateemisia artikkeleita.

”Varatonneille”:

Kiitos kysymästä! Mainitsemasi ongelma (positiivinen sellainen) alkaa tosiaan olla koko ajan yleisempi. Vanhaa ohjetta tasaisesta kuukausisäästämisestä pienillä summilla ei siksi voikaan enää toistaa kaikille. Hyvä, kun nostit asian esille.

Ensimmäinen pohdittava kysymys on tietysti se, kannattaako koko perintö sijoittaa yhdellä kertaa vai ajallisesti hajauttaen. Tässä asiassa sijoittajat jakaantuvat kahteen koulukuntaan. Toisten mielestä osakemarkkinoilla on syytä olla koko ajan niin suurella pääomalla kuin suinkin mahdollista. Nämä sijoittajat puhuvat kertasijoittamisen (lump-sum investing) puolesta. Toisten mielestä isommat sijoitussummat tulisi jakaa osiin ja sijoittaa markkinalle vähitellen (cost averaging).

Kertasijoituksen puolesta puhuu se, että osakkeiden tuotto-odotus on yleisesti ottaen positiivinen. Mitä enemmän pitää käteistä, sitä enemmän jää tuottoja saamatta (siis teoriassa). Kertasijoittamisen kannattajat argumentoivat yleensä tutkimustuloksilla, joiden mukaan kertasijoittaminen on keskimäärin kannattanut kahtena kertana kolmesta verrattuna muutaman vuoden aikana toteutettuun osto-ohjelmaan (toki tutkimuksissa on eroja riippuen sijoituskohteista ja ajanjaksoista, mutta karkeasti todennäköisyys on tämä). Tästä huolimatta kuulun itse ajallista hajauttamista suosivaan koulukuntaan. Tämä johtuu omasta sijoittajaprofiilistani. Minulle ajallinen hajauttaminen on ennen kaikkea keino pienentää riskiä. Haluan välttää katastrofin, jossa kurssit laskevat voimakkaasti juuri ostoni jälkeen. Kun sijoitan ajallisesti hajauttaen, minulle tarjoutuu mahdollisuus ostaa entistä halvemmalla. Minulle on myös psykologisesti paljon helpompaa ostaa halvalla laskeviin kursseihin kuin kalliilla nouseviin. Strategiassani on tietysti omat heikkoutensa. "Kalliilta” näyttävä osake voi jatkaa ennakoimaani paremman tuloskasvun myötä kallistumistaan, enkä pääse tällaisiin osakkeisiin koskaan kiinni. Tätä on kuitenkin turha murehtia, sillä mikään strategia ei ole täydellinen. Käyttämäni strategia sopii minulle ja siksi pidän siitä kiinni. Viestini on, että mieti, mikä sopii parhaiten juuri sinulle.    

Yleisluonteisissa tutkimuksissa, joihin edellä viittaan, on se heikkous, että ne ovat nimenomaan yleisluonteisia tutkimuksia. Kuten me kaikki tiedämme, nykyinen markkinatilanne on täysin poikkeuksellinen nollakorkoineen, keskuspankkien arvopaperiostoineen ja valtioiden elvytyspaketteineen. Ja tähänhän kysymykselläsi varmasti viittaatkin. Eli onko järkevää sijoittaa nyt suuri summa yhdellä kertaa, kun arvostukset ovat korkealla ja tuotto-odotukset sitä kautta matalalla. Tähänkin oikea vastaus selviää vasta jälkikäteen eli voin kertoa vain mitä itse nyt teen. Nykyisessä markkinatilanteessa olen entistäkin varovaisempi isojen kertasijoitusten kanssa. Teen pienehköjä sijoituksia indeksi- ja ETF-rahastoihin jatkuvasti, mutta suurempia summia olen valmis sijoittamaan vain nykyistä järkevämmillä arvostustasoilla. Koska harjoitan myös osakepoimintaa, minun ei onneksi tarvitse odottaa koko markkinan laskua, vaan voin sijoittaa yksittäisiin yhtiöihin, joiden arvostus on muusta markkinasta poiketen matala (arvostrategiani mukaisesti). Toki on selvää, että vaihtoehdot ovat nyt myös osakepoiminnan puolella vähissä. 

Kaikki eivät kuitenkaan ole arvosijoittajia, eivätkä tee arvonmääritystä yksittäisistä yhtiöistä. Tällöin osto-ohjelmien käynnistyspäätös ei voi perustua yksittäisten yhtiöiden arvostukseen. Nykymarkkinan korkeaa arvostusriskiä karttavalla rahastosijoittajalla (indeksisijoittajalla) on muunlaisia tapoja toteuttaa ajallista hajauttamista. Isomman pääoman voi jakaa eriin ja sijoittaa ne markkinalle tasaisesti esimerkiksi 2-3 vuoden kuluessa (riippumatta siitä miten kurssit kehittyvät). Toinen vaihtoehto on rakentaa osto-ohjelma laskeviin kursseihin (samalla periaatteella kuin teen yksittäisten yhtiöiden kohdalla). Eli ostot aloitetaan vasta mahdollisen laskumarkkinan aikana ja ostoja jatketaan aina tietyn suuruisen indeksipudotuksen jälkeen. Tässä taktiikassa ongelma on luonnollisesti se, ettemme voi etukäteen tietää kuinka syvä ja pitkä mahdollinen laskumarkkina on. Kolmas rahastosijoittajan vaihtoehto on aloittaa salkun rakentaminen omaisuusluokista (tai osakeluokista), joiden arvostus on kohtuullinen. Kun joskus tulevaisuudessa siirrytään laskumarkkinaan ja kurssit tulevat alas laajalla rintamalla, salkun allokaation voi täydentää muilla omaisuusluokilla. Tässä vaihtoehdossa riskiä nostaa salkun heikko hajautus sijoitusmatkan alkuvaiheessa (esimerkiksi USA:n markkina jäisi huippukorkean arvostustasonsa vuoksi nyt kokonaan pois salkusta ja esimerkiksi kehittyvien markkinoiden paino olisi hyvin korkea suhteessa neutraaliin allokaatioon). Tämä on ”trade-off”, jotta arvostusriskiä saa pienennettyä. Yhtä oikeaa lähestymistapaa ei tietenkään ole.  

Aina on kuitenkin hyvä muistaa, ettemme voi oikeasti tietää, kuinka kauan osakkeiden korkeat arvostukset säilyvät. Nykytilanne voi jatkua vielä vuosia. Kurssilaskun pelossa ei kannata jättää kokonaan sijoittamatta. Mielestäni nyt ei kuitenkaan ole kaikkein aggressiivisimman hyökkäyksen aika.  

R.W.