127
forum
|

Velho

+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Heitän tähän väliin pienen sijoitusvinkin, joka ei ole mitenkään uusi asia, mutta näillä ohjeilla helppo toteuttaa.

Kyse on S-ryhmän osuusmaksuista, joille paikalliset osuuskaupat antavat hyvän tuoton. Perinteisesti ihmiset ovat liittyneet vain siihen osuuskauppaan, jonka alueella asuvat, mutta muihinkin saa liittyä. Liittyminen tapahtuu käytännössä kävelemällä paikallisen Prisman tms. asiakasomistajapisteeseen ja esittämällä asiansa siellä. Papereita allekirjoitellaan, osuusmaksut maksetaan ja aikaa toimenpiteeseen kuluu vartista kolmeen riippuen virkailijan ammattitaidosta.

Osuusmaksun tuotto perustuu osuuskaupan maksamaan osuuspääoman korkoon sekä mahdollisiin ylijäämän palautuksiin. Jotkut osuuskaupat eivät maksa korkoa, vaan palauttavat kaikki ylijäämänsä bonuksina (jotka perustuvat ostoihin kyseisessä osuuskaupassa). Tällaisiin osuuskauppoihin ei luonnollisesti kannata rahojaan laittaa. Ne osuuskaupat jotka korkoa maksavat, palauttavat keskimäärin n. 10%:n tuoton sijoitetulle pääomalle. Tämä tuotto on toistaiseksi saajalleen verotonta tuloa. Lainsäädäntö saattaa näiltä osin lähitulevaisuudessa muuttua, mutta verovapaus ei varmaankaan poistu kokonaan vaan lakiin jää jokin kohtuullinen verottomuuden yläraja, jonka rajoihin suurin osa osuuskoroista mahtuu.

Suomessa oli viime vuonna 14 osuuskauppaa, jotka maksoivat osuuspääomalle korkoa. Nämä kaupat olivat:

Etelä-Karjalan OK, Etelä-Pohjanmaan OK, Helsingin OK Elanto, Kymen Seudun OK, OK Hämeenmaa, OK Keskimaa, OK KPO, OK Suur-Savo, OK Varuboden-Osla Handelslag, Pirkanmaan OK, Pohjois-Karjalan OK, Satakunnan OK, Suurseudun OK SSO, Turun OK

Maksetut korot vaihtelivat 6-20% välissä osuuskaupoittain.

Piensijoituksen tästä tekee, että osuuksia ei voi ostaa enempää kuin yhden per kauppa. Yksi osuusmaksu on tyypillisesti 100 euroa, poikkeuksena Helsingin Elannon 35 euroa. Jos ostaa osuuden kaikista 14 edellä listaamastani hyvää korkoa maksavasta kaupasta, sijoitus on yhteensä 1335 euroa, pieni, mutta tuotoltaan hyvä. Perheellinen voi myös ostaa samat osuudet puolisolleen sekä alaikäisille lapsilleen, jolloin rahaa saa kiinni enemmän.

Osuuskauppoihin sijoittamista pitäisin sijoituksena lähes riskittömänä. Osuuskaupat ovat hyvin kannattavia ja vakavaraisia. On kyllä mahdollista, että vuosittain maksettava korko muuttuu. Edustajisto päättää maksettavasta korosta. Laihempana vuonna korko voi jäädä pienemmäksi, tai osuuskauppa voi tehdä päätöksen siirtyä maksamaan vain bonuksia.

Jos aiot liittyä osuuskauppoihin, se kannattaa tehdä vasta lähellä vuodenvaihdetta, sillä olet oikeutettu korkoon koko vuodelta jos olet 31.12. mennessä merkitty asiakasomistajaksi. Voit siis liittyä esimerkiksi joulukuun puolivälissä sopivasti ennen jouluruuhkia, ja saat parin viikon sijoituksellesi heti vuoden tuoton.

Mainittakoon vielä, että liittymisen jälkeen monet kaupat lähettävät postissa etuseteleitä: esim. 40 euron alennuskupongit paikalliseen S-markettiin. Näppärä poika kauppaa ne huutonetissä n. 80%:iin naama-arvostaan. Seteleillä voi saada "cashbackia" satkun-pari, jos huutonetin käyttö luontuu eikä laske siihen käytetylle ajalle hintaa.

10.8.2014 - 14:16

Sioittaja

-1
Liittynyt:
10.8.2014
Viestejä:
3

Vaatiiko liittyminen paikan päällä käynnin vai onnistuuko esim. netin kautta? Paikalliseen kauppaan liittyminen toki onnistuu helposti, mutta ei-paikallisiin kauppoihin liittyminen veisi turhan paljon aikaa ja vaivaa.

10.8.2014 - 16:34

Velho

OP
+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Ei tarvitse käydä paikan päällä joka kaupassa, vaan yhdellä käynnillä voit liittyä kaikkiin haluamiisi kauppoihin. Netissä voi "multiliittyä" jos ei ennestään ole vielä yhdenkään kaupan jäsen, muutoin tulee virheilmoitus. Suosittelen joka tapauksessa asioimaan virkailijan kanssa, koska netissä joudut täyttämään muuten monta lomaketta ja käymään monta kertaa verkkopankissa. Livenä menee nopeammin.

10.8.2014 - 16:39

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Osuuskaupan valinta on senkin takia +EV, että joillain osuuskaupoissa saa 5 % bonuksen jo 900 e kuukausiostoilla, kun HOK:lla 1500 e. Muutkin rajat taitavat olla vastaavasti alemmat. 

Osuusmaksun korko on veronalaista tuloa, mutta ilmoitus mennee automaattisesti verottajalle ja vero peritään jälkikäteen verotuksen valmistuessa.

Osuuskauppojen kannattavuus saattaa hyvinkin laskea jatkossa rajustikin, kun Suomessa on lama, mutta toistaiseksi ruokakauppaan keskittyvät ovat tehneet hyvää tiliä. En ihmettelisi, vaikka koko S-ryhmä kaatuisi jätti-investointiensa, Suomen laman ja Venäjän vastapakotteiden seurauksena. Viimeksi Elanto tekikin konkurssin 30 v sitten.

10.8.2014 - 17:49

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tosiaan. Pahoitteluni virheestä. Saan itse noin 3,50 euroa vuodessa ja näkyy veroilmoituksessa pääomatuloissa. Oletin tältä pohjalta olevan verollista, mutta eipä ole.

29.8.2014 - 09:16

Riku

+3
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
27

Tuli mieleen semmoinen kysymys, että tuleekohan jokaisesta s-osuudesta myös Yhteishyvälehti ym muu posti osuuden omistajalle? Ajattelin vain, että jos kahden hengen talouteen tulee samana päivänä 30 lehteä, niin jää postilaatikko liian pieneksi.

31.8.2014 - 11:51

Rookie

Liittynyt:
17.8.2014
Viestejä:
4

Osuuskaupoissa saa myös 0,5% palautuksen kun maksaa S-etukortilla,eihän säästö iso ole mutta täysin ilmaista rahaa jos keskittää ko. ketjuun ostokset. Monilta muiltakin yhteityökumppaneilta saa alennusta  S-kortilla.

Ainahan voi kysyä sitä mitä tämmöisen systeemin pyörittäminen lopulta meille kuluttajille maksaa,olisikko se halvempaa jos näitä etukortteja ei olisi...Todenäköisesti olisi,kaikilla ketjuilla melkein on omat bonussysteemit = kuluja =kuluttaja maksaa.

Itellä S-kortti,syystä siitä että ko. puljusta tulee melkein kaikki päivittäinen ostettua,joten +Ev.

 

31.8.2014 - 12:58

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Suomessa on noin kaksinkertainen hintataso aivan kaikessa kilpailun puutteesta johtuen.

25.6.2015 - 19:13

Velho

OP
+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Suomessa oli viime vuonna 14 osuuskauppaa, jotka maksoivat osuuspääomalle korkoa. Nämä kaupat olivat:

Etelä-Karjalan OK, Etelä-Pohjanmaan OK, Helsingin OK Elanto, Kymen Seudun OK, OK Hämeenmaa, OK Keskimaa, OK KPO, OK Suur-Savo, OK Varuboden-Osla Handelslag, Pirkanmaan OK, Pohjois-Karjalan OK, Satakunnan OK, Suurseudun OK SSO, Turun OK

 

Viime vuoden korot on maksettu. Lainauksen 14 kauppaa maksoivat korkoa myös tällä kertaa ja muut eivät maksaneet. Sijoitus näihin 14 kauppaan maksaa 1335 € ja korkoa/ylijäämän palautusta tuli viime vuodelta 135,59 €. Tuotto siis 10% v. 2014. Huonoin kauppa tuotti 5% (Hämeenmaa), paras 20% (Eepee ja KPO).

 

 

30.6.2015 - 14:55

Aki Pyysing

+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Ehdottelin pojalleni tätä sijoitusvaihtoehdoksi, mutta liittyminen 14 osuuskauppaan jäseneksi ei ottanut tuulta alle. Laiskoja nämä nykynuoret. En toki tietenkään jaksa itsekään askarrella. Erinomaisen ansiokas kooste, kiitos!

30.6.2015 - 18:03

Anonyymi

+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Toki löytyy, nämähän on täysin insta-buy. Tällä hetkellä omistan 10kpl, täytyy harkita josko joulukuussa liittyisi noihin 4:ään puuttuvaan korkoa maksavaan.

16.9.2015 - 16:13

Rainer Kokkolasta

-1
Liittynyt:
18.7.2014
Viestejä:
8
Velho kirjoitti:

Ei tarvitse käydä paikan päällä joka kaupassa, vaan yhdellä käynnillä voit liittyä kaikkiin haluamiisi kauppoihin. Netissä voi "multiliittyä" jos ei ennestään ole vielä yhdenkään kaupan jäsen, muutoin tulee virheilmoitus. Suosittelen joka tapauksessa asioimaan virkailijan kanssa, koska netissä joudut täyttämään muuten monta lomaketta ja käymään monta kertaa verkkopankissa. Livenä menee nopeammin.

 

Pystyisitko tarjoamaan linkkia tuohon 'multiliittymiseen'. En googlettamalla loytanyt.

16.9.2015 - 19:19

Velho

OP
+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Eli ihan S-ryhmän sivulta löytyvä "liity asiakasomistajaksi" -linkki. https://www.s-kanava.fi/web/s/liity-asiakasomistajaksi

Jos ei ole ennestään minkään kaupan jäsen, voi täyttää jokaisesta kaupasta tuon lomakkeen mutta se on tehtävä saman päivän aikana. Minusta asiakaspalvelupisteessä tehty liittyminen on helpompi keino.

Päivittäisasioinnin kannalta kannattaa valita pääosuuskaupaksi sellainen S-kauppa, jolla on paras bonusmaksutaulukko. 

16.9.2015 - 22:37

Velho

OP
+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654
Iletus kirjoitti:

HOK-Elannon asiakasomistajille nasahti muuten pikavoitto männä viikolla: https://www.s-kanava.fi/web/hok-elanto/s-etukortti

Eli 35€ osuusmaksu nostettiin 100 euroon, jolloin kaikkien omistajien osuus kasvoi 65€

Kiitos tiedosta, tämähän oli mukava pikku uutinen. :) Jotkuthan ovat "spekuloineet" ostamalla korkoa maksamattomia osuuskauppoja esimerkiksi odottaen, että kaksi osuuskauppaa sulautuisi yhteen ja siinä yhteydessä vastaavalla tavalla osuuksien omistajille siirrettäisiin varoja. Itse en ole jaksanut asiaan sen vertaa perehtyä että osaisin sanoa onko tuon strategian odotusarvo miten korkea.

28.10.2015 - 11:19

Jones

+88
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
45

 

Ollaakseen oikeutettu osuusmaksun korkoon, täytyy olla osuuden omistaja vuodenvaihteessa. Luultavasti täytyy omistaa osuus vielä korkojen maksuhetkellä alkukesästä.

Jostain luin, että vaikka lain mukaan erottaessa osuuskaupasta kaupalla ei ole velvollisuutta maksaa osuusmaksua takaisin kuin vasta tyyliin vuoden sisällä, ne kuitenkin palauttavat sen nykyisin melkein saman tien.

Mikäli kaikki edellä kirjoittamani pitää paikkansa, voisiko äärimmäisen hyödyn repiä irti tästä systeemistä liittymällä osuuskauppojen jäseneksi vuoden lopussa, kääräisemällä korot keväällä taskuun, eroamalla heti sen jälkeen, sijoittamalla osuusmaksuihin käytetyt rahat puoleksi vuodeksi muualle ja joulukuussa taas uudelleen liittymään?

Jos joka vuosi saisi vielä noita lahjakortteja eri osuuskauppoihin uudelleen liityttäessä, niin kyllähän tuossa tuntipalkoille pääsisi.

31.10.2015 - 16:10

LongJohn

+80
Liittynyt:
21.1.2015
Viestejä:
129
Jones kirjoitti:

...

Jostain luin, että vaikka lain mukaan erottaessa osuuskaupasta kaupalla ei ole velvollisuutta maksaa osuusmaksua takaisin kuin vasta tyyliin vuoden sisällä, ne kuitenkin palauttavat sen nykyisin melkein saman tien.

...

Onko jollain tietoa minkälaiset kulut on, jos eroaa osuuskaupan jäsenydestä? Työkaveri joskus puhui, että oli eronnut markka-aikaan osuuskaupasta ja palautetusta 100 mk osuusmaksusta oli vähennetty luokkaa 20 mk hallinnointikuluja.

28.11.2015 - 12:31

jupe

+19
Liittynyt:
8.11.2014
Viestejä:
39
LongJohn kirjoitti:

Onko jollain tietoa minkälaiset kulut on, jos eroaa osuuskaupan jäsenydestä? Työkaveri joskus puhui, että oli eronnut markka-aikaan osuuskaupasta ja palautetusta 100 mk osuusmaksusta oli vähennetty luokkaa 20 mk hallinnointikuluja.

Kävin tänään itsekin liittymässä ja kysyin samalla tuosta eroamisesta. Vastaus oli että osuusmaksu palautetaan kokonaan ja että eroamisesta ei peritä maksua. Toki tämä on vain yhden virkailijan näkemys. Kyseinen virkailija oli kuitenkin hyvin kartalla muistakin maksuista, joten oletan että tämäkin on oikein.

30.11.2015 - 12:08

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59

Onko joku tehny tämän pääkaupunkiseudulla? Onnistuuko vain ilmestymällä paikalle? Ilmeisesti joissain paikoissa eivät suostu tekemään ilman ajanvarausta, kun kestää kuulemma 30-40 minuuttia.

30.11.2015 - 13:58

Anssi A

+499
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
468

Itse ainakin vaan käveltiin viime Joulukuussa siihen Hakaniemen toimipisteeseen, oltiin ainoat asiakkaat koko toimipisteessä, meni ~30min.

5.12.2015 - 00:44

Hegetsu

+1
Liittynyt:
21.8.2014
Viestejä:
5

Liityin viime vuonna Etelä-Pohjanmaan osuuskuntaan. Tänä vuonna pitäisi laajentaa s-osuuksia. Pystyykö tätä tekemään netissä vai pitääkö marssia paikan päälle?

5.12.2015 - 09:48

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Netissä ei taida voida liittyä jos on jo jonkun osuuskaupan jäsen (pl. aiemmin kuvattu tilanne, jossa ei ole vielä yhdenkään jäsen ja liittyy kaikkiin ennen kuin ensimmäinen liittyminen on kirjattu järjestelmiin)

 

5.12.2015 - 13:52

kobethegoat

+10
Liittynyt:
5.12.2015
Viestejä:
4

Tänään kävin liittymässä ja olin varautunut pitkään säätämiseen; olivat kuulemma juuri vastikään muuttaneet liittymissysteemiä ja aikaa meni korkeintaan vartti (Iso Omena toimipiste, mutta sain sellaisen kuvan, että olisi käytössä muuallakin).

5.12.2015 - 19:01

Hunajata

+1
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1

Miten onnistuuko eroaminen netistä/ulkomailta käsin? Olisin reissuun lähdössä ja vähän löysää rahaa tilillä mutta ei oikein tietoa vielä paluupäivästä ja käteisen tarpeesta loppureissua kohden...