3.10.2019 - 14:11

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
Jeans kirjoitti:

Huikeeta settiä jälleen kerran ellei parhaalta niin varmasti yhdeltä Suomen parhaimmista alphan löytäjistä. Harmi, että Suomen sijoitusyhteisö on niin pieni, etteivät nämä kirjoitukset saa ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta. 

Miekään en tajua miten Sijoitustiedossa ei ole miljoonaa päivittäistä kävijää, kun meille kirjoittaa sekä Mäkinen että Kyllönen.

Näistä Kyllönen kirjoittaa söpösti aina välillä suomenruotsia huomaamattaan. Alpha on suomeksi alfacheeky.

3.10.2019 - 14:50

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Jeans kirjoitti:

Huikeeta settiä jälleen kerran ellei parhaalta niin varmasti yhdeltä Suomen parhaimmista alphan löytäjistä. Harmi, että Suomen sijoitusyhteisö on niin pieni, etteivät nämä kirjoitukset saa ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta. Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä millainen osa tuotoista tippuisi pois 50-500m euron sijoituskassalla.

Kiitos Jens! Olen melkoisen varma, että 1. Tuottoprosentit laskisivat selkeästi 2. Ylituottoa tulisi silti. Ei välttämättä joka neljännes tai edes joka vuosi, mutta pitemmällä aikavälillä.

Tuntuu, että hyvillä pokerinpelaajilla suhtautuminen riskiin ja satunnaisuuteen on hyvällä tavalla erilainen kuin valtaosalla ihmisistä. En tiedä kuinka paljon siitä on luonnollista ja paljon toistojen kautta opittua. Pokerissa aivot olisivat varmaan nopeammin oppineet erottamaan lopputuloksen ja prosessin arvioimisen toisistaan kuin sijoittamisessa. Sijoittamisessa satunnaisuuden ja oman paskuuden arvioiminen on joskus lähes mahdotonta. Sen takia isojen positioiden holdaaminen ja samalla tunteiden erottaminen päätöksenteosta on haasteellista. Aivan ilmeisissä caseissa on helppo laittaa merkkejä peliin, mutta semmoisissa 55/45-caseissa tulee jänisteltyä. Ja valtaosa hyvistäkin caseista on on näitä vähän niukempia.

Tämä nyt on mutkan kautta selitys sille, että nykyiselläkin pääomalla oma pääkoppa on isompi este kuin likviditeetti tai pääoma tuottojen tekemisessä. Virheiden välttely ja tasaisen tuoton haluaminen vähentävät tuottoja. Tappioihin pitäisi suhtautua kuten investointeihin, välttämättömiä rahareikiä tuloksen mahdollistamiseksi. Itse ajattelen, että toleranssi kasvaa ajan myötä, jolloin voi sitten ottaa isompia pääomiakin mukaan. Melkein joka päivä vielä oppii uutta, joten mikäs kiire tässä on, kun hyvin menee näinkin.

 

3.10.2019 - 15:22

Manaatti

Liittynyt:
17.1.2016
Viestejä:
4

Täytyy kompata muita, loistavaa settiä! Erityiskiitos vielä siitä, että sun tekstit ovat helposti ymmärrettäviä myös aloitteleville sijoittajille.

Bayeria et erikseen maininnut kolumnissa. Muistelen, että vajaa vuosi takaperin totesit olevasi vielä vahvasti yhtiön kelkassa. Onko omistus laitettu jo lihoiksi, vai vieläkö löytyy salkusta?

4.10.2019 - 12:09

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Manaatti kirjoitti:

Täytyy kompata muita, loistavaa settiä! Erityiskiitos vielä siitä, että sun tekstit ovat helposti ymmärrettäviä myös aloitteleville sijoittajille.

Bayeria et erikseen maininnut kolumnissa. Muistelen, että vajaa vuosi takaperin totesit olevasi vielä vahvasti yhtiön kelkassa. Onko omistus laitettu jo lihoiksi, vai vieläkö löytyy salkusta?

Kiitos!

Bayerista. Uskon, että yhtiö on aliarvostettu ja että Roundup oikeudenkäynnin korvaukset ovat aika järjettömät maalaisjärjellä ajateltuna. En ole osaketta kuitenkaan omistanut pitkään aikaan. Jossain vaiheessa vaan totesin, että joko tähän pitäis laittaa kunnolla aikaa(ja posioille kokoa) tai sitten myydä pois. Aliarvostetutssa osakkeessakin pitäisi olla joku katalysti, mikä muuttaisi tilanteen. Itselläni se ei ollut ihan selvä Bayernin tapauksessa. Otin pienen tappion yhtiöstä. Aina välillä sitä vilkuilen, mutta vähän epäselvä mikä etu mulla olisi siihen.

5.10.2019 - 11:25

Soloque

+431
Liittynyt:
19.3.2018
Viestejä:
168

Morjesta Mikko, ja kiitokset laadukkaasta sisällöntuotannosta!

Luin uusimman kirjoituksesi, ja yksi kohta jätti hohtavan kysymysmerkin pääni yläpuolelle. Eli tämä e-sports yhtiö MTG. Ymmärrän toki e-sportsin olevan iso juttu, ja uskon alan kasvavan monella eri tavalla eikä siihen panostaminen sijoitusmielessä ole ollenkaan hullumpi idea. On vain vaikea päästä moneen potentiaaliseen juttuun mukaan, kun eivät ole julkisia.

Eli avaatko vähän tätä MTG:tä, mitä ja miksi? Olettaisin että tässä on ollut fundamentaalinen/spekulatiivinen perspektiivi vahvassa roolissa, ja jos näin on niin avaa toki hieman näkemyksiäsi.

5.10.2019 - 19:12

lee2sos

+49
Liittynyt:
5.9.2019
Viestejä:
37

Moi ja kiitos minunkin puoleltani hyvästä artikkelista!

Millaisella aikavälillä uskot itse tuohon markkinan/value/low vol -anomalian purkautumiseen. Indeksiä katsomalla näyttää siltä, että trendi on voimistunut erityisesti viimeisen 3v ja varsinkin 1v aikana. Viimeisen vuoden tai 2018-loppuvuoden pörssin korjausliikkeen jälkeen low-vol erkaantunut markkinaan/valueen noin 16%. Uskon keissiin, mutta mietin mitä vaadittaisiin tilanteen purkautumiseen. Saattaisiko tämä saattaa olla sellainen kupla jossa saatetaan olla vasta lähtökuopissa? Maalaisjärjellä ajateltuna low-vol nostaa hintaansa niin kauan kuin keskuspankit pakottavat sijoittajat pois bondeista näihin seuraavaksi vähäriskisimpiin sijoituksiin. 

En ihan ottanut selkoa tuosta JP. Morganin käppyrästä mikä oli blogissa (ilmeisesti y-akseli on prosenttia indeksiin?), joten klikkailin indeksit vertailuun auki DJ:lta: 

https://us.spindices.com/indices/equity/sp-500

6.10.2019 - 13:51

ersotil

+7
Liittynyt:
19.5.2019
Viestejä:
174

Hyvin mielekiinoista tekstiä eikä vähiten siksi että puhutaan oikeasti mitä tehdään. 

Oletko noteerannut, että valtiolainojen korkokäyrät on varsin erimuotoiset euroopassa ja jenkkilässä ? Muotoeroista a joku voisi vetää johtopäätöksen että osta pitkä eurooppa ja myy pitkä usa. 

 

https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/sijoitusblogit/optiosijoittajan-treiditmakronakemykset?page=6#comment-28319

 

 

7.10.2019 - 12:18

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Soloque kirjoitti:

Morjesta Mikko, ja kiitokset laadukkaasta sisällöntuotannosta!

Luin uusimman kirjoituksesi, ja yksi kohta jätti hohtavan kysymysmerkin pääni yläpuolelle. Eli tämä e-sports yhtiö MTG. Ymmärrän toki e-sportsin olevan iso juttu, ja uskon alan kasvavan monella eri tavalla eikä siihen panostaminen sijoitusmielessä ole ollenkaan hullumpi idea. On vain vaikea päästä moneen potentiaaliseen juttuun mukaan, kun eivät ole julkisia.

Eli avaatko vähän tätä MTG:tä, mitä ja miksi? Olettaisin että tässä on ollut fundamentaalinen/spekulatiivinen perspektiivi vahvassa roolissa, ja jos näin on niin avaa toki hieman näkemyksiäsi.

MTG koostuu kahdesta ostasta: Pelit ja E-sports. Pelit ei ole kovin vetävä puoli, vaikka onkin kasvanut ja tuottaa tulosta. Innogames on peleistä suurin osuus. Pelien liikevaihdosta tulee noin puolet mobiilisti ja puolet selaimen kautta. Analyytikot ovat arvioineet pelien arvon vähän tekijästä riippuen 3000-3700 MSEK arvoon. Tämä puoli on helpompi arvioida, koska se tuottaa hyvin voittoa ja sillä on paljon vertailuyhtiöitä.

MTG:n EV on nyt about 4700 MSEK. Tokn Pelit + e-sports EV:stä on hyvä vähentää konsernikulut yms. arvo. Silti e-sportille tunnutaan antavan max 2000 MSEK EV.

Itseäni kiinnostaa tuo E-sports, eli pelaamis-kilpailut, tapahtumat ja niiden levitys netissä ja TV:ssä. Tencentin rahoittama Huya (mcap 4,5 miljardia euroa) lähti kuukausi sitten MTG:n ESL-tyttären kanssa yhteistyöhön Kiinassa ja sijoitti samalla ESL:n 4200 MSEK markkina-arvolla. MTG omistaa ESL:stä 82,5%. Lisäksi yhtiöllä on muitakin tuotteita e-sportsin puolella. Tämä avaa hyvin markkinoita ESL:lle, mutta myös laittaa jonkinlaisen ankkurin MTG:n e-sports arvolle. Johto sanoi, että sen pitäisi olla pohja-arvo.  Tällä hetkellä osake ei hinnoittele e-sportsille kovin kummoista tulevaisuutta (alle 1 EV/sales).

Itse uskon, että e-sport tarvitsee livetapahtumia. >10 000 yleisö luo ihan omanlaisensa tunnelmansa. Näissä MTG:llä on vahva asema. E-sport on ehkä globaalein urheilumuoto jalkapallon ohella - etenkin Aasian vaurastuvissa maissa. Ja demografiat ovat hyvät. Yli neljäkymppisille tämä ei uppoa, mutta nuoriin menee kuin häkä. Ja lapsia syntyy maailmaan enemmän kuin aikuisia!

Tämä on vielä 1,5% positio, koska en tiedä onko MTG voittajien joukossa lopulta e-sportissa. Nyt se on kuitenkin hinnoiteltu hyvin maltilla. Jos luvut kehittyvät hyvin, näkisin tälle mahdollisuuden kunnon ylihinnoitteluun, koska ala tulee saamaan vuodesta toiseen enemmän huomioita ja pureplay osakkeet ovat vähissä. Vähän kasvua lisää ja jenkkilistaus, niin hintalappu voisi olla aivan erilainen.

lee2sos kirjoitti:

Moi ja kiitos minunkin puoleltani hyvästä artikkelista!

Millaisella aikavälillä uskot itse tuohon markkinan/value/low vol -anomalian purkautumiseen. Indeksiä katsomalla näyttää siltä, että trendi on voimistunut erityisesti viimeisen 3v ja varsinkin 1v aikana. Viimeisen vuoden tai 2018-loppuvuoden pörssin korjausliikkeen jälkeen low-vol erkaantunut markkinaan/valueen noin 16%. Uskon keissiin, mutta mietin mitä vaadittaisiin tilanteen purkautumiseen. Saattaisiko tämä saattaa olla sellainen kupla jossa saatetaan olla vasta lähtökuopissa? Maalaisjärjellä ajateltuna low-vol nostaa hintaansa niin kauan kuin keskuspankit pakottavat sijoittajat pois bondeista näihin seuraavaksi vähäriskisimpiin sijoituksiin. 

En ihan ottanut selkoa tuosta JP. Morganin käppyrästä mikä oli blogissa (ilmeisesti y-akseli on prosenttia indeksiin?), joten klikkailin indeksit vertailuun auki DJ:lta: 

https://us.spindices.com/indices/equity/sp-500

En tiedä. Faktorien ajoittaminen on pirullisen vaikeaa. Kannattaa lukea esim Ilmanen et al.: Factor Premia and Factor Timing

On suhteellisen helppo havaita, että tietyt vakaat yhtiöt on ostettu taivaisiin. Yliarvostustilanteet perustuvat yleensä hyviin perusteihin(nyt alhainen korko), mutta ne vaan vedetään överiksi. Ja sitten maailma muuttuu tavalla tai toisella. Ehkä tällä kertaa kaikki on toisin? Kuitenkin all-in ajoittaminen ei kuulosta kovin fiksulta.

ersotil kirjoitti:

Hyvin mielekiinoista tekstiä eikä vähiten siksi että puhutaan oikeasti mitä tehdään. 

Oletko noteerannut, että valtiolainojen korkokäyrät on varsin erimuotoiset euroopassa ja jenkkilässä ? Muotoeroista a joku voisi vetää johtopäätöksen että osta pitkä eurooppa ja myy pitkä usa.

https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/sijoitusblogit/optiosijoittajan-treiditmakronakemykset?page=6#comment-28319

Tarkkailen kyllä käyriä. Näkemyksiä on monia, en vain vedä samaa johtopäätöstä korkokäyristä.

11.10.2019 - 17:10

kabu

+42
Liittynyt:
4.10.2018
Viestejä:
65

Vieläkö teillä on Activision Blizzardissa positio, josta kerroitte viime kvartterin jälkiviisasteluissa? Ollut hyvin mielenkiintoista seurata viimeisten päivien tapahtumia Hong Kong-jutun osalta. Juttu on tavoittanut jo ainakin satoja tuhansia länsimaisia, jotka eivät ole kovin tyytyväisiä. Blizzard on myös hankaloittanut pelitilien sulkemista ja työntekijöitä on kävellyt ulos. Vaikuttaa melkoiselta virhearviolta Blizzardilta kun ottaa huomioon, että vain reilu 10% liikevaihdosta tulee APAC-alueelta. Osake on kuitenkin samalla tasolla kuin ennen jupakkaa pikku dipin jälkeen.

12.10.2019 - 18:21

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
kabu kirjoitti:

Vieläkö teillä on Activision Blizzardissa positio, josta kerroitte viime kvartterin jälkiviisasteluissa? Ollut hyvin mielenkiintoista seurata viimeisten päivien tapahtumia Hong Kong-jutun osalta. Juttu on tavoittanut jo ainakin satoja tuhansia länsimaisia, jotka eivät ole kovin tyytyväisiä. Blizzard on myös hankaloittanut pelitilien sulkemista ja työntekijöitä on kävellyt ulos. Vaikuttaa melkoiselta virhearviolta Blizzardilta kun ottaa huomioon, että vain reilu 10% liikevaihdosta tulee APAC-alueelta. Osake on kuitenkin samalla tasolla kuin ennen jupakkaa pikku dipin jälkeen.

Varmasti on virhearvio. Itsäni ärsyttää Kiinan edessä pokkurointi vähän kaikilla rintamilla. Unohdetaan sananvapaus ja ihmisoikeudet, jos vastapainona on kiinalaisten massit.

Olen aiemmin tutkinut, miten erilaiset boikotit ovat vaikuttaneet ihmisten kulutuskäyttäytymiseen. Massojen käyttäytyminen ei yleensä kovin pienestä muutu. Esimerkiksi Nestleä on boikotoitu vuosikymmeniä Afrikan maidonkorviketoiminnan vuoksi, mutta firma on porskuttanut hienosti. Kovaäänisin prosentti varmasti muuttaa käyttäytymistä, muut eivät niinkään. Yleensä pysyvää vahinkoa kursseille alkaa tulla, kun aletaan puhua miljardien korvauksista tai ihmishenkien menettämisestä. Activision Blizzardin kohu voi jäädä elämään, mutta kovin näkyvänä se tuskin pysyy.

Itselläni on ollut taipumusta myydä osakkeita vähän turhan pienistä syistä. Katsotaan tämän edistymistä vielä hetki pitempään.

13.10.2019 - 04:03

JiSe

+98
Liittynyt:
20.2.2016
Viestejä:
105

IMO Activision blizzardin suurimmat ongelmat taitavat olla Blizzardilla monet tuotteista alkavat olla aika rankan ikäisiä, ja kilpailijat vetävät lujaa ohi monella rintamalla. Jos/kun Magic the Gathering Arena saapuu mobiiliin niin saattaa näyttää aika rumalta AB:n tuloksissa (Käsittääkseni merkittävä osa Heartstonen rahoista tulee mobiilin puolelta). Mutta jos Blizzconissa ei näy merkittäviä uusia asioita niin voi olla että tämä osa firmasta saattaa jäädä toiveista merkittävästikkin.

13.10.2019 - 22:19

Saapasmono

+62
Liittynyt:
9.7.2014
Viestejä:
71

Blizzussa on nyt kuitenkin tärkeä muistaa, että tuo metelöinti ei tuhottomasti vaikuta tulokseen. Jengi unohtaa hyvinkin nopeasti. Edellisen quarterin 1,15 miljardin liikevaihdosta "vain" 384M oli Blizzardia. 300M liikevoitosta 25% on Blizzardia. Kingin ostaminen oli Blizzulle lottovoitto, se on jo hetken kattanut yli puolet liikevaihdosta ja liikevoitosta. Tencentillä on käsittääkseni 5% ATVI:sta ja käytännössä kyseessä ainoa firma joka saa mobiilipelejä Kiinan markkinoille läpi. Tuostakin syystä Blizzu ottanut ehkä tämän kannan.

Blizzardin puolella on ongelmana aivovuoto ja järkyttävät päätökset. Virheitä ja PR-painajaisia on tullut historiaan eniten nyt viimeisen vuoden aikana. Itse myin omat osakkeet tämän "Don't you guys have a phone"-casen jälkeen. Oli sillon tullut jo yli 80 usd piikistä 70 usd pintaan ja pääsin jossain 65usd kai irti. Markkinoilla on tuhoton määrä loistavia peliyhtiöitä. Blizzard taisi tehdä 13 vai 17 quarteria putkeen käytännössä ennätystä ja ylittää analyytikoiden odotukset. Silti osake ei karmeasti kiipeilly, osingot on järkyttävän pieniä ja yksi lause saattaa syödä kolmessa päivässä 25% osakkeen arvosta. Mitä Hearthstoneen tulee, niin Blizzu vähenteli jo aiemmin sieltä esports-puolelta jengiä. 

Esimerkiksi Paradox Interactive tekee jatkuvasti kokoajan kovaa tulosta ja Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2 tulossa alkuvuodesta. Odotan tuosta Blizzconista tulevan semmoinen pannukakku, että mielummin vaikka Ruotsiin sijoittaa, jos salkusta pakko on jokin tasainen peliyhtiö löytyä.

21.10.2019 - 15:19

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Osavuosikatsauskausi on alkanut. Vähän tuntui olevan vielä viikonloppufiiliksillä, mutta sentään tuottoja tuli kohtalaisesti, vaikkei vielä täysi hurlumhei ollut päällä osareiden määrässä. Mitään isoa kalaa pitempään salkkuun ei näyttäisi tässä vaiheessa tarttuvan. Päivässä ei ollut oikein mitään erityisen mielenkiintoista, mutta ajattelin kokeilla infrontin graafien palluraefektiä ostoihin ja myynteihin täällä. Koitetaan osarikaudella päivitellä jotain muutakin, jos vaikka tulisi mielenkiintoisempia caseja.

Atlas Copco

Valmistautuminen omalta kohdalta heikko, onneksi Ville oli paremmin perillä luvuista. Yhtiöltä tuli kautta linjan hyvät luvut. Tilaukset niin kovat, ettei edes seuraavan neljänneksen ”somewhat lower demand” ohjeistus haittaa.

Ongelma joskus osavuosikatsauksissa on, että algo nappaa likvidin lapusta ostamalla millisekunneissa tiedotteeseen 45 tuhatta kappaletta, jonka jälkeen myyntilaidassa on paljon vähemmän tavaraa jäljellä ja hinta korkeampi. Kun yhtiön kurssi on ollut hyvin vahva, niin aina hyvätkäään luvut eivät jaksa viedä osaketta kunnon ralliin. Sen takia ison position ottaminen yli 3% nousuun on vaikeampaa kuin paremmilta tasoilta mukaan pääsy.

Liian myöhään kyytiin ja liian aikaiseen ulos, mutta silti 3% välistä. Tällä tuloskaudella näyttäisi osakkeelle kuin osakkeelle ylitys riittävän. Poikkeuksena kiinteistöfirmat ovat olleet hyvin heikkoja pieniinkin heikkouksiin luvuissa.

Osake on Epiroc spinnin huomioiden kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla, kuten myös hinnoittelukertoimet. Sen takia ei jotenkin tuntunut oikealta ratkaisulta ottaa pitempään salkkuun, vaikka luvut olivatkin viimeisen päälle kunnossa.

Vihreät pallurat ostoja ja punaiset myyntejä.Muuten tosiaan ihan mallikasta, mutta määrät olisivat saaneet olla reilumpia.

Elisa

Ilmeisesti sijoittajat olivat olleet laajemminkin shorttina Elisaa teesillä "Se tippuu aina osavuosikatsauksiin", kun osake nousikin minimaalisesti odotuksia parempaan katsaukseen 7% torstaina. Meilläkin on Elisaan pitempi shortti(vaikka valuaatiota ei kannatakaan ikinä shortata :) ). Osake on aina noussut korkojen heikkouteen, joten nyt kun korot nousivat aamusta selkeästi, oli matalan betan osakkeilla syytä rekylöidä edes vähän alaskin, kun ovat olleet erittäin vahvoja.

Päivällä korot vähän ottivat takapakkia, joten prosentin voitto riitti. Sitten kun korot näyttivät kääntyvän uudestaan nousuun, niin koitin uudestaan pienemmällä määrällä, mutta aika vaakaviivaa osake näyttäisi vetävän. On mahdoton arvioida, miten korkoliikahdukset vaikuttavat minäkin päivinä, mutta riittää että saa edes pienen odotusarvon puolelleen.

Tomra

Muun muassa pullonpalautusautomaatteja valmistava Tomra on markkinoiden suosikki ollut jo muutaman vuoden. Tulos ja tilaukset olivat vahvat ja osake ollut ihan viimeiset viikot heikkona (signaali, että odotukset ehkä matalalla). Pullonkeräyssegmentti oli kuitenkin vähän vaisu, ja mietin että osake olisi ehkä tänään +3-5%. Kun osake avasi +10%, niin vaikutti hyvältä paikalta shortata, mutta siitähän se painoi suoraa ylös vielä yli 3%. Kun se tuli vähän alas, otin 1/3 kiinni, mutta kun myyntiä alkoi löytyä, kasvatin position entistä isommaksi.

Nämä ovat vähän vaikeita caseja, kun osake lähtee ihan eri suuntaan kuin olettaa. Yleensä sanotaan, että leikkaa tappiot nopeasti, mutta sitten taas kokemus sanoo, että melko usein itsekin on lopulta oikeassa. Tästä tuli ihan kohtuullinen voitto, mutta paljon parempi strategia jälkikäteen ajateltuna(se jos joku on helppoa!) olisi ollut ottaa suurempi positio vähän myöhemmin ja jatkaa kasvattamista alamäkeen. Tästäkin on vaikea mitään pitempää casea suuntaan tai toiseen saada. Firma on laatuyhtiö ja tulos oli yli odotusten. Toisaalta sitten kurssireaktio(+7,5%) vieläkin aika reilu ja arvostus (EV/EBIT 32) railakas, joten jätetään osake rauhaan.

Holmen

Päivän ainoa vähänkään isompi tappio. Oli edellisenä päivänä noussut reilusti hyvään tulokseen, mistä oli meillekin tullut hyvät voitot. Aamulla tuli dowgreidiä osakkeelle, ja ajattelin että sijoittajat voisivat ottaa voittoja kotiin, kun osake ollut hyvin vahva, eikä metsä ylöskirjausuutinen ainakaan ollut yllätys. No momentumin voima yllätti ja osakkeesta tuli pari prosenttia takkiin maltillisen kokoiselle shortille. Osake vaikutti niin vahvalta, ettei viitsinyt vastaan taistella, vaan tappiot vaan himaan.

Holmenia ovat nostaneet halpa kruunu, operatiivinen suoriutuminen ja metsäassettien uudelleenarviointi. Tämä viimeisin on edessä myös Storalla. Osake onkin tänään 3% nousussa. Stora oli varsinkin alle 10:stä ja huomioiden metsäassetit erittäin edullinen. Nyt 12 eurossa osake alkaa olla tasapainossa, ja myimme loputkin osakkeet. Annetaan tuloksen kertoa, mihin seuraavaksi lähdetään.

Yleisesti:

Salkku tekee päivittäin uusia huippuja, tosin pienin portain. Shorttina olevat kalafirmat vetivät kunnon rallin viime viikolla, mutta muuten positiot toimivat. Vaikka kaloissa päätyisi ottamaan stoparit, ei niitä tuommoiseen rykäisyyn kannata välttämättä ottaa, vaan katsoa hetki mitä tapahtuu. Osakkeet ovat nousseet, koska lohen hinta on noussut pohjilta, mutta hinnat ovat edelleen hieman painuksissa ja antavat paineita Q4 odotuksille.

Teliaa ostimme viime perjantaina. Tänään hallituksessa myllerystä ja osake 3,5% yli ostotasojen. Vakaassa yhtiössä tämmöinen pikkupomppukin vuorokaudessa tuntuu melko suurelta. Aamulla sai osakkeet myytyä toppiin, mutta nyt mietin, että ei kait se ostoteesi nyt ihan +4% ajatuksella ollut, joten kait osaketta otetaan ostoon vielä tänään. Mietimme, että kun olemme Elisaa shorttina, niin edes vähän edullisempi Telia voisi olla hyvä vastapaino edes puolipainolla.

Jälkikäteen ajateltuna useampi ensimmäisten päivien osarikaupoista(viime viikolla) olisi pitänyt jättää pitemmäksi ajaksi. Onneksi yli 90% tuloskaudesta on jäljellä. Pyritään ottamaan myös pitempiä positioita, kunhan tulee hyviä caseja.

22.10.2019 - 16:26

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Seuraavat pari-kolme päivää on aivan täynnä katsauksia. Joten lienee parempi kirjoitella se luvattu toinen päivitys osaritreideistä.

Suurin tappio tänään oli alle sata euroa ja yhteensä tuottoja melkein kymppitonni euron luokkaa eri osakkeista. Voisi ajatella, että se on loistava päivä. Muttei se oikein ollut. Mukaan mahtui malttamattomuutta (Husqvarna), sähläystä (Cargotec) ja huonoa onnea (Bioarctic).

Husqvarna

En väitä tuntevani osaketta liian hyvin, mutta silti niin hyvin, että tänään olisi paremminkin voinut mennä. Myin osaketta reiluhkosti 77,5. Ajattelin, että myydään sitten varsinaisessa kaupankäynnissä lisää, jos siltä näyttää. Mutta osake putosi kuin kivi.

Tämä sinänsä ihan ok, mutta miksen myynyt enemmän? Oli vaikea nähdä, että osake lähtisi ylös. Joku armelias ostaja tarjoutui isosti ostamaan avaushuutokaupasta, niin homma olisi pitänyt ottaa paremmin haltuun.

Koska voitto oli kuitenkin ihan hyvä, oli houkutus ottaa osakkeita kiinni vähän turhan vauhdikkaasti. Kuten graafista näkyy, niin osake meni lopulta aina 72 SEK:n asti.  Yli kolme tonnia voittoa joo, mutta ehkä kuitenkin puolet liian vähän.

Cargotec

Tykkään Cargotecin osakkesta. Se on edullinen ja siinä on houkuttelevia puolia, etenkin softapuoli ja satamien modernisointi/automatisointi. Osake treidaa luokkaa P/E 10, joten odotuksissa on jo vähintään kolmanneksen tulospudotus.

Sähläsin aivan totaalisen osavuosikatsauksen alkuun. Myin osaketta, koska tilaukset menivät alle, mutta sitten muutin mieleni. Yritin ostaa osakkeita, mutta jotenkin myyntilaita ei enää ollutkaan siellä ja fillit ostoihin menivät jopa euron ylempää. Mukava ottaa pari tonnia turpaan ensimäisen puolen minuutin aikana. Eihän siinä. En hyötynyt yhtään laskustakaan, kun kaikki oli hirveään hintaan otettu kiinni.

Osake kuitenkin tippui mielestäni turhankin paljon. Ainoa mikä osarissa oli alle odotusten, oli tilaukset. Tärkeä juttu ja 5% alle analyytikoiden odotusten. Mutta eikö sitä jo odoteta, koska osake hinnoitellaan miten hinnoitellaan? Mun mielestä tämä oli -2-4% rapsa, mutta osake oli jo -8% lähtötasoilta.

Joten ostin 9 tuhatta kappaletta lopulta ja jäin odottamaan. Hitaasti osake kääntyikin ylös. Sain myytyä valtaosan paremmilla hinnoilla. Osaketta jäi kuitenkin pari tuhatta kappaletta ja kurssi painui uudestaan alemmaksi. Tykkään kuitenkin osakkeesta, joten ajattelin jättää osaketta salkkuun.

Vaikka tilaukset ovat alle odotuksen, eivät ne ole paljoa heikommat kuin pari vuotta sitten, kun osakekurssi oli täysin eri sfääreissä. Joskus on hyvä ottaa vähän perspektiiviä mukaan. Kysyntä ei ole romahtanut. Nyt toisaalta conference callia kuunnellessa, ei osakkeen holdaus enää houkuta aivan yhtä paljon.

Bioarctic

Meditoin onneni ohi Bioarcticissa. Samankaltaista Alzheimer aihiota kehittävä Biogen ilmoitti jatkavansa oman kehityshankkeen edistämistä markkinoille. Aiemmin vähän päinvastaisessa tilanteessa Bioarctic oli tippunut reilusti.

Olin kuitenkin osareista vähän rauhaton, ja päätin että nyt meditoidaan. Tässä olisi ollut siis paikka tehdä varsin iso tili, mutta se jäi nyt väliin. Tai tuhat euroa tuosta tuli voittoa kun aivan myöhässä pieniä määriä räperteli, mutta ehkä min 10x olisi ollut parempi tulos. En muuten usko, että näistä lääkeaihioista tulee Alzheimer-lääkettä, mutta se onkin ihan toinen kysymys.

EDIT vielä. Mietin tuota Cargotecia. Yleensä pettänyttä yhtiötä ei kannata ottaa salkkuun osarin jälkeen. Ongelma jossain määrin on, että haluaisin omistaa Cargotecia, mikä voi vaikuttaa objektiivisuuteen. En ole oikein vielä päätöstä tehnyt, jätänkö Cargotecia salkkuun ja onko se vain seurantapositio, vai myynkö kaikki tänään ostetut. Haluaisin nähdä tänään jonkinlaista vahvuutta, jotta osakkeet voisi salkkuun jättää. Nyt osake on aika tasan 29. Varsinkin jos päätettäisiin 29,5-30 tasoille, vahvistaisi se näkemystä, että jonkin verran huonoja uutisia oli jo kurssissa, eivätkä sijoittaneet olleet varsinaisesti innoissaan osakkeesta ennen tulosta.

25.10.2019 - 15:01

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Onpahan taas ollut viikko. Tulee ihan tarpeeseen viikonloppu. Torstaina oli bonuksena vielä välittäjän crashi. Avaukseen sai kuitenkin vielä positiot laitettua, mutta esim Tietoon meni enemmän kuin pitikään ostoja, ja yhtäkkiä oli Tietoakin longissa 350 teurilla + paljon enemmän kamaa muissa osakkeissa yhteensä, joista ei ollut mitään saumaa päästä eroon yli tuntiin. Siinä sitten katseltiin vaan ihmeissään, että mihin positiot menee. Onneksi sentään pääasiassa oikeaan suuntaan.

Joo pitäisi varmaan ottaa käyttöön joku varavälittäjä, kun häiriöitä on ollut enemmän kuin viime vuosina. Tässä kävi lopulta ihan hyvin, mutta aika paljon jäi tilejä tekemättä. Torstai ja perjantai olivat tuloksellisesti sellaisia, mihin olisi ollut periaatteessa tyytyväinen, mutta toisaalta varsinkin torstaina olisi paikkoja ollut paljon parempaankin(yksi ehkä tapahtumarikkaimmista päivistä vuosiin), tosin osalle ei oikein mitään mahtanut kun työkalut eivät toimineet.

Hyvänä puolena pitempiä positioita sai otettua enemmän ja nekin ovat menneet alkuun varsin hyvin. Nyt ei kyllä jaksa kertoa kovin tarkasti mitä kaikkea salkkuun kertyi. Ollut niin hyvä loppuviikko että tekisi mieli ottaa vähän rahaa pöydältä, mutta sehän on juuri se ongelma, mikä on rajoittanut tuottoja. Joten katsellaan rauhassa. Swedish Match oli hyvä, earnings drift hengessä mm. Valmet&Cargo&Electrolux&Lassila&T&Uponor&Kemira&Inwido longiin, shorttiin mm Nokian Tyres, Orionia nousun myötä, Millicom, Topdanmark. Jotain tommosta muistelen nyt, onhan noita muitakin. Kuuntelen vielä Swedish Matchin conffan, ja sitten koitan aktiivisesti unohtaa nämä vähätkin mitä mieleen tulee viikonlopuksi.

BTW kohdennettu käytännön vinkki vielä, jos eräät nokittelijat sattuvat lukemaan. Jos jossain epälikvidissä osakkeessa/optiossa tms on useampi kaupankävijä haluaa olla tarjouskirjan ensimmäinen, niin sen sijaan että kaikki käyttäysivät koko helvatun päivän toistensa nokitteluun, niin voi vain kiltistä laittaa jäävuoriorderin samalle tasolle pienehköllä näkyvällä, ja jättää orderit odottamaan. Itselläni ei ole minkään sortin kiinnostusta nokitteluun, joten paljon mieluummin otan sitten tavaraa sisään paljon heikompaan hintaa, kun pilaan päivää klikkailemalla. No joillakin tuntuu olevan aina ylimääräistä aikaa. Algot tekevät jo ihan riittävästi kiilailua, niin kait me ihmiset voidaan olla sivistyneitä. =)

Vielä yksi edit: Aikaisempiin ATVI kommentteihin. Ensinnäkin kiitos niistä, ne ovat hyvää tietoa! Olette varmasti ihan oikeassa, että ongelmia löytyy. Jos ne ongelmat ovat todella isoja, niin sitten osaketta kannattaa mennä shortiksi. Isoissa firmoissa kannattaa miettiä mittakaavaa. Paljon joku yksittäinen peli on liikevoitosta jne. Joskus hyvä treidi voi olla niinkin yksinkertainen, että katsoo että tykkää alasta ja kuvaajasta. Ei kait kukaan ota tuon perusteella isoa positiota, mutta 2% positio voi olla ok. Vaikka jo sen takia, ettei ole kokonaan sektorin ulkopuolella. Sijoittamista voi optimoida tappiin asti, mutta joskus ihan yksinkertaiset asiatkin voivat toimia. Tiedän paljon Suomessakin ihmisiä, joilla on aivan valtavasti tietoa yhtiöistä, mutta jotka eivät onnistu silti tekemään ylituottoja. Se sijaan niitä ylituottojen tekijöitä on harvassa. Jos uskoisimme, että ATVI on selkeä ylituoton lähde, sen paino olisi selkästi suurempi.

27.10.2019 - 20:09

hsg

+1
Liittynyt:
20.10.2019
Viestejä:
4

Löysin Sijoitustiedon vasta muutama viikko sitten, kun tuli mieleen, että ehkä Suomessakin on (makro)sijoittamisesta kiinnostuneita. Mukava huomata, että keskustelua käydään myös suomeksi. Olen oppinut paljon Suomen osakemarkkinasta ja erityisesti sillä treidaamisesta sinun blogistasi. Kiitos näistä kirjoituksista!

Mietin jossain vaiheessa, että käyttäisin itsekin velkakirjojen futuureja makronäkemyksen ottamiseen. Niiden suuruusluokka on kuitenkin sellainen, että ne eivät sovi sijoitusinstrumenteiksi itselleni. Minulle jäi myös sellainen käsitys velkakirjojen futuureista, että ne seuraavat halvimman toimitettavaksi kelpaavan (engl. cheapest-to-deliver) velkakirjan hintaa. Pysyäkseen jatkuvasti selvillä omaan positioon liittyvistä riskeistä pitäisi pystyä arvioimaan, miten futuurin hintaan vaikuttaa esim. mahdollinen halvimman toimitettavan velkakirjan vaihtuminen. Ja tämä taitaa vaatia myös jatkuvampaa markkinan seuraamista.

27.10.2019 - 20:07

hsg

+1
Liittynyt:
20.10.2019
Viestejä:
4
Mikko Mäkinen kirjoitti:
Lokki kirjoitti:

Nyt tilanne on päinvastainen. Valtion velkakirjat on tuomittu epäonnistumaan sijoituksena. Maalaisjärjellä olen niitä shorttina. Position pitäminen ei maksa käytännössä mitään. Bondifutuureissa vakuusvaade on tyyliin 2%, eli miljoonan euron positio syö 20 tuhatta euroa pääomaa.

>> voisitko selittää miten tämä käytännössä toimii amatöörille? Eli millä treidillä teet tuon shortin? Itsekin Big Shortin nähneenä suunnilleen tiedän mistä puhut, mutta miten käytännössä tuo tehdään? 

Valtion velkakirjojen shorttaus suoraan onnistuu vain instituutioilta. Me muut shorttaamme futuureita, jotka ovat siis johdannaissopimuksia tietyn velkakirjan kauppahinnasta tiettynä ajankohtana. Interactive Brokerssilla nämä ovat koodeilla GLB(saksa), OAT (Ranska) ja ZN(USA). Näin ei tarvitse lainata keneltäkään mitään, vaan positio muistuttaa enemmän vedonlyöntiä vastapuolen kanssa.

Tarkoitus oli edellä viitata tähän viestiin.

28.10.2019 - 11:25

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
hsg kirjoitti:

Löysin Sijoitustiedon vasta muutama viikko sitten, kun tuli mieleen, että ehkä Suomessakin on (makro)sijoittamisesta kiinnostuneita. Mukava huomata, että keskustelua käydään myös suomeksi. Olen oppinut paljon Suomen osakemarkkinasta ja erityisesti sillä treidaamisesta sinun blogistasi. Kiitos näistä kirjoituksista!

Mietin jossain vaiheessa, että käyttäisin itsekin velkakirjojen futuureja makronäkemyksen ottamiseen. Niiden suuruusluokka on kuitenkin sellainen, että ne eivät sovi sijoitusinstrumenteiksi itselleni. Minulle jäi myös sellainen käsitys velkakirjojen futuureista, että ne seuraavat halvimman toimitettavaksi kelpaavan (engl. cheapest-to-deliver) velkakirjan hintaa. Pysyäkseen jatkuvasti selvillä omaan positioon liittyvistä riskeistä pitäisi pystyä arvioimaan, miten futuurin hintaan vaikuttaa esim. mahdollinen halvimman toimitettavan velkakirjan vaihtuminen. Ja tämä taitaa vaatia myös jatkuvampaa markkinan seuraamista.

Futuureissa on hyvä olla tietoinen, mikä tarkalleen on allaoleva tuote ja miten se rullataan(roll) sopimuksesta toiseen. Esimerkiksi öljyssä 2015-2016 sijoittamalla vain lähimpään öljyfutuuriin hävisi itse benchmarkille heitetään nyt vaikka 30-40%. Myös velkakirjoissa kannattaa huomioida, että pois tippuvan kuukauden korko tuppaa olemaan alempi kuin uuden kuukauden, jolloin tuppaa häviämään hieman versus mitä pelkän benchmark korkoa katsomalla luulisi. Suoraan sanottuna en tiedä kuinka suuri merkitys tuolla cheapest-to-deliver asialla on futuureiden hintaan.

En ole asiantuntija tämmöisissä asioissa. Olen generalisti, enkä edes yritä lukea kaikesta pienellä präntättyä. Usein vain luotan, että todella likvidit tuotteet hinnoitellaan tehokkaasti ja asetan panokseni, vaikka siellä joku pieni rake olisikin. Yleensä mennyttä kehitystä katsomalla(ja vertaamalla) ymmärtää vähän, onko tuotteissa sudenkuoppia (tai maalaisjärkeä käyttämällä kuten vola-ETF:ssä). Jos tekisin sadoilla miljoonilla arbitraasia näillä tuotteilla, niin sitten ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin tuntea ne läpikotaisin. Vähän niinkuin likvideissä ETF:ssä en tarkista yleensä miten ne muodostetaan tai ovatko ne NAV:ssaan. Kymmenien vuosien aikana ennen pitkää tulee astuttua jonkin sorttiseen miinaan, mutta olen sinäkin päivänä tyytyväinen, etten käyttänyt aikaani yksityiskohtiin.

29.10.2019 - 10:59

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Mikko Mäkinen kirjoitti:

MTG koostuu kahdesta ostasta: Pelit ja E-sports. Pelit ei ole kovin vetävä puoli, vaikka onkin kasvanut ja tuottaa tulosta. Innogames on peleistä suurin osuus. Pelien liikevaihdosta tulee noin puolet mobiilisti ja puolet selaimen kautta. Analyytikot ovat arvioineet pelien arvon vähän tekijästä riippuen 3000-3700 MSEK arvoon. Tämä puoli on helpompi arvioida, koska se tuottaa hyvin voittoa ja sillä on paljon vertailuyhtiöitä.

MTG:n EV on nyt about 4700 MSEK. Tokn Pelit + e-sports EV:stä on hyvä vähentää konsernikulut yms. arvo. Silti e-sportille tunnutaan antavan max 2000 MSEK EV.

Itseäni kiinnostaa tuo E-sports, eli pelaamis-kilpailut, tapahtumat ja niiden levitys netissä ja TV:ssä. Tencentin rahoittama Huya (mcap 4,5 miljardia euroa) lähti kuukausi sitten MTG:n ESL-tyttären kanssa yhteistyöhön Kiinassa ja sijoitti samalla ESL:n 4200 MSEK markkina-arvolla. MTG omistaa ESL:stä 82,5%. Lisäksi yhtiöllä on muitakin tuotteita e-sportsin puolella. Tämä avaa hyvin markkinoita ESL:lle, mutta myös laittaa jonkinlaisen ankkurin MTG:n e-sports arvolle. Johto sanoi, että sen pitäisi olla pohja-arvo.  Tällä hetkellä osake ei hinnoittele e-sportsille kovin kummoista tulevaisuutta (alle 1 EV/sales).

Itse uskon, että e-sport tarvitsee livetapahtumia. >10 000 yleisö luo ihan omanlaisensa tunnelmansa. Näissä MTG:llä on vahva asema. E-sport on ehkä globaalein urheilumuoto jalkapallon ohella - etenkin Aasian vaurastuvissa maissa. Ja demografiat ovat hyvät. Yli neljäkymppisille tämä ei uppoa, mutta nuoriin menee kuin häkä. Ja lapsia syntyy maailmaan enemmän kuin aikuisia!

Tämä on vielä 1,5% positio, koska en tiedä onko MTG voittajien joukossa lopulta e-sportissa. Nyt se on kuitenkin hinnoiteltu hyvin maltilla. Jos luvut kehittyvät hyvin, näkisin tälle mahdollisuuden kunnon ylihinnoitteluun, koska ala tulee saamaan vuodesta toiseen enemmän huomioita ja pureplay osakkeet ovat vähissä. Vähän kasvua lisää ja jenkkilistaus, niin hintalappu voisi olla aivan erilainen.

Jos joulupukilta voisi jotain toivoa MTG:n suhteen, niin tänään aamulla pukki toimitti kaikki muut paitsi hyvän tuloksen. Tulos oli itseasiassa ennakoitua selkeästi heikompi. Osarissa tuli siis huonon tuloksen lisäksi:

- PE ja strategiset ostajat kiinnostuneita pelipuolesta ja se oltaisi ehkä valmiita myymään tai sitten join venture. (Itse toivoisin myyntiä)

- Harkitaan jenkkilistausta.

- Zoomin heivataan pois tappiota tuottamasta(eilen tiedote)

- Keskushallinnon kuluja leikataan (tätä toivottu)

Lisäsimme osaketta aamusta, kun osake otti uutiset aika maltillisesti vastaan. Jos osake on tänään ja lähiaikoina heikko, myydään nämä lisäykset. Yksin ei kannata olla oikeassa. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä ja osake on +7%.

13.11.2019 - 17:13

Cassim

+4
Liittynyt:
12.1.2015
Viestejä:
30

Terve, kiitoksia kirjoittamisesta. 

Uusimmasta kolumnista jäi tämä mietityttämään:

ihmisen harkinnalla tulee olemaan paikkansa myös jatkossa. Ihmisten ja psykologian arvaamattomuus tulee olemaan meidän viimeisiä linnakkeitamme kamppailussa ylituotoista supertietokoneita vastaan.

Miksi näet, että asia on näin?

13.11.2019 - 18:20

bablabo

+2
Liittynyt:
11.8.2019
Viestejä:
22

Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Mukava lukea, kun jollakin on noin paljon kokemusta ja jakaa avoimesti näkemyksiänsä.

Jos ymmärsin oikein, käytät Bloomberg terminaalia tiedonlähteenäsi? Milloin koit, että nyt on sijoitettupääoma/tuotot sillä tasolla, että kannattaisi sijoittaa tuohon terminaaliin. Sehän on aika kallis. Kun valitsit Bloombergin, puntaroitko yhtään Factsetiä, CapitaIQta tai Eikonia? Ainakin Eikon on, tainnut saada jonkin verran markkinaosuutta viime vuosina, kun on hinnoitellut itsensä hieman Bloombergia halvemmaksi. Olisi mielenkiintoista kuulla, kun oma terminaali helpottaisi uutisten seuraamista paljonkin.

19.11.2019 - 13:46

ben1

Liittynyt:
3.11.2019
Viestejä:
3

Hei, todella mielenkiintoisia pohdintoja niin mikrosta kuin makrosta! Kaikkea en ole tästä ketjusta vielä ehtinyt lukea mutta tulen kyllä lukemaan! Olet ollut shorttina 10 v korkopapereihin europaassa mutta käsittääkseni myös jenkeissä. Entä miten näet jenkkien lyhyen koron tilanteen? Uskotko J Powelin midcycle adjustment -retoriikkaan? On harvinaista, että FEDin koronlaskusykli loppuisi kolmeen laskuun. Olisi kiva kuulla mitä argumentteja olet poiminut ko. aiheen teemoilta ja miten näet esim. koronlaskun puolesta betsaamisen eurodollarifutuureilla.

 

21.11.2019 - 00:06

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Cassim: Jo kirjoittaessani tuota kappaletta, ajattelin että siitä moni voi olla toista mieltä. Ehkä pointti on, että niin kauan kuin yli 2/3 ei-passiivisesta rahasta on ihmisten päätösten varassa, näemme yliarvostuksia ja aliarvostuksia ajoittain, koska pelko ja ahneus (+eri psykologiset biakset) vaikuttavat. Mitä pitempiä vetoja algoritmi tekee, sitä vähemmän on dataa, eikä psykologia ole kovin hyvin mallinnettavissa. Mulla on lomalla vain kännykkä, joten säästetään paremmat perustelut toiseen kertaan. 
 

bablabo: Eikonia olen pari kertaa kokeillut, mutten ole ottanut maksullista lisenssiä siihen. 20 teur + blummalaskua on vaikea perustella, ellei tee kauppoja uutisten perusteella tai ole miljoonasalkku. Itselläni tuo uutisten perusteella kaupankäynti tuli kyseeseen, ja aika nopeasti pysty laskemaan, että terminaali maksaa itse itsensä takaisin. Oli se vuosikulu yli 5% pääomasta kun sen joskus 2013 otti käyttöön.

 

ben: Kiitos kommenteista! Tällä hetkellä ei ole jenkkiä shorttina. Näen siinä ehkä enemmän downsidea, mutta ehkä upsideakin. Real Visionissa on ollut paljon juttua tuosta sun aihiosta, mutta en ole täysin vakuuttunut. Luottamalla teesiin "kun x ja y on tapahtunut, niin 7/8 kerrasta z on tapahtunut" on houkutteleva, mutta olen hieman varovainen. Aikasarjojen N on pieni, ja maailma on muuttunut viimeisen 50v aikana melkoisesti. Tähänkin joudun ehkä palaamaan toinen kerta, kun palailen lomilta joulukuussa. Fed ei sinänsä ennusta taloutta sen paremmin kuin muutkaan, vuodessa retoriikka voi kääntyä 180 astetta. 

21.11.2019 - 17:45

JiSe

+98
Liittynyt:
20.2.2016
Viestejä:
105

Mielenkiintoisesti noissakin lainauksissa huomattiin että ihmisen hauraus on laskennallistenkin rahastojen kanssa se suurin riski. Monet nyt menestyvät voivat nähdä vielä mielenkiintoisia aikoja jos/kun markkinoilla päädytään taas volatiilimpaan heiluntaan. Jos 20+ vuoden kokemuksella vielä puntit tutisevat niin voi olla että kivassa nousukiidossa oleville lyhyempää historiaa omaaville voi tulla hieman väriä alusvaatteisiin.

Voiko myös olla että ainakin osa rahastoista voi tehdä jänniä virheitä volatiileissa tilanteissa kun markkinoiden tilanne on muuttunut sen verran mahdollisista verrokeista? Iso osa rahasta passiivista, vs. aktiivista. Merkittävästi enemmän automaattista/nopeaa kauppaa jne.

Kuinkakohan kauan menee että Renesancen tasoiset pelurit pystyvät luotettavasti toimimaan kuukausien horisonteilla? Vaiko onko sellaiseen pyrkiminen edes järkevää jos lyhyillä näkemyksillä pääsee noin hyviin tuottoihin? Jääkö tämä ihmisten kentäksi vuosiksi vai vuosikymmeniksi?

13.12.2019 - 13:31

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
JiSe kirjoitti:

Voiko myös olla että ainakin osa rahastoista voi tehdä jänniä virheitä volatiileissa tilanteissa kun markkinoiden tilanne on muuttunut sen verran mahdollisista verrokeista? Iso osa rahasta passiivista, vs. aktiivista. Merkittävästi enemmän automaattista/nopeaa kauppaa jne.

Kuinkakohan kauan menee että Renesancen tasoiset pelurit pystyvät luotettavasti toimimaan kuukausien horisonteilla? Vaiko onko sellaiseen pyrkiminen edes järkevää jos lyhyillä näkemyksillä pääsee noin hyviin tuottoihin? Jääkö tämä ihmisten kentäksi vuosiksi vai vuosikymmeniksi?

Näin aika suurena mahdollisuutena, että aika paljon rahaa seuraa koneoppimisen yms seurauksena niitä asioita, jotka ovat toimineet viimeiset kymmenen vuotta. Kun ne lakkaavat toimimasta, on poistumistie liian pieni. Vähän niin kuin 2018 alun suuressa volatreidissä kävi, tai 2007 ns kvanttimaanjäristyksessä - nykyisin pääomat eri strategioissa ovat moninkertaisia. Tätä olisi hyvä pohtia vähän laajemmin, missä voi olla heikkoja kohtia.

Aika moni mua fiksumpi(esim Cliff Asness) on ollut hyvin skeptinen koneoppimisen erinomaisuudesta pitkällä aikavälillä sijoittamisessa. Jos siis puhutaan hyvin selkeän ylituoton tekemisestä. Jo nykyään suurin osa salkunhoitajista tekisi osuudenomistajille palveluksen siirtymällä mekaaniseen sääntöpohjaiseen sijoittamiseen. Luultavasti vielä 20 vuoden päästä eniten voittava yhdistelmä pitkällä aikavälillä on yhdistelmä kvantitatiivista päätöksentekoa ja ihmisen harkintaa. Tämä on laaja ja monimutkainen aihe, ja tämän näkemyksen perusteltu avaaminen kestäisi aika monta tuntia.

Sillä välin, yleistä pohdiskelua aiheesta löytyy esim: https://www.aqr.com/Insights/Research/Alternative-Thinking/Can-Machines…

 

13.12.2019 - 15:41

Kingis

+9
Liittynyt:
8.6.2018
Viestejä:
15

Terve Mikko!

Olen tätä blogia seurannut alusta lähtien ja paljon on ollut mielenkiintoisia asioita ja juttuja, kiitoksia että jaksat kirjoitella!

Mainitsit lokakuussa että olitte ostaneet Modern Times Groupia kohtuullisen position. Nythän kurssi on noussut n. +50% viime osarista lähtien. Vieläkö olette kyydissä mukana vai joko olette myyneet? Itse olen omistanut MTG:tä pidempäänkin mutta nyt viime aikojen nousu on alkanut vähän mietityttämään. Toki osake runnottiin spinoffin jälkeen aika pohjamutiin mutta mielestäni viime osari ei lukujen valossa silti ollut kovin kaksinen. Eli nyt noustaan lähinnä kovilla tulevaisuuden odotuksilla. Onko valuaatio mielestäsi jo liian kova?

13.12.2019 - 19:38

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Meidän arvio MTG osien summasta oli about 110-120 SEK. Koska tämän arvon realisoituminen on epävarmaa, myimme osakkeet 105 SEK:ssä. 
 

Osakkeet liikkuvat edestakaisin. Mielellään ostan taas, kun alta 90 saa, toki olettaen että liiketoiminta kehittyy vähintään odotetusti. Ala on mielenkiintoinen ja osake voi nousta paljon enemmänkin. Kasvun pitäisi kuitenkin kiihtyä.

31.12.2019 - 13:28

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Vuosikymmen takana yrittäjänä – 2010-luvun kertaus

Ajattelin kirjoitella ajatuksia ylös menneestä vuosikymmenestä. Osa voi olla kertausta, jos on juttujani lukenut. Jos joku ei muuten huomannut, olin Inderesin podcastissa marraskuussa. Jonkun verran historiasta kerroin jo alun perin Sijoitustiedon haastattelussa. Ollut haasteita löytää sopivia aikoja kirjoittaa juttuja tai tänne blogiin päivitystä, niin käytän hyväkseni nyt uudenvuoden aaton pörssittömyyden ja koitan miettiä menneestä vuosikymmenestä jotain uuttakin, keskittyen ehkä juuri aikaan, jolloin minulla ei ollut tätä blogia.

Kirjoitus on yhdeltä istumalta kirjoitettu editoimaton sepustus. Mutta ajattelin, että varsinkin treidaamisesta kiinnostuneita voisi kiinnostaa tarkemmin taival, ja itsellekin oli mielenkiintoista käydä katsomassa vanhoja tuottolaskelmia. Paljon jäänyt pois, varmasti virheitä löytyy, sen takia tämä onkin täällä blogin puolella.

 

Ennen 2010

Tosiaan pörssi oli ollut jo 10 vuotta enemmän tai vähemmän elämässä. Koulutus, työt ja harrastus olivat valmistaneet aika hyvin treidaamaan ja sijoittamaan osakkeisiin. Kun irtisanoin työstäni, mietin että pari tonnia kuukaudessa riittäisi hyvin vaatimille kuluilleni siihen aikaan, kun ottaa huomioon vapauden, mitä yrittäminen toisi. Olin vähintään 95% varma, että tähän pääsisi.

Olin Nordnetin ainoa työntekijä Suomessa ja maajohtajakin oli Tukholmassa. Parin treiderin kanssa jaettu kulmahuoneisto Aleksanterinkadulla ja täysi vapaus työlle(vastasin avainasikkaista eli usein treidereistä) oli ihan hauskaa 25-vuotiaalle. Kun ostimme EQ:n ja sieltä siirtyisi tyyliin 100 työntekijää, pystyin kuvittelemaan palaverien määrän ja vastuun vähenemisen. Koska olin ainoa ihminen, joka oli ollut molemmissa firmoissa töissä, minulta kyseltiin paljon asioita, mutta päätöksiä en saanut tehdä. Vaikka Nordnetissa jatkamisesta olisi hyvä palkankorotus luvassa, tuntui tämä hyvältä ajalta kokeilla siipiään yrittäjänä.

2006-2008 olivat treidaajien kulta-aikoja. Moni edelleen työkseen treidaava on tehnyt tuona aikana kovempia tilejä kuin mihin sen jälkeen on päässyt. Muutamat tekivät niin hyvin, että edelleenkin niillä tuotoilla voi elää. Käsitykseni mukaan aika oli erityisen hyvää, koska 1. Likviditeetti oli hyvää, ulkomailta tuli Suomeen ja muihin Pohjoismaihin hyvin railakkaita toimeksiantoja. Silloinhan islantilaiset esimerkiksi tekivät railakkaita liikkeitä Suomessakin. 2. Algoritmeillä kaupankäynti oli vielä niin simppeliä, että se oli enemmän mahdollisuus kuin kilpaileva tekijä. Osto- ja myyntialgoritmit olivat hyvin yksinkertaisia, eikä niitä aina osattu käyttää - päinvastoin niitä pystyi hyödyntämään.

Itse tein lievästi voitollista kauppaa jo ennen ammattilaisuuttani ja sijoitustuototkin olivat olleet hyviä (varmaan tuuriakin) ja olin huomannut tosiaan jotain melko varmoja tilipaikkoja.

2010

Aloitin kaupankäynnin tosiaan omasta olohuoneestani Kalliossa pääasiassa Sofia Pankin kautta. Interactive Brokers tilin avaamiseen piti hetki kerätä pääomaa, koska päiväkaupankäynti vaati muistaakseni 20 tuhannen euron talletusta. Pyrin pitämään verot alhaisina, ja tein kauppaa joustavasti henkilökohtaisen tilin, yksityisyrityksen ja perheen yhtiön kautta, kunhan pääomaa alkoi kertyä. Korkoa korolle tuotoissa viidenkin prosentin verosäästö on pitkällä aikavälillä oleellinen.

Olin hyvin tarkka kulupuolestani. Minulla oli kyllä 4 monitoria, mutta ne ylämonitorit oli sijoitettu pahvilaatikoiden päälle. Kaikkein viimeisin asia, mitä treidaaja tarvitsee, on kova stressi toimeentulosta. Tästä syystä moni paperilla treidaava ei ikinä onnistu oikealla rahalla. Kun tunteet tulevat peliin, edes marginaalisesti huonompi päätöksenteko rampauttaa. Sen takia aloittelevan treiderin pahin ongelma on pääoman puute. 40 tuhannen euronkin pääomalla elannon teko voi olla stressaavaa, ellei ole hyvä tieto ja varmuus tilaisuuksista. Vivuttamalla paljon pienempää pääomaa, tarvitsee paljon tuuria.

Keväällä päävälittäjäni Sofia ajautui ongelmiin. Siinä tuli vähän epätoivo, kun pelkäsin menettäväni sekä tuloja että pääomia. Jotenkin tuntui aivan käsittämättömältä, että aiempi tulotilastojen kärkinimi Seppo Sairanen antaisi firman mennä nurin näin nopeasti. Miksi ihmeessä hän ei laittaisi vielä muutamaa miljoonaa yhtiöön? Rahat olivat lukossa melko pitkän aikaa siellä, mutta sain ne lopulta kokonaisuudessaan takaisin. Jouduin pyytämään pientä lainaa täksi ajaksi sukulaisilta ja tekemään pienemmillä pääomilla kauppaa. Jälkikäteen tuntuu pieneltä ongelmalta, mutta aikanaan kyllä ahdisti ihan reilusti. Jatkoin alkuun Fimillä kaupankäynti, mutta sieltä siirryin Nordnetille muistaakseni 2011 alussa. Halusin takaisin vanhalle työpaikalleni, joka siis oli nykyään enää Nordnetin hyvien asiakkaiden treidihuone.

Itse loin itselleni takaporttia epäonnistumisen varalta pyrkimällä Helsingin Yliopistoon opiskelemaan. Sosiaalipsykologia kiinnosti todella paljon muutenkin, mutta myös talouden ja markkinoiden kannalta. Pääsinkin opiskelemaan valtsikkaan, ja palkattomana sain jopa opintotukea ensimmäisen syksyn. Tarkoitus oli saada ihan kandin tutkinto, mutta akateeminen vapaus osoittautui hyvin rajallisesti. Paikalla olisi pitänyt olla todella paljon. Sain kuitenkin aika paljon kursseja tehtyä, mutta toisena vuotena innostus lopahti, kun ymmärsin että tutkinnon saaminen vaatisi liikaa uhrauksia yrittäjyydestä. Kuitenkin henkisesti opiskelu oli hyvää vastapainoa. Pääsi kotitoimistosta pois ja oppi mielenkiintoisa asioita.

Alkuun vältin pitämästä positioita yli yön. Pääoma oli pakko saada kiertämään. Mielikuvaharjoittelin tiedotteisiin reagoimista, ja olinkin nopeudelta ja säännönmukaisuudeltani varmasti Helsingin pörssin parhaimpia tässä. Alkuun parin tuhannen euron tekeminen Nokian tulosvaroitukseen reagoimalla tuntui huumaavalta, vaikka jälkikäteen ajateltuna panostukset olivat harmillisen pieniä.  

Tienestit tulivat siis kolmesta lähteestä: 1. Tiedotteisiin reagoiminen. 2. Erilaiset väärinhinnottelut ja vääristymät osakkeissa tai optioissa. 3. Treidaaminen kuvaajien ja tarjouskirjan perusteella.

40 tuhannen euron alkupääomalla yli sadan miljoonan euron vaihto vaati siis lähes 10-kertaista pääoman kiertonopeutta joka päivä!

2010 toukokuussa oli yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista. Yhdysvalloissa osakkeet laskivat 9% yhdessä päivässä ilman mitään hyvää syytä. Treideri varmasti teki valtaisat tilit tässä? Ei minun pääomillani. Minulla oli ihan minimipääoma Interactive Brokerssilla, jolla yksikin S&P futuuri oli 3x vivulla. En ollut vain tilanteessa, jossa olisin voinut ostaa niitä enemmän kuin yhden sopimuksen. Sain sillä yhdellä sopimuksella kyllä 4% voittoa, mikä tuntui paremmalta kuin ei mitään, kuitenkin monta tonnia. Samalla se tuntui hukatulta mahdollisuudelta lähes heti. Jos olisin ostanut S&P 500 futuuria 6-kertaisella vivulla, niin 6--7% lisälasku olisi aiheuttanut margin callin, eli olisin joutunut myymään juuri hyvin huonoon hintaan. Tuossa vaiheessa se vaan ei ollut riskin arvoista.

2010-2012 olivat aikaa, jolloin voittoja olisi tullut todella paljon enemmän suuremmilla pääomilla. Tilaisuuksia riitti. Oli suoranaisia arbitraaseja merkintäanneissa, henkilöstöoptioita alle perushinnan, suuria liikkeitä markkinoilla, flash crashejä yms. Kaikkea kivaa, jossa pääomani oli auttamattoman pieni.

2011

Ensimmäisenä vuotena menojen pienuuden takia sain pääoman tuplattua verojen ja menojen jälkeenkin. Eli vuosi meni hyvin.  Olin aika nöyrä siinä mielessä, että keskityin omiin vahvuuksiini, enkä esimerkiksi ensimmäisenä vuotena yrittänyt arvailla indeksien suuntaa. Pienellä pääomalla suomalaisilla osakkeilla voisi tehdä yli 150% tuoton, indekseillä 20% tuotto olisi mainio saavutus. Opiskelin ja halusin kyllä tehdä niitäkin, mutta pääoman kasvattaminen oli tärkeintä.

2011 alkuvuosi jatkui hyvään malliin. Tunsin kyllä kaikki yhtiöt Helsingissä jo ennalta, mutta esimerkiksi tulosjulkistuksissa olin edelleen aika turisti ensimmäisenä vuotena. Ainoa analyysipalvelu käytössäni oli OP:n ilmaiset analyysit. Toisin kuin nykyisin, nojasin aika paljon tekniseen kuvaan uutistenkin tullessa. Jos tulos näytti hyvältä ja kurssi vahvisti kuvaa, olin mukana. En tiennyt riittävästi nyansseista ja odotuksista, mutta joskus yksinkertaisuus toimii hyvin.

Vuodelta tulee onnistumista mieleen:

1. Ensimmäinen yli 10-tuhannen euron tili Wärtsilän tulosvaroitukseen. Kun yritys varoittaa tuloksen jäävän odotettua heikommaksi, laskee kurssi yli 95% todennäköisyydellä. Alkuun oikeastaan yli 99% varmuudella. Jos pääset ensimmäisenä toteuttamaan kaupat, riski/tuotto suhteesi on maagisen hyvä. Siis luokkaa kruuna 10 euroa ja klaava 1 euroa. Silloin pitää panostaa. Kun tämän opin käytännössä, silloin panostin vähintään koko salkun arvon, jos mukaan pääsi hyvillä hinnoilla. Koska riski tuntui suurelta, aloin melko nopeasti pienentämään positiota. Mutta silti koko pääomalle pystyi tekemään alle tunnissa 10% tuoton. Aika houkuttelevaa? Piti toki olla nopea ja oikeassa. Silti luontainen varovaisuus aina vähän pidätteli tuottoja suhteessa optimaalisiin panoksiin.

Nykyään algoritmit lyövät laidat lyttyyn usein millisekunneissa. Sen takia en ole enää vuosiin kytännyt tulosvaroituksia. Alkuaikoina mulla oli kello monitorien päällä näyttämässä kellon tasaluvut, jotta olisin tarkkana. Nykyään sen sijaan mieluummin arvioin, mikä oikean reaktion pitäisi olla päivän päätteeksi vähän pitemmällä tähtäimellä. Eli reagoimisesta enemmän yrityksen ja odotusten tuntemiseen. Toki tällöin riski/tuotto ei ole niin hyvä.

2. Eurokriisin ensimmäisessä vaiheessa osakkeita myytiin rankasti. Suomessa ja Euroopassa 2011 oli raju karhumarkkina. Se, etten ottanut ensimmäisen puolentoista vuoden aikana yliyön sijoituksia kuin harvoin palveli tässä hyvin. Rankkaa myyntiä ja romahdusta pystyy katsomaan paljon neutraalimmin, kun ei häviä rahaa silmissä. Harva enää muistaa, että Suomessakin osakkeet laskivat yli 30% neljässä kuukaudessa, ja liikkeet elo- ja lokakuun välillä olivat rajuja.

Nuo ajat olivat hyviä treidausmielessä. Reiluja liikkeitä ja paniikkia ilmassa. Pääoma kasvoi vauhdilla ja tuntui, että ensimmäistä kertaa uskalsi ottaa riskiä. Joskus paniikissa ulkopuolisena on helppoa aistia ja hyödyntää sijoittajien täysi piittaamattomuus hinnoista. Muistan, että odotukset hyvin ylittäneen Nokian Renkaiden tulokseen osake myytiin täysin järjettömästi lähes 10% miinukselle, koska indeksit avasivat tyyliin 4% miinukselle ja likvidiä otettiin sieltä mistä saatiin. 2008 muistot olivat riittävän lähellä, että jotkut ihmiset menivät moodiin, jossa tärkeintä oli saada pääoma takaisin, eikä pääomalle tuottoa. Toki asiat olisivat kait voineet mennä toisinkin ja kriisi vielä syventyä.  Helppo taputella itseään olalle jälkikäteen.

Ostin osakkeita kuten Nordea aika reilusti. Käytin syvimmissä alhoissa vipua jonkin verran, mutta yleensä oli jo käteistä jonkin verran, kun viikko oli noustu. Osakkeet sahasivat melko paljon, joten tämä oli hyvä lähestymistapa.

Vuosi oli siis erinomainen. Yli 200% tuotto (180 teur) pääomalle kulujen jälkeen on paras % mihin ikinä tulen pääsemään. Yli puolet siitä tuli päivätreidaamalla, mutta syksyllä pidemmätkin vedot tuottivat hyvin. Pääoman kasvun myötä yrittäjäksi lähteminen tuntui onnistuneelta valinnalta, ja pystyi menoja vähän jo lisäämään.

Myös samanhenkisten treidereiden kanssa istuminen oli miellyttävämpää kuin olohuoneesta ruutujen katsominen. Vapaa-ajan ja työn erottaminen onnistui huomattavasti helpommin.

2012

Vuosi oli vähemmän mieleenpainuva. Tein edelleen 95% tienesteistä suomalaisilla osakkeilla, ja treidaus oli yli 80% tuotoista, vaikka sijoituksetkin menivät ihan hyvin. Jälleen kesän eurokriisin uusinta toi uusia ostopaikkoja. Tuotot säilyivät hyvällä tasolla, mutta tuottoprosentti jäi jo alle 100%.

Mielenpainuvin treidi oli Nokian Renkaiden positiivinen tulosvaroitus. Se näytti niin hyvältä, että uskalsin laittaa 1,5x koko pääomastani osakkeeseen. Sain siitä lähes 10% nousun, eli 15% tuoton koko pääomalleni. Se lienee edelleen paras päivä prosentuaalisesti (Genmab vuonna 2018 toki absoluuttisesti paras).

Aloin kehittymään asioiden analysoinnissa enemmän vain reagoinnin sijaan. Analysointi oli jotenkin mielenkiintoisempaa kuin vain nopeat reaktiot osakkeisiin. Toki onnistumiset maistuivat hyvin, mutta uutisten kyttääminen oli omalle luonteelleni vähän kuivaa.

Sijoituscaseista jäi mieleen Facebook. Pidin yhtiötä lupaavana ja osaketta halpana, etenkin kun otti huomioon suuren kassan. Käteisestä puhdistettuna reilu 30 miljardin euron markkina-arvo pohjilla tuntui pieneltä, vaikka yhtiö ei vielä voittoa tehnytkään. Kyllähän nyt yhtiö väkisinkin keksisi tavan tehdä 5 miljardia dollaria tulosta, kun ennen pitkää palvelua käyttäisi miljardi ihmistä. Ostin osaketta. Se ei jäänyt mieleen, vaan se, että myin. Pidin osaketta ehkä tuplan arvoisena, mutta treiderin luonteella en malttanut odottaa edes 50% nousua. Osake lopulta yli 10-kertaistui ostohinnoista viidessä vuodessa. Pidin kyllä osakkeesta senkin jälkeen, mutta tämä on tyypillisiä caseja, joissa oma myyntihinta jäi ankkuriksi.

2013

Vuosi alkoi todella hyvin. Ensimmäisessä neljänneksessä sain ennätystuotot ilman mitään yksittäisiä isoja onnistumisia.

Sitten mokasin Talvivaaran merkintäoikeuksilla. Olen sitä käynyt moneen otteeseen läpi, joten en tässä sen enempää.

Vaikka onnistuin möhlimään vain alkuvuoden voitot(>20% pääomasta), ajattelin että tämä oli tässä. Olen surkea treideri ja sijoittaja. En ole ikinä oikein kliinisesti masentunut, mutta sellainen ahdistus oli aika voimakasta ja usko tulevaisuuteen vähäinen. Ei se ole edes se raha, mutta yleensä sellainen pettymys itseensä lisää ahdinkoa. ”Miksi olen tällainen tomppeli?” Sitä tietää siinä hetkessä jo, ettei tämä negatiivisuus ole rationaalista, mutta silti ne ajatukset tulevat pyörimään uudestaan ja uudestaan pääkoppaan. Juuri tällaisen ketjun katkaisemisessa meditointi on mielestäni hyvä työkalu. Toki elämä tasapainossa ja liikunta ovat tärkeitä myös. Vastapuolella taas alkoholi ja muut ”vaahtokarkit” ovat ehkä huonointa lääkettä.

Lopulta koko kuoppa oli kurottu umpeen ennen kuin kesähelteet olivat ohi, vaikka alkuun teinkin varovaisemmin. Aina kun tipahtaa hevosen selästä, on hyvä päästä nopeasti uudestaan kyytiin, mutta vähän normaalia varovaisemmin. Vuosi oli vähän heikompi kuin edelliset vuodet, mutta toisaalta viimeinen kerta kuin koin oikeasti merkittävän tappion (knok, knok).

Vuoteen mahtui paljon hyvääkin. Aloin keskittymään enemmän vähän suurempiin yhtiöihin. Small capit olivat ihan ok edelleen pääomalleni, mutta tajusin etteivät ne kovin pitkään skaalautuisi. Vuoden suurimmat voitot tulivat Nokiasta, Nordeasta, Koneesta ja Applesta. Toisaalta otin ensi askeleeni tuottojen pois hedgaamisessa.

Vaikka Applesta tuli hyvät tuotot, toistin Facebook virheeni. Vaikka ottaisi Hindsight biaksen huomioon, Applen hinnassa 2013 kesällä ei mielestäni ollut mitään järkeä. 350 miljardia dollaria toki markkina-arvo, mutta käteistä olisi vuoden lopussa 140 miljardia. Käteisestä vähennetty markkina-arvo 210 miljardia dollaria. Vapaa kassavirta >40 miljardia ja tulos 37 miljardia. Apple oli historian kovin rahakone, ja se hinnoiteltiin aivan naurettavan alhaalle. Kannattiko osakkeet kuitenkaan myydä siinä vaiheessa, kun vapaa kassavirta tuotto oli vielä yli 13% ja P/E selvästi alle 10. Ajattelin, että ehkä markkinat olivat edes osittain oikeassa Applen huonoista näkymistä. Eivät olleet ja nyt osake on 5-kertaa korkeammalla. Markkinat ovat suuren osan ajasta tehokkaita, mutta aina välillä saavat asiat todella, todella väärin.  

Vuoden loppupuolella investoin 20 tuhatta euroa vuodessa maksavaa Bloombergin terminaaliin. Se oli taloudellisesti hyvä investointi. Oppimisen kannalta se avasi uuden maailman. Sieltä löytyi aivan kaikkea ja nopeasti. Tuntui, että vihdoin pääsi edes lähelle samaa viivaa missä pankkien lihavat kissat olivat.

2014

Tässä vaiheessa ura polki hieman paikoillaan. En enää odottanut maanantaita innolla kuten aiemmin. Edellisenä vuotena menot olivat nousseet ja tulot laskeneet. Pääoma kasvoi maltillisemmin. Pääomaa oli kertynyt ja kiireen tuntu helpottui. Ei tarvinnut istua enää koneella tai miettiä raha-asioita niin paljoa. Ei ollut vielä löytänyt vaihdetta oppia enemmän asioita laajemmin. Alkoi tulla eksistentiaalisia asioita, kun oli liikaa aikaa miettiä. Tänä vuonna suuremman pääoman myötä tuotot olivat hyvät, mutta kehittymistä ei tapahtunut. Työ tuntui usein tylsältä ja työpäivät lyhenivät. On helppoa jäädä paikoilleen, kun on pärjännyt hyvin.

Mieleenpainuvin case oli ehkä Metsosta spinnattu Valmet. Siitä ei oltu vain kiinnostuneita. Osake myytiin aika mielipuolisella vimmalla 6 euroon asti. Yksi aamu se kovan luukutuksen jälkeenkin avasi vielä 9% miinukselta isolla vaihdolla aamuhuutokaupassa. Mielestäni se vaikutti tyhmältä lyhyellä aikavälillä ja pitemmällä aikavälillä osake oli houkutteleva. Ostin röyheästi 70 tuhatta kappaletta hintaan 6,1. Vastaavissa tapauksissa usein kauppoja on peruttu, mutta tällä kertaa ei mitään. Samana päivänä osakkeita sai myytyä vielä 6,7. Toki positio oli siihen aikaan niin iso, että osakkeita piti alkaa myydä jo paljon alempaakin. Osake nousi vielä samana vuonna yli kympin ja tänä vuonna kolkuteltiin jo 25 euron tasoja.

Vuosi oli siinä mielessä merkittävä, että ensimmäistä kertaa makropuolen positiot vaikuttivat merkittävästi (1/3) tulokseen, joten pitkän ajan opiskelu sillä puolen alkoi tuottaa tulosta. Vuonna 2014 tuotto pääomalle oli 55%. 2014 vuosi oli edellisen vuoden tapaan markkinoilla aika tasaista ja hidasta taaperrusta ylöspäin. Eli siinä mielessä päivätreidauskelit olivat heikommat.

 

2015

Vuosi oli varsin hyvä. Alkuvuonna opiskelin öljymarkkinat hyvin, kun se oli romahtanut 60% puolessa vuodessa.

Vuonna 2015 otin omien pääomieni lisäksi miljoona euroa ulkopuolista pääomaa hoitoon. Se meni omien salkkujen ohessa tulosmielessä hyvin ja pääoma kasvatettiin kahteen miljoonaan. Eri välittäjän käyttö kaikkine ongelmineen oli kuitenkin jokseenkin aikaa vievää. En esimerkiksi tiennyt mitä salkuissani oli muutamaan päivään, ellen itse pitänyt tarkkaa kirjaa. Sama tuotoissa. Vaikka tästä sai lisätienestejä, jotka olivat tärkeätä tässä vaiheessa, se myös vei huomiota ja aikaa markkinoiden oppimisesta. Toisaalta oppi hyvin, miten muiden odotukset vaikuttavat omaan tekemiseen. Sijoittaminen ja treidaaminen on yllättävän herkkää hommaa ja muiden pääoman hoitaminen mutkistaa ajattelua. Koska palkkiot olivat puhtaan tuottopohjaisia ja myöhemmin vuonna 2017 alkupuolisko jäi miinukselle (myös itselläni), tuntui ulkopuolinen pääoma rasitteelta, kun omakin pääoma oli tässä vaiheessa jo kasvanut parissa vuodessa merkittäväksi. Parin vuoden kokemus osoitti, että olin turhan varovainen muidenkin pääomien hoidossa, jopa varovaisempi kuin omien.Minulle aika usein tarjotaan pääomaa ajatuksella, että ota sinä 20% tuotoista ja minä 80%. Taloudellisesti siinä voisi olla melkein järkeä, mutta toisaalta prosenttien suhde ei mielestäni ole reilu, ja mieluummin keskityn olennaiseen, pienen lisärahan sijaan. Alvit tai tuloverot välistä, byrokratia, ennen pitkää toimiluvat. Aika paljon ylimääräistä noisea. Tärkeintä on oppia ja kehittyä. Toki jos joku tarjoaisi kahdeksannumeroisen summan, niin pitäisi miettiä uudestaan.

Ehkä tärkein hyöty ulkopuolisen pääoman hoidosta oli, että sain käyttööni kaikkia pohjoismaalaisia yhtiöitä kattavan analyysikirjaston. Yksi ihminen ei pysty kattamaan kovin montaa kymmentä yhtiötä, mutta jos analyytikot pitävät päivitettynä tärkeistä asioista, voi pysyä aika hyvin kartalla jopa parista sadasta yhtiöstä. Jos itse joutuu kaivamaan oleelliset asiat, ei vain aika riitä. En ole ikinä ulkoistanut päätöksentekoa analyytikoille. Itseasiassa osta- ja myysuositukset ovat aika toisarvoisia. Tärkeintä on tiedot odotuksista ja mikä osakekursseja voisi ajaa seuraavan vuoden aikana. Nykyään analyysipalveluista joutuu maksamaan pitkän pennin, mutta se on kannattanut.

Tämän avulla laajensin kaupankäynnin aidosti Suomesta Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Aiemmin olin käynyt aktiivisemmin kauppaa kyllä yhdysvaltalaisilla osakkeilla. Niistä tuli kyllä selkeästi voittoa, mutta tuntui silti, että aikaeron takia olisi vaikea luoda täältä käsin yhtä hyviä tuottoja kuin Pohjoismaista.

Vuoden 2015 syksyllä markkinat niiasivat aika rankasti. Etenkin oman salkun kehittyvien markkinoiden ETF:t dyykkasivat todella huolella. Osakkeet olivat kyllä kalliimpia kuin 2011-2012, mutta ostin silti salkut täyteen ja vähän yli riskiä. Minulla oli vähän turhan suuri positio öljyä osakefutuurien, osakkeiden ja ETF:n lisäksi.

Olin valitettavasti tuon korjauksen pääasiassa roadtripillä Saksassa. Jotenkin meni lomafiilis, kun ostelin kännykällä lisää kaikkea, mutta niitä paiskottiin vain alas ilman mitään järkevää syytä.

Lopulta markkina korjasi ja positiot päätyivät plussalle, koska iso osa oli hyvään hintaan ostettu. Mulla oli 9 öljyfutuuria salkussa (350 teur eli liikaa siihen aikaan), ja mietin ennen New Yorkin lentoa, että ne olivat nousseet nyt 8% yhdessä päivässä, ja tappio olisi nyt jo maltillinen. Kun lopulta pääsin hotellille, futuurit olivat vielä 7% korkeammalla ja hyvin plussalla. Myin suurimman osan pois, eikä seuraavan päivän 5% nousukaan haitannut. Yhdessä osakkeiden nousun kanssa sai kyllä mahtavan lähdön lomalle.

Vuosi oli hyvin selkeä ennätystulos, mutta loppuvuonna tuli kyllä vähän sohlailtua FIrst Solarin ja SunEdisonin kanssa – yksittäisissä vähän hasardeissa yhtiöissä tappiollisten positioiden lisääminen on tyhmää, ellei casea tunne läpikotaisin. Joskus kasinon rahoilla tulee oltua ylimielinen. Prosentteja kertyi +60%, mutta pääomakin oli noussut.

2016

Tänä vuonna makron tuntemus ja pohjoismaalaisten yhtiöiden opettelu kantoi ensimmäisen kerran isosti hedelmää. Melkein 100% tuottoa vuodelle, josta yli puolet tuli pitkillä, etenkin makro, positioilla.

Öljyfutuureista tuli kahteen kertaan hyvät tilit. Ensin keväällä aloitti niiden ostamisen liian aikaisin, kun öljy lyötiin aivan pohjamutiin ja kestämättömille tasoille. Toisen kerran tuottoa tuli syksyllä, kun veto OPEC sopimuksen syntymisestä palkittiin. Siinä tuplasin hyvien uutisten tullessa vielä voitollisen position. Tämä on ehkä viimeisten vuosien tärkein oppi. Kun on hyvä näkemys, niin positioihin pitää lisätä, ei alkaa pelokkaasti pienentämään voittosarakkeen kertyessä. Öljyä opiskelin satoja tunteja, ja tuntui ettei hyvissä tuotoissa ollut kyse tuurista. Tiedän kyllä, että kaikki osakesijoittajat väittävät öljyn olevan täysin ennustamaton.

Alkuvuonna ajattelin, että nyt viimeistä kertaa lyödään riskipainot aivan tappiin, eli jopa yli satasen. Tämä on toki jälkikäteen osoittautunut turhan aikaseksi :D. Ei ollut mitään syytä olettaa, että taantuma tulisi ja arvostukset näyttivät kohtuulliselta – eli näytti aivan normaalilta nousumarkkinan korjaukselta. Vuoden 2017 junnaavasta noususta laskin riskipainoja turhan herkästi, ja siitä lähtien olen ollut turhan varovainen, joskin jossain määrin mukana osakkeiden ja riskiassettien nousussa.

Samoin aloin olla shorttina valtioiden joukkovelkakirjoja. Toki sillä ei ole paljoa hävinnyt, eikä se syö pääomia, mutta onhan tämä näkemys ollut lähinnä häiriötekijä. Ehkä suurin ongelma on ollut, että bondishortti korreloi osakkeiden kanssa etenkin taantumapelkojen suhteen, joten velkakirjojen shorttaus pienentää mahdollisuutta olla isosti osakkeissa mukana, jos haluaa hallita hyvin riskejä. Mutta luotan edelleen, että nykyiset miinuskorot pitkissä valtionvelkakirjoissa osoittautuvat todella surkeaksi betiksi niiden omistajille.

Suurin yksittäinen voittaja tänä vuonna oli Martela. Tuo hassu kalustefirma. Se oli mun vuoden osakearvaus myöhemmin täysin väärälle vuodelle, mutta tänä vuonna osake meni nätisti. Aloitin osakkeiden ostot 3 eurolla alkavista ja ostin kutoseen asti. Näytti, että yritystä oli pyöritetty tehottomasti, ja kulukuuri toisi pysyvämmän muutoksen. Osakkeita oli eri salkuissa parikymmentä tuhatta Sitten myin suurimman osan alle kympistä ja viimeiset 11,70, koska pidin yhtiön tulosta liian volatiilinä. Siinä olin ihan oikeassa, mutta silti sorruin ostamaan sitä liian aikaisin. Kuitenkin tuotot olivat viisinkertaiset laskun tappioihin nähden. Toimialan muutos voittikin lopulta kulukuurit.

 

2017

Tämä oli vaikein vuosi, ja ehkä tärkein syy miksi aloin kirjoittelemaan julkisesti. Kun alkuvuosi oli vaikea, niin lisäsin tutkimusta ja opiskelua.

Kun riittävän pitkään on pörssin kanssa tekemisissä, tulee välillä niitä seitsemän klaavan putkia. Sekä hyvässä että pahassa. Molemmissa tapauksissa tunteiden pitäminen prosessista erossa on vaikeaa, mutta vahvasti tarpeellista. Vuonna 2017 alkupuoliskolla klaavoja kertyi. Ei mitään isoja. Öljy laski hyviä fundamentteja vastaan, korot laskivat, vaikka talous näytti omaan silmään hyvältä. Osakkeet nousivat tasaisesti juuri kun olin laskenut painon alhaisimmilleen vuosiin. Paras terä treidaamisestakin katoaa, kun ihmettelee markkinoiden vastaan menemistä. Ehkä pahimmalta se tuntuu, kun tietää, ettei tämä nyt oikein mene oikein. Aina ei ole selvää näkemystä, mutta tuolloin, missään ei tuntunut olevan järkeä. Mutta markkinoilla on tapana mennä sinne, missä monilla on kipupisteitä.

Ensimmäinen puolivuotinen oli hieman miinuksella, mikä oli minulle uusi tilanne. Sitä ennen mikään neljänneskään ei ollut kovin negatiivinen, lähinnä marginaalisesti. Mutta tämä toisaalta oli odotettavissa pääoman kasvun myötä. Tasaisemman treidauksen osuus tuottojen muodostuksesta vähän pienenee, koska kaikki ideat eivät skaalaudu. Täydet arbitraasitilanteet (lukittavissa oleva voitto), eivät käytännössä ikinä skaalaudu hyvin — poikkeuksena ehkä kriisitilanteet, jolloin pääomaa ja uskallusta ei vain ole kuten 2008.

Kesällä luovuin esimerkiksi valtaosasta öljypositiostani. Juuri ennen kuin aloitti noin 70% nousun seuraavan 12kk aikana. Se tuntui silloin rasitteelta, ja oli vaikea keskittyä muuhun, kun sen märehtimiseen. Kirjoitin itselleni analyysin tilanteesta, ja totesin että olen vain luultavasti oikeassa, en varmasti. Voi olla jotain, mitä en ymmärrä. No lopulta kaikki meni oman funda-analyysin mukaan, mutta hyödyin siitä hyvin rajallisesti, kun jätin vain pienen hännän positiosta. Olin siis käynyt toista sataa tuntia asiaa läpi, mutta lopulta kippasin käden väärään aikaan. Tough luck. Toisaalta olen ollut kolikon toisellakin puolella, niin että markkina on beilannut mun positiot voitolle, vaikka lopulta olen ollut väärässä. Helpompi sanoa jälkikäteen, mitä olisi pitänyt tehdä. Silloin oli kuitenkin itseluottamus aika kadoksissa ja ahdisti katsoa ruutuja.

Mutta joskus mielen tyhjentäminen vaatii positiorivien tyhjentämistä. Ehkä oppitunti on, että sitten kun on taas hevosen selässä, niin pitäisi pystyä hyppäämään uudestaan siihen kivuliaaseen positioon, vaikkakin heikommalla hinnalla.

Hyvänä puolena oli, että syksyllä homma alkoi taas kulkea. Tuotot jäivät reiluun kymmeneen prosenttiin tältä vuodelta, kun otin vähän rennommin perheenlisäyksen jälkeen.. Entistä enemmän Suomen ulkopuolella alkoi treidaus pelata.

 

2018 -2019

Näistä olen kirjoittanut täällä reaaliajassa, joten jätetään ne vähemmälle. Vuodet ovat olleet vähän vaisuihin olosuhteisiin nähden suhteellisen hyviä. Oppimiskäyrä on pysynyt hyvässä asennossa, jopa kiihtynyt. Tuntuu, että on hyvä kuva mitkä omat edut ovat, missä maailman huippu menee. Isoin ero on riskinsietokyky. Itselläni se kasvaa suhteellisen hitaasti. Olen tehnyt keskittymisessä siirtymän osakkeisiin, joissa likvidiä riittäisi tehdä isommin, mutta pää seuraa vähän viiveellä. On tavallaan ankkuroitunut tiettyihin määriin ja summiin.

Koko ajan huomaa, että on paljon vielä enemmän opittavaa. Kuluneen vuoden tuotto 47% oli yli odotusten. Kuitenkin pääoma oli täksi vuodeksi lisätty ensimmäistä kertaa isommalla hyppäyksellä.

 

Seuraava vuosikymmen – mitä odotuksissa?

Perheen nuorimmainen tuntuu oppineen nukkumaan. Se avaa taas mahdollisuuden lähteä välillä töihin kukonlaulun aikaan. Itselläni 5-9 aamulla saa eniten aikaa, koska häiriötekijät ovat minimissään. Syksyllä olen priorisoinut tuottojen tekemistä, vähentänyt työasioiden miettimistä kotona ja lomaakin tuli kuukausi. Uskoisin, että saan jatkossa vähän enemmän taas kirjoitettua tänne tai kolumneihin.

Kehuin Naval Ravikantin podcastia twitterissä, josta hyvän kuvan saa lukemalla twitter-ketjun, mihin podcast perustuu. Vaikken kaikesta ole samaa mieltä, siinä on paljon juttuja, mitä itsekin olen mietiskellyt.

Tavallaan olen hyvin miellyttävässä tilanteessa, vihdoin taloudellisesti riippumaton. Voisin ylläpitää nykyistä varsin mukavaa elintasoa tekemättä töitä. Laiskottelu tekee hyvin harvoista onnellisia, mutta vapaus on aidosti miellyttävä asia. Ei tarvitse käyttää aikaa asioihin, joista ei välitä. Statussyistä vaurastuminen ei houkuta. Veneen, urheiluauton tai jättitalon omistaminen tuskin montaa viikkoa lämmittäisi. Ehkä joku huomannutkin, että olen vähän pyrkinyt häivittämään rahasummista puhumista. Omalla nimellä en ole enää ihan niin sinut avaamaan euromääriä kuin nimimerkin takaa.

Haluaisin rakentaa jotain, joka lopulta ei ole riippuvainen omasta päivittäisestä työstäni. Olen jo pitempään pyrkinyt ajattelemaan pitemmällä tähtäimellä verrattuna esimerkiksi yksittäisen vuoden tulojen maksimointiin. Enkelisijoittaminen esimerkiksi tuskin on tuntipalkaltaan erityisen tuottoisaa, mutta se mahdollistaa todennäköisesti asioita 5-10 vuoden päästä tavoilla, jotka vielä ovat avoimia. Uusi firma kaverin kanssa(Nomad Invest) vuoden 2019 alusta lähtien oli tavallaan ponnistus uuteen maailmaan. Lisää resursseja, lisää mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden eteen työskentely ottaa aika paljon aikaa. Liikeideoiden mietintä, startuppien arviointi ja asioiden opiskelu on kuitenkin motivoivaa ja uskon, että vuosien saatossa sieltä löytyy jotain.

Jotain tavoitteita seuraavalle vuosikymmenelle voisi olla:

1.) Elää tasapainoista elämää, jossa stressiä ei ole liikaa ainakaan pitkiä aikoja, ja aikaa on hyvin perheelle ja joskus myös itselle.

2.) Rakentaa jotain, mistä voin olla myöhemmin ylpeä ja tehdä jotain hyödyllistä laajemmin kuin lähipiirin näkökulmasta.

3.) Ymmärtää, että kehitys tapahtuu pikkuhiljaa. Jos oppii ja saa tavoitteita eteenpäin lähes viikoittain, voi vuodessa edistys tuntua pieneltä, mutta kymmenen vuoden kehitys ja aikaansaannokset yllättää ylöspäin.

 

Hyvää uutta vuotta lukijoille!

31.12.2019 - 22:50

Anssi A

+499
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
468

Moi, voitko avata tätä lausetta:

"Ostin röyheästi 70 tuhatta kappaletta hintaan 6,1. Vastaavissa tapauksissa usein kauppoja on peruttu, mutta tällä kertaa ei mitään."

Peruttu? Kuka sen peruisi? Miksi?