12.8.2016 - 09:21

m

+11
Liittynyt:
10.8.2016
Viestejä:
27

FTSE250 on +3 % nyt vs. pre-Brexit. Eli jos biljoonaa euroa ei ole väärässä, niin sitten varmaan biljoona +30mrd on vielä vähemmän väärässä.

19.5.2017 - 08:53

Carolus

-1
Liittynyt:
19.5.2017
Viestejä:
1

Nyt on sitten jo melkein vuosi Brexit jytkystä. Aika harvakseltaan asiaa on kommentoitu tällä foorumilla. Itselläni on kuluneen vuoden aikan vaihdellut mielipide UK:n ihmisten näkymistä ja tapahtumista. Joku sanoi, että Brexit on kuin TV sarja, josta ei tiedetä montako episodia on tulossa.  Viimeisin jännättävä episodi on tietysti kesäkuun parlamenttivaalit.  Niihin ei minulla ole mitään ennustetta, eikä ne ilmeisesti vaikuta Brexitin etenemiseen kuitenkaan.  Mielenkiintoisin on kuitenkin lähitulevaisuuden skenaario siitä, että aikovatko he todella tehdä UK:sta veroparatiisin, kuten uhanneet. Se toisi koko Euooppaan ihan erilaista säpinää rahoitusmarkkinoille. En osaa hahmottaa kovinkaan hyvin, miten siinä oikeasti kävisi, mutta toivoisin aiheesta keskustelua.  Itselle on asia erittäinkin ajankohtainen, koska jälkikasvuni on kovasti pyrkimässä opiskelemaan Lontooseen tai Manchesteriin, riippuen mihin pisteet riittää. Toistaiseksi sikäläiset yliopistot ovat luvanneet hänelle EU statuksen lukukausimaksuissa, mutta joutunevat rikkomaan lupauksensa jos paikallinen hallitus niin määrää.

19.5.2017 - 13:02

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Konservatiivit saavat murskavoiton ja laskevat yritysveron 17 -> 15 %. Labour lupaisi nostaa sen 26+ %.  Brexitiin tuskin suuria vaikutuksia vs. nykyinen hallitus.

UK työllisyys, pörssi ja talouskasvu hyviä Brexitin jälkeen. Lontoo kelpaa siis EU:n ulkopuolisenakin sijoittajille. 

Koulutuksen inflaatio on ollut todella kovaa, joten hyvä, jos sinulla on hyvä diili!

8.7.2018 - 00:56

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1370

Brexitissä voi olla tapahtumassa käänne. Britannian Brexit kannat näyttävät olevan nopeasti pehmentymässä.

https://www.politico.eu/article/theresa-may-wins-agreement-for-new-uk-b…

https://nordic.businessinsider.com/theresa-may-warns-her-cabinet-there-…

Mikä on viime kuukausina muuttunut ratkaisevasti? Kauppapoliittisen maailmansodan uhka on realisoitunut erittäin nopeasti, kun Trump ehkä valmistelee täysimittaista kauppasotaa.

Britannia on täysin riippuvainen ulkomaankaupasta ja kansainvälisestä vaihdannasta. Ilman EU:ta se on lähes täysin yksin ilman liittolaisia. Nyt EU-ero ilman hyvää sopimusta alkaa näyttää yhä enemmän taloudelliselta itsemurhalta. Britannian yleinen mielipide näyttää myös hiljalleen kääntyvän kovaa Brexitiä vastaan. Samaan aikaan Trumpin kauppasotalaivasto jyrisee Atlantilla kohti Eurooppaa. Erotaanko silloin puolustusliitosta kun vihollisen joukot ovat juuri ryhmittyneet hyökkäysasemiin? Kauppapoliittinen maailmansota näyttää nyt ehkä olevan syttymässä Trumpin ja muun maailman välille.

Jos katsotaan Brexitiä, sopimus-teknisinä vaihtoehtoina lienevät ETA-malli eli Norjan tyyppinen sopimus, ero ilman kunnon sopimusta tai Brexitin peruuttaminen. Kauppasotatila minusta nyt tarjoaa Britannian poliitikoille kunniallisen reitin Brexitin peruuttamiseen, jos sitä halutaan käyttää. Toki Britannian poliittisessa tilanteessa kaikki on mahdollista. Realistisesti kauppasodan rintamalinjojen välissä on vähän tilaa..

Kaikki ratkaisut ovat toki yhä mahdollisia. Tässä omat tämän hetkiset todennäköisyysarviot:

1) Brexit peruutetaan kokonaan ennen sen nyt määriteltyä toteutumista maaliskuussa 2019: 13 %

2) Britannialle annetaan lisäaikaa neuvotella EU-erosta, esimerkiksi kaksi vuotta ja lopulta Brexit vaan unohdetaan: 50 %

3) Britannian toivoma vapaakauppasopimus EU:n kanssa: 2 %

4) ETA-ratkaisu eli Norjan malli: 10 %

5) Kova Brexit eli ero ilman sopimusta: 25 %

10.7.2018 - 15:08

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160

Itse en usko, etta viimeaikaiset kauppasotauutiset ovat tassa se suurin tekija. Theresa May ja konservatiivit saivat sen verran takkiin ylimaaraisissa vaaleissa jo yli vuosi sitten, jossa konservatiivipuolue ajoi todella kovaa brexitia. Sen jalkeen on vaan pidetty julkinen linja epamaaraisena mahdollisimman pitkaan, jottei hallitus kaadu. Nyt vain alkaa olla pakko kertoa tavoitteista julkisesti, jotta neuvottelut EU:n kanssa saadaan tarpeeksi pitkalle ennen maaliskuuta 2019.

Jos vaalit pidettaisiin nyt, pelkona on, etta Corbyn ja muut Labourin kommarit muodostavat uuden hallituksen, joten konservatiivit haluavat pitaa nykyisen, heikon hallituksen kasassa miten vain pystyvat. Tasta syysta en myos usko, etta parin viime paivan ministerierot muuttavat tilannetta. Johnson tai Davis tuskin uskaltavat isommin haastaa Mayta, vaan huutelevat jatkossa takarivista.

Hallituksella on hyvin pieni enemmisto, jossa ovat konservatiivipuolue (316/650 paikkaa) ja pohjoisirlantilaisten DUP (10/650). DUP on siis hallituksen enemmiston kannalta vaa'ankieliasemassa ja haluaa pitaa Pohjois-Irlannin osana UK:ta, mika kaytannossa tarkoittaa, etta Irlannin rajan on pysyttava auki. Eika kukaan paaministeri halua tulla muistetuksi IRA:n uudelleenherattajana tai UK:n hajoittajana. Tama taas kaytannossa tarkoittaa, etta UK joutuu ottamaan EU:n ehdot vastaan tulliliitosta / vapaakauppa-alueesta (ja about kaikesta muustakin), jotta varsinaista rajaa ei tule Pohjois-Irlannin ja Irlannin tai Irlannin saaren ja muun Ison-Britannian valille.

Brexitia tuskin ollaan kokonaan heti perumassa, silla iso osa kansasta on edelleen sen puolella. Pidemmalla aikavalilla se ei liene mahdotonta, mutta EU:n puolelta tarkein asia lienee budjetti vuosille 2021-2027. Brittien on syyta olla ulos EU:sta ennen sita tai olla valmiita maksamaan EU:n budjettiin jopa seitseman vuotta lisaa. Jalkimmainen vaihtoehto tuskin on kovin helppo myyda aanestajille UK:ssa.

10.7.2018 - 15:25

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Kyllä itse olen sellaisen kuvan saanut että Britannialta on tullut hyviä ehdotuksia miten ero tapahtuu mutta EU ei näytä suostuvan mihinkään vaikka ehdotukset ovat olleet EU:lle hyviä. Nyt Britanniasta halutaan tehdä esimerkki mitä tapahtuu jos haluaa erota EU:sta ja tämä ei mielestäni ole mitenkään hyvä tapa toimia. On se kumma kun EU:lle ei riitä suuri eroraha vaan aina koitetaan tehdä vaikeaksi ero.

10.7.2018 - 16:31

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055
Jmakela kirjoitti:

Kyllä itse olen sellaisen kuvan saanut että Britannialta on tullut hyviä ehdotuksia miten ero tapahtuu 

Mikähän muuten on Britannian hyvä ehdotus Irlannin rajan ongelman ratkaisemiseksi? Toki Boris Johnson esitti käytettäväksi Lontoon ruuhkamaksuteknologiaa eli vähän samanlaista uutta teknologiaa kuin Saksan uusissa aseissa toisen maailmansodan loppupuolella.

https://www.theguardian.com/politics/2018/feb/27/boris-johnson-shares-h…

 

10.7.2018 - 17:10

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237
Aki Pyysing kirjoitti:
Jmakela kirjoitti:

Kyllä itse olen sellaisen kuvan saanut että Britannialta on tullut hyviä ehdotuksia miten ero tapahtuu 

Mikähän muuten on Britannian hyvä ehdotus Irlannin rajan ongelman ratkaisemiseksi? Toki Boris Johnson esitti käytettäväksi Lontoon ruuhkamaksuteknologiaa eli vähän samanlaista uutta teknologiaa kuin Saksan uusissa aseissa toisen maailmansodan loppupuolella.

https://www.theguardian.com/politics/2018/feb/27/boris-johnson-shares-hi...

 

Boris saa ehdotella mitä haluaa mutta ei se tarkoita että tuo olisi tapahtumassa, kyseistä henkilöä voisi verrata Soiniin, molemmat laukuvat typeriä kommentteja.

Viimeisimmät Britannian ehdotukset mitkä ovat Norjan malli tai Kanadan tyylinen vapaakauppasopimus ratkaisevat automaattisesti Irlannin rajan ongelmat mutta en tiedä toteutuuko kumpikaan näistä johtuen erimielisyyksistä hallituksen sisällä tai EU:n haluttomuudesta tehdä yhteistyötä.

 

10.7.2018 - 17:28

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160
Jmakela kirjoitti:

Kyllä itse olen sellaisen kuvan saanut että Britannialta on tullut hyviä ehdotuksia miten ero tapahtuu mutta EU ei näytä suostuvan mihinkään vaikka ehdotukset ovat olleet EU:lle hyviä. Nyt Britanniasta halutaan tehdä esimerkki mitä tapahtuu jos haluaa erota EU:sta ja tämä ei mielestäni ole mitenkään hyvä tapa toimia. On se kumma kun EU:lle ei riitä suuri eroraha vaan aina koitetaan tehdä vaikeaksi ero.

Ehdotuksina on tainnut olla mm. erilaiset jarjestelyt / sopimukset, joilla britit saavat myyda vapaasti tavaroita ja palveluitaan EU-alueella (esim. saantelyn yhdenmukaisuus rahoitusalalla, jotta passporting voi jatkua ja esim. Lontoon pankit voivat toimia koko EU:n alueella), mutta kuitenkin rajoittaen tyovoiman liikkuvuutta (maahanmuutto).

Ei ihme, jos EU:n nakokulmasta tallaiset ovat rusinat pullasta -ehdotuksia eika niihin suostuta. Britit tarvitsevat vapaakauppaa EU:n kanssa enemman kuin EU brittien kanssa, joten briteilta on helppo vaantaa myonnytyksia yksi toisensa jalkeen. Toisaalta liian myotamielinen EU vain auttaisi omaa hajoamistaan, jos jasenmaat voisivat saada paremmat edut unionista lahtemalla. Ja jos britit saisivat hyvan vapaakauppadiilin, seuraavaksi jonossa ovat Yhdysvallat, Kanada, Norja, Sveitsi ja Kiina vaatimassa lisaetuja, jos kerran UK:kin sai.

10.7.2018 - 20:07

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Alkuun ehdotukset olivat brittejä suosivia mutta nyt viimeisimmät ehdotukset ovat jo sellaisia mitä EU:n pitäisi hyväksyä. En usko että EU suostuu Kanadan tyyliseen vapaakauppasopimukseen+eroraha vaan enemmän näen Norjan mallin+erorahat todennäköisenä ratkaisuna. Tämä kyllä voi kaatua Britannian hallituksessa mutta luultavasti May joutuu taipumaan heikompaan sopimukseen.

27.7.2018 - 13:08

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Ei taaskaan EU hyväksy brittien uutta Brexit suunnitelmaa. Jos nyt oikein ymmärsin niin uusimmassa suunnitelmassa tavarat liikuisivat vapaasti mutta palvelut kuten pankit eivät enään voisi toimia samalla tavalla. Irlannin raja ongelma on ratkaistu kun tavarat liikkuisivat ilman esteitä, ainut mikä loppuisi on vapaa liikkuvuus työvoimassa.

En kyllä itse pidä tuota britannian viimeisintä ehdotusta mitenkään sellaisena että britit mitenkään käyttäisivät EU hyväkseen, nyt vaikuttaa siltä että EU haluaa rankaista brittejä siitä että lähtivät ja eivät näytä suostuvan mihinkään ehdotukseen.

27.7.2018 - 14:34

AAA

+11
Liittynyt:
3.1.2016
Viestejä:
28

En tiedä uudesta ehdotuksesta mitään, mutta viitaten Jmakela:n viimeiseen viestiin: Kuvailemasi tilanne kuulostaa juuri siltä, mitä "EU:n asemassa" haluaisin välttää viimeiseen asti. Liikkuvuus rajoittuu ja kauppa pysyy vapaana? Kuulostaa nykyisten populistien ja EU:sta irtautumista ajavien puolueiden unelmalta kautta Euroopan.

27.7.2018 - 14:49

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Kyllä UK antaa aika paljon EU:n suuntaan kun palvelut eivät kuulu sopimukseen. Pelkästään finanssialalla Lontoossa on työntekijöitä noin 750 000 ja moni yhtiö siirtää konttorinsa pois Lontoosta jos ei saada kunnon sopimusta(vaikuttaa että ei tule) ja se on isku UK taloudelle kun finassialan yhtiöt lähtevät. Ja kun UK maksaa erorahan niin alkaa loppua vaihtoehdot sopimuksesta ja ainut mahdollisuus on Brexit ilman mitään kauppasopimuksia.

27.7.2018 - 15:23

AAA

+11
Liittynyt:
3.1.2016
Viestejä:
28

Brittiäänestäjille riitti se, että "laitetaan EU-maksut ennemmin omaan hyvään". Näen vain sen, miten lopputulos tullaan näyttämään äänestäjille ympäri Euroopan. "Brititkin saivat pitää vapaakaupan ja rajoittaa liikkuvuutta" olisi mielestäni varsin raflaava ja tervetullut vaaliteema populistipuolueille. En näe sellaisessa keskustelussa palveluiden excludingilla mitään painoarvoa, vaikka sillä tosiasiassa taloudellisesti onkin. Totta puhuen, populistit yrittävät tietenkin kääntää minkä tahansa lopputuleman edukseen, mutta ainakin se olisi kaikkein vaikeinta mahdollisimman kovalla brexitillä.

En itse sympatisoi brittejä tässä tilanteessa, johtuen juurikin muiden EU-maiden reaktioiden pelosta.

 

19.11.2018 - 13:33

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Mayn diili on se, minkä kaikki asiasta sivistyneet tiesivät olevan pyöreästi saatavissa. Osa vain valehteli muuta. Tämä ei nähdäkseni mene parlamentissa läpi, tai sitten May vetää sellaisen kanin rintsikoista, jota mie en tiennyt siellä olevan. Sitten on uudet vaalit ja sitten onkin varsin jännää, mitä tapahtuu. Äänestys on joskus joulukuun puolessa välissä.

Tosin hallitus voi kaatua myös peliongelmaisten asiaan jo ennen sitäcool:

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/aki-pyysing/yksinaisyysministeri-e…;

20.11.2018 - 18:24

alosuutos

+68
Liittynyt:
23.12.2017
Viestejä:
189

Radion uutisista sivukorvalla kuulin, että Gibraltar eroaa EUsta Brittien mukana. Mielnekiintoista, Gibralttarin pokkasaittien voitot on eroamisen jälkeen näemmä suomalaisille verotettavaa tuloa. .

4.12.2018 - 21:24

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160

Taman vuoden mahdollisesti viimeinen showdown on tulossa viikon paasta - brittiparlamentti aanestaa Theresa Mayn neuvottelemasta sopimuksesta 11. joulukuuta (~klo 21 Suomen aikaa).

Lupaavia uutisia aiheeseen liittyen ohessa. Ehka britit tulevat sittenkin jarkiinsa ja peruvat koko farssin.

Pro-EU campaigners celebrated twin victories on Tuesday that appeared to reduce sharply the chances of a no-deal Brexit and further eroded the authority of prime minister Theresa May. In dramatic scenes at Westminster, MPs backed a proposal that Parliament should have a free hand to determine what happens next if they reject Mrs May’s compromise Brexit deal in a crunch Commons vote next Tuesday. A majority of MPs are against the UK leaving the EU without a deal, raising the prospect of a second referendum or Norway-style membership of the European Free Trade Association.

5.12.2018 - 11:31

Lehtopöllö

+344
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
392

Varmasti moni (populisti)poliitikko saa (aiheesta) paljon vettä myllyynsä kansan tahdon halveksinnasta ja elitismin vallasta, jos brexit perutaan kansanäänestyksen jälkeen. 

Brexitin peruminen voisi kuitenkin olla Suomen ja Britannian etu. Suomi ja muut hansaliiton maat tarvitsisivat vaikutusvaltaisia liittolaisia, jotka vetävät samaa linjaa; taloudellisen yhteisvastuun rajaaminen, talouskuri ja liittovaltiokehityksen hallitseminen. 

Britannian kannalta EU olisi todennäköisesti houkuttelevamman näköinen nyt kuin brexit-äänestyksen aikaan. Hansaliitto vetää tiukempaa talouspoliittista linjaa, visegrad-maat ja Italia tiukempaa siirtolaispolitiikkaa. Saksa ja Ranska ovat sisäpoliittisessa myllerryksessä ja 2019 vuoden eurovaaleissa nationalistit nostavat todennäköisesti päätään, joiden takia liittovaltiokehitys ottaa takapakkia. Potentiaaliset ehdokkaat Saksan seuraavaksi liittokansleriksi vetävät kaikki Merkeliä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. 

10.12.2018 - 09:36

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Urhea ja jännittävä marssi kohti itsenäistä Iso-Britanniaa jatkuu.

May ei voi mitenkään voittaa äänestystä neuvottelemansa Brexit-sopimuksen puolesta huomenna alahuoneessa.

Boris Johnson kehotti Maytä pitämään puolet erorahoista kanissa saadakseen paremman sopimuksen. Nigel Farage hyppäsi heti äänestyksen jälkeen pois politiikasta, Boris jatkaa valitsemallaan tiellä, jossa totuuden puhuminen ei liity mihinkään sanomaan.

Työväenpuolue ei aja uutta kansanäänestystä, vaan uusia vaaleja, jotta pääsisi valtaan. Mitä pienestä kansantaloushitistä, jos voi päästä Downing Street 10:een. Mie tykkään jotenkin enemmän kuitenkin Jeremyn Corbynistä kuin Boris Johnsonista. Tämä siitä huolimatta, että kaikki valta Antti Rinteelle olisi paljon houkuttelevampi skenaario mille tahansa valtiolle kuin kaikki valta Corbynille. Mutta idealistiset hönöt ovat jotenkin söpöjä. Rinne ei ole idealisti, vaan kuten Boris Johnsonkin täysin häikäilemätön opportunisti.

Nyt seuraa jonkunlainen lykkäys. Lykkääkö May äänestystä, vai yrittääkö jotain lisäaikaa EU:lta vai käydäänkö yksi tarpeeton neuvottelukierros lisää, on epäselvää. Mie betsaisin kuitenkin, että 29.3.2019 ei Iso-Britannia eroa yhtään mistään. Markkina on samaa mieltä, kun tuon päivämäärän Brexitille saa kertoimen 2,4.

Mielenkiintoinen lukemani skenaario oli, että May häviäisi tämän alahuoneäänestyksen, mutta voittaisi toisen samanlaisen käytyään uudet neuvottelut EU:n kanssa ja saatuaan ei-mitään. En kyllä ihan hirveästi painoarvoa antaisi tälle. Konservatiiviänkyrät eivät hyväksy mitään saatavilla olevaa sopimusta ja Labour äänestää Mayta vastaan, vaikka se esittäisi Labourin vaaliohjelmasta suoraan poimittuja uudistuksia.

Elämme jännittävä aikoja taloudellisten omaan jalkaan ampumisten tiellä.

 

11.12.2018 - 12:41

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Mie oon yrittänyt keksiä, mikä Mayn strategia Brexitin suhteen on. Varsin paljon vaikuttaa miun osakestrategialtani: Otetaan päivä kerrallaan ja toivotaan, että pysytään kentällä.

Mitään valoahan tässä touhussa ei ollut. Olin jotenkin ajatellut, että tulisi jotain muuta kuin äänestyksen lykkäys ja ihmeen toivominen, jota tosin ei ole tulossa. Alahuone ei hyväksy sellaista erosopimusta, johon EU suostuu.

Tämä jättää lopulta jäljelle vain vaihtoehdot no-deal Brexit ja remain. Näistä vaihtoehdoista toteutunee joka tapauksessa vatulointi. Mayn loputtomat neuvottelut alkavat olla tosiaan vastuuttomia, ellei tavoitteena ole jompi kumpi olemassa olevista vaihtoehdoista.

Bloomberg on samaa mieltä miun kanssa: Mayn pitäisi myöntää, että diili ei mene läpi, ja sitten pitää tehdä jotain muuta, vaikka toinen kansanäänestys, Brexitin hylkääminen tai sitten vaan hypätään koskeen ilman diiliä. Saisivatpa suurvalta-aikaan jumittuneet mitä tilasivat.

https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2018-12-11/theresa-may-shoul…

11.12.2018 - 14:08

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

May kyllä vaikuttaa aivan väärältä henkilöltä Brexitin ratkaisuun, hän äänesti jäämisen puolesta niin onko hänen taktiikkansa viivytystaistelu ja sitten lopulta jättää Brexit kokonaan väliin. Pakko kyllä myös sanoa se että ei Brexitin suurimmat äänitorvet halunneet ottaa vetovastuuta homman toteuttamisesta niin en tiedä sitten kuka olisi paras siihen hommaan. Ehkäpä paras ratkaisu olisi jättää tekemättä diili EU:n kanssa ja aloittaa "puuhtaalta" pöydältä ja toivoa parasta kun eihän noista neuvotteluista tule yhtään mitään.

4.1.2019 - 15:17

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Betfair ilmoitti, että miulla on tilillä toista sataa euroa, ja ne alkavat periä maksua, ellen käy loggaamassa. Olin luullut tilin olleen tyhjä jo vuosia.

Betsasin sen satasen kertoimella 1,65 sen puolesta, että No - UK to leave the EU by the 29/03/2019?

Jos tilillä olisi ollut tonni, olisin tehnyt saman. Kympistä en ole varma.

Markkina lienee hyvin lähellä totuutta, mutta olisin kyllä vähän yllättynyt, jos tämä veto ei tule sisään. Brexit ilman sopimusta olisi niin ison luokan hönöilyä, että en usko Mayn siihen ajavan. Sopimusta ei May saa parlamentissa läpi mitenkän. Eli joku jatkoaika siellä lopulta todennäköisimmin väännetään.

Todennäköisyys sille, että Betfair-tilini on poikki ennen vuodenvaihdetta on muuten hyvin lähelle sata. Kurkin betfairin poliittisia kertoimia säännöllisesti, ja jos tilillä on kerran rahaa, päädyn jotain läppävetoja lyömään varmasti, ja joku niistä kosahtaa kuitenkin. Ja toki jo ensimmäinen voi kyrvähtää, koska pienillä saarilla ihmiset ovat ymmärrettävistä syistä usein aika omituisia.

4.1.2019 - 19:33

Farseer

+2455
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Hyvän diilin oot saanut. Alle 3 kuukautta on tuossa todella lyhyt aika ja selkeästi todennäköisimmät kehityskulut tuossa draamassa johtavat lyhyellä tähtäimellä johonkin muuhun tulokseen kuin suoraan EU-eroon.

Poliittisista vedoista (ja muista erikoisvedoista, Euroviisut lienee monelle vuoden paras sijoituskohde) löytyy kyl välillä todella hyviä kohteita, panostuskatot vain yleensä todella matalat. Olisin itekin perässä jämät dumpannut ellei panostuksesi olisi romahduttanut kerrointa.

4.1.2019 - 20:03

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1370

Jos Britannia ei eroa EU:sta nyt maaliskuun lopussa on minusta 60-70 % todennäköisyys, että ero peruuntuu kokonaan. Ensin otetaan muutaman kuukauden aikalisä, sitten toinen aikalisä, sitten kolmas ja lopulta hanke kuopataan.

Toki on olemassa varsin iso mahdollisuus, että Brexit kuitenkin toteutuu maaliskuun lopussa.

10.1.2019 - 09:42

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Parlamentti hylkäsi Mayn lisäajan Brexit-säätöön sen jälkeen, kun 15. päivä tulee pataan sopimusäänestyksessä, jos nyt sitäkään äänestystä pidetään.

Betfairin kerroin Brexitille 29.2. mennessä on jo yli kolmen, eli toisinpäin 1,46. Ylen tv-analyyseissä tuo aina vähän tuskaa, kun Helsingistä kysytään Lontoon kirjeenvaihtajalta "Mitä nyt tapahtuu" ja sitten se vastaa "Kukaan ei tiedä". Näen vielä sen päivän, kun joku suomalainen toimittaja viittaa todennäköisyyksiin yleensä tai vedonlyöntimarkkinaan yleensä. Mie viittaisin tällaisissa kysymyksissä kerran kerrasta. Parempi markkinatilanneafakta (joka toki voi heittää oikeista todennäköisyyksistä paljonkin) kuin hihasta repäisty oma analyysi - tai ei analyysia lainkaan.

Kerroin 1,46 ei sitten tarkoita, että tapahtuu kerran kerrasta. Mayn peli alkaa näyttää vahvasti siltä, että tarkoitus oli laittaa parlamentti selkä seinää vasten hard brexitin ja Mayn diilin välillä ja toivoa parlamentin hyväksyvän Mayn sopparin. Melko reipasta gämbläämistä kansakunnan tulevaisuudella. May kuulemma neuvottelee sielunvihollisen eli Labourin edustajien kanssa, mikä onkin ainoa taho, mistä voisi kuvitella tukea löytyvän. Tosin Corbynin rimppa on kiinnostuneempi hallituksen kaatamisesta kuin miten Britannian taloudelle käy, mikä toki vasemmisto-oppositiolle tyypillistä. Corbyn sanoo vielä tänään jotain omasta mielestään varmasti syvällistä Brexitistä eli vaatii hallituksen välitöntä eroa.

Bloombergista:

If the U.K. tumbles out of the bloc on March 29 without any new trading partnership in place, official analysis suggests the impact could trigger a recession, with the pound falling by as much as 25 percent and house prices by as much 30 percent.

Tämäkään ei tarkoita, että juuri näin kävisi, mutta suuntaa antavasti varmaan sinnepäin.

Uusi kansanäänestys ennen 2020 saa kolmen kertoimen sekin.

Kaikki vaihtoehdot ovat auki, mutta toiset todennäköisempiä kuin toiset. Lisäaikaa, vetkuttelua, ja uusi kansanäänestys ja no Brexit joskus ensi vuosikymmenellä alkaa tosiaan nousta relevantiksi vaihtoehdoksi.

Brittipolitiikkaan perehtymättömille: Jeremy Corbyn on täysin epärealistinen haihattelija verrattuna esimerkiksi Antti Rinteeseen. Taloudellisista realiteeteista ymmärryksensä on Li Anderssonin tasolla, jos sielläkään.

15.1.2019 - 13:41

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Tänään on äänestys Mayn diilistä ja äänestyksessä on kyse siitä häviääkö May äänestyksen vähemmän rumilla luvuilla vain rumilla luvuilla. Jos joku on varmaa niin se että diili ei mene läpi, jos menee niin sitten May on piilotellut jotain tietoa. Oma veikkaus ja toive on se että Britit lähtevät ajallaan EUsta ilman sopimusta, tämän perustelen sillä että nyt on jo jahkailtu niin pitkään käytännössä turhaan ja toiseksi siksi että kun punta laskee rajusti(arviot sanovat jopa 10%) niin siitä tulee hyvä ostokohde.

15.1.2019 - 15:23

LSLB

+6
Liittynyt:
26.10.2018
Viestejä:
7

Mikä mahtaa olla palstalaisten mielipide siitä, että mitä tapahtuu osakemarkkinoilla, kun vaihtoehtoisia tuloksia äänestyksestä saadaan? Vielä on aika rauhallista.

Onko kaikki paha jo hinnoiteltu osakkeisiin, ja onko tämä lopulta edes paha asia?

15.1.2019 - 22:03

NEANDERTHAL

+22
Liittynyt:
12.5.2016
Viestejä:
63

Hyvä tai paha, mutta ennenkaikkea odotettu tulos. Ei diiliä siis voitti 202-432. Markkinat odottivat aavistuksen tiukempaa äänestystä mutta näyttäisi ettei tulos juuri hetkauttanut.

Olisihan se vitsikästä jos ensi juhannuksena saataisi taas jännittää Brexit kansanäänestystä, joka näyttää nyt ihan mahdolliselta, joskaan ei ehkä todennäköiseltä.