No niin, tästähän saadaan ihan hirveän hauskaa keskustelua! Ja ihan alkuun haluan tähdentää, että mun mielestä poly/monogamian välillä ei ole mitään tarvetta valita jotenkin "oikeata". Kyse on juuri siitä, mitä kellekin sopii. Mutta kun se on sanottu, niin haluan väitellä vastaan argumentteja, joissa toisesta elämäntavasta yritetään maalata jotenkin objektiivisesti parempaa...
Artsipappa wrote:
1. Monogamiassa kenties helpomi luoda syvää luottamusta, intiimiyttä tai emotionaalista turvaa
Olen tästä eri mieltä. Monogamiassa kumpikin osapuoli kokee vahvaa riippuvuutta toiseen, ja se voi maalata osittain interaktioita. Kun kumpikaan osapuoli ei koe olevansa toisen varassa, rehellisyys saattaa olla aivan eri tasolla, koska kummallakaan ei ole mitään tarvetta manipuloida toista. Mulla oli hauska leikki rakastajattareni kanssa pari päivää sitten. Hän sai kysyä ihan mitä tahansa, ja lupasin vastata välittömästi, ja niin rehellisesti kuin kykenen. Koska en kokenut tarvetta salata häneltä mitään. Tulos oli hauska, ja äärimmäisen eroottinen. Toivon toki, että sarjamonogamistien suhteet ovat tällä tasolla, mutta arvioni on, että monet eivät ole.
2. On vahvaa tutkimusnäyttöä että isättömät lapset kokevat elämässään herkemmin haasteita. Toki monogamia ei tarkoita täysin isätöntä lasta, mutta oletettavasti vähemmän läsnäolevaa.
En oikein näe, miten tämä on relevanttia. En halua lapsia, ja olen tarkka partnereideni ehkäisystä. Jos se joskus pettäisi, lapsi saisi ihan vitun hyvät geenit, ja kyllä mä nyt oisin jollain tasolla se "kiva setä", vähintään. Mutta lähtökohta on, että ehkäisy on kunnossa. En pyri tuottamaan vahinkolapsia.
Artsipappa wrote:
3. Yhteisen elämän rakentaminen, tulevaisuuden tavoitteet/suunnitelmat, ja ylipäätään yhteisen elämän rakentaminen samaan suuntaan katsoen on varmaankin hyvin haastavaa monogamiassa.
Mä olin tosi monta vuotta käytännössä yksin siksi, että pelkäsin. Juurikin sitä, että mulla ei ois tarpeeksi tarjottavaa kellekään. Haluan olla niin paljon yksin, olen niin introvertti, että en mä voi kellekään olla tyydyttävä parisuhde. Sitten tajusin jotenkin yllättäen, että ei mun tartte olla. Omasta puolestani pystyn rakastamaan lukemattomia ihmisiä samaan aikaan. Ja olin jo rakastanut! Ja voisin koota joukon ihmisiä, jotka rakastavat takaisin, kunhan se ei vahingoita heitä. Ja joukon seksuaalisia elämyksiä siihen kylkeen.
Ei mun tartte rakentaa mitään yhteistä elämää, koska en pelkää enää mitään. En mä tule ikinä olemaan yksin, ja se ei ole kenenkään tietyn ihmisen varassa. Tulen aina löytämään oman laumani.
...Mutta kun se on sanottu, niin haluan väitellä vastaan argumentteja, joissa toisesta elämäntavasta yritetään maalata jotenkin objektiivisesti parempaa...
...Ei mun tartte rakentaa mitään yhteistä elämää, koska en pelkää enää mitään. En mä tule ikinä olemaan yksin, ja se ei ole kenenkään tietyn ihmisen varassa. Tulen aina löytämään oman laumani.
En koita maalata mistään elämäntavasta objektiivisesti parempaa tai oikeampaa. Jos niin tulkitsit niin oli multa huonoa kommunikaatiota. Koitin vaan sanoa, ettei tilanne ole super mustavalkoinen. Kuten ensimmäisen viestin alkuun laitoin, jokainen eläköön niin kuin parhaaksi näkee. Ja todella ajattelen niin. Sulle selkeästi monogamia ei ole juttu, ja se on OK. Tilanne on toki helpompi jos lapsia ei hanki. Silloin ei ole perhettä ja niitä lapsia jotka on se ykkösasia, ja jotka tuo enemmän iloa ja onnea elämään kun ikinä olisi voinut kuvitella.
Alempaan, niin ei tietenkään tarvitse jos ei halua. Mutta miten se ettei pelkää enää mitään liittyy tähän? En mä rakenna yhteistä elämää pelosta vaan halusta. Jaetut kokemukset tuntuvat usein merkityksellisemmiltä kuin yksin koetut, ja se on ymmärtääkseni ihan ihmiseen sisäänrakennettu mekanismi joka juontaa juurensa evoluutiohistoriasta ja aivojen rakenteesta. Toki voit kokea niitä X määrän eri ihmisten kanssa, mutta itse koen merkitykselliseksi jakaa elämän sen saman ihmisen kanssa. En osaa pukea sanoiksi ehkä, mutta mun mielestä elämä tuntuu merkityksellisemmältä kun jaan sen yhden tärkeän ihmisen kanssa, kuin jos levittäisin kokemukseni ohuelti monien ihmisten kesken.
Ehkä tätä on turha jatkaa sen pidemmälle. Luulen että molemmat on sitä mieltä että ihmiset on erilaisia ja jokainen valitkoon tavan elää jonka kokee mielekkääksi. Sulla ei ole kokemusta elämästä jota mä elän, eli on puoliso, lapset, pitkä yhteinen elämä ja kokemukset jota yhdessä rakennettu. Osin yhteiset tavoitteet ja toiveet tulevaisuudesta. Toki molemmilla omia juttuja joita tehdään yksin jos toista ei niin kiinnosta. Ja mä taas en tiedä millaista on kun on X partneria samaan aikaan joiden kanssa jakaa niitä palasia elämästä siellä täällä.
Mä tähän soppaan sotken lusikkani täältä Pariisin lentokentältä; kun on 8h aikaa tapettavana.
Stubbin 2 pointtia, väsyneenä ei jaksa kolmea:
1. Ei lapsetkaan mee suoraan noin. Lapsethan kokee luonnolliseksi melkein mitä vaan, mitä niille tolkullisesti esimerkillä tarjotaan Obv kun lapsia kyseessä niin jengi on hiljaa, siis polyt, miten toimivat. Koska tuomitseminen. Mutta yksi ketä deittaan niin heidän lapset tietää vanhenpien polyilystä ja kaikki fine. Mun lapsilla on kaksi rakastavaa isähahmoa ja suhtautuvat eri tavoin: joku lapsista on tässä vaiheessa enemmän mieleltään mono ja joku toinen enemmän et "go daddy; is so khool"...joka tapauksessa lapset kasvavat pluralistisempaan maailmaan niin musta hyvä, että saavat toimivia esimerkkejä useammasta tavasta rakentaa suhteita kun kyllä kolmelle tilastollisesti tulee vastaa ainakin yksi tyttö, joka ilmoittaa olevansa poly tms.
2. Mun mielestä polyn nousua selittää osin netti ja kännyt varsinkin. Tämä siis vastauksena tohon "palasia" osioon. Kännyjen myötä erilainen (mikro)pettäminen on yleistynyt ja aiheuttaa haasteita monogamiaan...eihän puhelimien ratsaaminen ollut mikään juttu 20v sitten...nyt ei monogamiassa välttämättä tiedä toisen elämästä läheskään kaikkea. Kommunikaaatio on tekstiviestintää, nykyään, kännyillä. Eli tuonut uuden haasteen monogamiaan ja toisaalta helpottaa "palaselämän" ylläpitoa ja usean ihmissuhteen kehittämistä.
2. Mun mielestä polyn nousua selittää osin netti ja kännyt varsinkin. Tämä siis vastauksena tohon "palasia" osioon. Kännyjen myötä erilainen (mikro)pettäminen on yleistynyt ja aiheuttaa haasteita monogamiaan...eihän puhelimien ratsaaminen ollut mikään juttu 20v sitten...nyt ei monogamiassa välttämättä tiedä toisen elämästä läheskään kaikkea. Kommunikaaatio on tekstiviestintää, nykyään, kännyillä. Eli tuonut uuden haasteen monogamiaan ja toisaalta helpottaa "palaselämän" ylläpitoa ja usean ihmissuhteen kehittämistä.
Ja deittisovellukset, sekä alan sivut kuten esim XU. Deittailu on vaan niin paljon helpompaa nykyään, eikä tarvitse "lukita" sitä parisuhdetta monogamiseen liittoon. Tuossa on vaan iso riski, että se touhu menee itsekkääksi ja pinnalliseksi nopsaan.
En koita maalata mistään elämäntavasta objektiivisesti parempaa tai oikeampaa. Jos niin tulkitsit niin oli multa huonoa kommunikaatiota. Koitin vaan sanoa, ettei tilanne ole super mustavalkoinen.
Ei todellakaan mitään hätää. Mun on mahdoton kuvitella, että ikinä saisin sun kanssa riitaa aikaan. Kunhan haetaan kivaa keskustelua, ja yritän tehdä selväksi oman kulmani!
Pelko oli se juttu, minkä koit oudoksi. En rupea mitenkään suoraan haastamaan, mutta mun on helppo jatkaa tästä kohdasta, ja ehkä se lisää jotain keskinäistä yhteisymmärrystä.
Kaiken muun ohella, mulla oli nuorempana tietty pelko, että jään yksin. Joku päivä. Lääke siihen oli löytää puoliso joka aidosti välittää musta. Muuttais vaikka toiseen maahan, jos se olis järkevää, ja meillä ois aina toisemme. Ja tehtäis lapsia. Kun oltais vanhempia, niin ainakin he välittäis.
Mulla ei ole enää sitä pelkoa. En halua, että kukaan sitoutuu pitämään mulle seuraa, jos olen seniili. Ja siihen asti, mä olen kiehtova, maaginen tyyppi. Mä löydän kaikenikäistä seuraa. Osan tulen saattelemaan puhdistavan itkun kanssa hautaan, ja osa taas tulee tulemaan vastaan mun vanhoilla päivillä.
Tiedän, että korrelaatio ei välttämättä tarkoita kausaliteettia. Mutta viime vuosikymmeninä individualismi ja hedonismi on lisääntynyt länsimaisissa yhteiskunnissa. Ja samalla mielenterveysongelmat on lisääntynyt merkittävästi.
Yhteiskunta on muuttunut kollektiivisemmasta yksilökeskeiseksi. Ihmiset painottaa enemmän omia tarpeitaan ainakin osittain yhteisön kustannuksella. Väitän, että sosiaaliset siteet ovat heiveröisempiä kun aikaisemmin. Eletään vähän kertakäyttökulttuuria myös ihmissuhteissa.
Nautinnon tavoittelu ja välitön tyydytys tuntuu korostuneen. En halua yleistää ettei tulkita että tämä on mun mielestä totuus. Mutta oma kokemus on, että välitön tyydytys ei tuo pysyvää iloa, onnea ja onnistumisen kokemusta. Viivästetty tyydytys sen sijaan tuo. Pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttaminen tuo elämään syvällisempää merkitystä ja tarkoitusta jotka oman kokemuksen mukaan on tärkeitä pysyvän onnen kannalta. Oli se sitten joku pidempi projekti opetella uusia taitoja, koulutus, perheen perustaminen tms.
Nopea tyydytys kuten seksi, pikaruoka, pelien pelaaminen, shoppailu, loputon netflix, uhkapelaaminen yms. tuo hyvää oloa siinä hetkessä lyhyeksi aikaa, mutta ei ainakaan itsellä kestä kun pienen hetken. Moni nopean tyydytyksen tuova asia voi jälkeenpäin jopa aiheuttaa negatiivisia tunteita.
Jälleen kerran, en halua yleistää, kerron vain omista kokemuksista ja huomioista joita tällainen ehkä jo keski-iän saavuttanut setämies on elämänsä aikana huomannut
Ja toki pitää olla molempia. Niin kuin kaikessa, kultainen keskitie on yleensä aika hyvä. Nopeat tyydytykset on toki jees, kunhan ne ei muodostu ongelmaksi ja ala hallita elämää.
Ja deittisovellukset, sekä alan sivut kuten esim XU. Deittailu on vaan niin paljon helpompaa nykyään, eikä tarvitse "lukita" sitä parisuhdetta monogamiseen liittoon. Tuossa on vaan iso riski, että se touhu menee itsekkääksi ja pinnalliseksi nopsaan.
Tosi pinnallinen huomautus, mutta jotenkin haluan tehdä selväks... Mä VIHAAN älypuhelimia. Maaginen laite, mutta jotenkin pilaa elämän useimilta käyttäjiltä,
En koita maalata mistään elämäntavasta objektiivisesti parempaa tai oikeampaa. Jos niin tulkitsit niin oli multa huonoa kommunikaatiota. Koitin vaan sanoa, ettei tilanne ole super mustavalkoinen.
Ei todellakaan mitään hätää. Mun on mahdoton kuvitella, että ikinä saisin sun kanssa riitaa aikaan. Kunhan haetaan kivaa keskustelua, ja yritän tehdä selväksi oman kulmani!
Pelko oli se juttu, minkä koit oudoksi. En rupea mitenkään suoraan haastamaan, mutta mun on helppo jatkaa tästä kohdasta, ja ehkä se lisää jotain keskinäistä yhteisymmärrystä.
Kaiken muun ohella, mulla oli nuorempana tietty pelko, että jään yksin. Joku päivä. Lääke siihen oli löytää puoliso joka aidosti välittää musta. Muuttais vaikka toiseen maahan, jos se olis järkevää, ja meillä ois aina toisemme. Ja tehtäis lapsia. Kun oltais vanhempia, niin ainakin he välittäis.
Mulla ei ole enää sitä pelkoa. En halua, että kukaan sitoutuu pitämään mulle seuraa, jos olen seniili. Ja siihen asti, mä olen kiehtova, maaginen tyyppi. Mä löydän kaikenikäistä seuraa. Osan tulen saattelemaan puhdistavan itkun kanssa hautaan, ja osa taas tulee tulemaan vastaan mun vanhoilla päivillä.
Ymmärrän. Ja luulen että pelko jäädä yksin on aika yleinen. Kyllä mä muistan myös joskus miettineeni kun ei meinaa sitä ns. oikeaa löytyä että mitäköhän tästä tulee. Onneki viihdyin myös itsekseni, ja olen varmaan introvertti, mutta en tosin missään introverttiuden ääripäässä.
Olenko sitten jäänyt kiinni nykyiseen elämääni koska pelko olla yksin on niin kova? En usko. Koitan tarkastella toimintaani ja tuntemuksiani objektiivisesti, toki tiedän että se on vaikeaa. Mutta todella tunnen että elän hyvää merkityksellistä elämää monogamiassa. Kuka tietää onko se pysyvää. Aika monet suhteet päättyy eroon, mutta tässä on se yleisin aika erota jo ylitetty, eli ruuhkavuodet eletty yli!
Toinenkin ajatus, ettei halua että joku sitoutuu pitämään seuraa kun on seniili on varmaan aika yleismaailmallinen.. Harva haluaa olla taakaksi rakkaille ihmisilleen. Enkä mäkään halua, olen sanonut puolisolleni että jos mä muutun vihannekseksi niin jatka elämää vaan. Ja oikeasti tarkoitan sitä. Toki siinä vaiheessa toivoisin että eutanasia olisi mahdollinen. Länsimaisen kulttuurin sitkeä pyrkimys pidentää elämää hinnalla millä hyvänsä tuntuu joskus perverssiltä. Elämänlaadun, ja jopa ihmisarvon asettaminen toissijaiseksi pelkän eliniän maksimoimisen tavoittelussa on outoa imo. Voisi kysyä onko elämän keinotekoinen pidentäminen kärsimyksen kustannuksella edes eettistä? Harva meistä toivoo kituuttavansa elämässä kiinni viimeiseen asti, jos se merkitsee jatkuvaa kipua ja kärsimystä. Oho, meni vähän ohi aiheen.
Ja deittisovellukset, sekä alan sivut kuten esim XU. Deittailu on vaan niin paljon helpompaa nykyään, eikä tarvitse "lukita" sitä parisuhdetta monogamiseen liittoon. Tuossa on vaan iso riski, että se touhu menee itsekkääksi ja pinnalliseksi nopsaan.
Tosi pinnallinen huomautus, mutta jotenkin haluan tehdä selväks... Mä VIHAAN älypuhelimia. Maaginen laite, mutta jotenkin pilaa elämän useimilta käyttäjiltä,
Agreed. Älypuhelimet on helvetistä, ja joutuu todella tietoisesti tekemään töitä ettei se vie liikaa aikaa. Sieltä saa loputtomasti sitä nopeaa tyydytystä ja dopamiinia.
Ja deittisovellukset, sekä alan sivut kuten esim XU. Deittailu on vaan niin paljon helpompaa nykyään, eikä tarvitse "lukita" sitä parisuhdetta monogamiseen liittoon. Tuossa on vaan iso riski, että se touhu menee itsekkääksi ja pinnalliseksi nopsaan.
Tosi pinnallinen huomautus, mutta jotenkin haluan tehdä selväks... Mä VIHAAN älypuhelimia. Maaginen laite, mutta jotenkin pilaa elämän useimilta käyttäjiltä,
Pinnallinen huomautus? No sori kun en alkanut kaivamaan dataa ja käyttämään aikaa siihen, että todistelisin miten älypuhelimet, some ja deittisovellukset ovat pelillistäneet deittailua ja esim polyhommatkin ovat alkaneet sen jälkeen "trendaamaan", samoin kun moni muu deittailuun liittyvä valtavirrasta poikkeava tapa toimia. Ja tietty jaan myös antipatiat älypuhelimia kohtaan. Olen myös maininnut täällä, että vaihtuu heti älyttömään vanhaan Nokialaiseen, kun on vaan mahdollista ja muu elämä sen sallii.
