29.11.2024 - 11:52

Antti Hyppänen

+2203
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
777

Kullan hintaa on nostanut keskuspankkien massiiviset ostot, jotka ovat kiihtyneet 2020-luvulla. Ja kulta virtaa (valitettavasti) vahvasti lännestä itään: Kiina, Intia, Venäjä, Turkki ovat isoja kullan ostajia.

Kullan tärkein käyttökohde on siis makaaminen keskuspankkien holveissa harkkoina. Alla on graafi, joka kuvaa aika hyvin valtavaa muutosta 2008 finanssikriisin jälkeen.

Esimerkiksi Bank of England möi tyyliin puolet kultavarannostaan 2000-luvun taitteessa, jolloin sen hinta oli ihan pohjilla. Kulta ei kiinnostanut yksityissijoittajia eikä keskuspankkeja. 

Jostain kumman syystä keskuspankit ovat alkaneet ostaa sitä valtavia määriä 2008 kriisin jälkeen :) Ja tahti vain kiihtyy. 2024-H1 kultaostot olivat kaikkien aikojen suurimmat, nyt ilmeisesti vuoden loppua kohti vähän hiipumassa, mutta hyvin lähellä ennätyksiä silti.

Voi hyvin olla, että Bitcoinilla tulee olemaan vastaava rooli tulevaisuudessa. "Digitaalinen kulta" on narratiiveista ainakin tällä hetkellä selvästi vahvin. Bitcoinin maksuvälinekäyttö on yhä vähäistä ja ainakin länsimaissa myös mahdotonta verotuksen vuoksi. En muista nähneeni mitään realistisia esityksiä tämän muuttamiseksi. Valtaapitävillä ei toki ole mitään intressiä helpottaa BTC:n tuloa fiatin pelikentälle ja mahdollistaa sen käyttöä maksuvälineenä.

Ehkä Bank of Englandin tai Fort Knoxin holveissa ei nähdä Ledgereitä vielä meidän elinaikana, mutta Bitcoinista voisi tulla pienempien valtioiden ratkaisu (tyyliin El Salvador tai Suomi) ja etenkin yrityskentässä, kuten Microstrategy näyttää esimerkkiä. 

7
0
29.11.2024 - 12:41

hauturi

+3251
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2382

Tämä nyt ei varsinaisesti liity kryptovaluuttoihin, vaan muihin digitaalisiin assetteihin, erityisesti rahastoihin: voisiko joku aiheeseen perehtynyt antaa lyhyen yleiskatsauksen (tai linkin hyvään sellaiseen) miten tuo ekosysteemi rakentuu. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin yksi käyttötapaus on se, että rahastojen kulloinenkin NAV vahvistetaan lohkoketjuun, jolloin lohkoketjusta tulee rahaston arvon historiatieto. Toinen käyttötapaus on se, että rahastojen merkinnät ja lunastukset kirjataan lohkoketjuun, jolloin lohkoketjusta tulee rahaston omistajarekisteri. Sitten on varmaan käyttötapauksia, joissa rahastojen merkinnät ja lunastukset maksetaan kryptovaluutoilla. Tähän businekseen liittyy monenlaista toimijaa, joista tähän mennessä vastaan ovat tulleet mm. Tokeny ja Chainlink, mutta tuo kokonaisuus ei ole vielä ihan täysin hahmottunut.

5
0
29.11.2024 - 15:09

hauturi

+3251
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2382

Hamppi10 wrote:

https://bitcoinkeskus.com/alysopimus-smart-contract/

Oletan, että tämä oli vastauksena ylläolevaan kysymykseeni. Kiitoksia linkistä. Se kuvaa kiitettävästi taustalla olevaa teknologiaa, mutta sitä enemmän olen kiinnostunut ymmärtämään businesslogiikkaa ja mitä arvoa eri tyyppiset toimijat tuottavat. Sanotaan että on olemassa rahasto (tai perustetaan uusi). Mikä on lisäarvo sen tokenisoimisesta? Mitä kaikkea tuohon liittyy, minkä tyyppisiä toimijoita osallistuu? Miten se vaikuttaa rahaston sijoituksiin, arvonlaskentaan, hallintoon, levittämiseen, merkintöihin, lunastuksiin jne. 

3
-1
29.11.2024 - 15:31

Casteliero

+6848
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2240

hauturi wrote:

Tällä hetkellä yksittäisten rahastojen hyöty tulee enemmän tuonne settlement puolelle. Myynneissä/ostoissa joudutaan käyttämään jotain settlement palvelua (esim Euroclear taitaa olla sellainen) ja se tietty maksaa, sekä on hidasta. Yleensä noissa on se t+2. Kun rahasto on tokenisoitu ja myynneissä/ostoissa liikkuu tokeni lohkoketjussa, joka kuvaa osuutta siitä rahastosta, niin se settlement on käytännössä välitön ja kuluiltaan hyvin pieni siellä lohkoketjussa. Eli se tokenisoitu rahasto on kustannustehokkaampi uudella teknologialla käytettynä.

Sitten tietty jossain vaiheessa, kun osakkeet ja muut tokenisoidaan, niin myös rahastojen sisäinen balansointi jne helpottuu, kun niitä tokeneita voi rahasto myydä/ostaa vaikka automaatiolla. Ja sekin on siis tietty kustannustehokkaampi tapa. Eli indeksi-rahaston voi laittaa automaattisesti päivittymään vaikka joka päivän päätteeksi ja se myy/ostaa sitten sen mukaan noita tokeneita rahastosta ja settlaus on välitön niissäkin. 

Ja sitten on tietty noita hyötyjä esim auditoinneissa ja tilintarkastuksissa jne. Tai vaikka osakeyhtiön tapauksessa äänestyksissä on helppo antaa äänet tokeneille suoraan jne. 

Eli tokenisoinnin hyötyjä on nuo kustannustehokkuus, jossa saa noita turhia välikäsiä pois, hommat nopeutuu, kustannukset halpenee, byrokratia kevenee, helpompi asettaa sääntelyn rajoitteet jne. Hyötyjä on paljon.

9
0
29.11.2024 - 15:49

hauturi

+3251
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2382

Settlauksen osalta lienee vähän eroja siinä onko perinteinen rahasto (jota merkitään ja lunastetaan) vai ETF, jota myydään ja ostetaan pörssissä kuten osakkeita? 

Mutta kiitos, avaa taustalla olevaa businesslogiikkaa. 

2
0
29.11.2024 - 17:18

Casteliero

+6848
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2240

hauturi wrote:

Settlauksen osalta lienee vähän eroja siinä onko perinteinen rahasto (jota merkitään ja lunastetaan) vai ETF, jota myydään ja ostetaan pörssissä kuten osakkeita? 

Mutta kiitos, avaa taustalla olevaa businesslogiikkaa. 

Tuohon en osaa vastata. En tiedä noiden perinteisten rahastojen toimintamekaniikkaa tarpeeksi hyvin. Mutta varmasti uudesta teknologiasta löytyy hyötyjä, jotka parantaa niidenkin kustannustehokkuutta. Varsinkin, mitä useampi käyttää samaa teknologiaa. Silloin pystytään automatisoimaan enemmän asioita ja se hyöty kertaantuu. 

1
0
30.11.2024 - 13:03

Casteliero

+6848
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2240

Artsipappa wrote:

XRP omistajille on kryptopiirreissä naureskeltu, mutta kunnon raketti viime aikoina. Mistä toi mahtaa johtua..?

Gensler erosi ja SEC on ollut piikki Ripplen ja XRP:n lihassa. Sen on nyt nähty olevan jokin pelastus. ISO20022 myös iso narratiivi viime aikoina, vaikkakin pitäisi olla aika merkityksetön, mutta uppoaa. Vanhojen syklien porukkaa alkanut tulla takaisin, joille XRP on tuttu. Ja sitten noin yleisesti niin koko evankeliumi uppoaa väkeen. "Pankit ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ja kurssi on kohta biljoonatriljoonaa". Ja hype kasvattaa hypeä, siihen asti kun ei enää kasvata.

3
0
30.11.2024 - 13:15

Artsipappa

+2171
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1969

Casteliero wrote:

Eli luenko rivien välistä oikein jos tulkitsen että pidät XRP:ta turhana ja pelkkänä kuplana? 🤔 

1
0
30.11.2024 - 13:24

En tiedä onko se turha, mutta en ainakaan omasta kulmasta näe sellaista käyttöä, joka perustelisi melkein 180 miljardin markkina-arvon.

1
0
30.11.2024 - 15:21

Casteliero

+6848
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2240

ItiksenKiekko wrote:

Eilen perjantaina taisi olla aikojen suurin inflow Ethereum ETF:iin. Olisko se sitten altcoin season virallisesti. 

Tuossa on vähän siitä momentumin muutoksesta Sol/Sui->Eth/Tia, mistä tällä/viime viikolla olen vähän kirjoittanut. Ihan selkeesti minusta näkynyt tuota Solanan ja sen häntien momentumin hiipumista ja sen siirtymistä Ethereumiin ja sen häntiin. Toki tuo voi muuttua hyvinkin nopsaan takaisin päin, mutta ETF-flowt, sääntelyn pelon häviäminen ja tekniset uudistukset/suunnitelmat on nostanut Ethereumia taas hyvinkin relevantiksi. Se voi olla pitkäänkin kantava teema.

Kuva
3
0
30.11.2024 - 21:56

Never_too_old_…

+67
Liittynyt:
25.12.2017
Viestejä:
67

Casteliero wrote:

En tiedä onko se (XRP) turha, mutta en ainakaan omasta kulmasta näe sellaista käyttöä, joka perustelisi melkein 180 miljardin markkina-arvon.

Täytyy myöntää että  shortin laittaminen kutittelee mielessä jos/kun maaginen $2 raja rikotaan. Seuraava isompi droppi BTC:ssä voisi olla omiaan puhaltamaan tästä ilmat pihalle. Toisaalta, tässä tilanteessa kun markkinat näyttävät äärimmäisen epätehokkailta, panokset pitänee suhteuttaa sen mukaan. 

1
0
30.11.2024 - 22:18

Casteliero

+6848
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2240

Never_too_old_to_rock wrote:

Rohkee mies pitää olla, jos kiihkoilevia uskovaisia shorttaa. Itse en uskaltais edes pienellä panoksella. Mulla on tuohon Bitcoiniin omissa visioissa vielä ainakin yksi isompi pomppu ylös odotettavissa. Voin yrittää muistaa avata näkemystä, kun koneen äärellä olen.

3
0
30.11.2024 - 23:45

ItiksenKiekko

+489
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
302

SUI on ollut täällä puheenaiheena monesti ja mainittu "solana killerinä". Tulipahan tässä illan pikkutunneilla luettua VanEckin 7.11. julkaisema sui esittely: https://www.vaneck.com/fi/en/blog/digital-assets/exploring-sui-the-layer-1-ready-for-mass-adoption/

Kuka enää seuraavassa syklissä hommailee Solanassa?

IMO zklogin on ihan älytön steppi massa-adoptiolle ja Sui wallet omaa luokkaansa verrattuna solanan suosituimpana dAppiin Phantomiin.

SUIlla mahtaa olla myös suunnitelmissa pelimaailman nurkkaus. On tulossa omaa käsikonsolia ja Playtron wallettiin pystyy yhdistämään minkä tahansa käyttiksen (Steam, Epic. Ymss.)

6
0
1.12.2024 - 00:37

ItiksenKiekko

+489
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
302
So, what is Playtron OS?
Playtron OS is a Linux-based operating system designed to create a platform-agnostic ecosystem that breaks down the current fragmentation in gaming platforms.
At its core, Playtron OS is not just another launcher or operating system. It is a comprehensive solution that enables gamers to play games from multiple stores, including Steam, Epic, and GOG, all on a single platform.
Unlike locked-down ecosystems like Nintendo Switch or platform-specific systems, Playtron OS aims to be the "Android of gaming," an open, flexible platform that can run on multiple devices.
It can be installed everywhere on phones, PCs, set-top boxes, or gaming handhelds, you name it, all running on one platform with dramatically lower fees than traditional stores.
Instead of trying to compete with existing platforms head-on, it’s an OS that unifies them all.
Built on Fedora Silverblue, the operating system features an immutable file system that provides unprecedented security and anti-cheat capabilities. Game developers can verify digital signatures of builds and system DLLs, ensuring a tamper-proof gaming environment.
The genius here is that they're not asking developers to rebuild their games; they're providing a platform that makes existing games better while opening new revenue streams.
When I say "wherever Playtron OS goes," I mean exactly that; whether it's a gaming handheld, a smartphone, a PC, or a set-top box, it automatically comes with a Sui blockchain account built right into the operating system layer.
Using zkLogin, users can create a blockchain account using standard Web2 credentials.
2
-3
1.12.2024 - 10:01

ACB246

+3
Liittynyt:
24.11.2024
Viestejä:
1

Moi kaikille. Tulipa tyhmä käyttäjätunnus. Sain nyt tehtyä tunnukset vaikka olen seurannut sivua jo kauan kun löysin tämän kryptopuolen täältä. Kiitos kaikille keskustelijoille ja keskustelut on pysyneet asiallisena. Tullut hyviä tietoja ja näkemyksiä kryptoihin liittyen ja asiantuntijoita ja perusteluita tuntuu hyvin olevan. Itse en juuri englantia osaa, joten kaikki suomen kielen sisältö tervetullutta. Olen itse ollut kryptoissa 2017 alusta ja silloin bitcoin ostot tehnyt. Nyt omistan jo n. 30 eri kryptoa ja kuulun niihin mitkä jäivät viime nousuissa kotiutus tekemättä ajoissa. Nyt näyttää siltä että nämä kaikki vanhat kryptot vuonna 2021 hankitut rupeaa olemaan kohta samoissa. Esim. tuo  xrp tuntuu nyt jostain kumman syystä nousevan ja itsekin sitä ihmettelen, tänä päivänä en siihen tällä tiedolla enää sijoittaisi. Mutta minkäs teet kun vaan kurssi nousee ja nyt on juuri se vaikeus että koska tuosta hyppää pois ja ottaa voitot, ehkäpä pienissä sivuissa.

3
0
1.12.2024 - 13:57

Meuro

-203
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
566

Yks juttu lisää on se, että nyt Jenkeissä muuttuu toimintaympäristö, niin siellä perustetut projektit ovat pumpanneet senkin takia.

1
0
1.12.2024 - 23:43

Hamppi10

+34
Liittynyt:
15.10.2018
Viestejä:
83

Milloinkahan Suomessa alkaa nuo kryptoilla maksaminen yleistymään. Eri toimijat tarjoaa noita palveluita jo maailmalla ja kauppias voi halutessaan saada maksun vaikka ihan euroissa. Esimerkiksi verkkokauppa.comin 400-500 miljoonan vuosimyynnillä maksun välittäjien 1-3% siivu on jo merkittävä. Uusilla tekniikoilla voi päästä murto osiin.

4
0
2.12.2024 - 07:41

Never_too_old_…

+67
Liittynyt:
25.12.2017
Viestejä:
67

Huhhuh, kyllä se on uskottava että bullrun on alkanut. Kymppisakissakin järjestys meni taas uusiksi; Ripple on markkina-arvoltaan kolmanneksi arvokkain, ohitti yöllä jopa Tetherin. :-D

Onneksi en ehtinyt laittaa shorttia, se olisi nyt knokissa.

2
0
2.12.2024 - 08:41

Casteliero

+6848
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2240

Never_too_old_to_rock wrote:

Huhhuh, kyllä se on uskottava että bullrun on alkanut. Kymppisakissakin järjestys meni taas uusiksi; Ripple on markkina-arvoltaan kolmanneksi arvokkain, ohitti yöllä jopa Tetherin. :-D

Onneksi en ehtinyt laittaa shorttia, se olisi nyt knokissa.

Se on kyllä vähän erikoista, että nuo ISO20022-kolikot on nyt pumpannut nyt noin kovaa viime aikoina. Tuossa listaa 30 päivän nousuista:

  • XRP - n. 375%
  • Cardano - n. 225%
  • Stellar - n. 490%
  • Hedera - n. 460%
  • Algorand - n. 345%
  • IOTA - n. 220%

Eihän tuo tietenkään sattumaa ole, että just nuo ISO20022-kolikot pumppaa, mutta onko siellä taustalla jotain tietoa tuohon liittyen on sitten eri juttu. Onko niillä oikeasti joku etu sääntelyssä tai käyttöön otossa tms. Ja mihin tarkoitukseen. Ja kuka noita nyt ylipäätään ostaa. Ei nuo kaikki voi olla pelkästään aiempien syklien ostajia, jotka ostaa nyt sattumoisin just noita ISO20022-kolikoita. Onko siellä jotain isompia tahoja nyt ostelemassa noita jostain syystä. Erikoista joka tapauksessa.

EDIT: Tuossa on 30 päivän kovimmat nousijat top100-listalta. Orava on pelkästään noussut noita ISO20022-kolikoita kovempaa.

Kuva
2
0
2.12.2024 - 09:34

Lokki

+188
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
236

Hamppi10 wrote:

Milloinkahan Suomessa alkaa nuo kryptoilla maksaminen yleistymään. Eri toimijat tarjoaa noita palveluita jo maailmalla ja kauppias voi halutessaan saada maksun vaikka ihan euroissa. Esimerkiksi verkkokauppa.comin 400-500 miljoonan vuosimyynnillä maksun välittäjien 1-3% siivu on jo merkittävä. Uusilla tekniikoilla voi päästä murto osiin.

EI varmaan ennen kuin verotus muuttuu. Nykyisellään joutuisi jokaisesta kaupasta laskemaan verotuksen erikseen, koska voitto/tappio realisoituu.

1
0
2.12.2024 - 09:51

Hamppi10

+34
Liittynyt:
15.10.2018
Viestejä:
83

Ei välttämättä suuri ongelma tuo verotus jos yritys ottaa maksun juuri vaikka euroissa. Maksaja voi noissa yleensä valita käyttämänsä valuutan samoin kuin vastaanottaja.  Sama toimintaperiaate mikä monissa krypto korteissa jo on. Nyt jo voi esimerkiksi vuoden steikkaus palkkiot nostaa ulos kerran vuodessa ja muuttaa stable coineiksi tai fiat valuutaksi, milloin tulee vain 1-2 verotettavaa transaktiota ja niitä voi sitten käyttää krypto kortilla ilman vero ongelmia.

0
0
2.12.2024 - 10:52

Antti Hyppänen

+2203
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
777

Lokki wrote:

EI varmaan ennen kuin verotus muuttuu. Nykyisellään joutuisi jokaisesta kaupasta laskemaan verotuksen erikseen, koska voitto/tappio realisoituu.

Ja vielä tärkeämpi kysymys: jos mulla on esim. lompakossa bitcoineja ja uskon BTC:n arvonnousuun, niin miksi ihmeessä mä haluaisin maksaa niillä jotain? Niin kauan kun nykyinen fiat-järjestelmä on olemassa, kannattaa aina vain tuhlata inflaation syömät eurot pois ja antaa kryptojen olla lompakossa. Vähän sama asia kun maksaisi kaupassa myymällä siivun Nordnetin portfoliosta, vaikka tilillä olisi euroja.

1
0
2.12.2024 - 10:55

Antti Hyppänen

+2203
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
777

XRP:n kurssinousu vain jatkuu ja jatkuu. Kuvassa päiväkohtaisilla kynttilöillä. 50 päivän ja 200 päivän trendilinjat ovat vasta pikkuhiljaa kääntyneet nousuun.

Kurssi on noussut päivässä +25 %, viikossa +55 % ja kuukaudessa +360 %. Viikonloppuna XRP:n markkina-arvo ohitti Solanan ja Tetherin, eli XRP on nyt 3. suurin kryptovaluutta. 

On kyllä huikea nousu näin ison markkina-arvon kryptovaluutalle ja vielä samaan aikaan kun muu markkina on liikkunut viikon lähinnä sivuttain.

Kuten tavallista, sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan hullumpia kurssiennustuksia ja spekulaatiota. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkälle tämä oikein kantaa ennen isompaa korjausta.

2
0
2.12.2024 - 11:36

Husse72

+227
Liittynyt:
10.5.2022
Viestejä:
259

Antti Hyppänen wrote:

XRP:n kurssinousu vain jatkuu ja jatkuu. Kuvassa päiväkohtaisilla kynttilöillä. 50 päivän ja 200 päivän trendilinjat ovat vasta pikkuhiljaa kääntyneet nousuun.

Kurssi on noussut päivässä +25 %, viikossa +55 % ja kuukaudessa +360 %. Viikonloppuna XRP:n markkina-arvo ohitti Solanan ja Tetherin, eli XRP on nyt 3. suurin kryptovaluutta. 

On kyllä huikea nousu näin ison markkina-arvon kryptovaluutalle ja vielä samaan aikaan kun muu markkina on liikkunut viikon lähinnä sivuttain.

Kuten tavallista, sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan hullumpia kurssiennustuksia ja spekulaatiota. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkälle tämä oikein kantaa ennen isompaa korjausta.

Onnittelut XRP holdaajille. Nyt aletaan liikkumaan jo vaarallisilla vesillä kun tuntuu, että raha alkanut siirtymään muista tuohon ja ei välttämättä ole kovin terveällä pohjalla. Perhana kun joku iso aloittaa myynnit niin sitten tulee rumaa jälkeä 👀 

1
0