29
forum
|

Pentti Jokinen

+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

"The issue is not which horse in the race is the most likely winner, but which horse or horses are offering odds that exceed their actual chances of victory." – Steven Crist 

Meikäläisen taustoista sen verran, että olen 38 vuotias helsinkiläinen DI, yrittäjä ja aktiivinen yksityissijoittaja. Sijoittaminen rupesi kiinnostamaan ja tuli vakavemmin kuvioihin finanssikriisin mainingeissa. Aloittelijan tuurilla laitoin paljon munia edellisen vuosikymmenen aikana Applen, Visan, ja Niken kaltaisiin isoihin Yhdysvaltalaisiin yhtiöihin, joita lähinnä ihailin brändeinä.

Sittemmin olen oppinut paljon muutakin sijoittamisesta. En tosin tiedä kuinka hyväksi se on ollut sijoitustuotoilleni. Fokus kun on viime vuosina siirtynyt isoista jenkkifirmoista outoihin pikkufirmoihin ja alhaisiin arvostuksiin - ja siinähän ei ole tunnetusti ollut mitään järkeä. Onneksi hyviä sijoituksia löytyy välillä muualtakin kun Magnificient 7 joukosta, vaikka indeksit ei sitä aina paljasta.

Olen vuosia julkaissut ajatuksia sijoittamisesta Twitteriin (https://x.com/PenttiJokinen) ja nyt aloitan kirjoittamaan pidempiä juttuja tänne Sijoitustietoon. Ja toki pyrin osallistumaan keskusteluun myös täällä foorumin puolella, kaikki palaute ja mielipiteet on tervetullutta!

Seuraan markkinoita globaalilla haarukalla, enkä ole koskaan erityisesti painottanut kotimarkkinaamme Suomea. Se tulee näkymään myös täällä julkaistavissa jutuissa. Olen pohjimmiltani opportunistinen generalisti. Pyrin ymmärtämään markkinoita laaja-alaisesti, löytämään mahdollisuuksia sieltä, missä niitä kulloinkin on tarjolla ja välttämään sokeita kohtia. Vahvin osaaminen on kuluttajatuotesektorista. 

Ymmärrän ja kunnioitan monipuolisesti myös eri sijoitustyylejä – olen lukenut sekä Intelligent Investorin, että Market Wizardit. Uskon, että markkinan voi voittaa monesta eri kulmasta ja on hyvä ymmärtää millä logiikalla muut markkinaosapuolet toimivat, eli miten ja miksi hinta markkinalla muodostuu. Käytän myös hyväkseni omassa sijoittamisessa oppeja monesta suunnasta. Vaikka pääosin etsin pidempiä sijoituksia, välillä tulee treidattua selkeästi lyhyempää aikaikkunaa kun sisäinen Druckenmillerini niin vaatii.  


Sijoittamisen ytimessä itselleni on markkinoiden odotusten ymmärtäminen. Ei riitä, että löydetään parhaat firmat ja “voittajat”, vaan pitää löytää firmat/tilanteet joiden hinnoittelu tarjoaa parhaan todennäköisyyden hyviin tuottoihin. Tämän on kiteyttänyt myös erittäin hyvin Steven Crist erinomaisessa ravivedonlyöntiä käsittelevässä artikkelissa “Crist on Value”, josta yllä oleva lainaus on peräisin. Sijoittaminen kun on loppujen lopuksi vedonlyöntiä epävarmoissa olosuhteissa, eli todennäköisyyksien arvioimista.  

Odotusten ymmärtäminen vaatii yleensä firmojen seuraamista pidemmän aikaa. Miten hinta reagoi uutisiin / tuloksiin antaa tästä vinkkejä. Analyytikkojen arviot antavat toki jonkinlaisen pohjan, välillä tarkankin, mutta ei aina. Talouden yleinen tilanne antaa kontekstin missä yritykset toimivat, joten sen ymmärtäminen on myös tärkeää, vaikka sitä ei puhtaasti osto/myyntisignaalina käyttäisikään.

Legendaarinen sijoittaja Peter Lynch sanoi, että “The person that turns over the most rocks wins the game.”. Itsekin uskon tähän - pitää käydä läpi paljon yrityksiä ja tilanteita, että oppii tunnistamaan ja löytää ne harvinaiset helmet markkinoilta loputtomien kivien joukosta. Ja näin myös oma filtteri kehittyy. Oleellisen tiedon poimiminen nykymaailman informaatiotulvan keskellä on varmasti yksi tämän pelin ratkaisevimpia tekijöitä. 

Nykyisin onneksi me piensijoittajat voimme onneksi yhdistää voimamme jakamalla ideoita ja analyysejä. Joten toivotaan, että näistä minunkin artikkeleista jokunen jollekkin sopiva helmi löytyy!

Ps. Mitään mitä jaan ei tule ymmärtää sijoitussuosituksena, vaan taustatietona ja ideoina, joista jokainen voi itse päättää sopiiko se omaan salkkuun ja mihin hintaan.  

12
0
27.6.2024 - 10:01

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18
5
0
27.6.2024 - 10:26

Almanakka

+775
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
417

Todella hyvä analyysi, kiitos! Muutama kysymyskin heräsi lukiessa.

  1. Miten tärkeä asiakas Theon on Exosensille? Exosens tuntuu olevan aika tärkeä Theonille, mutta toimiiko suhde myös toisin päin?
  2. Miten kestävä kilpailuetu halpa työvoima on? Eikö kilpailijatkin voi kohtalaisen helposti pyrkiä tekemään halvemmalla työvoimalla? Etenkin, jos toiminta on laajempaa (isot hajautuneemmat kilpailjiat) ja tehtaassa pystyttäisiin ehkä tekemään muutakin, kuin pimeänäkölaseja. Räätälöinti ja asiakkaan tunteminen kuulostaa kestävämmältä kilpailuedulta - etenkin kun puhutaan äärimmäistä luottamusta vaativista tuotteista ja sektorista.
  3. Exosensin kannattavuutta ja pääomaintensiivisyyttä olisi kiva ymmärtää myös, mutta ehkä odotan väläyttämääsi jatkoartikkelia Exonsensista. Tämä siis siksi, että minullakin ensimmäinen ajatus putkien valmistamisen hankkimisesta omaan yhtiöön oli negatiivinen. Miksi muuttaa toimivaa konseptia? Tästä kuviosta olisi kuitenkin kiva ymmärtä lisää ylipäätään - mitä tuotannon integrointi Theoniin tarkoittaisi.
3
0
27.6.2024 - 13:19

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Kiitos! 

1.  Theon on myös erittäin tärkeä Exosenssille. Selkeästi suurin asiakas (36% liikevaihdosta), eli aika symbioosissa nämä menee. Toki ei ehkä ihan niin "elintärkeä" strategisesti, mutta neuvotteluvoimaa varmasti jonkin verran löytyy.

Exosenssin prospectuksesta: "Its largest customer, Theon International, linked to the Amplification business, accounted for 36% of its revenue for the fiscal year ended 31 December 2023 and 21% of its revenue for the 12-month period ended 31 December 2022 (and 26% of its revenue on average over the last three fiscal years)."

2. Ihan hyvä kysymys. Sanoisin, että tällä hetkellä kuitenkin aika kestävä koska esim isossa kilpailijamassa Saksassa keskipalkat ovat lähes kolminkertaiset. Toki Saksalaiset voivat ulkoistaa tuotantoa halvempiin maihin, mutta kuten artikkelissa totesin niin nyt suositaan Eurooppalaista tuotantoa, joten perus "tilataan Kiinasta" ratkaisua ei ole. Ei toki mikään vahvin vallihauta tämä, jos joku lähtisi tosissaan investoimaan jonnekkin. Mutta onko tarpeeksi niche markkina ettei isommat lähde investoimaan kun kädet täynnä omien isompien tuotekategorioiden kuten tankkien, hävittäjien, ammusten jne kanssa? Työvoimasta/kapasiteetista on tällä hetkellä huutavaa pulaa.

3. Jep täytyy tätä kuviota tarkemmin yrittää ymmärtää / avata sitten seuraavassa artikkelissa. Tämmöinen luku löytyi pikaisesti Exosenssin prospectuksesta: "for the year ended 31 December 2023, the Group recorded a return on capital employed (ROCE)14 of 23%." Eli ihan hyvää tuottoa sielläkin on viime vuonna tehty. Yleisestikkin siis ihan kannattava firma myös Exosens!

 

Tässä vielä uutta videota Theonin tuoteportfoliosta niin saa käsitystä ettei ihan pelkkiä pimeänäkökiikareita tehdä vaikka ne on selkeästi isoin tuoteryhmä tällä hetkellä. 

 

6
0
16.7.2024 - 18:28

Almanakka

+775
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
417

Kuluttajafirmoilla (ainakin luksus) alkanut hieman tulokset tai ainakin reaktiot rakoilemaan. Kiinan kanssa tuntuu olevan vaikeaa, mutta ainakin vielä jätetään kertomatta mitään heikkoutta Jenkeistä. Tältä viikolta ainakin seuraavat:

BRBY -20%
BOSS -7%
UHR -10%
HELE -30% aiemmin 

ja nyt CFR sanoi Kiinan myynnin laskeneen melkein 30%. 

Luxury spend edelleen aika alamaissa

Kuva

En oikeastaan tiedä mistä ajattelin Jenkkienkin hieman alkaneen heikkenemään, mutta jos näin käy niin valinnanvaraisia tuotteita myyvillä kuluttajafirmoilla voi olla vieläkin lisää haasteita edessä ennen kuin isommin helpottaa.

Mitä ajatuksia Pentti tästä? Onko enemmän Kiinaan tai luksukseen rajattu ilmiö vai heikkeneekö taas laajemmin? Nyt tietysti hinnottelu ei enää vaadi samalla tavalla kuin 2021, mutta heikkenevään tulosmomentumiin ostaminenkaan ei usein toimi.

1
0
23.7.2024 - 16:14

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Luksus sektorilla joo selkeä korjaus meneillään. Aika laajalti parikyt pinnaa tultu alas alkuvuodesta. Ja juurikin Kiinan näkymien heikkoudesta munkin mielestä johtuu.

Jenkeissä luksuskuluttaja on jo pidemmän aikaa ollut heikompi ja joten se ei sinäänsä mun mielestä ole tullut uutena tietona. Vertailuluvut on vaikeita kun käytiin kuitenkin monessa mielessä melkoisessa kuplassa 20-21 ja sieltä sitten lasketeltu.  

Isommassa kuvassa siis jenkkikuluttajassa ei ole mun mielestä tapahtunut nyt mitään dramaattista, kulutuskäyrät näyttää vähän tasaantuvan mutta niin toki pitääkin kun inflaatio tippuu jne. Eli kohtuullisen vahva vieläkin. Ja karkeasti sama tilanne Euroopassakin, vaikka Euroopassa ei ihan niin hyvä "base line". Tällä hetkellä markkinat ei näytä ennustavan taantumaa, joten toki jos sitä ruvetaan hinnoittelemaan niin siihen soppaan vedetään sitten varmasti heikentyvä kuluttajakin.

Osa yrityksistä pärjännyt paremmin (esim Adidas ja Spotify hyvät tulokset), osa heikommin (mm. Nikella ollut vaikeeta isoista). Sanoisin, että pääosin noi sun nostamat dipit on yrityskohtaisia ongelmia, en ehkä vetäisi vielä ainakaan suoria viivoja heikentyvään kuluttajaan.. Kellomarkkina ($UHR) esim kävi melkoisessa kuplassa ja paljon oli kasvuodotuksia ladattu Kiinaan ja vieläkin niitä vedetään alas. Jos siellä ois johdolla parempi ote pääomien käytön kanssa, niin ehdottomasti alkaisi se putoava puukko kiinnostamaan, mutta katotaan saisko esim omien ostot joskus aloitettu.

Mutta toki paljon mielenkiintoisia tuloksia / näkymiä vielä näkemättä tällä tuloskaudella, joten palaillaan asiaan kun tuloksia alkaa tippumaan!

Kuva
Kuva
Kuva

 

2
0
25.7.2024 - 10:43

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Theonilta H1 Trading update, tästä pikainen analyysi:

 

Kuva

 

Liikevaihdon kasvu juoksee vieläkin selvästi 2024 kokonaisennustetta korkeammalla. 2024 Q1 +180% ja H1 +161%. Konsensusennusteet on +55% koko vuodelle, mikä on suht lähellä yrityksen oman ohjeistuksen alalaitaa. Eli siinä lienee painetta enemmänkin ylöspäin, olisin yllättynyt jos ei ylitetä ennusteita. EBIT marginaali oli H1 odotusten mukaisesti "mid twenties" eli 25% luokkaa. Nykyarvostus < 10 x EBIT (2024 ennusteella).

Pidemmälle katsominen on vielä hankalaa. Soft backlog on tippunut vuoden 2023 lopulta €540M nyt €427M. Toki se vieläkin on melko korkea. 

Uudet tilaukset H1 oli €77M. Vertailukua H1 2023 ei ole suoraan saatavilla. Q1 2024 osalta uudet tilaukset oli €39M jossa oli kasvua +26%. Vuoden 2023 osalta uudet tilaukset oli kokonaisuudessaan €506M, eli niiden on täytynyt ton Q1 2023 luvun (about €31M) perusteella tulla erittäin loppuvuosipainotteisesti. Ja niin Theon myös mainitsee tiedotteessa: " The Company expects order intake to accelerate towards the year-end in line with traditional weighting and the pending demand in the market. "

Joka tapauksessa paljon pitäisi saada uusia tilauksia raavittua H2 jotta päästäisiin lähelle 2023 tilauskantaa. Toisaalta hinnan perusteella ei voidakkaan olettaa lähellekkään 2024 kaltaista kasvua enää seuraaville vuosille, eli tilauskantaan täytynee olettaa laskua. Tai sitten hinnan pitää ruveta joustamaan vauhdilla ylöspäin. :)

Saatiin myös ensimmäinen vinkki M&A aktiviteeteista:  "The Company continues to progress its pipeline of acquisitions in line with its stated inorganic growth strategy and anticipates announcing its first acquisition post-IPO within a few weeks." 

Mielenkiintoista nähdä mitä tulossa, tämä on suht villi kortti vielä tähän sijoituscaseen!

 

1
0
1.8.2024 - 10:40

Mikko Mäkinen

+2512
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
324

Kumpi susta on mielenkiintoisempi sijoituskohde: Theon vai Exosens? Ostin Theonia pienen erän. Mutta itselläni on yleensä ongelma, että ostan halvempaa ja huonompaa. Exosens sinänsä tuntuisi enemmän korkean teknologian firmalta, jonka kilpailuetu ei perustu niinkään maantieteeseen kuten Theon jossain määrin. 

Toisaalta, jos Exosens uskoisi kasvun jatkumiseen nykybisneksellä, pääomaa voisi käyttää siihen eikä yritysostoihin. Siinä mielessä korkeahko EV/S tuntuu vähän pelottavalta. Toki Ruotsista on hyviä esimerkkejä sarjaostajista, mutta yleensä sijoitusajankohta on varmempi, kun on nähty vähintään 3-4 hyvää kauppaa ensin.

3
0
1.8.2024 - 11:21

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Theonia itselläkin salkussa ja Exosenssia ei (vielä ainakaan). Theon omaan silmään vielä selkeämpi/yksinkertaisempi case, ja  tosiaan vähän halvempi, eli ehkä vähän enemmän hinnoiteltu sitä todennäköisesti näkyvissä olevaa kasvun tasaantumista / heikentyvää sykliä.

Veikkaan tosin, että nämä liikkuu aika synkassa vielä lähiaikoina, eli vahvasti "puolustussyklin" mukana. Pidemmällä tähtäimellä Exosenssin menestys riippuu sitten varmasti enemmän yritysostojen onnistumisesta. Ja tästä on tosiaan vielä aika vähän track recordia arvioitavaksi ja veikkaan että moni muukin ajattelee samalla lailla, vaihto on vielä pientä..

Pääomien käytöstä: Exosens tekee kuitenkin aika vahvaa kassavirtaa (+€80M konsensus tällä vuodelle) eikä perusliiketoiminta taida mitenkään hirveesti syödä (viime vuoden capex €23M). Esim Theonille pystytty toimittamaan käsittääkseni ilman suurempia ongelmia kolminumeroistenkin kasvulukujen aikana komponentteja. Eli sinäänsä ymmärrettävää että allokoidaan muualle ja heillä selkeesti yritysostovetoinen kasvu strategiana mielummin kuin palauttelu. High risk / high reward tyyppinen strategiahan tämä on! 

Ja juurikin pari tuntia sitten näköjään saatiin maaliin ydinvoimaan liittyvä osto josta artikkelissa mainitsin:

 

Kuva

 

 

5
0
16.8.2024 - 15:32

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18
4
0
18.8.2024 - 15:04

Almanakka

+775
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
417

Kiitos hyvästä tiivistyksestä Pentti! Luokittelit tekstissä useita eri kuluttaja-aloja luksuksesta outdooriin. Mikä alasektori on mielestäsi näistä houkuttelevin tällä hetkellä hinta, näkymät ja sykli huomioiden? Onko joku alasektori, jota välttäisit toistaiseksi hinnasta, näkymistä tai syklistä johtuen?

0
0
27.8.2024 - 11:02

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Pahoittelut kestäneestä vastauksesta, viime viikko meni pohjoisen erämaassa bittien tavoittamattomissa..

Alasektoreista on yleistyksenä aika vaikea sanoa. Kaiketi se yleinen ohjenuora on valmistatutua heikentyvään kuluttajaan ostamalla defensiivisiä, eli halpoja / ei valinnanvaraisia tuotteita myyviä yrityksiä. Sanoisin, että tämä näkemys on jo aika pitkälti konsensus, katsoen esim Walmartin osakekurssia, joka huitelee ATH:ssa sekä absoluuttisesti, että multippelien osalta (jotka ovat lähes tuplat pitkän ajan keskiarvoon).   

Kuva


Itseäni eniten kiinnostaa pahiten "korona krapulasta" kärsineet. Eli ne brändit / tuotteet jotka elelivät leveästi koronan jälkeisessä boomissa ja nyt ovat kokeneet vaikeita vuosia. Suurimman osan kohdalla markkina tuntuu hinnoittelevan ongelmien jatkuvan, mikä voi toki olla totta jos talouden tilanne heikkenee, mutta kyllä se nousukausikin sieltä taas varmaan joskus tulee. Eli suht alhaisilla kertoimilla tarjolla useita potentiaalisesti laadukkaita firmoja. 

Paljon näitä löytynee juurikin outdoor ja urheilu puolelta, esim: Nike, Lululemon, Canada Goose, Yeti, Fenix Outdoor. Japanista esim. Ryohin Keikaku tai Goldwin. Mutta myös laajemmin harkinnanvaraisen kulutuksen puolelta. Vinkkejä koronakrapulan taittumisesta voi etsiä D2C (suoraan kuluttajille) ja tukkumyynnin eroavaisuuksista. Jos D2C jo kasvaa, mutta tukkumyynti sakkaa vieläkin, niinkun monella havaittavissa tällä hetkellä, kyse voi olla enemmän jälleenmyyjien varasto-ongelmista kun varsinaisesti brändin ongelmista. 

Jopa sähköautot voisi heittää tähän kategoriaan. Toki niiden skaalamisessa kyse on monesta muustakin asiasta kun pelkästä kulutussyklistä. Mutta varmasti iso vaikutus esim Teslan kasvuvaikeuksiin viime aikoina on sillä, että helpoimmin tavoiteltava markkina saturoitiin aika pahasti koronan jälkeisen boomin aikana.

Kuten artikkelissa totesin, luksusfirmat on Kiinan näkymät huomioiden mielestäni aika vaikeassa paikassa. Toki suhtellisen defensiivisiä yhtiöitä nämäkin, eli periaatteessa "taantuman kestäviä". Mutta kun esim LVMH on arvostukseltaan noin pitkän ajan keskiarvoissa, ja Hermes ja Ferrari erittäin kalliita, en kokonaisuutena pidä luksussektoria mitenkään erityisen houkuttelevana juuri nyt. Tilanne voi toki myös äkkiä kääntyä päälaelleen jos Kiinassa tapahtuu käännettä tai aloitetaan vauhdikkaat elvytystoimet. Ja toki luksuspuoleltakin varmasti voittajia löytyy pitkällä tähtäimellä. Katsoisin itse siinä enemmän "pienempään" päähän, esim Moncler, Prada, Brunello Cuccinelli jne.

2
0
3.9.2024 - 21:18

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Exosenssilta H1 tulos tänään ulos,  tästä pikainen analyysi:

https://ipo.exosens.com/system/files/2024-09/Exosens%20-%20H1%202024%20Results%20Presentation%20-%20vF.pdf

Tarina jatkuu jotakuinkin odotetunlaisena tai jopa hieman parempana. Liikevaihdon 50% kasvu oli jo tiedossa, mutta myös marginaalit paranivat kautta linjan ja kassavirta oli vahvassa kasvussa. Markkinoiden odotuksetkin taidettiin vähän ylittää, osake oli selkeässä nousussa näin muuten hieman mollivoittoisena päivänä. 

Kuva
Kuva



He antoivat myös mielenkiintoista lisävaloa heidän suurimpaan markkinaan, pimeänäkölaitteisiin. Eli vahva linkki myös Theoniin, joka kokoonpanee ja myy pimeänäkölaitteita käyttäen Exosenssin valonvahvistinputkia. 

IPO esitteessä mainittua 1:1 pointtia teroitettiin: erityisesti Nato joukkojen tavoitteena on varustaa jokainen sotilas pimeänäkökyvykkyydellä. Vaikka ennusteiden mukainen kasvu jatkuisi vuoteen 2027 loppuun, olisi silloin vasta 50% potentiaalisista joukoista varustettu pimeänäkölaitteilla. Tähän peilaten kasvuapotentiaalia olisi vielä paljon jäljellä. 

Ja koska teknologianpäivitykset ja muista syistä johtuvat uusimiset kuuluvat normaalin sykliin laitteiden käyttäjille (max 10v käyttöikä laitteille, kovassa käytössä merkittävästi vähemmän), on normaalia uusintasykliä odotettavissa myös näille hurjille kasvuvuosille 2020-2023 tod näk jo ennen 2030. Tämä ei toki poista isojen tilauksien tuomaa potentiaalisesti syklisyyttä kvartaalien/vuosien välillä, mitä tämän tyyppiset tuotteet usein näkevät.

 

Kuva



 

Kuva


Ohjeistus loppuvuodelle pysyi samana. Puhelussa johto painotti ”konservatiivisuuttaan uutena yrityksenä julkisilla markkinoilla”, kun analyytikot kyselivät, että eikös näillä numeroilla näytä että alarivien osalta varsinkin mennään yli. Eli kyllä rivien välistä lukisin että tilanne on melko hyvä, ja uskoisin että markkinoiden odotukset hilataan vähän virallista ohjeistusta ylemmäs. Vaihto on tosin vieläkin hyvin pientä, eli ei tästä erityisen moni ole vielä kiinnostunut.

Exosenssin arvostus on pyörinyt karkeasti €1 miljardin nurkilla ja nettovelkaa €140M päälle, eli valuaatio on vieläkin hyvin maltillinen. Nykyisillä ennusteilla EV < 10 x EBITDA. "Alemmillakaan" tasoilla ei kertoimet kauhean korkeaksi nouse, riippuen vähän mitä riviä nyt tarkalleen käyttää, heillä on jostain syystä aika monimutkainen tapa näyttää tuloksen alempia rivejä ja kassavirtoja. 

Tilanne tosin siinä mielessä pysyy samana, että vaikea vielä arvioida isossa kuvassa tulevien yritysostojen arvonluontia. Mutta erittäin hyvältä suorittaminen tällä hetkellä näyttää!

Kuva


 

5
0
4.9.2024 - 05:42

Almanakka

+775
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
417

Kiitos hyvästä kiteytyksestä! Nämä pienet, verrattain tuntemattomat yhtiöt, jotka toimivat kuumalla alalla ovat kyllä mielenkiintoisia. Tai siis itse uskon puolustusinvestointien nousseen hyvinkin pitkäksi aikaa eikä kyseessä ole tilapäinen ilmiö. Kasvu varmaan hidastuu, kun pahimmat puutteet saadaan markkinoilta täytettyä ja sitten on vastassa valtavan kysynnän vuodet. Jotenkin vaikea hahmottaa millä tasolla liikevaihto voisi vuositasolla pyöriä sitten kun kysyntäpiikki on ohi ja ollaan normaalimmassa korvauskysyntäsyklissä.

2
0
4.9.2024 - 08:02

mskomu

+1396
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
687

Jonkinlaista riskiä voisi olla, että kun markkina kasvaa ja katteet on hyviä, niin se on omiaan luomaan kilpailua. En juuri puolustusteollisuutta tunne, mutta olettaisin, että siellä on hyvin pitkiä sopimuksia ja korkea kynnys vaihtaa toimittajaa, eli varmaan ainakaan lyhyellä aikavälillä tällaista ei odottaisi tapahtuvan. Lisäksi jos koko toimiala kasvaa, niin pienempi todennäköisyys sille, että joku alan jätti levittäytyisi myös vaikkapa valonvahvistimiin, vaan kuvittelisin näin tapahtuvan todennäköisemmin silloin, kun heidän oma bisneksensä ei vedä ja pitää koittaa kehittää korvaavaa bisnestä. Taas jos joku jätti levittäytyy alalle ostamalla tällaisen hiljattain listautuneen yrityksen, niin se nyt ei omistajan näkökulmasta ole riski.

Kiitoksia minunkin puolesta. Pitää koittaa loihtia jostain aikaa, että saisi vähän omaakin analyysiä tueksi. Toistaiseksi vasta pieni seurantapositio Theonista.

4
0
4.9.2024 - 23:17

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Juu aika samanlaisia ajatuksia täälläkin päin. Syklin ennustaminen on erittäin vaikeaa ja osittain yrityskohtaistakin, mutta tässä muutama näkökulma isoon kuvaan: 

1) Euroopassa "lähtötilanne" oli erittäin alhainen,  varsinkin kun puhutaan pre 2014 tasoista. Toki erityisesti tilanne muuttui vuonna 2022. Puolustusvoimia ja -teollisuutta oli suurimman osan maista johdolla vedetty aika pienillä valoilla edelliset pari vuosikymmentä, hyvä esimerkki tästä Saksa. Ensimmäisessä aallossa nyt paikataan pahimpia puutteita ja kysyntä on ollut paljon suurempaa kun tarjonta, kapasiteettiongelmien kanssa on taisteltu lähes kaikissa kategorioissa ja varsinkin isompien firmojen kohdalla tulosta vasta nyt ruvettu oikeasti tekemään, 2022 - 2023 oli vielä melko vaikeita. 

Kuva



2)  Nyt (tai lähivuosina) kun pahimpia puutteita on saatu tilkittyä, niin pitää määrittää mihin ns. puolustusmenobudjetit asettuu ja kysyntä/tarjonta alkaa taas löytämään balanssia. Puhutaan kuitenkin isosta tasoharppauksesta ylöspäin vuosittain käytettävissä määrärahoissa. Eli en näkis että varsinaista kuplaa ois kehittynyt puolustusteollisuuden firmoihin, vaikka rajusti mentykkin ylös. Aika maltillisesti kuitenkin arvostettu, eli kasvun hidastuminen / tasaantuminen ehdottomasti odotuksissa. Ukrainaakin voi olla että joudutaan tukemaan vielä pitkään, tämä on 34% kaikesta EU firmojen viennistä tällä hetkellä. Ja tilauskirjat on kuitenkin laajalti vielä erittäin pitkät. Esim Saksan Rheinmetallilla 2024 ennustettu liikevaihto 9,9 miljardia ja order book tällä hetkellä 48 miljardia. Paljon on vielä rahaa allokoitu tähänkin aaltoon.. 

Kuva


3) Varmasti joidenkin tuotteiden kohdalla tullaan näkemään syklisyyttä. Ja esimerkiksi juuri Theon vähän pelottaa tämän kannalta, jos ei jonkun kvartaalin/puolivuotisen aikana saadakkaan uusia isoja tilauksia niin voi markkina säikähtää. Silti kasvunvaraa voi olla vielä pitkään ja base level Theonin kysynnälle on korkeampi vs pre 2022 melkeen kaikissa omissa skenaarioissa. 2021 Theon kuitenkin teki jo €20M tulosta ja nykyinen EV jotain €700M, joten mittaluokassa ei mun silmään mitenkään ihan mahdoton down side skenaario. Näin ranteella vetästynä, toki jos liikevaihto oikeasti tippuisi noin paljon niin nykyisellä kapasiteetilla tulos tippuis enemmän. Mutta Theoninkin order book kaikkinensa kattaa melkeen kolme vuotta eteenpäin ennustettua kasvua. Toki niistä suurin osa ei ole mitenkään varmaa, mutta tähän asti on käännetty kaikki liikevaihdoksi. 

4) Isona muuttujana tässä kaikessa on toki globaali tilanne, poliittiset muuttujat (mitä halutaan tehdä), Venäjän (ja Ukrainan) tilanne ja potentiaaliset Kiina skenaariot jne. Vaikea/mahdoton ennustaa, mutta en itse ainakaan näe "ongelmat poistuu ja puolustusmäärärahoja ruvetaan vetämään taas alas" skenaariota lähivuosina erityisen todennäköisenä. 

5) Kilpailutilanne toki elää ja nykytilanne vetää varmasti paljon kiinnostuneita yrittäjiä. Konsolidaatiota varmasti tapahtuu. Mutta sanoisin ettei alana ole missään nimessä helppo uusille tulokkaille, kuten totesitte. Pitkät sopimukset ja kun joukot opetetaan johonkin tuotteeseen/järjestelmään, on vahvat insentiivit niissä pysyä. Ja nykyisetkin yritykset kamppailevat tällä hetkellä perusasioiden eli kapasiteetti ja resurssipulien kanssa, mitä uudet tulokkaat tuskin pystyvät sen paremmin ratkomaan. Ihan lähtien työvoimasta ja perus raaka-aineista. Harvoin kyse tällasissa hommissa mistään "disruptiivisista" tuotteista kuitenkaan. 


Siinä ajatuksia, tulihan se tekstiä melko paljon. :) Paljon alaa tullut seurattua 2022 jälkeen, valitettavista syistä, niinkun toki varmaan moni muukin. Sijoituksena ollut mulla basket tyyppinen lähestyminen, koska on noiden isompien firmojen välillä en oo osannut arvioida kuka pärjää toista paremmin. Poislukien Theon joka ollut ihan yrityskohtainen. Voi olla että kun tää tilanne rupeaa normalisoitumaan niin pitäs ruveta poimimaan jyviä akanoista!

4
0
5.9.2024 - 06:37

Almanakka

+775
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
417

Pentti Jokinen wrote:

2)  Nyt (tai lähivuosina) kun pahimpia puutteita on saatu tilkittyä, niin pitää määrittää mihin ns. puolustusmenobudjetit asettuu ja kysyntä/tarjonta alkaa taas löytämään balanssia. Puhutaan kuitenkin isosta tasoharppauksesta ylöspäin vuosittain käytettävissä määrärahoissa. Eli en näkis että varsinaista kuplaa ois kehittynyt puolustusteollisuuden firmoihin, vaikka rajusti mentykkin ylös. Aika maltillisesti kuitenkin arvostettu, eli kasvun hidastuminen / tasaantuminen ehdottomasti odotuksissa. Ukrainaakin voi olla että joudutaan tukemaan vielä pitkään, tämä on 34% kaikesta EU firmojen viennistä tällä hetkellä. Ja tilauskirjat on kuitenkin laajalti vielä erittäin pitkät. Esim Saksan Rheinmetallilla 2024 ennustettu liikevaihto 9,9 miljardia ja order book tällä hetkellä 48 miljardia. Paljon on vielä rahaa allokoitu tähänkin aaltoon.. 

On tosiaan tilauskirjat aika pullollaan :D Oletko tutkinut millaisilla sopimuksilla nämä ovat? Eli voiko asevoimat vielä vetäytyä noista tilauksistaan esim. Rheinmetallin osalta, tai onko se sun mielestä yhtään todennäköistä? Ymmärrän, että Theonilla on pehmeää ja kovaa tilauskantaa ja tämä varmaan vastaa kysymykseen sen firman osalta.


4) Isona muuttujana tässä kaikessa on toki globaali tilanne, poliittiset muuttujat (mitä halutaan tehdä), Venäjän (ja Ukrainan) tilanne ja potentiaaliset Kiina skenaariot jne. Vaikea/mahdoton ennustaa, mutta en itse ainakaan näe "ongelmat poistuu ja puolustusmäärärahoja ruvetaan vetämään taas alas" skenaariota lähivuosina erityisen todennäköisenä. 

Tämän takia itseänikin ala kiinnostaa. Uskon tähän ja taitaa olla kyllä myös aika konsensusnäkemys.


5) Kilpailutilanne toki elää ja nykytilanne vetää varmasti paljon kiinnostuneita yrittäjiä. Konsolidaatiota varmasti tapahtuu. Mutta sanoisin ettei alana ole missään nimessä helppo uusille tulokkaille, kuten totesitte. Pitkät sopimukset ja kun joukot opetetaan johonkin tuotteeseen/järjestelmään, on vahvat insentiivit niissä pysyä. Ja nykyisetkin yritykset kamppailevat tällä hetkellä perusasioiden eli kapasiteetti ja resurssipulien kanssa, mitä uudet tulokkaat tuskin pystyvät sen paremmin ratkomaan. Ihan lähtien työvoimasta ja perus raaka-aineista. Harvoin kyse tällasissa hommissa mistään "disruptiivisista" tuotteista kuitenkaan. 

Theonin ja Exosensin kaltaista teknologiaa voi lähteä kehittämään toki, mutta pitäisin itse paljon todennäköisempänä, että ne yritetään ostaa osaksi isompaa yhtiötä. Asiakassuhteet ovat ymmärtääkseni poikkeuksellisen luottamusta vaativia tällä alalla ja uusi tulokas pitäisi todennäköisesti olla joku olemassa oleva yhtiö, joka kehittää omiin olemassa oleviin asiakassuhteisiinsa tällaiset tuotteet. Mainitsemasi yhtiöt ovat kuitenkin vielä aika maltillisen kokoisia suupaloja isoille firmoille, joten ostopäätös tuntuisi paljon loogisemmalta kuin epävarma R&D. En tosin tiedä haluaako Eurooppa ohjata yhtiöitä tähän, vai onko puolustusvarmuuden kannalta parempi, ettei kaikki lepää muutaman yhtiön harteilla. Niin tai näin, Theonin ja Exosensin asema tuntuu ihan hyvältä, jos tilauksia tosiaan vaan satelee yhtään niinkuin olettaisi.


Siinä ajatuksia, tulihan se tekstiä melko paljon. :) Paljon alaa tullut seurattua 2022 jälkeen, valitettavista syistä, niinkun toki varmaan moni muukin. Sijoituksena ollut mulla basket tyyppinen lähestyminen, koska on noiden isompien firmojen välillä en oo osannut arvioida kuka pärjää toista paremmin. Poislukien Theon joka ollut ihan yrityskohtainen. Voi olla että kun tää tilanne rupeaa normalisoitumaan niin pitäs ruveta poimimaan jyviä akanoista!

Oletko poiminut basket approachilla isoja vai näitä pienempiä? Isoissa minua huolestuttaa tosiaan ainoastaan tuo, että en usko kohdan 4) olevan konsensuksesta poikkeava mielipide, jolloin markkinoiden kai pitäisi osata ennustaa tuleva kasvu. Ehkä tilauskirjan hidas toteutuminen karkottaa kärsimättömimmät?

2
0
5.9.2024 - 17:06

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Almanakka wrote:

On tosiaan tilauskirjat aika pullollaan :D Oletko tutkinut millaisilla sopimuksilla nämä ovat? Eli voiko asevoimat vielä vetäytyä noista tilauksistaan esim. Rheinmetallin osalta, tai onko se sun mielestä yhtään todennäköistä? 

Mun ymmärtääkseni ei julkaise ton tarkempia sopimustietoja, en ole ainakaan huomannut. Eli periaatteessa varmasti voi vetäytyä. Mutta A) en usko että herkästi vetäytyy. Ja B) jos vetäytyy niin käytännössä tarkoittaa että esim tarvittavat ammukset tilattaisiin vaan joltain toiselta firmalta. Vaikea nähdä, että armeijat tekisi juurikaan edes alustavia tilauksia ilman selkeää tarveharkintaa. Eli ns. alalla pysyy rahat. 

Ellei sitten määrärahoja ruveta selkeästi taas leikkaamaan poliitikkojen toimesta. Mitä juuri tällä viikolla markkinat vähän säikähti kun Saksassa vaalivoittoon nousi "venäjämielisiä" puolueita". Mutta tähän asti ainakin nää on ollut lyhytaikaisia myyntiaaltoja ja laajempi konsensus esim EU tasolla on että puolustuksen kehittäminen on vahva prioriteetti. Esim Von Der Leyerin toisen komission presidentti kauden "ykkösprioriteetti".  

Tässä vielä Rheinmetallin edellisestä tulospuhelusta aiheeseen liittyen:

 

Kuva

 

Oletko poiminut basket approachilla isoja vai näitä pienempiä? Isoissa minua huolestuttaa tosiaan ainoastaan tuo, että en usko kohdan 4) olevan konsensuksesta poikkeava mielipide, jolloin markkinoiden kai pitäisi osata ennustaa tuleva kasvu. Ehkä tilauskirjan hidas toteutuminen karkottaa kärsimättömimmät?

Lähinnä isompia, koska ala kuitenkin hyvin vahvasti isojen hallussa. Sekä Euroopassa, että Jenkeissä. Jenkeistä löytyy enemmän toki vähän pienempiäkin. Tässä omaa seurantalistaa mitä ollut vaihtelevasti salkussa ja/tai vähän tarkemmassa seurannassa. Koko lista mitä kartoittanut globaalisti julkisista aseteollisuuden firmoista melkeen 100 nimeä, mutta en oo suurinta osaa juuri edes kerennyt vilkaisemaan. 

Kuva


Ja joo, en sinäänsä ole eri mieltä konsensuksesta. Mutta konsensus on myös hankala käsite koska se on niin epätarkka termi. :) Mikään kontra case tämä ei toki ole, että puolustusmenot on nousussa ja aseteollisuudella on hyvät vuodet edessä. Mutta kuinka hyvät ja miten tilanne kehittyy, siitä lienee kysymys. Esimerkiksi Rheinmetall on 2026 ennusteilla PE 13, 2028 ennusteilla PE 8. Eli ei markkinat ihan analyytikkojen näkemykseen usko. Tai ainakaan noin kauas ei agressiivisesti vetoa lyödä. Paljon on myös rahaa vielä jossa ESG hommelit yms estää sijoittamasta aseteollisuuteen. 

3
0
9.9.2024 - 18:04

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

"Draghin raportti" EU:n kilpailukyvyn ongelmakohdista ja niitä ratkovista strategisista ehdotuksista julkaistiin tänään. 

https://commission.europa.eu/document/download/97e481fd-2dc3-412d-be4c-f152a8232961_en?filename=The%20future%20of%20European%20competitiveness%20_%20A%20competitiveness%20strategy%20for%20Europe.pdf

Kokonaisuudessaan ihan mielenkiintoinen rapsa, näin pikaisesti läpi silmäiltynä. Pitkä matka toki tämmöisistä raporteista käytäntöön, eikä mitään takeita, että sinne päin edes suunnataan. Mutta vähintään antaa kuvan Euroopan tilanteesta tällä hetkellä. 

Yksi raportin isoista pointeista oli EU:n puolustuskyvyn ja -teollisuuden kehittämien. Maalaa aika pitkälti samaa kuvaa tilanteesta kun mitä alalla laajemmin; jos puolustus halutaan/täytyy ottaa EU:ssa tosissaan, on vielä pitkä matka edessä. Tässä muutama nosto:

- Pitkä rauhan aika kylmän sodan jälkeen ja EU maiden turvautuminen Yhdysvaltojen sateenvarjon alle on luonut ison kuopan puolustus investointeihin 1990-luvulta lähtien. Vain 10 maata tällä hetkellä täyttää Naton vaatiman 2% GDP:stä puolustukseen, vaikka kokonaisuudessaan menot nousussa. 

- Komission arvion mukaan tarvitaan 500 miljardia lisäinvestointeja Euroopan puolustukseen seuraavan vuosikymmenen aikana.

- Hajanainen yrityskenttä Euroopassa: tarvittaisiin isompia yrityksiä ja yhteishankintoja jotta isot ja pitkät investointisyklit / tuotekehityskulut saataisiin toteutettua 

Kuva
Kuva

 

Kuva


 

Kuva


 

3
0
9.9.2024 - 19:14

Almanakka

+775
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
417

Mielenkiintoista luettavaa! Tulee mieleen tuosta tykistöesimerkistä, että yrityskaupat ei hommaa välttämättä ratkaise vaan standardointi, mikä varmaan tarkoittaisi yhden toimijan, tai ainakin mallin, valikoitumista / valitsemista voittajaksi.

Menee jo vähän kauas kirjoittamastasi, mutta jos tuota vetää nyt sitten vaikka blogissasi esillä olleeseen pimeänäköön, niin EU ei välttämättä kaipaa uutta kilpailua, vaan lisää muskeleita nykyisten markkinajohtajien taakse.

1
0
11.9.2024 - 09:48

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Theonilta eilen suht yllätyksetön tulosrapsa. Osake avasi about +5% ja päätti +1%. 

https://s204.q4cdn.com/763095439/files/doc_financials/2024/q2/Theon-Int…

Liikevaihto oli tiedossa ja muutenkin H1 numerot näytti muuten odotetun vahvoilta. Tilauskertymä jatkaa laskussa, mikä sekin oli odotettavissa. Johto painotti, että H2 tilaukset kännettäs taas nousuun, ne kun painottuu tyypillisesti reilusti H2:lle. YoY ollaan tilauksissa vielä 2023 edellä. Liikevaihtoon suhteutettuna toki ei, eli aika paljon jää kurottavaa H2:lle.

Kuva
Kuva


Mielenkiintoisimmat pointit liittyi M&A puolelle ja toimarin ohimennen heittämään juttuun ihan tulospuhelun lopussa. 

M&A puolella julkaistiin ensimmäinen iso hankinta, joka ehkä hiukan odotetusti liittyi valonvahvistimiin. Theon osti 60% Saksalaisesta Harder Digitalista €34 miljoonalla. Johdon puheiden perusteella tämä taitaa olla Exonsenssin lisäksi toinen merkittävän kokoinen peluri alalla Euroopassa.. Samalla kuitenkin painotti, että tämä ei juurikaan vaikuta heidän liiketoimintaan Exosenssin kanssa, koska Harder Digital tekee vähän eri tyyppisiä tuotteita (ja on merkittävästi pienempi). Eli Theonin ja Exosenssin symbioosi jatkaa business as usual, mutta Harder Digitalin avulla Theon pystyy tekemään tietyille niche markkinoille nyt itse putket (jotka ovat aikasemmin ostaneet Harder Digitalilta). Theon painotti, että syy ostoon on pääosin taloudellinen ja uskovat, että pystyvät tekemään hyvää tulosta kun synergiat jne saadaan hiottua kuntoon. Eli selvästi Exosenssin kanssa myös hiottu viestintä kuntoon. Mutta suht halvalta toi puhtaasti numeroiden valossa näyttää, korkea velkataakka oli varmasti jonkinlainen ongelma heille (mutta ei Theonille). 

Kuva


Toinen mielenkiitoinen pointti tulospuhelusta oli toimarin heitto aivan puhelun lopussa kun Q&A oli jo päättynyt ja oli "closing remarksien aika". Hän sanoi, että olivat juuri saaneet tarjouspyynnön pöydälle lähi-idän maasta (arvaisin, että Saudi Arabiasta) jonka kokonaisarvo oli yli €500 miljoonaa. 

Tästä toki varmasti moni muukin kiinnostunut, mutta se että toimari mainitsee tästä saa jotenkin olettamaan, että ois hyvä näppituntuma tilanteesta. Myös alla olevalla slaidilla maininta "Large orders anticipated from the Middle East". 

Eli joko a) hyvä merkki tai b) hienoisen epätoivon merkki. Jos tuntisi toimarin paremmin, osaisi ehkä varmemmin sanoa kummasta kysymys. Tähän asti itselleni jäänyt hyvä kuva toimarista/johdosta, joten pitäydyn vielä enemmän luottavaisella puolella heidän näkemyksestään siitä, että kysyntää riittää myös jatkossa. Varsinkin kun markkina hinnoittelee niin selkeän hidastumisen kasvuun, eli erityisen hyvistä skenaarioista ei joudu maksamaan.

Kuva
2
0
15.9.2024 - 12:18

Mikko Mäkinen

+2512
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
324

Ostaisin Ameria, ellei Kiina olisi about ainoa markkina, missä sijoitushistoria on miinuksella.Varsinkin toi Arcteryx kiinnostaa brändinä. On vaan niin pohjaton luottamuspula siihen, että kiinalaiskytkös ei kiroaisi melkein mitä tahansa firmaa. Ei vaan pysty ostaan. En voi olla edes 100% varma, että kirjanpito on täysin kunnossa. Jopa isoin shorttitappioni on jenkkilistatusta kiinalaisfirmasta joka delistattiin lähes arvottomana melko pian sen jälkeen kuin se oli vedätetty parabooliseen nousuun. 

4
0
16.9.2024 - 09:34

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Joo o, iso riskitekijähän koko Kiina kulma tässä casessa on. Vaikea nähdä erityisen hyviä aikoja Kiinassa edes keskipitkällä aikavälillä, jos puhutaan liikevaihdon/myyntimarkkinan näkökulmasta.

Johdon/omistajien puolesta en ehkä oo ihan noin varpaillani, mutta ymmärrän hyvin arpien tuoman varovaisuuden. On sitä itelläkin jokunen Kiina arpi jo, mutta ei vielä selkeesti tarpeeksi. :)

Pointti mitä tulee mieleen positiivisena Amerista vs perus "Kiina yhtiö":

- Operaatiot tapahtuu bränditasolla, melkeen pelkästään Kiinan ulkopuolella. Esim Arcteryx pääkonttori Kanadassa, Salomon Ranska, Wilson US jne. Kaikilla brändeillä omat operatiiviset johdot ja toimarit jne, joissa ihan perus kansainväliset tiimit. Koko Amerin pääkonttori vielä ainakin virallisesti Suomessa, se voi olla kyllä enemmänkin vaan paperilla. 

- Tuntus melko monimutkaiselta "kokkailla kirjoja" tms hämärää, ilman että bränditasolla alkais olemaan jotain hajua tilanteesta. Mikä tuntuis aika kovalta riskiltä omistajilta. Eli näkisin että kirjanpito ongelmien tai muiden ihan huonoimpien skenaarioiden todennäköisyys on kuitenkin melko matala. 

Kiina sentimentti yleisesti on myös yks heikoimpia mitä ite tullut nähtyä, en ees muista millon viimeksi nähnyt mitään härkämäistä lukeneeni Kiinasta. Ja en siis varsinaisesti ole itse eri mieltä tai mitenkään innokas betsaamaan isosti Kiinaan. Mutta Amerin sidonnaisuudet saattaa olla just tarpeeksi isoja, että markkinat hinnoittelee ne, mutta just tarpeeks pieniä ettei ole ihan puhtaasti CCP:n määräysvallan alla. Onhan tämä terävä miekka millä kävellä, enkä putoavaa puukkoa kiinnostunut nappaamaan tähän sentimenttiin. 

Mutta jos näkis jonkinlaisen markkinan hyväksynnän, eli orastavaa nousutrendin merkkiä, yhdistettynä et hinta ois näin halpa (eli fundamentit kehittyy hyvin) niin ehkäpä..

2
0
20.9.2024 - 14:47

Pentti Jokinen

OP
+74
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
18

Jep, putoava puukko sen kun jatkaa matkaansa.. 

Eriäviä tietoja näkyy kuka olisi ollut myymässä, näyttäisi useammassa uutisessa olevan, että kyseessä on "tuntematon koalitio institutionaalisia sijoittajia". Eli ei välttämättä Ingregrsy/Permira?

Oli kuka oli, niin halvalla lähtee ja ei näytä löytyvän markkinoilta kiinnostusta Martensin omistamiselle. Lähiajat tulee varmasti olemaan hankalia, että ehkä siellä nähdään isojakin riskejä. LTM free cash flow yieldi taitaa olla äkkiseltään laskettuna rapiat 17% näillä hinnoin ja konsensus näkee sen tippuvan noin 45% 2025, jonka jälkeen takas kasvuun. Ehdottomasti siis näillä hinnoilla markkina odottaa useamman vuoden heikkoutta. 

Vieläkin näkisin että tän casen lähiaikojen upside liittyisi koko brändin myyntiin ja sitä jotkut sijoittajat jo johdolta penäsi. Voi olla, että sillä saralla ollut eriäviä näkemyksiä tms, mikä saanut myymään näin pikasesti. Ihan spekulointia tämä toki.

2
0
21.9.2024 - 09:35

Marraskuu

+913
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
987

Ingregrsy ei tosiaan korjatun tiedon mukaan ollut myyjänä vaikka alkuun sellainen huhu uutisiin pääsi.

Myynnit painavat hintaa alas ja spekulointi lisääntyy. Selväähän se, että murheita yrityksellä on ja ilmeisesti enemmän kuin ovat aiemmissa tiedotteissa kertoneet.

2
0