27.4.2023 - 16:40

joppi

+110
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
42

Jäätävän kovaa tekemistä jälleen. Liikevaihto jatkaa huikeaa kasvua ja kannattavuus ei näytä kärsivän. 

Luulen, ettei markkina pitänyt ainakaa siitä, että Rng jatkaa junnaamistaan. NoLimitCityn osto  alkaa näyttää virheeltä. En tiedä olisko Evolla jollain aikavälillä mahdollista irtautua koko Rng puolesta? Ainakin toivon, etteivät lähde tavoittelemaan mitään kaikkien palveluiden tarjoamista ostamalla vedonlyöntipuolta ja muita bingoja itselleen. Toisaalta voi olla, että olen täysin väärässä ja Rng puoli kannattaa olla, että asiakkaat saavat nämä kaksi, liven ja slotit, samasta talosta.

Toinen asia oli, että kasvu tuli suurelta osin vähemmän reguloiduilta Aasian ja Latinalaisen-Amerikan markkinoilta. USA:n kasvu ei välttämättä ole niin nopeaa kuin jotkut sijoittajat haluaisivat. Myös Eurooppa alkaa olemaan aika täyteen myyty ja sieltä ei välttämättä enää kasvua kaiveta.

Kaikilla alueilla on erilaisia regulaatioriskejä ja Amerikan valloitus ei välttämättä ole pelkkää paraatimarssia. Mutta kiva on näillä hinnoilla mukana ratsastaa!

20.7.2023 - 15:52

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Huomenna Q2-luvut esillä. Harmi kun se evotracker aikanaan lakkasi toimimasta. Aika vähän uutisia ollut, mutta kohtuullisen luottavaisena edelleen mukana. Tänään lisäys 1292 SEK kohdalta.

trending_up +1
20.7.2023 - 20:17

ItiksenKiekko

+525
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
317

Toivotaan, että tulee hyvät luvut. Itse tein jo toissapäivänä lisäyksen @1330 liukuvien keskiarvojen tuntumasta. Mentiinkin niistä sitten läpi. 

Usein Evo noussut osaria edelliset päivät ja sitten laskenut kun tulos ei olekaan riittänyt markkinalle

20.7.2023 - 20:29

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Joo, nyt ollut trendinä, että hyvä tulos ei juuri nostetta tuo, pitää olla todella hyvä. Esimerkkinä salkkuni toinen osake Nordea.

Korot kurittaa mutta eiköhän EVO jatka viivotintarkkaa nousu-uraa.

trending_up +1
21.7.2023 - 09:03

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Jatkaa joo: https://news.cision.com/evolution/r/evolution--interim-report-january-june-2023,c3808042

Second quarter of 2023 (Q2 2022)

  • Operating revenues increased by 28.2% to EUR 441.1 million (344.0)
  • EBITDA increased by 30.8% to EUR 311.7 million (238.2), corresponding to a margin of 70.7% (69.3)
  • Profit for the period amounted to EUR 264.1 million (200.9)
  • Earnings per share amounted to EUR 1.24 (0.94)

January-June 2023 (1H 2022)

  • Operating revenues increased by 29.8% to EUR 870.6 million (670.7)
  • EBITDA increased by 30.8% to EUR 611.9 million (467.9), corresponding to a margin of 70.3% (69.8)
  • Profit for the period amounted to EUR 515.2 million (398.6)
  • Earnings per share amounted to EUR 2.41 (1.87)

    Markkinareaktio arvoitus :)
     

trending_up +3
21.7.2023 - 10:24

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Luulin saaneeni halvalla lisäerässä kun ostin 1240… mutta kävi 1213 🫣 kuka tuolla hinnalla myy…. Noh, hyvä näin. 

trending_up +1
11.10.2023 - 18:28

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Joo.. väärässä olin kun 1200-taso tuntui jo hienolta paikalta lisätä. Nyt nämä 1100-tason ostot ovat itsellä niin pieniä, että ei lämmitä koko kasan punaista väriä. Onhan tässä saumat vielä nousta, mutta kruunu+Rng+korot+Amerikan kasvu jäädessä tuhnuksi ollaan kai sitten oikeassa kurssissa nyt o/

Pidän kyllä kasan osariin asti ja sitten lukujen tullessa ratkaisut.


Uutisia ei juuri ole näkynyt. 

trending_up +1
13.10.2023 - 11:41

Hynägrande

+1814
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

tuplasin oman kasan nyt 1085 tasolta. En tiedä oliko se nyt hyvä idea, koska kurssihan dippaa tästä alaspäin jos kasvuodotukset eivät näytä toteutuvan. Tällä kurssilla on kuitenkin value bet jos kasvua näkyy horisontissakin. Jos tuleva osari on yhtä kovaa kamaa kuin edelliset niin sitten ei tarvi harmitella..

trending_up +2
13.10.2023 - 12:10

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

Hynägrande wrote: tuplasin oman kasan nyt 1085 tasolta. 

Olen yli tuplannut omani noin 1100 tasolta. Mulla on 5900 evoa eikä mitään muuta pörssiosaketta.

Syynä tuplaukseen ei ollut halventunut hinta, vaan Coeus-investistä vapautunut raha, jolla sain lisäksi rakennettua teleskoopin Nordnetin vivusta omalle tililleni. Sijoitusyhtiölläni on ollut evoa koko ajan. Jos raha olisi vapautunu 1200 kurssitasolla, niin olisin mennyt all-in aivan samoin.

En edes yritä tehdä laskelmia joihin liittyisi korot, kruunun kurssi tms, mutta evo on kivenkova yritys omalla sektorillaan uhkapelimaailmassa, eli live-peleissä, ja se asema ei ole murtumassa mihinkään, ja uskon että aivan sen pohjalta yritys on todella aliarvostettu. En kertakaikkiaan osaa hajauttaa, kun on yksi osake, jota pidän näin aliarvostettuna.

En ole viimeaikoina myynyt rajuihinkaan hetkellisiin nousuihin, koska pelkään että missaan sitten isolla osalla osakkeista jonkun arvostuksen korjaantumisen.

trending_up +11
13.10.2023 - 19:02

Termu

+240
Liittynyt:
27.3.2020
Viestejä:
132

Palasin tänään omistajaksi kun myin mandatumit pois. En oo seurannut uutisia kovin tarkasti, mutta ajattelin myydä 1420 arvosta pois tähän tietoon 😀 kai se 2000 pitäis olla ihan realistinen mitä joskus mietin useamman vuoden säteellä. Vaatisi jenkeissä lisää osavaltiota auki ja eikäa rinnaislistautuminen sinne tekis pahaa. Näillä tasoilla taisin viimeksi irrottaa loputkin ja oon antanut siitä itselle raippaa ihan nokko.

trending_up +1
26.10.2023 - 09:05

Kousmax

+39
Liittynyt:
18.1.2021
Viestejä:
33

Third quarter of 2023 (Q3 2022)

  • Operating revenues increased by 19.6% to EUR 452.6 million (378.5)
  • EBITDA increased by 22.1% to EUR 318.6 million (261.0), corresponding to a margin of 70.4% (69.0)
  • Profit for the period amounted to EUR 272.8 million (221.3)
  • Earnings per share amounted to EUR 1.28 (1.04)

January-September 2023 (9M 2022)

  • Operating revenues increased by 26.1% to EUR 1,323.3 million (1,049.3)
  • EBITDA increased by 27.6% to EUR 930.5 million (728.9), corresponding to a margin of 70.3% (69.5)
  • Profit for the period amounted to EUR 788.0 million (619.9)
  • Earnings per share amounted to EUR 3.69 (2.91)

Evolta Q3 ulkona.

trending_up +4
26.10.2023 - 09:37

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408

Luvut hieman kädenlämpöiset. 

Toisaalta jos uskomme - ja miksi emme uskoisi - että ylärivi otti 6-8 prosenttiyksikköä osumaa koska laskutus euroissa ja kvartaalilla hyvin vahva euro niin tämä huomioiden luvut eivät ole lainkaan hassummat. RNG mörnii edelleen mutta huolestuneempi olisin jos Live näyttäisi selviä taantumisen merkkejä.

Markkinareaktio suuri kysymysmerkki, kuten aina Evolla.. 

trending_up +2
26.10.2023 - 10:26

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Markkinareaktio suuri kysymysmerkki, kuten aina Evolla.. 

Voi herranjestas....... Nyt kurmuutetaan salkkua!! o/ Ei tämä ihan niin helppoa ollutkaan.

trending_up +1
26.10.2023 - 10:52

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408

Panic mode activated. Markkina herkillä.

Lisätty @951,20 kaikilla liikenevillä, joita oli valitettavan vähän. 

2022 elokuussa ostin Evo erän mielestäni hyvin edullisesti @913,10 SEK, silloisella kruunun kurssilla 85,74 eur. Kruunun  nykykurssilla tämä @951,20 on hinnaltaan 80,54 eur eli n. 6% edullisempi kuin tuo 2022 elokuun satsi.

Vahvaa ylireagointia sanoisin. Mielestäni tämä osari ei Evoa sijoituksena yhtään pidemmällä tähtäimellä liikuttanut juuri mihinkään. Uskon että Q4 korjaa kurssia merkittävästi, joka ei kuitenkaan tarkoita etteikö tätä voisi saada vieläkin halvemmalla lähiviikkoina / kuukausina.

trending_up +1
26.10.2023 - 11:33

Hurricane

+130
Liittynyt:
23.9.2014
Viestejä:
136

PE 16 2023e tuntuu kyllä tälle puljulle aivan käsittämättömältä valuelta. Vähän tulee sama fiilis kun Aspire maksoi 1xSEK ja ihmettelin että mitä tässä missaan.

trending_up +2
26.10.2023 - 11:58

AlbertoKOOMA

+157
Liittynyt:
8.7.2014
Viestejä:
71

Muutama nopea huomio, jotka voivat selittää negatiivista reaktiota ja edullista arvostusta. Pohjois-Amerikka ollut jo 4 kvarttia flättiä ja markkinaosuutta ollaan hävitty rng puolella. Livessä Evo ainut toimittaja ko. markkinalla, mutta ensi vuonna markkinalle tulossa useampikin uusi toimija. Ensi vuonna voimaan tuleva globaali 15% minimivero iskee evon alimmalla riville ja tyyliin 15% liikevaihdon kasvulla ja vakaalla kannattavuudella eps-kasvu jää yksinumeroiseksi n. 5% luokkaan. Mikään näistä ei toki ole uutta tietoa, mutta laskee mielestäni hyväksyttäviä kertoimia ja nykyisessä markkinasentimentissä hidastuva kasvu saa painoa. Toki tänään raportoituja lukuja puolestaan selittää ylhäälläkin mainitut valuutat. Lattarit ja Aasia ajavat jatkossakin kasvua (kunnes jenkeissä etenee regulaatio). Tämän negailun keskellä toki ostin itsekkin siivun dippiä, mutta Evo on mielestäni etenemässä kohti hitaamman prosentuaalisen kasvun vaihetta, jossa kasvavaa vapaata kassavirtaa allokoidaan osinkoihin ja omien ostoon. 

trending_up +10
26.10.2023 - 14:00

TL

+1412
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1103

Hurricane wrote:

PE 16 2023e tuntuu kyllä tälle puljulle aivan käsittämättömältä valuelta.

Näinhän se on, jos uskoo kasvun tulevinakin vuosina olevan +20%. Markkina näyttää hinnoittelevan selvästi maltillistuvaa kasvua. 

27.10.2023 - 15:17

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408

Pohjois-Amerikasta.

Minkälainen lienee suurinpiirtein jakauma RNG/Live liikevaihdossa? Entä U.S./CAN liikevaihdossa? Tietoa? Arvauksia? En muista missään törmänneeni ainakaan tietoon RNG/Live jakaumasta.

RNG:n suhteellisen suuri osuus voisi selittää paljon liikevaihdon kasvun hyytymistä. Muistini mukaan törmäsin jokin aika sitten kommenttiin (mielestäni virallinen taho, toimari ehkä) jossa mainittiin että P-A:sta tuli heille yhdessä yössä suurin RNG markkina. 2022 Q2 vs. Q1 on QoQ suuri pompsahdus Amerikan liikevaihdossa, jospa joku isompi asiakas sai Evon RNG:t tulille tms? 

Ihan neljää kvartaalia ei olla Pohjois-Amerikassa flättinä menty kuin euroissa. Vielä Q1/2023 kasvoi liikevaihto paikallisessa valuutassa 6,4 - 7% QoQ riippuen missä suhteessa tulot ovat USD/CAD. Mutta kahdessa viimeisessä kvartaalissa ei kasvua ole ollut edes paikallisessa valuutassa. Tämä tietysti huolestuttavaa.

Paikallisessa valuutassa Q3/2023 YoY kasvu Pohjois-Amerikassa oli kuitenkin 18 - 21% riippuen missä suhteessa tulot valuutoissa ovat. 

*vastuuvapauslauseke, valuuttahommelit laskettu omana excelöintinä käyttäen x-rates.com monthly average kurssien kvartaalikeskiarvoja.

DNB toisti tänään ostosuosituksen, uusi tavoitehinta 1640SEK (1725)

trending_up +3
27.10.2023 - 16:39

AlbertoKOOMA

+157
Liittynyt:
8.7.2014
Viestejä:
71

Igamingnext tai nykyinen next.io https://twitter.com/iGamingNEXT uutisoi kuukausittain Eilers & Krejcik Gamingin koostamia toimittajien ggr-lukuja. Nykyisin ovat valitettavasti maksumuurin takana, mutta ulkomuistista viimeisimmässä Evo oli tosiaan menettänyt tuossa datassa koko markkinan ggr osuuttaan noin prosenttyksiköllä ja se oli luokkaa 21,5%. Tässä linkki uutiseen https://next.io/news/october-online-game-report-2/ (maksumuuri). Vanhempia uutisia tuosta löytynee googlaamalla, joihin pääsee käsiksi. Valitettavasti itsellä ei ole kuin tuollaista mutua aiheeseen, josta tuli muuten mieleen että jenkkien musta markkina taitaa olla arviolta 3x laillisen kokoinen, joka ei tässä regulaatiovaiheessa toki yllätä. Itse myös miettinyt ketkä tuolla markkinalla toimivat ja miten aktiivisesti Evo tarjoaa pelejään tällaisille toimijoille. Olettaisin nopeasti kasvavien kryptokasinoiden kuten stake.comin ainakin toimivan tässä markkinassa. Oma mutu ollut myös, että Evo lista-asemansa ja viime vuoden shorttirapsakohun takia ole myynyt yhtä aggressiivisesti harmailla/mustilla markkinoilla operoiville tai käyttäisi ainakin jtn aggregaatteja näille markkinoille. Kuitenkin osittain näistä johtuen esim Pragmatic saattaisi saada kilpailuetua aggressivisemmalla myynnillä. Kaikki edellä on sitten pelkkää spekulaatiota ja ei perustu mihinkään tilastoihin. Jos jollain tietoa näistä, kuulisin myös mielelläni. 

Laitetaan aiheeseen liittyen toimialan uutisiin liittyen pari podivinkkiä, joita tulee seurailtua. https://open.spotify.com/show/409DefE06IKPhZzhDIDpH3 

https://open.spotify.com/show/3bEOTDGfLatzR7s35FgUuf

ja lähinnä regulaatiokehitykseen liittyviä kommentteja ja ajoittaisia tuloskommentteja Regulus Partnersilta

https://www.reguluspartners.com/subscribe

trending_up +5
18.11.2023 - 10:49

Kousmax

+39
Liittynyt:
18.1.2021
Viestejä:
33

RE top picks osti 8% painolla salkkuun..

Evolution (initiating an 8% position)
Top Picks initiates a position in Evolution after the stock price has fallen quite substantially since earlier highs at the beginning of the summer. Most Nordic investors are quite familiar with the name, as it has been one of the best-performing stocks (and companies) in the past ten years.

Evolution is a market leader in the online live casino supplier segment (B2B) and is well-positioned for continued growth as the global casino market transitions from offline to online. It boasts more than 600 customers, and it has the most comprehensive product portfolio in the market. This product portfolio includes slots, live casinos, and game shows, often provided in local languages with real people. The company has built a strong position by delivering high-quality and innovative products, which helps it to stay ahead of the competition.

Evolution has a strong track record of growth and profitability. The company has increased revenue from EUR75m in 2015, when it was listed, to around EUR1.4bn in 2022, mainly from organic growth. It has also increased profitability from an EBITDA margin of 36% in 2015 to around 70% (!) in 2022. In Q3 2023, Evolution reported revenue of EUR453m (whereof live casino constituted 85% and RNG constituted the other 15%). The EBITDA margin was 70% in the quarter as well. The strong track record supports the view that Evolution can continue to capture growth from the ongoing transition from offline to online casinos. The overall online gambling penetration was around 25% in 2022, with mature markets like Sweden and the UK at around 50-60%, implying a significant remaining growth potential for the total market. Redeye’s analysts expect Evolution to continue its growth journey, driven by immature markets such as North America, Latin America and Asia, while the more mature European market will see slower growth.

So, why are we investing in Evolution now? Mainly due to the price factor and because its CEO, Martin Carlesund, invested heavily (SEK100m) a few days ago, thereby adding to his already sizeable position. The market has traded down Evolution substantially from the highs in 2021 (close to SEK1700 per share) mainly because the growth trend has paced downward in recent quarters and since some more uncertain markets in Asia have driven a lot of the actual growth. Some of these markets are so-called grey markets with additional regulatory uncertainty, which the stock market soundly does not like as much as so-called white markets, where the regulatory landscape is clearer. There has also been some nervousness since the short report last year, we believe, which points have not materialised, but still form doubts. And then there is the never-ending debate whether Evolution’s past is too good to be true, with unsustainably high margins that will whither with increased competition over time. Nevertheless, Evolution grew by c20% in Q3 2023 (albeit down from 28% in Q2 and 32% in Q1), and thus, it is a slowdown, not a complete stop. Redeye’s analysts estimate that Evolution will report sales of EUR2.1bn in 2024e and EUR2.4bn in 2025, i.e., growth rates of around 16% with a near-term EBITDA margin that is sustained at 70%. Thus, they anticipate a continued slowdown but still growth. Meanwhile, Evolution’s multiples have contracted significantly, and it is now trading at a P/E of 17.5x on 2024e and 15x on 2025e. We believe this is too low, given the company’s market-leading position and general qualities, such as being at the forefront of product development and capturing a greater audience that has not yet tested live casino. Redeye’s base case is SEK1500, and we believe it can trade upward over time. Lastly, Mr Carlesund is a savvy investor and the last time he bought shares, he more or less “created the bottom

trending_up +6
8.12.2023 - 18:23

Termu

+240
Liittynyt:
27.3.2020
Viestejä:
132

Kiitos! Vaikkakin itse ammattikorkeakoulun käyneenä en juuri anna arvoa niiden opinnäytetöille. Kaippa sieltäkin joku pätevä löytyy kaiken keskenkertaisen seasta 😄 kiinnostaa kyllä vilkaista tuo läpi 👍

trending_down Alle 0
9.12.2023 - 00:22

Bingo53

+3570
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2326

Jack Reacher wrote:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/803833/Lintulaakso_Oskari.pdf

Laurea-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö kesäkuulta 2023, Oskari Lintulaakso. Pörssiyhtiön arvonmääritys: Case Evolution AB

Laitanpa tänne jotta löydän tämän itsekin myöhemmin kun aivan sattumalta tuli vastaan. En ole itse tutustunut tähän lainkaan.

Case Evolution AB (publ), arvonmääritys

Oskari Lintulaakso on tehnyt aiheesta mainion opinnäytteen, joka osoittaa hyvää arvonmäärityksen menetelmien tuntemusta. Suosittelen EVO:on sijoittajia tutustumaan nimimerkki Jack Reacherin yllä linkittämään 40 sivuiseen opukseen.

Opinnäytteessä määritetään kolmella menetelmällä EVO:n arvo ja verrataan sitä markkinan senhetkiseen arvostustasoon eli pörssikurssiin. Mallinnetun arvon estimaatin herkkyyttä ennustevirheille myös tutkittiin herkkyysanalyysin menetelmin.

Opinnäytetyön tekijän subjektiivinen näkemys oli, että EVO:n osake oli oikein hinnoiteltu arvonmäärityshetkellä.

Toisaalta opinnäytteen tekijä kypsästi totetaa (sivu 18): "Arvonmääritys on osiltaan tiedettä, mutta myös osin taidetta. Arvonmäärityksessä arvonmäärittäjältä edellytetään subjektiivista näkemystä erinäisten oletuksien sekä ennusteiden laatimisessa, jonka kautta arvonmääritykseen on sisäänrakennettu tietty epävarmuus sen tuottamasta arvon estimaatista. Tämän epävarmuuden takia sensitiivisyys- ja skenaarioanalyyseillä on olennainen rooli arvonmäärityksessä."

Yhtiön toiminta on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti ja tässä yhtiön paremmin tuntevan JR:n kommentit yhtiön markkina-asemasta ja kilpailusta voisivat olla valaisevia.

Taloudellisesta asemasta (sivu 28): "Evolutionilla on erinomaiset historialliset näytöt liikevaihdon ja kannattavuuden kasvusta. Yhtiön pörssitaipaleella eli vuosina 2015–2022, liikevaihto on kasvanut noin 75 miljoonasta eurosta yli 1,4 miljardiin euroon. Yhtiön nettotulos puolestaan on kasvanut jopa ripeämpää tahtia, 20 miljoonasta eurosta noin 840 miljoonaan euroon. Yhtiön kumulatiivinen liikevaihdon kasvutahti on tarkasteluajanjaksolla ollut noin 52 % vuodessa, ja yhtiön nettotulos on kasvanut noin 70 prosentin vuositahtia. Vuosien aikana lisääntynyt asiakas- ja pelaajamäärä, yhdistettynä yhtiön skaalautuvaan liiketoimintaan ovat mahdollistaneet kannattavuuden jyrkän kasvun. Yhtiön nettotulos oli noin 26 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2015 ja noin 58 prosenttia vuonna 2022. Evolution on maksanut noin 50 prosenttia nettotuloksestaan osinkoina vuodesta 2016, ja ostanut omia osakkeitaan takaisin vuodesta 2020 lähtien."

Opinnäyteen tekijä suorittaa Evolutionin arvonmäärityksen diskontattujen kassavirtojen mallin mukaan (sivu 29). Suhteellinen markkina-arvometelmä verrattuna verrokkiyhtiöihin ei sovellu EVO:n kohdalla, koska listattuja verrokkiyhtiöitä, joiden tuoteportfolio, kasvu sekä kannattavuus olisivat Evolutionin kanssa vertailtavalla tasolla ei löydy.

Arvon estimaatti (Sivu 34): "Kassavirtamallissa tehtyjen ennusteiden ja oletuksien perusteella, yhtiön yritysarvoksi määräytyi 21,249 miljardia euroa. Yhtiöllä ei ole rahoitusvelkaa, joten velkojen vähennys on nolla euroa, ja lisäämällä yhtiön rahavarat saadaan oman pääoman arvoksi 21,991 miljardia euroa. Jakamalla oman pääoman arvo yhtiön osakemäärällä, ja muuntaen eurot kruunuiksi käyttäen tämänhetkistä (vuosi 2023, Q1) valuuttakurssia, saadaan yhden osakkeen arvoksi noin 1151 kruunua."

Lintulaakso_EVO_taul3

Silloiseen 1400 kruunun kurssiin verrattuna yhtiön osakekurssi osoitti ylihinnoittelua ja osakekurssi viestitti markkinan odottavan kovempaa kasvua. Herkkyys- ja skenaarioanalyysillä sai esiin osakemarkkinan odotusten olevan perusskenaarion ja optimistisen kasvun välimaastossa.

Lintulaakso_EVO_taul4

Lintulaakso päättelee (sivu 35): "Yhtiön markkina-arvo suhteutettuna ennustettuun liikevaihtoon on huomattavasti korkeampi kuin pörssin keskiarvo, mutta tämä selittyy yhtiön huomattavasti keskiarvoa korkeammasta kannattavuudesta. Nykyisen vuoden arvostuskertoimien valossa, yhtiö vaikuttaa arvonmäärittäjän mielestä oikein, tai jopa edullisesti hinnoitellulta, ottaen huomioon yhtiön laadun, menneet näytöt sekä kasvunäkymät."

Lintulaakso_EVO_taul5

Lintulaakson loppulause: "Arvonmäärittäjä ei näe osakkeen osalta räikeää yli- tai alihinnoittelua, vaan kokee osakkeen nykyisen arvostuksen olevan korrektilla tasolla."

Tällaista harkittua tekstiä ja pohdintaa olisi mukava lukea muidenkin yhtiöiden osalta.

trending_up +7
9.12.2023 - 22:36

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408

Tuli X:ssä vastaan keskustelua siitä, että Malta aikoo lykätä 15 pinnan verominimiä kuudella vuodella. Sehän on valtavan positiivista Evolle ja monelle muullekin pelifirmalle. Kuinkahan tämä on livahtanut vähän kaikilta ohi, kun alla oleva juttukin on lokakuulta.

https://www.maltatoday.com.mt/news/national/125605/malta_to_delay_new_minimum_tax_rules_for_large_companies_by_six_years

trending_up +2
9.12.2023 - 23:30

Termu

+240
Liittynyt:
27.3.2020
Viestejä:
132

Homeros joka on muistaakseni hyvin perillä Evosta kommentoi:

"When Sweden, the home jurisdiction of Evolution parent company, implements the minimum tax rules they will be able to collect fully the "top-up tax" if subsidiaries (like Evolution Malta Limited) have effective tax rate below 15%. So it's the swedes who will pocket the +700 MEUR!"

Twiitti (vai mikä onkaan nykyään oikea termi) minkä itse näin tuosta Maltasta arvio tuon kuuden vuoden viivästyksen tarkoittavan noin +700 MEUR

https://twitter.com/gnufs/status/1733557590473203979?t=8ult4AuI69x9y713yiBF4A&s=19

trending_up +1