Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Meillä on energiaketju, mutta sähkölle olisi hyvä olla oma. Kaikki yhtiöt käyttävät sähköä, ja mm. Fortum myy sitä. Lisäksi markkinahinnat ovat julkista tietoa.

Minun sähköseurantani on ollut tuurijuoppoutta. Tosin HBL:ssä on sähkönhintakäyrä systeemi- ja aluehinnoista, tätä sinänsä vilkaisen päivittäin. Aluehinta on Suomen aluehinta. Systeemihinta on koko sähköpörssin (=pohjoismaat) sähkön hinta, joka ei huomioi siirtorajoituksia. Suomen aluehinta on ollut systeemihintaa korkeampi, koska ei ole tarpeeksi kaapelia Suomen ja Ruotsin välillä. Kun olen pohtinut Fortumia, olen googlaillut hintoja ja tähän menee joka kerta sietämättömän kauan.

Mistä löytyisi mahdollisimman näppärästi käyrät sähkön spot- ja termiinihinnoille Pohjoismaissa?

25.11.2015 - 13:58

Aykazu

+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203

Sähkölle sinänsä ei mitään kiinteää tukkuhinta indexiä löydy mutta energialle käteviä indexejä löytyy, Fortumin tapauksessa voi aika mukavasti tulkita, että jos esimerkiksi öljy laskee niin myös sähkönhinta tippuu (ei toki samassa suhteessa mutta kuitenkin). Yksi parhaista paikoista seurata näitä hintoja on mielestäni http://www.bloomberg.com/energy

25.11.2015 - 14:05

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

Nordpoolissa on päivän hinnat ja Nasdaqissa futuurit:

http://www.nordpoolspot.com/Market-data1/Elspot/Area-Prices/ALL1/Hourly…

 

http://www.nasdaqomx.com/commodities/market-prices

valikosta "Nordic Electricity"

Päivä, viiikko, kuukausi, kvartteri jne.  (alla taulukko vähän siistittynä)

ENOD2611-15 31.00
ENOW49-15 23.20
ENOMDEC-15 23.45
ENOMJAN-16 24.10
ENOMFEB-16 24.60
ENOMAPR-16 20.20
ENOQ1-16 23.25
ENOQ2-16 18.15
ENOQ3-16 16.90
ENOYR-16 20.15

 

Ja jos alat perehtyä aiheeseen syvemmin, niin Nordpoolissa on vielä dataa mm. pohjoismaisesta vesitaseesta.

 

25.11.2015 - 15:56

Aki Pyysing

OP
+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050
TEP1S kirjoitti:

Nordpoolissa on päivän hinnat ja Nasdaqissa futuurit:

Meinasin kirjoittaa, että oon mie nuo toki löytänyt, mutta nyt löysin Nordpoolista käppyrätkin, jotka on itse asiassa aika helppokäyttöiset. Pitää osata painaa nappulaa "chart". Tosin olen vähän painokkaammin etsinyt termiinikäppyröitä, koska HBL:ssä on kaksi Fortumin kannalta tärkeintä spotkäyrää. Nasdaqissa on kolmen kuukauden historia päiväkohtaisista hinnoista tai ainakin se oli kaikki mitä löysin. Thx.

25.11.2015 - 17:12

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
168
Aki]

[quote=TEP1S]

Nordpoolissa on päivän hinnat ja Nasdaqissa futuurit:

[/quote kirjoitti:

Meinasin kirjoittaa, että oon mie nuo toki löytänyt, mutta nyt löysin Nordpoolista käppyrätkin, jotka on itse asiassa aika helppokäyttöiset. Pitää osata painaa nappulaa "chart". Tosin olen vähän painokkaammin etsinyt termiinikäppyröitä, koska HBL:ssä on kaksi Fortumin kannalta tärkeintä spotkäyrää. Nasdaqissa on kolmen kuukauden historia päiväkohtaisista hinnoista tai ainakin se oli kaikki mitä löysin. Thx.

 

Kertokaa pöhölölle mikä on termiini tässä yhteydessä?

25.11.2015 - 17:33

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

Sopimus myydä tai ostaa tietty määrä sähköä kaudella x hintaan y. 

Pohjoismaisen sähkömarkkinan tulevaisuuteen katsovaa johdannaismarkkinan hintatietoa, siis.

21.12.2015 - 16:49

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Koittanu vähän miettiä, mitä leuto alkutalvi tekee firmojen tuloksille. Helppoa toki sinällään se, että mitä short run tekee tuloksille mutta jos tää leutous on aika randomia niin toki vaarana markkinoiden ylireagointi. Jos taas on pitkälti oneway road ja ilmastonmuutos rules niin Fortum voi olla pikkusen heikoissa vaikka toki kevään osalta superkova osinko tukee kurssia kyllä. Elikkä infoarvo pohdinnassa noin nolla mutta halpaa sähkö nyt on ja q4 kyllä näkyy, suuntaan (Sponda/TP) ja toiseen (Fortum). Kiinteistöfirmojen osalta jonkinlaista reagointia on jo ehkä havaittavissakin.

 

10.6.2019 - 16:35

Warre-Karhu

+27
Liittynyt:
18.2.2016
Viestejä:
23

Olisiko täällä tietämystä parhaalle välittäjälle, jonka kautta voisi treidata sähkön futuureita ja mieluiten tämän nordpoolin. Vielä parempi olisi jos kyseisellä välittäjällä olisi myös plus500 tyylinen demo-palvelu käytettävissä.