Uskon muidenkin viime aikoina pohtineen, että milloin luopua omistuksistaan markkinoiden trendin ollessa näin isosti bearish.
Olen tutustunut muutamien menestyneiden treidaajien toimintatapoihin ja heitä yhdistää hyvin tiukat stopp loss-tasot. Toki johdannaisten kanssa nopea tappion kuittaaminen on eri asia, kuin esim osakkeiden, mutta uskon kuitenkin sääntöjen, ainakin sovellettuna olevan aivan toimivia myös muilla markkinoilla.
Osalla näistä guruista oli tietty prosentti, jonka jälkeen positiota kevennetään tai myydään kokonaan.
Osa suhtautui average downiin täysin pois suljettuna vaihtoehtona.
Osalla oli tiukka stop loss-taso ja tappiot realisoitiin nopeasti, mikäli usko omaan hevoseen oli edelleen kova otettiin uusi positio ja taas tiukat stopp lossit. Markkinakäännettä ikään kuin pilkittiin, jolloin saattoi syntyä useita pieniä tappioita ja käänteen tullessa pyrittiin isoon tuottoon.
Tämän aiheen pohtiminen on vaikuttanut minuun positiivisesti siten, että henkisesti koen tappion realisoimisen aiempaa helpompana.
Olisi mukava kuulla muiden mielipiteitä aiheesta.