Hyvässä vauhdissa oleva USA vastaan muu maailma -kauppasota on siitä kiva, että kaikki häviävät. Ei tarvitse ruotsinkielisten espoolaisäitienkään murehtia siitä, että naapurin Saga sai stipendin ja oma Stella jäi ilman. Ankkalammikon uutisia seuraamattomille kerrottakoon, että kolme Espoon ruotsinkielistä koulua päätti tällä viikolla luopua stipendeistä, ettei huonommin suorittaneille tulisi paha mieli.
Noh, ehkä jotkut teräksen tai alumiinin valmistajat, joilla on tuotantoa vain ja ainoastaan Amerikassa, voittavat jotain. Mutta esimerkiksi teräksen tai alumiinin ostajat ottavat pataan kuin Mike Tyson marraskuussa 28-vuotiaalta tubettajalta. (Joku oli ilmeisesti väittänyt Iron Mikelle 58v iän olevan vain numero.)
Kirjoitin viikko sitten ”Nyt olisi kaikilla fundamenttianalyytikoilla tilaisuus näyttää kyntensä ja kaivaa esiin sekä kauppasodan suuret että pienet häviäjät”. Valitettavasti omat fundajätkän kynteni ovat kovin lyhyet, eli raapineet vääriä lappuja viime vuosina.
Pohdiskelin kuitenkin, ovatko konepajojen pörssikurssit ottaneet riittävästi osumaa Trumpin Ruination Daysta? Varma vastaukseni tähän on jyrkkä ehkä. Siis oikeasti harkitsin keuhkokuumepäissäni vähän laskeskella skenaarioita auki.
Onneksi kuume laski varsin nopeasti. Millähän mie biittaisin näissä pohdinnoissa edes kuukausipalkkaiset geelitukat Family Officien bonuspalkkaisista Medium Swingin' Dickeistä nyt puhumattakaan.
Pörssikurssit ovat nähdäkseni Helsingissä niin alhaalla, että myydä ei tee mieli juuri mitään. Kun ei ole kuitenkaan mitään Kupla-auraa salkussa. Osakepainoani voisin hyvin nostaa vielä lisääkin, vaikka Trump-kuopassa heitin uutta paperirahaa peliin ihan huolella.
Keksin heti Trump-kuopan reunalla horjuessani, että kiinteistösijoitusyhtiöni sopeutuvat oikein hyvin laskevaan korkoympäristöön. Niitä ei pääse tullaamaan kuin kunnat ja valtio. On sitä tietysti taakkaa niissäkin. Toki talouden ajautuminen taantumaan heikentää vuokalaisten kassavirtoja ja maksukykyä, mutta korkojen lasku ylikompensoinee tämän.
Toisaalta kiinteistösektorin raskas painoni on upottanut hyvät treidini parina viime vuotena arvonalennusten suohon. Mutta mie oon eteläkarjalainen mies ja siellä ei itke miehet kuin SaiPan mestaruudesta. Ja joku positiivisempi luonne voisi kääntää tämän niinkin, että jos olisi jättänyt treidit tekemättä, olisi suo nyt liian syvä jopa Juha Miedolle hiihdettäväksi. Tai edes pääsiäisen aikaan syötäväksi.
Sitten pohdiskelin, olisiko jotain muuta, mikä kärsii vain vähän Vakaan Neron epävakaudesta. Vähemmän osumaa ottavat ovat kuitenkin tulevaisuuden suhteellisia voittajia, luulisi. Kesko tuli ensimmäisenä mieleen hyvin vähäisen USA:n viennin yhtiönä, mutta sitä oli jo salkussa.
Ja enimmäkseen vielä vähemmän likvidin A-sarjan muodossa, koska B- ja A-sarjan spreadi on tällä hetkellä taas levällään kuin Jokisen eväät. Matemaattisesti orientoituneena holdaan mieluummin osinko-oikeudeltaan identtisistä osakkeista halvempaa. Eikä haittaa, vaikka A:lla on kymmenen ääntä ja B:llä yksi.
Maailma on mennyt niin sekaisin, että itse kunkin olisi syytä tarkastella salkkujensa sisältöjä. Mutta väkisin sekoittaminen on kannattavaa kuin trumpetisteille vapaakaupan alkeiden opettamisen yrittäminen. Kun en löytänyt oikein kunnollista sisäisen sekoittamisen valoa, pohdiskelin oikein uusia rivejä.
Sinänsä oli vähän hönöä kuvitella semivakavasti sairaana ollen keksivänsä jotain neronleimauksia. Varmaa oli, että jotain olisi kannattavaa tehdä. Epäselvää toki, olisinko itse keksimäni ”jokin” mitenkään fiksua. Jos pääsi on vähän pehmeä, on tämä tärkeää tiedostaa. Paitsi jos pelaat kanssani pokeria, silloin kannattaa ehdottaa panosten korottamista.
Huhtamäki – pakkauksilla profittia?
Perjantaina kuulin Mikko Mäkisen ostaneen Huhtamäkeä. Se oli yksi niistä, joita olin päissäni kelaillut ja jossain Ossuuspankinkin listalla tulleista jopa hyötyvistä nähnyt.
Niinpä hyökkäsin välittömästi teknisen analyysin kimppuun:
Huhtamäen viisivuotiskausi
Tärkein tarkastelupiste oli, että osake oli halvempaa kuin millä sitä olin viimeksi myynyt. Otin Huhtista vuodenvaihdespekulaatioksi ja tyydyin suunnitelman mukaisiin pieniin piristäviin pikiksiin. Ja sain nykykurssia paremman hinnan.
Lisäksi kurssi oli muutenkin lähellä viiden vuoden pohjia, hyvä hyvä. Ostakoon momentum-matikaiset kalliilla, mie kannan edelleen ylpeänä ”Pohjaongintoja vuodesta 1986” -banneria.
Näillä eväillä ostin jo ensimmäisen erän, että olisin motivoituneempi perehtymään fundamentteihin. Muistikuvani oli ”semiedullinen”. Tätä tuki se, että lappu oli tehnyt pikavisiitin vuodenvaihteessa. Tykkään tehdä uudenvuodentaikojanikin ”halvoilla” lapuilla.
Fundamentaalianalyysini oli sekä laaja että kattava. Eli luin sekä OP:n että Inderesin analyysit. Molemmat ennustelivat tälle vuodelle P/E (=hinta per tulos) 13 & EV/EBITDA (yritysarvo per käyttökate) 7 kertoimia. Huhtamäen kaltaiselle vakaalle suorittajalle aika pieniä kertoimia, jos saa arvostella.
Kun tiesin - ja Mäkinen, Parkkinen (OP) ja Viljakainen (Inderes) vahvistivat – Huhtamäen tuotannon olevan kaikkialla lähellä asiakasta (kuppeja ei kannata kuljettaa kauas), alkoi osake näyttää huutavalta ostolta. Halventunut öljykin sataa Espooseen, eikä taantuma satu kovin paljon, joten nelinkertaistin aloituspanokseni.
Ei se pelaa, joka pelkää, mutta liian pieniä panoksia kannattaa aina harmitella. Tähän asti kirjoitettuani tuli nimittäin mieleen, että olisin kepeästi voinut ottaa tuplasti enemmänkin. Sillä ajallisesti hajauttamista pidän lähinnä (useimmille kuitenkin hyödyllisenä) harhaoppina. Henkisesti vahvat voivat tuupata kerralla enemmänkin, jos hinta vain on riittävän halpa.
Huhtamäki on 3,4 jaardin globaali pakkausvalmistaja, joten pohdintani tai edes ostokseni eivät siinä tunnu yhtään missään. Ja siis oikeasti globaali, kuudella mantereella kattavasti tulee McDonalds-laatikkoa hihnalta. Kuten kaikki muutkin eurooppalaiset yhtiöt Huhtamäki kertoo pelastavansa maailman. Tässä tapauksessa pelastusta soi Mäkkärin puupilli.
Tosin epäilen Amerikassa ainakin seuraavien neljän vuoden aikana tapahtuvan paluuta juurille, eli Polarcupin muovikuppeihin. On se muuten hilpeää, että Amerikassa on presidenttinä 78-vuotias ilmastodenialisti, joka luulee ihmisten uskovan sillä olevan omat hiukset päässä.
Salkuissani ei ole montaa kertaa Huhtamäkeä ollut, vaikka olen yhtiön tarinaa kohta 40 vuotta seuraillut. Aina on vähän ahdistanut kasvoton pääomistaja eli Suomen Kulttuurirahasto. Tarkistin hallituksensa ja sieltähän löytyi tavallista laadukkaampaa sijoitusosaamista, eli lastenkin kirjailija Karo Hämäläinen. Muiden hallitusten jäsenten sijoitusosaaminen oli ainakin googlejulkisuudelta piilossa.
Yksi kahdestatoista on kuitenkin parempi kuin tavanomainen nolla jostain luvusta. Karon ei muuten tarvitsisi itse Savoy-illallisiaan maksaa, jos sellaisilla kävisi. Kulttuurirahaston tiketti on sen verran messevä, että pankkiiriliikkeet hoitaisivat laskut hyvin mielellään.
Kurkkasin huvikseni, mihin asti pitää kelailla omistajalistaa alaspäin, että löytää kasvollisen omistajan. Ja sehän löytyi heti sijalta 23, Mikko Laakkonen, 0,28% osakkeista. Ei taida muuten olla ainoa vastaava kioski Fabianinkadulla. Joka tapauksessa otin tämän löydön positiivisena signaalina. Mikko on fundajätkiä sekin, vaikkakin Pohjois- eikä Etelä-Karjalasta.
En masentunut kasvottomasta omistuksesta, koska Kulttuurirahasto on jollain ihme tsägällä pitänyt huhtamäkeläiset leivässä niin monta vuosikymmentä, että tavanomainen säätiö olisi laittanut yhtiön nurin jo kahteen kertaan.
Kiitos toiselle Mikolle eli Mäkiselle triggeröinnistä. Kävi, miten kävi. Tuskin olisin perjantaina ilman hienoa tiivistystä ”Jenkeissä tuotanto, ei taantumaherkkä, ei juuri kärsi valuutoista, hyötyy öljyn hinnasta, osake on laskenut ja edullisin 10v kertoimilla” saanut nappia painettua.
Koen löytäneeni Huhtamäestä varsin rauhallisen turvasataman aika edullisilla kertoimilla.
Huomautettakoon vielä, että näinä myrskyisinä aikoina ”turvasatama” on parhaimmillaankin vain suhteellisen suojaisa.
