Olen antanut itselleni 80-luvun itsemurhaiset sijoituspäätökseni jossain määrin jo anteeksikin. Mutta Tuuliajolla -kiertueitten Lappeenrannan Kesäteatterissa 1981-2 pidettyjen aloituskonserttien missaamista en varmasti ikinä. Tämä siitä huolimatta, että paikkasin eilen sivistyksessäni olleen mustan aukon – ja näin Hassisen Koneen livenä.
Eteläkarjalaisen mummini lisäksi voitte syyttää rivosta kielenkäytöstäni Hassisen Konetta. Suivaannuin nimittäin perinpohjaisesti vuonna 1981 Yleisradion toimittajien Dahlgrenin ja Tempakan kampanjoinnille rockmusiikkia yleisesti ja Rappiolla -biisiä erityisesti vastaan. Dahlgren esimerkiksi jätti radio-ohjelmassaan kappaleen tekstejä ”analysoidessaan” tahallaan mainitsematta, että kertosäe menee
”Jos rappio on sitä, että rakastaa,
Ottaa hetkestä kii eikä tahdo tappaa.
On mukavaa olla rappiolla,
olla vaan täysi nolla.”
Sisälukutaitoiset huomannevat, että kyseessä ei ole mikään rappioelämän ylistyslaulu. Vaikka sitä sellaisena Itä-Helsingin kaljabaareissa käytetäänkin. Ja valehtelivat sitten kukkahattutädit takavuosina mitä tahansa. Sormenheristäjät eivät muuten noitavainossaan erityisesti menestyneet ja Ylen rocktarjonta 80-luvulla ajan funktiona pelkästään lisääntyi. Toki teininä se tuntui tapahtuvan tuskallisen hitaasti.
Maija ja Anneli onnistuivat kuitenkin sentään jossain: He saivat miut ottamaan elämäntehtäväkseni elämäntapasievistelijöiden ärsyttämisen. Woke-kulttuuri on pitänyt huolta siitä, että nelinkertaisen setämiehen vauhti vielä elämän takakaarteessakin kiihtyy. Neljänsadan metrin aidoissa (eikä sileälläkään) näin ei pitäisi muuten koskaan tapahtua. Isä anna näille nykyajan stalinisteille anteeksi heidän sananvapauden vastainen ristiretkensä, koska mie tuskin pystyn. Toivon heille kuitenkin yhtä hyvää menestystä kuin kristityillä oli seldžukkeja vastaan 1147.
Aamiaisella Aamulehteä
Luen maakuntamatkoillani aamiaisella yleensä paikallislehtiä. Niistä saa ainakin vähän kutitustuntumaa paikallistunnelmasta. Aamulehden totesin luopuneen kokoomuksen äänenkannattamisesta ja ottaneen piiitkän harppauksen Hesarin äärivihervasemmistolaisen kulttuuritoimituksen suuntaan.
Lehden linjan päättelin pääkirjoituksesta ja sen viereisestä jutusta ”Tampereelle pitäisi julistaa ilmastohätätila”. Tuollaiset hätätilan julistukset toki hyvesignaloivat alarmistien joukoissa mukavasti, mutta parhaimmillaankin ampuvat itseään jalkaan vain lievästi.
”Jotain eläkeläisukkoja”
Tosin tämä ei ollut yllätys, käyn Tampereella melko usein ja luen levikiltään toiseksi suurinta seitsemänpäiväistä lehteä säännöllisen epäsäännöllisesti. En olisi tehnyt läpyskästä mitään lehtianalyysiä, ellei miulle olisi jaettu Aamulehden toimittaja Arto Fröjdin keikkaennakkokolumnia.
”Ei siellä mitään Hassisen konetta ole. Se oli 40 vuotta sitten. Nyt siellä on jotain eläkeläisukkoja.”
Näin oli arvostettu kollega kuulemma sattuvasti analysoinut tulevaa. Toivottavasti ko. lehtineekeriä arvostetaan muista syistä kuin vahvan analyysikykynsä perusteella.
Epäilen kyseessä analyysin tehdyn pitkälti samalta pohjalta kuin useimmilla taksiuudistuksen kivittäjillä: ei ole käyty pitkään aikaan keikoilla. Mie taas olen nähnyt Ismo Alangon ja Jukka Orman ensimmäisen kerran Lappeenrannan Cumuluksessa Sielun Veljinä juuri L’Amourhan ilmestymisen jälkeen vuonna 1985. Ja sen jälkeen vuosikymmenten varrella Alangon eri komboja jotain 30 kertaa ja Ormankin useasti.
Äijät ovat varmasti paremmassa vedossa kuin Aamulehden 56-vuotias toimittaja ainakaan kuvan perusteella vaikuttaisi olevan. Ja pystyvät tekemään muutakin kuin istumaan kuppi-istuimella korvatulpat korvilla. Mie muuten seisoin ja tanssin etukentällä puoli kuudesta kymmeneen, eikä ottanut yhtään lujille. Dopingin käytön tunnustan kuitenkin nopeammin kuin suomalaisilla hiihtäjillä on tapana.
Toki oli jännä nähdä, missä kunnossa yhtyeen vain pitkän aikaa sitten näkemäni muut jäsenet olisivat. Esimerkiksi Reijo Heiskanen (alkuperäiskitaristi) meni polvilleen aika varovasti ja jännitimme kovasti, pääseekö vielä ylös. Mutta varsin ketterästihän se kävi.
Aika oli kuulemma toinen, kun Hassisen Koneen ensilevy ”Täältä tullaan Venäjä” vuonna 1980 ilmestyi. Eivätkä sanoitukset potkaise enää munaskuihin.
Ehkä toimittaja ei vain arvosta Ismo Alangon lyyristä neroutta tai terävää yhteiskunta-analyysiä.
Jeesus tulee, tulee kuin ohjus
Parantaa stressis ja suonikohjus
Jeesus tulee paatoksella
Ei tarvitse enää ajatella
Jeesus tulee, kenen on vastuu
Kun kansa tehtyyn rooliin astuu?
Miten niin ei ole ajankohtainen? Varsinaisen kristillisen uskonnon osuus yhteiskunnassamme on ilahduttavasti neljässäkymmenessä vuodessa hiipunut. Mutta uusia käärmeöljykauppiaita on edelleen liikkeellä. Kaikenlaiset Wincapitat, OneCoinit ja Celsiukset pyrkivät sinnikkäästi uskovaisten taskuille. Ja toki sekä kirkollisilla että muilla uskomushoidoilla on paljon innokkuutta ajattelun ja rahojen ulkoistamispalvelujen tarjoamiseen.
Boomereista zoomereihin
Toki osa X-sukupolvesta (≈1965-1979 syntyneet) on ruuhkavuosien jälkeen jäänyt sohvan pohjalle television ääreen odottamaan kuolemaa. Mutta on turha olettaa, että kaikilla ikäisillään ovat liki molemmat jalat haudassa, jos itsellään ovat näin asiat.
Lähinnä hilpeää on, että jotkut teinipissikset nimittelevät X-sukupolveen kuuluvia boomereiksi (≈1946-64 syntyneet). Ainakin mie lähinnä kikattelen tällaiselle ”nimittelylle”. Saavat puolestani halutessaan kutsua vaikka Hoikka-Akiksi.
X-sukupolvi on kuitenkin se sukupolvi, jolla pitkälti on rahat ja valta tällä hetkellä, joten ei kannattaisi vittuilla. Ja sekä millenniaalien (1980-1996) että zoomerien (1997-2012) harmiksi olemme pääsääntöisesti vielä varsin hyvävoimaisia. Toki eilen Ratinalla vessajonot vetivät vähän hitaammin kuin Harry Stylesin keikoilla. Baarijonotkin olivat pidempiä, koska 80-luvun alkoholipolitiikka opetti humalahakuiseen juomiseen mahdollisimman nuoresta asti ja aina kun mahdollista. Tässä touhussa Y ja Z vaikuttavat muuten suoriutuvan selkeästi edellisiä sukupolvia huonommin.
Lisäksi me koimme Neuvostoliiton romahtamisen, Berliinin muurin murtumisen ja 1990-luvun oikean laman. Ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden aikoihin tulimme aikuisiksi ja lähdimme marssimaan kohti länsimaisen demokratian ja arvoliberalismin lopullista voittoa. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että tällä marssilla tulee valitettavasti pataan. Mutta emme ole vielä kuitenkaan luovuttaneet keikoilla käymisen lisäksi sotimisestakaan.
Lauantai-iltana Ratinalla emme murehtineet sitä, että jätämme seuraaville sukupolville sekä lämpenevän ilmaston että helvetinmoisen julkisen velan, mutta kuitenkin korjaamattomat julkisen sektorin rakenteelliset vajeet.
Mikä on kovin koneista?
Hassisen Kone ylitti etukäteen varsin korkealle olleen rimani reilusti. Koko kuusihenkinen seurueemme oli asiasta harvinaisen yksimielinen. Otsikon kysymykseen vastaukseksi:
Mikä on kovin koneista,
mikä statuksista suurin?
Raha, naiset, autot
vai elo aatelisin sukujuurin?
Ei liikemiesten vaimotkaan
enää tuhlaa Coppertoneen
sillä kestävän kauneuden takaa se
että hankkii Hassisen Koneen
Kuva: Susanna Airaksinen
P.S. Sivistymättömille kerrottakoon, että parikymppiset joensuulaiset tekivät 1980-82 kahteen ja puoleen vuoteen kolme legendaarista mutta hyvin erilaista albumia ja hajottivat bändin, kun se oli suosionsa huipulla.
P.P.S. Ennustan palvelualojen buumin jatkuvan vielä hetken aikaa. Ratinalle ahtautuneet noin 30.000 henkeä vaikuttivat hyvin kulutushalukkailta. Tavaramyynnin puolella taas kolmenkympin paidat loppuivat kesken. Mie onneksi otin etunojaa ja ostin omani jo alkuvaiheissa.
