Ennen vanhaan rahaa oli vain rahamiehillä. Nykyään sitä on kaikilla hampeillakin. Näin viittasi Munkkiniemen Eki (R.I.P.) meihin nuoriin pokeriammattilaisiin parikymmentä vuotta sitten. Niistä ajoista suomalaisten rahoitusvarat ovat kaksinkertaistuneet. Viimeiseen kymmeneen vuoteen mahtuu finanssikriisi ja monen monta tuskaisaa nollakasvun vuotta. Tänä aikana omaisuutemme on lisääntynyt 55 prosenttia.
Kun kolmekymmentä vuotta sitten menimme neuvottelemaan ensimmäisiä sijoitusluottojamme, oli meillä esittää vakuudeksi lähinnä tulevat liksat ja (pienet) perinnöt. Tämä huvitti pankinjohtajaa niin paljon, että hän myönsi lainaa kuusisataa tuhatta markkaa pyydetyn puolen miljoonan sijaan. Jätimme mainitsematta, että ei meidän vanhemmillamme juuri velkaista omistusasuntoa kummoisempaa varallisuutta ollut.
Nykyään pankit suhtautuvat vakavammin vakuuksiin ja maksukykyyn kuin säästöpankit 80-luvulla, ja tämä on osin ihan tervettä kehitystä. Kuuden prosentin stressitestiä tosin pidän lähinnä hätävarjelun liioitteluna. Varsin monella on enemmän varallisuutta kuin meillä oli tuolloin. Tämä varallisuus on enimmäkseen omistusasuntoina, eikä niitä tavallisesti hyödynnetä vakuuksina kuin korkeintaan saman mörskän remontteihin.
Silloin kun minä olen ajautunut yhden asunnon loukkuun, olen kaikissa olosuhteissa pyrkinyt kanittamaan sen savupiippua myöten tai mielellään ylikin ja sijoittanut rahat mihin kulloinkin hyvältä on tuntunut. Nykyisin kun olen päässyt itsenäisesti päättämään asumismuodostani, asun vuokralla. Toistaiseksi olen syklien yli ollut tyytyväinen sijoitusstrategiaani, vaikka välillä positiomurheet ovat tuoneet unettomia öitä. Minuutit olivat muuten pitkiä, kun 1990-luvun alussa odotti Hesarin kolahtamista luukusta ja pohdiskeli miten onnistuisi nostamaan nenän pinnalle velkajärvestä. Nykyisin internet, maksukanavat ja Yle Areena ovat tehneet valvomisen paljon miellyttävämmäksi. Niille suomalaisille, jotka puhuvat vanhoista hyvistä ajoista, on joko huono muisti tai luova esitystyyli.
Meidän sijoitusmotiivimme oli selkeä. Halusimme tehdä varallisuusloikan mahdollisimman nopeasti. Tämä tosin aluksi onnistui lähinnä alaspäin. Varattomista muutuimme reilusti nettovelkaisiksi muutamassa vuodessa. Sittemmin sinnikkäästi sijoituksista kiinnipitämällä ja pankeille mukavia juttelemalle selvisimme 90-luvun alun oikeasta lamasta ilman luottotietomerkintöjä, mikä hivenen ihmetyttää vieläkin.
Maailmassa ei todellakaan ole mitään oikeudenmukaisuutta, koska en mennyt iloisesti poikki vuoden 1991 haminoissa. Jos tuolloin kuvittelemani sijoitusosaamiseni olisi jakanut todellisella, olisi tuloksena ollut aika iso luku. Riskienhallinnan silloisia kykyjäni kuvaa parhaiten kaidekävelyharrastus. Se 1980-luvun ylimielinen ja yli-itsevarma nuorukainen, mikä olin, olisi todellakin ansainnut varattomuusnäpäytyksen. Mutta olen syntynyt sunnuntaina, ja siten keskimääräistä onnekkaampi.
Suomi ja suomalaiset ovat vaurastuneet globalisaation ansiosta. Osa vaurastumisesta on tosin rahoitettu velkarahalla, ja jotkut suhtautuvat näihin velkoihin yhtä huolettomasti kuin minä omiini 80-luvulla. Ilmeisesti toivotaan, että maailmantalous alkaa vetämään kunnolla ja ehkä Neuvostoliittokin alkaa taas tilaamaan kuvaputkia ja kumisaappaita. Pidän lähinnä humoristisena ehdotuksia siitä miten nyt elvytetään ja sitten tuleva demarihallitus hoitaa tarpeelliset leikkaukset. Ehdottajat eivät joko tiedä tai välitä Suomen poliittisista realiteeteista.
Lukekaa vähän Kimmo Kiljusen vaatimuksia oman eläkkeensä nostosta ja pääsette hyvin nykydemareiden pään sisään. Olen kovasti huolissani siitä onko Kimmollakin unihäiriöitä. Luulisi omatunnon öisin vähän kolkuttavan, kun yrittää päivisin draftata väkeä kansanliikkeeseen, jonka tarkoituksena on kaapata eläkerahastot omalle sukupolvelle. Mitä ilmeisimmin se ei ole tarpeeksi, että 1940 syntyneet saavat eläkemaksunsa takaisin kertoimella 2,6 ja 2000 syntyneet kertoimella 0,8. Mikään epäoikeudenmukaisuus ei ilmeisesti ole niin suuri, ettei Kiljunen sitä voisi omaksi ja äänestäjiensä eduksi vielä suurentaa.
Jännä nähdä, onnistuuko Kiljunen seuraavissa vaaleissa tällä sukupolvien välisellä sodanjulistamiskampanjallaan palaamaan eduskuntaan. Itsekkäät eläkeläiset ovat pelottavan suuri ja aktiivinen äänestäjäryhmä. Jos minun eläkkeellä olevat demarivanhempani äänestäisivät Kiljusta, häpeäsin hiukset päästäni. Kyllä sieltä demarilistoilta pitäisi löytyä joku vähemmän vastuuntunnoton.
Suomi on nykyään rikas maa, jossa on korkea koulutustaso ja toimiva infrastruktuuri. Kaikki täysipäiset poliitikot tietävät, mitä pitäisi tehdä, että tilanne säilyisi ennallaan. Miten tulee valituksi seuraavissa vaaleissa, jos tekee tarvittavat leikkaukset, on hivenen monimutkaisempaa. Toivottavasti meille löytyy reilun kuuden vuoden päästä hallitus, joka ymmärtää, että toissa vuosituhannen vaihteeseen jämähtäneen ay-liikkeemme kanssa on turha kuvitella sopivansa rakenteellisista uudistuksista. On epärealistista kuvitella rakenteiden ryskyvän oikein millään skenaariolla aikaisemmin. Odotellessa toivokaamme, että maailmantalous ei törmää mihinkään uuteen kriisiin, vaan jatkaa pientä kasvuaan ja tekohengittää meitä tämän ajan. Tässä on tosin paljon toivomista.
Yksityishenkilön on tässä tilanteessa melko reipasta heittäytyä sen varaan, että 10 miljardia vuodessa velkaantuva julkinen sektori jatkaa ikuisesti nykymuodossaan. Helpoin tapa varautua varmasti joskus tuleviin julkisen sektorin leikkauksiin on pitää huolta sijoituksistaan paremmin kuin Suomessa on kansalla ollut tapana.
Mikä on kullekin sopiva sijoitusmuoto, riippuu nykyvarallisuudesta, kassavirroista ja riskinottokyvystä. Jos ei ole mitään, mitä sijoittaa, kannattaa yrittää hankkia lisää tuloja ja/tai tinkiä menoista. Charles Dickens ja mie olemme sitä mieltä, että onni on 12 punnan tulot ja 11 punnan ja kuuden shillingin menot. 12 punnan tulot ja 12 punnan ja 6 shillingin menot taas ovat katastrofi. Tätä positiivista kassavirtaa sitten voi alkaa sijoittamaan.
Oma kassavirta sivuutetaan liian usein sijoitusstrategiapohdinnoista. Jos kassavirta riittää hyvin mukavaan elämään ja on kiveen hakattu, voi tehdä ihan rationaalisesti minkälaisia hasardisijoituksia tahansa. Elämänlaatu ei laske mitenkään, mutta voi hyvällä tsägällä nousta.
Jos haluaa vaurastua nopeasti, on syytä unohtaa höpötys hajautuksesta ja matalan riskin rahastoista. Sen sijaan kannattaa perehtyä pieniin listattuihin yhtiöihin ja johdannaisiin. Pienillä rahoilla voi ihan perustellustikin ottaa isoja riskejä, jos pää kestää potentiaaliset huonot tulemat. OneCoin-tyyppisiä ratkaisuja en pidä isoina riskeinä, vaan silkkana typeryytenä. Hajauttamalla varmistaa sen, että mitään isoja tilejä ei tule. Oman kämpänkin voi hyvin kiinnittää ja laittaa rahat osakkeisiin. Tosin tällä tiellä edessä voi olla unihäiriöitä, avioeroja ja itsemurhia.
Jos on tyytyväinen nykyiseen varallisuuteensa, mutta huolissaan sen menettämisestä, on pelin henki aivan toinen. Silloin pelataan Heikki Mälkiän SaiPan tyyppistä puolustuspeliä. Pyritään siis eliminoimaan vastustajan maalipaikat repimällä ja roikkumalla joka paikassa ja koko ajan. Tällöin etsitään mahdollisimman pienen kulun rahastoja ja hyvin halpoja välittäjiä. Tietenkin hajautetaan ajallisesti ja maantieteellisesti. Sijoitetaan sekä kiinteistöihin että osakkeisiin. Minä en tällaisenakaan sijoittajana juuri sijoittaisi nollakorkoihin, vaikka vanha sijoitusjargoni on ”Kolmannes osakkeisiin, kolmannes kiinteistöihin ja kolmannes bondeihin”. Vanhat hokemat ovat vanhoja hokemia, enkä näe juuri nyt mitään valoa bondisijoituksissa, koska korot eivät nollasta kovin paljon alaspäin laske. Riskibondien sijasta preferoin arvo-osakkeita, koska upsidea ei ole leikattu, kuten bondeissa.
Näitten ääripäitten välissä sitten suhmuroidaan dynaamisesti omien tavoitteiden mukaan. Suomessa suhtaudutaan huolettomasti julkiseen velkaan, mutta pelätään sijoituslainoja. Jos pyrkimys on aggressiiviseen varallisuuden kartuttamiseen, on pelkällä omalla rahalla askaroiminen lähinnä vakuuksien vajaakäyttöä. Puolustuspelissä vältellään tietenkin velkaa kuin Kimmo Kiljusen vaalitilaisuutta. Mutta välimuodon sijoittamisessakin nollakoron olosuhteissa maltillinen velanotto on hyvinkin perusteltua. Rautalangasta: Kun laina on halpaa, on sen ottaminen kannattavampaa kuin jos se on kallista.
Sijoituslainojen ottaminen kaksinumeroisilla heliboreilla ja rahojen sijoittaminen osakkeisiin 80-luvulla oli enimmäkseen hönöilyä. Velkavivun kokonaan sivuuttaminen sijoitusportfoliosta olisi nykyisillä koroilla taas yhtä lailla äkkinäistä.
Voi olla, että äänestäjämme ja poliitikkomme vielä ajavat Suomen takaisin köyhyyteen. Mutta yksityishenkilön tasolla tämä ei tarkoita lakisääteistä pakkoa köyhtymiseen.
Tiedän, että sijoittaminen ei kiinnosta kaikkia. Tai näin ainakin jotkut väittävät. Tosin hyvin harva väittää, että raha ei kiinnosta pätkääkään. Yleensä näin väittävien muihinkaan juttuihin ei kannata uskoa. Jos samaan aikaan lottoaa ja väistelee sijoittamiseen perehtymistä, antaa toiveen rikastumisestaan lähinnä rouva Fortunan haltuun.
