Kolumnit

Kolumni: Inissionin listautuminen tehokkaille Ruotsin markkinoille

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Kuulin Inissionin listautumisannista Ruotsiin partneriltani. Hän kertoi, että halpaa on. Lisäksi merkitsemässä oli myös toinen partnerini eri yhtiöstä, joka normaalisti betsaa hyvin vähän hyvin varmoja kohteita. Näillä tiedoilla sanoin, että miun puolesta meille voi merkitä sen verran kuin rahaa on, tai enemmän, jos se on jotenkin mahdollista. Lisäksi sanoin merkitseväni omallekin yhtiölleni.

Projekti osoittautui yllättävän hankalaksi, kun se pankkiiriliike, jossa sattui hynkkyä olemaan, ei suostunut(!) tekemään merkintöjä puolestamme. Lähetti sentään rahat vasenkätisille, kun olimme itse kamppailleet merkinnät läpi. Tähän merkintäprojektiin meni tyyliin kolmelta kalliilta mieheltä kaksi työpäivää, kun edellisessä elämässäni olin tottunut soittamaan Mickelle, että merkitse 50.000 Soneraa ja tässä olikin kaikki mitä minun tarvitsi tehdä. Sitten tuli osaketta sen verran kuin tuli.

Jos jossain on muuten pankkiiriliike, joka antaa vivuttaa, jolla on toimiva nettikauppasofta, mutta myös hätäpuhelin meklarille nettiyhteyksien pätkimisen varalta ja joka tekee emissiomerkinnät asiakkaan puolesta, miulle saa soitella. Välityspalkkioiden ei tarvitse olla markkinoiden halvimmat, olen nimittäin lähes ainoa tuntemani etelä-karjalainen, joka ei ole sairaalloisen saita.

Saimme Inissionia 10 prosenttia merkitsemästämme määrästä, joten projekti ei mennyt ihan hukkaan. Paitsi että osakkeen kurssi oli pari päivää merkinnän jälkeen alle merkintähinnan.

Minulle oli no-brainer ostaa lisää Inissionia listalta. Tämä oli tosin työlästä, koska osaketta oli vähän myynnissä, ja minulla ei ollut tiliä annin pääjärjestäjällä Avanzalla. Jotain sain kuitenkin revittyä, ja samaa tekivät partnerinikin.

En tiennyt Inissionista muuta kuin, että se omistaa Incapista 41,5% ja toimii jonkunlaisena sopimusvalmistajana Ruotsissa ja Eestissä. Mutta turhaa minä tätä tutkimaan, kun kaksi pätevää miestä oli jo kurkannut sen läpi.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa kunnolla läpi, mitä Inission on syönyt, ja nyt vähän vituttaa, että tuli tehtyä näin myöhään. Alun perin olin ajatellut odottaa osavuosikatsauksen 21.8. ja sitten perehtyä kunnolla. Jos olisin tutkinut yhtiötä itse, olisin painanut vaikka Technopolista ostolaitaan ja ostanut paljon raskaammalla kädellä mitä otin. Pyörittyään merkintähinnan 100 kruunun liepeillä lähes kaksi kuukautta, on osake sittemmin raketoinut 170 kruunuun vastoin markkinoita.

Kun se maksoi satasen, se ei maksanut yhtään mitään. Yhtiöllä on 1,2 miljoonaa osaketta ja sen markkina-arvo oli siis 120 miljoonaa kruunua, nykyisin SEK 204M. Sen Incap-omistuksen arvo oli kesällä oli jotain 60 miljoonaa kruunua ja per viime perjantai tämä oli 130 miljoonaa kruunua.

Tämä jättää Inissionin muulle liiketoiminnalle arvoa 70 miljoonaa kruunua. Verojen jälkeen yhtiö teki puoleen vuoteen vajaat 9 miljoonaa kruunua. Tasaisen vauhdin taulukolla Inission ilman Incapia treidaa siis P/E neljän paikkeilla.

Incap käsitellään Inissionin tuloksessa nähdäkseni siten, että Inissionin osuus Incapin tuloksesta lisätään ja tämän jälkeen tehdään goodwill-poistot.  Tästä tuli 587.000 kruunua. Incap teki H1 oikeasti reilut 800.000 euroa, ja lupailee tehdä loppuvuodesta vielä parempaa.

Kysymys on pitkälti siitä, pitääkö Incapin kurssi ja Inissionin tulostahti. Jos molemmat pitävät, tämä nousee vielä paljon enemmän. Minä en ota varsinaista omaa kantaa Incapin hinnoitteluun. Mutta pörssikurssithan näyttävät aina yhtiön oikean arvon, vai kuinka? Ainakin tehokkaista markkinoista saarnaavien mukaan asiat ovat näin.

Koska meillä näyttää olevan vielä yhteisen firman salkussa myös tytärtä, eikä pelkkää äitiä, tuskin Incap on kovin hypehinnoiteltu. Minua parempi mies on käynyt yhtiön läpi, joten minun ei tarvitse välttämättä sykkiä. Tämä riittää minulle, vaikka en osakemarkkinoiden tehokkuuteen juuri uskokaan.

Uskoa ei muuten lisännyt tämän Inissionin listautumisen seuraaminen. Anti ylimerkittiin moninkertaiseksi, merkintöjä leikattiin raskaalla kädellä ja sen jälkeen osaketta sai nauruhintaan vielä kaksi kuukautta.

Näillä hinnoilla en varmasti vielä irrota, mutta tuskin nyt tähän hätään tankkaan lisääkään. Tähän on oikeasti lähinnä uskonnollisia syitä. Otin Elcoteqissä pahasti siipeen joskus 2006-7, ja pelottaa laittaa kovin raskaalla kädellä rahaa sopimusvalmistajaan (jollainen siis Elcoteqkin oli), vaikka kuinka halvalta vaikuttaisi.

Myös Incap on sopimusvalmistaja, noteerattu Helsingissä, ja jossa hilpeästi Inission lunasti suomalaisia instituutioita ulos kymmenesosalla nykyisestä kurssista vielä tämän vuoden puolella. Poliittiset virkanimitykset yleensä ja eläkevakuutusyhtiöiden sellaiset erityisesti muuten aiheuttavat minulle malariaa. Jos julkista rahaa pyörittämässä olisi vain ihmisiä, jotka ymmärtävät rahan pyörittämisen päälle jotakin, olisi maailma paljon parempi paikka.

Keskustele Inissionista täällä

Sijoitustieto.fi

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää