Suhtaudun epäluuloisesti sopimusvalmistajien hyviin näkymiin. Uskoin nimittäin noin seitsemän osavuosikatsausta Antti Piipon lupauksiin Elcoteqin paremmasta seuraavasta kvartaalista, jota ei koskaan tullut. Ymmärsin kuitenkin irrottaa osakkeesta ennen konkurssia, kun tajusin, että Piippo mieluummin dokailee ja rähisee nuorten naisten kanssa kuin vahtii sopimusvalmistajansa katteita.
Sopimusvalmistaminen listattuna yhtiönä on rajatun kannattavuuden bisnestä. Päämiehet nimittäin näkevät, paljonko alihankkijansa tekee tiliä. Yleensä ne ymmärtävät, että toimittajan täytyy maksaa työntekijöidensä palkat pysyäkseen lupauksissaan ja tuotantolinjoihin investoiminenkaan ei ole ihan ilmaista. Joten sellaisen kolme neljä prosenttia liiketulosta on isonkin ostajan silmissä sallitun rajoissa.
Teollisuuselektroniikan sopimusvalmistaja Incap on tehnyt kaksi viime vuotta kaksinumeroista liikevoittoprosenttia (2015 12%, 2016 11%). ”Ylikuumentunut” pörssimme hinnoittelee Incapin 2016 P/E:llä yhdeksän (@5,74 perjantaina), joka on alhaisimpia, mitä listalta löytyy. Mie en siis ole ainoa, joka murehtii katteiden mahdollisesta murenemisesta.
Salkussani on ollut jonkun aikaa ruotsalaista Inissionia, joka jakoi 40-prosenttisesti omistamansa Incapin osakkeet osinkoina eteenpäin. Näin ollen minullekin tupsahti suora omistus Incapiin, joten oli syytä perehtyä yhtiöön vähän perusteellisemmin.
Olen viime vuosina käynyt yhtiökokouksissa hävettävän vähän, vaikka olen 80-luvulta asti tiennyt niissä käymisen olevan hyvä betsi. Pahimmillaan menee pari tuntia elämästä hukkaan, parhaimmillaan voi nähdä kirkkaan punaisen tai vihreän valon. Päätin Incapin suhteen ryhdistäytyä ja ilmoittauduin yhtiökokoukseen. Yhtiö nimittäin ei ole viestittänyt tuloksen heikkenemisestä, vaan odottaa liikevoiton 2017 olevan hieman suurempi kuin 2016. Halusin nähdä toimitusjohtajan silmänvalkuaiset päätelläkseni onko tämä realismia vai piippoismia.
Yhtiökokouksissa käymistäni rajoittaa niiden usein varhaiset startit. Sivistyneet ihmiset nimittäin heräilevät puoliltapäivin. Katsoin kalenteristani Incapin alkamisajan ja totesin, että kello kymmenen on kyllä syvältä ja poikittain, taas menisivät rytmit sekaisin. Silmät ristissä puoli kymmeneltä päätin tarkistaa netistä ajan, koska muistelin ilmoittautuessani ajatelleeni, että onpas helpon oloinen aika ja paikka. Tilaisuus alkoikin sitten nettitietojen mukaan kolmelta iltapäivältä. Nokia Lumiani kalenteri oli päivittänyt kokouksen Macaon aikaan. Risto Siilasmaalle pitäisi myöntää Vapaudenristin suurristi miekkoineen, kun onnistui tyrkkäämään nämä kelvottomat kännykät Microsoftin syliin.
Kolmelta sitten hipsin epäonnistuneen päikkäriyrityksen jälkeen BANKiin Unioninkadulle varsin pahantuulisena. Onnistuin saamaan paikan kolmannesta rivistä. Pyrin aina yhtiökokouksissa mahdollisimman lähelle, koska raveissakaan ei kannata olla takarivissä. Eihän sieltä näe hevon silmänvalkuaisiakaan.
Arvelin edessäni olevan minulle tuntemattoman pukumiehen pilkkivän, koska tämä piti omituista yninää. Hengityksen tahtiin kuului tasainen yy-yy-yy. Jos se olisi ollut naisen ääni, olisi äkkinäinen voinut arvella tämän istuvan vibraattorin päällä. En antanut tämän häiritä, vaan keskityin kokoukseen.
Suurin osa yhtiökokouksen tapahtumista on oikeaa ajanhukkaa kaikille muille paitsi kokousta puheenjohtavalle juristille, joka on paikalla ostetulla ajalla. Päätöksetkin on tavallisesti oikeasti päätetty jo viikko pari ennen kokousta, paikan päällä ne vain sitten nuijitaan läpi. Välillä joku nuija äänestyttää kokousta turhaan, mitä mie aina vähän pelkään. Toimitusjohtajan katsaus on yleensä se, mitä oikeasti odotan.
Ville Vuori tuli Incapin toimitusjohtajaksi 2014, ja hänen aikanaan firma on noussut konkurssin partaalta uuteen kukoistukseen. Suomen tehdas myytiin pois heti loppuvuodesta 2014 (saavat ulosmarssia ihan rauhassa) ja jäljellä ovat tehtaat Virossa ja Intiassa. Suomessa ovat kulueränä lähinnä Ville ja tämän vuoden alussa aloittanut CFO Elina Liippola. Elinalla on pitkä kokemus Compontasta ja Elcoteqista(!). Ainakin hän on nähnyt, millä metodeilla firman saa konkurssiin tai velkasaneeraukseen, joten tietää mitä väistellä.
Ville kertoi meille, että ala on kovasti kilpailtu, mutta Incapilla olevan kilpailuetua, koska sen organisaatio on niin joustava. MPI-prosessit (mitä ne sitten ovatkaan ja jos kuulin kirjaimet oikein) kuulemma menevät nopeasti. Jos en nyt täysin tätä ymmärtänyt, sen tajusin, kun Ville kertoi, että viimeisen Intian investoinnin jälkeen kapasiteetissa eivät tule seinät vastaan ja tälle vuodelle ei ole yhtä suuria investointitarpeita. Lisäksi Ville hehkutti Intian talouskasvua (BKT painaa yli 7 prosentin kasvuvauhtia) ja kertoi markkinoilla näkyvän kasvua. Hän myös kertasi, että Intiassa on kovat verot ja Virossa niitä taas sitten ei niinkään ole. Vahvistettuja tappioita pyritään käyttämään, mutta osa luultavasti palaa, kun varsinaista tuotantoa Suomessa ei ole. Vuori selkeästi vaikutti ainakin itse uskovansa Incapin tulosennusteeseen.
Vuoren aikana kulut Incapissa ovat pysyneet hyvin kurissa eli yhtiö on ollut positiivisessa mielessä itara. Suhtaudun positiivisesti myös Vuoresta huokuvaan asiakas- ja kuluorientoituneisuuteen. Olen paljon toimitusjohtajien katsauksia nähnyt, ja tämä oli informatiivisuudessaan parhaasta ylädesiilistä.
Toimitusjohtajan lisäksi olin kiinnostunut näkemään uudet hallituksen jäsenet. Isot omistajat ja pitkän linjan ruotsalaiset teollisuusmiehet Olle ja Pelle (Olle Hulteberg ja Fredrik Berghel) nimittäin jäivät pois hallituksesta ja se meni muutenkin lähes kokonaan uusiksi. Tämä on huolestuttanut luultavasti miun lisäksi muitakin. Aikovatko Olle ja Pelle painaa osakkeensa markkinoille ja siten pitää kurssin varmuudella korkeintaan nykytasolla? Hallituksessa ollessa on kaikenlaisia ikäviä kausia, jolloin ei saa myydä ja lisäksi myynneistä pitää raportoida. Pelkkänä osakkaana voi tehdä mitä huvittaa ja raportoida vain jos tulee liputusvelvollisuus eli omistus nousee tai laskee tiettyjen rajojen yli tai ali.
Ainoan uudessakin hallituksessa jatkavan jäsenen Carl-Gustaf von Troilin tiedän entisestä elämästäni. Olen nähnyt hänet edellisen kerran varmaan 90-luvulla. Olen siinä mielessä ikärasisti, että arvelen seniiliyden olevan yleisempää vanhempien ihmisten keskuudessa. Carl-Gustaf vaikutti kuitenkin edelleen skarpilta, vaikka onkin 1954 syntynyt. Yhtiökokouksessa oli aiheesta murehdittu miksi toimivalla johdolla ei ole pennin jeniä kiinni yhtiön osakkeissa. Von Troil hauskuutti meitä kertomalla uskoneensa aikoinaan yhtiöön ja Villeen niin paljon, että oli ostanut yhtiöön mukaan tullessaan 40.000 osaketta, vaikka Ville itse ei ollut uskaltanut.
Muut hallituksen kolme jäsentä omaavat teollisuustaustan, von Troil on investointipankkiiri. Tämä on yleensä hyvä kombo. Insinöörit tyypillisesti eivät edes tiedä missä pörssikursseja pidetään, Carl-Gustaf on käynyt Fabianinkadullakin vanhassa pörssisalissa. Kun kaksi muuta jäsentä oli esitelty, pomppasi edessäni ollut ynisijä pystyyn ja osoittautui hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Johan Olanderiksi. Hänkin antoi erittäin skarpin ja suorastaan innostuneen vaikutelman itsestään. Ynisijöitäkään ei pidä tuomita pelkän yninän perusteella.
Voi olla, että olen edelleen sama hyväuskoinen hölmö, joka on muun muassa aikoinaan osallistunut patologisten valehtelijoiden palkkaamiseen ja otti pataan Elcoteqissä oikein kunnolla. Mutta mie päätin toistaiseksi uskoa Villen ruusuiseen tulevaisuudenkuvaan sekä uuteen hallitukseen. En usko Ollen ja Pellen näillä hinnoilla irrottavan, koska luulen heidänkin uskovan toimitusjohtajansa tarinoihin.
Tankkasin heti yhtiökokouksen jälkeen sitten Incapia vähän lisää. Inissionkin on vielä edullisesti hinnoiteltu, mutta päädyin tällä kertaa nostamaan panoksiani Intiassa. Ville Vuoren sanoin: ”Intia on paikka, jossa tällä hetkellä pitää olla”.
Toki Incapilla on kaikenlaisia uhkia. Intiankaan poliittista järjestelmää ei voi kuvata hyvällä tahdollakaan vakaaksi. Paikallinen verottaja on rankonut ulkomaisia yrityksiä välillä raskaallakin kädellä. Kasvavissa talouksissa tuppaavat kustannukset nousemaan ja kilpailu sopimusvalmistajien kesken on yhä edelleen veristä. Valuuttakurssitkin pomppivat minne milloinkin, tosin viime aikoina Intian rupia on ollut stabilisoitumaan päin, mutta jatkosta ei tietenkään ole mitään varmuutta. Kaksi suurinta asiakasta toi Incapille 61,5% liikevaihdosta 2016. Toinen näistä lähtee käpyttelemään ja kuusessa ollaan.
Nyt on sitten taas salkussa sopimusvalmistajaa (Inission & Incap) ihan kivasti. Toivottavasti Ville Vuoren kyydissä on lystimpää kuin Antti Piipon matkassa aikoinaan oli.
P.S. Incapissa on myös viesti suomalaisille ammattiliitoille ja poliitikoille: Jos tuotanto Suomessa ei kannata, se siirtyy ulkomaille. Metalliliitossa esimerkiksi tätä ei ole ymmärretty, kun päättivät protestiksi hallitukselle laittaa Pirkanmaan konepajat puhuksiin. Kyllä se Sipilä nyt varmasti ymmärtää, että siellä ollaan tosissaan. Ja osa yrittäjistä miettii tuotannon siirtämistä esimerkiksi Viroon, missä mielenosoituslakkoja ei käsittääkseni tunneta.
Aki Pyysing 27.3.2016: Incap ja Inission – äitiä vai tytärtä?
