#IR-kanava

Haastattelussa pörssiyhtiö Kotipizza Group

Sijoitustieto |
Jaa Twiittaa

Kotipizza Group Oyj on Fast Casual -ravintolaketjukonsepteihin erikoistunut yhtiö. Konserniin kuuluvat Pohjoismaiden suurimman pizzaravintolaketjun toiminnasta vastaava Kotipizza Oyj, ravintolaketjujen hankintaan ja logistiikkaan erikoistunut Helsinki Foodstock Oy sekä meksikolaistyylistä ravintolaketjua operoiva Chalupa Oy.

Kotipizza listautui Helsingin pörssiin vuoden 2015 kesällä, jonka jälkeen yrityksen markkina-arvo on jopa kaksinkertaistunut. Viime vuoden aikana yritys nosti kasvutavoiteohjeistustaankin kahdesti, aluksi 5% -> 10%, jonka jälkeen 10% -> 15%. Viime viikolla yritys tiedotti vuoden 2016 ketjumyynnin kasvaneen jopa 16,6% edellisvuoteen verrattuna.

- Myynnin voimakkaan kasvun takana on useita syitä. Yksi keskeisimmistä on ollut Kotipizzan brändi- ja ilmeuudistus, joka alkoi täysimittaisesti alkuvuodesta 2015 ja joka on nyt saatettu lähes loppuun. Konserni on myös kehittänyt Kotipizza-ketjua johdonmukaisesti fast casual -ilmiön hengessä eli panostamalla ruuan tuoreuteen, aitouteen ja vastuullisuuteen sekä seuraamalla aktiivisesti ruokatrendejä ja kuluttajien mieltymysten kehittymistä.

Lukujen valossa yritys on onnistunut hyvin, onnistumisen taustalla on myös muita tekijöitä.

- Ensinnäkin Kotipizza on vahva ja vakiintunut koko kansan tuntema brändi, jolla on ravintoloita kaikkialla Suomessa.

Vaikka ketju on perinteikäs, viime vuosina toteutetun ketju-uudistuksen ansiosta se on myös moderni, sillä olemme uusineet ruokalistamme ja koko ketjun ilmeen fast casual -ilmiön hengessä. Uskomme, että suomalaiset haluavat teollisen pikaruuan sijasta kohtuuhintaista, tuoretta ja vastuullisesti tuotettua ruokaa viihtyisässä ravintolaympäristössä.

Kotipizzalla on vahva panostus myös teknologiaan, yritys on muuttunut perinteisestä pizzaketjusta ruokateknologiayhtiöksi ja panostanut muun muassa vahvaan läsnäoloon digitaalisissa kanavissa.

- Haluamme olla edelläkävijöitä ja vahvasti läsnä erilaisissa digitaalisissa kanavissa. Uskaltaisin väittää, että tarjoamme nyt sekä verkossa että ravintoloissamme Suomen parasta asiakaskokemusta.

Digitalisaatio on jo mullistanut fast casual -bisneksen Yhdysvalloissa sekä tilausten, kotiinkuljetuksen että markkinoinnin ja viestinnän suhteen. Sama tulee lähivuosina tapahtumaan myös Suomessa ja me haluamme olla yksi muutoksen edelläkävijöistä. Varaudumme tähän kehittämällä verkkokauppaa, omaa mobiilisovellustamme ja läsnäoloamme kaikissa relevanteissa digitaalisissa kanavissa. Samalla pidämme aktiivisesti silmällä kaikkia alalla tapahtuvia muutoksia. Testasimme esimerkiksi pizzojen lennokkikuljetusta ensimmäisen kerran jo viime talvena.

Vuoden 2015 aikana Kotipizza Group laajensi toimintaansa meksikolaishenkiseen Chalupa –ruokaketjuun. Chalupa on yrityksen johdon mukaan Kotipizza Groupin ensimmäinen startup –investointi, millä toteutetaan nykyistä strategiakuvaa.

- Chalupa-ravintoloita toimii tällä hetkellä kuusi. Ravintoloiden määrä tulee jatkamaan kasvuaan franchising-yrittäjyyden pohjalta. Emme kuitenkaan odota Chalupan toimintojen kehittyvän voitollisiksi vielä lähiaikoina, vaan näemme yksikön toiminnan ensisijaisesti panostuksena fast casual -ilmiöön ja koko Groupin tulevaisuuden kasvuun.

Yhtiön strategia näyttäisi purevan ja osakkeen kurssi on ollut kovassa nosteessa listautumisensa jälkeen. Yrityksen johto ei kuitenkaan osakkeen nousuhuumaan liikaa huomiotaan kiinnitä.

- Me keskitymme toteuttamaan yhtiön liiketoimintastrategiaa yhdessä henkilöstämme kanssa. Se, kuinka me siinä onnistumme, näkyy yhtiön raportoimissa taloudellisissa tunnusluvuissa ja lopulta yhtiön osakkeen kurssin käyttäytymisessä.

Kotipizzan sijottajaviestintä palkittiin parhaana pienten yhtiöiden kategoriassa Sijoitus Invest 2016 –messuilla. Sijoitustieto kiittää Kotipizzaa ja talousjohtaja Timo Pirskasta haastattelusta!

Keskustele Kotipizzasta foorumillamme.

Yhteistyökumppaniksi:

Näkyvyys Sijoitustiedossa, ota yhteyttä!

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää