14.12.2019 - 21:24

onC

+169
Liittynyt:
13.12.2019
Viestejä:
77
Mikko Mäkinen kirjoitti:

2. Itse tuotteen maku on miellyttävämpi kuin kilpailijoilla ja omasta mielestäni paljon miellyttävämpi kuin pussinuuskassa. Kuitenkin ZYN iso kohderyhmä olisi näitä tuotteita aiemmin käyttämättömät ihmiset, johon kahvin, sitruunan yms maun luulisi vetoavan hyvin. Itselle pettymys on kuinka nopeasti pussi alkaa valuttamaan nestettä. Varsinkin ruokailun jälkeen pussi lähtee suusta vartin jälkeen, koska ilmeisesti nikotiini aiheuttaa epämiellyttävän tunteen kurkussa. En ollut varma onko tämä tunne kiinni tupakasta vai nikotiinista nuuskan osalta, mutta ilmeisesti se on se nikotiini.

 

Hmm, ovatko pussit erilaisia USA:ssa kuin pohjoismaissa? Nimittäin ainakin Ruotsin laivalta ostetut Zynit pysyvät huulessa valumatta vähintään tunnin. Toki tämäkin riippuu henkilöstä, mutta vertauksena esim. perus-Ettan alkaa allekirjoittaneella valumaan jopa vartissa. 

 

Olen vaihtanut satunnaisen nuuskaamisen Zyneilyyn juuri tuon siisteyden ja helppokäyttöisyyden takia. En myöskään pidä tupakasta missään muodossa, joten sen puuttuminen on tietenkin plussaa. Kokeillut 6mg ja 11mg (vahvin ilmeisesti) versioita, ja mututuntumalla noista imeytyy nikotiini jotenkin heikommin (tai tasaisemmin) kuin tupakkanuuskasta. Itsellänikin Odens tms. tapponuuskat lyövät lähes tajun kankaalle, mutta öhöm.. tutkimustyönä kokeiltu 2x11mg Zyn samanaikaisesti ei aiheuta pahaa oloa. Tuossa pitäisi siis olla melkein Odenssia vastaava annos nikotiinia. 

15.12.2019 - 17:36

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Miten ihmeessä porukka on täällä ajautunut nikotiinikoukkuun, jos ei pidä tupakasta.

Jos Zynin suuri kohderyhmä olisi aiemmin tupakkatuotteita käyttämättömät, niin tuotethan on totaalisen vastuuton. Tehdään siis entistä enemmän nikotiiniriippuvaisia ihmisiä. 

12.2.2020 - 10:52

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Neutraalia tai himppasen hintavaa alkaa minusta olla jo. Odotin zyniltä selvästi enemmän ja vihdoin alkavat laittaa pökköä pesään kunnolla senkin suhteen. Ruitsin ja Norjan kehitys oli yllättävän hyvä. 

12.2.2020 - 10:54

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208
Slice kirjoitti:

Neutraalia tai himppasen hintavaa alkaa minusta olla jo. Odotin zyniltä selvästi enemmän ja vihdoin alkavat laittaa pökköä pesään kunnolla senkin suhteen. Ruitsin ja Norjan kehitys oli yllättävän hyvä. 

Joo, ei näillä kurssitasoilla tee mieli lisää ostaa mutta strong hold edelleen. ZYNllä se kasvu pitäis tehdä, Skandeissa tuskin tehdään ihmeitä tai valloiteta markkinoita. 

12.2.2020 - 10:59

Erik

+110
Liittynyt:
3.1.2017
Viestejä:
227

Tanskasta tuli Zyniä mukaan, vaikuttaa kelpo tavaralta. Maut aika karkkeja, ei ehkä perinteisille nuuskaajille niin houkuttelevia. Uusille/ nuorille / naisille varmaan ihan viehättävät maut. 

12.2.2020 - 11:31

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208
Erik kirjoitti:

Tanskasta tuli Zyniä mukaan, vaikuttaa kelpo tavaralta. Maut aika karkkeja, ei ehkä perinteisille nuuskaajille niin houkuttelevia. Uusille/ nuorille / naisille varmaan ihan viehättävät maut. 

Pari kertaa testannu ja ei oikeen ole ZYN innostanu. Varmaan muille kuin tuotteisiin vihkiintyneille soveltuvat paremmin.

13.3.2020 - 18:54

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Laitoin nämä aamusta laitaan kun sai vielä hintaa. Ei ole mikään superhalpa minusta vaikkei olisi Wuhanin virustakaan.

11.5.2020 - 15:34

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Teki mieleni ostaa Swedish Matchia, kun luin (politiikan jumalille kiitos) entisen omistajaohjausministerin vaateesta Ruotsin nuuskanvalmistuksen lopettamisesta.

Tekninen analyysi ei tukenut. Kurssi plussalla vuodesta 28 prosenttia.

Pakastimessa on kuitenkin vielä 42 purkkia tuotteitaan, joten olen kuitenkin tukenut yhtiötä tavalla, jolla on oikeaa merkitystä. Osakkeen ostamisella ei ole pyöreästi mitään väliä. 

11.5.2020 - 21:04

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208
Aki Pyysing kirjoitti:

 

Pakastimessa on kuitenkin vielä 42 purkkia tuotteitaan, joten olen kuitenkin tukenut yhtiötä tavalla, jolla on oikeaa merkitystä.

Kateellinen pakastimesta. SWMAn tuotteita ei ole pariin kuukauteen saanut ainakaan omalta markkinapaikalta, onneksi osakkeita taas on saanut. 

12.5.2020 - 16:29

KuplaSalkku

+103
Liittynyt:
14.8.2016
Viestejä:
189

Osake on jo karannut käsistä epäonnisissa OST veiveissä ja nyt loppu fyysinen tavarakin pakastimestakin kun toimitusketju "yskähtelee". Aika tilata tupakatonta korviketta ja koittaa sitkua.

17.7.2020 - 10:25

neuvillexd

+7
Liittynyt:
30.8.2019
Viestejä:
8

Q2–HEADLINE BULLETS

on local currencies, sales increased by 11 percent for the second quarter.

Reported sales increased by 11 percent to 4,133 MSEK (3,719).on local currencies, operating profit from product segments1)increased by 19 percent for the second quarter.

Reported operating profit from product segments increased by 17 percent to 1,704 MSEK (1,456).Operating profit amounted to 1,666 MSEK (1,434) for the second quarter.

Profit after tax amounted to 1,227 MSEK (1,080) for the second quarter.

Earnings per share increased by 19 percent to 7.60 SEK (6.39) for the second quarter.

The second quarter financial performance was negatively affected by COVID-19 impacts. oZYNcontinued to deliver strong volume growth contributing to higher sales and operating profit.

https://www.swedishmatch.com/globalassets/documents/presentations/2020_…

18.7.2020 - 17:09

Pörssijumala

+42
Liittynyt:
18.5.2020
Viestejä:
28

Tämä firma pysyy salkussa ja aion lisätä omistusta. ZYN menee kaupaksi ja yhtiö investoi tuotantokapasiteettiin huikealla tuottoprosentilla. Lisäksi mielenkiinto nuuskaa kohtaan lisääntyy USA:ssa ja SWMA on melkeinpä ainoa peluri markkinalla perinteisen nuuskan osalta.

4.5.2021 - 12:50

Fjodor

+1
Liittynyt:
23.12.2017
Viestejä:
2

Image

 

Jäätävät Q1 numerot pöytään, ja USA:n kasvu ZYNin osalta vasta alkuvaiheessa. Optiona demokraattien ajatukset tiukentaa tupakkatuotteiden asemaa sataisivat suoraan savuttomien vaihtoehtojen laariin.

 

 

7.5.2021 - 20:08

sijoituskilpikonna

+26
Liittynyt:
22.11.2014
Viestejä:
121

Ihmettelin kun omistukset näytti tänään oudolta, mutta splittihän oli tosiaan tänään näkyvissä.

Lyhyellä tähtäimellä mietin että nostaa varmasti kurssia kun vaihtoa tulee lisää. Tai "varmasti", mistä sitä koskaan tietää.

Odottelin josko olisi dipannut taas alle 600 SEK jossa olisi päässyt tankkaamaan, mutta ei tällä kertaa.

Pysyn omistajana.

20.7.2021 - 19:24

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208

Pikaluvulla aamulla tulos+kommentit läpi ja vaikutti ihan hyvältä omaan silmään. Alas lähti kuitenkin, varsinaiseen hold-positioon ei lisäyksiä mutta pienellä määrällä tuli intrana kauppaa tehtyä. Estimaattien yli kuitenkin mentiin ja ZYN vetää hyvin edelleen joten tuskin tässä isompaa hätää on. Saapi nähdä huomenna millaisia muutoksia tulee tavoitehintoihin ja suosituksiin. 

 

15.9.2021 - 11:07

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208

Eilinen tiedote:

"Swedish Match today announced that it intends to separate its cigar business via a spin-off to shareholders and to completely exit the manufacturing of combustible tobacco products. Swedish Match has initiated preparations for a separation and a subsequent listing on a major US securities exchange, with a final decision on execution subject to various considerations. The separation is expected to be completed during the second half of 2022, at the earliest." 

Kurssi +3.5% atm, uudet huiput korkattu tänään. 

"After conducting a thorough strategic review of its businesses, today’s announcement of the planned separation of the US cigar business marks the next chapter in this transformation, where smokefree products such as nicotine pouches and snus will play the leading role in building a stronger Swedish Match in line with societal trends. " 

Vaikuttaa hyvältä liikkeeltä omaan silmään. 

15.9.2021 - 11:45

Mikko Mäkinen

+2725
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Ehdottomasti hyvä liike. Jotkut ehkä miettineet, että käryävät tuotteet myytäisiin teolliselle ostajalle. Se jossain määrin rajoittaa riemunkiljauksia tänään. Mutta itse mietin, että jos sen haluaa myydä, niin listauksesta ilmoittaminen etukäteen toimii hyvänä myynti-ilmoituksena. 

Jos osake olisi vähän alemmilla tasoilla, niin tästä voisi innostua ihan tosissaan. Jefferies kyllä esim. huomautti, että nyt koko SWMA vois olla ostokohde, ja maninitsi jonkun japanilaislafkan jopa kärkikandinaattina ostajana.

10.12.2021 - 11:07

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

Swedish Match on hiukan pörssiä vastakarvaan tänään noussut 6%. Mitään tuoretta yritykseen liittyvää tiedotetta siihen liittyen ei Nordnetissä ole.

Mistä kannattaa etsiä, liittyykö tällaiseen jotain näkyvää selitystä?

9.5.2022 - 19:43

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208

Philip Morris International in Talks to Acquire European Smokeless Tobacco Rival, WSJ:n sivuilla juttua aiheesta. 

"A deal would be substantial, as Swedish Match is currently valued at about 117 billion Swedish krona, or almost $12 billion. With a typical premium, it could be valued at about $15 billion or more. Philip Morris has a market value of about $154 billion."

Swedish Match vahvistaa huhun omassa tiedotteessaan.

"The Board of Directors of Swedish Match AB has noted the recent speculation and confirms that discussions with Philip Morris International Inc. regarding a possible public takeover offer for Swedish Match are ongoing.

There can be no certainty that an offer will be made, nor as to the terms of any such potential offer."

10.5.2022 - 23:29

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208

Tästä yksi näkemys (mahdolliseen) ostotarjoukseen. 

"The management team are uninspiring utility execs whose dick got kissed by a rainbow. They are busy selling the rainbow.

They should all be fired for considering this deal.

We own 15.1 million shares." 

Varsinaisia innostujia ei Twitteristäkään löytynyt. Huomenna Q1-raportti, saa nähdä tuleeko virallinen tarjous samalla vai saako odottaa. 

 

11.5.2022 - 09:16

onC

+169
Liittynyt:
13.12.2019
Viestejä:
77

Edit: Nyt tuli ihan virallistakin tietoa:

Philip Morris Holland Holdings B.V. (“PMHH”), an indirect wholly-owned subsidiary of Philip Morris International Inc. (“PMI”), has today announced a public cash offer to Swedish Match’s shareholders to transfer their shares in Swedish Match to PMHH (the “Offer”). Under the terms of the Offer, PMHH is offering SEK 106 per Swedish Match share in cash (the “Offer Price”), which values the issued share capital of Swedish Match at approximately SEK 161.2 billion.1) The Offer Price represents a premium of approximately:

  • 39.4 percent compared to the closing share price of SEK 76.06 on May 9, 2022 (the last day of trading prior to market speculation regarding a potential public offer for the Company)2);

....

Having concluded this assessment, the Board believes that the terms of the Offer recognise Swedish Match’s long-term growth prospects, taking into account the risks associated with the realisation of those prospects.

Based on the above, the Board recommends that Swedish Match’s shareholders accept the Offer.

11.5.2022 - 21:32

sijoituskilpikonna

+26
Liittynyt:
22.11.2014
Viestejä:
121

En edes yritä arvata onko tuo hyvä vai huono hinta, mutta henkilökohtaisesti hieman riipaisee.

Jos kaupat tulee, niin ikuisuusholdiin ja uskollisesti tankatut swma:t on mennyttä. 20-30% salkusta likvidoituu.

Tietysti kohtuullisella tuotolla ja seteleillähän on hyvä kuivata kyyneliä.

Ottaisin joka tapauksessa mieluummin PM:n osakkeita kuin käteistä.

 

11.5.2022 - 23:32

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208
sijoituskilpikonna kirjoitti:

En edes yritä arvata onko tuo hyvä vai huono hinta, mutta henkilökohtaisesti hieman riipaisee.

Jos kaupat tulee, niin ikuisuusholdiin ja uskollisesti tankatut swma:t on mennyttä. 20-30% salkusta likvidoituu.

Tietysti kohtuullisella tuotolla ja seteleillähän on hyvä kuivata kyyneliä.

Ottaisin joka tapauksessa mieluummin PM:n osakkeita kuin käteistä.

 

Oma näkemys "oikeasta" hinnasta samaten melko näkemyksetön. Seteleillä on kiva kuivata kyyneliä, mutta samaten hiuksenhieno harmitus kun ostetaan pois. Tosin mieluummin käteistä kun PM osakkeita. Osakkeisiin ei pidä ihastua, mutta lievää ihastumista ollut tämän osalta. Varsinkin kun oli ensimmäinen osake jota ikinä ostin. Kiekon kyljestä katselin onkos tämä firma pörssissä, onneksi oli. 

30.9.2022 - 11:07

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
208

Elliott lisännyt taas. 

SWEDISH MATCH: ELLIOTT FLAGGAR FÖR 7,25%

STOCKHOLM (Nyhetsbyrån Direkt) Aktivistfonden Elliott Investment Management kontrollerar 7,25 procent av röster och kapital i Swedish Match.

Det framgår av ett flaggningsmeddelande.

Under torsdagen flaggade Elliott för att den kontrollerade 5,53 procent, något som då gjorde den till största ägare i Swedish Match.

Koncernen kontrollerar totalt 7,25 procent av rösterna i Swedish Match via Elliott International, Elliott Associates och The Liverpool Limited Partnership.

1.11.2022 - 14:30

callo

+66
Liittynyt:
6.4.2020
Viestejä:
44

Auttakaas vähän... Tapahtunut Teemun päivityksen jälkeen - PM nosti tarjouksensa 116 joka on ilmeisesti dollareissa sama kun aikaisemmin, mutta toki kruunuissa enemmän. 

Tällä hetkellä Nordnetin mukaan:
- Osakekurssi 109.25SEK
- Tarjoushinta  116SEK
- "Korvaus tarjouksessa hyväksytyistä osakkeistasi maksetaan salkkuusi arviolta 11.11.2022."
- Tarjous pitäisi hyväksyä 3.11.2022 menessä, jos ei hyväksy osakkeet jää roikkumaan

Eri skenaariot taitaa olla osakkeen omistajalle seuraavat::

1) Hyväksyn tarjouksen, PM ostaa lafkan
2) Tarjousta korotetaan ennen deadlineä, PM ostaa lafkan
3) Homma kosahtaa jostain syystä
4) En hyväksy tarjousta, PM ostaa lafkan

Ekassa selkeästi saan 7SEK tuottoa per 109SEK noin 2 viikossa. Tässä tuskin on hirveästi riskejä. Tuotto vaikuttaa kohtuu hyvältä oisko toi 6% ja vuosituotto toki aikamoinen kun holding time on vain pari viikkoa.
 
Tokassa tulee enemmän tuottoa, toki aika pitenee. 

Kolmas on tämän downside. Homma kaatuu johonkin ja osake palaa tasolle X. Ennen tarjousta toi oli 70KR. Yksinkertainen odotusarvomatematiikka antaisi odottaa 15% jos toi 70KR on hinta koshatamisen jälkeen. Tuntuu aika korkealta PM kuitenkin ihan reliable ostaja, käsittääkseni ei kilpailuviranomaisia kun rahat tulee noin nopsaan. 

Mun kysymykset tällä pohjustuksella on:
- Mitä missaan, meneekö jotain väärin?
- Mitä tossa 4 tapauksessa tapahtuu?
- Jotain riskejä jota en ota huomioon? Eli miksi toi tuotto on vielä noin iso?

 

1.11.2022 - 17:23

Anssi A

+501
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
469
callo kirjoitti:

- Mitä tossa 4 tapauksessa tapahtuu?
 

PM pakkolunastaa sun osakkeet sitten pari kk myöhemmin ja saat sen saman mitä ne tarjos muillekin. Kannattaa olla vähän varovainen näissä, itse maksoin kalliita oppirahoja kun toinen diili johon olin mennyt tekemään "ilmaista rahaa" ei mennytkään läpi. Todennäköisesti sä et tiedä niin paljoa kuin ne, jotka tätä aktiivisesti seuraa ja tietää ketkä osakkeenomistajat äänestää vastaan.

(Edit: en tiedä mistä tuon 109 SEK hinnan olet löytänyt, mutta viimeisen viikon osake on treidannut 113-114 SEK.)

3.11.2022 - 13:30

callo

+66
Liittynyt:
6.4.2020
Viestejä:
44

Nyt kun sanot, niin minäkin ihmettelen mistä toi 109SEK on ilmestenyt. Se selittää paljon. Aina kannattaa kysyä.  :) 
Kun hinta on 114 niin spredi on ihan järkevä. 

Samaa mieltä, joku tietää näistä enemmän varmasti kuin minä ja riski on siinä, että onnistuu tekemään paljon pieniä voittoja ja ottaa aivan saatanasti turpaan silloin kun menee vihkoon.