"Energian kanavoiminen virtuaalimaailmoihin ei vie elämässä eteenpäin, jos ei päädy ammattilaisuralle, mutta saman energian kanavoiminen elämän peliin voi tuoda hyvinkin nopeita ja pitkäkestoisia vaikutuksia omaan ja läheisten hyvinvointiin." @TAjatteluhttps://t.co/DEywlfzD93
"Energian kanavoiminen virtuaalimaailmoihin ei vie elämässä eteenpäin, jos ei päädy ammattilaisuralle, mutta saman energian kanavoiminen elämän peliin voi tuoda hyvinkin nopeita ja pitkäkestoisia vaikutuksia omaan ja läheisten hyvinvointiin." @TAjatteluhttps://t.co/DEywlfzD93
HEP! Telaketjuteknokraatille kolahti hyvin tuo kaiken ajan vievän harrastuksen käsite samoin kuin kilpailu itsensä ja ehkä muidenkin kanssa. Myös välitavoitteet ovat tarpeen ihmiselle tyypillisen lyhytnäköisyyden vuoksi.
Meillä traditio uuden milestonen saavuttamisesta on joko hyvä viini ja kiinalaisravintolan menu pöytään.
Kuulostaa mukavalta traditiolta, Teknokraatti! Meillä ei varmaankaan edes ole mitään vakiintunutta käytäntöä, vaan fiiliksen mukaan mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Pysyy homma tuoreena ja ajankohtaisena
Nuo aikasyöpöt harrastukset ovat haastavia, jos haluaa jotain muutakin tehdä. Mutta hyvällä priorisoinnilla toki pääsee pitkälle. Mulla lisähaasteena geeniperimä, joka altistaa riippuvuuksille. Lienee kohtuullisen yleinen perimä, joten ei varmaan sinänsä erikoinen tausta, mutta hyvä tiedostaa.
Ihan loistava teksti toi "Pelillistä vaurastuminen", tunnistan itseni niin kaikesta tosta. En viitsi pelata esim. konsoleilla enää ollenkaan (yksin ollessa), koska tuntuu, että se on hukkaan heitettyä aikaa. Myöskään fiktiivisten sarjojen katsominen ei tästä syystä kiinnosta. Sen sijaan esim. tosi-tv (huutokauppakeisari, leijonan luola jne) kiinnostaa, koska niistä voi oppia jotain. Sama homma vaikkapa kirjojen lukemisen suhteen.
Pelaan vieläkin silloin tällöin, yleensä pyrin rajoittamaan viikonloppuihin ja peleihin joissa on selkeä lopetus, jotta pysyy kontrollissa. En usko nollatoleransseihin, sillä tuolloin kiusaus saattaisi kasvaa liian suureksi ja johtaa romahdukseen, joten parempi yrittää löytää tasapaino kaikesta tekemisestä.
Itse asiassa avain melkein kaikkeen tekemiseen on tasapaino, oli kyseessä sitten pelit, alkoholi, makeiset, liikunta, lukeminen... mikä vain. Mikä voi olla vaikeaa on sen määrittäminen, mitä tarkoittaa tasapaino – tai enemmänkin kohtuullisuus. Sen selvittämisessä pitäisi pystyä objektiivisesti arvioimaan eri tekemisten hyötyjä ja haittoja, mikä on todella todella vaikeaa etenkin jos on jokin riippuvuus päällä.
Mainio kirjoitus, joka kolahti. Jokunen viikko sitten kaveri autossa vinkkasi, että HOMM3:n saa ladattua netistä huokeesti - vastasin että et kuule olis saanu kertoa tuota. Seuraavien 23h aikana pelasin 19h ja kyllä, peli oli huippu -99, mutta on se edelleen. Pesen hampaat ennenkun aloitan pelaamaan, koska eihän tämän ikäisenä voi addiktin elämää elää :D (huom. Itsepetos)
Sittemmin kontrolli saatu takaisin. Lapsena mikä vaan peli, jossa raha oli mukana kiinnosti. Kisojen (mm GT) tarkoitus oli päätyä kaverilsi, jolla on eniten rahaa. Pelidynamiikan selvittäminen - miten maksimoit tulot ja minimoit kulut, ts fundamentaalit, oli aina tärkein juttu selvittää.
Pelaaminen ja kisaaminen on edelleen hauskaa, mutta onko kisaaminen renki vai isäntä? Omalla kohdalla väittäisin, että kisaaminen ottaa ratkaisijan viitan ja itse istun välillä (melkein aina) kyytiin.
Aijai Erik :D itsekin hiljattain löysin HOMM3:n uudestaan. Vieläkin timangia kamaa, harmi vain että tekoäly on ehkä jäänyt jälkeen nykypäivän kehityksestä. Mutta vaikeustasoa ruuvaamalla saa siitäkin siedettävän. Ns. min-maxing on peleissä tehokas tapa menestyä ja ehkä se on jäänyt päälle myös oikeassa elämässä ja näkyy nyt muun muassa kovissa säästämisprosenttitavoitteissa. Pörssi on siitä hieno peliareena, että vastassa on koko maailman kovimmat tyypit ja menestyminen vaatii oikeaa taitoa. Mutta jos menestyy, niin palkinto voi lopullisesti muuttaa elämänsä paremmaksi itselle, perheelle ja jälkipolville.
Taloudellinen Ajattelija (@TAjattelu) avaa kriteerejä joilla valitsee salkkuyhtiönsä.
"Tällä hetkellä salkussani on näillä kriteereillä poimittuja osakkeita seuraavat: Revenio, Qt Group, Talenom, Harvia, Admicom ja Kamux."https://t.co/ZPyKr0335x
Allekirjoitan tuon kohdan että joku suunta tai suunnitelma täytyy olla elämässä. Ei ihmisen ole hyvä mennä sokkona eteenpäin ilman mitään suunnitelmaa, siinä äkkiä päätyy johonkin missä ei olekaan hyvä olla. "Jos et tiedä mihin olet menossa, päädyt todennäköisesti aivan muualle". Jotkut taivaanrannan maalarit voivat onnistuakin elämässä menemällä minne nokka sattuu näyttämään, virran mukana, mutta itse en siihen pystyisi. Tarvitsen suunnitelman, suorastaan janoan sitä!
Onnellisuus ei välttämättä löydy sieltä periltä. Ehkäpä onnellisuus löytyy sen matkan aikana. Toivo päästä johonkin. Onnellisuus = toivo. Matka jonnekin saattaa olla mukavampi kuin itse päämäärä. Näin jotkut sanovat, ja voin kyllä uskoa tuon. Olen hieman kateellinen ihmisille, joilla on elämässä selkeä päämäärä. Itselläkin on aina ollut jokin suunta, mutta tuntuu että mieleen on alkanut tulla muitakin asioita mieleen. Mitä jos alkaisinkin tekemään jotain muuta. Mutta niin tai näin, taidan ruveta lukemaan tekstejäsi aktiivisesti tästä lähin.
"Autot ovat pohjattomia rahanieluja. Hankintahinta on vain yksi kulu muiden joukossa ja ei aina edes se suurin. Kun harkitset lääkitystä autokuumeeseesi, niin muista ottaa huomioon kaikki ajoneuvon ylläpidosta aiheutuvat kulut." - @TAjatteluhttps://t.co/H6LrkDJjSg
"Autot ovat pohjattomia rahanieluja. Hankintahinta on vain yksi kulu muiden joukossa ja ei aina edes se suurin. Kun harkitset lääkitystä autokuumeeseesi, niin muista ottaa huomioon kaikki ajoneuvon ylläpidosta aiheutuvat kulut." - @TAjatteluhttps://t.co/H6LrkDJjSg
polttoaine, huollot, renkaat, verot ja vakuutukset on helppo verrata, samoin pääomakulun arvon alenema. Nämä kaikki ovat auto- ja paikkakuntakohtaisia lukuja.
Kulutuksen saa haarukoiduksi hyvällä tarkkuudella kun selvittää Spritmonitor.de sivustolla oman nykyisen autonsa toteutuneen kulutuksen avulla mihin kohtaan nykyisen autonsa kulutusskaalaa osuu. Sen jälkeen on helppoa katsoa mihin kandidaatiksi valittujen autojen vastaava kustannuspiste osuu skaalalla vähän - keskimäärin - paljon.
Rahoituskulu on henkilökohtainen pääomakulu, joka riippuu rahoitustavasta ja vaihtoehtoiskustannuksesta. Sen joutuu jokainen laskemaan itse omalla toteutumallaan. Asiat ovat elämässä kohtuullisen hyvin, jos tämä on autoilun suurimpien kustannusten joukossa, s.o. vaihtoehtoiskustannus on suuri.
Omat kommentit kandidaattiautoista:
Jos ajomatkaa tulee yhtään enemmän, vanhan Lexuksen kulutus on rasite. Uudempi IS on toimiva hybridi, joka voittaa teoriassa vastaavan Toyotaversion joka kohdassa nostamatta kulutusta kovin pahasti. Erot eivät rajoitu vain Leksassa olevaan ja Toyotasta puuttuvaan äänieristykseen, vaan Leksan MG yksiköt ovat selvästi järeämmät, mikä tuntuu ajossa siinä, että Toyotan kaasua painaessa mitätön pensamoottori ulvoo korvia kiusaten ja mitään ei silti tapahtu. Lexus tekee saman kaasu lattiaan tallattuna, mutta liikkuu myös, mutta se ero ei ole tässä, vaan siinä, että hillitymmin ajettaessa Leksan vahvemmat MG yksiköt vievät painavaa autoa selvästi elegantimmin ja ilman voimalinjan venyvän kuminauhan tunnetta. Takavedosta voi olla monta mieltä, mutta paras se silti on, joten tämäkin IS:lle plussaa.
Lexus CT:n voi poistaa listalta. Jos etuvetoinen hybridi kelpaa, Toyotan saa halvemmalla tai samalla rahalla uudempana. CT on turha malli.
xDrive on ainoa nelivetoinen. Mersukuskilla on omat epäilyksensä tämän ikäluokan Bemun tekniikasta, mutta jos moottorissa on oikeat numerosarjat ja tuotantoviikot, xDrive on yksi maailman parhaista katuauton nelivedoista. Jos neliveto on millään prioriteetilla valinnassa, niin tässä se on.
Jos Mersua tekee mieli, silloin Ceessä on nokalla väärä kone, etenkin kompressoriahdettuna. Tässä ei ole kyse siitä tarviiko omille ajomäärille dieseliä vai ei, koska Mersun M27x moottorisarjassa on niin paljon sanomista, että se on ainakin Mersukuskille no-go. Tämä Cee on silti vajaavetoisista häkellyttävän hieno ajaa myös talvella, minkä Häkkisen McLarenin tavoin optimaalisessa balanssissa kääntyvän oman manuaalivaihteisen farkku-Ceeni kanssa tulin 100.000 km matkalla kokemaan ennen kuin takapenkki kävi pieneksi ja korihylsy vaihtui isompaan. Ja normaaliin tapaan 2 - 3 vuotias käytetty puolella uuden hinnasta ja tehtaan esitteestä omilla varusteilla valittuna. Talviajo on erittäin miellyttävää, kun 1630-kiloisen auton jokaisella pyörällä on yli 400 kg paino. Dieselissä myös tarkenee, koska ilmakanavissa on kilowatin sähkövastukset lisälämmittimenä.
W204 Ceen ensimmäinen vuosikerta 2008 tehtiin vanhalla OM646 dieselillä, joka on jokseenkin pomminvarma vehje, eli vanhan kansan Mersudiesel vaikka teknistä parasta-ennen päivämäärää. Tuo dieselmoottori on yksi niitä laitteita, jotka lentävät DC-3:n tavoin suoraan aktiivipalveluksesta tekniikan museoon käymättä välillä romuttamon kautta. Ja toisin kui Hondan monen tonnin DPF, hiukkassuodatin kestää satoja tuhansia kilometrejä, sen täytösasteen näkee jo ostaessa testerillä ja tarvittaessa uusi maksaa joitain satasia. Eli huollossakaan ei ole diesellisää. Tämä versio on silti tuon turbodieselin viimeisin evo-versio, joten se kulkee ripeämmin kuin C180, vaikka jälkimmäinen puolet enemmän kuluttaakin. Dieselvero kuittaantuu alle 10.000 km ajomatkalla. Meillä on perheen nuoremman masinistin ajossa edellisen mallin W203 samalla moottorilla noin 300.000 km ajettuna. Turbo viheltää jo kuuluvasti, mutta mitä väliä, kun kulutus pysyy aina väkisin 5 litran tienoilla ja ahtimen varaosahinta on muutaman satasen eikä tonneja kuten bensakoneen kompressorin.
W204 Ceen 2009 lähtien käyttämä uudempi diesel on OM651, jonka mallisarjan alkupäässä oli luvattoman paljon suutinvikoja eikä jakopäänkään kestävyydessä ollut hurraamista. Korjaavat osat on keksitty jo noin 10 vuotta sitten, joten tällaista ostavan kannattaa tarkistaa, että ne ovat autossa jo paikallaan, joko tehtaalla asennettuna tai jälkeen päin korjattuna. Energiaa säästävän yksirivisen jakoketjun ja ketjun kiristimen osalta on tehty eri vuosina yli puoli tusinaa eri versiota, mutta 2011 kesäkuusta lähtien valmistuneissa näyttää olevan asiat kunnossa. Eemelini kulkee samalla moottorilla ja minulla petti hermo pari vuotta sitten ja pyysin 200.000 km huollossa jakoketjun venymän mittausta. Kiristimestä oli korvaava osa saatavilla, joten se vaihdettiin, mutta 20 - 25% sallitusta venymästään tuolle matkalle käyttänyt ketju jäi paikalleen.
Ellei teho ole kriittinen, silloin OM651 200 CDI versio sisältää vähemmän kalliisti hajoavia kohteita kuin 220 / 250 CDI. 200 CDI on vain yhdellä turboahtimella, tehokkaammat versiot ovat kaksoisahdettuja, eli tuplamäärä turboja. Niillä ei muuten haeta lisää vauhtia vaan mukavuutta ja taloutta. Ensiöahdin on pieni herkkäliikkeinen hyrrä, joka paineistaa imupuolen jo 1000 kierroksesta lähtien ja tulee paineenrajoittajalle 1360 kierroksella. Eli kone on aina hereillä ja aina alle 1500 km (eli satasen vauhtiin saakka) kulutusoptimissaan.
200 CDI käyttää myös alempaa ruiskutuspainetta ja Boschin suuttimia Delphin piezojen tai solenoidien sijasta, mikä on ylläpidon kannalta hyvä asia (yksi Delphiläinen on kilahtanut 240.000 km matkalle).
autopesut
pysäköinti ja pysäköintipaikkavuokrat
renkaiden vaihdot ja säilytys
sakot
rahoituskuluja
Wunderbaumit ja karvanopat ;)
Hyviä lisäyksiä. Nämä onneksi eivät ole ajoneuvoriippuvaisia, joten eivät vaikuta vertailuun muuta kuin sillä tavalla, että riittääkö kokonaisbudjetti vai ei. Mutta hyvä pitää mielessä nämä.
Jos ajomatkaa tulee yhtään enemmän, vanhan Lexuksen kulutus on rasite. Uudempi IS on toimiva hybridi, joka voittaa teoriassa vastaavan Toyotaversion joka kohdassa nostamatta kulutusta kovin pahasti. Erot eivät rajoitu vain Leksassa olevaan ja Toyotasta puuttuvaan äänieristykseen, vaan Leksan MG yksiköt ovat selvästi järeämmät, mikä tuntuu ajossa siinä, että Toyotan kaasua painaessa mitätön pensamoottori ulvoo korvia kiusaten ja mitään ei silti tapahtu. Lexus tekee saman kaasu lattiaan tallattuna, mutta liikkuu myös, mutta se ero ei ole tässä, vaan siinä, että hillitymmin ajettaessa Leksan vahvemmat MG yksiköt vievät painavaa autoa selvästi elegantimmin ja ilman voimalinjan venyvän kuminauhan tunnetta. Takavedosta voi olla monta mieltä, mutta paras se silti on, joten tämäkin IS:lle plussaa.
Lexus CT:n voi poistaa listalta. Jos etuvetoinen hybridi kelpaa, Toyotan saa halvemmalla tai samalla rahalla uudempana. CT on turha malli.
Sanot että CT on turha malli. Onko se juuri tuo Auris mikä on Toyotan puolelta vastaava malli? IS on kyllä hyvä ja olen niitä koeajanut muutamaa, mutta en välttämättä halua sedania perheen ainoaksi autoksi, koska tavaratila ei ole niin käytännöllinen kuin hatchbackeissa.
Sanot että CT on turha malli. Onko se juuri tuo Auris mikä on Toyotan puolelta vastaava malli? IS on kyllä hyvä ja olen niitä koeajanut muutamaa, mutta en välttämättä halua sedania perheen ainoaksi autoksi, koska tavaratila ei ole niin käytännöllinen kuin hatchbackeissa.
Sanon CT:ta turhaksi vertailussasi siksi, että jos se täyttää vaatimuksesi, on hyvin todennäköistä että Auris täyttää samat vaatimukset selvästi halvemmalla. Ja koska rahalla on selvästi merkitystä valinnassasi, silloin ei mielestäni kannata maksaa CT:n L-logosta. IS on teknisesti selkeästi etevämpi, että siinä saa rahalle niin paljon muutakin vastinetta, että en ole yleisesti Lexusta vastaan, vaan päinvastoin näen hyvinkin sen logiikan, jolla IS ostetaan.
Taloudellinen Ajattelija kirjoitti:
Avaatko vielä mulle, että mikä on MG yksikkö?
Toyotan ja Lexuksen Moottori-Generaattoriyksikkö käännettiinkin jo selkokielelle. Nuo MG-yksiköt paitsi generoivat sähköä ja liikuttavat autoa, myös säätävät voimansiirron välitystä. Kun kuljettajan tehopyyntö ylittää MG yksikön tarjoaman momentin, alkaa välitys tihentyä ja polttomoottoria huudetaan apuun kovilla kierroksilla. Lexuksen voimakkaammat MG-yksiköt ja selvästi isompi ja tehokkaampi bensamoottori vievät painavampaakin autoa vähemmällä polttiksen huudattamisella. Toyota-versio on aivan yhtä kestävä, mutta huomattavasti kevyempi kaasun polkaisu vinkaisee pahaäänisen polttomoottorin 4000 kierrokseen vaikka kuljettaja ei mitään täyskaasukiihdytystä tilannutkaan. Kaasun lattiaan lyöden Lexus kyllä tekee ihan saman, mikä on oikeinkin maksimikiihtyvyyttä pyydettäessä. Mutta ainakin minun ajotavallani ero on siinä, että rauhallisemmalla normaalilla ajotavallanikin turbodieselkuskin käsissä Toyota hybridi kiljuu jatkuvasti voimattomuuttaan kun taas Leksa etenee miellyttävästi hintansa edellyttämällä eleganssilla.
Spritmonitorin pohjalta käytännössä toteutuneen lähes 2.5 litran keskikulutusten eron ja dieselveron erolla pikaisesti laskien Cee farkku ja dieselkone kiilaa niukasti kustannustaulukkosi kakkoseksi ja ratkaisee myös tilaongelmasi tavalla, johon muut verrokkisi eivät pysty. Aurikselle ei kustannuksissa löydy voittajaa näistä verrokeista, eikä ihan helpolla monesta muustakaan.
Oma korjaussarjani autokuumeeseen on tänä keväänä sama kuin ennenkin. Kuusi vuotta sitten käytettynä ostamani nyt vasta 240.000 km ajetun diesel-Mersun ulkopuolinen pesu ja sisustan pesu nahkasaippualla ja käsittely sopivilla nahanhoitotuotteilla palauttaa koko kesäksi joka kerta ovea avatessa vastaan tulevan uuden puhtaan nahan tai nahkatehtaan miellyttävän tuoksun. Paras perustelu valinnalle on rehellinen "mä halusin tällasen". Jos osaa myös haluta samaa vuosia peräkkäin, pystyy pääomakulun jakamaan pidemmälle ajalle. Nähdäkseni valintaseulassasi ainakin Toyota, uudempi IS ja Cee (jos saan vaihtaa siihen dieselin) ovat sellaisia autoja, joilla pystyy teknisesti ajamaan niin pitkään kuin haluaa. Kun lisätään se näkökulma, millä haluaa ajaa, IS ja Cee olisivat omat valintani, jos joutuisin ostamaan näistä auton 10 vuodeksi.
Jos tavaratila riittää, olisi Mersukuskinkin ykkösvalinta IS. Jos tilaa tarvii enemmän, Cee Farkku on hyvä kakkonen. Jos sekä muunneltavat tilat että bensamoottori ovat ehdottomia vaatimuksia, on valintasi Auris, vaikka se ei välttämättä annakaan yhtä vahvaa immuniteettiä autokuumetta vastaan?
Kiitos Teknokraatti näkemyksiesi jakamisesta, todella tervetullutta! Pitänee vielä pohtia kertaalleen josko se IS sittenkin olisi vielä shortlistalla. Lääkkeesi autokuumeeseen on erinomainen
Autourani oli C-alkuinen ja nousujohteinen. Corolla -> Corolla -> Carina II -> Cadillac -> Cadillac.
Kun Cadillacin parkkeerasi Metro-Auton pihaan, maksoi se ainakin 500€. Toivoin kovasti, ettei mitään vikaa löytyisi, koska mentiin varmasti nelinumeroisiin lukuihin. Huoltokuluihin verrattuna V8 4,6 litraisen etuvetoisen(!) Sevillen kuluttama bensa oli ilmaista. Etuvetoinen on muuten näppärä kaupunkiajossa. Ei jää talvella lumiseenkaan ylämäkeen sutimaan. Asuin ensimmäisen hankkiessani lumiaurauksen Ö-alueella Ruskeasuolla. Lisäksi oli helpompi parkkeerata kesukustassakin kuin luulisi pienen kääntösäteen takia.
Tästä oppineena lasken säästäväni joka kerta kun otan taksin. Tuskin hankin omaa autoa enää koskaan. Tähän kyllä vaikuttaa sekin, että menen mieluummin sporalla tai junalla kuin omalla autolla.
Autourani oli C-alkuinen ja nousujohteinen. Corolla -> Corolla -> Carina II -> Cadillac -> Cadillac.
Näen itse samoin, vaikka tunnen myös ihmisiä, joiden silmissä tuo historia EI OLISI nousujohteinen, vaan huipentuma on keskimmäisen Coronan kohdalla. 1960-luvulta alkaneen Toyota Coronan historia päättyi Euroopassa Carina II nimiseen laitteeseen. Vähän Mersukuskia irvistelyttää, mutta ei voi mitään. Carina on pakko nostaa autojen Hall of Fameen samalle podiumille, jolla jo ennestään paistattelee jo laskuun kääntyneen henkilöauton kehityskaaren huippukohtaa yksinäisenä Kiertotähtenä merkkaamaan jäänyt Mercedes W124.
Rouva lupasi sponssata lapsille halvat opiskelija-autot heidän lähtiessään maailmalle, että pääsevät käymään joskus kotonakin. Lähempänä opiskelleen vanha S70 oli helppo ostos Volvoperheessä, mutta nuoremman usein toistuvalle lähes 600 km matkalle ei voi hankkia ihan mitä tahansa ritsaa eikä bensaVolvoa. Dieseleitä oli tarjolla vaikka kuinka, mutta 3 tonnin hintaluokan VW:t ja Fordit olivat aivan hirveitä virityksiä ja saman hintaluokan diesel-Toyotat olivat jo aivan raunioina. Nuori itse veti 2000-luvun turbodieselien sekaan yllättävän valinnan: 10 vuotta vanhempi Mersu ja Nettiauton hinnasto oikein päin käännettynä, eli kalleimmasta alkaen. Kallein oli valmis museoauto, johon ei rahat riittäneet. Toiseksi kalleimmasta ei saatu järkevää kauppaa, joten ostimme sen listan kolmannen. Kun puhdas ja koriltaan ehjä Kiertotähti lipuu ääneti ja kolinoitta taksiaseman ohitse, tupakat sammuvat ja kuljettajat seuraavat katseella käsi lipassa. Tällainen ostos tosin vaatii nuorelta kuljettajalta rohkeutta ajaa itseään vanhempaa autoa, joka kaverien mielestä "ei mee minkään". Ja oikeassahan ne kaverit ovatkin.
Opiskelija-autojen ostomme meni siinä mielessä pommiin, että vanhempi ajaa reilut 300.000 km ajettua Volvoaan yhä viisi vuotta valmistumisensa jälkeen. Nuorempi sai valmistumisen jälkeen työpaikan etelärannikolta ja ajomäärä vain kasvoi entisestään, mutta hänelläkin meni pari vuotta arpoessa, mihin lähes taskurahoilla kulkevan ja toisen taskun rahoilla vaihtorahakolikoilla huollettavan Kiertotähden uskaltaa vaihtaa. Dieselissä menee joskus hehkuja ja suuttimia, mutta mitä väliä, kun maksavat kympin tai kymppejä, kuten kaikki tuon auton varaosat. 250D etukammiodieselin kiihtyvyys ei ole kovin nuorekas, mutta kun vanhus saa raahatuksi kaikki huomattavat kilonsa matkalentokorkeuteen, se painuu valtatietä yli 1000 km tankkausvälejä yllättävän mukavasti. Kun vuosia valmistumisen jälkeen puolta miljoonaa lähestyvän yhä erittäin luotettavan ja mukavan auton kori alkoi lopulta haurastua, perheen nuorempi teknokraatti päätti jatkaa samalla tiellä. Vaikka ajomäärät eivät enää dieseliä vaadikaan, hän valitsi silti ensimmäisenä seuraavan autonsa moottorin ja vaihteiston, joiden piti olla tuo TA:n listan Cee-sarjalaisessakin mainittu OM646 turbodiesel ja 6-vaihteinen manuaali. Siihen sitten joku ehjä kori päälle ja valinta sattui osumaan Cee farkkuun.
Aki Pyysing kirjoitti:
V8 4,6 litraisen etuvetoisen(!) Sevillen kuluttama bensa oli ilmaista.
Rohkenen esittää provokatorisen väitteen, että polttoainekulujen pienuus on huonon auton merkki ja olen valmis myös perustelemaan. Hyvän (omistajalleen) auton tuntee siitä, että sillä jatketaan ajamista. Huono auto vaihdetaan pois ennen kuin se ehtii kelata kovin pahaa polttoainelaskua. Meillä on perheessä kaksi ihan uutena ostettua oman aikansa isoa Volvoa, joiden bensalasku on jo saavuttanut auton ostohinnan. Meillä on Rouvan kanssa erilainen valintaseula, mutta kummallakin se on ehdoton. Auton pitää olla "oman näköinen", koska minkä tahansa muun lähtölaskenta alkaa kuukaudessa. Rouva pitää hallussaan perheen ennätystä kun meidän huushollin viimeinen volkkari lähti melko hätäisesti seuraavan uhrin riesaksi puolessa vuodessa. Mieleinen auto sen sijaan säilyy vuosikymmeniä. Vaikka yhtä alle 10-vuotiasta uutta autoa kerrallaan pidämmekin perheen hiihtobussina mökille, perheen autojen keski-ikä on meillä 18.6 vuotta ja auton vanhenemisen huomaa siitä, että merkkikerho lähettää kutsun osallistua Suomen Automobiilihistoriallisen Klubin ajotapahtumiin. Näillä askelmerkeillä pääomakulu putoaa siedettävälle tasolle ja itse tehden myös huollot pysyvät kohtuudessa.
Aki Pyysing kirjoitti:
Etuvetoinen on muuten näppärä kaupunkiajossa. Ei jää talvella lumiseenkaan ylämäkeen sutimaan. Asuin ensimmäisen hankkiessani lumiaurauksen Ö-alueella Ruskeasuolla. Lisäksi oli helpompi parkkeerata kesukustassakin kuin luulisi pienen kääntösäteen takia.
Ennen takavetoiset olivat ketteriä, esimerkiksi Ruåtsinlaiva Merikontti-Volvo 740 tekee U-käännöksen ahtaammassa tilassa kuin Toyota Yaris. Nykyajan leveät muotirenkaat rajaavat kääntökulmia niin pahasti, että takavetoisistakin on tullut kömpelömpiä kuin ennen.
Aktiivisen hiihto- ja lasketteluperheen mökki on aakkosissa noin 7 metriä oikealle Ö-kirjaimesta Pudasjärven-Taivalkosken-Kuusamon alueen Forecan lumikartoissa Enontekiön alapuolisen Suomen runsaslumisimpana näkyvässä paikassa ja viisinumeroiselta yhteiskunnan "hoitamalta" soratieltä poikkeavan pistotien päässä. Kiinni en ole ajanut tuolla vielä kertaakaan ja TA:n ostoslistalla olevan näköinen C-farkku nousi omin avuin mökkirannasta olosuhteissa, joissa naapurin (etuvetoista) katumaasturia vedettiin oikealla maasturilla kun ei pystynyt seuraamaan jo poistuneen takavetoisen pyöränjäljissä. Nykyajan takavetoiset ovat hyvin tasapainoisia, mutta myönnän kyllä, että olosuhteista johtuen meillä on vanhoissakin autoissa aina kohtuullisen uudet ja hyvälaatuiset talvirenkaat. Siitä huolimatta pääkaupunkiseudulla käydessä huomaan, että citymaasturi on aivan oikein nimetty, koska kaupungilla niiden käyttökohde on. Lunta ei tule paljon, mutta kun joka hiutale on lapioitava erikseen pois ja vietävä jonnekin, homma kestää ja kinokset kasvavat lumituiskun jälkeen. Helppohan tuo maalla on työntää siipiauraa 60 km/h yhteen suuntaan ja putsata paluumatkalla tien toinen puoli. Maalla auraus hoidetaan suhteessa paremmin kuin ruutukaavalla, joka menee tukkoon jokaisessa lumisateessa.
Aki Pyysing kirjoitti:
Tästä oppineena lasken säästäväni joka kerta kun otan taksin. Tuskin hankin omaa autoa enää koskaan. Tähän kyllä vaikuttaa sekin, että menen mieluummin sporalla tai junalla kuin omalla autolla.
Tämä elämäntapavalinta toisaan säästää varmimmin. Kaikki TA:n poikkeuksellisen hyvät valmistelut auton ostamiseksi ovat vain taloudellisen katastrofin minimointia.
Minun kaltaiseni moottoripäät ovat sitten rotu erikseen. Auto pitää olla jo mielenterveydellisistä syistä tarvii tai ei. Keinoja tämän motiivikonfliktin kanssa tasapainoiluun on monia, mutta omalla kohdallani toimivaksi olen huomannut ostaa kerralla 2 - 3 vuotiaana noin puolella uuden hinnasta juuri se, minkä haluaa, koska se on minulle ainoa tapa ajaa samalla autolla pitkään. Nyt on Rouvan vuoro saada 17-vuotiaan käyttöautonsa tilalle jotain uudempaa. Kumpikin tekee oman valintansa itselleen, ja kumpikin saa vain lisätä toisen hakuseulaan havaitsemiaan puutteita, mutta mitään ei saa ottaa toiselta pois. Rouvan valinnat tuntuvat aiheuttavan harrastusta, kun hän omien valintojemme lisäksi tuurilla edellisessä autossani olleisiin ortopedisiin myös pienen kuljettajan vartaloon hyvin mukautuviin istuimiin ihastuttuaan rastitti ne siitä eteenpäin must-have fiitseriksi omien valintojeni lisäksi. Tuo rasti oli onneksi varsin yleinen, joten ei rajannut nykyisen autoni hankintaa pahasti. Mutta hänen seuraavan autonsa väri on kuulemma hyasintinpunainen designo helmiäisväri, joka rajaa Saksassakin ulos yli 98% vaihtoautoista. Eipä tarvi kovin monella pihalla käydä renkaita potkimassa.
Tuota perheen yhtä uutta (=alle 10-vuotiasta) autoa lukuunottamatta katson meidän perheen olevan autojen suhteen tupakantumppisijoittaja, joka ottaa viimeiset savut halvalla. Riittävällä harrastuneisuudella se voi onnistua myös yllättävän mukavasti ja luotettavasti. Yhtään varsinaista pommia en ole ostanut muutaman tonnin hintaluokassa, vaikka pari kertaa olen tehnyt senkin liikkeen, että kun rajaamani 40 - 50.000 € budjetilla en saanut mielestäni, ostin kolmen tonnin Volvon, jonka turvin palasin katsomaan kolmen vuoden kuluttua olisiko mitään kiinnostavaa pudonnut omaan hintaluokkaani. Tuokin 14-vuotiaana ostamani ja 17-vuotiaana myymäni ex-taksi (Volvo 940) meni koko ajan meillä ilman yhtään ylimääräistä teknistä varikkopysäkkiä, vaikka määräaikaishuolloissa lisätöitä toki välillä olikin. Hauska tarina oli seuraava omistaja, jotka soittivat monen sadan kilometrin päästä varmistaen, että onhan se kahdella tonnilla kauppaamani auto ihan varmasti oikeasti sitä mitä kuvissa näyttää, ettei tämä ole huijaus. Kerroin ilmeisesti oikeat vuorosanat, koska yli 500 km matkalta paikalle saapui keski-ikäinen pariskunta jomman kumman isän kanssa. Kaupat tuli, ja kovasti ihasteltiin kun vielä kerran löytyi papalle vanha tuttu auto hienossa kunnossa, ettei papan tarvinnut alkaa opetella uusien autojen tavoille.
Tämä olikin erikoinen tapaus kun auto myytiin tuntemattomille ihmisille. Kun autonvaihto paljastuu, yleensä joku tulee hakemaan meidän vanhan pois suoraan rahalla. Olen myynyt yhden auton naapurille (joka tuli kysymään kuultuaan toiselta naapurilta että auto on menossa vaihtoon), yhden sisarelleni ja yhden työkaverini isälle ja tulen edelleen kaikkien kanssa toimeen.
Auton ikä ei ole syy lopettaa tehtaan huolto-ohjelmaa. Päinvastoin, sitä pitää laajentaa hyvin ennakoiden, ettei iästä tule luotettavuuden estettä. Se on sitten eri juttu, kuka ne huollot tekee, pääasia että joku tekee. Tällainen ihmeellinen jäänne se oli tuo pojan 250Deekin. Kaksi omistajaa 22 vuoden aikana ennen meitä ja koko ajalta täysi huoltohistoria. Kun postasin meille uuden auton kuvat merkkikerhon sivuille, merkkiin erikoistunut ammattimekaanikko kuittasi heti hänelle tutun auton. Oli käynyt vielä juuri ennen myyntiä huollossa, koska se kuului ohjelmaan. Kun ostaa valmiiksi ehjän, ei tarvitse sovittaa edellisten omistajien vanhoja syntejä, vaan riittää kun korjaa itse rikkomansa. Sen ei hyvin valitussa ostajan tuntemassa mallissa tarvitse olla suuritöistä eikä kallista. Mutta näitä yksilöitä ei osteta tyyliin "hei kulta, käyn kaupungilla ostamassa auton itselleni", vaan rahat kourassa seurataan niin pitkään, että oikea ilmoitus astuu esiin.
Paljonko olet valmis uhraamaan urasi eteen? @TAjattelu pohtii.
"Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää kilpailua siitä, kuka tekee pisintä päivää. Jokainen joutuu tasapainoilemaan omaa yhtälöään, kuinka kehittyä elämässä ja kuinka nauttia elämästä."https://t.co/sfhrD54qAN
"Hyvinvointivaltiossa pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että kaikilla on tasa-arvoiset oikeudet. Vähemmän puhutaan siitä mitä ovat meidän kaikkien vastuut. Vastuuntunto ja itsekuri liittyvät läheisesti toisiinsa." @TAjatteluhttps://t.co/hDGSQ0VZ9L
TA:n viimeisin blogi itsekurista ja tavoitteiden asetannasta ei ole vain määrätietoisen sijoittajan visiota tukeva sijoitusfilosofia, vaan sopii koko elämän ohjeeksi. On hyvä välillä miettiä, mitä oikeasti elämältään haluaa. Ellei se tavoite ole nykyisen toiminnan lopputuloksena, sitten tehdään gap-analyysi ja korjaavat toimenpiteet.
Tätä loppuhuipennusta pidän alasta riippumatta meidän itsemme näköisiin töihin päässeiden etuna:
"Kun oppii nauttimaan työn tekemisestä ja vastuunkannosta, loppu tulee perässä."
Pitkällä työuralla mikä tahansa työ menee välillä puurtamiseksi, joka "on vaan kerpele pakko tehdä". Mutta on etuoikeutetussa asemassa omalla alallaan, jos edes välillä on Sunnuntai-iltoja, jolloin tulee mieleen työpöydälle perjantaina kesken jäänyt himmeli, jonka virittämistä seuraavana maanantaina odottaa aidolla uteliaisuudella. Olen aina pitänyt tätä teknokraateille helppona, koska hullu tykkää kaikesta mikä pyörii, joten aito uteliaisuus uusiin tekno-gizmoihin säilyy luonnostaan läpi elämän. Miten siinä voisi tulla aika pitkäksi, kun uusia teknisiä leluja kannetaan koko ajan työpöydälle heti kun vanhoihin on saatu minkäänlaisia toiminnan elkeitä?
Pieni osa ihmisistä miettii mitä haluaa ja elää sen mukaisesti suurin osa ajautuu aina paikasta toiseen pakon sanelemana. Näille on ihan turha kertoa mitään oikein mistään, koska eivät kuuntele eivätkä ikinä ota vastuuta mistään jos ei ole pakko. Ihmisiä ei voi muuttaa, eikä aikuisia kasvattaa siksi tähänkin kirjoitukseen on vaikea oikeasti sanoa mitään rakentavaa, vaikka sen sisältö sinänsä totta onkin.
Ihmiset ovat perusluonteeltaan laiskoja ja äärettömän kateellisia, ne oikeat ponnistukset elämässä tulee aina kun ei ole mitään, ei opiskelupaikkaa ei rahaa ei työtä. Se on nuoren ihmisen ponnistus johon joko tarttuu tai sitten ei . Jos päättää yrittää ja kertoo siitä muille saa siinä vaiheessa kun näytöt on antamatta järkyttävän määrän epäuskoa ja vittuilua niskaan. "Mene kaupan kassalle.. Et tule pärjäämään.. kumminkin alat juoda ja pilaat kaiken " jne.. tällaisia ovat olleet kommentit mitä kannattaa odottaa!
Sitten on niitä joiden iskä maksaa kalliit yksityiskoulut yms. työelämään hyvään pestiin suhteilla vaan, eivät opi koskaan itse ajattelemaan kun on kaikki valmiiksi petattu . Työyhteisön hukkakappaleita.
Itsekuri on sinänsä väärä sana kokonaiskuvan kannalta. Itsekuria on välillä samalla tavalla, kuin motivaatiotakin. Todellinen merkitys on sillä uskooko siihen mitä tekee, laittaako siihen kaiken mahdollisen ajan? Todennäköisesti parempaa tulosta tulee kun vaan yksinkertaisesti TEKEE PALJON ENEMMÄN TÖITÄ ja TEKEE TEHOKKAAMMIN, kuin muut !
Pieni osa ihmisistä miettii mitä haluaa ja elää sen mukaisesti suurin osa ajautuu aina paikasta toiseen pakon sanelemana. Näille on ihan turha kertoa mitään oikein mistään, koska eivät kuuntele eivätkä ikinä ota vastuuta mistään jos ei ole pakko. Ihmisiä ei voi muuttaa, eikä aikuisia kasvattaa siksi tähänkin kirjoitukseen on vaikea oikeasti sanoa mitään rakentavaa, vaikka sen sisältö sinänsä totta onkin.
Ihmiset ovat perusluonteeltaan laiskoja ja äärettömän kateellisia, ne oikeat ponnistukset elämässä tulee aina kun ei ole mitään, ei opiskelupaikkaa ei rahaa ei työtä. Se on nuoren ihmisen ponnistus johon joko tarttuu tai sitten ei . Jos päättää yrittää ja kertoo siitä muille saa siinä vaiheessa kun näytöt on antamatta järkyttävän määrän epäuskoa ja vittuilua niskaan. "Mene kaupan kassalle.. Et tule pärjäämään.. kumminkin alat juoda ja pilaat kaiken " jne.. tällaisia ovat olleet kommentit mitä kannattaa odottaa!
Tämä varmasti pitää paikkansa ainakin osittain. Toivottavasti ainakin läheisimmät ihmiset kannustaisivat eivätkä heti vetäisi mattoa alta nuorelta, joka päättää kokeilla siipiään. Sen voin hahmottaa, että monet hyvän päivän tutut näin tekisivät. Nuorena ja elämää kokemattomana on vaikea hahmottaa kaikkea kyvykkyyttään ennen kuin on päässyt oppimaan ja kokeilemaan taitojaan.
Tarkoituksenani on kannustaa ihmisiä ja etenkin nuoria uskomaan itseensä ja tarjota ajatuksia parempaan elämään. En tiedä kuinka tässä olen onnistunut, mutta sen tiedän, että jos näistä asioita ei puhuta, niin eivät asiat silloin ainakaan itsestään muutu. Omassa lapsuudessani ei puhuttu näistä asioita ollenkaan enkä saanut kotoa mitään elämänohjeita yrittämiseen, itsekuriin, hyviin rutiineihin, itsensä kehittämiseen jne. liittyen. Kaiken olen joutunut itse oivaltamaan myöhemmällä iällä. Ehkä tästä syystä haluan kirjoittaa näistä asioista.
Hienoa, että kirjoitat näistä asioista, varmasti joku saa niistä inspiraatiota ponnistelemiseen.
...
Tässä on mielestäni kyseessä tietyllä tapaa sukupolvien välisestä kuilusta yhteiskunnan tarpeiden ja osaamisen välillä. Isovanhempiemme aikana ja sitä ennen sodittiin sotia, rakennettiin talot itse jne. tehtiin kova duuni! Tämä nyt keski-ikäinen sukupolvi eli pitkälti sadonkorjuun aikaa ja tottui hyvinvointiyhteiskuntaan, kasvattivat meidät vastaaamaan samoihin tarpeisiin, kuin mihin itse ovat vastanneet ; työntekoon ja verojenmaksuun, eläkkeelle 65-vuotiaana ja asuntolaina maksetuksi oli heille tarpeeksi.
Kouluaikoinani jalkapallossa parhaat kaksi oli kapteeneita ja valitsivat vuorotellen sitten pelaajat joukkueisiinsa, saatiin tasaväkiset joukkueet, mutta viimeisenä valituksi tulleet myös tajusivat olevansa paskoja. Lähestulkoon kaikki koulutus ja kasvatus tältä sukupolvelta on ollut kannustamatonta ja vain "hyvinvointivaltion" tarpeisiin vastaamiseen tähtäävää, ei todellakaan siihen, että yksilö löytäisi jo nuorena omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja oppisi niitä kehittämään.
Nykyään etuna kaikille nuorille on netti, sieltä voi kaivaa tietoa melkein mistä vaan, mikä kiinnostaa, aina ei tätä mahdollisuutta ole ollut. Vaikeutena taas on globalisaatio, automatisaatio ja jatkuva muutos koulutuksen ja työelämän vaatimusten suhteen monilla aloilla. Lisäksi tietysti pitää rämpiä läpi uusitusta koulutusjärjestelmästä, mikä tällä hetkellä pyrkii nostamaan erilaisuutta jalustalle ja antaa ymmärtää, että ei ole pakko pärjätä ollenkaan jos ei halua (taito kehittymässä rastia ruutuun sen sijaan, että osaamista mitattaisiin selkein numeroin jo pienestä pitäen yms). Seksuaalisuuden ylikorostaminen, etnisen taustan ja sukupuolien olemassaolon mitätöiminen ja muu sen sellainen hulluus tulee olemaan nyt peruskoulua käyvien trauma samalla tapaa, kuin minun sukupolvelleni oli se, että aikuisten pedagogiset taidot olivat pääasiassa todella heikot, kiusaamiseen ei oikein puututtu ja mihinkään ei kannustettu.
Ehkä seuraava kriisi muuttaa sekavan paletin ja asenteet takaisin kovaan työhön ja yrittämiseen kannustaviksi ja muut asiat sitten tulevat sitä kautta olemaan terveemmällä pohjalla.
