28.5.2018 - 09:25

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

chilupa: Joo käytännössä myyn futuureita. Argumentti ostaa vielä Pohjoisen-Euroopan velkakirjoja on tämä: Jos Italia ja Espanja lähtevät eurosta, jäljelle jäävien maiden euron olettaisi nousevan arvossa. Pääoma siirtyisi Etelä-Euroopasta Pohjois-Eurooppaan. Lisäksi koska tätä seuraisi jonkinlainen taantuma/lama, jäljellejäävien pitkät korot eivät nousisi, kuten muussa tapauksessa tapahtuisi. Toki tämä skenaario on mahdollinen, mutten näe vieläkään sitä kovin todennäköisenä.

Dharma: Arvostaisin, jos minulle ei laiteta suuhun sanoja, joita en ole sanomassa. En ottanut mitenkään kantaa maahanmuuttoon, eikä sillä ole mielestäni vaikutusta sijoituspäätökseeni. Ongelmallista mun näkökulmasta on populismi, jossa luvataan ihmisille asioita, jotka lopulta johtavat ainakin lyhyellä tähtäimellä talouden rajuun heikkenemiseen. Voi olla, että 20 vuoden päästä katsottaisiin, että lopulta ero eurosta oli hyvä asia Italialle, mutta keskustelu seuraamuksista pitäisi käydä avoimesti. Vaikka nyt hallitusohjelmassa ei ollut mainintaa eurosta eroon pääsemiseksi, siellä oli ominaisuuksia, jotka voivat johtaa tilanteeseen, jossa euroerosta tulee populistipuolueille poliittisesti ainoa vaihtoehto.

Mun mielestä olisi hyvin kannatettavaa jonkun anti-establishment puolueen nousu, joka puhuu avoimesti, tieteeseen perustuen ja rehellisesti muutoksen seurauksista.

Mutta tosiaan toivoisin, ettei täällä käydä poliittista keskustelua, ellei sillä ole hyvin suoraa vaikutusta sijoituksiin.

Tarkennuksena vielä viikonloppuun. Ajattelin vähentää tänään riskiä, koska Italian poliittiseen sählinkiin viikonlopulta suhtaudutaan taas kerran tölkin potkimisena kauemmaksi, näköjään jopa hyvin positiivisena. Jos riski toteutuu vasta elokuussa, miksei nyt vielä juhlittaisi hetki? Kuitenkin perustuen paikallisten asiantuntijoiden näkemyksiin, Italian presidentti Sergio Mattarelli teki poliittisen kämmin, kun käytti veto-oikeuttaan estääkseen euroskeptikon nousun valtionvarainministeriksi. Uusissa vaaleissa tämä katsotaan epätyytyväisessä porukassa hyökkäykseksi äänestäjiä vastaan, ja uusintavaaleissa M5S ja etenkin Lega korjaavat tämän hedelmän. He voivat sisuuntua ja jopa jyrkentää kantojaan. Tällöin uusintavaaleista tulee myös äänestys suhtautumisesta euroon. Silloin homma alkaa mennä rumaksi. Italiassa hyvin yllättävätkin käänteet ovat tosin vielä mahdollista. Berlusconi voi esim vetää sen kuuluisan ässän hihastaan.

28.5.2018 - 11:44

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Italiassa kun nyt on epävarmuutta niin tuli mieleen että onko tuo salkkusi käteinen euroja vai USD vai jotain muuta valuuttaa? Jos se on euroissa mietitkö sen vaihtamista johonkin toiseen jos nyt Italian tilanne alkaa vaikuttamaan uhkaavalta euron kannalta vai luotatko siihen että euron kurssi kestää ja vaikka se hetken olisi alhainen niin sieltä se vielä nousee?

28.5.2018 - 12:26

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Jmakela kirjoitti:

Italiassa kun nyt on epävarmuutta niin tuli mieleen että onko tuo salkkusi käteinen euroja vai USD vai jotain muuta valuuttaa? Jos se on euroissa mietitkö sen vaihtamista johonkin toiseen jos nyt Italian tilanne alkaa vaikuttamaan uhkaavalta euron kannalta vai luotatko siihen että euron kurssi kestää ja vaikka se hetken olisi alhainen niin sieltä se vielä nousee?

En nyt mitään paniikkia haluaisi lähteä lietsomaan. Lähinnä kun osakkeet ovat nousseet Euroopassa ja on kuitenkin potentiaalisia tummia pilviä taivaalla, niin omasta näkökulmasta kannattaa nyt pitää riskit pienenä, kun ei haluaisi kesää viettää jännittäen jotain Italian poliittista teatteria. En lähtisi kenellekään neuvomaan, että epävarmuuden takia kannattaa nyt osakkeet myydä.

Elän Euroopassa ja kuluni ovat euroissa.  En näe tarvetta alkaa sillä spekuloimaan, joten näillä näkymin valtaosa käteisestäni on euroissa jatkossakin. Pitkällä tähtäimellä euro ilman Italiaa olisi vahvempi valuutta, ei heikompi. Toki matkalla sinne voisi tapahtua jos jonkinmoista liikettä. Ei mulle ole mikään iso ongelma, jos väliaikaisesti menettäisin 10-20% ostovoimastani Euroopan ulkopuolella. Tänä vuonnahan mulla on ollut käteistä sekä Ruotsin kruunuissa että Yhdysvaltojen dollareissa, muttei mitään dramaattisia liikkeitä.

Näyttäisi aamun liikkeet(yli 70% velkakirjashorteista kiinni, Eurostoxx50 shortiksi 300 teur) lopulta ainakin superlyhyellä aikavälillä olleen sittenkin ihan hyvät. Heti aamusta tuli selkeä risk-on markkinoille, mutta nyt tehdään analyysiä vähän tarkemmin. Ainahan tämä voi kääntyä nopeasti mihin tahansa suuntaan.

Tuntuu, että kaikki lyhyellä aikavälillä osakemarkkinoille suotuisat ratkaisut lisäisivät epätyytyväisyyttä Italiassa. Vanhan vallan valitsema presidentti esti melko vahvan mandaatin saaneen koalition hallitusaikeet. Liian todennäköistä, että liike kostautuu syksyn vaaleissa. Paras vaihtoehto olisi toki, että Viisi Tähteä hylkäisi aikeet Leaguen kanssa hallitsemisesta, mutta miksi puolue nyt perääntyisi?

Olipa kyllä muuten heikko treidiaamu tänään. Otin Genmabissa turpaan. Niillä feilas syöpätutkimus. Taisi NY:n ja Lontoon kiinniolo vain pehmentää osumaa ja kurssi ampaisi ylös avauksen -25%:sta.  Yleisesti, koitan vähän kasvattaa positioita, koska se on taloudellisesti aika no-brainer, mutta varjopuolena tulee sitten isompia päivätappioita.

28.5.2018 - 12:18

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Ongelmallista mun näkökulmasta on populismi, jossa luvataan ihmisille asioita, jotka lopulta johtavat ainakin lyhyellä tähtäimellä talouden rajuun heikkenemiseen. Voi olla, että 20 vuoden päästä katsottaisiin, että lopulta ero eurosta oli hyvä asia Italialle, mutta keskustelu seuraamuksista pitäisi käydä avoimesti. Vaikka nyt hallitusohjelmassa ei ollut mainintaa eurosta eroon pääsemiseksi, siellä oli ominaisuuksia, jotka voivat johtaa tilanteeseen, jossa euroerosta tulee populistipuolueille poliittisesti ainoa vaihtoehto

Tämä sanomasi pätee erittäin hyvin Suomen Kokoomukseen:

-pakolaisten motiivien arvostelu rasismia

-me tienataan tällä (Kreikka-laina)

-Sote:sta miljardisäästöt

-euro on Suomelle eduksi

-työvoimapula uhkaa Suomen julkisen sektorin kestävyyttä

jne.

Olen seurannut politiikkaa tiiviisti 1990-luvun alusta ja koskaan en ole nähnyt niin paljon valheita kuin Kokoomuksessa, enkä koskaan niin solidia faktapohjaista argumentaatiota kuin Jussi Halla-ahon johtamissa Perussuomalaisissa. Kuitenkin Kokoomus on valtionhoitajan asemassa ja PS kuvaamasi populistinen puolue, joka on riski.

Euroopan talouskasvun suurin riski on EU:n johto, EU:n komissio, Macron ja Merkel, jotka syventämällä integraatiota ja kärjistämällä suhteita tyytymättömiin massoihin tulevat tuhoamaan Euroopan integraation hyvin nopeassa tahdissa. Siinä menee paljon hyvää hukkaan ja todennäköisesti Euroopasta tulee jälleen keskenään riitelevien pienvaltioiden joukko, jota venäläiset, kiinalaiset ja amerikkalaiset käyttävät vuorotellen hyväkseen.

Jotenkin minulla on sellainen fiilis, ettet voisi millään kuvitella Macronin ja Merkelin olevan Euroopan suurin uhka...

29.5.2018 - 15:13

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Kirjoittamisesta: Talvella viikottain kirjoittaminen tuntui hyvältä idealta. Kuitenkin tuo sivustolle kirjoittaminen vaatii oman työnsä, kun pitää tarkistaa kirjoitusasu ja faktat vähän tarkemmin, joten koitan jatkossa tehdä sitä vain kerran kahdessa viikossa. Kesällä on kiva viettää aikaa ulkoilmassa. Olisi hieno ehtiä kirjoittaa enemmän, mutta osa siitä olisi perheeltä pois. Mutta, paikkailen päivittämällä tännekin näkemyksiä.

Osakemarkkinat ovat suhteellisen vahvat. Olisin itse veikannut, että kun Italian korot iskee noin pystysuoraan ylös, että osakemarkkinoilla olisi Euroopassa vähintään 3% laskupäivä. Siihen nähden homma on ollut itselleni yllättävän rauhallista. Ehkä se kertoo, että kysyntää osakkeille on jatkossakin hyvin tai sitten, että pitää ensin alkaa tulla kivuliaita päiviä ja trendien siirtyä laskuasentoon, ennen kuin paniikkinappulaa painetaan.

Otin tänään Eurostoxx50 shortit kiinni. Pienensin positioita aina yön yli ja muutenkin sohlailin, mutta voittoa tuli silti yli 6 teur. Otin myös yhtä sopimusta lukuunottamatta Brent-öljy shorttini kiinni. Niistäkin tuli voittoa 7 teur, mutta samaan aikaan öljy osto-optioiden arvon lasku rokotti tästä puolet. Koska olen öljyn fundamenteista aika positiivinen, en uskalla pitää isoa taktista shorttia siinä.

Yksittäisissä osakkeissa ei viime viikot ole enää ollut sellaista voittokulkua kuin toukokuun alku. Aika plusmiinus nollaa kaksi viikkoa. Vähensin viime viikolla väliaikaisesti Nordeaa ja YIT:tä, mutta tarkoitus ottaa niitä takaisin tänään tai huomenna. Alkuvuonna olin positiivisempi markkinoista, nyt pelkään vähän jonkinlaista kesädippiä. Sen takia yritän parittaa longit yleensä shorttien kanssa, ja nettolongina olen lähinnä kehittyvien markkinoiden kautta.

Italian velkakirjashortin kiinniotto osoittautui siis kunnon munaukseksi. Yli 30 tuhannen euron voitot siitä olisivat riittäneet hyvin kuittaamaan tappiot Saksan velkakirjashorteista. Melkein vielä Ranskan shortitkin. Tämän munauksen myötä IB tilini arvo tippui 25 teur parissa viikossa. Toki tämä paniikki ei ollut ihan helppo ennustaa. Lähinnä ainakaan mittakaavaa. Velkakirjashortteja jää nyt vielä puolen miljoonan euron verran, mutta sehän nyt menee vaikka asuntolainan korkoriskin hedgenä. Saatan laittaa treidin uudestaan päälle, kunhan tilanne vähän selkeytyy. Toki silloin hinnatkin ovat huonommat.

Mutta tosiaan nuo edellisten kirjoitusten muuvit Italia-tilanteen pelossa säästivät mut pahimmilta tappioilta. Toki tappioiden välttäminen ei ole niin konkreettista kuin voitot, mutta lopultahan ne ovat yhtä arvokkaita. Se, että pystyin hieman epämielyttävässä fiiliksessä oikean liikkeen, aiheuttaa aina hyvää mieltä. 45bp pitkän koron lasku merkittävässä valtiossa ei ole mitään, mitä joka vuosi edes nähdään. 15-20 teur tappioiden välttäminen ei ehkä kuulosta kovin dramaattiselta, mutta ne on nuo jokapäiväiset päätökset, jotka vuoden lopulta kerääntyvät hyväksi kokonaistulokseksi. Ehkä yksi suurin vahvuuksistani on, että toimin yleensä melko hyvin hankalissakin tilanteissa.

On tyypillistä, että hyvän runin jälkeen kun alkaa tuleen takaiskuja, sitä suhtautuu niihin turhan kevyesti, koska on vähän "kasinon rahaa", millä pelata ja itseluottamus ehkä turhankin kova. Se on yksi syy, miksi otan nyt varovaisesti.

Päiväreidit menneet ihan ok, ei mitään ihmeellistä. Aika tyypillistä, että kesällä osarikauden jälkeen ei mitään isoja uutisia ole, mutta onneksi sentään markkinoilla tapahtuu isossa kuvassa:

Jatketaan kevyin näkemyksin siis, ja ollaan valmiita reagoimaan, kun hyviä ideoita ilmaantuu. Kun ei ole selkeää näkemystä, niin pitää osata olla tekemättä paljon mitään

29.5.2018 - 16:11

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Kyllä oli itselle myös yllätys kuinka "rauhallista" euroopan markkinoilla on ollut tänään. Ilmeisesti luotetaan siihen että Italian seuraavissa vaaleissa jotka taitaa tulla elokuussa äänestetään eri puolueita kuin nyt mutta se on epätodennäköistä mielestäni. Nyt jo kyselyt osoittaa että kaksi suurinta puoluetta saisi lähes puolet äänistä ja se tulee vain kasvamaan kun vaalit lähestyy. EU:n ja euron vahvuutta tullaan testaamaan vielä kunnolla seuraavien Italian vaalien jälkeen. Nähdäänköhän kohta uusi Brexit Italian osalta...

31.5.2018 - 13:31

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Mitä enemmän Italian tilannetta on tutkaillut, sitä vahvemmaksi on tullut käsitys, että on hyvin epätodennäköistä, että tulisi hallituspohja, joka tarkoituksella haluaisi lähteä Eurosta. Ongelma tässä on, että en usko Salvinin ja Di Maion oikein ymmärtävän, että jos euroero otetaan uhaksi ehtojen uudelleenneuvotteluun, niin rahoitushanat sulkeutuvat jo siinä vaiheessa. Jos taas euroero -uhkaa ei ole, ollaan aika pitkälti muiden hyvän tahdon varassa, mistä on ollut puutetta. Pohjois-Euroopan päättäjät menettävät seuraavissa vaaleissa kannatusprosenttejaan, jos Euroalueen sääntöjä aletaan löysätä ja varsinkaan velkoja mitätöidä. Jopa Lega tuntuu yrittävän rauhoitella markkinoiden huolia euroerosta, mikä on positiivista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osakemarkkinoilla epävarmuutta voisi käyttää syynä vähentää riskejä ennen kesälomia. Luultavasti oma riskinvähennyt osoittautuu liian varovaiseksi liikkeeksi, mutta toisaalta löydän kyllä aina jotain tuottoa käteiselleni, joten en ole huolissani mistään 5% kurssinousun missaamisesta.

Olen muuten lisännyt viime aikoina arvoa salkkun. Ostin QVAL(https://alphaarchitect.com/etfsite/ival/) ja IVAL(http://www.cambriafunds.com/gval) ETF:ää Amerikoista. Tämä on jatkumoa teemalleni, jossa uskon, että kansainväliset arvoyhtiöt alkavat taas toimia pitkän aliperformanssin jälkeen. En tiedä tapahtuuko se kuukauden vai vuoden päästä.

3.6.2018 - 20:22

chickenlittle

+3
Liittynyt:
22.5.2017
Viestejä:
11

Jos ehdit, niin voisitko tehdä jonkinlaisen analyysin / kommentin Kojamon IPOsta? Tämä varmasti kiinnostaisi monia, mielenkiintoinen ja ymmärtääkseni myös laadukas firma kyseessä.

4.6.2018 - 15:00

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
chickenlittle kirjoitti:

Jos ehdit, niin voisitko tehdä jonkinlaisen analyysin / kommentin Kojamon IPOsta? Tämä varmasti kiinnostaisi monia, mielenkiintoinen ja ymmärtääkseni myös laadukas firma kyseessä.

No laitetaan toimeksi! Firma vaikuttaa laadukkaalta. Enkä yhtään ihmettele, että preemiolla menee muihin Suomen kiinteistöfirmoihn nähden. Varmaan lähipäivinä tulee ulos. Kojamo on niin simppeli firma, että en kyllä tekstiäni analyysiksi menisi mainostamaan.

5.6.2018 - 10:18

Lehtopöllö

+344
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
392
Daytrader kirjoitti:
chickenlittle kirjoitti:

Jos ehdit, niin voisitko tehdä jonkinlaisen analyysin / kommentin Kojamon IPOsta? Tämä varmasti kiinnostaisi monia, mielenkiintoinen ja ymmärtääkseni myös laadukas firma kyseessä.

No laitetaan toimeksi! Firma vaikuttaa laadukkaalta. Enkä yhtään ihmettele, että preemiolla menee muihin Suomen kiinteistöfirmoihn nähden. Varmaan lähipäivinä tulee ulos. Kojamo on niin simppeli firma, että en kyllä tekstiäni analyysiksi menisi mainostamaan.

Kiitos mahtavasta sisällöstä sijoitustiedossa, tekstejäsi on ilo lukea! 

Jos toiveita saa esittää, niin haluaisitko jossain vaiheessa kommentoida joitain isoimpia suomalaisia yrityksiä, joissa on joku "tilanne päällä". Itse en ole juurikaan kiinteistö- tai asuntosijoittamisesta kiinnostunut (vaikka salkussani onkin iso siivua Technopolista) ja välillä hieman harmittaa kun niin suuri osa sijoitustiedon sisällöstä käsittelee tätä aihetta; asuntosijoittamista, technopolis, citycon, kojamo, yms. 

Sinulla tuntuu olevan hyvä käsitys suomalaisista yrityksistä ja makrotilanteesta, joten olisi kiinnostavaa kuulla onko sinulla näkemyksiä esimerkiksi näistä yhtiöistä:

- Outokumpu (EU:n omat suojaukset terästuotannolle ja vaikutus kannattavuuteen, Amerikan divisioonan kannattavuus USA:n tullien jälkeen, ajatuksia miten ruostumattoman teräksen hinta kehittyy [lähi]tulevaisuudessa?)

- Nokia (kuinka voimallisesti 5G investoinnit tulevat näkymään viimeistään ensi vuodesta lähtien ja mikä on Nokian todellinen kilpailukyky kahmia 5G investointien rauta- ja softatilauksia?)

- Fortum (onnistuuko Uniperin johto ja henkilöstö kampittamaan Fortumin hyödyn ja kaupan idean vai tuloutuuko tästä Fortumille suhteellisen hyvin rahaa sijoitetulle pääomalle?)

5.6.2018 - 13:07

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Thanks Lehtopöllö!

Pitäis joo enemmän kirjoitella isoista suomalaisfirmoista. Olen noita kaikkia salkkuuni harkinnut. En usko, että näissä näkemyksistäni on mitään ylituottoa tarjolla. Olen kaikkia omistanut viikoista kuukausiin viimeisen vuoden aikana, ja silloin tilanne kaikissa niissä on ollut houkuttelevampi. Nokia olisi edelleen oma valintani, jos jotain omistaisin. Outokumpu on riskimpi veto, mutta silti kakkosvaihtoehtoni.

Fortumilla sähkönhinnan kipuaminen on ollut päätekijä kurssinousussa. Hinnannousuja on auttanut muun muassa päästökauppaoikeuksien hinnan raju nousu. Tänään ne ovat korkeimmillaan sitten vuoden 2011. Fortum oli viime vuonna mielestäni alle 15 euron selkeä value play ja myin viimeiseni varmaan alta 17 euron. Nyt kun sähkönhinta on noussut reilusti, niin sanoisin, että se olisi houkutteleva alle 17 euron tason. Toki se vaatisi 20% tiputuksen.

Niin kauan kun sähkönhinta pysyy kohtalaisen hyvällä tasolla, niin Uniper omistus näyttää hyvältä. Ei siinä alunperinkään ollut mitään älyttömän suuria synergiamahdollisuuksia. Se poisti ylimääräisen pääoman Fortumista ja jonkun verran pelivaraa vielä jäikin. Uniperin hinta on noussut rajusti ja nyt loppuosan ostaminen tulisi kalliiksi. Kolikon kääntöpuoli on, että Fortum teki yritysoston hyvään aikaan. Omasta näkökulmasta Venäjän assettien mahdollisuudet ja riskit ovat tasapainossa, mutta olenkin vähän keskivertoa vähemmän synkkä Venäjän tulevaisuudesta. En ehkä myisi Fortumia verosyistä, jos se olisi halvalla ostettuna pitkäaikaisessa salkussani. Muttei tämä ole mielestäni hyvä aika ostaakaan, vaikka ulkomaiset sijoittajat ovat osakkeesta innostuneetkin.

Nokia on mielenkiintoisessa vaiheessa. Sain siitä noin 15% nousut alkuvuonna, mikä riitti ihan hyvin minulle. Muttei se kallis ole vieläkään. Oma näkemykseni tiivistyy aika hyvin tässä Mikael Rautasen fläppitaulu videossa: https://www.youtube.com/watch?v=JXh5iP0H_pc

Eli teknologiasegmentin arvo on aika helppo määritellä jonnekin kymmeneen miljardiin euroon. Uskon, että jossain vaiheessa patenttien tulovirta alkaa pienenemään, kun Nokian suuruuden ajan patentteja alkaa umpeutumaan ja käymään tarpeettomaksi. Mutta en nyt vielä alkaisi sen arvoa laskea paljoa tuosta. Mutta networks arvostettiin vuoden alussa aivan naurettavan alhaisille kertoimille jopa syklin pohjan tuloksella. Vieläkin sanoisin, että Nokian fair value on 5-6 euron välissä, mutta jos osake tulee uudelleen muotiin, niin miksei se voisi mennä 6-7 euron tasollekin, jolloin se olisi lähempänä markkinoiden tyypillisiä arvostuksia(Nokiassa kannattaa huomioida, että firmalla on vieläkin monen miljardin euron nettokassa). Joten Nokia on houkutteleva tälläkin hetkellä, ellei johdon ohjeistukset petä.

5G:stä on monenlaista mielipidettä. Ericsson ja Nokia tuntuvat olevan optimisteja(mikä pitääkin myynnin kannalta olla), mutta pessimistejäkin löytyy. Olen analyytikoiden ja lehtien varassa tässä asiassa, eli ei ole mitään informaatioetua. Itselleni tuli hieman yllätyksenä, että kurssi piti noinkin hyvin, vaikka kuluvan vuoden tulosennusteet laskivat roppakaupalla. Ehkä pitäisi vain niellä se, että muutaman kymmenen senttiä missasin, ja ostaa osakkeet takaisin viidellä eurolla. Verkkomarkinat on nyt ZTE:n heikkouden myötä entistä enemmän kolmen peli, josta yksi on länsimarkkinoilla hieman epäilyttävässä maineessa. Joten siinä mielessä, jos operaattorit vaan saavat investoinnin kuntoon, niin Nokian tulos voi hyvinkin ylittää johdon ennusteet vuonna 2020. Itsellä on jäänyt käsitys, että Erkki on jonkin verran edellä 5G:ssä, mutta toisaalta suomalaisanalyytikot ja Nokia itse ovat tätä yrittäneet kumota. Mutta kyllähän Ericsson on saanut enemmän 5g tilauksia, eikä heillä enää pitäisi mennä myynnin hinta edellä.

Outokummustakin sain ennen tulosta kymmenen prosenttia vedettyä välistä, mutta onneksi myin osakkeet ennen tulosta. Olen aika hämmästynyt, ettei Outokumpu pysty operatiivisesti pärjäämään kilpailijoilleen. Sen tulos heittelee enemmän ja tulee usein tulospettymyksiä. Mutta monesta muustakin firmasta on ajateltu näin, ennen kuin homma on saatu haltuun samalla kuin markkinatilanne on parantunut. Onhan tämä ihan erilainen ala kuin jonkun Metsä Boardin bisnes, mutta hyvä muistaa, että joskus ikuinen pettäjä voi parantaa. Olen Outokumpuakin joskus paljon analysoinut. Sitten kun olen analyysin tehnyt, niin jostain syystä tulos ei vain ole näyttänyt yhtään siltä, miltä ne excelissä näyttivät. Ja oma näkemykseni on, että jossain vaiheessa muutaman vuoden sisällä terässektori pehmenee todella selkeästi, jolloin Outokumpua ei kannata omistaa. Mutta jos kerrankin saisivat homman edes puoleksi vuodeksi ojennukseen, voisi kurssi nousta tässä välissä 50%.

Jos jotain pitäisi veikata, niin Outokumpu kärsii vain melko vähän terästulleista, eli vähemmän kuin suurin osa jenkkien ulkopuolisista teräsyhtiöistä. Samoin teräshintaa voin vain veikata, mutta taloussyklin jatkuminen tukee hintoja jatkossakin, mutta pitemmän päälle uskon Kiinan teräskulutuksen pettävän, jolloin maailmalla on taas ylikapasiteettia.

Kaikkiin kolmeen ehkä pääsanomani on, ettei pidä olettaa tietävänsä enemmän kuin tietääkään. Aina välillä saa vahvan näkemyksen 5G investoinneista, teräksen kysynnästä tai sähkönhinnasta. Mutta jos luulet koko ajan tietäväsi, miten ne tulevat kehittymään, vaivaa luultavasti yli-itsevarmuus bias. Näissä kaikissa on mielestäni ollut hyvä ostopaikka, jolloin hinta on ollut sopiva paikassa, jossa odotukset ovat yrityksen suoriutumisen suhteen olleet turhan alhaalla. Nyt en näe ilmeistä ostopaikkaa missään(Nokia toki houkutteleva), mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö ne siitä huolimatta voisi raketoida ylös.

BTW. Myyn juuri muuten Kambini. Laitoin eri ketjussa, että ostin sitä, kun ajattelin saavan lisäpontta Yhdysvaltojen vedonlyöntimarkkinoista. Olisi saanut isompikin kasa olla sitä, kun viikossa iski +22%. Semmonen yleensä riittää mainiosti. 

BTW2. Itsekään en ole asuntosijoittamista tehnyt olleskaan. Siinä mielessä artikkelini, jossa povailen jo vaaran paikkoja asuntomarkkinoille, voi vaikuttaa sekin asiantuntemattomalta ennustukselta. Kuitenkaan, en varsinaisesti mitään ennusta, vaan esitän mielipiteen, että riskit alkavat olla koholla. Vielä ei ole täysi hubris päällä, mutta ehkä parempi ettei sitä vaihetta tällä kertaa tulisikaan.

BTW3. otin Finnair shortit kiinni kun lasketeltiin kymmenen prosenttia. Odottelen taas, että joku optimisti ostaa vähintään puoli euroa ylemmäksi, niin lisätään shortteja taas sitten. Öljyn ja Jet Fuelin hintapaineetkin helpottaneet.

5.6.2018 - 15:25

Lehtopöllö

+344
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
392

Hyviä pointteja. Itse olen suurimmassa osassa asioita hyvinkin samoilla linjoilla. Pääsääntöisesti olen holdaaja, enkä kuvittelekaan tietäväni kovinkaan paljoa makrotason jutuista, koroista, kurssien liikkeiden syistä, raaka-aineista tms. Välillä kuitenkin kuvittelen näkeväni ylilyöntejä osakkeiden hinnoissa. Silloin tällöin ajoittaminen onkin onnistunut, varsinkin halvalla ostaminen, kalliilla myyminen on ainakin harvemmin osunut minkään näköiseen huippuun. 

Fortumista olisin itse luopumassa mielelläni. Verot hieman ahdistavat kun keskihinta on 13-13,5 €, mutta lähinnä odotan hinnan kohoavan ~22 euroon että pääsisin myymään. 

Outokumpua en haluaisi omistaa ollenkaan tai ainakaan pitkään, mutta sitä on tarttunut salkkuun tasaisesti kurssin pudotessa ja tälläkin hetkellä ollaan huomattavan paljon lähempänä hintaa, jossa minä ostaisin lisää, kuin myisin. Tässä casessa on varmaan jos jonkinlaista biasta mukana, mutta ainakaan toistaiseksi Outokummun korkea riski ja laskeva kurssi ei ole juuri hetkauttanut, vaan olen valmis istumaan tarvittaessa pitkäänkin kyydissä ja odottamaan hyvää myyntihetkeä. 

Nokia on tällä hetkellä salkkuni isoin sijoitus ja 5 euron kurssilla ollaan aika kaukana niistä hinnoista mistä ostaisin lisää tai myisin pois. Oma haaveeni on odottaa muutama vuosi ja keventää suurimman 5G hypen hinnoissa valtaosa Nokioista pois. Itsellä on ollut sellainen mielikuva, että Erickson on myynyt nimenomaan hinnalla ja Nokia olisi vähintään tasoissa tarjoomassa ja kilpailukyvyssä, mutta tässä voi olla virheellinen käsitys Surin hehkutusten ja suomalaisten analyytikoiden jäljiltä. Ilmeisesti Nokian idea laittaa 2020 tulosennusteet raportointiinsa oli onnistunut ratkaisu ja nosti kurssia luoden uskoa tulevaisuuden potentiaaliin, mutta henkilökohtaisesti odotin jopa hieman kovempia lukuja vuodelle 2020. 

5.6.2018 - 19:15

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1370

Eiköhän voimakkain 5G huuma ole jo kohta ohi. Minä en oikein usko 5G:n tuovan merkittävää lisämyyntiä perinteisille verkkolaiteoperaattoreille. Toki kaistaa lisätään, mutta enemmänkin halvoilla tekniikoilla.

Ja kun nykyinen LTE jaksaa pyörittää hd videoita melkein missä vaan Helsngin kantakaupungissa ihan vaivatta, 5G:lle ei ole mitenkään hurjan nopeaa tarvetta. 5G:n osalta puhutaan toki IoT-laitteista, niitä tulee kyllä lukumääräisesti paljon lisää, mutta tarvittavat datamäärät ovat matalia.

7.6.2018 - 17:29

schwimmwagen

+5
Liittynyt:
21.3.2018
Viestejä:
14

Saisko Daytraderin näkökulmaa sellasiin firmoihin kuin Daimler tai VW ja muutenkin näkemystä autovalmistajista? P/e:t taitaa huidella alle kympissä vielä molemmilla DAI ja VW mutta sykli alkaa lähestyä luultavasti niidenkin osalta huippuaan. Kuinka itse toimisit tässä markkinatilanteessa kyseisten firmojen suhteen? Tesla tietenkin sitten ihan oma casensa siihen päälle, mietteitä siitä?

8.6.2018 - 08:47

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
schwimmwagen kirjoitti:

Saisko Daytraderin näkökulmaa sellasiin firmoihin kuin Daimler tai VW ja muutenkin näkemystä autovalmistajista? P/e:t taitaa huidella alle kympissä vielä molemmilla DAI ja VW mutta sykli alkaa lähestyä luultavasti niidenkin osalta huippuaan. Kuinka itse toimisit tässä markkinatilanteessa kyseisten firmojen suhteen? Tesla tietenkin sitten ihan oma casensa siihen päälle, mietteitä siitä?

Hyvä kysymys. Olen viimeisten vuosien aikana katsonut autofirmoja monta kertaa, koska ne tosiaan näyttävät halvoilta. En väitä olevani asiantuntija, mutta kiinnostuneena olen seuraillut kursseja. Tällä hetkellä olen lähinnä GM:ssä mukana koska se on GLRE:n 20% sijoitus, eli omasta salkustani reilu prosentin. Syyt autofirmojen halpuuteen lienevät seuraavat:

1. Viimeiset vuodet ovat olleet varsin hyviä automyynnin kannalta Yhdysvalloissa ja kehittyvillä markkinoilla. Autoala on syklinen ja muutamankin prosentin lasku myydyissä autoissa näkyy selkeästi tuloksissa, koska kiinteät kulut ovat suuret.

2. Autoala on hyvin pääomaintensiivinen ala. Nykyisin osataan katsoa P/E lukuja pidemmälle. Jos vapaa kassavirta on jatkuvasti alle puolet tuloksesta, niin suuri osa tuloksesta päätyy omistajien/kassan sijaan investointiin, jotta yritys pysyy kilpailijoiden ja markkinakasvun tahdissa.

3. Pitkällä tähtäimellä automyynnin odotetaan jämähtävän paikoilleen kymmenen vuoden sisällä ja kääntyvän siitä laskuun. Tämä johtuu siitä, että itseajavisssa autoissa käyttöaste on huomattavasti korkeampi kuin perinteisissä. Autojen käyttöä pystytään jakamaan ja autoja tarvitaan vähemmän.

4. Teknologian ollessa murroksessa pelätään, että Kiinalaiskilpailijat tai vaikkapa Tesla pystyvät hyppäämään etenkin ns. premium luokan autokilpailuun, joka käsittääkseni tuottaa yli puolet autoalan voitoista, vaikka edustaa alle 20% myydyistä autoista.

Jos haluaa selvittää miten autofirmojen kurssit voisivat kehittyä lähivuosina, voisi olla hyvä pureutua näihin ongelmiin. Kirjoitan tässä P/E luvuista, koska kaikki ne tuntee, vaikkei se omasta mielestäni ole ihan luvuista parhain. Oma näkemykseni:

1. Tämä on totta, yli syklin kannattavuus autofirmoilla on alhaisempi kuin mitä se on nyt. Sanotaan, että autofirmojen normalisoidulla tuloksella P/E olisi vaikka 10

2. Jos markkinalla firmoista, jotka pystyvät tuloksensa kääntämään suoraan vapaaksi kassavirraksi, arvostus on tyypillisemmin 20, mutta paljon pääomainvestointeja vaativilla aloilla pikemminkin 15. 10<15, eli alennusta on, mutta suuri osa siitä selittyy kohdilla 3 ja 4, oli niistä samaa mieltä tai ei.

3. ja 4. Marc Andreessen kirjoitti alunperin Wall Street Journaliin tekstin " Why Software is Eating the World". Luettavissa esim: https://uptakedigital.zendesk.com/hc/en-us/articles/115001167933-Why-So… . Se vaikuttaa ehkä nyt aika simppeliltä, mutta vuonna 2011 se oli aika kaukonäköinen. Tulevaisuuden autoissa Softa voi olla tärkeämpää kuin rauta. On hyvin vaikea nähdä kenellä tulee olemaan paras softa. Kuitenkin rautaakin tarvitaan, mutta se ei välttämättä ole se mistä suurin kate tehdään. En usko muutoksen olevan niin nopea ja dramaattinen kuin nyt visioidaan. Se olisi ehkä pitemmän tarinan paikka. Kuten aiemmin olen todennut teknologia tekee alkuun läpimurron massoihin hitaammin kuin odotetaan, mutta kun se tekee, sitten alkaa tapahtua yllättävän nopeasti. Mielestäni autoihin sijoittavan on kuitenkin oltava koko ajan tietoinen, mitä teknologian kehityksessä tapahtuu. Itseohjautuvissa autoissa on selkeä network efekti, jolloin mitä enemmän itseohjautuvia on liikenteessä, sen paremmin systeemi toimii. Kun alkuun ne ovat vähemmistö, ruuhkat eivät vähene, ja varmasti näemme jatkuvasti uutisia kolareista yms, vaikka niissä lopulta yleensä vika olisikin ihmisessä.

Kiinalaiset kilpailijat ovat nyt vielä autoissa jäljessä. Niillä on kuitenkin suuri etu, eli valtio pystyy päättäämään, että itseohjautuvat sähköautot ovat prioriteetti, jolloin niitä aletaan tuottamaan ja testaamaan isommalla volyymillä kuin Länsimaissa, jossa on monenlaisia esteitä alussa. Tekoälyssä datan määrä ja vapaa käyttö on elintärkeää, ja siinä Kiina on hyvä markkina. Sattumoisin siellä on myös infrastruktuuriin panostettu moninkertaisesti enemmän kuin Länsimaissa viime vuodet. Yleensä olen sitä mieltä, että Kiinalaisten teknologiaosaamista usein yliarvioidaan, mutta tekoälyyn liittyen heillä on etuja.

Autofirmat ovat monin paikoin muuttuneet liaan hitaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. On huolestuttavaa, että Tesla on aika pienellä budjetilla(alle vuoden VW R&D investointien verran) pystynyt tuomaan monta innovaatiota, joihin perinteisillä autofirmoilla on kestänyt 5 vuotta vastata.

GM:llä kassavirrat ovat olleet autofimoista parhaalla tasolla ja firman P/E on tosiaan luokkaa 7. Ennen kuin Softbank teki miljardisijoituksen GM:n itseohjautuvaan teknologiaan, arvostus oli vieläkin halvempi. Sijoitus sai investorit tajuamaan, että jo pelkkä GM:n teknologia voi olla 10 miljardin arvoinen. Itse suhtaudun hieman varovaisesti Softbankin kykyyn valita voittaja, mutta aika yleinen näkemys tuntuu olevan, että GM on Googlen Waymon jälkeen kakkosena tässä kilpailussa. En ole GM:ää itse uskaltanut ostaa, koska sen isoimmat rahantekijät on isoja pick-uppeja ja rumia jättimaastureita. En jotenkin ole nähnyt niitä tulevaisuuden autoina, mutta tässä luultavasti heijastan omia mieltymyksiä muuhun maailmaan, mikä on aika tyypillinen psykologinen virhe.

Autofirmat on mielestäni ihan ok veto vaikka 5% osuudella salkusta. Ottaisin useamman kuin yhden. Esim. valitsee omasta mielestään parhaan autovalmistajan kolmelta eri mantereelta. Mutta samalla tiedostaa, että on ns arvoansan vaara, ja matalilla P/E luvuilla on hyviä perusteita. Uskon kuitenkin narratiivin olevan tällä hetkellä turhan negatiivinen. Tähän on vaikuttanu myös päästöhuijaussotku. Jotenkin itse kuitenkin ajattelen, että autofirmoja on paras ostaa jo heikenneessä taloustilanteessa, ja ehkä säästelen paukkuja siihen. Samalla voin tutustua uuteen teknologiaan paremmin.

8.6.2018 - 09:43

Köyhä

+8
Liittynyt:
8.6.2018
Viestejä:
5

Oletko tutustunut Mintos-vertaislainapalveluun? Mitä mieltä olet palvelusta ja millaisia riskejä siinä näet? Noin 13% tuotto buyback-takuulla kuulosta hyvältä tekemättä mitään.

8.6.2018 - 10:27

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Terve Köyhä! En ole tutustunut, enkä aio sijoittaa. 13% riskitöntä tuottoa ei ole olemassakaan. Amerikasta löytyy tapauksia, jossa vertaislainapalvelut ovat alkuun toimineet näppärästi, mutta lopulta niihin on kerääntynyt turhan paljon hakijoita, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Itseasiassa ilman tuota buyback takuuta palvelu olisi houkuttelevampi. Nyt teet siis 13% tuottoa, mutta lopulta vastapuoliriski vie koko pääoman? Kun joku kuulostaa liian hyvältä....

Monelle ihmiselle nämä toimivat, kunhan ottaa riskit huomioon. Mutta odotettu riskikorjattu tuotto on hyvin kaukana 13 prosentista. Itselläni taas rahan vaihtoehtoiskustannus on suurempi.

Itse suosin mieluummin täysin päinvastaista strategiaa. Eli, että huonossa tapauksessa häviän vähän, mutta hyvässä tapauksessa voitan paljon. Toivoisin, että näistä keskustellaan jatkoväännöt omissa ketjuissaan. Kiitti.

8.6.2018 - 12:44

Köyhä

+8
Liittynyt:
8.6.2018
Viestejä:
5

Kiitos vastauksesta. Itsellä on siellä jonkun verran kiinni ja halusin kysellä riskeistä, ennen kuin laitan lisää rahaa. Netistä ollut vaikea löytää negatiivista. Riskinä on tietenkin, että lainafirma menee konkurssiin ja buyback jää saamatta, mutta tässäkin helpottaa, jos valitsee vain voittoa tekeviä ja suuria yhtiöitä omille lainoilleen. Mutta tämä tästä aiheesta tähän blogiin. Jatkan yleisellä puolella.

19.6.2018 - 12:59

E-sijoitus

Liittynyt:
19.6.2018
Viestejä:
1

Ensinnäkin iso kiitos teksteistäsi, ne ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Onko Daytraderilla näkemystä nyt menneillään olevasta Kiinan ja Usa:n pienimuotoisesta kauppasodasta? Arveletko tämän nokittelun olevan vain lyhytaikainen selkkaus, joka on kohta ohi? Itsestäni tuntuu ainakin absurdilta ajatukselta, että tuosta käynnistyisi pitkäaikainen karhumarkkina ja osakkeet rommaisivat kymmeniä prosentteja.

20.6.2018 - 10:32

Sijoitustieto

+2013
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1268

Daytrader 20.6.2018: Pörssikuplan mahdollisuus ja tuulivoimaa salkkuun

"Pörssit sahaavat uutisotsikoiden mukana huomattavasti enemmän kuin olisi tarpeen. Ties kuinka monetta kertaa, Yhdysvallat ja Kiina kalistelevat sapeleitaan tullikiistaan liittyen. Loppuviikosta otsikoissa varmaan kirjoitetaan taas, että alustava sopu on löytynyt. Mutta, sitten seuraavalla viikolla uhataan taas tulleilla. Sama kuvio toistui alkuvuonna, kun Pohjois-Korean tilanne tuntui luisuvan kriisiin."

20.6.2018 - 11:09

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

[quote=E-sijoitus]

Ensinnäkin iso kiitos teksteistäsi, ne ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Onko Daytraderilla näkemystä nyt menneillään olevasta Kiinan ja Usa:n pienimuotoisesta kauppasodasta? Arveletko tämän nokittelun olevan vain lyhytaikainen selkkaus, joka on kohta ohi? Itsestäni tuntuu ainakin absurdilta ajatukselta, että tuosta käynnistyisi pitkäaikainen karhumarkkina ja osakkeet rommaisivat kymmeniä prosentteja.

Kiitos, että olet jaksanut lueskella! Viimeisin kirjoitukseni tuli vähän kiireessä, kun Jalkapallon MM-kisoihin menee turhan paljon aikaa. Meinasin jo jättää kokonaan tekemättä, mutta sitten ajattelin, että tulee pian kuukauden tauko, jos alkaa lipsumaan. Vastauksena kysymykseesi, kirjoitin aiheesta ylläolevasta artikkelissa. Eli pitkälti samaa mieltä.

20.6.2018 - 11:48

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
NickHalden kirjoitti:

Mikä on tuo softa josta noita käppyröitä näytät? Vaikuttaa aika monipuoliselta ja selkeältä.

Infront terminal:

https://www.infrontfinance.com/products/professional-terminal/industry/…

OP, FIM ja Nordnet ainakin tarjoaa sitä. En tiedä, millä aktiivisuudella sen saa käyttöön veloituksetta milläkin välittäjällä, ja paljon siitä muuten joutuu maksamaan.

21.6.2018 - 23:56

SJ

+1
Liittynyt:
14.3.2016
Viestejä:
14

Kiitokset mielenkiintoisesta sisällöstä täältä myös!

Näin pari kolme vuotta sijoittamiseen perehtyneenä heräsi pari kysymystä ja toive tilannepäivityksestä koskien PYN Eliteä. Salkussa nyt ensimmäisen epäonnistuneen poiminnan hyväksymisen ja tappiolla myymisen johdosta käteistä melkeenpä 40%, joten seuraavaa kohdetta etsitään. Hitaita liikkeitä tehdään ja pitkällä tähtäimellä, joten tutkin rauhassa. Sait minut aikanaan jo kiinnostumaan PYN Elitestä ja sitä on nyt tullut seurailtua.

Mahdollisen kauppasodan/makron negatiivisten käänteiden vaikutukset Vietnamiin/PYN Eliteen. Uskotko että vaikuttaa mitenkään ko. rahaston yritysten tuloksiin? Matalat tulospohjaiset arvostukset luulisi vähentävän downsideä.

Oletettavasti PYN painotuksen muutos salkussasi Q2:lla johtuu rahaston tämän vuoden heikosta kehityksestä ja muuten salkkusi vihertämisestä eikä itse rahaston keventelystä?

Itselle vielä PYN jää todennäköisesti haaveeksi ensimmäisen 10k minimisijoituksen vuoksi, koska noin 30% paino salkussa ja lähes kaiken pelivaran sitominen ei innosta. Seurantaan vielä jos ensi vuoden puolella sitten..

Toisena case Vestas, joka päätyi tekstisi perusteella harkintalistalle. Mistä näkisit 2017 loppuvuoden voimakkaamman notkahduksen johtuvan? Syyksi tähän ainakin nopealla vilkaisulla tarjottiin Trumpia ja hänen vaikutusta Jenkkien energiapolitiikkaan.Vai näetkö, että tuulivoiman myyntihinnan kehitys sai aikaan lopulta myyntiaallon?  En vielä ehtinyt perehtyä vasta kuin pintapuolisesti markkinaan, mutta vuosittaisen tuulivoiman kapasiteetin uusasennukset näyttävät vähentyneen parin viime vuoden ajan ( http://gwec.net/wp-content/uploads/2018/04/Global-Annual-Installed-Wind-Capacity-2001-2017.jpg ). Vaikuttaa selvältä, että uusiutuvien suuntaan pidemmän päälle maailman on mentävä eli tämä uusasennusten suunta olisi tilapäinen? Lähteen luotettavuutta en osannut suoraan arvioida.

"What does all this mean for wind markets in 2018-2022? Well, from where we sit at the end of March 2018, it will mean a more or less flat market for 2018, a return to rapid growth in 2019 and 2020, and tapering off a bit after that, following the rush to install prior to the various deadlines coming up in key markets in 2020. Will there be unforeseen surprises? Probably. Will Russia and Saudi Arabia finally begin to reach their potential and provide rapidly growing major new markets for the industry? Perhaps. What about the Vietnam, the Philippines and the rest of the Southeast Asia? The only thing that we can say for certain is that the increase in the rate of change in energy markets will continue to accelerate in the coming years." http://gwec.net/global-figures/market-forecast-2012-2016/

Saatat olla lähtenyt jo Juhannuksen viettoon joten hyvät Jussit!

23.6.2018 - 11:24

SJ

+1
Liittynyt:
14.3.2016
Viestejä:
14

Lisäys vielä aiempaan viestiin.

Vestasia kevyellä painolla ajatuksena lisäillä, jos jatkaa laskettelua vai arveluttaako tämän vuoden kehitys firman numeroissa?

Lasketko Vestasin salkusi pitkiin sijoituksiin?

Kiitos ja pahoittelut useammasta viestistä.. pädillä en osannut editoida vanhaa...

25.6.2018 - 09:16

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
SJ kirjoitti:

Kiitokset mielenkiintoisesta sisällöstä täältä myös!

Näin pari kolme vuotta sijoittamiseen perehtyneenä heräsi pari kysymystä ja toive tilannepäivityksestä koskien PYN Eliteä. Salkussa nyt ensimmäisen epäonnistuneen poiminnan hyväksymisen ja tappiolla myymisen johdosta käteistä melkeenpä 40%, joten seuraavaa kohdetta etsitään. Hitaita liikkeitä tehdään ja pitkällä tähtäimellä, joten tutkin rauhassa. Sait minut aikanaan jo kiinnostumaan PYN Elitestä ja sitä on nyt tullut seurailtua.

Mahdollisen kauppasodan/makron negatiivisten käänteiden vaikutukset Vietnamiin/PYN Eliteen. Uskotko että vaikuttaa mitenkään ko. rahaston yritysten tuloksiin? Matalat tulospohjaiset arvostukset luulisi vähentävän downsideä.

Oletettavasti PYN painotuksen muutos salkussasi Q2:lla johtuu rahaston tämän vuoden heikosta kehityksestä ja muuten salkkusi vihertämisestä eikä itse rahaston keventelystä?

Itselle vielä PYN jää todennäköisesti haaveeksi ensimmäisen 10k minimisijoituksen vuoksi, koska noin 30% paino salkussa ja lähes kaiken pelivaran sitominen ei innosta. Seurantaan vielä jos ensi vuoden puolella sitten..

Kiitos! PYN rahastojen osuuden lasku on helppo selittää.  Tosiaan, kun muu salkku nousee 30%, niin paikallaan polkevien osuus pienenee.

Olen aika vahvasti sitä mieltä, että hyviä rahastoja pitää ostaa sillon, kun ne ovat aliperformoineet. Hyvien tuottojen perässä juokseminen on ehkä tärkein syy, miksi rahastosijoittajat häviävät indeksille. Siis jopa palkkioita suurempi. Käänteisesti ajatellen, sijoittajan voisi teoriassa olettaa saavan rahastoa paremman kokonaistuoton, jos ostaa heikompien vuosien jälkeen ja myy vahvuuteen.

Olen ostanut Vietnamia ja PYN:iä niiden hyvän pitkän tähtäimen näkymien takia. Nostan kädet ilmaan kauppasotien ja makrotalouden ongelmien suhteen. Joskus voi saada selkeän odotusarvoisen edun ennustukselleen, muttei jatkuvasti. Ja vaikka pystyisi makrotaloudellista kehitystä ennustamaan, ei kurssivaikutusta voi aina tietää. Toki jos jossain maissa on esimerkiksi selkeä kiinteistökupla ja ylivivutettu pankkisektori, niin jätän kyllä sijoitukset tekemättä.

Jos pelästyy aina jotain geopoliittista ongelmaa tai talouden hikkaa, päätyy myymään omistuksensa turhan helposti. Varsinkin voitolliseen omistukseen myyntiperuste on usein liian helppo löytää.

"Matalat tulosperusteiset arvostukset vähentävät downsidea" kommenttiin sanoisin, että pitkällä aikavälillä kyllä parantaa selkeästi tuotto-odotuksia, mutta alle vuoden tähtäimellä hinnoittelukertoimet eivät vielä tuo kovin paljoa suojaa.

En oikein pysty kellekkään henkilölle, jonka riskinsietokykyä en tunne, suosittelemaan 30% painoa yhteen rahastoon. Joten sen päätöksen kanssa joudut itse painimaan!

SJ kirjoitti:

Toisena case Vestas, joka päätyi tekstisi perusteella harkintalistalle. Mistä näkisit 2017 loppuvuoden voimakkaamman notkahduksen johtuvan? Syyksi tähän ainakin nopealla vilkaisulla tarjottiin Trumpia ja hänen vaikutusta Jenkkien energiapolitiikkaan.Vai näetkö, että tuulivoiman myyntihinnan kehitys sai aikaan lopulta myyntiaallon?  En vielä ehtinyt perehtyä vasta kuin pintapuolisesti markkinaan, mutta vuosittaisen tuulivoiman kapasiteetin uusasennukset näyttävät vähentyneen parin viime vuoden ajan ( http://gwec.net/wp-content/uploads/2018/04/Global-Annual-Installed-Wind-Capacity-2001-2017.jpg ). Vaikuttaa selvältä, että uusiutuvien suuntaan pidemmän päälle maailman on mentävä eli tämä uusasennusten suunta olisi tilapäinen? Lähteen luotettavuutta en osannut suoraan arvioida.

Kannattaa tosiaan huomioida, että Vestas on pienellä painolla salkussani, joten se ei ole mikään korkean vakaumuksen positio. '

Syksyllä kaksi tekijää aiheuttivat käsittääkseni hinnan laskun:

1. Tuulivoiman keskihinnan lasku huutokaupoissa ja kiristynyt kilpailutilanne sai sijoittajat laskemaan tulevien vuosien tulosennusteita. Vestasin Q3 tulosjulkistuksessa viime vuonna yhtiö laski ohjeistustaa koko vuodelle ja osake tippui 25% neljässä päivässä.

2. Yhdysvalloissa heikennettiin verohelpotuksia tuulivoiman ostajille projektirahoituksen veroetujen kautta. Tämä uutinen laski Vestasin kurssi 8% joulukuussa kahdessa päivässä. Tukijärjestelmien ajoitusten takia Vestasin liikevaihto puolittunee Yhdysvalloissa vuonna 2021 - tosin paljon nykyistä korkeammalta tasolta. Eli 2020 tulos tulee olemaan paljon seuraavaa vuotta parempi, koska Yhdysvallat on tärkeä markkina Vestasille.

Yleisestikin tuet ovat vaikuttaneet hyvin paljon, miten paljon vuosittain tuulivoimaa asennetaan. Aina sama kaava, eli kaikki asennukset pyritään toteuttamaan, ennen kuin tuet pienenee. Näin saadaan iso huippu asennuksissa, ja sen jälkeen surkea asennusvuosi. Kiinan asennukset eivät toisaalta ihan kauheasti länsimaisia tuottajia lämmitä, koska niitä tunnutaan antavan vain satunnaisesti näön vuoksi muille kuin kotimaisille pelureille.

Hyvä puoli kuitenkin on, että tuulivoima pystyy monissa paikoissa jo kilpailemaan hyvin perinteisen energiatuotannon kanssa ilman tukiakin. Ja olisin yllättynyt, jos tukijärjestelmistä kokonaan luovutaan, kun ottaa huomioon kuinka tärkeänä ilmaston lämpenemistä pidetään.

25.6.2018 - 11:43

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160
Daytrader kirjoitti:

Olen aika vahvasti sitä mieltä, että hyviä rahastoja pitää ostaa sillon, kun ne ovat aliperformoineet. -- Käänteisesti ajatellen, sijoittajan voisi teoriassa olettaa saavan rahastoa paremman kokonaistuoton, jos ostaa heikompien vuosien jälkeen ja myy vahvuuteen.

Jos olisi linkata tahan liittyvaa lukemista, itse ainakin katselisin lapi mielellani.

25.6.2018 - 15:13

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Käsittääkseni performance chasing efekti on ollut hyvin vahva niissä rahastoissa, jotka ovat menestyneet poikkeuksellisen hyvin. Tämähän on toki vain adeknootti. Perustuu lähinnä rahastonhoitajien haastatteluihin. Esimerkiksi Joel Greenblatin kokemusta on vaikea uskoa todeksi vuosilta 2000-2010, vaikka markkinoiden liikkeet olivatkin aika rajuja.

"And so every time the market went up, people piled into that fund, when market went down, they pile out, when the fund outperformed, they piled in, when the fund underperformed they piled out and they took that 18 percent annual gain when the market was flat so that’s great on an annualized basis over 10 year period to beat the market by 18 points, but for outside investors, they went in and out so badly that the average investor on a dollar weighted basis lost 11 percent a year "

Kun otetaan tutkimuksiin mukaan iso läjä fundeja, efekti latistuu, 1-2% vuosituoton aliperformanssin välille. Eli jos sijoitat hyvän performanssin jälkeen, häviät. Mielestäni olisi loogista, että myös päinvastainen toimii.

Rehellisesti sanoen en ole lukenut tutkimuksia aiheeseen liittyen varmaan kymmeneen vuoteen. Toki väittämään törmää artikkeleissa ja podcasteissa aika usein, ja helposti sitä alkaa pitämään totuutena, varsinkin kun se ilmiönä vastaa täysin omaa käsitystäni sijoittajien käyttäytymisestä (esim suhteessa behavioral finance tutkimuksiin, mitä olen enemmän lukenut)

Googletin esim seuraavia:

https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2560434 , suora linkki PDF https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja…-

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378426607001422

Tuskin arvostat Vanguardin tutkimusta, mutta ainakin nätit kuvaajat on :)

https://www.scribd.com/document/236535631/Vanguard-Quantifying-the-impa…

Dalbar tutkii vuosittain rahastosijoittajien tuottoja. Vaikka näitä quotataan usein lehtiartikkeleissa, niin tutkimus ei vakuuttanut silmäilyllä. Heillä kuitenkin ollut näkemys 4-5% performance gapista, joka tosin sisältää ilmeisesti kulut, ajoituksen ja fundien vaihdot.

"As of 2014, the 20-year annualized S&P 500 return was 9.85% while the 20-year annualized return for the average equity mutual fund investor was only 5.19%, a gap of 4.66%. " 

Mikä todistusaineisto on sitten käänteisen kanssa, eli että kannattaisi ostaa hyvän prosessin rahastoja silloin kun tuotot ovat olleet vaisuja? Veikkaisin, ettei tästä ole julkista tutkimusta tehty. Asia on turhan subjektiivinen akateemikoille. Eli se on vain oma hypoteesini, joka tulevaisuudessa joko osoittautuu oikeaksi tai ei. En menisi niin pitkälle, että ostaisin fundia vain, koska se on performoinut huonosti. Mutta esim jos arvelen, että arvostamani value-orientoitunut rahastohoitaja on aliperformoinut samalla kun strategia on ollut epäsuosittu, uskoisin tapahtuvan takaisin keskiarvoon hakeutumista, jolloin osaava rahastohoitaja voi päästä varsin erinomaisiin tuottoihin.

All in all, mulla ei ole näyttöä asiaan, mutta usein markkinoilla joutuu toimimaan vatsatuntuman perusteella.