Olen tiennyt jo pitkään, että kokeneillakin sijoittajilla on taipumusta olla liipaisinherkkiä voitolla olevien osakkeiden suhteen. Samaten olen ollut selvillä, että tappiolla myyminen on vaikeusasteeltaan lähellä oman kyynärpään puraisemista. Viikon verran olen jo tiennyt, että tämä on osoitettu tieteellisesti. Luin nimittäin Tommi Verkasalon gradun ”Voiton ja häviön vaikutus pokerinpelaajien preferensseihin” (gradu löytyy kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä).
Rahoituksen taloustieteessä Statman ja Shefrin kehittivät 1985 termin dispositioefekti. Jos joku ei tunnista termiä, ei ole syytä laittaa aasinhattua päähän. En minäkään sitä tuntenut tai ainakaan muistanut. Termillä tarkoitetaan halukkuutta päästä omilleen ja suojella voittoja osakemarkkinoilla.
Wilkinsonin (2008) mukaan dispositioefekti pitää sisällään sekä häviöiden karttamisilmiön että referenssipisteen, joka on tyypillisesti osakkeen ostohinta. Tämä taas tarkoittaa norsunluutornin ulkopuolisella suomella, että alle ostohinnan ei helpolla irroteta.
Tämä kannattaa opetella ulkoa. Kun pyrkii uuden tuttavuuden kanssa saatille baarissa, on hyvä tehdä vaikutus virkkeellä: ”Tiesitkö, että dispositioefekti pitää sisällään sekä häviöiden karttamisilmiön että referenssipisteen?” Tämä tosin voi johtaa siihen, että prospekti löytää oman referenssipisteensä häviöiden karttamiseen ja dispositioi itsensä muuhun seuraan.
Teoretisoinnin lisäksi asiaa on tutkittu ympäri maailman. 1998 Odean tutki 10.000 satunnaista asiakastiliä testatakseen teoriaa. Tulos oli samansuuntainen kuin muissakin vastaavissa tutkimuksissa: nousseista osakkeista myytiin vuoden aikana 14,8%, kun vastaavasti laskeneista vain 9,8%.
Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä markkinat reagoivat viiveellä sekä hyviin että huonoihin uutisiin. Kun yritykseltä tulee reilusti odotuksia parempi osavuosikatsaus, kurssi tavallisesti nousee. Tällöin entistä suuremmalla osalla sijoittajista on osake voitolla ja he myyvät tyytyväisinä, kun tulee tiliä. Sitten hyvin yleisesti kurssi nousee vielä lisää.
Vastaavasti kun yhtiö kertoo yllättäen, että ”maailmantalouden heikon kehityksen johdosta on tullut kuraa uikkariin”, sen kurssi tavallisesti laskee.
Tällöin entistä useammalla on lappu kuralla. Koska sitä ei voi tappiolla myydä, se siirretään pitkään salkkuun. Tämän takia osakkeen kurssi laskee hitaammin, kuin olisi ”perusteltua”.
Tavallisesti se sitten laskee vielä lisää, kun average down- ryhmältä loppuvat rahat tai usko ja riittävän moni holderi (=osakkeen omistaja) on tehnyt katumusharjoituksensa valmiiksi, kenties jo kirjannut tappiot ja pystyy painamaan myyntinappia tosin samalla ranteita auki vedellen.
Average down (=omien osakkeiden keskihinnan lasku ostamalla halventuneita osakkeita) velkarahalla on muuten hyvä strategia mennä konkurssiin. Siksi käytänkin sitä itse usein. On vähän jännempää.
Tosin pyrin käyttämään sitä vain, kun näen osakkeeni hinnan laskun perusteettomana. Jos kurssi laskee, pohdin aina, miksi se laskee. Selkeästi joku on sitä mieltä, että tätä kannattaa myydä halvemmalla kuin minun ostohintani ja on teoreettisesti mahdollista, että kaikki osakemarkkinoiden viisaus ei asu minussa. Myyjät saattavat hyvinkin olla oikeassa.
Ostan lisää vain, jos olen hyvin vakuuttunut, että minä olen oikeassa ja markkinat hetkellisesti väärässä, mutta oikenevat vielä. Hyvin tärkeää on myös pohtia, miksi osake nousisi. Onko keväällä tulossa niin iso osinko, että kurssin on ”pakko” nousta ennen sitä? Onko seuraava osari mielestäni parempi, kuin myyjät luulevat? Jos en keksi mitään suuntaan tai toiseen, jään usein vain tarkkailemaan tilannetta.
Seppo Saario opetti meille, että tappiot kannattaa ottaa nopeasti ja voitot hitaasti.
Tässä on ideaa, toki se on pelkkä yleistys, kuten kaikki muutkin sijoitushokemat. Osakemarkkinoilla (aivan kuten pokerissakin) kaikki riippuu kaikesta. Mutta jos innokkuutta markkinoiden syvällisempään analyysiin ei ole, ainakin tämä ohjenuora kannattaa pitää mielessä.
Analyytikot seuraavat innokkaimmin ymmärrettävistä syistä likvideimpiä osakkeita. Epälikvidejä osakkeita ei seurata tai ne saavat ”myy” tai ”vältä” suosituksia. Mutta jos jonkun vähänseuratun osakkeen hinta vaikka tuplaantuu, tulee siitä paljon likvidimpi. Onhan siellä paljon voitolla olevia sijoittajia, ja nämä taas ovat innokkaita myyjiä. Nyt saattaa ensimmäinen anaali jo kurkata firmaa ja antaa varovaisen ”pidä” tai jopa ”lisää” suosituksen. Jos vielä kurssi tuplaantuu, mukaan tulee pukumiesten parvi. Nyt meillä on monta pankkiiriliikettä antamassa ”osta”-suosituksia ja koilliseen osoittava käyrä. Lappu kelpaa likvidimpänä jo treidereille ja teknisen analyysin velhotkin saavat ostosignaaleita.
Tämä kaikki voi tapahtua (ja on monesti tapahtunut) ilman, että yhtiön fundamenteissa tapahtuu mitään ihmeellistä. Sama firma tekee samoja nippeleitä samoille asiakkaille, mutta markkina-arvo on hilpaissut sadasta miljoonasta neljään sataan. Kallis vain kallistuu osakemarkkinoilla, on ilmiö, jota olen ihmetellyt vuosikymmenet. Hyvin usein olen hypännyt nousevasta junasta nähdäkseni sen jatkavan kuvittelemani vuoren huipulta vielä taivasta kohti.
Se, että useimmat sijoittajat karttavat tappiolla myymistä ja myyvät helposti voitolla on ilmiö, jota kannattaa hyödyntää. Kun tulee negatiivinen uutinen, kannattaa reagoida heti. Vastaavasti positiivisen uutisen kanssa ei kannata hötkyillä myymisessä, vaikka kurssinousua tulisikin. Aivan kuten pokerissa ei pitäisi olla väliä onko voitolla vai tappiolla, sijoittamisessa pitäisi hankintahinta unohtaa kokonaan.
Koska tämä ei tule koskaan menemään läpi koko sijoittajapopulaatiossa, eivät osakemarkkinat koskaan tule olemaan täydellisen tehokkaat. Tämä tosin on minulle pelkästään hyvä asia. Jos pokeripelit kuivuvat, on minulle jäljellä mielekästä puuhastelua, jolla voi saada kevytjuustoa leivän päälle.
