Minulle neuvottiin jouluna, että sijoituskirjoituksissani ei kannattaisi kertoa olevansa epävarma tulevaisuudesta. Näkyvyyttä ja seuraajia saadakseen pitää ottaa vain reippaasti kantaa puolesta ja vastaan.
Onneksi en ole aivan irti poikki eikä minun tarvitse yrittää tulla valituksi vaaleissa. En siis jatkossakaan aio väittää näkeväni tulevaisuuteen kristallinkirkkaasti. Toki ehkä kannattaisi rakennella enemmän näppäriä vahvasti kantaaottavia one-linereita kuin pohdiskella todennäköisyyksiä. Jätän tämän kuitenkin poliitikoille ja rahastonmyyjille.
Politiikassa olen ihmetellyt, miten valehteleminen palkitaan aina vaan vaaleista toiseen. Tasavallan presidentti uudenvuodenpuheessaan esitti, että puolueet voisivat kertoa, mistä he ovat valmiita luopumaan jo ennen vaaleja. Hänen mukaansa kansa kyllä palkitsee päättäjiä, jotka ryhtyvät tarvittavia uudistuksia tekemään.
Timo Soini olikin heti valmis luopumaan ökyeläkkeistä, kansanedustajien palkankorotuksista ja lisäksi leikkaamaan ministerien määrää. Antti Rinteen mukaan säästöjä voitaisiin tehdä ICT-puolella. Paavo Arhinmäki oli valmis lähinnä kasvattamaan vajetta, koska ongelma ei ole ylipaisunut julkinen sektori, vaan romahtanut yksityinen sektori.
Kaikki kolme tietävät, että heidän esityksensä eivät Suomen kansantalouden suuntaa käännä yhtään mihinkään. Arhinmäki toki ei sitä väitäkään, vaan olisi halukas laittamaan lisää vauhtia nykyiseen suuntaan, jossa ollaan ajamassa vapaalipuilla kohti rotkoa.
Toisaalta puoluejohtajat tietävät, että vaalien alla totuudenpuhumisesta palkkiona on tavallisesti vaalitappio. Heidän näkökulmastaan valehteleminen kannattaa.
Sama pätee rahastojen myyjiin. Heidän kannattaa esitellä hyvin menestyneitä rahastoja.
Vaikka esitteissä on pienellä printillä ”historiallinen kehitys ei ole tae tulevaisuudesta”, tietävät he, että kansa ostaa lähinnä eilisen voittajia. Jos joku rahasto jää indeksistä pahasti jälkeen, lakkautetaan se rivakasti.
Tämän takia kannattaakin ylläpitää useaa rahastoa. Aina kannattaa myydä parhaiten menestynyttä.
Yleisimmin käytössä olevat osakeindeksit ovat ns. hintaindeksejä (esim. OMX_PI). Nämä kertovat osakkeiden hintojen kehityksestä huomioimatta osinkoja. Sen lisäksi on tuottoindeksejä (esim. OMX_GI), joissa osingotkin otetaan huomioon.
Ehkä joskus tulevaisuudessa rahastoja aletaan oikeasti vertailemaan vain tuottoindekseihin, mikä olisi oikea vertailukohta. Kyllä rahastojenkin arvoissa huomioidaan niiden saamat osingot. Koska hintaindeksit kehittyvät tuottoindeksiä osinkojen verran heikommin, kiusaus verrata niihin on toki suuri. Pidän tätäkin kannattavana valehtelemisena.
Valehtelemisesta kiinni jääminen on niin noloa, että en näe siinä itselleni hyvää panos/tuotos–suhdetta Sijoitustiedon kolumnistina.
Jos perustan jonain päivänä Pyysingin Hasardirahaston, sitä markkinoidessani sitten esittelen kyllä kaikki osumat omana erinomaisuutenani ja harhalaukaukset täysin random walkiksi (=ennakoimaton satunnaiskehitys). Jos minulla olisi jo joku rahasto, pitäisin kolumnissani sen vuoden 2015 kehitysnäkymiä erittäin lupaavina.
Nykytilanteessa en uskalla vuodesta 2015 ottaa edes niin vahvaa kantaa, kuin Marko Erola eilisessä Hesarissa. ”Vuosi 2015 ei mitä luultavimmin ole oikea vuosi olla ahne”, oli Markon loppukaneetti.
Markon perusteita sen sijaan hivenen kritisoin. ”Viime vuosien tuotot ovat olleet poikkeuksellisia”. Toki poikkeuksellisia tuottoja on saanut, jos on hypännyt kelkkaan syvimmässä rahoituskriisin notkossa ja on pysynyt kyydissä mukana. Aina saa muuten poikkeuksellisia tuottoja, jos ostaa rotkon pohjalta ja heittää vuoren huipulla tavarat toisten syliin.
Viime vuonna Helsingissä osakkeet tuottivat kymmenkunta prosenttia vähän laskentatavasta riippuen, mikä ei ole mitenkään poikkeuksellisen paljon.
Korot tuottivat ja tuottavat pyöreästi nollaa. On useita solideja yhtiöitä Helsingissäkin, joiden vuoden 2015 P/E:ksi ennustetaan suurusluokkaa kymmenen. Näistä näyttäisi saavan yli viiden prosentin osinkotuottoja.
Jeansin sijoitusblogissakin Jens ja Mini-Ilari argumentoivat sen puolesta, että osakkeet ovat Helsingissä kaikkien aikojen huipussaan (ATH, all time high). Kun poistaa painottamattomasta yleisindeksistä Nokian vaikutuksen, ollaankin lähellä vuoden 2007 huippuja. Vähän muutakin pitänee poistaa, että päästäisiin vuoden 2000 indekseihin, jolloin teknokupla oli kuumimmillaan.
Jos muuten mistä tahansa indeksistä poistaa eniten markkina-arvoaan menettäneen yhtiön, on sen kehitys ollutkin selkeästi positiivisempaa. OMX_PI oli joka tapauksessa vuonna 2000 yli 18.331 pistettä, vuonna 2007 12.500 pisteen haminoissa ja viime perjantaina sulki 7.826 pisteeseen.
Etteivät vain pojat nyt väkisin etsi vahvistusta negatiiviselle näkemykselleen osakemarkkinoiden kehityksestä käppyröitä vääntelemällä? Negatiivinen näkemys voi toki olla hyvin oikeassakin, mutta se ei pohjaudu siihen, että osakkeet ovat kalliimpia kuin koskaan. Suomessa ne olivat sitä vuonna 2000. Vielä joku vuosi ne ovat vielä kalliimpia. Näenkö minä sitä, on aavistuksen sumuisempaa.
Konepajat ja pankit ovat oikeasti aika lähellä huippuhintojaan, tosin eivät nollakoron olosuhteisiin mitenkään kuplahinnoiteltuja. Esimerkiksi rakennus- ja viestintäyhtiöt taas eivät ole kuin murto-osassa huipuistaan.
En todellakaan väitä tietäväni, mitä tänä vuonna käy pörssikursseilla käydessä. Mutta voin kertoa, että minulla on ainakin Erolan mielestä älyvapaan iso osakepaino Helsingin pörssissä vielä tätä kirjoitettaessa. Tosin reivaan positiotani luultavasti huomennakin. Olen liian hyvämuistinen pelatakseni pelkällä osta ja unohda –strategialla.
Meitä Nerolan kanssa yhdistää se, että kerromme rehellisen, mutta epävarman näkemyksemme. Marko pelkää kurssien laskevan 2015. Minä taas vähintään toivon niiden nousevan. Lisäksi olen äänestänyt omilla rahoillani nousun puolesta.
Riippumattomille nettikolumnisteille en ainakaan usko valehtelun kannattavan. Teksti on internetissä ikuista.
