Turmiolan Tommi

+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Täällä olevien loistavien päivyreiden innoittamana voisi itsekin alkaa kirjaamaan ylös sijoittamiseen liittyviä pohdintoja. Epäilen päivitystahdin olevan aika verkkainen ennen kuin kirjoittaminen hyytyy kokonaan. Kelat tulevat toimimaan lähinnä varoittavina esimerkkeinä pöljyyksiin taipuvaisille. 

Taustaa

Olen aina ollut laiska ja aikaansaamaton sijoittaja. Ensimmäiset osakekokeilut tein teknokuplan aikaan. Siinä näppini polttaen makuutin pitkään välillä isojakin summia pankkitilillä. Seuraava moka oli antaa rahat varainhoitoon. Hoidettua tuli lähinnä pankin palkkiot. Viimeinen niitti tuli finanssikriisin aikaan. Siihen saakka salkun koostumus oli ollut 25% osakkeissa ja 75% korkopapereissa. Välitin toiveeni lisätä osakepainoa, mutta virallisen selityksen mukaan pyyntö ei mennyt perille henkilövaihdosten takia. 

Irtisanottuani varainhoidon siirsin kaiken etf:iin ja Sampoon. Tämä ei ollut kaikkein huonoin päätökseni. Tosin euroalueen indeksien tuotto ei ollut kovin hääviä, mutta plussaa tuli kuitenkin. Sampo sen sijaan osoittautui jänteväksi hepaksi, joka runnasi muutaman vuoden sangen mallikkaasti. Toki olisi pitänyt myydä pois paljon aiemmin, kun tuloskasvu näytti tulleen tiensä päähän. Nasdaq-100:sta kuoriutui sitten melkoinen steroideja popsinut superhumma, joka laukkasi vuosi vuodelta yhä korkeammalle. Tätä on salkussa vieläkin ja vuosikymmenessä tuottoa on kertynyt yli 700%.

Viitisen vuotta sitten aloin innostumaan osakepoiminnasta. Ahmin Seeking Alphaa ja lukuisia sijoitusblogeja. Pomminvarmoja vinkkejä oli verkko pullollaan ja oli hirveä kiire ehtiä mukaan. Miksipä tuhlaisi aikaa itse tutustumalla sijoituskohteisiin, jos huiman track-recordin omaava netin nimimerkki toteaa sen loistavaksi mahdollisuudeksi. Lopputulos ei ollut kaunista katsottavaa. Yksi teki konkurssin, toinen ostettiin pois 98% dilutaatiolla ja useammassa kurssi laski kymmeniä prosentteja. Toki joukossa oli menestyjiäkin, mutta oppirahoina maksoin lähes 50% sijoitetusta pääomasta.

Viime vuosi

Kantapään kautta on kuitenkin ehkä jotain opittukin. Olen karsinut rankalla kädellä sijoituskohteiden määrää. Tämä on mahdollistanut paremman perehtymisen kohdeyhtiöihin. Koronavuoteen lähdettäessä salkun suurimmat positiot olivat Nasse-100, Aspire, Nordea ja Kamux. Aspirea aloin tankkaamaan lisää jo ennen pandemiaa kurssin lasketellessa mielestäni liikaa. 

Paniikin alkaessa myin kaikki Kamuxit ja puolet Nassesta kerätäkseni sotakassaa. Operaatio oli toki pahasti myöhässä. Syöksyn aikana veivasin pari kertaa akimaisesti Nordeaa ja ennen kaikkea lisäilin Aspirea. Yhtiö oli mielestäni ostamisen arvoinen jo ennen maaliskuun vapaapudotusta. Bisnes vaikutti kestävän hyvin epidemiaa ja kurssi tuli vain jatkuvasti alas. Jopa itseni kaltainen tunari osasi nähdä tässä oston paikan. 

Myöhemmin kesällä ostelin Cityconia. Defensiivinen lappu, jonka arvo heijasteli lähinnä ikuista koronaa. Palautin myös Kamuxit, kun Interan lockupin päättyminen tarjosi edullisen paikan sisääntulolle. Todella laadukkaasti hoidettu yhtiö, joka alkoi osoittamaan merkkejä kansainvälisen kasvun onnistumisesta. Olin jo aiemmin keväällä ottanut pienen tarkkailurivin Golar LNG:tä. Lisäsin reilusti osakkeen syöksyessä lähes 60% osakkuusyhtiö Hygon toimarin korruptiosyytösten myötä. Pelkästään Hygon osuus olisi arvostettu peruuntuneessa IPO:ssa yli sen hetkisen valuaation. Tähän päälle kruununjalokivi FLNG-bisnes, joten pidin kurssia pahasti vääristyneenä. 

Lopputuloksena oli kuoppaisen sijoittajaurani ylivoimaisesti paras vuosi salkun loikatessa lähes 60%. Samalla tiedostan kyseessä olleen suunnattoman onnenkantamoisen. En ole yhtäkkiä muuttunut osaavaksi osakepoimijaksi, vaan seuraava järkyttävä virhe odottaa jo nurkan takana. 

Huimasta tuotosta huolimatta, viime vuoteen mahtui myös paljon mokailuja. Salkun kevennys kriisin alkaessa tapahtui aivan liian hitaasti. Epätoivoisesti odotin seuraavaa pikkupomppua ylöspäin, jotta saisi hieman paremman hinnan myynneistä. No, lopputuloksena tuli myytyä vieläkin halvemmalla. Sama lussutus kostautui myös toiseen suuntaan. Aspiren tiedotettua koronan olemattomasta vaikutuksesta bisnekseen, ymmärsin heti kyseessä olevan ostopaikan. Kurssi kuitenkin ampaisi 20% ylöspäin, joten jäin ahneena odottamaan pientä niiausta ja parempaa tilaisuutta. Helppo arvata miten hyvin tämä onnistui.

Ehkä jotain tehtiin oikeinkin. Aspire oli jo salkun suurin positio Q1-rapsaan tultaessa. Mielestäni tulos oli aivan ok ja varsin hyvä suhteessa arvostukseen. Kurssi kuitenkin kyykkäsi, joten kahmin kunnolla lisää nostaen yhtiön järkyttävään ylipainoon. Samoin osasin hieman keventää BETZ-kiiman aikana ja ostaa samat laput takaisin huomattavasti halvemmalla. Myös jenkkivaaleja edeltävästä dipistä onnistuin tekemään Aspirella nätin 20% treidin. 

Tämä vuosi

Kuluvaan vuoteen lähdettäessä salkussa on suuruusjärjestyksessä Aspire, Golar, Nasse-100, Kamux, Nordea, Citycon ja Evolution Gaming. Lisäksi on pikkuhiluja vanhoja syntejä, joista on tarkoitus päästä eroon ja kirjata myyntitappioita tälle vuodelle. Nykyiset arvostustasot alkavat hirvittää, joten vuoden teemana on puolustuspelaaminen. Varovaisuus ei itsellä välttämättä näy suuremmassa käteispainossa, vaan paremmin takaiskuja sietävissä arvostuskertoimissa. 

Tässä mielessä Aspire vaikuttaa edelleen hyvältä kaakilta. Koronan pitkittyminen ja mahdolliset virusmuunnosten aiheuttamat takaiskut ovat lähinnä ajureita bisnekselle. Lisäksi p/e 11-13 tämän vuoden ennusteella kestää pari huonompaakin uutista. Lappua on kuitenkin puolet salkusta, joten ylipainoa on pakko pienentää sopivassa kohtaa riskienhallinnan vuoksi.

Tällä hetkellä mielessä ei ole mitään kovin selkeää ostokohdetta. Lisäksi useimpien lappujen hinnat hirvittävät. Todennäköisesti en tee mitään liikkuja ennen Q4-julkistuksia ja arvioin niiden jälkeen tilanteen uusiksi.

0
0
31.1.2021 - 12:06

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Tammikuu kului heppojen juoksua ihastellessa enkä tehnyt ainuttakaan kauppaa. Työkiireet estivät kovin aktiivisen osallistumisen, joten esim WallStreetBets-huumasta pääsin nauttimaan ainoastaan katsomosta käsin. Kolme ensimmäistä viikkoa konien jalka nousikin kepeästi. Parhaillaan salkku kävi jo 13 pinnaa plussalla. Kuun loppua kohti kaviot alkoivat kuitenkin kolahtelemaan esteisiin yhä useammin. Kaiken kruunasi perjantain loppuhuutari, jossa Aspire otti vielä kunnon syöksyn. 

Savun hälvettyä omistusten arvo oli karttunut 4.9% vuodenvaihteesta. Pitää oikeasti olla tarkkana, ettei vauhtisokeus pääse iskemään. Realistisesti ajateltuna lähes viisi prosenttia olisi aivan tyydyttävä vuosituotoksikin. Vielä perjantaina päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin suuri harmitus alkuvuoden uppien puolittumisesta. Itseään saa jatkuvasti muistuttaa, että tässä ollaan täysin tuurilla seilaava noviisi eikä kannata haaveillakaan kyllösten tai mäkisten tuotoista. 

Tammikuussa parhaiten tuottivat salkun suurimmat positiot. Aspire on edelleen 8% ylhäällä ja Golar on noussut 12%. Molemmat tosin kävivät selvästi korkeammallakin. Lopuista lapuista Evolution Gaming on pari pinnaa miinuksella ja kaikki muut niukasti plussalla. Eli ainakin toistaiseksi painotukset ovat osuneet oikeaan.

Golarin alamäkeä olen ihmetellyt. Yhtiö saa Hygosta kauppasummana lähes nykyisen markkina-arvonsa verran käteistä ja New Fortress Energyn osakkeita. Jäljelle jää korkeintaan keskinkertainen tankkerilaivue ja loistavat näkymät omaava FLNG-bisnes. Käytännössä FLNG:n saa ilmaiseksi, vaikka jokaisen projektin arvo on 5-10$ / osake. Projekteista yksi on jo tuotannossa, toinen valmistumassa ja neuvotteluputkessa on yhdeksän uutta hanketta. Jos olisi enemmän likvidejä, kasvattaisin positiotani.

Todennäköisesti myös helmikuun alkupuoli menee markkinaa tarkkaillen. Aspiren tulos julkaistaan 18.2 enkä kovan Q4 odotuksissa ole keventämässä etukäteen. Toiveissa on veret seisauttava rapsa, jonka jälkeen pääsisi hieman keventelemään ylisuurta positiota. Golarin tulos tulee ulos kuukauden viimeinen päivä ja myös tämä suhteen jatkan todennäköisesti tarkkailulinjalla. Ihannemaailmassa pääsisin trimmaamaan Aspirea Jytky II:n jälkeen ja näitä rahoja voisin investoida Golariin.

0
0
7.2.2021 - 10:48

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Edelliset ennustukset eivät pitäneet viikkoakaan. Jenkkidiilin julkistuksen jälkeen Aspire kipusi yli 10% puoleentoista päivään, joten lopulta päädyin höyläämään reilut pari pinnaa. Tarkoitus oli keventää tuplat, mutta jälkimmäinen pilkki jäi kymmenen senttiä liian korkealle. Lappu ei ole kallis tälläkään hinnalla. Odotan yhtiön tekevän epsiä 36 senttiä, joten p/e olisi tällä ennusteella 14:n haminoissa. Toisaalta enää ei puhuta aivan läppähalvasta. Näin ollen haluan hieman pienentää yhtiökohtaista riskiä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Mossad olisi saanut vainun jostain uudesta rötöksestä.

Myös Golar singahti viikossa yli kymmenen pinnaa ilman uutisia. Nähtävästi hitaimmatkin analyytikot ovat saaneet ulos exceleistään yhtiön poikkeuksellisen edullisuuden. Samoin Nordea teki hyvän tuloksen. Valitettavasti kurssireaktio oli huomattavasti odotuksiani laimeampi. Tuosta en osaa kuitenkaan mököttää, sillä kokonaisuutena salkun ytd-performanssi lähentelee 18 pinnaa. Romahdusta odotellessa.

 

0
0
8.2.2021 - 18:54

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Ei tullut vielä romahdusta, vaan hurja nousupäivä. Jatkoin Aspiren keventelyä, vaikka välillä teki tiukkaa pysyä nousevien laitojen perässä. Nyt on höylätty 15 pinnaa, mutta euromääräisesti omistus on kasvanut. Raketoinnin myötä osakkeen räikein aliarvostus on mielestäni purkautunut. Jatkan varmasti trimmaamista, mikäli rahastoilla riittää ostohaluja. Toisaalta - jos en ennestään omistaisi, voisin ostaa näillä tasoilla hyvän kokoisen aloitusposition ja odottaa osaria. 

 

 

0
0
10.2.2021 - 19:32

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

EVO julkaisi tänään aivan hurjan Q4-rapsan. Ylimmälle riville 68% plussaa YoY, kerteristä putsattu ebitda kasvoi 107% ja eps 62%. Omassa salkussa tämä on harmittavan pienenä rivinä, sillä liiketoiminnan laadukkuudessa EVO on täysin omassa sarjassa esimerkiksi Aspireen verrattuna. Todennäköisesti tulen siirtämään sopivassa kohdassa osan Aspiressa kiinni olevista varoista EVO:on. Aspiren pahimman alennuksen purkauduttua näen EVO:n parempana pitkän aikavälin sijoituksena.

0
0
14.2.2021 - 10:56

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

WTF, mitä helvettiä on meneillään? Kuvittelin jo edellisen viikon olleen täysin poikkeuksellisen ja ainutkertaisen, mutta nähtävästi erehdyin pahasti. Tiistain hengähdystaukoa lukuunottamatta Aspire-raketti jatkoi kiipeämistään yhä korkeammalle ja korkeammalle. On aika surrealistinen fiilis, kun euromääräisesti uran parasta viikkoa seuraa vielä pari pykälää kovemmat viisi päivää. Mittakaava menee oikeaan perspektiiviin, kun toteaa kuluneen kahden viikon tuoton käytännössä vertautuvan parin vuoden takaiseen salkun kokoon. YTD nousut jo +33%, mikä on täysin absurdia. 

Nyt on edessä pieni dilemma. Vaikka olen keventänyt Aspire-positiotani jo neljänneksen, kurssinousun myötä sen osuus on edelleen 45% koko salkusta. Jos arvioi tänä vuonna tulosta syntyvän 36-40 senttiä osaketta kohden, p/e asettuisi 16-18 välille. Se ei missään nimessä ole kallis hinta hyvää kasvua tekevästä kannattavasta yhtiöstä nollakorkomaailmassa. Toisaalta arvostus ei ole enää tasoa läppä ja kurssiin on jo leivottu sisään hieman odotuksiakin. Pelkästään lukujen pohjalta mikään ei perustele lähellekään näin suurta allokaatiota. 

Toisaalta momentum on suuri, joten on melkoinen houkutus katsoa mihin saakka tämä jaksaa nousta. Tein ensimmäiset kevennykset jo 50.xx ja jälkiviisaana ne olivat todella kalliita myyntejä. Taidetaan olla klassisessa pelko vs ahneus tilanteessa. Silti iso kuva on kristallin kirkas. Tulen joka tapauksessa hajauttamaan vähintään puolet Aspire-omistuksesta muihin yhtiöihin. Ainoa epäselvä seikka on operaation aikataulu. Mielenkiintoinen viikko tulossa huipentuen torstaihin.

0
0
19.2.2021 - 00:21

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Eipä juuri pahemmin olisi voinut ryssiä. Viikonlopun blogikirjoitusta raapustaessa ajatukset jäsentyivät kummasti ja tein mielestäni hyvän suunnitelman. Tarkoitus oli dumpata 50-60% Aspiren lapuista ennen osaria ja pienentää yhtiökohtaista riskiä merkittävästi. No, toteutus ei mennyt aivan putkeen.

Maanantaina osake avasi vahvasti ja ajattelin ottavani hyvän valuen myynneistäni. Suunta tietenkin kääntyi nopeasti ja myynti ei ollut enää mahdollista, koska aamulla olisi saanut enemmän. Tiistaina pulkkamäki jatkui, joten myynnin kynnys nousi vielä korkeammaksi. Keskiviikkona trendi viimein kääntyi, joten jäin ahneena odottamaan momentumin vievän iltaa kohden yhä korkeammalle. Odotin vielä kellon kumahtaessakin.

Osariin lähdettäessä tarkoitus oli keventää rutkasti heti aamusta likviditeetin ollessa parhaimmillaan. No, rapsa oli aivan hyvä ja aamuhuutarin käynnistyttyä lappu avasi nättiin viiden pinnan nousuun. Hintatietoisena treidaajana asetin ensimmäisen erän myyntiin hieman huutarin yläpuolelle 69.xx. Huutarin jälkeiset muutama minuutti olivatkin päivän ainoa hetki, kun kurssi alkoi 68:lla. Webcastin aikana olisi ollut vielä mahdollista myydä 66.xx hyvällä voluumilla, mutta huomio oli kiinnittynyt Tsachin hehkutukseen. Tämän jälkeen alkoikin loppupäivän syöksy olemattomilla ostolaidoilla ja myyntihalut loppuivat. Eli lopputuloksena Aspire muodostaa edelleen lähes puolet salkustani.

Tarkkaavainen lukija saattaa havaita tutun kaavan toistuvan toiminnassani. Joku näppärämpi olisi voinut jo oppia, että parhaan hinnan metsästys voi tulla melko kalliiksi. Muistaakseni Aki käyttää tästä termiä lussuttaminen. Nyt ainakin termi on tuttu. Samoin korkeammalla käyneen hinnan asettama psykologinen lukko voi tehdä myymisestä turhan haastavaa. Pitäisi opetellä pohtimaan etukäteen tiukat hintarajat ostoille ja myynneille. Tämän jälkeen pitäisi vielä noudattaa näitä rajoja.

Yhden pienen siivun onnistuin kuitenkin myymään. Se vaihtui tarkkailuerään Smart Eyeä. 

 

0
0
28.3.2021 - 18:17

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Viimeinen kuukausi on ollut työkiireiden vuoksi hiljaiseloa sijoitusrintamalla. Alkusyöksyn jälkeen Aspire on sahannut paikoillaan pienellä vaihdolla. Ilman uutisia en ole keventämässä alle 60 kruunun. Q1-rapsan pitäisi kuitenkin olla aivan hyvä koronan antaessa vetoapua. Myös kuluneen puolen vuoden aikana ilmoitetut lukuisat diilit lienevät jo useimmat livenä generoiden uutta kassavirtaa.  

Lisätutkimuksien jälkeen kasvatin Smart Eyen osuuden noin viiteen pinnaan salkusta. Vaikka kyseessä on tekno hurjilla arvostuskertoimilla, näen tässä absurdin turvasataman pörssin korjausliikkeitä vastaan. Suurin osa yhtiön lähivuosina rajusti kasvavista tuotoista on jo lukittu, joten parin kolmen vuoden päästä alhaisetkin p/e-luvut antavat kurssille hyvän selkänojan.

Suurimmat muuvit tein viime viikolla, kun tankkasin Cityconia lisää ison omistajan myydessä. Omaan silmään tässä on kyseessä eräänlainen variaatio klassisesta single seller -setupista ja uskon kurssin palautuvan lähiviikkoina takaisin kasin pintaan. Lappu on myös fundaperusteisesti sangen maltillisesti hinnoiteltu. Näin ollen pitempikään holdi ei ole katastrofi. Mielestäni tässä on riskin ja tuoton suhde harvinaisen otollinen, joten Citycon pääsi salkun toiseksi suurimmaksi omistukseksi. Tarkoitus on kuitenkin keventää varsin rivakasti, mikäli kurssi osoittaa merkkejä nopeasta toipumisesta.

Edellisten lisäksi oli tarkoitus lisätä Evoa ja ostaa QT:tä teknojen alepäivien aikana. Toki tein taas tyypilliset lussutukset ja kummankin kurssit karkasivat kaukaisuuteen ennen sormen ehtimistä osto-napille. Ehkäpä vielä joskus opin.

0
0
7.4.2021 - 13:10

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Liian hyvää ollakseen totta?

Löysin mielestäni hyvän uuden kohteen. Lukujen valossa yhtiön performanssi on ollut 2010 listautumisen jälkeen sangen vakuuttavaa.

Liikevaihto ja tulos ovat viisinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Viime vuodelle johto ennakoi pandemian ensimerkkien ilmaantuessa nollakasvua. Toteumana ylimmälle riville tuli lisää 15% ja alimmalle 44%.  Tälle vuodelle johto ennustaa vähintään 10% liikevaihdon lisäystä.

Yhtiön myynti jakaantuu melko tasaisesti eri mantereille Etelä-Amerikan ollessa suurin markkina. Globaalisti toimivia kilpailijoita on puolenkymmentä, joista markkinajohtajalla on noin 15% siivu ja muiden osuuden ollessa 10% tuntumassa. Johdon näkemyksen mukaan yhtiöllä on selkeä kilpailuetu muihin nähden ja he uskovat yhtiön saavuttavan tulevaisuudessa paalupaikan. Uusien globaalien kilpailijoiden riski on matala, sillä alalla vaadittava kattava asiakaspeitto luo ison kynnyksen uusille tulijoille.

Tase on erittäin vahva. Korollista velkaa ei ole lainkaan. Kassassa on käteistä 3.5 osaketta kohden 2020 epsin ollessa 0.82. Dilutaatio ja optio-ohjelmat ovat olleet erittäin maltillisia. Johto on omien sanojensa mukaan sitoutunut omistaja-arvon luomiseen kasvavien osinkojen, omien osakkeiden ostojen sekä yrityskauppojen kautta.

Tätä sain ostettua 8.5 hinnalla hyvän kokoisen startteriposition. Jos joku jaksaa lukea näitä horinoita, mitä hurttia tähän voi olla haudattuna? Kaikki vaikuttaa aivan liian hyvältä ollakseen totta. Kympin pinnassa oleva p/e yhtiölle, joka on kasvanut vuosia kannattavasti. Lisäksi yhtiöllä on käteistä yli 40% markkina-arvostaan. Tämä alkaa vaikuttamaan samanlaiselta jalokiveltä kuin Aspire vuosi sitten. 

  

0
0
7.4.2021 - 13:36

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Onhan tuo mainion tuntuinen tuolla infolla! Vielä kun firman nimen laitat niin päästään osta... eikun analysoimaan ;)

0
0
7.4.2021 - 15:09

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Muakin nyt vähän ihmetyttää, että pyydetään apua osakeanalyysiin, mutta osaketta ei haluta paljastaa. Lisäksi kaikki tuotto mitä on pystytty tekemään perustuu täältä palstalta noukittuun Pyysärin vinkkaamaan Aspireen. Ei näin 🙅🏽‍♂️

0
0
7.4.2021 - 15:57

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Ajattelin kokeilla klikkiotsikko-tyylistä lähestymistapaa ja saisiko sillä vastauksia. Selvästi kannatti, sillä nyt blogiin tuli ensimmäiset kommentit :)

Kyseinen yhtiö on Hong Kongin pörssiin listattu PAX Global Technology Ltd, joka valmistaa kauppojen maksupäätteitä. Itse tunnistan tässä selkeästi Hong Kongiin liittyvän poliittisen riskin, minkä vuoksi tietty alennus on perusteltua. Toisaalta johdon omistajamyönteinen politiikkaa osinkojen ja takaisinostojen suhteen tasaa riskiä. Itse bisnes on kuitenkin 95% Kiinan ulkopuolella.

Osavuosikatsaukset ja tiedotteet: https://www.paxglobal.com.hk/en/investor-relations/announcements-circul…

Johdon kommentit viimeisimmästä tulosjulkaisusta: https://www.slideshare.net/GabrielCastroCFA/pax-global-transcript-fy-20…

 

Makaroonilaatikko kirjoitti:

Muakin nyt vähän ihmetyttää, että pyydetään apua osakeanalyysiin, mutta osaketta ei haluta paljastaa. Lisäksi kaikki tuotto mitä on pystytty tekemään perustuu täältä palstalta noukittuun Pyysärin vinkkaamaan Aspireen. Ei näin 🙅🏽‍♂️

Käsittääkseni omaan blogiin saa kirjoittaa mitä ja millä tyylillä lystää. Tätä oikeutta ei rajoita edes sijoitusideoiden kopioiminen osaavimmilta. Teen tässä samalla paljastuksen. Tämäkin idea on varastettu muualta. Golaria hehkuttanut Gabriel Castro sai minutkin tutkimaan PAX:ia. 

0
0
7.4.2021 - 16:20

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Ei ole mulla paljoa annettavaa, mutta sanon että nuo luvut ovat HKDssä. Ts. liikevaihto vuodelta 2020 on luokkaa 750 miljoonaa USD. On helpompi kasvaa nopeasti kun on pieni.

0
0
7.4.2021 - 16:53

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Globaalin markkinan koko maksupäätelaitteille oli 69 mrd USD vuonna 2019. Sen ennustetaan kasvavan 7,5% vuodessa 126 miljardiin vuoteen 2027 mennessä. Yhtiön johto uskoo saavuttavansa markkinajohtajuuden lähivuosina. Oma sijoitusteesi ei perustu hyperkasvuun. Siitä huolimatta näkisin tässä olevan suotuisa polku pitkän ajan maltilliselle kasvutarinalle. Yli 40% markkina-arvosta käteisenä antaa kuitenkin hyvän turvan kurssilaskulle. Kassavaroista puhdistettu varsinainen bisnes arvostetaan tällä hetkellä kuuden kertoimella, joten potentiaalia ylöspäin pitäisi olla rutkasti.

0
0
14.4.2021 - 20:28

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Vaikka alkuviikko on ollut tuloksellisesti erinomainen, tunnelmaa latistaa pahan luokan nukkuminen. Golarin toimitusjohtaja irtisanoutui maanantaina ja kurssi kyykkäsi kunnolla. Aivojeni supertietokone sai jo tähän aamuun mennessä laskettua tässä olevan hyvä paikka position lisäykselle. Valitettavasti markkina oli tehnyt samat laskelmat ja kurssi otti kymmenen pinnan nousut heti avaukseen. Jäädäänpä kyttäämään uutta tilaisuutta.

Aspire sentään sai kurottua kiinni tulosjulkistuksen jälkeisen kuopan. Tämän suhteen olin hereillä ja palasin takaisin keventelyjen tielle. Nyt OST on lähes tyhjä Aspiresta ja kokonaisuudessaan käteisen osuus on about 20 pinnaa koko salkusta. Nykyiset valuaatiot eivät houkuttele ryntäämään suin päin ostoksille. Toisaalta Pikkuprota myötäillen rahat tykkäävät, kun ne laitetaan töihin. Jos en muuta keksi, Citycon on kohtuullisen turvallinen parkki käteiselle.  

0
0
26.4.2021 - 16:46

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Haikein mielin yksi ajanjakso tuli päätökseen viimeisten Aspireiden lähtiessä osakesäästötililtä. Vuosi sitten tankkasin kevään mittaan 27k lappua juuri avaamalleni OST:lle, joten aivan hyvän pesämunan näillä sai rakennettua. Eikä verojakaan tarvitse maksaa aivan heti. Nyt on haasteena hyvien uusien kohteiden löytäminen kireiden arvostusten viidakossa.  

0
0
28.4.2021 - 20:55

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Salkun tuloskausi käynnistyi eilen Evon ladottua tiskiin hurjat lukemat. Liikevaihto +105%, ebitda +150% ja eps +107% YoY. Myös edelliseen kvartaaliin nähden kasvu oli kovaa. Myös kurssi tykkäsi ja tykitti yli 1600:n. Kyseessä täytyy olla ylivoimaisesti laadukkain yhtiö, jota olen koskaan omistanut. Näin jälkikäteen arvioituna helmikuinen päätös siirtää varoja Aspiresta Evoon oli suorastaan nerokas. Toki täysiin pisteisiin olisi vaadittu myös päätöksen toimeenpanoa. Taas jäin perinteisesti lussuttamaan enkä tankannut lainkaan, kun koko ajan oli liian kallista. Vielä maaliskuun alussa olisi saanut 1000 kruunun pintaan, joten eihän tässä ole menetetty kuin 50% nousut. Saisikohan tilanteen korjattua lähiviikkoina. Huomenna on vuorossa Nordea. 

0
0
8.5.2021 - 00:41

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Takana on salkun vilkkain tulosviikko. On aika kummallinen fiilis, kun tähän saakka jokaiselta omistukselta on tullut ulos neutraali, hyvä tai erinomainen rapsa. Aikaisempina vuosina on saanut lähinnä keskittyä uskottelemaan itselleen kuinka kurja on oikeastaan aika jees. Tähän voisi vaikka tottua.    

Aspire

Aiemmasta viisastuneena trimmasin huhtikuun nousuissa Aspiren painon salkussa 40% -> 25%. Näin ollen osarin tullessa ei tarvinnut pitää persusta aivan hehkuvan punaisilla hiilillä. Tulos oli kuitenkin mainio. Ebitda-marginaalin hienoista laskua lukuunottamatta ennusteet biitattiin komeasti. Varsinkin epsin kasvu 5 -> 13 senttiin oli kova. Tosin tässä oli isossa roolissa osakkuusyhtiöiden turskan pieneneminen. En ole vielä täysin vakuuttunut olotilan pysyvyydestä. 

Joka tapauksessa on perusteltua todeta yhtiön operatiivisen suorittamisen olevan tällä hetkellä erinomaisella tasolla. Omissa ennusteissa 200 miljoonan liikevaihto rikotaan tänä vuonna selkeästi. Ebitdaa syntynee 35-36 miljoonaa ja epsiä voisi kertyä 40-50 senttiä osakkuusyhtiötappioista riippuen. Nykykurssilla tämä tarkoittaisi 14-17 p/e yli 20% vuotuista kasvua tekevästä yhtiöstä. Mikä ei ole kallis. Lisäksi mahdollisia kurssitasoa kannattelevia katalyytteja saattaa tulla B2C-bisneksen myynnistä, Brasilian/Saksan/Hollannin markkinan aukeamisesta, uusista diileistä jenkeissä sekä rahastojen lisääntyvästä kiinnostuksesta. Alkuperäinen suunnitelma oli osarin jälkeen keventää Aspiren osuus 15%:iin salkusta. Selkeästi vahvistuneiden näkymien vuoksi tulen istumaan käsieni päällä ainakin 75 kruunun tasolle saakka.

Smart Eye

Osari ei tarjonnut mitään lisäinfoa aiempaan. Uusia design winnejä ei julkaistu eikä vanhoista diileistä ole vielä alkanut herumaan rojalteja. Markkinalla oli selkeästi isommat odotukset ja kurssi roikahti yli viisi pinnaa. Tarina perustuu kuitenkin 2022-2025 aikana syntyviin tuottoihin eikä näiden näkymissä muuttunut mikään. Korkeintaan CEO vaikutti aiempaa luottavaisemmalta tulevaisuuden kilpailukyvyn osalta. Nyt en tehnyt mitään. Harkitsen kuitenkin position kasvattamista, mikäli kurssi tippuu 200 pintaan.

Citycon

Cityconin tulos oli melko lailla odotusten mukainen, mitä kuvastaa myös laimea kurssireaktio. Tämä on edelleen halpa defensiivinen lappu arvostuksiltaan kireässä markkinassa. Nopeaa tuplausta ei ole tiedossa, mutta tuskin puolittumistakaan. Pandemia tulee hellittämään loppuvuodesta ja elämä palaa hiljalleen normaaliin. Eiköhän viimeistään siinä vaiheessa Cityconistakin makseta kasilla alkavia summia. Jos näin ei käy, aion nauttia hyvästä osinkotuotosta.

Nordea

Nordea julkisti erinomaisen tuloksensa jo viime viikolla. Kulukuuri toimii ja tuotot ovat kasvussa. Lisäpotentiaalia saattaa löytyä koronapaniikissa tehdyistä suurista luottotappiovarauksista, joita hyvinkin saatetaan päästä purkamaan. Yhtiö on halpa ja lähiajan näkymät ovat hyvät. En ole ainakaan keventämässä. Nordea muodostaa Cityconin kanssa salkun turvasataman kasvuosakkeiden arvostuskertoimien kyykkäystä vastaan.  

Uudet hankinnat

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa ostoksilla ja haaviin tarttui tarkkailuerät Kambista sekä Embracerista. Molemmat ovat olleet pitempään seurantalistalla ja teknojen kurssilasku loi otollisen ostopaikan. Embracer oli täydellinen tuulariostos. Tärkein peruste oli yhtiön suurin painoarvo Red Eyen top picks -listalla. Nyt on sitten motivaatiota tutustua yhtiöön tarkemmin. 

Kambia otin puhtaasti lukujen perusteella. Kovaa kasvua hurjilla marginaaleilla. Viimeisen viivan alle jää lähes 35 % liikevaihdosta, kun Aspire pääsi huippuneljänneksellä reiluun 12 pinnaan. Mikäli Q1 taso säilyisi koko vuoden, p/e olisi vain hieman päälle 20. Tässä on tosin haasteensa. Suurin asiakas DraftKings siirtyy viime vuonna ostamansa SBTechin alustalle viimeistään Q3, joten jostain pitää löytää paikkaajia. Toisaalta kuviossa piilee myös mahdollisuus. SBTechin asiakkaissa lienee useampi, jotka eivät mielellään maksa teknologiarojalteja suoralle kilpailijalle. Heille operaattoreista riippumaton Kambi voi olla hyvinkin houkutteleva vaihtoehto.

Mielenkiintoinen yksityiskohta osarissa oli maininta Grupo Televisan asiakkuuden päättymisestä. Tämähän on Aspiren uusi diili, mikä kertoo hyvää Btobetin kilpailukyvystä. Lisäksi edellä kuvattu SBTech-kuvio tarjoaa oivan kohderyhmän myös Aspiren/Btobetin myyjille. 

0
0
11.5.2021 - 10:32

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Salkkua runnellaan oikein kunnolla. Ryöpytyksen kärjessä on Evolution Gaming, joka avasi yli 10 pinnan laskuun perustajien kevennettyä omistustaan. Onneksi kevään aikana on kertynyt käteiskassaa, joten sain viimein sijoitettua merkittävän osuuden Aspire-voitoista pelialan laadukkaimpaan yritykseen. Nyt Evon osuus salkussa on lähes 10%. 

0
0
15.8.2021 - 23:25

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Kesä on ollut hiljaiseloa kaikilla rintamilla. Salkku on sahannut paikoillaan, kauppoja ei ole juurikaan tehty ja loma-aktiviteetit ovat tyrehdyttäneet kirjoitushalut. Onneksi vielä ollaan varsin hyvissä loistavan alkuvuoden ansiosta.

Aspire

Kesän aikana on julkaistu muutama diili, mutta markkinat ovat ignooranneet nämä heti alkuinnostuksen jälkeen. Kurssi on hiljalleen vajonnut pienellä vaihdolla, kunnes uutisista on saatu pientä pomppua. Edellisen päivityksen jälkeen ollaan käytännössä samalla tasolla. Kesäkuussa otin pienen treidiposition, josta myin puolet pois pienellä voitolla viimeisimpään uutiseen.

Osaria odotan suurella jännityksellä. Vuodenvaihteessa julkaistujen kauppojen pitäisi hiljalleen alkaa näkymään tuloksissa. Lisäksi futiksen em on tuonut nostetta Btobetille. Vaakakupin toisella puolella on koronan tuoman vetoavun hiipuminen. Vuoden takainen vertailukvartaali oli kova, joten lieväkin liikevaihdon kasvu olisi hyvä saavutus. Bonusta tulisi tytäryhtiötappioiden pysymisestä kohtuuden rajoissa. B2C divestoinnista en odota liikoja.

Pidemmän aikavälin mielenkiinto kohdistuu pelialan konsolidaatiokehitykseen. Kambin myötä on käynyt selväksi, että isot operaattorit ovat hankkimassa ydinteknologiastackia itselleen. Tämä ei välttämättä ole negatiivinen kehityskulku Aspiren kannalta, sillä heidän asiakaskunta koostuu pääosin pienemmästä kastista. Näillä ei ole resursseja oman teknologian kehittämiseen. Toisaalta yhtiö voi olla vajaan 300 miljoonan markkina-arvolla houkutteleva ostokohde omaa teknologiaa havittelevalle opreaattorille.

Citycon

Citycon muodostaa salkun toppariosaston ytimen. Tuplausta en odota, mutta tämän ei pitäisi olla suurin kärsijä turbulenssin iskiessä. Osari ei tarjonnut mitään yllätyksiä, joten jatketaan neljännesosinkojen nauttimisesta.

Golar LNG

Kurssi on tullut huipuilta alas yli 20 pinnaa. Suurin syyllinen lienee NFE:n kurssin puolittuminen tammikuun jälkeen. Golarin omistaessa 18.6 miljoonaa NFE:n osaketta kuopan syvyys on yli 500 miljoonaa. 

Hillin kapasiteettiin on sovittu asiakkaan kanssa kuudesosan lisäys ja optiona on toinen samanlainen pompsi. Tähän saakka Hilli on tuottanut noin 180 M$ ebitda / vuosi ja laajennus kasvattaisi vuotuista ebitdaa öljyfutuurien perusteella noin 40 M$. Nykyisen öljyn hintatason säilyessä vuotuinen ebitdan lisäys voisi olla jopa 155 M$. Lisäksi Hillin kapasiteettia jää vapaaksi laajennosten jälkeenkin kolmasosa, joten alukselle etsitään uutta asiakasta 2026 päättyvän sopimuskauden jälkeen. 

Sisaralus Gimin rakennustyöt ovat aikataulussa. Aluksen on määrä aloittaa 20 vuoden sopimuskausi Q4/2023. Vuotuinen ebitda-lisäys tulee olemaan noin 215 M$.

Osarin yhteydessä kerrottiin kaksi potentiaalista kurssiajuria lähikuukausille. Johto pyrkii irrottamaan shipping- ja FLNG-liiketoiminnat erillisiin yhtiöhin. Todennäköisesti tämä tarkoittaa shippingin myyntiä. Lisäksi johto kertoi uuden FLNG-diilin neuvottelujen olevan hyvällä mallilla ja odottavat tästä uutisia 6-12 kuukauden sisällä. Toteutuessaan tämän arvo voisi olla jopa 5 $/osake. 

Pidän yhtiön näkymiä edelleen erinomaisina. Kurssi heilunee isosti jatkossakin, mutta projektien etenemisen pitäisi väkisinkin nostaa kurssia pitkällä tähtäimellä. 

Evolution

Yhtiö julkaisi jälleen hurjat luvut, mutta se ei riittänyt Mr Marketille. Tämä on edelleen laadukkain yhtiö, jota olen omistanut. Lisäksi kasvu korjaa korkeat kertoimet. En ole myymässä, ellei tarina muutu olennaisesti. Tällä hetkellä siitä ei ole merkkejä näkyvissä. 

PAX Global

Torstaina tuli ulos hieno rapsa. Liikevaihto ja eps kasvoivat 30% vuoden takaisesta. Samalla nostettiin koko vuoden kasvuennustetta +10 -> +25%. Johdon varovaisuuden tuntien 30 pinnan kasvua pystyttäneen ylläpitämään myös syksyllä. Myyntiä saatiin lisää kaikilla markkinoilla. Ripeintä tahti oli Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Palvelubisnes kasvoi 70% ja ohjelmistopohjainen PAXSTORE 300%. Tämän vuoden P/E tulee olemaan noin 9 yli 30 pinnan kasvua tekevältä yhtiöltä. Itse tuplasin positioni jo ennen tulosjulkistusta. Markkina palkitsi hienon suorituksen lähes 3% laskulla. Hypeyhtiön osalta tämän ymmärtäisin, mutta nyt meni yli hilseen. Tulen ostamaan lisää ensi viikolla. Ja annan saman sijoitussuosituksen muillekin :)

Kamux

Kamuxin osari oli kaksijakoinen. Liikevaihto kasvoi rajusti, mutta samalla kannattavuus kyykkäsi. Markkinareaktio oli murskaava. Johdon puheiden perusteella marginaalien laskun takana on ainakin osittain kertaluontoisia ja/tai väliaikaisia tekijöitä. Lisäksi Saksan ja Ruotsin kasvu oli melko vakuuttavaa. Näin ollen olen valmis antamaan pehmeän tuloksen osalta hieman pitempää siimaa, koska kasvu on kohdillaan. Kamuxilla on kuitenkin pieniä mahdollisuuksia nousta Euroopan tasolla merkittäväksi peluriksi. Siinä tarinassa yhden kvartaalin kannattavuushaasteet ovat pieni sivujuonne. Tilanteen kehitystä pitää kuitenkin tarkastella kriittisesti. Mikäli väliaikaisesta tulee pysyvää omistuksista tulee nopeasti entisiä. 

Kambi

Kambi tiedotti toiseksi tärkeimmän asiakkaan tulevasta menetyksestä. Suurimmat operaattorit panostavat nyt oman teknologian hankkimiseen, mikä syö rajusti Kambin markkinaa varsinkin jenkeissä. Tämä kevyillä perusteilla tehty kokeilu meni täysin reisille ja miinusta lasissa on lähes 50%. Onneksi kyseessä oli vain pieni tarkkailuerä. En kuitenkaan myynyt vielä jämiä pois. Odotan pientä pomppua, sillä asiakaskato alkaa näkymään luvuissa vasta pitkällä viiveellä. Lisäksi on aina joku mahdollisuus sille, etteivät nämä suuret operaattorit onnistukaan oman teknologian kanssa.

Embracer

Toinen huonolla harkinnalla tehty ostos Embracer on sekin lasketellut 20 pinnaa hankintani jälkeen. Tässä näen kuitenkin valoa, sillä pidän yhtiön strategiasta hankkia hajautettu portfolio pelistudioita markkinaan nähden kohtuullisella hinnalla. Menestyspelien luominen on aina hienoista arpapeliä, jolloin useaan heppaan panostaminen tasaa riskejä ja antaa paremmat mahdollisuudet jackpotiin. Näin ollen tuplasin positioni viime viikon kuopasta. Nyt odotellaan mielenkiinnolla keskiviikon tulosjulkistusta. 

Muuta 

Nordea jatkaa vahvaa suoritustaan ja kurssi puhkaisi jo kympin rajan. Trend is your friend jne, joten tätä holdaillaan toistaiseksi. Samoin Nasse-100 etf on noussut tasaisesti. Tässä on kiitettävästi verovelkaa sisällä, vaikka pääsenkin jo käyttämään hankintameno-olettamaa. Verottajan pelko hillitsee kivasti myyntihaluja.

Käteisen osuus on tippunut alle 10 pinnan. Tavoitteena on lähiviikkoina lisätä likvidien määrää. Pidän edelleenkin arvostustasoja kireinä, joten pieni sotakassa tulee olemaan tarpeen.

Kesän aikana huomasi selvästi, kuinka akimainen pieni veivaus olisi tiettyjen lappujen kannalta paljon tuottoisampaa kuin pelkkä holdaaminen. Esimerkiksi Golarilla olisi tehnyt kivaa lisätiliä, jos olisi aktiivisesti hyödyntänyt lukuisat isotkin pomput molempiin suuntiin. Tämä tosin vaatisi enemmän aikaa ja paneutumista, mikä ei valitettavasti ole mahdollista tässä elämäntilanteessa.

0
0
16.8.2021 - 08:58

Late

+435
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
458

Kiitos, hyvä katsaus kun usea sama lappu itsellänikin :)

Mistä ostat PAX Global:ia? Nordnet ei oikein löydä ilman oikeaa tunnusta.

0
0
16.8.2021 - 09:53

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601
Late kirjoitti:

Mistä ostat PAX Global:ia? Nordnet ei oikein löydä ilman oikeaa tunnusta.

Interactive Brokers. Paljon laajempi valikoima ja pienemmät välityspalkkiot kuin Nordnetissä.

0
0
18.8.2021 - 10:31

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Embracerin rapsa tuli aamulla ulos. Liikevaihto +66% ja operational EBIT +79%. Lisäksi orgaanista kasvua tuli kymmenen pinnaa verrattuna vuoden takaiseen koronan paisuttamaan erittäin korkeaan lähtötasoon, kun moni verrokki otti takapakkia. Kehitysputkessa on 180 uutta peliä ja Q1/2022 päättyvän tilikauden loppuun mennessä yhtiö arvioi julkaisevan projektit, joiden yhteenlaskettu tuotekehityskustannus on 2875 - 3325 MSEK.  Näin maallikon silmiin vaikuttaa oikein hyvältä tekemiseltä. Kurssikin kääntyi laskuavauksen jälkeen mukavaan nousuun. Position tuplauksen ajoitus näyttää ainakin toistaiseksi osuneen kohdilleen. Huomenna Aspire.

0
0
19.8.2021 - 18:22

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Ilman Aspiren tulosjulkistusta veri virtaisi Turmiolan kaduilla. Evo, Smart, Kamux ja Nordea ottavat kaikki kunnolla kuokkaan. Onneksi Aspire näyttää kääntävän päivän niukasti plussalle.

Q2-rapsa yllätti erittäin positiivisesti. Onhan pitkin vuotta julkaistu iso joukko diilejä, mutta johdon hehkutustaipumukset tuntien olen koko ajan epäillyt kauppojen merkitystä. Näköjään niistä on kertynyt kuitenkin ihan oikeaa rahaa. Jo pitempään jatkuneen todella vahvan operatiivisen suorittamisen myötä on pakko muuttaa myös omaa näkemystä yhtiöstä. Aiemmin pidin Aspirea korkeintaan keskinkertaisena bisneksenä läppähinnalla. Viimeisen parin vuoden nojalla on kuitenkin pakko nostaa rating hyväksi yhtiöksi. P/E ei ole enää naurettava 3-4, mutta hieman kympin päälle olevat kertoimet 20-30% kasvavasta laatulafkasta tarjoaa mielestäni erinomaisen riski/tuotto-suhteen nykyisessä markkinatilanteessa.

Riskien hallinnan vuoksi höyläsin kuitenkin aamulla OST:n taas tyhjäksi yhtiöstä @69,5. Verokarhun pelossa AOT:n laput pysyvät holdissa alle 70 hinnoilla. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin kevennellä, sillä yhtiön osuus salkusta on edelleen liian suuri. Ehkä tällä kertaa ei toistukaan parin edellisen osarin kuvio julkistuksen jälkeisestä nopeasta kurssin valumisesta. Epäilen ison laskupäivän hillinneen suurinta nousukiimaa, joten ostopainetta saattaa riittää lähipäivinäkin. 

Käteistä on taas 10 pinnaa. Jos yleinen syöksy jatkuu huomennakin, joutunee palaamaan ostoksille.

0
0
24.8.2021 - 17:48

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

En malttanut olla sipaisemasta Aspirea hieman ulos @71.50. Osuus salkusta on edelleen reilut 20 pinnaa, joten en vetele ranteita auki nousun jatkuessakaan. Tarkoitus on jatkaa hienovaraista höyläämistä, jos momentumissa riittää paukkuja pitempäänkin kurssin korjausliikkeeseen. Näen kuitenkin yleisen markkinatilanteen kohtuullisen hermostuneena. Ei haittaa, jos arsenaalista löytyy varapatruunoita mahdollisten dippien varalle.

0
0
2.9.2021 - 23:52

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

UUUU. Yli kymmenen pinnan noussut käteinen alkoi polttelemaan, joten lähdin heräteostoksille. Uusin rivi salkussa on Sprott Physical Uranium Trust Unit.

Tämän suhteen kela on melko mielenkiintoinen. Uraanin kuten muidenkin raaka-aineiden markkina on erittäin syklinen. Edellisessä huipussa spottihinta kävi 137 dollarissa. Nyt se on yli satasen alhaisempi. Korkeiden hintojen aikana rakennettiin ylikapasiteettia, mikä täytti nopeasti varastot ja romahdutti markkinan. Hintojen syöksyessä kannattamattomia kaivoksia suljettiin urakalla ja 2019 tuotanto putosi alle vuotuisen kulutuksen. Tähän päälle koronan aiheuttamat seisokit, mikä leikkasi ennestään riittämätöntä tuotantoa vielä 30% lisää. Seurauksena varastot alkavat olemaan vähitellen tyhjinä eikä tuotantokapasiteetti vastaa kysyntää.

Nyt valmiiksi kireään tilanteeseen on perustettu ostamani rahasto. Sen bisnesidea on hyvin yksinkertainen. Rahasto käyttää jokaisen sisään tulevan sentin ostaakseen uraania ja pistää sen jemmaan spekuloiden hintojen nousulla. Aloitettuaan hamstrauksen kaksi viikkoa sitten, fundi on hankkinut annualisoituna kolmanneksen globaalista tuotannosta. Tämä on mahdollista, koska uraanin vuotuinen markkina on hyvin pieni vuotuisen kulutuksen ollessa vain reilut 6 miljardia taalaa.

Tässä on mahdollisuudet melkoiseen helvetinkoneeseen. Rahasto aiheutaa squeezen kapasiteetille, mikä nostaa hintoja. Tämä puolestaan nostaa rahaston arvoa, mikä houkuttelee uusia sijoituksia rahastoon. Näillä rahoilla ostetaan entistä enemmän uraania jemmaan, mikä nostaa hintoja yhä lisää. Koska ydinvoimaloita ei voida sulkeakaan, tuottajilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa enemmän. Tuotantokapasiteetin nosto ei tapahdu hetkessä, joten kone ehtii ottaa kunnolla kierroksia. 

Huono puoli on, että en ymmärrä mitään raaka-aineista tai uraanista. Tämän vuoksi pienellä betsillä sisään. Inspiraation lähteenä oli oheiset kaksi kirjoitusta.

https://www.reddit.com/r/wallstreetbets/comments/pg2pdy/uranium_start_o…
https://adventuresincapitalism.com/2021/09/02/the-new-gbtc/

  

0
0
3.9.2021 - 10:23

onC

+161
Liittynyt:
13.12.2019
Viestejä:
76

Mukava nähdä Sijoitustiedollakin uraanihärän kyytiin hypänneitä.

Itse ostin ensimmäiset uraanilappuni 2019, ja olen tasaisesti lisäillyt siitä lähtien. Viime vuosien hinnoilla tietyt uraanifirmat olivat mielestäni hyviä pitkän ajan sijoituskohteita (ilmastonmuutos, tuleva supply deficit). Näissä markkinaolosuhteissa näen kuitenkin hyvinkin mahdolliseksi, että tämäkin vedetään _täysin_ överiksi, ja uraanin spotti raketoi kuun tuolle puolen suhteellisen lyhyessä ajassa. Esim. Reddit (tai no nuoret ihmiset yleensäkin) on hyvin ydinvoimamyöteinen ja koko uraanimarkkina on todella pieni vrt. esim. yksittäiset tämän vuoden meemiosakkeet. 

Oman uraanisalkkuni suurimmat omistukset ovat Global Atomic, UEX Corporation, Energy Fuels, Standard Uranium, Isoenergy. Global Atomic selvästi suurin, ja olinkin kohtuullisen ajoissa mukana. Pidin mm. siitä, että Global pystyy rahoittamaan toimintaansa Turkissa sijaitsevan sinkkikaivoksen avulla (sinkki muiden hyödykkeiden ohella on myös hyvissä hinnoissa, enkä usko että vain väliaikaisesti). Lisäksi heidän tuleva kaivos Nigerissä voidaan laittaa toimintaan huomattavan alhaisella uraanin hinnalla, vrt. siihen että suurin osa näistä tarvitsee >50$ spottihinnan ollakseen kannattavia. Afrikassa on aina omat riskinsä, mutta Niger vaikuttaa ystävälliseltä maaperältä kaivosfirmoille. Viime viikolla saatiin vahvistus sopimuksesta, että Niger omistaa Dasasta (GLOn kaivos) 10%. 

0
0
3.9.2021 - 11:27

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601

Itse kiinnostuin uraanista juurikin houkuttelevan makron vuoksi. Kysyntä on kasvussa ja ilmastomuutoksen torjunta todennäköisesti vain kiihdyttää tätä. Samaan aikaan tuotantokapasiteetti on pienempi kuin nykyinen kysyntä. Viimeistään kun vanhat varastot on käytetty loppuun, hintojen on pakko lähteä kovaan nousuun. Tähän päälle Sprottin kaltainen markkinahäirikkö, joka imee kolmanneksen tuotannosta pois markkinoilta. Onhan tuo älytöntä. Pelkästään eilen ostivat 800 000 paunaa, kun globaali vuotuinen tuotanto on noin 154 miljoonaa paunaa. Kahdessa viikossa rahasto on hankkinut jo yli 13% koko tämän vuoden ennustetusta tuotannosta. On vaikea nähdä, miten tämä ei voisi olla heijastumatta hintoihin. 

Itse spekuloin lähinnä nopealla ylikorjauksella hintoihin. Tosin suotuisan makron vuoksi uraanin päällä voi huoletta istua pitempäänkin.

onC kirjoitti:

Oman uraanisalkkuni suurimmat omistukset ovat Global Atomic, UEX Corporation, Energy Fuels, Standard Uranium, Isoenergy. 

Avasin oman rivin melko varovaisesti, mutta tarkoituksena on kasvattaa positiota. Mikä kohde näkemyksesi mukaan tarjoaa parhaan riski/tuotto -suhteen uraanin hinnan kallistuessa? Tutkin paria etf:ää. Niissä näytti olevan mukana myös kaivosten tarviketoimittajia, mikä ehkä syö parhaan upsiden. Perehdyin pintapuolisesti myös NexGen Energyyn. Onko tämä tuttu yhtiö?

 

 

0
0
3.9.2021 - 11:39

paisti

+89
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
54
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Uusin rivi salkussa on Sprott Physical Uranium Trust Unit.

Missä tällä voi käydä kauppaa? Itse ostin Uranium Participationia toukokuussa kun vielä oli mahdollista, mutta nythän se on osa Sprottin rahastoa ja omistukset killuu harmaana Nordeassa. Tämä oli kyllä tiedossa, mutta ois sinänsä ihan näppärää siirtää laput johonkin jossa ne voisi vaikka halutessaan myydä..

Sprottin lisäksi salkussa vähän Camecoa ja Denisonia, mielenkiintosta nähdä miten tämä lotto etenee. 

0
0
3.9.2021 - 11:59

Turmiolan Tommi

OP
+1515
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
601
paisti kirjoitti:

Missä tällä voi käydä kauppaa?  

Näyttää olevan listattuna Toronto Stock Exchangessa. Nordnetin kautta sai ostettua. Olisi varmaan onnistunut pienemmillä kuluilla IBKR:n kautta, mutta siellä ei ole vapaata käteistä enkä viitsinyt alkaa värkkäilemään.

0
0
3.9.2021 - 14:16

paisti

+89
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
54
Turmiolan Tommi kirjoitti:

 

paisti kirjoitti:

Missä tällä voi käydä kauppaa?  

 

Näyttää olevan listattuna Toronto Stock Exchangessa. Nordnetin kautta sai ostettua. Olisi varmaan onnistunut pienemmillä kuluilla IBKR:n kautta, mutta siellä ei ole vapaata käteistä enkä viitsinyt alkaa värkkäilemään.

No niinpä näyttää olevan, kuvittelin jotenkin ettei tohon enää pääse käsiksi mutta siellähän se on. Kiitos. 

0
0