Tervehdys!
Tässä tulee vähän perusinfoa millaista settiä täällä on luvassa:
Profiili
Olen vajaa kolmekymppinen(iän puolesta, en henkisen kehityksen) sijoittajan alku. Asun suomessa, käyn kahdeksasta neljään töissä ja on vähän perhettäkin. Olen kutakuinkin keskituloinen. En ole rikkaasta suvusta, enkä ole tehnyt pientä omaisuutta pokerilla tai vedonlyönnillä. Minulla ei myöskään ole kauppatieteellistä koulutusta tai vastaavaa joka antaisi kunnon pohjia sijoitusharrastukselle. Näillä mennään. Kun on teelusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Blogin pitämisestä ei ole hirveästi kokemusta joten koittakaa kestää. Päivitystahti on luultavasti sopivan leppoisa.
Sijoitusprofiili
Sijoittajana olen enimmäkseen "safe player". Monilla nuorilla olen nähnyt mentaliteettiä "nyt kun on nuori, on hyvä gämblätä ja hakea kreisejä nousuja kreisimmällä riskillä, koska minulla on aikaa yrittää monta kertaa". Itse olen ajatellut että teen mielummin tämän kerran fiksusti niin ei tarvitse montaa toistoa pohjilta tehdä. Suurin osa ostoistani on osta-ja-unohda-tyyppisiä osakkeita, mutta välillä olen innostunut liikaa ja eksynyt polulta metsään seuraamaan valonpilkahdusta, joka onkin osoittautunut vastaan tulevaksi junaksi. Tämän blogin myötä pyrin entistä enemmän noudattamaan järjestelmällisyyttä ja malttia sijoitusvalinnoissa. Itselle parhaiten sopiva sijoitustyyli on myös tarkentunut vuosien mittaan ja se on jenkkien eläkesijoittelijoiden selittelyistä ja vapaaherran elämää tavoittelevien nuorten blogeista tuttu "Dividend Growth Investing". Salkussa löytyy kyllä kaikkea luovempaakin, mutta pääpaino on ja tulee olemaan tässä.
Tavoitteet
Blogin nimen mukaisesti: markkaa haetaan. Ei elopainossa, eikä penkistä, mutta sijoitussalkun tonneissa, eli 100k€. Tämä ei suinkaan ole toiminnan lopetusehto, vaan tärkeä välietappi. "The first million is the hardest", sanoi joku fiksu. Toivon että sama sanonta sopii myös sataan tonttuun, tai ainakin kruunumiljoonaan (Joka muuten on 106375.80€ päivän kurssilla). Päivän droppien jälkeen näyttäisi sijoitussalkku olevan 68,5k€ tällä hetkellä joten ihan nollista ei lähdetä liikkeelle. Mikään matka jäniksen selässä tämä ei kuitenkaan meikäläiselle tule olemaan koska sijoitettavat ropot tulevat suoraan omasta lompakosta palkkapäivänä. Varsinkin hiljattain tulleen perheenlisäyksen vuoksi on tällä hetkellä vähän vähemmän "löysää" taskun pohjalla. Muutama vuosi varmaan vierähtää ennenkuin perillä ollaan.
Blogista
Blogissa pyrin avoimesti kertomaan salkun koosta, ostoista, myynneistä ja osingoista jne. Vaikka omaisuudesta puhuminen on Suomessa perinteisesti tabu, yritän tässä sitä rikkoa suoraselkäisesti sosiaalisia normeja. Yritän myös tarkastella omistuksiani ja heittää hieman maallikon analyysiä kehiin, sillä skon että opin matkalla jotain itsekin. Kommentit, vinkit, haukut, kehut ja ruokavinkit ovat luonnollisesti enemmän kun tervetulleita.
Pidemmittä puheitta: Tervetuloa mukaan matkalle!