25.4.2022 - 21:28

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Reissu ei mennyt ihan suunnitellusti, kun työnarkomaani serkkukin viihtyi ennemmin töissä. No, vaihtelua arkeen: ei varsinaisesti terveysloma, mutta 20 000 askelta Tukholman päässä ja suhteellisen terveellisesti vedetty risteily kun sammahdin pitkän kaupunkipäivän jälkeen nopeasti. Eihän noiden risteilyiden varaamisessa etukäteen ole etenkin näiden kaverien kanssa järkeä, kun aikataulut elävät mutta piti käyttää vanhenevat pisteet tammikuussa johonkin.

Gradu on edennyt hitaasti, muistiinpanot kasassa juuri ennen gradupalaveria mistä tänään sai evästystä. 2010 gradusemman pohjassa hyvää oli kuulemma aikarajaus ja materiaalin keruu on onnistunut hyvin. Tutkimuskysymys on vähän vanhentunut matkalla, mutta se oli odotettavissa kun tuolloin ei oltu vielä materiaaleja luettu. Metodit ja viiteteoriat vähän munkkilatinaa parin vuoden tauon jälkeen.

Tuskinpa tuosta kahdessa viikossa valmista tulee, mutta kokeillaan. Periaatteessa suurin osa urakasta on jo tehty, kun materiaalit on kerätty ja käyty läpi. Pitää vain alkaa kirjoittamaan jonkinlaista versiota. Se voi lähteä etenemään vauhdilla, jos saa lepoa ja ajatuksenjuoksun kirkkaaksi. 

Tänään 15 000 askelta ja 100k huhtikuussa selvästi rikki. Salkkukin miinuspäivänä vaihteesta pärjännyt indeksiä paremmin.

Ruokaa on jäänyt pirusti ylitse. Osin reissun takia, mutta viime viikolla tuli kaiken muun ohella syötyä tosi huonosti. Ei vain ruoka oikein uponnut. Raflat tauolle siis hyvästä syystä kahdeksi viikoksi että minimoidaan hävikki - ehtiihän sitä sitten kesällä käymään ulkona syömässä senkin edestä.

26.4.2022 - 12:11

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Salkun kääntöpuolena on että nousupäivinä ei välillä ollenkaan nousta. Indeksi tyyliin +2%, salkku +0,4%.

Nykyisessä markkinatilanteessa otan kyllä mieluummin vähemmän volatiliteettia kuin enemmän, mutta en ole täysin varma onko salkun hepat kuitenkaan keskimäärin paremmassa iskussa kuin markkina. Uskoisin että ovat, mutta lyhyellä tähtäimellä Nightingale ja Lehto sekä isommista Fondia ovat iskeneet toistaiseksi tuottoon pahasti. Myös Wärtsilä on tullut huipulta alas kolmanneksen ja on lähellä ostohintoja, enkä vähentänyt.

Epäonnistuneet poiminnat ovat osakepoimijalle väistämättömiä, mutta pitäisi saada niiden vaikutusta vähennettyä. Ja toisaalta joskus ottaa ainakin osa lyhyen tähtäimen voitoista kotiin, kuten caset Lehto ja Wärtsilä eikä sortua ahnehtimaan (jos positio on järkevän kokoinen, voi sitä perusteettoman 50% nousun jälkeen keventää kolmanneksella ja rahallisesti paino on sama kuin position alussa).

27.4.2022 - 10:27

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Taloyhtiön hallituksessa jatkoa, vaikka ilmoitin että olisin valmis luopumaan pestistä. Opportunistina käy näinkin, koska isot rempat on tehty ja tuohon ei mene paljon aikaa -> kokouspalkkiot kompensoivat nyt ajankulutusta paremmin ja pysyypä paremmin kärryillä mitä taloyhtiössä tapahtuu. Tosin en aio tämän rajoittaa reissaamista syksyllä.

Jos sitä veroilmoituksen vähennykset kasaan, gradun kimppuun, haalarit reppuun ja illalla piipahdus pre-pre-pre-vappubileissä. Ajattelin ainakin osan päivästä viettää kirjastolla niin siitä voi helposti jatkaa noihin opiskelijarientoihin.

28.4.2022 - 18:13

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Fondialta lopultakin kasvua ja kannattavuutta. Toivottavasti ei jää väliaikaiseksi tähdenlennoksi ja uusi toimitusjohtaja saa kasvun jatkumaan. Betssonilta kans kohtuullisen hyvä Q1.

Ja Lehdolta perinteinen negatiivinen tulosvaroitus juuri ennen osavuosikatsausta. Tuottavan liiketoiminnan osan myyminen kassan täyttämiseksi on toki yksi vaihtoehto, mutta saa nähdä riittääkö sieltä saadut rahat kääntämään Lehtonicin jäävuorireitiltään. No, eipä tarvitse osakeannin kautta lähteä vielä rahoittamaan, mutta kyllä tuo möyrii syvällä.

Wärtsilän Venäjä-alaskirjaukset kyl aika jäätävät, mutta vissiin kertaluokkaa. Pitkällä tähtäimellä houkuttaisi jopa lisätä, mutta ei uskaltane ottaa tässä markkinatilanteessa vieläkään vipua (uskon myös että Nordnetin luottokorot ovat korotuspaineessa). Samasta syystä ja jo valmiiksi ison omistuksen vuoksi en ottanut lisää Fondiaakaan, vaikka kovasti houkutti.

Ja pre-pre-pre-vapputapahtuma oli niin kiva että vähän venähti.

29.4.2022 - 10:55

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kalliilla sisään kun paljon parempi Q1 kuin odotettiin: Stockmannia salkkuun 2500 kpl á 1,962 (olin ottamassa enemmän vähän halvemmalla). Lisäys Wärtsilää 500 kpl á 7,60 (nyt on 1200 kpl).

Kevennys Telia 1250 kpl á 3,929 (jäljellä 2250 kpl).

Roviolta tosi kova tulos. Harmi että sitä on niin vähän.

Nordnetin kokonaisvipu nyt 109%. 

3.5.2022 - 18:13

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lisäys Sievi 3000 kpl á 1,433 (nyt 5500 kpl).

Absoluuttisesti halpaa, en usko että firma pystyy välttämällä pitkällä tähtäimellä pysymään ihan noissa luvuissa mutta arvostus antaa runsaasti suojaa. 

Nordnetin vipu nyt 111%. Muutama osake on houkuttelevissa hinnoissa, mutta lisäostot vaatisivat osakemyyntejä.

9.5.2022 - 13:19

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

60+ sivua kakkea kirjoitettu viikossa muistiinpanojen pohjalta ja laitettu kommentoitavaksi. Saattaa kyllä olla että väsään huomenna tuolle pohjalle jonkinlaiset lopulliset lähdeviitteet ja tiivistelmän ja pamautan lottoarvontaan sellaisenaan (huomenna on siis viimeinen palautuspäivä maisterintutkielmalle jos haluaa valmistua keväällä).

10.5.2022 - 07:37

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Salkku vetelee rytinään todella nihkeässä spotissa: ei keskittymistä markkinaan, sitä kautta heikko itseluottamus tekemisen suhteen, aikomus jäädä gradun palautuksen jälkeen pidemmälle lomalle, salkku turhankin isolla painolla (joskin mielestäni perustellusti kun inflaatio rallattaa menemään). Kurssihälytyksiä pukkaa tulemaan nopeassa tahdissa ja on haastava päättää missä vaiheessa aloittaisi ostot.

Vilkaisin tänään tiliä ja kuten arvelin niin pitää tänään tallettaa kilo lisää, kun eilen valahdettiin jo ilman ostoja hopealuoton puolelle. Hölmösti Nordnetissa reaaliaikatalletuksen kanssa pitää odottaa aamukahdeksaan.

Oli muuten suunnitelmana myydä OST Roviot Matikaisen perässä ja ostaa osalla rahasta Lehtoa (ja loppuvuoden aikana myydä päätililtä vastaavasti Lehdot laittaen vähennykset verotukseen) mutta se jäi kiireessä suunnitelmaksi. Nyt lienee yksi tavoite pitää vuosi sen verran verottajan silmissä plussalla että pystyy loppuvuonna vähentämään vähennykset.

Positiivisena puolena ollaan käytännössä kultaluotolla ja samaan aikaan massia on tilillä muutaman kuukauden kuluihin ja pelitileillä rollit ovat pelaamiseen kohtuullisen hyvässä mallissa. Jos saan aikaiseksi myytyä "loman" aikana niin keräilykorteista on myös kotiutettavissa rahaa menoihin, vaikka peleistä ei tulisikaan. Ei tässä siis mikään tuli perseen alla varsinaisesti ole.

Tänään suunnitelmana oli tosiaan palautteen perusteella kriittisten kohtien korjaus, jonkinlaisen lähdeluetteloa muistuttavan tekeminen ja tiivistelmän kirjoittaminen sekä lottoarvontaan lähettäminen. Hyvällä säkällä menee keskeneräinen tekele rimaa hipoen läpi, huonolla säkällä palaa bumerangina takaisin mutta ainakin siitä saisi helpon perusteen lisäaikahakemukseen.

Heti aamulla oli jäätävä jalkakipu (veikkaisin yhdistelmää epäergonominen työasema intensiiviseen gradun kirjoittamiseen ja liiallinen kofeiiniannostus), joten päivä aloitetaan kipulääkkeillä ja lämpimällä kylvyllä. Katsotaan mitä tästä tulee.

 

10.5.2022 - 08:57

Velho

+1889
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
656

Onnittelut hienosta saavutuksesta, kun olet saanut gradua painettua julkaisukuntoon lyhyessä ajassa! Sun on mukava mennä rentouttavaa kesää kohti, kun on iso ponnistelu takana.

10.5.2022 - 10:32

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

En sanoisi että se olisi julkaisukuntoinen vielä lähteiden ja tiivistelmän jälkeenkin, mutta joskus on palautettava sellainen tekele joka itsestä tuntuu lähinnä kasalta roskaa. Välillä niistä on kurssipuolella yliopistolla saanut nelosta ja vitosta (tästä en tule saamaan).

Ostin 960 kpl Nightingalea á 1,744 OST:lle (sinne keväällä tulleilla osingoissa). Nyt Nightmarea on 3000 kpl AOT / 960 kpl OST. OST tuolle siinä mielessä myös parempi kun lainoitusarvo on tasan 0%. Alkaa firman kassa ja markkina-arvo tässä arvassa olemaan samaa luokkaa.

10.5.2022 - 22:30

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

No, gradu (nykyään maisterintutkielma) on palautettu. Yli 10 sivua lähteitä, viime hetken tarkistus ja tiivistelmän väsääminen oli siis tänään.

Ei mitään hajua meneekö läpi, mutta eipä tässä hirveästi mitään riskeeraa kun ei tuon numerolla hirveästi ole väliä kun en ole mihinkään tutkijan uralle suuntautumassa.

Se on nyt ainakin pari viikkoa vapaata. Aivot kyllä tarvitseekin melkoista palautumista, pää ollut ihan hajalla joten oli oikeasti työn ja tuskan takana väsätä tuo.

12.5.2022 - 10:59

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lähti vähän käsistä kun palasin pitkän tauon jälkeen markkinoille. Kuutta firmaa ostettu ja yhdeksästä ostotoimeksianto (kalastus) sisällä. Pistelen ostot tänne päivän lopuksi.

Firmojen arvostukset ovat aika paljon eriytyneet: osa firmoista on edelleen hintavaa ja osa taas minusta aika edullisia. Nyt kun on tarvittaessa enemmän aikaa tutustua firmoihin niin lienee ihan perusteltua ottaa näkemystä noihin edulliselta tuntuviin firmoihin jonkinlaisen position muodossa.

Yleisesti markkina tuntuu aika "oikein" hinnoitellulta, mikä on jossain määrin pelottavaa kun niin paljon erilaisia uhkapilviä on markkinan yllä. Mutta toisaalta, arvostusten repeäminen eri suuntiin antaa spotteja sijoittaa ja merkittävä osa sijoituksistani on mielestäni hyvin defensiivisissä kohteissa. Lisäksi tarkoituksena on vähitellen hankkiutua eroon rahaa, aikaa ja tilaa liikaa sitovista mtg-korteista.

12.5.2022 - 16:11

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Tässä tähän mennessä toteutuneet kaupat, vähän isompi offensiivi markkinoille kuin oli alun perin mielessä. Mutta löytyi ostokohteita:

Lisäykset:

Anora 500 kpl á 7,96 (nyt 2200 kpl). Missasin itse asiassa osingon irtoamisen, mutta ei tämä siltikään ole mitenkään kallista. 

TietoEVRY 200 kpl á 21,94 (nyt 450 kpl). Halabaa.

Danske Bank 400 kpl á 104,05 DKK (nyt 800 kpl) . Halabaa.

Sievi 4500 kpl á 1,32 (nyt 10 000 kpl) . Halabaa.

Entryt:

Pareto Bank 1000 kpl 50,9 NOK . Kaverin perässä kohtuullisesti arvostettuun norskipankkiin.

Vodafone Group PLC 4000 kpl á 1,4094€ . Etsin jotain kivoja telealan firmoja, tämä vaikuttaa hyvin potentiaaliselta jos saavat kannattavuutensa kuntoon.

Partnera 2000 kpl á 1,71 . Mielenkiintoiselta alalta nyt kohtuullisesti arvostettu sijoitusfirma.

Titanium 400 kpl á 12,30 . Voi olla liian aikainen entry jos markkina rysähtää, mutta ei varainhoitajan kertoimet kalliita ole.

Ja kevennys Betsson 700 kpl á 63,9 SEK (jäljellä 1300 kpl). Isoin aliarvostus purkautunut niin vähän syytä keventää vastapainoksi.

3k pankkitililtä osakkeisiin edellisen kilon lisäksi. Vähän sekoittaa sijoitusasteita, mutta tällä hetkellä se on Nordnetin tilillä 128%. Ei viitsi paljoa yli 5 kiloa pitää pankkitilillä rahaa kuitenkaan jos 2,49% korko juoksee Nordnetissa.

Auki on vielä ostokohteita, mutta suurin osa ongittavia pienen likviditeetin osakkeita jotka tuskin tulevat salkkuun ainakaan tänään.

12.5.2022 - 18:34

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lisäystä tuli Ilkkaa 1222 kpl (1250 oli haussa) á 4,37. Nyt 4972 kpl AOT / 1250 kpl OST. Melko halpaa ja defensiivistä, lähtee kyllä vähennykseen jos nousee reilusti.

Ikävästi Lehdon ostotarjous toi 100 kpl á 0,364 eli kivat kulut. Nyt 8600 kpl AOT / 2000 kpl OST. Tarkoitus oli tuplata AOT-positio että voi myydä alkuperäiset ja kuuden kilon kurat vähentää jossain sopivassa vaiheessa vuotta.

Vipu salkussa aika tasan 130%. 

Kun NATO-jäsenyys on menossa läpi niin isompi positio Suomi-markkinoilla on siltäkin kantilta mielestäni perusteltu. Suomen markkinan aliarvostus voi alkaa poistua jossain kohtaa.

13.5.2022 - 12:22

AlterEgo

+84
Liittynyt:
9.9.2019
Viestejä:
121

"Vipu salkussa aika tasan 130%. "

Miten tuo pitää tulkita, omaa pääomaa 100 ja lainaa 130 = 230

vai omaa pääomaa 100 ja lainaa 30 = 130?

13.5.2022 - 17:02

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lasken vivun tässä (salkkujen arvo) : (oma pääoma) * 100%. Eli omaa pääomaa 100 ja lainaa 30. 

Ostelin vielä pienen position Lapwallia hieman aiottua kalliimmalla, koska se on kuitenkin antiyritys mitä antihinnalla olisi tehnyt mieli vähän omistaakin. 919 kpl á 2,79 (nyt 1000 kpl). 131% vipu nyt.

Vähän harmittaa että pohjalta ei tullut sipaistua Cityconia niin olisi päässyt keventelemään kevyemmin kun pidin niin pitkään kultaluottoa voimassa, mutta onhan sitä salkuista aika iso osa. 

OST myös ponnisti yli 50k tasolle, huonoon aikaan tuli kyllä se avattua.

16.5.2022 - 16:43

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Unirytmit heilahtaneet eteenpäin. Pääosin nukahtamisen vaikeutta, tissuttelua ja osin mukavaa tekemistä: livepokeria yhtenä yönä. Pitää tällä viikolla koittaa vähän tasapainottaa ja liikkua enemmän.

Ostoon (eli entry) Kamuxia 600 kpl á 8,48. 

Kamux on ollut pitkään sellainen että markkina ei houkuta ja firma ei vakuuta ihan yhtä paljon kuin bulleja. Mutta on sillä silti hyvää track recordia kasvusta joten jos firma ei ihan pönttöön mene vaikeina aikoina niin tässä on nousupotentiaalia. Viime viikolla aloin katsomaan että aika lähellä ostohintoja mennään.

Tämä voi olla vähän hubrista, mutta Suomen markkinoiden osalta olen varovaisen positiivinen. Arvostus on kokonaisvaltaisesti lähellä neutraalia, mutta reunamarkkinan heikompi arvostustaso lähtee todennäköisesti vähitellen purkautumaan. Tai sitten purkautuu rytinällä.

17.5.2022 - 10:45

Kilppari

+393
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871

Voiko kysyä mistä vielä kumpuaa usko Lehtoon? Tekee kuitenkin liikevaihtoonsa nähden melko tukevaa tappiota ja vaikka rahoitus tällä kierroksella järjestyisikin, niin ei enää ole mittaamattomasti aikaa saada tappiokierrettä katkaistua. Kilpailu myös alalla on kova ja usko siihen, että juuri Lehto selviäisi tämän hetken ja lähiaikojen vaikeuksista voittajana on minusta vähän kaukaa haettu. 

17.5.2022 - 20:08

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lehtoa on nyt salkussa 1,3% kurssilaskun ja salkun kasvamisen myötä, eli ei kovin paljon.

Rakennusfirmat ovat ottaneet turpiinsa kautta linjan, ja uskon enemmän Lehdon kuin SRV:n mahdollisuuteen selvitä ja nousta ylös. Omistajakin on sitoutuneempi ja valmiimpi tarvittaessa osakeanteihin. YIT on vakavaraisempi, mutta potentiaalinen upside on paljon pienempi. Jos SRV menee nurin niin tilanne helpottanee kilpailun suhteen ja jos Lehto saa syöksykierteen pysäytettyä ja edes jotenkin kohtuullisen 5% liikevoiton niin se tarkoittaa kurssin moninkertaistumista.

Sitä voi tietysti miettiä pitäisikö koko rakennusalalla (tai ainakin noiden yleistoimijoiden osalta) sijoittamisen jättää väliin. Lehtokurppa on tuonut selkeästi isoimmat kurat salkkuun sijoitusaikana, mutta siinä onkin tullut tulosvaroitus/neljännes. Oikeastaan ainoa selkeä virhe sijoitusmatkalla on mielestäni ollut kun 1,30 ostettuja en keventänyt kurssin noustua kuukaudessa ilman uutisia yli 2 euron tasolle.

Käytännössä aina tulosvaroitusten välillä Lehdon kurssi on ollut keskimäärin hyvässä nousussa. Nytkin on itse asiassa siitä noustu 10% kun koitin ostaa (tarkoituksena jossain kohtaa myydä vanhat pois ja realisoida verovähennykset). 

Huteja tulee osakepoiminnalla pakosti aina, en nyt lähde hirveästi itseäni Lehdosta ruoskimaan koska sinne ovat sijoittaneet tämänkin foorumin gurut. Enemmän harmittelen niitä missattuja osumia, kun ei ole ollut rohkeutta potkia tutkainta vastaan ja ottaa näkemystä epäsuosittuihin firmoihin. Mielestäni Lehto on valtavasti parempi sijoituskohde nyt kun huippuluvuissa 2018, vaikka menee tonttiin kohtuullisen suurella todennäköisyydellä. Very high risk-very high reward-osake - johon tosin en suosittele kenelläkään suurta painoa osakesalkusta.

18.5.2022 - 12:38

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Ostettu kunnon luurankokasa eli Deutsche Bankia 500 kpl á 9,498. P/B alle 0,3 ja P/E alle 7, oikea roskayhtiöpoimijan valinta lukujen valossa. Arvostus osin perusteltu ja jotain kuonaa on vielä Venäjältä tulossa, mutta vaikuttaa silti edulliselta.

19.5.2022 - 18:02

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Eilisistä onginnoista tarttui suurin osa Lamoreista: 908 kpl á 4,696 (nyt on 965 kpl, tarkoitus oli ostaa tuhanteen asti).

Mielenkiintoinen firma joka listautumisen jälkeen kuusinkertaisti Q1 year-over-year liikevaihtonsa, ohjeisti viikko sitten yli 14M liikevoittoa ja treidaa yhä hieman listautumishinnan alla 130M markkina-arvolla.

Tänään ostin vielä Citigroupia 100 kpl á 49,71 USD.

Mietittiin tätä kaverin kanssa jo ennen kuin Buffett kävi ostamassa, mutta ikävästi ei tullut ostettua ennen. P/E alle 6, ennuste 7,3 ja P/B 0,54 ei vaikuta kalliilta, ja saadaan salkkuun ensimmäinen jenkkiosake koskaan.

Pitäisi katsoa jotain myytävää tai kotiutella saiteilta, kun tuli isoveljelle luvattua se 20k lainaan. Jos nyt ottaa koko summan päätililtä Nordnetista niin mennään jo hopealuoton ylitse. Tuo on huono että OST osakkeista ei saa lainoitusarvoa ja on muutamat nollalainoitusarvon osakkeet päätilillä. Vähän järjestelemällä nollalainoitusarvot AOT:lta OST:lle varmaan saisi riittävästi, mikä voisi olla järkevää ainakin tappiolla olevan Nightingale-position kanssa.

Vipu nyt 139%. 

20.5.2022 - 10:37

jpkl

+121
Liittynyt:
27.6.2014
Viestejä:
223
Farseer kirjoitti:

...Very high risk-very high reward-osake.....

Lehdosta; tuntuisi tosiaan aika herkillä olevan...ilmoitus rahoitusjärjestelyn sopimisesta ja kurssi hyppää 10 %.

20.5.2022 - 17:03

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Ostoon 3250 kpl Nightingalea 1,814 kpl OST:lle. AOT tarkoitus myydä 3000 mutta ei viitsi ampua laitojen läpi. Siirtelin Citykaneja OST -> AOT niin saa lainoitusarvoa ylös.

Hieman riskiä ja säätöä, että saa hopeatason pidettyä. Ei kannata luvata 20k lainaan kun muassa hyvät valuepaikat. No, otan siitä reaaliosingot sitten.

 

23.5.2022 - 16:19

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Onnistunut säätäminen osakemarkkinoilla ei selkeästi ole vielä vahvuus. No, 141% sijoitusaste (lasken että 13k "olisi" osaketilillä, kun sen verran nettona on vähemmän kun annoin isoveljelle tuon lainan mitä pitäisi alkaa kesällä palautumaan).

Hyvinhajautettu salkku pl. maantieteellisyys ja uskon edelleen Suomi-markkinan potentiaaliin enemmän kuin ulkomaille. Ulkomaisista tosin Deutsche Bank ja Vodafone tänään hyvässä nousussa.

Yksi 5k arbi meni läpi niin sieltä pitäisi saada kotiutettua vähän pelikassaa muualle. 

Voisi kyllä soitella tällä viikolla Nordnetin suuntaan ja kysellä lainatarjousta, niin ei tarvitsisi tuosta hopearajasta välittää jos tulee valuespotteja pörssin ulkopuolella.

Harmittaa vähän Piippo, jota en saanut napattua aikoinaan (olematon likviditeetti) ja nyt se perkele meni heti vetämään posarin. Ei kyl pysty maksamaan noita hintoja.

23.5.2022 - 18:40

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Indeksi nousi mutta salkussa ulkomaalaisedustus jyräsi tänään, 4/6 osaketta ulkomailta top5:ssa. Administer vielä vain keräilyerät annista.

24.5.2022 - 17:38

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Exit Partnera 2000 kpl á 1,73 tulosvaroitukseen mikrovoitolla kun satuin huomaamaan heti. Hyvä likviditeetti osakkeella kun tuo myynti on yli puolet osakkeen vaihdosta. Ajatuksena ottaa takaisin jos tulee iso reaktio.

25.5.2022 - 12:10

Meuro

-202
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
566

En saanut videota ensin toimimaan niin oletin automaagisesti tekstin perusteella kyseessä olleen joku valvontatyökalu. My bad, taisin olla väärässä.