11
forum
|

Lucky Luke

+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Nyt alkaa hermostuttamaan jo Kiinankin tilanne. Siellä kurssit on syöksyneet alas 30% alle kuukaudessa eikä stopparia tunnu löytyvän. Lisäksi jo noin 40% yrityksistä on vaatinut kaupankäynnin keskeytystä välttääkseen kurssiromahduksen. Nyt Wall Streetiltä alkaa kantautumaan huhuja, että tämän päiväisen reippaanpuoleisen laskun syynä olisi Kiinan horjuvat markkinat eikä välttämättä niinkään Kreikan kriisi.

Kreikan suhteen tuntuisi, että pikkuhiljaa aletaan olemaan jo ostopaikoissa, mutta mikäs tämä idän uhka oikein on? Jos siellä menee rahoitusmarkkinat solmuun niin vaikutukset näkyy salettiin globaalisti ikävällä tavalla.

Liike kasvaa, suunta vaan on hakusessa. Aktian Tyrväinen vakuutteli telkussa ettei mitään hätää Kiinan suhteen. Tuli pieni deja vu kun samaisen herran Kreikkanäkemyksiä olin kuuntelemassa joskus 2009.

9.7.2015 - 14:12

Lucky Luke

OP
+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Kiina sai kurssilaskun katkaistua kun Kiinan arvopaperimarkkinoiden sääntelyviranomainen CSRC ilmoitti keskiviikkona, että sijoittajia, joiden osakeomistus on yli 5 prosenttia pörssiyrityksen osakkeista, kielletään osakkeiden myyminen rangaistuksen uhalla kuuden kuukauden ajaksi. Tehokasta markkinataloutta!

Kivasti pukkaa nousupäivää tänne härmäänkin.

12.7.2015 - 18:29

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Vanhat kommunistit eivät vielä ymmärrä, että pörssikursseja ei voi määrätä. Joko hinnat määräytyvät markkinoilla tai eivät määräydy. Jossain vaiheessa Kiinan markkinat tulevat alas, tosin tämä on aika konsensusnäkemys, joten ei pitäisi tulla katastrofia lännessä. Tosin luultavasti jotain Drop'N'Rollia sitten otetaan täälläkin.
 

19.7.2015 - 01:54

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/07/17/kreikka-paketti-kalpenee-…

Palettiin Us jo tekemä varallisuusarvojen puhallus määrällisellä elvytyksellä ja EKP parhaillaan suorittama sama operaatio...niin ei voi tulla mitään kuplia - varsinkaan 0-korko mestoilla. Ever.

Mutta siis mukana kannattaa toki olla niin kauan kuin kuplien puhaltelu kestää. Suomen oloissa imo ollaan vasta alkutekijöissä, osakkeissa....ajoitus toki, no, anybodys quessing game.

31.7.2015 - 17:10

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Mie olen elänyt oletuksessa, että kupla puhkeaa varmasti, ja vaikutus länsipörsseihin lyhytaikainen, mutta vaikutusta kuitenkin. Itse asiassa vituttaa, että tällaisen varman ja tyhmän kuplan puhkeamista pitää tarkkailla.

21.8.2015 - 12:10

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Kiinassa alkaa olla jo vakavia ongelmia reaalitaloudenkin puolella. Mie en ole sitä paitsi koskaan erityisesti luottanut Kiinan tilastoihin. Tämän takia en ole ostanut yhtään kiinalaista osaketta, vaikka kaikenlaista P/E 3 kamaa on esitelty. Autoritäärisessä yhteiskunnassa paine kirjojen keittämiseen on suuri.

Devalvaatio kertoi, että ovat itsekin hyvin huolissaan, koska vanhoina valtapoliitikkoina ymmärsivät varmasti käynnistävänsä valuuttasodan vähintään Aasiassa.

21.8.2015 - 12:18

Markus_Bunders

+13
Liittynyt:
22.6.2015
Viestejä:
48

1990->2010: Hinnat halpenivat, koska tuotanto siirtyi Kiinaan

2010->: Hinnat halpenevat, koska Kiina rakensi niin suureen ylituotannon, että ylikapasiteettia on älyttömästi nyt kun kysyntä on normalisoitunut

=> matala korkotaso jatkuu

24.8.2015 - 09:39

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908
Lucky Luke kirjoitti:

Shanghai index sukeltaa lähes 9%:n laskussa. Nyt voi aueta hyviä ostopaikkoja. Turbulenssia luvassa.

Olin ihan samaa tulossa laittamaan! Kerrankin muuten imo KL otsikko oli alakanttiin, klikkasin vaikka tissejä ei luvattu ja tällä kertaa sisältö kovempaa kuin otsokko lupaili:

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/porssit-rytina-aasiassa-jatkuu/Hf9BAZ…

 

 

26.8.2015 - 11:00

Lucky Luke

OP
+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Huomenta,

Viimeisen vuorokauden aikana Kiinan keskuspankki laski ohjauskorkoaan 0,25% ja vapautti pankkien talletusvaatimuksia 0,5%. Tämä tarkoittaa likvidiä lisää talouden rattaisiin reilun100$ mrd:n verran. Aasiassa kurssit on maltillisessa nousussa.

Jenkkien loppuliuku oli kyllä aika pelottava yli -3% Helsingin päätöksestä.

Edit: Loppuliuku tuli Kiinassakin ja miinuksille mentiin kuitenkin.