Kävin työni puolesta uutta kirjanpitolakia käsittelevällä kurssilla. Yksi poiminta osui sijoitusyhtiön kirjanpitoon, eli hallituksen esityksessä uudeksi laiksi 2 luvun 4 § kuuluu seuraavasti:
"
Kirjanpito on järjestettävä siten, että kirjauksia voidaan tarkastella aikajärjestyksessä ja asiajärjestyksessä.
Käteisellä rahalla suoritetut maksut on kirjattava päiväkohtaiseen järjestykseen. Muut kirjaukset ja osakirjanpitojen yhdistelmäkirjaukset pääkirjanpitoon saadaan tehdä kuukausikohtaisesti tai muulla vastaavalla jaksotuksella, jollei ajallisesti tarkemmin kohdistettua kirjaamista edellytetä muussa laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä.
Käteisellä rahalla suoritetut maksut on kirjattava viipymättä. Muut kirjaukset on tehtävä siinä ajassa, että:
1) tässä tai muussa laissa edellytetyt ilmoitukset viranomaiselle verotusta tai muuta tarkoitusta varten voidaan laatia ajantasaisesta kirjanpidosta 6 §:n toisessa virkkeessä säädetyllä tavalla, ja
2) se, joka on yhteisön tai säätiön kirjanpidosta vastuussa, voi täyttää valvontavelvollisuutensa.
"
Suomeksi tämä tarkoittaa, että jatkossa, mikäli yhtiöllä ei muutoin ole ilmoitusvelvollisuuksia, esim. puhdas sijoitusyhtiö voi ihan laillisesti tehdä kirjanpitonsa kerran vuodessa. Vaatimus liiketapahtumien kirjaamisesta 4 kuukauden kuluessa siis poistuu.
Laki on tulossa voimaan 1.1.2016.