Johdon palkitseminen optiolla hyvä asia?

Optiokannustimen teoreettinen ajatus on yhtenäistää yhtiön johdon ja omistajien intressi. Jos johtaja saa pelkkää palkkaa (bonuksetkin ovat eräänlaisia optioita: niitä maksetaan, jos tietyt ehdot täyttyvät ja nämä ehdot voi valita siten, että johdon ja omistajien etu on yhteneväinen), on hänellä kannustin kupata yhtiöistä, minkä ehtii välittämättä yhtiön pörssiarvosta. Hän voi esimerkiksi olla liian varovainen, koska haluaa maksimoida oman työuransa pituuden, suosia kavereitaan tai muuta omistajan kannalta kielteistä. Kun omistaja ja johto hyötyvät vain ja ainoastaan yhtiön arvonnoususta ei intressiristiriitaa ole.

Keskeinen asiaan vaikuttava tekijä on epäsymmetrinen informaatio: toimivalla johdolla on aina parempi ja reaaliaikaisempi käsitys firmasta verrattuna omistajiin. Omistajille tämä tarkoittaa riskiä, koska heidän on luotettava johtajan valintoihin, joita he eivät voi tai ehdi kontrolloida informaation epäsymmetrisyydestä ja aikaviipeestä johtuen. Kun johtajan intressi on yrityksen arvon kasvattaminen, voi omistaja olla huoletta sen osalta, että johtaja pyrkii toimimaan omistajien edun mukaisesti. Johtajan kyvyt toki ovat aina mitä ovat, mutta se on eri asia.

Kun suomalainen pörssiyritys maksaa johtajilleen palkkoja optioina, veronmaksajat saavat noin 55 %:n tulonsiirron omistajilta suoraan verottajalle. Tämän valtavan paljon suurempi osuus kuin mikään muu omaisuus- tai tulovero mitä käytössä on.

Hauska video. Kaksi havaintoa:

Ben Zyskowicz ei ymmärrä osakekursseja. Mikä takuu se on, jos kurssi on laskenut, että se palaa takaisin? Kyllä palkitsemisjärjestelmiä kannattaa kehitellä "rotkon pohjallakin". Lisäksi se pohja ei välttämättä ole löytynyt.

Ben siis selittää kurssikäppyrää esitellen kuinka nyt on annettu rotkon pohjalla optioita, joilla voi sitten vaurastua määrättömästi, kun palataan rotkon reunalle. En jaksanut tarkistaa, mutta olen melko varma, että kaikki tuon ohjelman jälkeiset erääntyneet Sanoman optiot ovat erääntyneet arvottomina. Ja jos on voimassaolevia, näin käy niillekin.

Tuolloinen Sanoman hpj Jaakko Rauramo taas ei ymmärrä optioiden arvonmääritystä. Se, että optio ei ole in-the-money (eli optioilla merkittävän osakkeen merkintähinnan olevan alle pörssikurssin) ei tarkoita option olevan arvoton, kuten Rauramo väittää.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2009/02/09/sanoma-puolustautuu-o…

Imo optioita tehokkaampi tapa sitouttaa johtoa on osakepalkkiot. Lisäksi ne pitäisi sitoutua olemaan myymättä vielä vuodeksi sen jälkeen, kun yhtiön ja ko. johtajan tiet ovat eronneet. Palveluksessaoloaikana ei tietenkään saa myydä. Eipä tule tehtyä kovin lyhytaikaisia tulosbuusteja pitkäaikaisen kannattavuuden kustannuksella.

Optiojärjestelmä on pääsääntöisesti yhtiölle edullisempi kuin bonusten maksaminen rahana. Usein ei maksa mitään muuta kuin pankkiiriliikkeen palkkion, kun optiot erääntyvät arvottomina.

Optiopopulismia Ben tuossa harrastaa, vaikka on osin oikeassakin.

Aki:

Tuolloinen Sanoman hpj Jaakko Rauramo taas ei ymmärrä optioiden arvonmääritystä. Se, että optio ei ole in-the-money (eli optioilla merkittävän osakkeen merkintähinnan olevan alle pörssikurssin) ei tarkoita option olevan arvoton, kuten Rauramo väittää.

Siis näillä taidoilla ollaan (tässä tapauksessa oltiin) pörssiyrityksen hallituksen puheenjohtajana? 

> Kun suomalainen pörssiyritys maksaa johtajilleen palkkoja optioina, veronmaksajat saavat noin 55 %:n tulonsiirron omistajilta suoraan verottajalle. Tämän valtavan paljon suurempi osuus kuin mikään muu omaisuus- tai tulovero mitä käytössä on.

Tällä perusteella huomasin olevani kerrankin Esko Seppäsen kanssa samaa mieltä jostakin. Nokian optiot olivat valtava tulonsiirto amerikkalaisilta eläkerahastoilta Suomeen.

Optiot saivat ihan turhaan huonon maineen Nokian ja Fortumin takia. Kummassakin tapauksessa osakkaiden olisi pitänyt olla hyvin tyytyväisiä, kun ennalta-arvaamaton ylisuoriutuminen vaurastutti myös osakkaita. Mutta tuo logiikkahan ei aukene poliitikkoille tai toimittajille. Kateusaspekti on liian kova.

> Imo optioita tehokkaampi tapa sitouttaa johtoa on osakepalkkiot. Lisäksi ne pitäisi sitoutua olemaan myymättä vielä vuodeksi sen jälkeen, kun yhtiön ja ko. johtajan tiet ovat eronneet. Palveluksessaoloaikana ei tietenkään saa myydä. Eipä tule tehtyä kovin lyhytaikaisia tulosbuusteja pitkäaikaisen kannattavuuden kustannuksella.

Myyntikielto menee hankalaksi, ainakin jos osakepalkkio on 100% palkkiosta. Kun tuloverot pitää maksaa heti, niin pitkä myyntikielto sen jälkeen ei oikein toimi. Johtajan pitää jostakin saada rahat verojenkin maksuun. Lisäksi osakepalkkiot rasittavat kokonaan firman tulosta, kun vastaavasti optioiden kuluvaikutus on vain teoreettinen Black-Scholes -arvo myöntämishetkellä.

Optiot yhdistettynä johtajan itse tekemään erilliseen osakesijoitukseen ovat omasta mielestäni ratkaisu. Johtajalla on omaa rahaa kiinni ja aito tappioriski. Toisaalta systeemi on hallinnollisesti helppo ja selkeä.

Optiot ovat omistajilleen yhtä kalliita kuin palkkakin, jos optiot on oikein asetettu. Tätä ei käytännössä voi tietää, koska tuottovaatimuksia johtajille ei voi täysin oikein asettaa. Siis sitä, onko oikein vaatia johtajalta X % kasvua, enemmän vai vähemmän? Mistäs sen tietäisi? Arpapeliä.

Mutta kuten edellä kirjoitin, optiot yhtenäistävät omistajien ja johdon intressit, niin lähtökohtaisesti optiot tulevat palkkaa halvemmaksi. Toki oikein asetettuina eli optioiden pitää heijastaa omaisuuden arvon kehittymistä johtajan vallassa olevien muuttujien kautta. Rahastopuolella homma on helppoa: vertailuindeksin alittavasta tuotosta ei pitäisi palkita, mutta ylittävästä kyllä. Tässäkin on se ongelma, että riskitaso pitäisi vakioida, koska muuten johtajan kannattaisi ottaa liikaa riskiä. 

Taidelaji tuo optioiden asettaminen. Siksipä niillä vissiin tyypillisesti tienaavat asettajat, eivätkä ostajat.