Ensimmäinen ex-vaimoni sanoi, että ei se miun ryyppäämistäni katselisi, ellen rivakasti aina nousisi sängystä ylös ja hoitaisi sovittuja asioita. Toinen exäni sanoi, että voin valita hoitoonohjauksen ja eron väliltä, vaikka kuinka nohevasti pomppaan aamuisin ylös. Nykyisin kukaan ei sano mitään – enkä enää pääse sängystä.
Hivenen hupaisaa on, että Midnight Sunin Day 5 pelasin ok, ja hävisin marginaalisesti. Neljä edellistä vetelin vähän miten sattuu ja miuta heiteltiin chipeillä.
Tonnin rebuy-PLO:ssa pelasin ihan näppärästi huolimatta taitavasti korjatusta kankkusesta ja siitä, että vihasin turnauksen struktuuria. Suunnattomasti vitutti, kun löysin ässät ja tiesin, että Kimmo Kurkolla on kurkot, eikä se voi enää kipata. Nuoret miehet tykkäisivät tilanteesta, mie en. Pelaisin mielelläni turnauksia ihan maaliin asti, enkä kaipaa väliarvontoja, vaikka vähän suosikki olisinkin. Toki tämä on vain tulosorientoitunutta kitinää, kurko tuli turnista.
Näyttää vähän siltä, että olen sotaveteraaniystävieni sanoin jo varjoisten kujien mies. En pysty pitkiin pelipäiviin tai ainakaan täysiin turnausviikkoihin koko sydämellä, enkä käsittelemään kirikierrostappioita niille kuuluvalla arvolla.
Tulevaisuus vaikuttaisi olevan valitettavasti nuorten miesten. Ne ovat kasvaneet miehiksi öisillä poluilla, ja vanhoilla äijillä on jäljellä menetetty tulevaisuus.
Lupasin eilen mennä tänään turnaukseen ja rikon lupaukseni. Vihaan itseäni tämän tyyppisistä operaatioista, mutta yö on tehnyt pojista miehiä ja mie menenkin tästä sitten sohvalle.
Yö näköjään erotti miehestä pojan.
