Lähdin etelänmatkalle Prahaan toiveikkaana. Ajattelin pelata turnauksen tosissani ja toivoin vähän lämpimämpää säätä kuin Helsingissä. Lento ei ollut tarpeeksi pitkä, Prahassakin oli toistakymmentä astetta pakkasta.
Sohrasin ykköspäivän ihan tyydyttävästi. Pääsin kakkospäivään oikein hyvällä stäkillä, ja ajattelin jatkaa päivän tauon jälkeen valitsemallani tiellä, eli pelata kyyläksi paljon käsiä ja laittaa painetta isoille, mutta itseäni pienemmille stäkeille.
Menin nukkumaan jo ennen kahtatoista, mikä tarkoitti heräämistä neljältä. Tämä ei minua järkyttänyt, vaan suunnitelman mukaisesti menin hotellin ala-aulaan lukemaan ElkY.n ”Raiser’s Edgeä”. Kirja on itse asiassa hivenen liian hyvä mainostettavaksi. Tehnen kuitenkin arvion hieman myöhemmin.
Kun iGamen kuuden hengen iskuryhmä tuli baarista 06, kerroin heille, että on kiva kun vain osalla meistä on huomenna huono olo. Kävin aamiaisella heidän kanssaan, jossa näille sankareille onneksi ei ollut alkoholitarjoilua.
Käväisin hotellin punttisalilla ja sain nukuttua lyhyet päiväunet. Herättyäni tunsin itseni Mustanaamioksi, eli en aikonut kuolla koskaan. Perusvalmistautumiseni hyvät bileet ja hyvin vähän unta alle saa minut tavallisesti tuntemaan itseni komisario Ankardoksi. Eli kuolema tuntuu olevan lähellä, mutta pari vihua nyt voi tappaa siitä huolimatta.
Vaikka Vaeltava aave ei koskaan kuole, joskus hän on kuin yksi meistä ja liikkuu keskuudessamme. Niinpä kiskaisin vaatteet päälle ja suunnistin kasinolle muiden joukkoon.
Peli meni erinomaisesti bubblea lähestyttäessä. Pöydästäni siirrettiin pois kaksi isompaa pinoa ja huomasin olevani pöydän chipleadissä ilman suurempia konfrontaatioita.
Reissasin kolmanneksen käsistä ja löin jatkolyönnin jokaiseen floppiin. Voitin melkein kaikki jaot ja nousin 200:sta kolmeensataan tuhanteen pieni potti kerrallaan.
Ruokatauolla bubble oli taputtelua vaille valmis. Pöydässämme oli iso blindi chippiä vaille all-in. Olin tähän asti ollut vesilinjalla, mutta tauolla lankesin jakamaan viinipullon Jerry Pussisen ja Sampo Ryynäsen kanssa. Tämä nyt ei ollut ratkaiseva virhe. Jätin aperitiivin ja digestiivin väliin.
Minä olin ensimmäisessä jaossa buttonissa. Keksin, että itse asiassa bubblea olisi hyvä pelata vähän pidempään, ja päätin, että jos tulee minulle kipattuna, reissaan minimin. Näin kävi, ja K2o:lla toimin etukäteissuunnitelman mukaisesti.
Pieni blindi oli vähissä ja mielestäni tarvitsi AK+:n pelatakseen. Jos voitan potin, bubble puhkeaa ja olen hyvissä. Jos en, jatkan samaa rataa, kunnes joku alkaa pelata takaisin.
Hävisin jaon, mutta olin tyytyväinen suunnitelmaani. Kippasin yhden jaon ja seuraavaksi reissasin TJo:n. Pienestä blindista toiseksi isoin nippu maksoi, muut kippasivat. Floppi QQx ei varsinaisesti osunut. Tulin checkreissatuksi. Arvelin, että ei siellä rouvaa ole.
Stäkkikoot olivat sellaiset, että kahdella lyönnillä saan kaverin all-in. Maksoin siis.
Turnista tuli K, ja vastustajani sanoi, että ”I don’t wat to be a bubble boy” ja sökötti. Tässä vaiheessa olisi voinut herätä. Mike Caro jo opetti, että ”weak means strong” ja niin poispäin. Menin kuitenkin lyömään ja vastustaja hetken emmittyään maksoi.
Riveristä tuli ysi ja sain suoran. Kaveri meni all-in reilun puoli pottia. Nyt olisi ollut hetki tehdä sankarikippi. Olin melkoisen varma vastustajan kalleista. Maksoin kuitenkin nähdäkseni karvaturvat.
Tässä vaiheessa ympärillä oli paljon väkeä sekä turnausjohtaja. Hän ilmoitti, että minun täytyy avata käteni. Tämä ei ole käytäntö turnauksissa. Hänellä on täysi oikeus tarkastaa käteni, mutta missään nimessä sitä ei tarvitse avata kaikille.
Huusin suoraa huutoa turnausjohtajalle joka jänkkäsi, että vastustaja oli all-in ja siksi minun täytyy näyttää kortit. Sanoin kaikenlaista ystävällistä, kuten, mitä jos hän oppisi pokerista jotakin, mutta minun ei auttanut kuin avata käteni kaikkien muiden iloksi. En sentään ihmetellyt ääneen miksi Teresa vaihdettiin näyttelijään.
Olin vielä pelattavassa stäkissä, mutta imago murskana ja turnausjohtajalle avautuneena. Tilasin Evalta Jim Beamin. En pelannut enää yhtään kättä bubblessa, mutta tilasin monta Jimiä lisää. Sen verran järki liikkui päässä, että tajusin imagoni olevan sellainen, että ensi kerralla olisi syytä löytää ihan rereissun kestävä käsi.
Sainkin bubblen puhjettua rouvilla ässäkallea vastaan ylituplat. Kun seuraava jako oli jo menossa, huomasin, että olin saanut 30 tuhatta chippiä liian vähän. Koska jako oli jo alkanut, olin iloisesti myöhässä. Turnausjohtajalta oli minun turha yrittää kerjätä jälkikäteen oikeutta. Tilasin tuplan, enkä sanonut mitään.
Kuten tavallista EMOPeissa bubblen puhjettua äsken kaikki kipanneet tunkivat merkkejä keskelle kilpaa, ja pelaajia putoili kuin sudenkorentoja kesäiltaisin.
Kippailtuani pitkään ja tilailtuani lisää bourbonia minusta tuntui, että A7o oli jo tarpeen reissata. Isossa blindissa oli kaveri, jonka isoa blindia olin bubblessa reissannut joka kerta, jos olin ensimmäisenä päässyt ja joka kerta voittanut potin. Hän oli jo aiemmin esittänyt all-in checkreissun pohjaparilla lopullista voittajaa vastaan. En siis odottanut helppoa luovutusta.
Floppi 986o tarjosi kädelleni tavallista paremman potentiaalin. Löin vähän tavallista isomman jatkolyönnin kertoakseni, että kippiä ei ole tulossa. Kaveri checkreissasi all-in. Arvelin minulla olevan 8-11 outtia ja minun oli pakko maksaa. Itse asiassa outteja oli 14, kun vastassa oli taskuneloset. Olin jopa pieni suosikki.
Hävisin jaon, mutta viskihöyryissäni tajusin, mitä olisi pitänyt tehdä. Peli oli Texas no limittiä ja olisin hyvin voinut lyödä kaikki, kun kerran aioin maksaa reissun. Tajusin myös, että olisin myös tajunnut tehdä tämän, jos en olisi omia sössimisiäni paikkaillut parhaan kaverini seuralla.
Suunnistin iGamen pelaajabileisiin ja seuraavana päivänä oli huono olo iGamen väen lisäksi myös minulla. Ei muuta kuin reippaasti leuka rintaan ja kohti uusia epäonnistumisia EMOP Estorilissa!
