Lueskelin taannoin vanhoja ruikutuksiani uniongelmistani, ja päätin, että en kirjoita enää mitään aiheesta ennen kuin tunnelin päässä näkyy parempaa valoa kuin vastaantuleva juna. Nyt evääni selvitä unihuolistani näyttävät ainakin selvästi paremmilta kuin Huuhkajien mahdollisuudet päästä MM-kisoihin.
Olen pilkkinyt pokeripöydässä vuodesta 1995. Auton rattiin nukahdin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana. Keskimäärin olen tänä vuonna nukkunut nelisen tuntia. Ongelmani ei ole ollut nukahtaminen, vaan liian aikainen herääminen.
Keväällä aloin olla jo hysteerinen. Tämä neljä tuntia ei nimittäin riitä ainakaan minulle yhtään mihinkään. Olin varma, että sairastan uniapneaa. Hakeuduin Mehiläiselle unilääkärille, joka määräsi minulle unilääkettä, joka ei sovellu uniapneaan ja lisäksi tutkimukseen, jossa ei uniapneaa voi diagnosoida kunnolla. Toisaalta Mehiläisessä ei ole välineistöä laajaan yöpolygrafiaan. Kiitti vaan niin vitusti.
Oltuani Mehiläisessä puoskaroitavana menin Helsingin uniklinikalle. Siellä minut diagnosoitiin asiallisesti. Lääkärin lausuntoa kuuntelemaan meneminen jännitti minua enemmän kuin mikään muu elämässäni. Kun lääkäri sanoi, että minulla ei ole uniapneaa, olin melko valmis kokeilemaan benji-hyppyä ilman narua.
Hän suositteli lisätutkimuksia ja unikonsultilla käyntiä. Minun kokemukseni konsulteista on, että ne hokevat itsestäänselvyyksiä ja kirjoittavat ylisuuria laskuja, joten tämän varaan en paljon laskenut. Lisätutkimuksetkaan eivät tuntuneet hirvittävän lohdullisilta. Varasin hammasta purren ajan konsultille tai tarkemmin määriteltynä uniterapeutille kuitenkin.
Itku tuli vasta kun pääsin ulos klinikalta. Onneksi Kannelmäen paikallinen oli auki ja kaksi Jim Beamiä ja yksi Strongbow ja viisi minuuttia myöhemmin pystyin taas hengittämään.
Menin huonosti nukkuneena ja pahassa kankkusessa uniterapeutille. Ensimmäiset puoli tuntia menivät normaalisti puluille, kun selitin, että minulla ei ole nukahtamisvaikeuksia kuin aivan syvimmissä kriiseissä, pokerinpeluu ei ole minulle stressaavaa eikä minulla ole viivästynyttä unirytmiä, vaan ihan vapaaehtoisesti valittu työhön soveltuva nukkumaanmenoaika. ”Mene nukkumaan” ja ”lopeta pokerinpeluu”- tason ohjeita olen saanut ihan tarpeeksi.
Sitten aloitimme voodoon. Menin selälleni, ja hengitin syvään ja jännitin eri lihaksia. Minä olin rentoutusharjoituksia pitänyt pelleilynä jo SaiPan F-junioreissa, joten en ollut välttämättä aivan innoissani.
Meinasin nukahtaa kesken kaiken! Naisten kanssa on joskus ollut onnellisia hetkiä, mutta tämä kokemus tämän naisen kanssa oli jotain aivan uutta. Tajusin terapeutin ja lääkärin olevan oikeassa ja minun olevan väärässä. Voodoo saattaisi sittenkin auttaa.
Terapeuttini Anna-Mari Aronen on kirjoittanut kirjan ”Unentaidot”, jonka kehotti hankkimaan. Olen mies, jonka mielestä kirjoista voi oppia kaiken, joten tilasin sen heti kotimatkalla.
Valitettavasti en siis saanut kirjaa heti ja päätin ensin jatkaa konsultoimista Jim Beamin kanssa. Seuraavana sunnuntaiaamuna kokeilin hengitysharjoitusten toimivuutta. Herättyäni normaalisti aivan liian aikaisin hengittelin syvään suun kautta ja yritin olla ajattelematta yhtään mitään. Nukahdin uudestaan. Heräsin tunnin päästä uudestaan, syvähengittelin lisää ja nukahdin uudestaan. Kolmen tunnin uni muuttui kuudeksi tunniksi. Bingo!
Kirjan luettuani totesin kärsiväni toiminnallisesta unettomuudesta, johon on vino pino syitä. Heräilen helposti, ja pää alkaa toimia heti ylikierroksilla. Minulla on yleensä aina jotain rästitöitä odottamassa, ja ne eivät tekemättä hoidu. Eivät toki murehtimallakaan, mitä sitäkin teen paljon.
En ole pitänyt vuoden 1978 jälkeen kuin naisten määräämiä pakkolomia. En sinänsä usko lomailun puutteen olevan syy yhtään mihinkään, mutta kroonisen stressaamisen kyllä. Murehdin tekemättömiä töitä, suorittamattomia treenejä, laiminlyötyjä lapsia ja huonosti hoidettuja ihmissuhteita lähes kaiken valveillaoloajan. Luultavasti myös osan vähäisestä nukkuma-ajasta.
Aivot eivät lepää jos ne toimivat ylikierroksilla. Minä olen polttanut kynttilää molemmista päistä ja myös keskeltä jo hyvin pitkään. Sen verran on pakko rehvastella, että aika paljon kaikenlaista jännää olen saanut aikaan kroonisesti univajeisena.
Olen tehnyt paljon pientä säätöä nukkumisen suhteen. Hengitysharjoitusten lisäksi merkittävintä etua lienee ollut korvatulpista ja ennen nukkumaanmenoa syödyistä hitaista hiilihydraateista.
Olen nukkunut jopa pari kahdeksantuntista, ja kuuden tunnin yöunet ovat minulle jo melko tavalliset. Perinteisesti suomalaiset eivät kestä voittamista, ja olen liiallisella läträämisellä pannut pari kertaa pakan sekaisin. Joku fiksumpi voisi ottaa opikseen kun kolmen tunnin unen jälkeen liskot nuoleskelevat naamaa eivätkä päästä enää nukkumaan. Oman oppimiseni varaan en paljon perusta.
Lisäksi vertaisryhmien tuen varaan laskeminen olisi ollut iso virhe. Olen sanonut ja kirjoittanut olleeni hermoromahduksen partaalla. Tämä sai pääsääntöisesti ihmiset työntämään minua partaan yli joko ymmärtämättömyyttään tai tieten tahtoen.
Esimerkki ymmärtämättömyydestä: Vanhempani olivat kylässä. Iskä sanoi nukkumaan mennessään, että ”mee siekin nukkumaan”. Olen melko moneen kertaan selittänyt, että unirytmini mukainen nukkumaanmenoaika on noin 04.30, eikä sen kanssa juuri kannata pelleillä.
Aamulla herään ensimmäisenä kivat kolme ja puoli tuntia unta vyön alla. Äiskä herää myöhemmin ja sanoo, että ”mee siekin takasin nukkumaan”. Tässä vaiheessa otsasuoni osoitti vähän halkeamisen oireita. Kyllä mie mielelläni nukkuisin enemmän, jos pystyisin. Ja voi olla että nykyisin pystynkin.
Esimerkki pahantahtoisuudesta: Mini-Ilari on konsistentisti vittuillut pilkkimisestäni pöydässä, vaikka osaa kirjoittamani tarinat paremmin kuin minä. Hän on sekä laulanut tuutulauluja että käynyt huutamassa korvaan. Motiivina lienee ollut, että hankin porttikiellon tinttaamalla pikkumiestä. Mieli on tehnyt, mutta itsehillintä on pitänyt.
Kasinolla olen tuottanut monelle paljon iloa. Monet yläfemmat on siellä heitetty nukahteluni kunniaksi ja ”Akin pitäisi ostaa kotiin pokeripöytä, niin nukuttaisi hyvin” olen kuullut jonkun parikymmentä kertaa. Minun filosofiani mukaan ammattipokerinpelaajat ovat viihdytysbisneksessä, joten olen tämän osion täyttänyt hyvin. Toivottavasti jatkossa vähän huonommin.
Uniongelmani syy oli siinä, että päässäni on vikaa. Tauti tuskin paranee, mutta oireita voi hoitaa. Tällä kertaa ei auttanut Eino Leinona hiihdellä yksinään, vaan piti hakea ammattiapua. Ammattimies on ammattimies, oli se sitten putkimies tai uniterapeutti.
