Piensijoittaja on siitä onnellisessa asemassa, että pääoman allokoinnin suhteen eivät tule eri omaisuusluokkien seinät vastaan. Toista se on satojen miljoonien tai monien miljardien eurojen rahastoilla, jotka voisivat välipalaksi haukata kokonaisia yhtiötä pois pörssistä. Nämä tahot joutuvat aktiivisesti pohtimaan mihin saisivat kaikki rahansa ängettyä.
Piensijoittaja voi helposti survoa koko omaisuutensa pörssiin ilman, että ostolaidat ovat moksiskaan. Mukaan vielä pari tappiinsa vivutettua sijoitusasuntoa ja paletti alkaa olla kasassa, mutta ei tämäkään vielä markkinaa heiluta suuntaan eikä toiseen.
Piensijoittajan kokema valinnanvapaus on käsin kosketeltavaa. Tästä syystä heillä ei ole mitään syytä koskea seuraavaksi listaamiini viiteen omaisuusluokkaan. On parempi pitää toiminta yksinkertaisena välttämällä rönsyjä ja turhia houkutuksia lähteä kikkailemaan.
Korkeakuluiset perusrahastot
Miltä kuulostaisi maailmarahasto 1,5% hallinnointipalkkiolla? Tai "rohkea" indekseihin sijoittava rahasto 1,6% hallinnointipalkkiolla? Pitkällä aikavälillä tällaiset vuosittaiset kustannukset syövät suurimman osan tuotoista. Korkoa korolle -efekti on erittäin herkkä pieniltä näyttäville muutoksille; prosenttiyksikön pienennys kuluissa kertautuu vuosien saatossa kymmenien- tai satojentuhansien eurojen tuottojen menetykseksi riippuen sijoitetun pääoman suuruudesta.
Korkeakuluiset rahastot on suunniteltu pankkien ja pankkiiriliikkeiden lypsylehmiksi, joihin näppärästi ohjataan asiaan vähemmän perehtyneiden varat. Myyjä saa hyvät provisiot, pankki saa hyvät tuotot ja asiakas saa pientä tuottoa rahoilleen. Kaikki voittavat. Hyvä diili kaikin puolin jokaiselle osapuolelle – paitsi että asiakas voisi olla ainut voittava osapuoli sijoittamalla matalakuluisiin indeksirahastoihin, jotka seuraavat markkinoiden tuottoa. Omaan korvaani 0,07% kulut kuulostavat huomattavasti paremmilta kuin 1,6%. Koko maailman tuotonkin saa kohtuullisen halvalla 0,2% hinnalla, kun tietää mistä etsii.
Pankit eivät näitä matalakuluisia rahastoja mainosta, koska eivät saa niistä tuottoja. Bisnes se on mikä kannattaa eikä kannata väkisin sahata omaa oksaansa. Ymmärrän pankkeja hyvin tässä asiassa. En itsekään myisi 0,07% katteella tuotetta, jos asiakas on valmis hyväksymään 1,6% katteen. Onneksi piensijoittajalla on vapaus pysyä erossa korkeakuluisista rahastoista näin halutessaan.
Valtioiden velkakirjat
Nykyisessä nollakorkoympäristössä valtioiden velkakirjat eivät tarjoa säännöllistä kuponkikorkoa. Tämän lisäksi velkakirjojen hintamekanismi toimii niin, että mikäli korot nyt nousisivat ja kuponkikorkoa alkaisi saada, niin jo markkinoilla olevien velkakirjojen hinta laskisi. Näistä ei siis saa juoksevaa tuottoa ja korkojen noustessa nykyisestä nollasta ylöspäin pääomaa tuhoutuisi.
On toki mahdollista, että seuraavan kymmenen vuoden aikana näemme -10% korkoja, jolloin nykyiset nollakorkovelkakirjat kuulostavat varsin houkuttelevilta sijoituksilta, mutta kannattaako tällaisen tulevaisuuden puolesta lähteä lyömään vetoa? En henkilökohtaisesti näin tekisi.
Velkakirjat nykyisellään ovat haaste niille miljardirahastoille, joiden on pakko niihin rahansa survoa. Tällaisia ovat esimerkiksi vakuutusyhtiöt ja eläkevakuutusyhtiöt. Ikävää meille veronmaksajille, että yhteisiä rahojamme makuutetaan nollakoroissa, mutta tällaiseksi maailma on mennyt.
Piensijoittajan ei tarvitse päätään vaivata valtion velkakirjoilla. Näihin sijoittavia rahastoja kyllä olisi tarjolla eli mahdollisuus sijoittaa näihin on aidosti olemassa. Jos korot nousisivat merkittävästi nykyisestä nollasta ylöspäin, niin valtioiden velkakirjat voisivat muuttua hyviksi sijoituskohteiksi etenkin ensisijaisesti pääomaansa suojeleville piensijoittajille.
Yrityslainat riskisiin yhtiöihin
Lainaamalla tuohta yrityksille voi saada hyvää tuottoa rahoilleen. Kuponkikorot voivat pyöriä yli 10% lukemissa, mikä on varsin hyvä tuotto etenkin nykyisessä korkoympäristössä, jossa tuottovaatimukset tuntuvat olevan lähempänä 5% kuin 10% tasoa johtuen matalista koroista ja lisääntyneestä likviditeetistä markkinoilla, joka etsii edes jonkinlaista tuottoa osakseen.
Riskisissä yrityslainoissa on kuitenkin yksi suuri ongelma, jonka takia piensijoittajan kannattaa jättää ne väliin. Jos vertaa vieraan pääoman ehtoista rahoitusta oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen, niin yrityksen ajautuessa konkurssiin molemmissa tapauksissa menettää kaiken tai ainakin hyvin suuren osan pääomastaan. Yritykset kuitenkin verrattain harvoin ajautuvat konkurssiin. Jos yritys menestyisikin, niin lainaaja saa tasan sen kuponkikoron, jonka tälle on luvattu, mutta yrityksen osakkeisiin sijoittanut taho saa omistusosuutensa suhteessa nauttia yrityksen menestyksestä. Molemmissa tapauksissa on siis riski menettää kaikki, mutta toisessa on rajattu potentiaali ja toisessa rajaton (tai ainakin hyvin korkea).
Korkean riskin yrityksiin kannattaa melkeinpä sijoittaa vain, jos on jollain tavalla yrityksen toimialan sisäpiirissä ja saa tätä kautta informaatioedun, joka merkittävästi vähentää sijoitukseen liittyvää riskiään.
Hengiltä kilpailtujen tai kuolevien toimialojen osakkeet
On olemassa toimialoja, joilla katteet on kuristettu nolliin kireän kilpailun johdosta. Tällöin vain hinta ratkaisee ja se joka pystyy tuottamaan halvimmalla on voittaja. Suurin voittaja on kuitenkin asiakas, joka hyötyy matalista hinnoista.
Lisäksi on olemassa toimialoja, jotka kituvat ennen kuin kuolevat pois. Näillä toimialoilla markkinoille on tyypillisesti jäänyt ylikapasiteettia paremmilta ajoilta. Pudotuspelissä yritys toisensa jälkeen pistää pillit pussiin, kunnes toimiala hiljalleen lipuu lopullisesti kohti auringonlaskua.
Pörssistä löytyy paljon yhtiöitä tällaisilta toimialoilta. Kaikkeen mikä on listattu pörssiin ei kannata rahojaan laittaa kiinni. Piensijoittaja erityisesti voi olla nirso sen suhteen mihin sijoittaa ja voi valikoida vain parhaimmista parhaat yhtiöt salkkuunsa.
Väärillä toimialoilla olevien yhtiöiden kanssa ei kannata jäädä odottamaan ihmettä tapahtuvaksi, millä yhden yön yli saisi satumaiset tuotot. Helpommalla selviää, kun tunnistaa faktat ja vain toteaa, että ruskea aine ei muutu kullaksi toivomalla lujatahtoisesti.
Joukkorahoitetut osakeannit
Paikallinen panimo on järjestänyt osakeannin joukkorahoitusalustalla. Kannattaako lähteä mukaan?
Lupaava tulevaisuuden toivo on patentoinut uuden teknologian ja aikoo valloittaa maailman. Kasvuennusteet vaikuttavat kovilta, mutta eihän sitä tiedä vaikka tästä tulisi menestys. Eikö kannattaisi kokeilla onneaan?
Joukkorahoitus on yrityksille hieno tapa kerätä oman pääoman ehtoista rahoitusta markkinoilta ilman, että tarvitsee listautua pörssiin. Etenkin rahoituksen hakijoille ne voivat olla erittäin tuottoisia. Ongelmana sijoittajan näkökulmasta on tyypillisesti rahoitusta hakevien yritysten kireä arvostus ja ruusunpunaisten silmälasien läpi hahmoteltu odotus tulevasta kasvusta. Hieno asia yrityksen vanhoille omistajille, kun uutta rahaa saadaan yritykseen korkealla valuaatiolla.
Mukana voi olla toki helmiäkin, mutta kategorisesti ei kannata tuhlata aikaansa joukkorahoituksiin. Onnistumisen mahdollisuus on vain liian pieni. Jos mukaan kuitenkin päättää lähteä, niin kannatta tehdä oma due diligence erittäin suurella tarkkuudella. Toisaalta jos vain haluaa tukea paikallisen panimon toimintaa ja ehkä saada hieman jäsenalennuksia tai lahjapakkauksia, niin siitä vain! Mutta sijoitustoimintaa ja pienpanimo-olutharrastusta ei kannata sotkea keskenään tai voi eksyä sijoitustensa kanssa ei-niin-vihreille laitumille.
Yksinkertainen on kaunista
Sijoittaminen jos mikä on laji, jossa yksinkertainen on kaunista. Ylimääräisellä kikkailulla ei ole helppo lisätä tuottoja ja suurimmalle osalle sijoittajista paras strategia on ostaa harkiten, seurata tarkkaan ja tehdä peliliikkeitä harvoin ja tarkkaan punnitusti. Yksinkertaiset matalakuluiset indeksirahastot, laadukkaiden yhtöiden osakkeet ja tarkkaan valikoidut sijoitusasunnot vievät pitkälle.
T.A.
P.S. Mitään juuri lukemaasi ei voi pitää sijoitussuosituksena.
