Turkulaisia dissataan omasta mielestään usein aiheetta. Miunkin on näin väitetty tehneen. Lisäksi feministit ovat läksyttäneet, että jos ihminen kokee jonkun sanotun loukkaavana, se on sitten loukkaavaa, tarkoitti sanoja itse mitä tahansa.
Joten vähintään itsesuojelusyistä on syytä kehua ainakin yhtä turkulaista. Jos Poker Awardseissa oikein kuulin, oli Tuomas ”Tumppi” Röppänen lobannut menestyksekkäästi Helsinki Freezeouttiin mukaan viiden kortin omahan. Tästä iso kiitos Tumpille, sillä muuten olisi Freezeouttini todennäköisesti mennyt merkittävästi huonommin.
En kuitenkaan turnausvoittoni perusteella pidä omaha viitosta erinomaisena turnauspelinä. Filosofiani mukaan erinomainen turnauspelimuoto on sellainen, jossa pelaajilla on hauskaa ja aloittelijakin voi voittaa. Ainakin kaikki täysipäiset turnausjärjestäjät ovat tästä kanssani samaa mieltä. Iso osa pokeriammattilaisista ei toki ole. Heidän mielestään turnausjyrien kuuluisi voittaa kerran kerrasta.
Jos pokerissa paras lähtökäsi voittaisi aina, laji kuihtuisi nopeasti. Onneksi näin ei ole, vaan ohivedot kuuluvat luonnollisena elementtinä lajiin. Tätä eivät välttämättä ole oppineet ainakaan hyväksymään edes kaikki pitkän linjan pokeriammattilaisetkaan.
Toisissa pokerimuodoissa parempi lähtökäsi on hyvin suuri suosikki. Esimerkiksi sökön suosion hiipuminen liittyy tähän. Isoin pari on aina reilusti edellä heikompaa kättä. Hyvä peluri vielä näkee, jos hänestä vedetään jollain kortilla ohi, eikä joudu maksamaan ohivetäjälle vedon oikeuttavaa korvausta. Olen aika varma, että hyvät sököringit ovat sukupuuttoon kuoleva laji. Toivottavasti sentään sököturnaukset sinnittelevät hengissä ainakin minun loppuelämäni. Yhtään isoa en nimittäin ole koskaan voittanut, jonkun viikkoturnauksen pari 90-luvulla sentään.
Viiden kortin omahassa joutuu jonkun verran askartelemaan, että saa lähtökäden yli 60 prosentin suosikiksi toista jotenkin järjellistä kättä vastaan. Tämän takia neljän kortin omahan eli vajakin kannattajat puhuvat vitosesta lottona. Toisaalta kasinon onnenpeleissä paljon pienemmillä eduilla on rakennettu varsin prameita kasinohotelleita keskelle erämaatakin.
Turnauspokerissa tämä tarkoittaa, että ministäkki ei ole viiden kortin omahassa lähellekään niin epätoivoisessa tilanteessa kuin texasissa. Omahassa saa yleensä pikkumerkitkin sisään lievänä suosikkina tai ihan vähän perässä, kun taas texasissa päätyy usein lähtemään hyvältä takamatkalta.
Kun pöydässä tapahtuu iloinen ohiveto, yleensä yksi pelaaja mököttää ja lopuilla on hauskaa. Omahaturnauksessa näitä tilanteita, joissa yksi tekee muut pöydän pelaajat onnelliseksi, tapahtuu turnauksen mittaan jatkuvalla syötöllä. Lotossahan logiikka menee toisin päin, siinä miljoona pelaajaa tekee yhden onnelliseksi.
Varhaisesta tippumisesta turnauksesta ei tykkää juuri kukaan. Toki myöhäisemmissäkään ei ole mitään hurraamista. Jotta paikalle raahautuneet pelurit pääsisivät pelaamaan halutessaan kohtuullisen ajan, vaikka kävisi kuinka kylmät, on kehitetty rebuyturnaukset. Eli jos menee poikki rebuyajan kuluessa, saa tehdä uuden sisäänoston.
Nykyisin kasinot ovat yhä enenevissä määrin siirtyneet rebuyn sijaan käyttämään re-entryjä, eli lisäostostakin menee kasinolle maksu. En näe tätä kovin ongelmallisena, jos turnausfee on kohtuullinen, koska tässä on pelaajalla mahdollisuus sekä tuumaustaukoon että pöydän vaihtoon, toisin kuin rebuyn ollessa kyseessä. Toki pelaisin mieluummin kokonaan reikittömiä turnauksia, mutta toisaalta toivoisin myös SaiPan voittavan liigamestaruuden.
Viiden kortin omaha on omiaan kannustamaan lisäostoihin, koska merkeillä voi yrittää tuplia siedettävillä kertoimilla. Jos joku re- entryaikana alkaa roiskia joka jakoon merkkejä keskelle, on tämä muille pelaajille selvä etu. Jostain käsittämättömästä syystä jotkut ovat sitä mieltä, että jos vastustaja haluaa antaa actionia puolisokkona, se olisi heille haitaksi. Jos noussut varianssi ahdistaa, voihan sitä kippailla enemmän tai vaikka kaikki ja odotella rebuyajan loppumista. Tai pelata pienempiä turnauksia.
Tiistain 500 euron viiden kortin omaha veti 82 pelaajaa, jotka tekivät 122 re-entryä. Huomattavaa on, että tiistai on hankala päivä houkutella kasinolle päivätöissä käyviä pelureita. Seuraavan päivän tonnin neljän kortin omahassa oli 68 pelaajaa, jotka eivät saaneet kasaan edes pelaajamäärän verran lisäostoja, vaikka todennäköisesti pelaajaryhmä oli lähtökohtaisesti innokkaampi gämbläämään turnauksen alkuvaiheissa. Eli en ole pelin ainoa fanittaja ja vitonen vaikuttaisi tämänkin perusteella generoivan enemmän lisäostoja. Otanta ei toki ole kovin iso.
Järkevä turnauspelaaminen viiden kortin omahassa on paljon helpompi opetella, kuin vaikkapa syvien stäkkien no limit holdemissa. Toki käsien lukeminen on aavistuksen vaikeampaa, mutta sen opetteleminen ei pitäisi olla kenellekään normaalin peruskoulun läpäisseelle ylivoimainen tehtävä. Lisäksi kun laittaa merkit keskelle ja näyttää vuorollaan kortit, jakajat kyllä kertovat mitä niistä saa kasaan.
En yritä tällä sanoa, että viiden kortin omaha olisi jotenkin ylivertainen peli. Tykkään kovasti vajakista, texasista, sököstä ja mixed limiiteistä vasta tykkäänkin. Eli pelaan mielelläni hyvässä seurassa mitä tahansa pokerimuotoa. Jos joku uusi peli nostaa päätään, sen voi aina opetella. Viime vuonna pelasin esimerkiksi elämäni ensimmäiset 2-7 Triple Draw -jakoni. Haluan vain sanoa, että viiden kortin omahan dissaajat ovat väärässä. Myös se on erinomainen pokeripeli – ja ennustan suosionsa vielä kasvavan.
Lisäksi on kiva, että on niin ison varianssin turnausmuotoja, joissa vielä yli viisikymppiset käteispelaajat voivat pärjätä.
P.S. Pokeri ei tosiaankaan ole kuollut. Kirjoitin viime kolumnissani, että en suostu heads-upissa tasapuoliseen diiliin. Suostuin kuitenkin tasoittamaan ykkös- ja kakkospalkinnon eroa, kun miulla oli 600.000 pistettä ja vastustajallani 2,4 miljoonaa. Blindit olivat tässä vaiheessa 60.000/120.000 eli miulla viisi isoa blindia.
P.P.S. Iso kiitos Casino Helsingin henkilökunnalle erinomaisesti järjestetystä Helsinki Freezeoutista 2019!
