Vihaan tietokoneita. Maailma, jossa hyvällä päässälaskutaidolla ja laajahkolla Turhan Tiedon henkilökohtaisella keskusmuistiyksiköllä varustettuna voisi olla Nadalina Ranskan avoimissa, olisi minulle parempi paikka.
Ymmärrän, että ilman mitään tietokoneosaamista on tänä päivänä hivenen nihkeää sukkuloida. Olen hankkinut välttämättömän minimin – tai vähän alle. Osaan käyttää auttavasti exceliä ja wordiä ja ymmärrän windowsin alkeiden alkeet.
Erilaisten uusien ohjelmistojen käytön opettelu koodaamisesta puhumattakaan on minulle vastenmielistä. Tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi päteviä nörttejä, päinvastoin. Käytän käytännössä tietokonetta joka päivä, joten olisi ihan kiva ymmärtää jotain niiden sielunelämästä. Tämänhetkinen näkemykseni on, että vihantunne on molemminpuolinen.
Kun tietokone alkaa jumittaa, aiheuttaa se minulle samanlaisen paniikkihäiriökohtauksen kuin grogilasin kaatuminen. Rauhoituttuani (vaatii yleensä ainakin yhden grogin) suoritan Microsoftin perushuoltotoimenpiteen ja buuttaan koneen. Jos se ei auta, alan ahdistella propellipäitä.
Näin tein myös, kun huomasin kolumnia kirjoittaessa, että läppärini ei lataa akkua, vaikka virtajohto on seinässä. Tarkastin liitokset, kääntelin virtapiuhaa reiässä ja kokeilin jopa toista pistorasiaa. Kun tämä ei auttanut, aloin tavoitella tavallisia uhreja.
Arvelin, että vika voisi olla virtapiuhassa. Mongeron täsmensi, että vika voi olla virtalähteessä. Luulen, että puhuimme samasta asiasta, mutta eri kielellä. Joka tapauksessa olimme samaa mieltä, että kannattaa kokeilla toista miksi-sitä-nyt-kutsutaankaan.
Onneksi minulla oli toinen toimistolla ja hilpaisin sinne. Pulssi oli minulla luultavasti samalla tasolla kuin normaalilla ihmisellä syövän uusiutumistutkimuksen tuloksia odotellessa, kun tökkäsin piuhan kiinni. No life.
Akku hiipui pikkuhiljaa. Viimeisenä tekonani yritin lähettää valmiin kolumnin adMinisterille sähköpostiosoitteeseen, jonka tämä oli lakkauttanut alkuvuodesta turhaan siitä minulle kertomatta. Tämä onkin järkevää, jos haluaa välttää turhien sähköpostien golfaamisen häiritsemistä. Sitten akku olikin lopussa.
Löysin toimistolta Remy Martinin, otin pitkähkön neuvoa-antavan ja tutkailin tilannettani. Kello oli yhdeksän illalla, minulla oli seuraavana päivänä kolumnin palautuspäivä ja kolme kokousta. Läppärini sisältöä en välttämättä tarvitsisi näistä viimeisessä eli Pokeriyhdistyksen kokouksessa.
Soitin kellonajasta huolimatta pitkäaikaiselle tietokonetoimittajalleni eli Datatrion Esa Aaltoselle. Tällä kertaa olin tosin käynyt vieraissa eli Verkkokauppa.comissa. Hän kertoi, että ostamaani Sonya korjaa valtuutettuna vain Infocare, joka aukeaa aamulla. Olisin toki voinut muistaa tämän ihan itse, koska olin samaa rakkinetta käyttänyt takuukorjauksessa jo aiemminkin samassa paikassa.
Aamuhämärissä otin taksin Kampista kohti Kehä Kolmosta kone kainalossa. Infocaren deskillä kerroin, että en ollut varma, onko koneessani takuuaikaa jäljellä vai ei, mutta joka tapauksessa haluaisin sen toimivan heti. Raha ei ole ongelma. Hehän voisivat tarkistaa, onko koneessa vielä takuuaikaa. Kuittia ostosta minulla ei ollut mukana, kuten ei edelliselläkään kerralla. Mutta heidän tiedostoistaanhan se varmaan löytyy?
Minulle kerrottiin, että huoltoarvion saa nopeasti, jos maksaa ekstraa. Kuntoon odottaessa ei pysty. Totesin, että otan nopean ja maksullisen arvion sitten, ja palasin taksille, kun asiakaspalvelija lähti läppärin kanssa viemään sitä huoltomiehille.
Sainkin yhdeltätoista viestin, jossa laitteen alustavaksi korjausarvioksi annettiin 1188,03 euroa. En nähnyt kovin valoisaksi korjauttaa uutena 1200 euroa pari vuotta sitten maksanutta laitetta, varsinkin kun nyt oli jo liian myöhäistä tälle päivälle. Soitin Esalle, että jospa hän kävisi lunastamassa laitteen pois ja tilaisi minulle seuraavaksi päiväksi uuden ja kopioisi vanhan sisällön sitten siihen.
Näin tapahtuikin. Vanhaa laitetta hetken tutkiskeltuaan Esa soitti minulle ja arveli, että takuuajalla voitiin vielä hyvin olla. Olisiko minulla vielä kuittia tallella? Lupailin etsiä joku kaunis päivä.
Asia hoitui lopulta, kun Esa törmäsi kahvilla kirjanpitäjääni, joka asiasta kuultuaan kaivoikin kuitin ja toimitti sen Datatrioon. Oma kuitintoimittamisprojektini oli aloittamista vaille valmis.
Aaltonen soitti Sonylle ja selitti tilanteen. Kone haettiin pois ja palautettiin puolitoista viikkoa myöhemmin korjattuna. Palautuslapussa on rasti ruudussa ”muu Cable reseted”.
Esa arvioi kysyttyäni, että näppärältä pojalta on hyvinkin voinut mennä operaatioon puoli tuntia. Täyden tunnin laskuttamistakaan hän ei olisi pitänyt kohtuuttomana.
Nyt arvailen: Jos olisin hyväksynyt huollon, Infocare olisi varmaan vaihtanut jonkun toimivan osan uuteen – tai ollut vaihtavinaan. Kukaan ei olisi koskaan sanonut, että takuu on voimassa. Minä olisin siis maksanut kymmenkertaisen ylihinnan sellaisen koneen korjauksesta, jossa oli takuu vielä päällä. En varmasti olisi koskaan kaivanut esille ostokuittia.
Syytän tässä itseäni. Jos hurauttaa taksilla paikalle ja ilmoittaa maksavansa mitä hyvänsä, että tietokone tulisi nopeasti kuntoon, voi hyvin joutua maksamaan juuri mitä hyvänsä. Minä olin valmis maksamaan paljon, mutta en ollut edes ajatellut mahdollisuutta tulla täysin kusetetuksi.
Asioin tällä metodilla tuntemieni toimijoiden kanssa muillakin aloilla, joista en ymmärrä mitään. Kerran halusin ostaa kaverini auton, ja sanoin, että ostan sen, hän voi kertoa hinnan. Tiesin, että hän vaihtaa Cadillacinsa uudempaan pippelinpidentäjään joka tapauksessa jossain vaiheessa. Olin jälkikäteen hyvin tyytyväinen kauppaan.
Näin ei voi toimia Infocaren ja kaltaistensa kanssa. Toivottavasti joku kääntää tämän japaniksi ja toimittaa Kazuo Hiraille, joka etsii jonkun vähemmän kusettavan operaattorin Sonylle Suomeen. Odotellessa en Sonyyn tai muuhunkaan härpättimeen, mitä korjaa vain Infocare, tosiaan koske.
Lisäksi opin, että vieraissa käynti toki tuo jännitystä elämään, mutta sisältää myös merkittäviä riskejä. Uudessa läppärissäni on Esan suosittelemana takuu, että jos kone laukeaa, on kotonani seuraavana arkipäivänä osaava tietokonekorjaaja ihmettelemässä. Minä vihaan jatkossakin tietokoneita, mutta ensi kerralla stressaan vähemmän sen laukeamista. Koska laukeavathan ne perkeleet kaikki ennen pitkää.
Tietokonesuhteissa ajattelin pysyä jatkossa uskollisena.
P.S. Voisinkohan mahdollisesti tehdä seuraavalla kerralla sotaveteraanisäätiön paperit jo muutaman päivän ennen kokousta ja valmistautua muihinkin tilaisuuksiin aiemmin kuin aivan kalkkiviivoilla? Vastaava kysymys lienee, että voittaako Suomi jalkapallon maailmanmestaruuden Qatarissa tai joissain muissa kisoissa.
