Sijoitus- ja rahapelialan messut muistuttavat kovasti toisiaan. Muilla en ole käynytkään. Merkittävin ero on, että sijoitusmessuilla esittelijät eivät ole kännissä vielä päiväsaikaan ja iso osa vierailijoistakin on selvin päin.
Ensimmäiset messuni, joilla vierailin, olivat sijoitusmessut 1987. Ostin Helsingin Suomalaisen Säästöpankin nousevalta tähdeltä eli meklariharjoittelija adMinisterilta Nokian osto-optioita. Ostajien jono oli pitkä ja kaikki halukkaat eivät saaneet.
Varhainen spekulantti option nappaa.
Tosin adMinisteri kertoi pankin yrittävän ostaa lisää osakkeita, joten huomennakin voisi mahdollisesti saada optioita ja näin myös kävi. Ne olivat kuitenkin korkeammalla lunastushinnalla ja en uskaltanut enää kopata.
Nuo optiot osti pankin asiakas ja voittoa tuli kaikki 700 markkaa. Ennen optioiden erääntymistä tuli Black Monday ja optiot erääntyivät arvottomina. Mie voitin ja sijoittaja hävisi.
Nollasummapelit kuten optiokauppa ja pokeri ovat kivoja.
Pankkikin otti pataan, vaikka optiopreemiot saivat. Taisivat jäädä osakkeet syliin, eikä pankki pysynyt pystyssä tarpeeksi pitkään nähdäkseen Nokian nousun ja uhon.
Seuraavana vuonna eli 1988 olinkin sijoitusmessuilla Dipolissa deskin toisella puolella Suomalaisen Säästöpankin vihreä rusetti kaulassa myymässä korotonta kuulaluottoa. Rusetti on vielä tallella.
Laina oli tosin koroton vain loppuvuoden. Aika monella miljoonalla vanha torimyyjä, silloinen nuori sijoitusneuvoja kuulaluottoja eli bullet-tyyppisiä (=kerralla maksettavia) sijoituslainoja messuväelle kauppasi.
Vanhemmat tieteenharjoittajat muistavat HSSp:n mainoksen: “Ota laina ja osta kuulia (=osakkeita). Kun kuulat lisääntyvät, maksa kuulilla laina ja korot pois ja vielä jää kuulia”. Osalle luoton ottajista kävi niin, että kuulat osoittautuivat mahoiksi eivätkä lisääntyneet vaan päinvastoin kuularivit rupesivat vanhetessaan harvenemaan. Laina piti kuitenkin maksaa pois. Tähän tarvittavat kuulat piti sitten kaivaa jostakin, jos pystyi. Ihan kaikki eivät 1990-luvun alussa pystyneet.
Minun kuulaluottoni (otin toki itsekin, put your money where your mouth is) konvertoitiin myöhemmin luotolliseksi shekkitiliksi luottoraja lähtiessä pohjassa ja sitten Kansallis-Osake-Pankin ja Meritan kautta nykyiseksi Nordean tiliksi. Saatan olla viimeinen, jolla on periaatteessa kuulaluotto vielä maksamatta ellei se ole jo luottotappioksi kirjattu.
Olin viimeisen kerran esittelijänä vuonna 1989 Katajanokan Wanhassa Satamassa. Pankki myi tuolloin ensimmäisenä pankkina Suomessa kansainvälisiä rahastoja.
Tämä oli yhden kollegani projekti. Hän piti messuilla esitelmän, jonka ydinsisältö oli, että kaikkia munia ei kannata pitää yhdessä korissa. Eli toisin sanoen osa kannattaa sijoittaa meidän myymiimme rahastoihin.
Seurasin kuivahkoa kalvoshowta, kun vieressä seisonut kuiskasi kaverilleen: ”Tuo jätkä ei kyllä hänen munaansa laita mihinkään koriin.”
Ystävällisenä ihmisenä kerroin tästä kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan, ja lisäksi esitelmöijälle itselleen, joka oli ainoana sitä mieltä, että juttu ei ollut hauska.
Itse noudatin tuolloin sijoitusstrategiaa, jossa sijoitin munat pääasiassa yhteen koriin kerrallaan. Tuota koria sitten yritin vahtia mahdollisimman tarkasti. Jos kori ei enää miellyttänyt, vaihdoin koria. Samaa strategiaa voi soveltaa muillakin elämänalueilla.
Pankilla oli Hesarin etusivu kokonaan mainostamassa pelkästään näitä rahastoja ja oli toki maksavinaan palkkaa mm. minulle ja kollegalleni. Me sitten puolestamme olimme tekevinämme töitä.
Messupaikatkin ovat perinteisesti alalla kuin alalla törkeän ylihintaisia. Messuille vaan on pakko mennä, ”kun muutkin menevät”. Messujen järjestäjä kiittää.
Käsittääkseni emme saaneet yhden yhtä rahastomerkintää. Jostain käsittämättömästä syystä pankki tosiaan meni myöhemmin nurin. Tosin aavistuksen epäonnistunut rahastokampanja ei ollut kuin yksi kuula isossa kuulameressä.
Pankki oli jo tuolloin käytännössä selvitystilakypsä. Jos Hessun pankille olisi tehty EKP:n herkkyysanalyysi, pankin tase olisi kestänyt kolmenkymmenen prosentin kiinteistöjen hinnan nousun. Tämä ei sitten toteutunut, vaan 1989-1993 asuntojen hinnat Helsingissä puoliintuivat ja rakennusoikeuden (eli tonttien) arvo meni kymmenesosaan. Onneksi kiinteistöjen hinnat arvoalueilla eivät voi laskea.
Esimieheni eli osastopäällikkömme oli luultavasti selvillä pankin tilanteesta ja kannatti hyvin tiukkaa kulukuria – kuten oikein olikin. Muistan hyvin, kun hän sanoi rahaston messuilla olleelle lontoolaiselle edustajalle ”Do you mind walking to your hotel?” Luultavasti majoitus ja liikuttaminen olivat pankkimme vastuulla.
Liituraitamies hymyili väkinäisesti ja vastasi ”I am looking forward to it”. Vaikutti siltä, että taksitolppaa pitemmälle ei ollut juuri tullut tavallisesti käveltyä.
Käväisin opintovapaalla alkuvuoden 1990 Floridassa ja palattuani huomasin kuulieni puoliintuneen ja minut pian siirretyn osakedeskistä suurasiakasosastolle uudestaan. Tämä osasto ei tosin hoitanut salkkuja ja välittänyt osakkeita vaan lähinnä peri velkoja.
Kolminumeroinen määrä realisoituja asuntoja myöhemmin jätin palkkatyöt lopullisesti. Kuulia oli sen verran vähän jäljellä, että täytyi siirtyä omaisuudenhoitoyrittämisen ihmeelliseen maailmaan, että olisi edes mahdollisuus saada luotot hoidettua.
Mummillakaan ei ollut enää lisää obligaatioita velkojeni vakuudeksi pantattaviksi. Vanhempien ainoa sijoitusyksiö oli jo minulla kanissa. Tosin olisihan se ollut kiva hetken pitempään jatkaa pankissa ja vielä muutaman perheen asunto panttihuutokauppaan saatella.
Kaikki pankit, joissa olen ollut töissä, ovat menneet nurin. Onneksi olen ollut vain yhdessä
Luonnollisesti hoidin lainat (kuulaluotto ei ollut likikään ainoa eikä läheskään suurin) ja palautin vakuudet parin devalvaation jälkeen, kun pörssikurssit oikenivat. Selväähän oli, että näin kävisi. Lisäksi olen sunnuntaina syntynyt.
Jostain kumman syystä äitini sanoi kuultuaan pokeriammattilaiseksi siirtymisestäni, että ”se on vähäriskisintä mitä hän on havainnut minun touhuavan”.
1990-luvun alussa nukuin kuitenkin välillä melko huonosti. Maailma on mennyt parempaan suuntaan. Tuolloin olivat minuutit pitkiä Hesarin kolahdusta odotellessa. Nyt voi yön pimeinä tunteina selailla tv-kanavia tai surffailla netissä.
Vanha seinätaulumme oli kun kävimme vielä aktiivista optiokauppaa:
Sijoita obligaatioihin ja nuku hyvin.
Sijoita osakkeisiin ja syö hyvin.
Sijoita optioihin ja ei nukuta eikä ole nälkä.
Tähän olisi voinut lisätä, että sijoita velkarahalla optioihin ja elämä ei tosiaan käy tylsäksi. Tätä tuli tehtyä jo 1980-luvulla. Sataprosenttisella velkarahalla ostimme vahvasti velkavivutetun sijoitusyhtiön (SP-Sijoituksen) optiotodistuksia. Hyppäsimme voitolla ulos ja Musta Juhani jäi muiden käteen.
Velkavipu pitää viriilinä.
P.S. Ensi viikolla kirjoitan Lontoon ICE Totally Gaming- ja London Affiliate Conference-messuista. Mukana mm. täydelliset nimilistat strippiklubeilla käyneistä ja housuilleen oksentaneista.
Listalta poistamista voi pyytää etukäteen lähettämällä purppuranvärisiä käyntikortteja erikseen sovittavan määrän.
P.P.S. Seuraavan arkistotimantin n.11 minuutin kohdalta löytyy HSSp:n nouseva tähti 80-luvulta.
