Kun diktaattorilla on sisäpoliittisia ongelmia, hän aika usein aloittaa sodan. Idi Aminille Tansaniaan hyökkääminen 1978 oli virhe, Vladimir Putinille Krimin valloittaminen 2014 ilmeisesti ei. Syksystä 2017 median ennennäkemättömästi mätkimä rahapelimonopoliyhtiömme Veikkauskin julisti sodan ulkomaalaisia vastaan tammikuussa 2019.
Olin viime viikolla Veikkauksen kutsumana webinaarissa ”Vastuuta ja vaikuttavaa viestintää”. Osallistuin ”Hyvä paha pelaaminen” studiokeskusteluun Veikkauksen varatoimitusjohtajan Velipekka Nummikosken, kulttuurin ja taiteen edunvalvojan KULTA ry:n pääsihteerin Rosa Meriläisen ja kokemusasiantuntija Jenna Mäkelän kanssa. Pidän tällaisten tilaisuuksien järjestämistä muuten ansiokkaana. Keskusteluista kasvokkain eriäviä näkemyksiäkin edustavien kesken on harvoin mitään merkittävää vahinkoa.
Verenpaineeni hivenen nousi, kun katsoin Veikkauksen strategia- ja edunvalvontajohtaja Jarmo Kumpulaisen ja yhteysjohtaja Hannu Kareisen meitä edeltäneen ”Vastuullinen rahapelaaminen ja hintalappu -shown”. Herroilla oli selkeä missio: Todistaa Veikkauksen aiheuttamien peliongelmien laskeneen, koska ulkomaalaiset aiheuttavat ongelmista entistä suuremman osan.
Tämä on hölynpölyä, sillä peliongelmat saadaan hyvään alkuun Veikkauksen pönkittämässä kotimaan rahapelimyönteisessä kulttuurissa kaupoissa, kioskeissa ja mediassa. Se mihin viimeiset rahat sitten pelataan, on peliongelman perspektiivistä merkityksetöntä. Toki sillä on väliä, kuka ongelmapelaajan viimeiset rahat saa.
Eilen julkaistiin Suomalaisten rahapelaaminen 2019 -raportin uusin osa, josta poimin käyrän, mistä näkyy missä suomalaiset ovat rahapelejä pelanneet.
|
|
”Vastaajista kuusi prosenttia oli pelannut vähintään yhtä muun tarjoajan rahapeliä internetissä”.
Lähes kaikki (98 %) ulkomaille pelanneet olivat huitoneet myös Veikkaukselle. Tästä voinee päätellä, että pyöreästi kaikki kotimaiset peliongelmaiset ovat ensin lotonneet, pelanneet mummorullaa tai jotain vastaavaa ja vasta sitten löytäneet ulkomaalaiset pelintarjoajat. Onko oikea syyllinen narkkarin riippuvuuteen ensimmäisen piikin hyväksi kehunut vai viimeisen fixin Thor-verkossa myynyt?
Tähän kuvaajaan jättäminen antaisi ulkomaalaisten uhasta liian pliisun kuvan. Veikkauksen ”digikate” (=nettipelien tuotot) oli viime vuonna 537 miljoonaa ja ulkomaille (Ahvenanmaa on veikkauskielessä ulkomaa) pelattiin eri arvioiden mukaan kolmisen sataa miljoonaa. Veikkauksen markkinaosuus internetin ihmeellisessä maailmassa olisi tämän mukaan siis suuruusluokkaa 65 prosenttia.
Tämä markkinaosuus laskee vääjäämättä niin kauan kuin Veikkaus tarjoaa verkossa huonompaa kamaa kuin kilpailijansa. Kaavaillut maksublokit vain heikentäisivät Veikan markkinaosuutta entisestään. Ne eivät vain toimi Veikkausperheen himoitsemalla tavalla.
Eivät blokit toki suoraan markkinaosuutta nakertaisi, mutta kun Veikkauksen regulaatiota niiden tullessa varmasti kiristetään, huomaamme pian oltavan alle viidenkymmenen prosentin valtionosuudessa. Ellemme ole siellä jo nyt, tällaisiinkin arvioihin olen törmännyt.
Ulkomaalaisia tullaan syyttämään entistä enemmän
On aika helppo ennustus, että kun jatkossa ulkomaille pelataan entistä suurempi osuus nettipeleistä, Veikkaus entistä ahkerammin toistaa mantraansa ”ulkomaalaisten aiheuttamista peliongelmista”. Jos maksublokit tulevat, ja kun ne eivät toimi, vaaditaan epäilemättä entistä tiukempia toimia ulkomaalaisia pelintarjoajia kohtaan.
Mitä rahapelijärjestelmälle pitäisi tehdä?
Tämä kysyttiin studiokeskustelussa ja totesin kysymyksen olevan helppo. Jos siis tarkastellaan puhtaasti rahapeliongelman kannalta.
Katkaistaan veikkaushäviövarojen ja Veikkauksen edunsaajien napanuora. Tämän jälkeen olisi mahdollisuus siirtyä rehelliseen julkiseen rahapelikeskusteluun, jossa laitetaan toiseen vaakakuppiin raha ja toiseen peliongelmat mukaan lukien niiden tuomat yhteiskunnalliset kustannukset.
Lopetetaan kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla tapahtuva rahapelien tuputtaminen kaikille. Samaten lopetetaan loton ja vastaavien mainostaminen harmittomina haaveilupeleinä. Toki lottoon on vaikeampi jäädä koukkuun kuin nykyaikaisiin superkoukuttaviin rahapeliautomaatteihin, mutta lottoonkin voi hävitä kaikki rahansa.
Tuupataan mummorullat pelisaleihin, eli sinne minne kuuluvatkin ja missä ne kaikissa sivistysvaltioissa ovat. Ei niitä ole järkeä kokonaan kieltääkään, mutta laittomien automaattien torjunnassa luotan enemmän Suomen kuin Ruotsin poliisiin.
Otetaan käyttöön nettipeleille lisenssijärjestelmä, jossa Veikkaus pääsee tarjoamaan pelejään online- pääkilpailijoidensa kanssa samoilla ehdoilla. Tämäkin vuotaisi, mutta jättäisi virallisille ja valvotuille toimijoille suuremman markkinaosuuden kuin nykyinen. Ja tarjoaisi Veikkaukselle Suomessa ylivoimaisen brändinsä ansiosta paremmat mahdollisuudet kasvattaa markkinaosuuttaan nettipeleissä kuin nykyinen malli. Myönsin olevan kykyjeni ulkopuolella ratkaista lisenssijärjestelmän oikea regulaation taso = sellainen, jossa systeemin haitat per lisenssitoimijoiden markkinaosuus on mahdollisimman pieni luku. Numppi selitti taas, että lisenssijärjestelmän mukana tulevat automaattisesti blokit, mikä on sikäli tavanomaista viekkauskieltä, että ei juuri logiikkaa. Kun blokit eivät toimi monopolissa, eivät ne toimi lisenssijärjestelmässäkään.
Peliongelmaisille mahdollisuus päästä halutessaan välittömästi katkolla. Kokemusteni mukaan vain totaalikieltäytyminen toimii alan miehillä ja naisilla. Miten tämä olisi viisainta organisoida, jätän pätevien haittatyöntekijöittemme pohdittavaksi. Melko selkeää on, että ei ainakaan toiminnan rahoitus veikkaushäviövaroihin linkitettynä. Kannustimilla on väliä, vaikka osa toimijoista olisi liikkeellä pelkästään hyväntekemistarkoituksessa.
Ymmärrän hyvin, että julkinen sektori tarvitsee kipeästi tuloja. Siksi rahapelituotot olisikin fiksua ja rehellistä siirtää suoraan valtion budjettiin. Tarpeelliset kolmannen sektorin toiminnot sitten kilpailisivat julkisesta rahoituksesta muiden hyvinvointivaltion toimintojen kanssa. Eikä olisi enää tarpeen Museoliiton ottaa kantaa, miten rahapelit Suomessa pitäisi järjestää.
Poliittisiin realiteetteihin perehtyneenä tajuan, että mitään näistä ei toteudu helpolla. Poliittisesti passiivisia peliongelmaisia tai niistä välittäviä on liian vähän ja vaikutusvaltaisia Veikkauksen edunsaajia sekä vuosikymmenten varrella veikkaustotuudet purematta niellyttä kansaa aivan liikaa.
P.S. Luin eilen myös Pohjoismaisten rahapelivaltionyhtiöiden tehokkuudesta tehdyn tutkimuksen. Sen mukaan Veikkaus tuottaa pohjoismaisessa vertailussa rahaa ihan hyvillä tehoilla, mm. koska hajasijoitetut mummorullat ovat melko vähän työvoimaa vaativia.
Ajattelin kääntää osan johtopäätöksistä, joissa todetaan Pohjoismaissa rahapeleissä tuottojen olevan tärkeämpiä kuin yhteiskunnalle aiheutetut haitat. Mutta aikapula yllätti ja jäi copypasteksi englannista:
While the Nordic countries are strongly committed to advancing public health, in the case of gambling the proceeds seem to outweigh the harm to the population. The Finnish Lotteries Act states that a gambling monopoly is justifiable to prevent and reduce gambling-related harm, but such legal justification does not appear to be in line with the economic realities of raising profit for society. The proceeds from gambling in Finland do not necessarily benefit the geographical areas from which they are collected (Roukka & Salonen, 2019). Moreover, Finnish EGMs are disproportionally placed in poor neighbourhoods (Raisamo et al., 2019).
Thus, it is questionable whether Nordic ideals of equal and fair society are been advanced through gambling, even though the proceeds are in many cases allocated to “good causes”.
Much of the Nordic gambling profit also derives either from a very small number of gamblers (Salonen et al., 2019) or from highly addictive gambling forms such as EGMs and players who have issues with their gambling (Public Health Agency of Sweden, 2019).
What was not shown in this kind of efficiency analysis is that responsible gambling policies would otherwise have any impact on revenue collection. Other commentators before us have claimed that “responsible gambling” practices appear to be ineffective and to serve the fiscal interests of governments (Adams, 2020; Cassidy et al., 2013; Hancock & Smith, 2017; Livingstone, 2020). A profit or efficiency-driven approach to gambling is not in line with decreasing gambling harm within populations. Instead, the efficiency of any company is, of necessity, measured in such a manner that the role of responsible gambling offer is either negligible or cannot be shown at all.
