Senja Larsenin ”Veikkauskratia” on kova työnäyte rahapelitaustattomalta toimittajalta. Kirja on ruotinut Veikkausperheen hallitseman suomalaisen rahapelipolitiikan sen verran huolellisesti, että kuukausipalkkaiset hyväntekijät yrittänevät vaieta sen kuoliaaksi. Jos kirjan lukemisen jälkeen joku vielä luulee Suomen rahapelimonopolin suojelevan jotain muuta kuin normaalin budjettitarkastelun ulkopuolisia rahojaan, suosittelen lämpimästi sisälukukurssia.
Valitettavasti luulen käyvän niin, että Veikkauskratian lukevat lähinnä ne, joiden sitä ei enää tarvitse lukea. Jos on seurannut aktiivisesti suomalaista rahapelirähinöintiä twitterissä, kirja ei sisällä varsinaisia uusia paljastuksia. Mutta opus kokoaa muutaman vuoden VeikkausGatet kompaktiksi ja selventäväksi paketiksi.
Ja kuten pelkäsinkin, samanmielisiäkin on perinteiseen suomalaiseen tyyliin keskittynyt kirjaa tarkastellessaan enimmäkseen pilkunnussintaan. Peliongelmien haittojen kustannusten arviointi tuhanneksi euroksi suomalaista veronmaksajaa kohti voi olla yläkanttiinkin arvioitu. Mutta kaksi asiaa on varmaa: Veikkausperhe tekee parhaansa, ettei kustannuksia virallisesti koskaan tutkittaisi. Ja jos joutuu niitä arvioimaan, pyrkii laskemaan ne alakanttiin.
Roger Wessman sanoi kirja-arviossaan ”Veikkauskratia-kirja esittää hyviä kysymyksiä, mutta vastauksiin jää merkittäviä aukkoja”, että kirjan perusteella on kuitenkin hyvin vaikeaa muodostaa käsitystä siitä, kuinka suuri rasite peliongelmat ovat julkiselle taloudelle. Jos kirjassa kerrottaisiin varma luku peliongelman yhteiskunnallisista kustannuksista, tarkoittaisi se kirjassa puhuttavan paskaa.
Peliongelmahaittojen rahallinen arvo on hyvin vaikeasti laskettava asia, jota Suomessa on aktiivisesti pyritty olemaan estimoimatta. Sen, että sitä ei tosiaan ole edes yritetty arvioida, kertoo logiikkaa vähääkään ymmärtävälle systeemin olevan mädän. Olen varma, että itsemurhista aika iso osa johtuu peliongelmista. En kuitenkaan tiedä lukua, koska tätä ei tilastoida. Mutta tunnen monta sekä itsemurhaa menestyksellä että vähän huonommalla tuurilla yrittänyttä peliongelmaista.
Synkkää on, että valtaosa ihmisistä ei todellakaan näe peliongelmaa sairautena, jota Suomessa on yritetty vuosikymmeniä pahentaa kulloistenkin poliitikkojen parhaan kyvyn mukaan.
Viime viikollakin sain korvasyöpää, kun kuulin yleisesti sijoittajien keskuudessa täysipäisen maineessa olevalta aikuiselta mieheltä, että hän ei usko narratiiviin peliongelman yhteiskunnallisesta vahingollisuudesta. Kuulosti pelottavasti uskonnolliselta vakaumukselta. Pelkään pahoin, että tähän ei auta Senjan kirjan pakkoluetuttaminenkaan, mitä kuitenkin aion yrittää.
Yleisestä asenteesta peliongelmaisiin kertoi tänään Petteri Järvisen twiitti: ”Jos Jenna Mäkelä pelasi 300 000 euroa neljässä vuodessa, hän ei ollut yhteiskunnan vähäosaisia vaan hyväosainen, joka kärsi peliriippuvuudesta”. En ehtinyt tutkia, onko Petteri aiheesta pihalla kuin porokoira, vai kuuluuko hänkin Veikkausperheeseen. Ainakaan hän ei ole lukenut Jennan koskettavaa kirjaa peliongelmastaan. Sekä ”Veikkauskratian” että ”Kun pelihimo ottaa vallan” lukeminen olisi ansiokkaalle OneCoin-kriitikolle varmasti sivistävää.
Satunnainen kolumnin lukija ei välttämättä näe yhteyttä Veikkauskratian ja sijoittamisen kanssa. Mutta ainakin hallensilta on olemassa: Useimmat osakesijoittajat lienevät törmänneet väitteeseen, jonka mukaan lottoaminen ei ole sijoittamista, vaan aivan eri asia kuin osakesijoittaminen. Väite on absurdi, koska kaikki rahan käyttäminen on sijoittamista.
Lottoon käytettyjä rahoja on hyvin relevanttia verrata osakkeilla spekulointiin, koska molemmissa muunnetaan nykyrahaa tulevaisuuden rahaksi. Osakemarkkinoilla raha vähän pidemmällä aikavälillä kasaantuu isommaksi rahaksi ja lotossa taas supistuu pienemmäksi rahaksi.
Ymmärrettävistä syistä lottorahojen saamapuolella olevat ovat haluttomia esittelemään näitä vertauksia. Eivätkä halua muidenkaan niitä esittävän. Sen sijaan he mainostavat loton olevan täysin harmiton peli, mikä sekin on ”kuu on juustoa” -tason väite. Lottoonkin voi hävitä kaikki rahansa, ja monet ovat niin tehneetkin. Näitä tarinoita ei lehdistö hehkuta, toisin kuin siilinjärveläisiä eurolottoajia.
Rahapelisivistymättömän kannattaa aloittaa kirjan lukeminen luvusta 10 ”Veikkausfaktat”. Siitä on listattu niitä valheita, mitä meille on Veikkausperheen toimesta syötetty 1940-luvulta alkaen. Esimerkiksi ”Mainonta kasvoi Ruotsissa lisenssijärjestelmän myötä” on todennäköisesti valtavirtakäsitys, koska niin se Suomessa uutisoitiin. Vaikka oikeasti markkinoinnin määrä putosi merkittävästi, kun viranomaiset saivat työvälineet puuttua markkinointiin.
Kirja loppuu Hikipedian kuvaukseen Veikkauksesta, joka on puhdasta neroutta. Ja vaatinut paljon asiantuntemusta.
Senja poliittisesti korrektina persoonana oli jättänyt Hikipedian viihdyttävimmän virkkeen kirjasta pois:
”Sanonnan mukaan sen lauluja laulat, jonka hulppeasta vieraanvaraisuudesta Saariselän Lottomajalla ja Kirkkonummen Meripotilla nautit”.
Kannattaako sijoittajien märehtiä mitään Veikkauskratiaa?
Osakesijoittajien intresseissä on yhteiskuntarauhan säilyminen. Tulo- ja varallisuuserojen kasvu johtaa perinteisesti ainakin jonkinlaisiin mellakoihin. Jopa maailman suuruusluokkaa pienimpien tulo- ja varallisuuserojen maassa Suomessa jotkut piripäät välillä mellakoivat, kun hallitus ei suostu jakamaan velkarahalla ilmaista piriä kaikille.
Nykyinen nollakorkoympäristö johtaa vääjäämättä varallisuuserojen kasvuun, koska pankista saavat nollakorolla rahaa lähinnä ne, jotka tarvitsevat sitä varallisuutensa eivätkä kulutuksensa kasvattamiseen. Osakesijoittajat kuuluvat tähän ryhmään, jolla on pääsy nollakorkoiseen velkarahaan ja joiden varallisuus edes puolivaloilla hoidettuna vääjäämättä kasvaa.
Mediaanipeliongelmainen taas häviää kaikki omansa ja muilta lainaamaan ja varastamaan pystyvänsä rahat. Tämä lisää varallisuuseroja, koska prosessissa menee miinukselle sekä moni peluri että läheinen. Tälle kehitykselle – toisin kuin nollakoroille – hallitus voisi oikeasti tehdä jotakin. Mutta mikään Suomen hallitus ei ole koskaan halunnut, koska yleishyödyttömissä järjestöissä on liian näppäriä suojatyöpaikkoja tarjolla valitsematta jääneille puolueaktiiveille. Ja tämän nerokkaan ikiliikkujan pyörimiseen tarvitaan aina vain lisää peliongelmaisia, koska vanhoilta ovat kaikki rahat jo menneet.
Osakesijoittajien ei siis varsinaisesti kannattaisi edesauttaa peliongelmaistenkaan köyhtymistä. Meillä on ihan riittävästi murehtimista muidenkin köyhien järjestämissä tulevissa mellakoissa. Tuskin alamme kuitenkaan sijoittamaan huonommin, jotta varallisuuserot eivät kasvaisi. Mutta voimme vaikuttaa tulo- ja varallisuuseroihin olemalla tukematta Veikkauskratian tavoitteita.
Joten missään nimessä sijoittajan ei kannata äänestää yhtäkään Veikkausperheen jäsentä mihinkään tehtävään.
Veikkausperheeläiset tunnistaa siitä, että ne kysyttäessä väittävät Suomen rahapelimonopolin suojelevan peliongelmaisia. Kaikki vähänkin rahapelisivistyneet tietävät tämän puhtaaksi valheeksi. Koko veikkaushimmeli on rakennettu pelkästään rahan takia.
Lukekaa Senja Larsenin kirja, ja tulkaa vasta sitten väittämään vastaan.
P.S. Petteri Järvinen tosiaan vastasi rivoimmasta twiitistä peliongelmaisten suhteen, mitä olen vähään aikaan nähnyt. Mutta pisteet rehellisyydestä: Näin valtaosa kansasta on opetettu ajattelemaan, mutta tietää ajatuksen poliittisesti epäkorrektiksi, joten vaikenevat. Järvinen taas kertoi rehellisesti oman näkemyksensä.
P.P.S. Jos jotain kirjasta vähän karsastin, niin suomalaisten rahapelitutkijoiden ainakin osittainen leimaaminen Veikkausperheen kätyreiksi. Olen lukenut kaikki käsiini saamat suomalaiset rahapelitutkimukset vuodesta 2008, ja olen hämmästellyt kovasti, miten useimmissa niistä purraan ruokkivaa kättä ihan surutta.
Toki on meillä tutkijoina sujuvasti veikkauskieltä laulaviakin. Tämä kuitenkin on lauritsalalaisen moraalifilosofian mukaan enemmän järjestelmästä kuin yksilöistä johtuvaa. On itsestään selvää, että jos peliongelmatutkimuksen rahat tulevat veikkaushäviövaroista, ei se varsinaisesti kannusta tutkijoita radikaaleihin ulostuloihin peliongelman ehkäisemiseksi tai Veikkauskratian puhdistamiseksi. Tästä huolimatta jotkut tosiaan niin tekevät.
