Veikkausperhe on saanut rivinsä melko suoriksi ja maanantain MOT:n ”Veikkaus – puheet vastaan teot” jälkeen on päätetty radiohiljaisuudesta. Veikkausperheen patriarkkana olisin antanut saman määräyksen. Kun vastuuministeri kertoo odottavansa selvitystä, on erittäin hyvä hetki vaieta ja keskittyä selvityksen laatimiseen ja selitysten keksimiseen.
Tytti Tuppurainen onkin omistajaohjausministeriytensä alkutaipaleella vaikuttanut fiksummalta kuin edeltäjänsä Sirpa Paatero. Hän ei ole siis ainakaan vielä sanonut mitään hölmöä, eikä antanut ymmärtää, että peliongelmaisten kohtalo ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos aihe on vähänkin vieras, kannattaakin yleensä perehtyä asiaan ennen kuin ottaa vahvoja kantoja.
Esimerkiksi mie aikoinani vastustin omahan tulemista Helsingin kasinolle. Tosin kun se tästä huolimatta ilmoitettiin tulevaksi, kävin kahden viikon opintoreissulla Ranskassa, ennen kuin Casino Rayssä alettiin jakaa neljää korttia kaikille. Vastustin jälkikäteen tarkastellen lähinnä tietämättömyyttäni ja muutosvastarintaisuuttani.
Yksityisessä yritystoiminnassa kun ajaudutaan ongelmiin, ammutaan aluksi epäilty pari ja sitten ryhdytään toimenpiteisiin. Politiikassakin toimitaan usein näin. Antti Rinne erotti postisähläystensä seurauksena Sirpa Paateron, mutta tämä ei riittänyt keskustapuolueelle, vaan myös Rinteen päätä vaadittiin menestyksekkäästi vadille. Paaterokin kelpasi Sanna Marinin hallitukseen kuntaministeriksi, ja on varmasti paremmin tehtäviensä tasalla kuin kunta- ja omistajaohjausministerinä.
Kirjoitin jo syyskuussa, että yksityisellä sektorilla Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja olisi jo kaikkien silloisten paljastusten jälkeen vaihdettu. En ollut silloin vielä tullut ajatelleeksi, että ei-poliittinen Veikkauksen väki muodostaa merkittävän riskin koko Veikkausperheelle. Niin kauan kuin he pysyvät edunsaajina, he pysyvät systeemin mädännäisyydestä kiltisti hiljaa. Jos lähtö tulee, lähtöpakettiin on hankala kirjata ikuista vaitiolovelvollisuutta. Olen muuten havainnut monopolikriittisyyden ottavan ison loikan, kun monopoli ei olekaan enää työnantajana.
Eikä Veikkauksen johto ole edunsaajilleen maailman parhaaseen rahapelijärjestelmään syyllinen. Toki he nyt ovat jääneet vähän väritetyn totuuden kertomisesta ja hivenen niukasta arpajaislain kunnioittamisesta kiinni. Mutta sen lauluja laulat, kenen konjakkia juot.
Peliongelmaisuuden maksimoivan järjestelmämme ovat rakentaneet järjestelmästä hyötyneet ja hyötyvät poliitikot.
Veikkausperhe lakaisee rahapeliongelman maton alle
Ymmärsin jo kauan sitten, että peliongelmaisisten surullisista kohtaloista välittävät hyvin harvat. Yleinen näkemys on, että jos pelaamisesta tulee ongelma, se pitäisi yksinkertaisesti lopettaa. Tässä ollaan yhtä hyvin jäljillä kuin masturbaation kieltämisessä.
Mutta ihmettelen entistä vähemmän, miksi ihmiset eivät ymmärrä peliongelman olevan vakava sairaus. Kuulustelin nimittäin poikaani terveystiedon kokeeseen. Sivistyin oppikirjasta mm. siitä, että 80-luvun viralliset sukupuolitaudit (ja oikea vastaus terveystiedon kysymykseen) kuppa, tippuri, neekerisankkeri ja pehmeä sankkeri eivät juuri ole enää esillä.
Mutta ei ollut kyllä rahapeliongelmakaan. Nuuska- ja puhelinriippuvuudesta oli kyllä pitkät ja ansiokkaat analyysit. Kun en löytänyt mistään mainintaakaan rahapelaamisesta, oli pakko laittaa rauhoittuakseni nuuska huuleen. En siis vastusta nuuskavalistusta, enkä suosittele nuuskaa kuin tupakoitsijoille korvikkeeksi. Tarkoitukseni oli lähinnä vakuuttaa uudet lukijat siitä, että miulla on addiktioista muutakin kuin kirjoista luettua tietoa.
Itse asiassa ajattelin yllättää yleisön ja kirjoittaa tänään siitä, miten tumputus on vahingollista. Sitten luin rahapelihaittojen kokemusasiantuntija Leena Pihanurmelta ”Ihmisiä kuolee oman käden kautta rahapeliriippuvuuteen, mutta lääkärit eivät tammikuussa 2020 huolineet rahapeliongelmia riskitekijäksi itsemurhan ja masennuksen käypä hoito -suosituksiin”. Päätin, että kirjoitan pikaoppaan yhteen hönöimmistä pelaamistani pokeripeleistä eli tumputukseen joskus myöhemmin.
Miten veikkausperhe tarkalleen ottaen tämän saa aikaan, en tiedä. Olen tuntenut itsemurhan tehneitä ongelmapelaajia ja tunnen sitä yrittäneitä, joten tässä olisi hyvä hetki viritellä salaliittoteorioita.
Ehkä on kuitenkin parempi pitäytyä Leenan kannassa, jonka mukaan kyse on tietämättömyydestä.
Hönöydestä taas on kyse, jos kuvittelee, että kahdeksasta rahapeliautomaatista yhden poistaminen jotenkin vaikuttaisi rahapeliongelmaa helpottavasti. Tämähän on Veikkausperheen sanoma, eli ”Odotetaan toimenpiteiden vaikutusta”.
Rahapeliongelmaisia pitkään tarkkailleena sanoisin edelleen, että peliongelmaan auttaa hiekkahoidon ja totaalikieltäytymisen lisäksi lähinnä vain rahapelikulttuurimme muutos – ja tämäkin auttaa vain tulevia rahapelisukupolvia.
Jotta kulttuuria voitaisiin muuttaa, pitäisi veikkaushäviövarojen korvamerkitseminen lopettaa ja haamuseurat päästää lepäämään rauhassa. Asialliset toimijat kyllä löytävät rahoituksensa muualtakin kuin peliongelmaisten ottamista pikavipeistä.
Tämä taas vaatisi poliittista tahtoa, jota eduskunnassa ei vielä riittävästi ole. Mutta suhtaudun luottavaisesti 2030-lukuun. P.S.
Olin hyvin yllättynyt, kun tavanomaisista epäillyistä kukaan ei puolentoista viikon takaisen Sijoitustiedon kolumnini jälkeen syöksynyt twitteriin kertomaan, miten lotto on pelkkä harmiton haaveilupeli. Sitten tajusin: Niillä on yleinen kommentointikielto.
