Veikkauksen toimitusjohtajalle kenkää

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Kun pörssiyhtiöstä lähtee toimitusjohtaja muualle kuin eläkkeelle annetaan asiasta tiedote, jonka lukeminen vaatii suomi-pörssitiedote-suomi kielen osaamista.

Jos lähtijälle toivotetaan ”onnea uusiin haasteisiin”, tämän käännös on ”mulkku hylkäsi meidät”. Toimitusjohtaja on löytänyt omasta mielestään paremman paikan, ja hänen olisi haluttu jatkavan.

Jos tiedotteessa kerrotaan, että ”hallitus ja toimitusjohtaja ajautuivat strategiaerimielisyyksiin” tarkoittaa tämä sitä, että hallituksen puheenjohtaja ja toimari eivät ole olleet puheväleissä pitkään aikaan. Hallituksen mitta oli tullut täyteen ja kenkää tuli.

Irtisanominen on tapahtunut metodilla, jossa kokouksen jälkeen avainkortti ei enää sopinut yhtiön tiloihin ja tietokoneen sai luovuttaa turvaosaston valvonnassa.

Jos taas ”lähdöstä on sovittu täydessä yhteisymmärryksessä”, tarkoittaa tämä, että kenkää tuli, mutta puhevälit ovat kuitenkin säilyneet. Yhdessä on sovittu, että valehdellaan medialle, että ristiriitoja ei ollut.

Erotettavan toimitusjohtajan saa yleensä hiljaiseksi rahalla. Tosin varsin monella on omissa intresseissäänkin antaa vaikutelma, että ei tullut erotetuksi. Hallitus, jonka tehtäviin toimitusjohtajan valinta ja erottaminen kuuluvat taas ei halua julkisesti myöntää virhevalintaansa.

Minä suoritan laajaa oppimäärän pörssitiedotteiden lukemisessa. Aloitin opinnot vuonna 1986, ja jatkan yhä edelleen. Näin ollen kun luin eilen, että ” Veikkaus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kertoo, että toimitusjohtajan vaihdos on sovittu täydessä yhteisymmärryksessä Niemisen kanssa.” tiesin heti, että kenkää oli annettu, mutta puhevälit säilyneet.

En ole mitenkään ainoa kielitaitoinen, vaan tänään oli jo lehdistö kaivanut esiin todelliset syyt eron taustalla. Päivän HS:n tietojen mukaan ”Veikkauksen hallitus on ollut tyytymätön pelimonopolin johtamisjärjestelmiin ja toimitusjohtaja Niemisen työhön, joka on keskittynyt liikaa kansainvälisten suhteiden hoitoon”.

Alaa seuraavat ovat hyvin tienneet, että Veikkauksen operatiivisena johtajana on toiminut varatoimitusjohtaja Olli Sarekoski. Risto Nieminen on minunkin tietojeni mukaan keskittynyt enemmän kansainvälisen lottoliiton (World Lottery Association) puheenjohtajuuteen kuin varsinaiseen toimitusjohtajan likaiseen työhön.

Minussa herätti Veikkauksen ”strateginen” ja ”operatiivinen” johtoryhmä hilpeyttä jo aikaa sitten. Strategisessa oli toimitusjohtaja ja kuusi muuta. Operatiivisessa oli samat kuusi plus vielä seitsemän muuta. Kokoontuiko operatiivinen ensin ja sitten käskettiin seitsemän ulos ja Risto sisään, en tiedä.

Nyt Veikkaus etsii uutta toimitusjohtajaa. Minun veikkaukseni tosin on, että asia on jo päätetty, mutta nyt uutta ollaan hakevinaan. Taustalla lienee mielenkiintoinen vääntö, koska aiemmin demareilla ollut RAY on nyt kokoomuslaisen käsissä. Niemisellä oli jonkinlaista demaritaustaa, joten Sarekosken kokoomusliitännäisyydet ovat voineet olla rasite uutta toimitusjohtajaa valittaessa.

Paperillahan Veikkauksen hallitus tekee päätöksen liiketoiminnallisin perustein. Minä vähän ihmettelisin, jos ei oikea valintaprosessi menisi tai ole jo tehty poliittisilla lehmänkaupoilla.

Sama organisaatiorakenne on ollut aiemmin myös RAY:ssä. Sinikka Mönkäre antoi (sekavia) lausuntoja ja Janne Peräkylä hoiti operatiivisen johtamisen. Systeemi on ollut olemassa pitkään. Jo 80-luvun alussa naureskeltiin Lappeenrannassa paikallisen kansanedustajan Mauno Forsmanin nimitystä pajatsopäälliköksi. Rahapeliasioissa kansakoulunopettaja oli luultavasti yhtä hyvin kartalla kuin sähkömies tai lääkäri.

Nyt lyhyen ajan sisään vaihtuu toimitusjohtaja molemmissa isoissa monopolipeliyhtiöissä. PikkuPron sanoin on aika jännää nähdä, mikä tulee muuttumaan.

Veikkauksen suhteen olen siinä mielessä huolissani, että tietojeni mukaan Veikkaus luopui ulkomaille pelaamisen kieltolain lobbaamisesta jo vuosia sitten. Toivottavasti uusi toimitusjohtaja, kuka hän sitten tuleekaan olemaan, ei ota tätä omaksi virkatehtäväkseen.

Operatiivinen johtaminen on sinänsä raskasta puuhaa. Mieluummin minäkin edustan kuin olen tulosvastuussa kädet rasvassa. Olen ollut pari vuosikymmentä operatiivisessa vastuussa parissa sijoitusyhtiössä ja yhdessä säätiössä. Näistä on tullut runsaasti läikkiä kaljuun.

Joten Suvi-Anne Siimeksen on turha soitella. En ole käytössä Veikkauksen uudeksi toimitusjohtajaksi.

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää

Asuntopehtoori Espanjassa

Miika Vuorensola
29.9.2024
east Lue lisää