Pokerihuoneissa perinteisesti naisen paikka on miehen takana. Vegasissa ensimmäistä kertaa käydessäni 2002 ihastelin pariskuntia, joilla näytti olevan yhteistä historiaa takana viisi vuosikymmentä ja edelleen menevän hyvin. Mies pelasi ja nainen istui kiltisti takana katsomassa.
Helsingissä Chandra Khajurian vaimo toteuttaa tätä. Itse vähän ihmettelen, miten joku jaksaa istua mitään tekemättä tuntikausia ja vailla nähtävää kiinnostusta itse peliin. Heidän taloudelliseen tilanteeseensakaan Chandran peleillä ei ole käsittääkseni ole mitään merkitystä, joten jännittää tai tukea ei välttämättä tarvitsisi ainakaan taloudellisessa mielessä. Kiinteistöjä Lontoossa on riittävästi loppuelämän tarpeiksi, kävi peleissä miten hyvänsä.
Tällä reissulla olen törmännyt kahteen ilmiöön, joita en aiemmin ole bongannut. Toinen on noin 60v- pariskunta, jossa vaimo pelaa ja mies katsoo. Nainen ei tosin pelaa työkseen, rahat (joita vaikuttaisi olevan reippaasti) ovat jostain muualta.
Sen lisäksi high limit arealla on nuoria aasialaistaustaisia naisia, jotka pelaavat ja poikaystävä seuraa. Nämä typsyt pelaavat tiukkaa, varastavat potteja härskisti ja koppaavat keski-ikäisten amerikkalaisten säännöllisiä isoja bluffeja varsin heikoilla käsillä.
He ovat selvästi ammattipelaajia, jotka pärjäävät näissä peleissä hyvin. Itse asiassa heillä on paremmat mahdollisuudet menestyä, kuin vastaavan pelitaidon omaavilla miehillä. Keski-ikäiselle valkoiselle amerikkalaiselle miehelle tuntuu olevan pakkomielteenä naisten bluffaaminen. Lisäksi he eivät ole tajunneet, että nämä naisammattilaiset ovat tajunneet tämän.
Jos olisin nainen, pelaisin aluksi Bellagiossa täysin takaperoista pokeria. Löisin hyvät kädet ja sököttäisin osumat. Voittaisin lyömällä pieniä potteja ja maksamalla isoja. Näin tuntuvat toimivan myös naispuoliset orienttikollegani. Homma toimii, koska paikalliset eivät näköjään osaa adjustoida.
He ovat pokeripöytien kiintiönaisia. Kiintiöpaikan pokeripöydässä saa, kun on minimiostoon tarvittavat varat. Paikan säilyttää, jos pystyy pärjäämään peleissä tai hankkimaan tarvittavat varat muualta.
Juuri tämän kiintiöpaikkajärjestelmän takia pelaan pokeria työkseni. En viihdy organisaatioissa, joissa pomon tehdessä äkkipysähdyksen päät kolisevat takapuolen kohdalla. Kovapäisin etenee organisaatiossa ensimmäisenä.
Pokerissa saa juuri sellaisen paikan kuin ansaitsee. Poikkeuksena tietenkin Juha Helppi, joka on turnauksissa omasta mielestään epäonnekkaampi kuin muut ja Joni Jouhkimainen, joka on omastakin mielestään ollut keskimääräistä onnekkaampi.
Minun kiintiöpaikkani ei valitettavasti ole Bellagion Bobby’s Roomissa. Mutta en valita kohtaloani High Limit Areallakaan. Jokainen pelaa kykyjensä mukaan. Kymmenet tuhannet joutuvat repimään leipänsä irti vielä pienemmistä peleistä.
Naisten ajatusmaailmaan pääseminen ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini. Intohimoa ostoksiin ja innokkuutta muuttaa miesten mihinkään muuttumatonta ajatusmaailmaa on ollut kovin vaikea ymmärtää. Ilmiöiden olemassaolon tajuamiseenkin meni melko kauan.
Mutta haluaako enemmistö naisista oikeasti Anneli Jäätteenmäen tavoin kiintiönaiseksi? Minä en erityisesti haluaisi olla asemassa, johon olen päässyt pelkästään värkkini perusteella.
Ymmärrän, että Heidi Hautala kannattaa naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin ja muihin vastaaviin paikkoihin. Hän on varmasti omasta mielestään pätevä omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi.
Toisaalta jos omistaja-arvoista vähät välittävä nainen voidaan valita valtion sijoitusten ylimmäksi kaitsijaksi, voidaan toki kyseenalaistaa kiintiöiden välttämättömyys. Pätemättömiä naisia näköjään valitaan tehtäviin ihan ilman lakiin kirjoitettuja kiintiöitäkin.
Minun on vaikea hyväksyä ajatusta, että tehtäviin valitaan jollain muulla perusteella kuin pätevyydellä. Käytännössä toki näin toimitaan monissa organisaatiossa, mutta siihen sitten päälle vielä lakisääteiset kiintiöt?
Pokeripöydässä tasa-arvo toteutuu täysin. Naiset, jotka pärjäävät pelissä, pääsevät juuri siihen pöytään mihin eväät riittävät. Yrityksissä tasa-arvo toteutuu pikku hiljaa. Ei ainakaan yksityisillä yrityksillä ole varaa olla palkkaamatta tai ylentämättä päteviä naisia.
Yhtiöiden johto säilyy miesvaltaisena niin kauan kuin naiset asettavat miehiä enemmän perheen uran etusijalle. Jos pääsee 7,5 tunnin työpäivillä, kolmen vuoden hoitovapailla ja puolen vuoden vuorotteluvapailla ison yksikön tulosvastuulliseksi vetäjäksi tai pörssiyhtiön hallitukseen, täytyy olla melkoinen liiketalouden Phil Ivey.
Vaikka vastustan nais- ja muitakin kiintiöitä uskonnollisella fanaattisuudella, sekä useimmissa asioissa uskon markkinatalouteen, kannatan äitiyslomien sosialisointia. Tasa-arvo etenee, jos yritysten ei tarvitse kantaa äitiyslomien kustannuksia.
Nykyjärjestelmässä minä työnantajana valitsisin yhtä pätevistä hedelmällisessä iässä olevista miehestä ja naisesta miehen. Tämä siksi, että nainen tulee yritykselle kalliimmaksi. Näin oikeastikin toimitaan, enkä sitä yhtään ihmettele.
Pokerin kiintiönaiset osoittavat, että naiset ovat kaikkiin tehtäviin yhtä päteviä kuin miehet. Lisäksi he ovat paikkansa ansainneet omalla työllään ja osaamisellaan. Muilla perusteilla kiintiöpaikkoja haluavia pidän moraalisesti arveluttavina.
