Paljon puhutaan motivaatiosta. Vähemmän puhutaan siitä, että pelkän motivaation varaan ei kannattaisi laskea juuri mitään elämässä. Motivaatio tulee ja menee, on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Mitä järkeä on siinä, että se millä jalalla nousee sängystä määrittää päivämme kulkua? Tai siinä, että mieliala vaihteluineen määrittää saako tärkeän projektin valmiiksi ennen määräaikaa?
Jos asettaa elämässä mitään pelkän motivaation varaan, ottaa suuren epäonnistumisen riskin. Motivaatio voi olla hyvä apu aloittamisessa, mutta se, joka vie projektin maaliin asti on itsekuri. Itsekuri jatkaa siitä mihin motivaatio lopahtaa. Itsekuri on se salainen ainesosa, jonka avulla monet menestyvät tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvinvointivaltiossa pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että kaikilla on tasa-arvoiset oikeudet. Vähemmän puhutaan siitä mitä ovat meidän kaikkien vastuut. Vastuuntunto ja itsekuri liittyvät läheisesti toisiinsa.
Kuinka kestävällä pohjalla on se, että meillä on lain sallimissa rajoissa oikeus tehdä mitä haluamme, mutta samalla meidän ei tarvitse tehdä mitään, ellei huvita? Jos kukaan ei tekisi mitään, yhteiskunta lakkaisi toimimasta. Meidän kaikkien oikeudet ovat siis samalla meidän kaikkien vastuita ja kansalaiset toteuttavat noita toistensa oikeuksia ottamalla harteilleen vastuita. Jatkuva vastuiden kantaminen vaatii itsekuria. Vastuiden kantaminen tuo myös hyvinvointia, kun pääsee olemaan tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa.
Olen itse ollut elämäntilanteessa, jossa nautin massiivisesta määrästä erilaisia etuja, mutta en nimeksikään ottanut vastuuta mistään muusta kuin opintojeni nihkeästä etenemisestä. Itsekuri loisti poissaolollaan. Vapaudesta huolimatta en voinut olla täysin onnellinen. Jokin palanen puuttui yhtälöstä. Ehkä alitajuisesti tiesin, että tämä meno ei voisi jatkua ikuisesti ja vielä tulisi se päivä, kun vastuut kävelisivät vastaan. Näin siinä lopulta kävi, mutta näin jälkeenpäin tarkasteltuna se oli helpotus. On paljon helpompi elää ja hengittää, kun tietää kantavansa oman kortensa hyvinvointiyhteiskunnan kuhisevaan kekoon.
Koen vastuuntuntoa itseäni ja muita kohtaan. Näiden vastuiden täyttäminen edellyttää jatkuvaa itsekuria, jotta asiat pysyvät raiteillaan ja kehitys on nousujohteista. Ei voi olla säätilasta tai mielialasta kiinni annanko kaikkeni työlleni kahdeksan tunnin ajan päivässä, pysynkö budjetissa, noudatanko sijoitussuunnitelmaani, kirjoitanko lukijoilleni, huomioinko vaimoani ja muita läheisiäni, kehitänkö osaamistani. Itsekuria on helpompi harjoittaa, kun on vastuussa tekemisistään itselleen ja muille. Tekosyyt eivät auta silloin, kun tuloksia ei synny.
Itsekuri tukee vaurastumista
Sen lisäksi että itsekuri on yksi arvostetuimmista ominaisuuksista työelämässä, sen hallitseminen tukee vaurastumista myös muilla tavoin. Oman talouden seuranta, budjetin laatiminen ja siinä pysyminen on huomattavasti helpompaa, jos kaikki ei pohjaudu häilyvään motivaatioon, vaan systeemiä noudattaa tasaisen tappavasti mielialan aalloista välittämättä. Tällä tavoin voi välttää impulssiostokset ja luoda itselleen kuukausi toisensa jälkeen ylijäämäisen talouden. Oman talouden hallinta on ensimmäinen edellytys vaurastumiselle. Omaan kokemukseeni pohjautuen elämästä tulee paljon nautinnollisempaa, kun aina ei ole jouksemassa viimeisimpien trendien ja tarjousten perässä, vaan kuluttaa harkiten ja ennalta suunnitellen.
Oman talouden ylijäämä kannattaa sijoittaa, sillä käteinen on pitkällä aikavälillä varma häviäjä. Uutta rahaa luodaan nyt siihen tahtiin, että käteisen ostovoimalla ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä ilman suuria kolhuja. Sijoittamisen tukijalkana on hyvä olla harkittu sijoitussuunnitelma, jota jatkuvasti kehittämällä voi parantaa sijoitustuottojaan pitkäjänteisesti. Sijoitussuunnitelmassa pysyminen voi olla yllättävän haastavaa, kun markkinat riepottelevat sijoituksia suuntaan jos toiseenkin. Tällöin itsekurin rooli korostuu, kun tunteet uhkaavat ottaa ylivallan. Vain tunteet kurissa pitävä sijoittaja menestyy oikukkailla markkinoilla.
Luomalla itselleen systeemin oman talouden hallintaan ja sijoittamiseen – ja noudattamalla sitä kurinalaisesti – avaa itselleen mahdollisuuksien ikkunan todella vaurastua.
Hyvä uutinen: itsekuria voi oppia
Onneksi itsekurin lisääminen elämässä on opittavissa oleva taito siinä missä oman talouden hallinta ja pyöräilykin ovat. Kaikki lähtee nykytilanteen kartoittamisesta; on kerrankin rehellinen itselleen ja pysähtyy hetkeksi kysymään itseltään vaikeita ja kivuliaita kysymyksiä: mitä haluan elämältäni, millä osa-alueella voisin parantaa suoritustani, mitkä ovat sellaisia rutiinejani, jotka eivät vie minua eteenpäin elämässä?
Kun nykytilanne ja tahtotila tulevaisuuden suhteen ovat jollain tasolla selvillä, niin seuraavaksi pitää lähteä työskentelemään tätä tahtotilaa kohti askel kerrallaan. Kannattaa aloittaa kevyesti ja lisätä panoksia hiljalleen sitä mukaa, kun kehitystä alkaa näkyä. Kehitys ruokkii kehitystä ja positiivisuuden kehä on valmis.
Omalla kohdallani kävi niin, että itsekuri yhdellä elämän osa-alueella levisi hiljalleen kaikkialle. Halusin menestyä sijoittajana niin paljon, että olin valmis tekemään paljon töitä sen eteen. Hiljalleen tästä työnteon määrästä tuli lähes kaiken tekemisen perustaso. On minulla vieläkin haasteita eräiden asioiden kanssa, kuten nukkuminen ja liikunta, mutta pyrin katsomaan näitä elämän tärkeitä osa-alueita silmästä silmään ja kehittymään päivä päivältä, viikko viikolta. Olin tavallaan onnekas, kun löysin elämääni asian, jossa halusin ottaa täydellisen vastuun tekemisistäni. Ajan myötä tämä korkea vastuuntunto muuttui normaaliksi ajatusmaailmaksi.
Kun oppii nauttimaan työn tekemisestä ja vastuunkannosta, loppu tulee perässä. Mitä enemmän asioihin panostaa, sitä enemmän ne voivat antaa takaisin. Ilman panosta ei ole palkintoa. Ilman vastuunkantoa on vaikea löytää merkityksellisyyden tunnetta.
T.A.
Taloudellisen Ajattelijan Blogiin
