Jos tarjoaa venäläiselle ystävälleen ruokajuomaksi omenamehua, se on hyvä alku ystävyyssuhteen päättämiseen. Kyseessä on itänaapurissamme samanlainen ele, kuin Venäjän huonotuloisin poliitikko Vladimir Putin teki ottamalla koiransa mukaan neuvotteluihin koirapelkoisen Angela Merkelin kanssa. Tai kun Turkin johtava kalapuikkoviiksi Erdoğan istutti EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin sivusohvalle, jotta voivat äijät rauhassa istua neuvottelutuoleilla. Mitä ilmeisimmin pääministeri Matti Vanhanen ei halunnut ainakaan ystävystyä Venäjän pääministerin Mihail Kasjanovin kanssa, kun tarjosi syksyllä 2003 tälle omenamehua illallisella.
Käsitykseni Matti Vanhasen arviointikyvyistä eivät kovasti vuoden 2006 Susan Kuronen -sokkailuistakaan nousseet. Ensin pääministeri pokaa netistä yh-äidin ja sitten kiukuttelee, kun tämä tekstiviestidumppauksesta suivaannuttuaan kirjoittaa kirjan Pääministerin morsian, jossa juostaan kilpaa yläkertaan rakastelemaan.
Radio Rockissa Heikelä-Linnanahde korporaatio luki 2007 kirjaa ääneen ja analysoi, miksi sinne kilpaa piti juosta. Vai oliko tarkoitus pudottaa toinen perästä? Vähän aiheellisempi kunnianloukkaussyyte aiheen tiimoilta olisikin ollut Susan Kurosen nostama Jussille ja Akille, koska he tunnetun ystävälliseen (ja eteläkarjalaispojan kovasti fanittamaan) tyyliinsä antoivat ymmärtää, että kirjan kirjoittaja ei välttämättä ollut sen enempää Shakespeare kuin Einsteinkaan. Eihän kirjassa edes käsittääkseni kerrottu, minkäkokoisella megamelalla niinkin pitkä mies Susanilla souteli. Jos nimittäin olisi koko mainittu, olisivat Heikelä ja Linnanahde sen tiedon kuitenkin kuuntelijoille välittäneet.
Nämä vanhaset jutut tulivat nuorisosäätiöiden lisäksi mieleeni, kun luin Matti Vanhasen esittäneen 10 miljardia perustettavalle valtion T&K-pankille ja yritysverohimmeliimme uusia oktaedreja.
Lainaan Elina Lepomäkeä, jolla muuten on jonkun verran enemmän munaa kuin Matti Vanhasella: ”Suomessa on krooninen investointivaje, mutta se johtuu ensisijaisesti siitä, ettei Suomi ole tarpeeksi houkutteleva kohde pitkäjänteiselle, kasvavalle yritystoiminnalle”.
Tämä on se hyvin yksinkertainen asia, jota kaikki keskustapoliitikot eivät hyväksy. Eivätkä kaikki maakuntien miehet kyllä kokoomuksessakaan, ei sen puoleen. Valtion pitäisi luoda puitteet yritystoiminnalle, ja sitten antaa niiden yrittää, jotka osaavat. Julkisen sektorin investointiosaamiseen voi perehtyä esimerkiksi länsimetron historiaan perehtymällä. Rahaa investointeihin, jos kannattavalta vaikuttavia kohteita vain suinkin löytyy, on nykyisin pääomasijoittajien lisäksi kaiken maailman paanasilla ja herlineillä. Oli maamme köyhä, mutta ei siksi jäänyt.
Vanhasen ehdotus ”Yritykseen jätettäviä voittovaroja verotettaisiin nykyistä alemmalla, esimerkiksi 15 prosentin verokannalla. Sen sijaan osinkoja ja yrityksestä ulosjaettavia voittovaroja verotettaisiin nykyistä 20 prosentin veroastetta kireämmin” perustuu ennen inttiä absolutistiksi ryhtyneen ryyppäysosaamiseen. Tosin Suomen Keskustan pitkäaikaisella veroasiantuntijalla Heikki Niskakankaalla on kokemusta muustakin kuin omenamehusta. Kuten myös osinkoverojärjestelmän laatimisesta Matti Vanhaselle ruutupaperilla.
Olin kovasti ilahtunut, kun Rinteen hallituksen ”Kestävän talouden Suomi -työryhmän veropolitiikka-alaryhmässä” ei löytynyt Niskakangasta. Tällä on nimittäin samanlainen pakkomielle verottaa osinkoja kireämmin kuin miulla estää nettiblokkien tulo Suomeen. Osinkojen kireämpi verotus tai nettipelien jatkuminen Suomessa vanhaan malliin ei varsinaisesti toisi meille kummallekaan mitään. Mutta pahoin pelkään, että Niskakankaalla on Vanhasen korva yhtä hyvin ulottuvillaan kuin viisitoista vuotta sitten.
Niskakangas ja Vanhanen eivät vaikuta ymmärtävän, että yrityksiä ei voi pakottaa verotuksella tekemään kannattamattomia investointeja. Eikä ymmärrä kovin moni muukaan. Mikä on aika erikoista, ottaen huomioon, että oppivelvollisuuslaki säädettiin jo 1921.
Yritän valaista asiaa kertomalla miten omat sijoitusyhtiöni reagoisivat Vanhasen ehdottamaan verolainsäädäntöön. Nykyisin kioskit jakavat suurin piirtein sen 150.000 euroa vuodessa, minkä 7,5 prosentin osinkoverolla pystyy jakamaan. Tästä saa valtio intersektionaaliseen feminismiin 11.250 euroa jo aiemmin voitoista saamiensa yhteisöverojen 37.500 euroa lisäksi.
Yleensä lainaan sitten osinkorahat yhtiöille korottomina takaisin. Tämä on siinä mielessä perusteltua, että pääomatuloverokanta on 30% ja yhteisöverokanta 20%. Olen ylpeä verovälttelijä, eli pyrin maksamaan mahdollisimman vähän veroja. Kuten liki kaikki muutkin totta puhuvat.
Jos osinkoa jakamaton yhtiö pääsee Vanhasen esityksen mukaisesti 15 prosentin verokannalla ja osinkoa jakava 25 prosentilla, lopettaa sijoitusyhtiöni osingonjakamisen kokonaan. Sen sijaan, että sataprosenttisesti omistamani yhtiön rahat siirretään henkilökohtaiselle tililleni ja sitten siirretään yritykseen takaisin, tämä tilisiirto ja sen verotus jätetään väliin.
Koska kyseessä on yhden omasta mielestään läppäjätkän sijoitusyhtiö, lienee helppo uskoa, että yhtiö ei muuta investointipolitiikkaansa piiruakaan, vaikka pääomia jää ikään kuin yhtiöön, eivätkä ne muutukaan yhtiön velaksi omistajalleen. Valtio saa 11.250 euroa vuodessa vähemmän plus menettää yhtiöitten toivottavasti tulevista voitoista yhteisöveroista neljänneksen.
Näin yritysmaailma toimii useammankin omistajan yhtiöissä. Investointipäätökset riippuvat niiden tuotto-odotuksista verotkin huomioiden ja verolakien jatkuviin muutoksiin sopeudutaan minimoimalla verot mahdollisuuksien mukaan.
Tämä nyt sitten vaatii vähän enemmän uskomista, eivätkä Niskakankaan ja Lauri Finérin kaltaiset, yhteiskuntarauhan kannalta hyvin vaaralliset juristit tätä ainakaan koskaan myönnä tajuavansa.
Minkä helwetin takia puolueet muuten hommaavat veroasiantuntijoikseen juristeja? Järkevästä veropolitiikasta pitäisi kysyä täysipäisiltä ekonomisteilta, eikä höyrypäisiltä juristeilta. Ei kuitenkaan Ilkka Kaukorannan ja Patrizio Lainàn kaltaisilta poliitikoilta ekonomistin vaatteissa. Ymmärrän hyvin, miten puoluekentän vasemmalla laidalla voi luiskahtaa palvotuksi Messiaaksi aika vähäiselläkin osaamisella. Mutta minkä takia Suomen Keskusta noudattaa verojuristin St. Urho’s Pubissa tekemiä älyvapaita linjauksia, on vaikeampi hahmottaa.
Epäilen vähän, että Matti Vanhanen palasi eduskuntaan Perheyritysten liitosta, koska perheyrittäjät eivät osoittaneet riittävää arvostusta Matin osaamiselle. Tämä on kyllä pelkästään pahansuopaa arvailua.
Toivon entisestä maalaisliitosta löytyvän sen verran maalaisjärkeä, että hautaavat Vanhasen ehdotuksen jonkun sopivan lautakasan alle.
P.S. Epäilen vähän, että Katri Kulmuni ei olisi esittänyt mitään tällaista hönöilyä. Nyt kun olen tarkkaillut tuoreehkoja puheenjohtaja Anneli Saarikkoa ja valtiovarainministeri Matti Vanhasta, on tullut monta kertaa mieleen, miksei Kulmuni voinut toimia kuten miehet: Pysynyt tehtävässään lakotoiden tyyneydellä ja vierittänyt syyt kalliihkoista ministeriön piikkiin tilatuista esiintymiskoulutuksista jonkun avustajan niskaan.
Menetyksen suuruuden pystyy yleensä arvioimaan vasta jälkikäteen. Jutta Urpilaistakin miulla tuli ikävä vasta, kun Antti I Moottoripurjevene sen onnistui syrjäyttämään.
Keskustele: Päivän politiikka
Sijoitustieto 12.2.2017: Osinkoverotuksen kiristämisen erikoisprofessorit
HS 16.5.2019: Keskustan verokonkarit vastaan demarihaastajat
