Pidin pisimmän pokeritaukoni 24 vuoteen ennen lähtöäni hansakaupunkien valloitukseen. Muutaman viikon spelpaus ei johtunut pokeriin kyllästymisestä, vaan ikävän sitkeästä miesflunssasta, jota eivät reilusti annostellut rommitotitkaan ole kellistäneet.
Hyökkäsin ensimmäisenä Helsinkiä lähimpään vanhaan hansakaupunkiin eli Tallinnaan. Aloitin taistelusuunnitelmani mukaisella maanantain viidensadan omahalla. Tarinani tästä turnauksesta ei vedä Omahan historiankirjoitusta uusiksi. Re-entryajan loppumisen jälkeen hävisin ensin ässille ja heti seuraavaan jakoon ässillä. Ellei tällaisista jaoista ota showdownvoittoja, ei ole omahaturnauksen podiumille nousemista.
Käväisin vielä alakerran käteissaluunassa, jossa aukesi käteisomahapöytä 5/5-blindeilla. Pöytäkokoonpano oli siinä mielessä hankala, että vieressäni istunutta ruotsalaista en tuntenut etukäteen. Sen sijaan viiden muun suomalaisen ja yhden eestiläisen kanssa olen kaikkien kanssa huitonut suuruusluokkaa tuhansia tunteja. Varsin mukavaa seuraa, mutta vähän tiukanpuoleista aikuiseen makuun.
Onnistuin tilaamaan sushia, täyttämään vähän turnauskuoppaani ja alkamaan pilkkiä melko heti ruokailun jälkeen. Kasinohotellimajoituksen etuja on, että nukkumaan pääsee helposti, enkä jäänyt potkimaan tutkainta vastaan sen pitempään. Arvelin hyvin mahdolliseksi, että pelejä olisi vielä seuraavana päivänäkin.
Heräsin Tallinnan pokerimatkailijoille harvinaiseen kankkusettomaan aamuun ja laadin päivän sotataktiikan. Vaikka olin varannut sotaväelle annosviskiä huoneeseen, päätin lähteä liikkeelle absolutistina. Onkohan joku norjalainen joskus kokeillut tätä F.R.Kreutzwaldi 23:ssa? Jos on, en ole pannut merkille.
Päätin aloittaa viideltä alkavalla teksasilla, eli tonnin Patrik Antonius Turbo Challengella. Ellei jostain käsittämättömästä syystä tässä hohottaisi, varanumerona oli kello yhdeksäntoista kolmensadan omaha ja lender of last resortina vielä pari tuntia myöhemmin alkava tonnin hyperturbo. Taktiikkanani siis oli, että mitään en ota, ellei ole ihan pakko.
Re-entryaikana onnistuin ensin vuotamaan vähän merkkejä. Sitten löysin pienestä blindista AQs ja Roope Tarmin tavanomaisen cutoff-(=yksi positio buttonista oikealle) avauksen. Roope pitää yleensä merkeistään yhtä hyvää huolta kuin isoisosetänsä Ankka, mutta käteni on kuitenkin Roopen tiukahkon avausrangen ylälaitaa.
Toisaalta jos rereissaan isohkostikin, Tarmi yleensä ottaa, ja sitten olen ilman positiota itseäni paremman teksasveturin kanssa. Luulisin olevan balansoitua puolet ajasta lyödä kylkimyyryä ja puolet vain maksaa. Kippi olisi absurdi vaihtoehto, johon edes mie en kykene. Päädyin vain nöyrästi maksamaan. Tosin varasuunnitelmana oli, että jos iso sokea (aggressiivinen peluri saarivaltakunnasta nimeltään Andy Hills) lähtee squeezaamaan (eli korottaa), painan sitten koko hivakan keskelle ja toivon parasta, eli värisuoraa.
Iso sokeakin maksoi perässä. Floppi AJ9 värinvedolla oli suotuisa, mutta vaarallinen. Roopella ei ole käsittääkseni autolyönti päällä tässä, ja löin itse alle reilut puoli pottia. Molemmat maksoivat, mistä en erityisesti tykännyt.
Turnista tuli kasi, joka ei täyttänyt väriä. Vaarallisen puoleinen kortti, joka esimerkiksi täyttää suoran QT:lle, joka voi olla kummalla tahansa. Lisäksi esimerkiksi A8 ja 98 olisivat rakentaneet rattaat. Löin kuitenkin puoli pottia, koska turhien ilmaisten korttien antaminen on omahapelaajan silmin kuolemansynti.
Andy luovutti, mutta Roope maksoi, mikä oli varsin huolestuttavaa. Riveristä tuli melko turvallinen vitonen. Jos johdin turnissa, oli luultavasti vieläkin johdossa. Löin kolmannespotin toivoen Roopella olevan suoranvedon poiminut AT ja sen saavan sairaskohtauksen ja maksavan. Tai vaihtoehtoisesti kääntävän jonkun epäonnistuneen värinvetokombovedon pilliksi.
Tarmi päätti puskea vanhan kyylän pakkaan ja meni all-in, miulla oli vähemmän. Mie arvoin hetken ja kaduin tyyliin kaikkea, mitä olin jaossa tehnyt. Sitten totesin, että olin lyönyt melko pienesti kolme kertaa, mikä indikoi tavallisesti hyvähköä kättä, joka ei yhtään tykkää reissusta. Sellainenhan miulla tosin olikin.
Maksoin, ja Roope näytti saletit, eli QT Groupin. Miunkin kortit käännettiin väkisin auki, mihin en ollut varautunut. Tiesin kyllä säännön, mutta olin unohtanut. Onneksi ymmärsin olla protestoimatta ja olla nöyryyttämättä itseäni enempää.
Menin re-entrytiskille käymättä baaritiskin kautta, mitä pidän vieläkin turnauksen vahvimpana suorituksenani. Ei nimittäin ole hirveän kiva näyttää idiootilta kanssapelureiden silmissä. Tuskin kukaan muu pöydässä olisi onnistunut pelaamaan tätä jakoa yhtä huonosti kuin mie.
Pokerijumalat yleensä ja Dionysos erikseen eivät juuri tykkää lasiinsylkijöistä. Mutta tällä kertaa ne vaikuttivat enimmäkseen katsovan raitisteluani läpi sormien. Flippasinkin tuplat melko pian Tarmilta TT vs AKo. Roope muuten onnistui tekemään vielä kaksikin re-entryä, miulla jäi yhteen.
Turnauksen hilpein jako oli, kun Touko Berndtson kesken Hassan Seylta saamiensa kaksikymppisten laskemisen yritti korottaa isoa blindiani UTG+1:stä, mutta ei huomannut tason nousua ja laittoi liian vähän chippejä. En nähnyt tarpeelliseksi tässä tilanteessa korottaa 62o:lla, vaikka pikkupoikana hoettiinkiin korttiyhdistelmän osuessa kohdalle ”kuuskaks, munat meni luuskaks”.
Floppi oli osuvahko 345 kaksi ruutua, eli miulle itäsaksalainen (second nuts) suora. Sökötin tunnustelumielessä. Touko löi melkein täyden potin. Ajattelin, että pieni reissu olisi epäilyttävämpi kuin survominen, joka turnauksissa varsin usein onkin värinveto. Lisäksi turnista voi tulla vaikka mitä actionkillereitä. Niinpä sanoin all-in, Touko maksoi ja näytti rouvat. Turnista meni jännäksi, kun boardi paritteli, mutta lopulta Touko tuskin näki jakoa yhtä hupaisana kuin mie.
Myöhemmin enimmäkseen kippailin ja välillä survoin merkit keskellä saamatta maksuja. Sitten löysin taas kympit isosta blindista ja otin kiinni ison stäkin SB-(=pieni blindi)puskun. Q5s ei päässyt ohi, vaikka pääsi flopista myös värinvedolle.
Sain tästä ensimmäisen kerran pitkään aikaan stäkin, jolla oli muutakin tehtävissä, kuin työntää kaikki keskelle. Joitain blindeja sitten sainkin. Seitsemän hengen finaaliin, joka oli samalla bubble (=yhden tippujan päässä rahoista), päädyin kuitenkin toiseksi pienimmällä stäkillä. Vasemmalle puolelleni oli sijoitettu Juha Helppi, joka totesi totuudenmukaisesti miulla olevan paljon kokemusta Helsingistä pääsystä finaalipöytään ja silti ilman rahaa jäämisestä.
Tällä kertaa kupla ei osunut Lauritsalaan, vaan Roope Tarmiin. Mitäs yrittää painaa vanhoja äijiä pakkaan riverissä saleteilla. Andy Hillskin tippui vähän myöhemmin epäonnisesti minulle aimmin tuntemattomalle Jason Graylle AQ vs AJ. Tosin blindien välisessä merkit olisivat menneet keskelle, olivat kortit kumminpäin tahansa.
Jonkun verran myöhemmin löin turnauksen ensimmäisen 3-bettini, joka ei ollut all-in. Gray avasi napilta 10K, ja näin turnauksen ensimmäiset ässäni. Löin 33K, koska Juha Helppi tuskin tässä vaiheessa turnausta keksii lähteä lyömään vähän lämpimän oloista juuri isohkon potin hävinnyttä Jasonia pakkaan ja lisäksi suhtautuisi epäluuloisesti miun flättäämiseenkin. Lisäksi arvelin Grayn vähintään maksavan kuitenkin.
Nopea maksu sieltä tulikin, ja kymppikorkuiseen löin pienesti, Jason tuli yli, mie maksoin ja riverissä AA > JTs. Sitten venäläinen Roman Zhuravlev vain maksoi pienestä blindista ja mie koputin perässä T6 herttaa. Floppi oli suotuisa JT4 kaksi herttaa. Pari plus värinvetohan on teksasin wräppi, eli vahva komboveto, joka vähän johtaa useimpia yhden parin käsiä. Roman sökötti, ja mie löin puolitoista blindia, venäläinen maksoi.
Turnista tuli herttaässä eli sain värin, vihu sökötti ja mietin hetken, mitähän tässä kikkailisi. Löin vajaan puoli pottia ja itänaapuri tuli rajan yli kaikilla merkeillä. Tässä talvisodassa venäläisillä ei ollut outteja, kun olivat osuneet A5o:lla ässään. Flopin maksu oli muuten ystävällisesti sanottuna optimistinen.
Sitten meitä olikin van kolme ugria jäljellä, eli Littoisten lyöntikone ja Henri Schalin. Lähdimme tauolle, kun miulla oli yli puolet turnauksen merkeistä.
Henri reissaili varsin paljon vaihtelevalla menestyksellä pienestä blindista isoa blindiani. Valitettavasti ensimmäisen kerran, kun miulla oli kunnon käsi (QQ), Henri poikkeuksellisesti limppasi. Mie tietenkin löin lisää, ja Henri maksoi.
Floppi oli hyvähkö T88, eli ei ässää taikka kallea. Mie löin sökön jälkeen, ja Henri maksoi, mikä tietysti oli huolestuttavaa. Lumiukkoja jaetaan käteen vielä Tallinnan huhtikuussakin. En kuitenkaan lannistunut turnin lisähuolia tuovasta seiskasta, vaan sökön perään betsasin taas.
Schalin tuli yli kaikilla, ja pyysin laskemaan stäkin. Korotus oli isompi kuin olin toivonut, koska yleensä olen perässä varsin vähillä outeilla. Miulle jäisi kuitenkin Helpin kokoinen elossa oleva nippu, jos häviäisin ja korotus oli ”vain” vähän reilut puoli pottia.
Voisihan vastassa olla joku T9-tyyppinenkin käsi ja päädyin maksamaan.
Henri näytti sen mitä oli esittänytkin, eli suoran J9:llä. Mie saatoin kortit nähdessäni sanoa jonkun alatyylin ilmaisun. Riverin kasiin rumien sanojen käyttämisvuoro meni Schalinin perheeseen.
Headsupvastustajakseni valikoitui siis WSOP-kakkossijojen SE-mies Juha Helppi. Miulla oli merkkejä paljon enemmän. Juha on meistä selkeästi parempi heads up -pelaaja(kin). Joten ajattelin pelata joko hyvin pieniä tai hyvin isoja potteja.
Ensimmäisen jaon limppasin napilta jollain paskakasalla, Helppi laittoi kaiket ja mie luovutin. Toisen luovutti Juha suoraan napilta, ilmeisesti haistaen jätkäparini, jota tosin en ollut katsonut ennen Helpin päätöstä.
Sitten löysin keskimääräistä selvästi paremman käden eli K8o:n. Suomen Turku oli varustettu 14:llä blindilla. Suora pusku on tässä nähdäkseni oikein, ja Helpillä on sitten mitä on. Tuskin juuri millään huonommalla maksaa, jollain QJs:llä ehkä, eli kippiä tietenkin toivoin. Juha maksoi miettimättä, ja taisin jonkun naisen sukupuolielimeen viittaavan sanan tässä yhteydessä lausahtaa.
Helpillä oli sitten flopin jälkeen kolme outtia, koska mie osuin kurkoon ja Juha ei osunut AQ:llaan mihinkään. Turnista tuli vielä gutari avuksi, mutta riveristä blankotti. Aki voitti vetämällä isoissa poteissa kaksi kertaa railakkaasti ohi.
Pahimmat urpoiluni turbossa olivat re-entryajalla Tarmin tuplaaminen ja Henriä vastaan ratkaisujaossa turnissa lyöminen. Maksuani en pidä niin pahana virheenä. Vaikka toki olisi olemassa olevilla korteilla pitänyt kipata, mutta yliparin kippaaminen oikein kolmen hengen poteissa sujuu Helpiltä helpommin kuin heikommalta ainekselta.
Mutta voitto se on epäoikeudenmukaisestikin tullut voitto. Kysykää vaikka argentiinalaisilta, harmittaako niitä Maradonan Jumalan käsi -maalin hyväksyminen vuoden 1986 jalkapallon MM-kisoissa.
Turnausolosuhteet PAPC:ssä ovat erinomaiset, joskin pelaajia on toistaiseksi tullut ainakin toivottua vähemmän, luulisin. Mutta viikko on vasta alussa, vielä on jäljellä viisi tehokasta pelipäivää. Tonnin turbo keräsi kuitenkin 42 sisäänostoa, mikä on enemmän kuin Tallinnassa normaaliolosuhteissa tulisi.
Yleisesti ottaen edelleen Hiltonin kasinohotellissa pokerin pelaaminen tuntuu luksuselämältä. Länsisataman uusi terminaali lyhentää matka-aikaakin nykyisin, kun ei tarvitse palatessa väistellä kaatuilevia kaljakärrejä kovinkaan pitkää matkaa. Vaikka Riika, Tukholma ja ehkä Hampurikin ovat ihan hyökkäyksen arvoisia kohteita, saatan hyvinkin jatkossa keskittyä valloittamaan tätä yhtä hansakaupunkia.
P.S. Muistakaa äänestää ahkerasti, ja vain nettipokerin ulkomaille pelaamisen kieltämistä vastustavia ehdokkaita. Lista löytyy ainakin Pokerisivuilta. Vastaamattomat voi melko turvallisin mielin laskea blokkien kannattajiksi.
Muuten käy vielä niin, että paketteja ikimuistoisille pokerimatkoille ei enää voi netissä voittaa.
Mie äänestän näissäkin vaaleissa Pokeriyhdistyksen puheenjohtajaa Wille Rydmania (kok.), joka edellisessä nettipokerisodassa 2011-4 johti joukkonsa voittoon. Olemme tälläkin kertaa ehkä altavastaajia, mutta emme vedä nollaouttista.
