Turkki. Maata johtaa vaatimattomasti sanottuna omintakeinen henkilö omintakeisella linjalla. Suuri osa omintakeisista maista (Venäjä, Malesia, suuri osa Lähi-Idästä) on öljyntuottajamaita, jolloin kireät ajat ja kallistunut öljy on vain hyvä juttu. Turkin yksi ongelma on, että se kuuluu omintakeisten maiden alalajiin, joka on nettoöljyntuoja. Kun inflaatio kiihtyi, valuutta devalvoitui, maan negatiivinen vaihtotase ja ulkomainen, dollarimääräinen velka alkoivat painaa kansantaloutta. Dollarin yleinen vahvistuminen ei ainakaan helpottanut tilannetta.
Maat, joiden elintaso on alhainen ja jotka yleisen humanitaarisuuden tai ihan vaan sodan ja pakolaisaaltojen pelossa saavat muilta mailta suoria tulonsiirtoja, ovat kehitysmaita (developing). Maat, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet peränpitäjiksi, mutta petraavat, ovat kehittyviä maita (emerging). Ja ne maat, jotka kasvavat hitaasti ja ovat aivan hukassa tulevien kasvunlähteiden, velkataakkojensa ja deflaatiopeikon kanssa, ovat kehittyneitä maita (developed).
Näiden lisäksi käytetään myös frontier- ja nearly industrialized-nimikkeitä kuvaamaan talouskehityksensä tai pienen kokonsa puolesta väliinputoajamaita. Esimerkiksi Viroa ei lasketa kehittyneeksi tai kehittyväksi maaksi, vaan se on indeksinikkareiden luokittelussa frontier-maa.
Turkki ei ollut yllätys. Sijoittajat rakastuvat yhä uudelleen ja uudelleen ajatukseen, että jostain saa parempaa tuottoa kuin kotimaasta. Kun kehittyneiden maiden velkakirjojen korot ovat nollassa tai negatiiviset, Turkin velkakirjojen tarjoama kuuden-kymmenen prosentin välillä vaihdellut korkotuotto tuntui hyvältä idealta. Kahdeksan prosentin korkotuotto, korkoa-korolle periaatteella, tekee kymmenessä vuodessa 115 prosenttia tuottoa. Silloin valuutan pieni devalvoituminenkaan ei haittaisi.
Buumi, sudden stop ja bust
Pitkään jatkuneet matalat korot ja pakonomainen tarve ”hajauttaa riskejä” ja kalastella vähän ”lisätuottoja” johtavat aina ongelmiin. Mennään eksoottisempiin kohteisiin, unohdetaan allaolevat riskit. Summat ovat kehittyneen maailman sijoittajille pieniä, mutta sijoituskohteena olevalle maalle valtavia. Ne saavat aikaan talousbuumin, poliittinen johto uskoo olevansa neroja ja maassa aletaan harrastaa kaikenlaista investointitoimintaa, kun kerrankin on rahaa. Näinhän se tarina kulki Espanjassa, Irlannissa ja Kreikassakin ennen eurokriisiä. Ja aivan samalla tavalla kävi Thaimaassa, Filippiineillä, Indonesiassa ja Malesiassa ennen vuoden 1997 Aasian kriisiä.
KUVA: Kehittyvät markkinat ovat tarjonneet hyvää tuottoa, mutta korkealla volatiliteetilla
KUVA: Bank for International Settlements huolestui kehittyvien maiden kasvaneesta dollarivelkataakasta
Kriisi, tai sudden-stop-ilmiö, syntyy tilanteessa, missä sijoittajat eivät enää haluakaan tooodella korkeaa laskennallista tuottoa ja korkoa korolle. Äkkiä ymmärretään, että se korkea laskennallinen tuotto on ihan aikuisten oikeasti korvausta merkittävästä riskistä, että eräpäivänä rahoistaan saa vain takaisin vain osan tai ei mitään. Halutaan vain vanhat saatavat takaisin, mutta uutta ei haluta lainata, ei edes korkeammilla koroilla.
Aikansa kohteena ollut maa korottaa korkoja kalastellakseen viimeisiä ahneita, samalla vakuuttaen, että valuutan ei anneta devalvoitua. Sitten sen valuutan annetaan devalvoitua vähän, että saataisiin maa näyttämään erikoistarjouksessa olevalta sijoituskohteelta. Näin kävi Suomessa 90-luvun alussa.
Lopulta vasta siinä vaiheessa, kun valuutta on devalvoitunut tarpeeksi, keskuspankkiin ja poliittiseen johtoon astuvat järkevät ihmiset ja rauniot eivät ole enää liekeissä, ulkomaiset sijoittajat kiinnostuvat taas. Yleensä siihen tarvitaan karmea vyönkiristys ja Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) toteuttama velkojen leikkaus, talousohjelma ja pelastuslaina uuden alun mahdollistamiseksi.
Turkin kohtalo ja kriisin ratkaisu kiinnostaa Suomeakin. Euroalueella muutenkin hankaluuksissa olevien maiden jo ennestään vaikeuksissa olleet pankit ovat Turkin merkittäviä luotottajia. Eurooppaan suuntautuvaa siirtolaisvirtaa on padottu Turkin ja EU:n välisellä sopimuksella, missä Turkki majoittaa maahan tulleita pakolaisia, estää heiltä kauttakulun Eurooppaan ja ottaa vastaan Eurooppaan asti päässeitä pakolaisia. Järjestely on Euroopalta kaksinaismoralistinen ja antaa Turkille mittavan vipuvarren Euroopan poliittiseen tulevaisuuteen. Turkin hallinto on useasti uhannut avaavansa rajansa siirtolaisvirroille, mikäli Eurooppa ei toimita Turkille, mitä Turkki haluaa.
Ei ihme, että kun USA ilmoitti Turkin vastaisista talouspakotteista, EU-maiden pääministerit halusivat jutella IMF:n kanssa vaihtoehdoista. USA ei välttämättä ole halukas äänestämään IMF:n pelastuspaketin puolesta, joten Euroopan äänivalta ei siihen riitä. Pelastuspaketti IMF:n kautta näyttäisi EU-parlamenttivaalien alla kuitenkin vähemmän kiusalliselta kuin euromaiden yhdessä toteuttama pelastuspaketti.
KUVA: Turkki yhdessä kuvassa
USA:n keskuspankki puun ja kuoren välissä
Tuoreeseen kriisiin on pääsyyllinen kehittyvien maiden velkaantuminen dollareissa. Dollarin vahvuus ja nousseet korot ovat pahentaneet tilannetta. Jossain vaiheessa USA:n keskuspankki Federal Reserve joutuu pohtimaan, miten se aikoo tasapainoilla kiihtyvän inflaationsa ja kaukomaiden finanssihäiriöiden välillä. Jos Fed torppaa kotimaista inflaatiota liian lujaa, siitä seuraa dollarin vahvistumista ja finanssikriisejä. Jos Fed torppaa inflaatiota liian hitaasti, se voi edesauttaa parhaillaan menossa olevan velkakuplan paisumista lisää. Ja mitä pitempään jokin jatkuu, sen kovemmin se possahtaa.
Tämän ristiriidan takia Fed todennäköisimmin ensin jatkaa inflaationvastaista taisteluaan, ja hidastaa rahapolitiikan kiristämistä vasta, kun kriisinpoikasten vaikutukset alkavat heijastua myös USA:aan. Yleensä silloin, kun jo otetaan osumaa, ollaan myöhässä jarruttamisen kanssa. Oikea aika nostaa jalkaa vähän jarrulta olisi nyt.
Ehkä tällä viikolla järjestettävä vuoden tärkein keskuspankkiirien punkunlitkimispäivä, USA:ssa järjestettävä Jackson Hole -symposiumi, tuo lisää valoa asiaan. Tästä aiheesta siellä jutellaan ja mietitään, mitä sille voisi tehdä, ja tuliaisiksi tuodaan jonkinlaisia tiekarttoja Turkin mädän pysäyttämiseksi.
Juhlat eivät ole vielä ohi, vaikka joitakin valoja jo sammutellaan
Finanssikriisin jälkeisen vuoden 2009 pohjan jälkeen kehittyneet markkinat ovat sakanneet pari kertaa rumasti. Dollarimääräinen sijoittaja esimerkiksi EEM-etf:ssä näki huipusta pohjaan 2011 33 prosentin laskun, 2015 37 prosentin laskun ja 2018 tähän mennessä 22 prosentin laskun. EEM:n kurssi on vieläkin vuoden 2007 huipun alapuolella.
Kehittyvien markkinoiden voitoista ja tappioista iso osa syntyy valuuttakanavan kautta. Kun talouksien volatiliteetti on korkea, joustokanavana se on nimenomaisesti valuuttakurssi, joka joustaa. Toisilla mailla se joustaa kellumisen kautta, toisilla taas sitten valuuttakurssikytkös purkautuu dramaattisesti tehden saman muutoksen hyvinkin lyhyessä ajassa.
Oikein pitkällä aikavälillä kehittyvät markkinat tuottavat kohtuullisesti, mutta volatiliteetti on korkea. Kehittyvien markkinoiden buumit ja kriisit eivät korreloi voimakkaasti kehittyneiden markkinoiden kanssa, joten hajautushyöty on todellinen, ainakin pahimpien kriisien ulkopuolella. Hajautushyötyä ei sitten muuten saa, jos on ostanut yhden ainoan kehittyneen markkinan ETF:ää, ja se sattuu olemaan juuri se väärä arpa. Yleensä se, mikä tuntuu tarinana hyvältä ja valuaatioiltaan houkuttelevalta, on se kaikkein onnettomuusalttein. Se on näyttänyt jo pitkään kaikille muillekin hyvältä, mutta asiat alkavat olla jo pilalla konepellin alla.
Kehittyville markkinoille sijoittavalle tämä on yksi iso varoitusmerkki korvan taakse laitettavaksi. Muistan vuoden 1995, kun Meksikon peso kaatui, sitten 1997 Aasian ”tiikerit”, Venäjä 1998 ja 1999 Brasilia. Veto alkoi olla maailmantaloudesta loppu, ja halvan rahan loppuminen kaatoi lopulta hölmöt telekommunikaatio- ja dotcom-investoinnit 2000 helmikuun huippuun.
Kun raha kallistuu ja riskin ottamisesta vaaditut lisät nousevat, yleensä kurssit kääntyvät laskuun. Meillä on VIELÄ ennätystulokset USA:ssa, hyvä veto nettijäteissä ja reaalitalous pelittää. Mutta ensimmäiset merkit riskinkarttamisesta on nyt nähty. Ehkä ne alkuperäiset veikkaukseni korkokäyrän kääntymisestä 2018 lopussa tai 2019 puolella, ja sitten taantumasta 2020 eivät kovin paljoa päivittämistä tarvitse.
Sijoittaja, joka olisi karannut vaikkapa 1997 osakkeista olisi ollut aivan liian hätäinen. Parhaat nousut nähdään loppua kohti. Kai sijoittajat jälleen kerran yllättyvät positiivisesti, kun kauppasodista paikallisiin finanssikriiseihin kaikki ongelmat tuntuvat ratkeavan. Mikä tietenkin vain kasvattaa myöhemmin edessä olevia ongelmia.
Juhanin kirjoituksia löydät ja voit kommentoida täällä: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta
