Trump twiittasi viikonlopun aikana olevansa tyytymätön USA:n ja Kiinan välisten kauppaneuvotteluiden etenemiseen, ja kertoi hallinnon olevan valmis nostamaan tulleja entisestään. Odotukset ensi perjantaina pidettävän kokouksen yhteydessä syntyvästä kauppasovusta romuttuivat, ja markkinoiden reaktio oli hyvin voimakas – tai näin ainakin ”talous”mediaa lukiessa voisi päätellä.
Koska Trump on punainen vaate toimituksille, ja joka päivä pitää kirjoittaa jostain jotain, niin tässä oli helppo ja tuttu aihe. Trump on protektionisti, epävakautta ei kaivattaisi, populismia, muistakaa äänestää EU-vaaleissa. Tylsimmät tarinanaiheet ovat niitä, joista jokainen voi kirjoittaa juuri haluamansa kaltaisen tarinan.
Yritän kirjoittaa kylmähermoisen sijoittajan näkökulmasta. Trump on alusta asti nimennyt Kiinan ykkösmaalikseen, ja johdonmukaisesti painanut koko ajan kaasua kauppaneuvotteluissa. Samalla hän on antanut itsestään epävakaan vaikutelman, antaen vastapuolille mielikuvan, että hän ihan oikeasti voisi toteuttaa uhkauksiaan. Johtuuko tämä sitten suuresta strategiataituruudesta tai vakavasta luonnehäiriöstä, on sijoittajan näkökulmasta toissijaista.
Pörssikurssit ovat vain muutaman prosentin päässä kaikkien aikojen ennätyksestä ja työttömyysaste oli nykyistä matalampi edellisen kerran joulukuussa 1969. USA:lle, tai Trumpin toiselle presidenttikaudelle, ei synny mainittavaa haittaa, vaikka nyt vähän venettä näytettäisiin keinutettavankin.
Kiinalle asia ei ole läheskään niin yksinkertainen. Kiinan talous on paljon USA:n taloutta haavoittuvaisempi kauppasodalle, ja tämä näkyy esimerkiksi pörssikursseissa.
Mitä vaihtoehtoja Kiinalla on? Kiina voi ilmoittaa vastatulleista, jotka satuttaisivat myös Kiinan kansantaloutta. Tai Kiina voisi taipua neuvottelupöydässä ja lähteä hakemaan sopua tekemällä suurempia myönnytyksiä kauppasovun sisällön ja aikataulun osalta. Tai sitten Kiina voi toimia, kuten tähänkin asti, eli löystää rahapolitiikkaansa ja budjettielvyttää. Kaikki nämä kolme vaihtoehtoa (jotka eivät ole toisiaan poissulkevia) satavat Trumpin laariin.
USA:n presidentti ei pysty suoraan kontrolloimaan oman maansa budjettia, eikä sen rahapolitiikkaa. Budjetista päättää kongressi, ja rahapolitiikasta keskuspankki. Kaikesta rähinästään huolimatta Trump ei saanut USA:n keskuspankkia Fediä taipumaan koronnostojen keskeyttämiseen. Fed tuli tammikuussa Trumpin linjoille sen takia, että osakekurssit olivat laskeneet voimakkaasti ja suhdannenäkymät heikentyneet. Markkinat eivät Fedin ilmoitusta odottaneet, vaan arvasivat korkonäkymien muutoksen jo etukäteen – kurssipohja nähtiin jouluaattona 2018.
Tästä seuraa pari asiaa, joita en ole kenenkään nähnyt sanovan ääneen: Trumpilla ei ole valtaa USA:n liittovaltion budjettiin, mutta hän voi kauppasodan varjolla pakottaa Kiinan suorittamaan budjettielvytystä. Trumpilla ei myöskään ole valtaa USA:n keskuspankin rahapolitiikkaan, mutta hän voi teoillaan kasvattaa markkinoiden volatiliteettia ja synnyttää pientä kurssilaskua ja ”epävarmuutta”, jolloin keskuspankki joutuu pidättäytymään koronnostoista. Sen lisäksi Trump voi kauppasotapampulla hakata Kiinan keskuspankkia löystämään omaa rahapolitiikkaansa. Ja globalisoituneessa maailmassa elvyttävä politiikka valuu myös muualle.
Käytännössä siis Trump parilla twiitillään löystyttää USA:n ja Kiinan rahapolitiikkaa, ja yllyttää Kiinaa budjettielvyttämään – vaikka hänellä ei ole minkäänlaista muodollista mandaattia sellaiseen.
Sattumaa tai ei, Fedin tammikuisen elvyttävyyden suuntaan kallistumisen jälkeen keskuspankki tuli muutama päivä sitten julkisuuteen ajatuksella, että ehkä koronnostojakin vielä harkitaan. Ja sellainenhen peli ei vetele, kyllä koronnostot pitää estää!
Presidentti, joka haluaa varmistaa uudelleenvalintansa: yrittää maksimoida osakekurssien tason, minimoida työttömyysasteen ja näyttää ulkopoliittisesti vahvalta. Ei huono peli, oli se sitten tahallista tai tahatonta.
Sijoittajan näkökulmasta ei ole syytä olla huolissaan. Nyt tiedämme, että jos markkina dippaa USA:ssa, USA:n keskuspankki ei nosta korkoja. Koronlaskukin on mahdollinen sellaisessa tilanteessa. Me tiedämme myös, että Kiina voi vähän aikaa katsoa markkinalähtöistä kipua, mutta joutuu kuitenkin lopulta löystämään budjetti- ja rahapolitiikkaa.
Bloombergin tuore kolumni osui mielestäni oikeaan. Osakekursseille kyse ei ole kauppasodasta, vaan budjetti- ja erityisesti rahapolitiikan elvyttävyydestä. Ja kauppasota pitää molemmat elvyttävänä.
Vaalitulos odotettu pettymys
Löin ennen vaaleja vetoa, että vaalipäivänä kokoomus nousee ykköseksi demareiden ohi. Olin pari viikkoa etuajassa, ja aliarvioin persujen kannatuspotentiaalin. Olen melko pettynyt tulokseen. Euroopassa ja Suomessa sekä SDP että keskusta ovat auringonlaskun puolueita. Suomessa vasemmisto on jämähtänyt ikuiseksi kahdeksan prosentin kannatuksen puolueeksi. Vihreät, kokoomus ja perussuomalaiset ovat nykyään ne puolueet, joiden kannatuslukemat sahaavat, ja aiempi jako oikeaan ja vasempaan ei ole enää yhtä keskeinen eikä varsinkaan ainoa erottava tekijä.
Tämä tarkoittaa riitaisampia ja populistisempia hallituksia, joilla on vaikeuksia rakentaa koherenttia linjaa, ja vielä suurempia vaikeuksia toteuttaa omaa ohjelmaansa. En todellakaan tiedä, kuinka paljon demarit ovat valmiita ottamaan takaisin vaalilupauksistaan, ja kuinka tosissaan puolue on ”kaikille jotain kivaa”-ohjelmansa kanssa. Koska petikumppaneiksi Rinteelle löytyy yhden ison puolueen lisäksi vihreät, tai vasemmistoliitto, tai molemmat, sekä täytteeksi ehkä RKP tai KD, niin edessä on väkisinkin jokaiselle jotain, mutta anti jää heppoisaksi.
Suomen kanta euroalueen kehittämiseen on aivan auki, sillä puolueet eivät ole erityisemmin kantojaan tuuletelleet. Euroalueen seuraavassa taantumassa käydään siis aivan yhtä tympeä ja epärehellinen keskustelu kuin mitä näimme eurokriisin aikana. Kriisinhoitotoimista vastannee Euroopan keskuspankki tai Euroopan vakausmekanismi, mikä tarkoittaa, että paha yhteisvastuu ja liittovaltio eivät vieraile yhdessäkään virallisessa päätöksessä, eikä varsinkaan periaatteellista keskustelua tarvitse käydä. Työmarkkinoiden remontti jäänee kaukaiseen tulevaisuuteen. On sinällään levollisuutta herättävää, että Suomella on velanottokapasiteettia jäljellä, ja että merkittävä osa velkarahalla tehdystä humpuukista kiertää talouden läpi, kasvattaen taloutta, ja siten pitäen velan suhdeluvut maltillisina.
Jos on pakko törsätä, toivottavasti törsäävät edes sillä tavalla, että käytetyistä varoista tulisi olemaan iloa vielä hallituskaudenkin jälkeen. Infrastruktuuriin ja korjausrakentamiseen käytetyt varat eivät menisi hukkaan. Mutta ääniä ja kannatusta saa helpommin vappusatasilla.
Ilmastonmuutos – onko se hinnoissa jo?
Lupailin aiemmin miettiä ilmastonmuutoksen vaikutusta sijoittajan arkeen. Tutkijat onneksi pelastivat minut tältä vaivalta, sillä USA:n lämpötilafutuurisopimuksista käy ilmi, että sijoittajien ”arvaus” tulevista lämpötiloista on käytännössä identtinen suosituimman ilmastonmuutoksen aiheuttaman keskilämpötilamuutoksen kanssa. Tämä tarkoittaisi, että sijoittajien näkökulmasta ilmastonmuutos on todellinen ilmiö, ja se on hinnoissa täysimääräisesti. Aiheesta lisää The Economist, NBER, voxeu ja Reason.
Jos oletetaan, että suhteellisen pienen, mutta asiaan erikoistuneen markkinan ohella sijoittajat osaavat hinnoitella tämän näkemyksen myös muihin tuotteisiin, se tarkoittaa, että erityisellä ilmastonmuutossalkulla ei tee yhtään mitään. Kaikki on jo hinnoissa.
Hinnoissa ei kuitenkaan ole täysin diskontattuna mahdolliset politiikkatoimet, tai kuluttajien tottumusten ja vaatimusten muutokset. Niistä ei vielä tarkkaan tiedetä. Todennäköisesti joitain toimia diskontataan jo – ilmastotullit tuskin tuottavat kovin suuria hankaluuksia USA:lle tai Euroopalle, sillä EU haluaa itselleen verotusoikeuden ja miettii kuumeisesti finanssitransaktioverosta somejättiveroihin kaikenlaista uutta kivaa. Mikäpä olisi sen helpompi kohde kuin laskuttaa kiinalaisia vientiyrityksiä, olkoonkin, että laskun maksaisivat niitä tavaroita Eurooppaan tuovat yritykset ja siten myös kuluttajat?
Otsikoissa vilisee lentovero, jolle löytyy kohtalaisen laajaa hyväksyntää kansalaisten parissa. Koska suurin osa lentoyhtiöistä pyörii pääomaintensiivisillä aloilla, valtioiden tuilla ja kovassa kilpailussa, valtiot saattavat suhtautua hankkeeseen nihkeästi. On eri asia verottaa Googlea tai kiinalaista pölynimurien valmistajaa, kuin Air Francea. Etenkin, kun euroalueen talouskehitykselle lentomatkustamisen kallistuminen ei ainakaan erityisen hyvää tekisi.
En juurikaan seuraa yksittäisiä osakkeita, mutta toukokuussa 2018 kun Finnairista varoitin dollarin ja öljyn hintojen muutosten myötä, niin aika pitkään osake on kurssilaskunsa jälkeen nyt plörrännyt paikoillaan – ehkä tehden pohjamuodostelmaa? Mikäli sijoittajat pelkäävät lentoveroja, näiden pelkojen hälventyminen saattaisi tukea alan yritysten osakekursseja seuraavien vuosien aikana.
Kommentoi kirjoitusta ja lue Juhanin aiemmat tekstit blogiketjusta: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta
