Olen fanittanut Muumeja reilut pari vuosikymmentä. En siis sitä poliittisesti korrektia television muumisarjaa, jota suojaamattoman seksin seurausten kanssa joskus katselin.
Vaan Hufvudstadsbladetissa ilmestyvää Tove Janssonin alkuperäistä Mumin-sarjakuvaa. Siinä Muumipappa dokailee ja kaikki muutkin sarjan hahmot sekoilevat koko ajan, paitsi Nuuskamuikkunen. Sarja on oikeasti anarkistinen, jos yhtään ajatuksella lukee, ja kuvat aivan huikeita. Ei mitään sellaista koko perheen pullamössöä, miksi tv-sarja on moraalinvartijoille ja Japanin markkinoille kelvatakseen puristettu.
Niinpä Tove-leffaan meno oli pakollinen pyhiinvaellusmatka. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, koska suomalaiset elämäkertaelokuvat ovat monta kertaa olleet pönöttävän hehkuttavia, eikä elokuvaa ollut ohjannut Aku Louhimies. Joten oletettavasti mukana oleva lesboseksikin tulisi luultavasti olemaan minimaalisen paljastavaa.
Pessimisti ei pety, mutta voi yllättyä hyvinkin iloisesti. ”Tove” yllätti kaikki odotukseni yhtä reilusti kuin Sergei Bubka olisi ylittänyt viisi metriä. Jos siis olisi niin alhaalla olevan riman yli joskus hypännyt.
Sen lisäksi että ohjaus, käsikirjoitus, näyttelijät, musiikki ja mitä näitä nyt onkaan, olivat kaikki hyviä, ja Alma Pöysti aivan loistava, tuli paljon sivistystä:
- Tove aloitti miehillä.
- Muumit ilmestyivät 1954 alkaen englantilaisissa sanomalehdissä.
- Nuuskamuikkusen (huikea hahmo) esikuva on toimittaja ja kansanedustaja Atos Wirtanen.
- Tiuhdin ja Viuhdin esikuvat ovat Tove itse ja ensimmäinen naisensa Vivica Brandler.
Sen tiesin etukäteen, että Toven isä oli kuvanveistäjä Viktor Jansson ja että tytär oli poseerannut alasti isälleen. Huomasimme nimittäin viime keväänä koronakävelyllä hauskannäköiseen patsaan Kaisaniemessä, nuorikko otti siitä kuvankin ja mie googlailin asiaa lennosta. Selvisi, että patsaan on veistänyt Viktor Jansson ja siinä poseeraa tyttärensä Tove. Esittelin patsasta lapsillenikin pohjalta ”Haluatteko nähdä Tove Janssonin pimppisillään?”
Toisin kuin oikeat elokuva-arvostelijat, en lähde kertomaan kahta kolmasosaa juonesta – tai ainakaan kuten yhdessä jälkikäteen lukemassani Tove-arvostelussa – kertomaan mihin elokuva päättyy. Spoilaamisesta pitäisikin määrätä miesheteroarvostelija päätähdeksi hardcore-homopornoelokuvaan. Oli sitten kyseessä dokumentti, tositapahtumiin perustuva elokuva tai puhdasta fiktiota. Sen sijaan kerron, mikä miuta elokuvassa kosketti:
Leffan kesken miulla oli jopa pientä kosteutta silmänurkassa, koska jäin vähän vertailemaan omaa nuoruuttani Toven vastaavaan. Suvaitseva ja vapaamielinen eivät ole niitä adjektiivejä, joilla 80-luvun Lauritsalaa kuvailisin. Kaikki Lappeenrantaan syntyneet homot siihen aikaan muuttivat heti Helsinkiin (jatkaakseen usein Tukholmaan) kunhan junalippuun rahat löytyivät. Osa heteroistakin koki ilmapiirin sen verran ahdistavaksi, että opiskelupaikkaa ainakin yksi lähti kartoittamaan pohjalta ”isompi kuin Lappeenranta”.
Oma poikkeavuuteni oli runsaassa kirjojen lukemisessa ja peukalossa keskellä kämmentä. Kodin pienet kunnostustyöt meillä muuten nykypäivänäkin tekee kätevämmän sukupuolen edustaja. Lisäksi vaikka luin mm. Edgar Rice Burroughsin rasistisiksi nykyisin koetut Tarzanit ja Mars-kirjat kaikki, miusta kasvoi 80-luvun valtavirtalauritsalalaisuuteen nähden aivan liian suvaitsevainen. Tätä ei sitten luonnollisesti itärajalla oikein suvaittu. Opin kyllä yläasteen seitsemännen luokan turpaan saamisten jälkeen pitämään liberaaliudestani potikat kaakon sijaan lounaassa.
Itse asiassa suurinta osaa sen ajan lauritsalalaisia ja monia nykyisiä feministejä yhdistävät sekä tiukka yhtenäiskulttuurin vaatimus että täydellinen kieltäytyminen edes kuuntelemasta toisinajattelijoita. En ole ajatellut kuitenkaan lähteä Miljan Plussaan vertailemaan nykylauritsalalaisia feministeihin. Sitä tuskin suvaitsisivat vieläkään.
Elokuvan näkemisen jälkeen olen entistäkin suurempi Tove Jansson -fani. Nostan aina SaiPa-lippistäni kaikille niille, jotka tovejanssonina uskaltavat elää omaa elämäänsä toisin kuin ympäristö painostaa. Taiteellisesti lahjattomana olen toki Toven kaltaisille monialaisille neroille eteläkarjalaisille tyypilliseen tapaan hyvin kateellinen.
Unohtakaa pörssikurssit hetkeksi ja menkää leffaan!
P.S. Olen tilannut Husaria pakkoruotsia ylläpitääkseni ja nykyisin myös sunnuntain Börsveckanista materiaalia saman päivän kolumniin varastaakseni 90-luvulta asti. Lisäksi olen Hufvudstadsbladetin Moskovan-kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin fani. Toimin Höblän kanssa aivan samoin kuin 70-luvun Possu-Viestin (jotkut lappeenrantalaiset tuntevat myös lempinimellään ”Etelä-Saimaa”) kanssa ja aloitan aina sarjakuvista.
P.P.S. Kannustaakseni elokuvaan enemmän miehiä:
Raja 1918 -elokuvassa nyppi jonkun verran, kun siinä punaisen puolen naiset lähtevät juoksemaan alasti kohti rajaa. Käytännön kaikilla oli trimmatut pimppikarvat. Sisällissodan ajan punaisista naisista tuskin sheivasi yksikään.
Tovessa ei ole tehty tätä töppiä. Ohjaaja Zaida Bergroth on laittanut Krista Kososen kasvattamaan kunnon pehkon. Jottei kuitenkaan kukaan tekisi valitusta kuluttaja-asiamiehelle, täytyy ehkä kuitenkin kertoa, että seksiä elokuvassa on hyvin vähän ja se vähäkin on melko häveliästä. K-12 tarra toimii siis lähinnä mainoksena.
